Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 2014

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Kalinka Holmes
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: To Loka 30, 2014 9:15 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Kalinka Holmes »

jeejeeskif kirjoitti:Olen Rouva Piilopoliisin kanssa samaa mieltä. Kun on kyse noin vaikeasta asiasta niin ei siitä kauheasti tivata. Ehkä on ajateltu että hän hoitaa asiat niinkuin hoitaa. Isän kertomuksistahan voisi päätellä että ei nyt mitään maailman läheisimpiä ihmsiä olla. Jos nyt joku puhuu keskenmenosta tuossa tilanteessa, niin ei tulis mieleen alkaa uteleen että hei eikö se oo kohtukuolema noin pitkällä yms.

Perhe pitäisi jättää rauhaan, jopa näissä puheissa. Heille asia on varmaan aivan jäätävä - heidän viisi pientä lastenlastaan on julmasti ja raa´asti murhattu (itse uskon myös että murhana menee) ja tekijänä vielä oma tytär. Eiköhän siinä ole yhdelle ihmiselämälle tarpeeksi murhetta tai oikeastaan aika paljon liikaakin! Eiköhän poliisi ole osaltaan tutkinut yhteydet ja onko auttajia ollut.
Toki vanhemmat eivät ole millään lailla syyllisiä. Ja meillä on kaikilla täällä olijoilla omat taustamme ja tavat toimia. Omat vanhempani olisivat varmasti kyselleet lapsenlapsensa perään, samoin hautajaisten, vaikka eivät uskovaisia olekaan emmekä ole jatkuvasti edes tekemisissä. Mutta kaikki eivät toki kysele samalla lailla toisten asioista, eikä minultakaan varmaan omaa biologista perhettäni kaukaisemmat ihmiset olisi paljon kyselleet.

Ylistaron mumma
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2014 6:27 am

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Ylistaron mumma »

jeejeeskif kirjoitti:Olen Rouva Piilopoliisin kanssa samaa mieltä. Kun on kyse noin vaikeasta asiasta niin ei siitä kauheasti tivata. Ehkä on ajateltu että hän hoitaa asiat niinkuin hoitaa. Isän kertomuksistahan voisi päätellä että ei nyt mitään maailman läheisimpiä ihmsiä olla. Jos nyt joku puhuu keskenmenosta tuossa tilanteessa, niin ei tulis mieleen alkaa uteleen että hei eikö se oo kohtukuolema noin pitkällä yms.

Perhe pitäisi jättää rauhaan, jopa näissä puheissa. Heille asia on varmaan aivan jäätävä - heidän viisi pientä lastenlastaan on julmasti ja raa´asti murhattu (itse uskon myös että murhana menee) ja tekijänä vielä oma tytär. Eiköhän siinä ole yhdelle ihmiselämälle tarpeeksi murhetta tai oikeastaan aika paljon liikaakin! Eiköhän poliisi ole osaltaan tutkinut yhteydet ja onko auttajia ollut.
Olen itse isoäiti. Ehkä meidän perheemme on sitten erilainen, koska olemme olleet hyvinkin läheisissä tekemisissä lastemme elämässä lastenlasten odotusten ja syntymien aikana.

Ylistaron mumma
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2014 6:27 am

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Ylistaron mumma »

Nainen pelkäsi paljastumista muuton jälkeen

Torstai 11.12.2014 klo 20.02

Nainen kertoi poliisikuulusteluissa odottaneensa asian paljastumista Kirkkokadulle muuttamisen jälkeen.

Toukokuun alussa heti perheen muutettua Kirkkokadulle outo haju ilmaantui.

Aviomies kertoi havainneensa hajun pari päivää muuton jälkeen ja kysyneensä vaimoltaan asiasta. Vaimo kiisti tietävänsä asiasta mitään.

Esitutkintamateriaalista kuitenkin paljastuu, että nainen alkoi pelätä paljastumista heti muuton jälkeen.

