"Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Alida
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: Su Touko 14, 2017 10:04 am

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Alida »

Tuossahan se jo lukee ketjun ensimmäisellä sivulla.

"Perheen isää epäiltiin, mutta todisteita ei löytynyt riittävästi."

Ja surmatun Matin vaimo on lehdessä kertonut Ismon sanoneen, että poliisi yritti saada tätä "hänen päälleen", mutta todisteita ei ollut.

Kyse ei siis ole siitä, että poliisi ei olisi epäillyt Ismoa. Riittäviä todisteita henkirikoksesta ei silloin löytynyt, ja siksi tapaus kirjattiin tapaturmaksi. Ja lääkäri ei mitä ilmeisimmin löytänyt todisteita siitä, että uhri olisi hukutettu. Lapset eivät kertoneet kuulusteluissa tapahtumista ja Matti ja hänen vaimonsa, joille Ismo oli surman tunnustanut, eivät ilmoittaneet tunnustuksesta poliisille.

Voihan sitä spekuloida poliisin huolimattomuudella ym, mutta tosiasia on, että näillä todisteilla Ismoa ei välttämättä olisi saatu tuomittua.

Poliisi kertoo-kirjassa muistaakseni sanottiin jotain siihen suuntaan, että Ismon ja Kaijan tappelut olivat sellaisia, että Kaija huusi ja Ismo reagoi tähän lyömällä.
Mitään yksipuolisia riitoja ne eivät olleet ja kuten Matin vaimokin haastattelussa sanoi, Kaija ei ollut alistuvaa tyyppiä, kuten perheväkivallan uhrit yleensä ovat.

mikko1979
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 5:09 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja mikko1979 »

Murha ei vanhene

Suomen synkkä rikoshistoria kätkee sisäänsä useita pimeäksi jääneitä henkirikoksia sekä mystisiä katoamisia. Joskus poliisi onnistuu kuitenkin selvittämään rikoksen vielä huomattavan ajan jälkeen.

Helsinki, elokuu 1980

Surmasi oman vaimonsa ja ystäviään – jäi kiinni vielä kymmenen vuoden jälkeen

Helsinkiläinen perheenäiti, 36-vuotias Kaija Junni löytyy kuolleena kodistaan elokuussa 1980. Poliisi totesi Katjan menehtyneen epäselvissä olosuhteissa, jolloin epäilykset kohdistuivat Katjan mieheen, Ismo Junniin.

Poliisin saapuessa asuntoon on selvää, että kodissa on käytetty runsaasti alkoholia. Vainaja on asetettu vaatehuoneen lattialla olevalle patjalle, ja keskiruumis on peitetty matolla.

Patjan vieressä on viemärin avaamiseen tarkoitettu pumppu, jonka puisessa varressa näkyy jotain tummaa.

Tuhlasi henkivakuutusrahat

Aviomies kertoi alkoholisoituneen vaimonsa pudonneen humalassa portailta, menneen tämän jälkeen kylpyyn ja hukkuneen sinne. Junni kertoi nostaneensa vaimonsa ammeesta ja yrittäneensä antaa tälle tekohengitystä tuloksetta.

Tutkinnassa todettiin Kaijan hukkuneen jo useita tunteja ennen kuin aviomies oli tehnyt poliisille asiasta ilmoitusta. Mies selitti asiaa humalalla, kuten myös sitä, että oli ollut vielä sukupuoliyhdynnässä vaimonsa kanssa.

Junni pidätettiin muutamaksi päiväksi, mutta todisteita ei kuitenkaan löytynyt riittävästi. Kaijan kuolema kirjattiin tapaturmaksi.

Vaimonsa tavoin alkoholisoitunut leskimies jäi neljän pienen lapsen yksinhuoltajaksi. 50 000 markan suuruista henkivakuutuskorvausta alettiin surutta kaatamaan kurkusta alas.

Tulevina vuosina Junnin lähipiirissä sattui lisää epäilyttäviä kuolemantapauksia.

Kiskoi irti uhriensa hampaat

Vuonna 1990 Junnin täysi-ikäinen poika marssi poliisilaitokselle ja avasi suunsa. Pojan mukaan hänen isänsä oli syyllinen äidin kuolemaan. Nopeasti selvisi, että Junni oli vastuussa myös tulipaloissa menehtyneiden ystäviensä kuolemista.

