18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Samuli
Martin Riggs
Viestit: 642
Liittynyt: To Marras 22, 2012 11:43 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Karttoja katsomatta ja kenenkään fb-sivuja tiirailematta välimatkat ed viestissä tuntuu pitkiltä. Koko ajan on puhe ollut 20 m sinne tai tänne tai korkeintaan 100, joka oli joku iltapulun oma mittaus, melkolailla yläkanttiin sekin. Onko siis etsijät olleet koko ajan lähemmäs puoli km väärässä paikassa? Ja jos, niin miksi?

Jos Ville on ollut jonkun itsepuolustuslajin harrastaja ja tekijää huomattavasti kookkaampi, niin ihmetyttää kyllä, ettei ole karkuun päässyt. Yllärinä tullut väkivalta (pesäpallomaila, puukko, mikä tahansa) sopivasti osuessaan on liikuntakykyä tietysti pienentänyt huomattavasti.

D:n etsintöihin osallistumista en hirveästi ihmettele. Oudolta sekin olisi vaikuttanut, jos ei olisi osallistunut. Parhaan kaverin etsintään. Ja siellähän sitä ajan hermolla pysyy, ei tarvi kotona istua ja kytätä nettiuutisia ja odottaa, milloin on poliisit oven takana.
Eikä tämä tekijä ole siellä ollut "ohjaamassa etsintöjä vääriin suuntiin", niistä asioista ei siellä siviilit päätä.

Siihen en usko ensinkään, että olisi Villeä esim auton peräkontissa säilytellyt ja myöhemmin vienyt sinne, mistä löytyi. Kai samalla vaivalla olisi vienyt vaikka johonkin Pohjois-Karjalaan. Sieltä ei ainakaan kukaan olisi etsinyt.

Enkä minäkään sitä tyttöä syyttäisi tästä. Toki varmasti jatkossa hänkin ihmissuhdesotkunsa osaa hoitaa nätimmin.

harmaahiirulainen
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Marras 27, 2013 3:03 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja harmaahiirulainen »

Joo vaikea uskoa että ruumista ois jossain säilytellyt. paniikkiratkaisulta kuulostaa kun noinkin lähellä. uskon että ootellu pölyn laskeutumista ja etsintöjen loppumista. Ja sitten miettisi miten hoitaa ongelma pois. korkeintaan kertonut että ville hyppäs pois kyydistä aivan toisessa päässä kaarniementietä kun tämä löytöpaikka on toisessa päässä..

saippuakauppias
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: La Loka 03, 2009 7:10 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja saippuakauppias »

Tietysti tähän kaikkeen pahaan on syyllistynyt myös tyttö & piste.

Noin ei olisi käynyt jos tyttö olisi osannut päättää tai jättää jätkät kokonaan rauhaan.

Tyttö halunnut piirittää kaikki hyvännäköiset kundit jottei jaettavaa jää muille.

Että inhosin nuorena just tollasia tyttöjä jotka kuvittelee olevansa maailmannapoja.

P.S. Kymmenen vuotta sitten eli aikaa ennen lääkitystä olin niin mustasukkainen naisestani et jos olis jäänyt kiinni pettämisestä niin varmasti olisi ollut vainaa..

Mustasukkaisuus on sairaus siinä missä alkoholismi & siihen vaikuttaa paljon lapsuuden menetykset !

Killer
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ke Kesä 26, 2013 3:36 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Killer »

Kyllä tää murhalta vaikuttaa aika vahvasti. D oli jo ennen sanonut, että jos saisi tietää Villen ja tän tytön olevan yhdessä niin tappaisi Villen. Nyt sitten toteutti uhkauksensa. Luultavasti suunnittelikin asiaa vielä jonkin aikaa, jos kerran jollain keinolla sai itseään isomman ja paremman tappelijan tapettua noin vain. Sitten vielä tuo, että osallistutaan etsintöihin ja silmät kirkkaana esitetään, etteikö muka tietäsi kaverista mitään. Ihan selvältä suunitelmallisuudelta tuo musta vaikuttaa.