- Mietin päivittäin että niinku.. kyllähän mä tajusin tietenkin, että se sieltä tulee.. Yritin miettiä, että mitä ihmettä minä teen, että mihin minä ne vien. Kaikki minun läheiset voi sanoa, etten ole ollut oma itseni viimeisen kuukauden aikana, kun mulla oli semmonen pelko koko aika, nainen kuvaili poliisille.

- Niinkö jotenkin vaan lykkäsi sitä ajatusta, ehkä minä jotenkin odotinkin... Ja niinku sanottu, että tosissaan silloin kun minulle soitettiin sinne töihin, niin kyllähän minä tajusin, että se on tässä.

Nainen kertoi miettineensä muuton aikana, mihin hän voisi viedä ruumiit, mutta ei keksinyt mitään paikkaa. Kellarikomeron piti olla väliaikainen ratkaisu.

Nainen kertoi miettineensä ruumiiden hautaamista, mutta ei kuitenkaan ikinä sitä toteuttanut.

- Kun olisihan siihenkin nyt varmaan joku kiinnittänyt huomiota, jos olisin viuhtonut lapion kanssa keskellä metsää, että mitä tuo tekee.

Nainen kertoi myös halunneensa haudata lapset hautausmaalle.

- Mutta en löytänyt päässäni semmoista ratkaisua tavallaan, että miten olisin voinut toteuttaa sen kenenkään tietämättä ja kenenkään näkemättä. Totta kai minua vaivasi aivan kauheasti se, että ne oli siellä alhaalla. Mutta sitten samaan aikaan kuitenkin tuntui turvallisemmalta se, ettei kukaan mee sinne niitä penkomaan, nainen kuvaili poliisille.

Utelo
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Loka 30, 2014 12:09 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Utelo »

Patologinen valehtelija? Ihan jo oman isänsä mukaan. Pummi eli ei välitä muista ellei hyödy heistä. Toisaalta sosiaalinen ja pidetty bilettäjä? Älykäs? Ei piittaa yhteisön normeista tai ainakin ottaa taloudellisia riskejä (vrt. velkaantuminen, irtosuhteet)?

Kuulkaas tytöt ja pojat, ettei nyt sitten vihdoin ja viimein olisi asialla ihan vanha kunnon psykopaatti/sosiopaatti!

Jos haluaa tutustua lähemmin vielä jotenkin lain normien mukaan toimivien sosiopaattien sisäiseen maailmaan, niin täällä kirjoittelevat sellaiset: http://www.sociopathworld.com

Tässä esimerkki teinitytöstä, joka epäilee olevansa sosiopaatti: http://www.sociopathworld.com/2013/01/l ... art-2.html

Ja tässä vertailu sosiopaateista ja narsisseista: http://www.sociopathworld.com/2012/04/n ... art-1.html

jmit
Vic Mackey
Viestit: 1909
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja jmit »

Kyllähän tässä alkaa piirtyä kuva psykopaatista. En muista, että kukaan olisi saanut Suomessa puhdasta psykopaattilausuntoa mielentilatutkimuksesta. Yleensä lausunnossa kirjoitetaan: "Omaa psykopatiaan viittaavia piirteitä"

Psykopatialausunto vie ihmisen ikävään tilanteeseen. Psykopatia ei ole sairaus, vaan luonnevika, eli tie vie vankilaan. Psykopaatin kanssa ei halua olla kukaan tekemisissä, eivät vartijat, eivät entiset 'ystävät', eivät sukulaiset, eivätkä muut vangit. Psykopaatti jää yksin tyhjän kuorensa kanssa. Tämä on yksi niitä harvoja paikkoja, jossa psykopaatti riistää henkensä, pelkkä tyhjä kuori eikä ketään manipuloitavaa.

jeejeeskif
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Loka 30, 2014 3:26 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja jeejeeskif »

Ylistaron mumma kirjoitti:Olen itse isoäiti. Ehkä meidän perheemme on sitten erilainen, koska olemme olleet hyvinkin läheisissä tekemisissä lastemme elämässä lastenlasten odotusten ja syntymien aikana.
Jokainen perhe on erilainen toisiinsa verrattuna.