Toukokuussa 1992 Alibin haastattelema, Junnien perhetuttu Eila Haapanen antoi asiasta haastattelun Alibi-lehdelle.

Myös Eilan mies, Matti Haapanen, päätyi yhdeksi Junnin uhreista. Haapanen kertoi Alibille Junnille olleen hyvin mustasukkainen mies, ja tämän pahoinpidelleen vaimoaan varmuuden vuoksi, jos tällä sattuisikin olemaan toinen mies.

Haapanen kertoi artikkelissa Junnin ylpeilleen vaimonsa surmalla useita kertoja, ja maanneensa tämän ruumiin kanssa.

Junni oli kiskonut vaimoltaan myös hampaan tämän vielä eläessään – samaan tapaan kuin hän oli kiskonut tongeilla irti lastensa maitohampaat.

Surmasi ystävänsä polttamalla

Helsingin Kivinokassa sattui heinäkuussa 1986, kahden miehen kuolemaan johtanut tulipalo. Junnin ystävien epäilykset kohdistuivat nopeasti mieheen.

Poliisi kuitenkin kirjasi tapauksen humalaisten vahingoksi. Seuraavassa marraskuussa syttyi toinen tulipalo. Siinä menehtyivät Eila Haapasen mies sekä heidän koiransa.

Haapanen kertoi ilmoittaneensa tutkijoille epäilyksensä Junnista, mutta häntä ei suostuttu kuulemaan. Marraskuussa paloi vielä yksi mökki, jossa menehtyi jälleen Junnin ystävä.

Kun Junnien pojan ansiosta liikkeelle polkaistu tutkinta oli pyörähtänyt käyntiin kunnolla, tutkijoiden epäilykset kohdistuivat myös tulipaloihin. Nopeasti selvisi, että kaikki palot olivat syttyneet samaan aikaan sekä sisältä että ulkoa.

Tutkinnan myötä kävi ilmi, että Junni oli ottanut muistoksi hampaita myös muilta uhreiltaan.

Tutkimus osoitti syyntakeelliseksi

Tutkinnan aikana Junni esitti useita eri versioita tapahtumista ja muutti tarinaansa moneen kertaan. Lopulta hän kuitenkin tunnusti tekonsa. Junnin mukaan hän hukutti vaimonsa kylpyammeeseen, ja teki tälle seksuaalista väkivaltaa viemärin aukaisupumpulla.

Murhapoltoiksi edenneet tulipalot olivat Junnin mukaan johtuneet riitautumisista.

Junni määrättiin oikeudenkäynnin aikana myös mielentilatutkimukseen, jossa todettiin, ettei miehen mielessä ollut vikaa, vaan tämä oli täysin vastuussa teoistaan.

Oikeus tuomitsi Junnin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen yhdestä taposta sekä kolmesta murhasta, vaikka uhreja oli viisi. Kaksi uhreista kuoli kuitenkin samassa palossa, jolloin tapaukset käsiteltiin yhtenä. Junni valitti tapauksesta hovioikeuteen jossa muut tuomiot pysyivät ennallaan mutta vaimon kuolema muuttui pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi.

Junni kuoli vankeudessa vuonna 1995. Hän oli kuollessaan 51-vuotias.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b659 ... 1a8d6813e0

mikko1979
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 5:09 pm

Re:

Viesti Kirjoittaja mikko1979 »

Yökiitäjä kirjoitti:
Ma Huhti 30, 2007 4:02 am
Noi puutarhamökkien palot tapahtuivat Helsingin Kivinokassa. Poliisi tiedotti silloin asioista aika nihkeästi ja aluksi luultiin että palot olivat onnettomuuksia. Lehdissä kerrottiin että syynä oli ryypiskelevä seurue joka oli nukahtanut mökkiin ja tuli oli päässyt irti lämmittimestä tai lampusta. Annettiin sellainen mielikuva että Kivinokassa ryypiskely ja rellestäminen on jotenkin yleistä, joten vahinkoja sattuu.

Vasta kun tapaus oli selvinnyt, kerrottiin lehdessä että peräkkäisten kesien aikana sattuneet ihmeelliset palot olivat tahallaan sytytettyjä.