Jos kyse ois ollut vaan siitä, että D olisi vienyt Villen jonnekin selvittelemään asioita ja sitten vahingossa tappanut TAHTOAMATTAAN niin aika tod.näk olisi yrittänyt aluksi soittaa ambulanssia tai myöhemmin kertonut paniikissa vahingostaan poliisille tai edes ollut niin shokissa etteikö olisi pystynyt pokalla esittämään, ettei asiasta mitään tiedä. Mutta tuo ennen tekoa uhkailu, tappaminen (joka tehty mahdollisimman vähäeleisesti ja näkymättömästi) ja sen jälkeen tietämättömän esittäminen viittaavat minusta murhaan kaikki tyyni.

(Valko)-Venäläisillä miehillä on muuten erittäinkin yleistä suuri mustasukkailu ja siihen liitettynä täysi idioottimaisuus, josta ei hyvä seuraa, niin kuin tässäkin tapauksessa nähtiin.

Suomessa kun ollaan ja kyseessä vieläpä suht nuori poikanen niin täysin varmaa on, että rangaistus tulee olemaan niin lepsu kuin mahdollista. Murhana tuota ei tulla pitämään, ehkä just ja just tappo tai heitteillejättö, siitä mahd. lyhyt tuomio josta siitäkin istutaan alle puolet koska ensikertalainen ja ikä. Sen jälkeen pääsee herra taas temmeltämään vapaana ja jatkamaan halutessaan siitä mihin jäi. Että siinä ootte kyllä jotkut väärässä, kun sanoitte, että pilas koko elämänsä.

Surmavälineistä vielä sen verran, että oisko mahdollista että ne on heitetty veteen? :o Ja onko ylipäätään varmaa, että jotain välinettä käytetty?

Ps. Ja noihin homojuttuihin totean vaan, että ton ikäset noi Russian pojat näyttää lähes poikkeuksetta homoilta, eli toi ulkonäkö on siellä ihan normaali. : D

Hitsinpimpula
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: To Loka 03, 2013 12:46 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Hitsinpimpula »

" Kyllä tää murhalta vaikuttaa aika vahvasti. D oli jo ennen sanonut, että jos saisi tietää Villen ja tän tytön olevan yhdessä niin tappaisi Villen. Nyt sitten toteutti uhkauksensa. Luultavasti suunnittelikin asiaa vielä jonkin aikaa, jos kerran jollain keinolla sai itseään isomman ja paremman tappelijan tapettua noin vain. Sitten vielä tuo, että osallistutaan etsintöihin ja silmät kirkkaana esitetään, etteikö muka tietäsi kaverista mitään. Ihan selvältä suunitelmallisuudelta tuo musta vaikuttaa."

Ja niin täysin samaa mieltä.

On ollut epäilyllä paljon aika suunnitella ja lopulta toteutttaa juttunsa :(.

Valitettavasti.

Sherlock Holmes Jr
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Elo 22, 2011 11:40 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Sherlock Holmes Jr »

Count kirjoitti:Tällä hetkellä varmimmilta vaihtoehdoilta vaikuttaa seuraavat:
Tässä oli hyviä teorioita siitä miten surma on voinut tapahtua ja perusteluja teorioille. Tämä oli lähes ainoita järkeviä kirjoituksia tässä ketjussa pitkään aikaan (vastapainoksi kaikille keksityille huhuille esim. paidan tuomisesta rikospaikalle jälkikäteen, ja jotkut sitten vielä puolustelevat näitä huhujen keksijöitä).

Köpekman
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: To Marras 28, 2013 2:35 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Köpekman »

Killer kirjoitti: (Valko)-Venäläisillä miehillä on muuten erittäinkin yleistä suuri mustasukkailu ja siihen liitettynä täysi idioottimaisuus, josta ei hyvä seuraa, niin kuin tässäkin tapauksessa nähtiin.