Uskoisin toki että omat vanhempani kyselisivät että oliko raskaus tarpeeksi pitkällä että tuleeko hautajaiset yms., mutta olen varma että kaikki isovanhemmat eivät näin tekisi. Enkä minä ole arvioimaan että mikä on oikea tapa toimia.

Asia on minusta niin turha puida. Voihan olla että vanhemmat ovatkin kysyneet ja saaneet valheita, eikä asiaa ole sen enempää tarvetta puida. Tai ehkä heille on jopa tehty selväksi että ei tarvi kysellä. Mitäpä väliä.

Läheiset pitää jättää rauhaan, heillä on suuri suru.

Rouva Piilopoliisi
Remington Steele
Viestit: 220
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 10:51 am

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Rouva Piilopoliisi »

Ylistaron mumma kirjoitti:
jeejeeskif kirjoitti:Olen Rouva Piilopoliisin kanssa samaa mieltä. Kun on kyse noin vaikeasta asiasta niin ei siitä kauheasti tivata. Ehkä on ajateltu että hän hoitaa asiat niinkuin hoitaa. Isän kertomuksistahan voisi päätellä että ei nyt mitään maailman läheisimpiä ihmsiä olla. Jos nyt joku puhuu keskenmenosta tuossa tilanteessa, niin ei tulis mieleen alkaa uteleen että hei eikö se oo kohtukuolema noin pitkällä yms.

Perhe pitäisi jättää rauhaan, jopa näissä puheissa. Heille asia on varmaan aivan jäätävä - heidän viisi pientä lastenlastaan on julmasti ja raa´asti murhattu (itse uskon myös että murhana menee) ja tekijänä vielä oma tytär. Eiköhän siinä ole yhdelle ihmiselämälle tarpeeksi murhetta tai oikeastaan aika paljon liikaakin! Eiköhän poliisi ole osaltaan tutkinut yhteydet ja onko auttajia ollut.
Olen itse isoäiti. Ehkä meidän perheemme on sitten erilainen, koska olemme olleet hyvinkin läheisissä tekemisissä lastemme elämässä lastenlasten odotusten ja syntymien aikana.
Niin. Siis meinaatko, että sinun lapsesi kyllä kertoisi, että laitoin lapsen ämpäriin. Niinkö?

Jos sinun lapsellesi tulisi keskenmeno vaikka myöhäisessäkin vaiheessa, niin alkaisitko oikeasti selvittää kalmon todellista sijaintia. Vai mitä ihmettä tarkoitat?

Siis sitä ihmettelen, että omassa päässäni en olisi koskaan maailmassa voinut edes mielikuvituksen tasolla loihtia epäilystä, että jonkun keskenmeno tai kuolleena syntynyt sikiö tai lapsi olisikin ämpärissä parvekkeella.

Ehkä olemme sitten erilainen perhe, mutta meillä päin sellainen ei ole ollut tapana. Ehkä en siksi ymmärtäisi tuollaista edes epäillä.

Rouva Piilopoliisi
Remington Steele
Viestit: 220
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 10:51 am

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Rouva Piilopoliisi »

Ja mitä keskenmenoihin ja keskosina kuolleina syntyneisiin tulee, niin kaikkihan eivät hautajaisia edes pidä, vaan pieni ruumis menee suoraan tuhkaksi tai riittävän varhaisilla viikoilla sairaalajätteisiin.

Missä on sanottu, ettei kylmäkön vanhemmat ole kyselleet hautajaisten perään? Ovathan he voineet kysellä patologiselta valehtelijatyttäreltään ihan mitä vain, mutta mitä se totuuden esiinsaamisessa hyövää, jos vastaus ei kerran totta ole?

jeejeeskif
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Loka 30, 2014 3:26 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja jeejeeskif »

jmit kirjoitti:Kyllähän tässä alkaa piirtyä kuva psykopaatista. En muista, että kukaan olisi saanut Suomessa puhdasta psykopaattilausuntoa mielentilatutkimuksesta.
Nopea googletus väittää että Auervaara ja Voljakkala olisivat.