Aika karua meininkiä, sytyttää mökin palamaan kun kaverit ovat siinä tilassa etteivät pääse itse ulos :evil:
Silloinen Palontorjuntalehti, eli nykyinen Pelastustieto julkaisi vuoden 1987 alussa vuoden 1986 palokuolemat. Sieltä löytyy mm. tämä
Helsinki 12.7. Kulosaaren Kivinokassa sijainnut pienehkö vapaa-ajan asunto paloi maan tasalle. Palossa sai surmansa kaksi 20-40 vuotiasta miestä.

Eli tämä tulipalo löytyy listasta, mutta ei tuota Haapasen ja koiran hengen vienyttä paloa ei listasta löydy.

El Pajarito
Frank Drebin
Viestit: 386
Liittynyt: Pe Tammi 26, 2018 1:58 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja El Pajarito »

Alida kirjoitti:
Ma Marras 27, 2017 12:23 pm
Tuossahan se jo lukee ketjun ensimmäisellä sivulla.

"Perheen isää epäiltiin, mutta todisteita ei löytynyt riittävästi."

Ja surmatun Matin vaimo on lehdessä kertonut Ismon sanoneen, että poliisi yritti saada tätä "hänen päälleen", mutta todisteita ei ollut.

Kyse ei siis ole siitä, että poliisi ei olisi epäillyt Ismoa. Riittäviä todisteita henkirikoksesta ei silloin löytynyt, ja siksi tapaus kirjattiin tapaturmaksi. Ja lääkäri ei mitä ilmeisimmin löytänyt todisteita siitä, että uhri olisi hukutettu. Lapset eivät kertoneet kuulusteluissa tapahtumista ja Matti ja hänen vaimonsa, joille Ismo oli surman tunnustanut, eivät ilmoittaneet tunnustuksesta poliisille.

Voihan sitä spekuloida poliisin huolimattomuudella ym, mutta tosiasia on, että näillä todisteilla Ismoa ei välttämättä olisi saatu tuomittua.

Poliisi kertoo-kirjassa muistaakseni sanottiin jotain siihen suuntaan, että Ismon ja Kaijan tappelut olivat sellaisia, että Kaija huusi ja Ismo reagoi tähän lyömällä.
Mitään yksipuolisia riitoja ne eivät olleet ja kuten Matin vaimokin haastattelussa sanoi, Kaija ei ollut alistuvaa tyyppiä, kuten perheväkivallan uhrit yleensä ovat.
Bullshit. Katsoin aikanaan ”Rikostarinoita Suomesta”, jossa tämä case käytiin läpi. Täysin poliisin piikkiin menevää törkeää huolimattomuutta ettei tämä aikanaan selvinnyt.

Tutkinnanjohtaja lakaissut jutun mappiin Ö. Vaikuttaa siltä että joku vanhempi tutkija on myös halunnut jutusta eroon. Syitä on vaikea arvioida, vaihtoehtoja on niin monia. Rikospaikoilta oli valokuvia, joiden perusteella myöhemmin ilmiannon saatuaan poliisi pystyi varmistamaan melko hyvin tapahtumien yksityiskohtia. Kuvia oli mm. Junien asunnolla ottanut ”juuri poliisikoulusta valmistunut” nuorempi tutkija parisataa kappaletta. Jostain syystä vain seniorimpaa väkeä ei kiinnostanut tutkia. Kivinokan kuvista pystyi myös täysin yksiselitteisesti tulkita monia paloihin liittyviä asioita - jos vain olisi kiinnostanut.

Toki sarjamurhaajan töiksi noita ei kuvien perusteella voinut tulkita. Lisäksi Kontulan porukoiden epäluottamus poliisia kohtaan oli kova: kuulusteluissa ei puhuttu. Tosin en tiedä hoidettiinko puhuttamisetkin yhtä leväperäisesti kuin rikospaikkatutkinta.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

"Maikkarin netissä" on tästä isohko artikkeli.

Ei sinänsä mitään uutta, mutta oppi ja kertaus tekevät hyvää minfolaisellekin*
Sarjamurhaaja Ismo Junni keräsi uhreiltaan hampaita ja poltti elävältä – perheenisän hirmuteot paljastuivat, kun oma poika avautui poliisille äitinsä kohtalosta

Helsinkiläismies surmasi vuosikymmenen aikana viisi ihmistä jäämättä kiinni. Kaikki muuttui, kun perheen vanhin poika avasi suunsa vuosia äitinsä kuoleman jälkeen. Poliisi alkoi tutkia uudelleen vanhoja onnettomuuksia, jotka paljastuivatkin julmaksi henkirikosten sarjaksi.