Ps. Ja noihin homojuttuihin totean vaan, että ton ikäset noi Russian pojat näyttää lähes poikkeuksetta homoilta, eli toi ulkonäkö on siellä ihan normaali. : D
Joitan vuosia sitten tyttöystävä lähti kaverin matkaan, tottakai se vitutti, mutta ei käynyt kyllä mielessäkään tappaminen. Niin, olen itse siis Suomessa syntynyt ja kasvanut puoliksi valkovenäläinen.

Tuohon alempaan sanoisin, että tuossa iässä ne on kyllä suomalaisnuoret, jotka enemmän homoilta näyttää. Sulla lienee kovastikin jotain (Valko)-Venäläisiä vastaan?

Anteeksi, meni vähän aiheen vierestä, mutta hieman pännii lukea tässäkin ketjussa tämmöisiä juttuja. Melkein alkaa tuntemaan itsensäkin joksikin "ryssäksi aikapommiksi". :roll:

Killer
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ke Kesä 26, 2013 3:36 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Killer »

Köpekman kirjoitti:
Killer kirjoitti: (Valko)-Venäläisillä miehillä on muuten erittäinkin yleistä suuri mustasukkailu ja siihen liitettynä täysi idioottimaisuus, josta ei hyvä seuraa, niin kuin tässäkin tapauksessa nähtiin.

Ps. Ja noihin homojuttuihin totean vaan, että ton ikäset noi Russian pojat näyttää lähes poikkeuksetta homoilta, eli toi ulkonäkö on siellä ihan normaali. : D
Joitan vuosia sitten tyttöystävä lähti kaverin matkaan, tottakai se vitutti, mutta ei käynyt kyllä mielessäkään tappaminen. Niin, olen itse siis Suomessa syntynyt ja kasvanut puoliksi valkovenäläinen.

Tuohon alempaan sanoisin, että tuossa iässä ne on kyllä suomalaisnuoret, jotka enemmän homoilta näyttää. Sulla lienee kovastikin jotain (Valko)-Venäläisiä vastaan?

Anteeksi, meni vähän aiheen vierestä, mutta hieman pännii lukea tässäkin ketjussa tämmöisiä juttuja. Melkein alkaa tuntemaan itsensäkin joksikin "ryssäksi aikapommiksi". :roll:
Ei mulla ole valko-venäläisiä vastaan kauheesti mitään, sellainen satun itsekin syntyjään olemaan. :D Kys. maassa asuneena voin kyllä ihan todeta, että siellä suuri osa pojista näyttää juuri tolta. Eikä tuo ollut mikään loukkaus, koska ei homohtavalta näyttämisessä oo mun mielestä mitään pahaa. : D

Köpekman
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: To Marras 28, 2013 2:35 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Köpekman »

Killer kirjoitti:
Köpekman kirjoitti:
Killer kirjoitti: (Valko)-Venäläisillä miehillä on muuten erittäinkin yleistä suuri mustasukkailu ja siihen liitettynä täysi idioottimaisuus, josta ei hyvä seuraa, niin kuin tässäkin tapauksessa nähtiin.

Ps. Ja noihin homojuttuihin totean vaan, että ton ikäset noi Russian pojat näyttää lähes poikkeuksetta homoilta, eli toi ulkonäkö on siellä ihan normaali. : D
Joitan vuosia sitten tyttöystävä lähti kaverin matkaan, tottakai se vitutti, mutta ei käynyt kyllä mielessäkään tappaminen. Niin, olen itse siis Suomessa syntynyt ja kasvanut puoliksi valkovenäläinen.

Tuohon alempaan sanoisin, että tuossa iässä ne on kyllä suomalaisnuoret, jotka enemmän homoilta näyttää. Sulla lienee kovastikin jotain (Valko)-Venäläisiä vastaan?