Hmmm mielenkiintoinen ajatus kuiten. Itse en ole Hannibal Lecteria lukuun ottamatta tutustunut juuri sosiopatioon/psykopatiaan... Eikö Oulun nainen vaikuta kuitenkin vähän ehkä... hölmöltä, ollakseen? Uskon toki että suurin osa hänen "en tajunnut että vauvaa pitää pitää lämpinä" jutuistaan on silkkaa esitystä mutta silti en näistä jutuista sellaista suurta manipuloinnin yms. lahjaa ehkä näe.

nippelitieto
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 7:33 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja nippelitieto »

Utahissa oli hyvinkin samankaltainen tapaus viime vuonna. Megan Huntsman oli kymmenen vuoden aikana tappanut 6 vastasyntynyttä ja säilyttänyt pienokaisten ruumiita varastossaan. Taustalla oli päihdekäyttöä varsinkin metamfetamiinia.
Onkohan tässä Oulun tapauksessa lapsista tarkastettu jäämiä ns.kovemmista aineista.
http://fox13now.com/2014/04/13/7-dead-b ... n-pg-home/
http://lighthousenetwork.org/utah-woman ... addiction/

Utelo
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Loka 30, 2014 12:09 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Utelo »

jeejeeskif kirjoitti:
jmit kirjoitti:Kyllähän tässä alkaa piirtyä kuva psykopaatista. En muista, että kukaan olisi saanut Suomessa puhdasta psykopaattilausuntoa mielentilatutkimuksesta.
Nopea googletus väittää että Auervaara ja Voljakkala olisivat.

Hmmm mielenkiintoinen ajatus kuiten. Itse en ole Hannibal Lecteria lukuun ottamatta tutustunut juuri sosiopatioon/psykopatiaan... Eikö Oulun nainen vaikuta kuitenkin vähän ehkä... hölmöltä, ollakseen? Uskon toki että suurin osa hänen "en tajunnut että vauvaa pitää pitää lämpinä" jutuistaan on silkkaa esitystä mutta silti en näistä jutuista sellaista suurta manipuloinnin yms. lahjaa ehkä näe.
Vaikuttaako Nikita "Valjakkala" Fougatine sinusta erityisen älykkäältä?

Oulun naisen tuntevat ovat kuvanneet häntä älykkääksi. Sosiopaattimaailman kirjoittaja kuvaa kirjassaan, kuinka hän on täysin kylmästi ilman erityisiä tunteita ensin aktiivisesti yrittänyt tappaa uima-altaassa hukkumaisillaan olevaa opossumivauvaa, sitten kun se ei ole onnistunut teknisenä suorituksena, hän on jättänyt olennon sinne hukkumaan.

Jos nainen on patologinen valehtelija ja ajatus siitä että hän ei muka tiennyt että vauvaa pitää lämmössä tuntuu vähemmän pahalta kuin ajatus siitä että hän tiesi että vauvaa pitää pitää lämmössä mutta hän jättää sen mieluummin makaamaan kylmälle lattialle tai ämpärissä kuistille, niin kummankohan vaihtoehdon hän mieluummin kertoo?

Suosittelen muuten lukemaan tämän juristinaisen kirjoittaman omaelämäkerran: http://www.sociopathworld.com/p/book.html. Vaikka nainen ei ole tiettävästi esimerkiksi tappanut ketään, hän väittää että suurin syy siihen on ajatus käytännön epämukavuudesta, jonka kiinnijääminen voi aiheuttaa (lue: vankilaan joutuminen ei ole miellyttävä ajatus koska siellä ei ole käytössä mukavuuksia eikä pääse liikkumaan vapaasti).

Kirjan jutut ovat yhtä aikaa kiehtovia ja pelottavia. Itse en siis ole koskaan edes epäillyt olevani sosiopaatti, mutta tätä kirjaa lukiessa tuli selväksi että sosiopaattien sisäinen maailma on niin kaukana omastani, etten pysty siihen kyllä mitenkään samaistumaan.

Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Tosi erikoinen ihminen tämä Kaisa. Mielenkiintoinen onkin tuo isän kertoma tarina tyttärensä luonteesta. Patologinen valehtelija, joka on ollut kovaa bilettämään ja jonka elämä on ollut retuperällä murkkuiästä lähtien. Nyt hän on muistaakseni 35 vuotias. Tuon luonteinen nainen on tietysti aloittanut seksielämän taatusti murkkuiässä, joten sitä on kestänyt sellaiset 15-20 vuotta. Mitähän siellä nuoruudessa on tapahtunut? Vahinkoraskauksia varmasti ja ehkä laillisia abortteja (no, ei sinällään kuulu mulle). Mutta millaista on ollut kun hän on ollut esim. parikymppinen? "Kesken menneitä" raskauksia kuten nytkin? Sitä ei tietenkään kukaan saa enää tietää, joten tämä on vain spekulaatiota, jota ei tarvitse ottaa todesta.
Gods made heavy metal.

Utelo
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Loka 30, 2014 12:09 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Utelo »

Tässä hyvä suomenkielinen tiivistelmä: http://saarahuhtasaari.vuodatus.net/lue ... aytymiseen

"Psykopaatit sijoittuvat antisosiaalisen käyttäytymisen äärilaitaan, missä karkeimpia ilmenemismuotoja ovat toistuvat raa’at rikokset ja lievempiä toistuva valehtelu. Psykopaateilla ei ole omaatuntoa, ainoastaan vain abstrakti käsitys oikeasta ja väärästä. Psykopaatti ei tunne tekevänsä väärin eikä tunne aitoa syyllisyyttä. Ja vaikka he tietävät tekevänsä väärin, eivät he koe sitä tunnetasolla. He ovat tunnekylmiä ja heiltä puuttuu empatian eli myötäelämiskyky. Lisäksi psykopaatilta puuttuu vastuunoton kaikinpuolinen puuttuminen. Psykopaateilla on ilmiömäinen tapa luoda sellainen käsitys, että hän on se uhri, joka ei ole syyllistynyt mihinkään. He oikeuttavat tekonsa usein ulkopuolisin syin (Raine, 2013; Repo-Tiihonen, 2007; Theodorakes, 2013; Häkkänen-Nyholm, 2009)."

"Kriminaaliseksi psykopatiaksi nimitetään psykopaatin syyllistymistä varsinaisiin rikollisiin tekoihin. Psykopaatille on ominaista oikeuttaa tekonsa usein ulkopuolisin syin. Häkkänen-Nyholmin (2009) mukaan 58% haastelluista psykopatiakriteerin omaavista vangeista oli sitä mieltä, että yhteiskunta ajoi heidät tekemään rikoksen, josta heidät tuomittiin, lisäksi lähes puolet haastatelluista koki, ettei heitä olisi pitänyt rangaista."

--

Jep, kukaan ei tullut auttamaan Kaisaa jolla oli mystinen ulkomaalainen kiusaajamies. Niinpä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tappaa lapset.

Avatar
tuuli
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: Pe Tammi 28, 2011 1:54 am
Paikkakunta: Pori

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja tuuli »

Noh, itselleni ei ainakaan tulisi edes mieleen, että oma siskoni (tai kukaan muukaan) voisi tehdä jotain tuollaista, joten ei.. en kyselisi!

Ja jos isä sanoo pitävänsä tytärtään patologisena valehtelijana, niin tuskin on uskonut sitäkään, että taas raskaana ollaan ja taas tuli keskenmeno.

Tuo tekijä vaikuttaa niin mutkikkaalta persoonallisuudelta, ettei kyllä ota selvää onko lintu vai kala...

Kikkara
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: To Loka 23, 2014 11:13 pm

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Viesti Kirjoittaja Kikkara »

Mutta miten niin kukaan ei tiennyt pahoinpitelyistäkään.. eikö hänellä ollut ihan selvät päivitykset näistä ja eikö hänellä ollut aika lailla fb-kavereita ja eikö siskokin ollut fb-kaveri?
Tai onko hän kaatuillut kännissä ja saanut sillä neniinsä. Tiedä sitten.
-- Minulla oli nuoruudessa ystävä, joka valehteli valtavasti, myöhemmin hänellä todettiin skitsofrenia??

Vastaa Viestiin