Anteeksi, meni vähän aiheen vierestä, mutta hieman pännii lukea tässäkin ketjussa tämmöisiä juttuja. Melkein alkaa tuntemaan itsensäkin joksikin "ryssäksi aikapommiksi". :roll:
Ei mulla ole valko-venäläisiä vastaan kauheesti mitään, sellainen satun itsekin syntyjään olemaan. :D Kys. maassa asuneena voin kyllä ihan todeta, että siellä suuri osa pojista näyttää juuri tolta. Eikä tuo ollut mikään loukkaus, koska ei homohtavalta näyttämisessä oo mun mielestä mitään pahaa. : D
Selvä homma. Juu tuoltahan ne useimmiten näyttää, siksi ihmettelinkin miten ne valkovenäläiset homoilta näyttää, kun ei D ainakaan minun silmään yhtään homon näköinen ole. Mutta joo, ei viiti tän enempää aiheen ohi sohia. Jatkakaa. :)

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Ja mitä helvetin väliä, olivatko hetero-homo-vai biseksuaaleja. He olivat täysi-ikäisiä.
Pitäisi puhua henkirikoksesta, kahden nuoren onnettomasta tapaamisesta, eikä heidän seksielämästään.
Ja vielä kerran: harvemmin homomiehet syyllistyvät henkirikoksiin. Useimmiten he ovat uhreja.
Ja mitä väliä, mistä olivat lähtöisin. He olivat Suomen kansalaisia,
Ja joillekin tiedoksi Valko-Venäjä on eri valtio kuin Venäjä. Että Neuvostoliittoa ei enää ole.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Tuo D on pieni ja hintelä kukkakeppi, pikkuisen naismainen. Hän ei ole mitenkään voinut raahata Villeä (surmattuna) tieltä löytöpaikalle..

Surman on ollut pakko tapahtua suunnilleen löytöpaikalla. Pojat ovat varmaan ajelleet löytöpaikan lähettyville ja pysähtyneet jostain syystä ja heille on syntynyt tappelu. D on sitten huitonut pesäpallomaillalla tai puukolla ja Ville on juossut karkuun. D on saanut Villen kiinni ja lyönyt takaapäin mailalla päähän ja viimeistellyt puukolla (tekovälineethän ovat huhua).

Vaikea uskoa myöskään teoriaa, että D olisi käynyt viemässä Villen vaatteet lähettyville jälkeenpäin. Miksi olisi ? Tai onhan voinutkin viedä, D kun ei tunnu todellakaan penaalin terävimmältä kynältä.

Kuinka kauan muuten D on ollut Villen paras kaveri ? Ja kuinka kauan asunut suomessa ?
Kävikö samaa koulua kuin Ville? Ville ilmeisesti oli vielä lukiossa ja ensi kevään abiturientti

Kuvaako JJ:tä lause justiinsa juu?
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

mävaanmä
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: Pe Marras 30, 2012 10:59 am

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja mävaanmä »

:?: eikös sen lähimmän talon asukas sanonut jossain haastattelussa että sen koirat oli haukkunu ja vetäny sinne skuttaan siitä lauantai-illasta/yöstä asti... et eiköhän se kropan sijainti ja kontissa säilyttely speku oo melko turhaa, vaikkakin spekulointi on tän minfon tarkotus.. mutta uskoisin tässä silti enemmän löytöpaikan lähinaapuria :?:

Lumipallo1234
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: La Marras 23, 2013 10:53 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja Lumipallo1234 »

Joo näin oli puhuttu, että koirat halunneet koko viikon yötäpäivää ulos, mitä eivät normaalisti tee.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

^ Vähän kummastuttaa, jos koirien poikkeava käytös ei saanut omistajaa tekemään mitään johtopäätöksiä. Viikon kinuvat ulos yötä päivää, ja omistaja ei tee mitään? Mitä hyötyä koirista sitten on?
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

saippuakauppias
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: La Loka 03, 2009 7:10 pm

Re: 18v. Ville Syrjäkari surmattu, Kotka 17.11.2013

Viesti Kirjoittaja saippuakauppias »

Juuri näin. Tyhmiä on kansalaisemme tai oikeammin lampaita.

Vastaa Viestiin