Kuva Alibi 5/92 / mtvuutiset.
Kuva Alibi 5/92 / mtvuutiset.
Kunnes_jälleen_tapaamme.jpg (101.53 KiB) Katsottu 4535 kertaa
Loppuvuodesta 1990 Pasilan poliisilaitoksen hälytyskeskuksen puhelin soi puolenyön aikaa. Rikosylikonstaapeli Markku Tuominen vastasi.

Linjan toisessa päässä kolmekymppinen mies kertoi vuosikausia mieltään mustanneesta asiasta. Hän epäili isänsä tappaneen äitinsä kymmenen vuotta aiemmin.

Poika pyysi, että poliisi tutkisi tapauksen uudelleen.

Lapsilla oli tapana muistella äitiä pyhinä
Tuominen ei tiennyt, että hän ratkoisi pian yhtä Suomen rikoshistorian suurinta murhavyyhtiä. Hän sopi pojan kanssa tapaamisen seuraaville päiville ja ryhtyi välittömästi penkomaan rikospoliisin arkistoa.

Perheenäidin kuolemantapaus oli hänelle entuudestaan tuntematon.
– Poika kertoi, että lapsilla oli tapana muistella äitiä ja käydä menetystä läpi pyhäpäivinä. Ilmeisesti nämä asiat olivat taas tulleet hänen mieleensä joulun aikaan ja valvottaneet, tätä nykyä eläkkeellä oleva Tuominen kertoo.

Eloton äiti löytyi vaatehuoneesta
Pojan kuvaamat tapahtumat juonsivat juurensa vuoden 1980 elokuuhun.

Tuolloin poliisi oli saanut hälytyksen Itä-Helsingin Mellunkylään Tuukkalantielle kerrostaloasuntoon. Kolmilapsisen perheen äiti Kaija, 36, oli aviomiehensä Ismon mukaan kaatunut humalassa ja lyönyt päänsä kuolettavalla tavalla.

Ruumis oli asunnon vaatehuoneessa puolipukeisena, villamattoon käärittynä. Naisen yläleuasta puuttui hammas.

Perheen naapurissa asuivat aviopari Matti ja Eila lapsineen. Naapurinrouvan mukaan rauhallisesti käyttäytynyt Ismo oli saapunut siisteissä vaatteissa ja tukka kammattuna ilmoittamaan, että vaimo taitaa olla kuollut.

Eila soitti ambulanssin. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Perheen kouluikäiset lapset kertoivat myöhemmin, että äiti oli vielä aamulla maannut kylpyhuoneen lattialla tajuttoman oloisena, hengitys koristen. Kotiolot olivat olleet levottomat ennenkin.

Lapset lähtivät kouluun eivätkä kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota. Vasta iltapäivällä he kuulivat suru-uutiset.

Lapsia käskettiin vaikenemaan
Ismo Junni otettiin kiinni epäitynä vaimosta taposta, mutta tarina kaatumisesta ja pään lyömisestä meni läpi poliiseille. Tutkinta päätettiin. Kuolinsyyksi kirjattiin kallovamma.

Äidin kuoleman jälkeen lapset päätyivät isänsä vanhempien huostaan. Isovanhemmat kehottivat lapsia olemaan tapauksesta vaiti ja jättämään aikuisten murheet pois harteiltaan.

Vanhin poika oli ollut äidin kuoleman aikaan noin 15-vuotias. Hän kertoi rikosylikonstaapeli Tuomiselle, kuinka vanhemmat olivat tapelleet äidin kuolemaa edeltävänä yönä.

Kaija-äiti oli paennut lastenhuoneen sängyn alle ja isä oli potkaissut häntä päähän. Nuoremmat sisaret olivat nukkuneet.

Tuominen selasi perheen asunnosta otettuja lukuisia mustavalkokuvia, tutkintapöytäkirjaa ja ruumiinavaustietoja. Hän huomasi, ettei tutkinnassa ollut sanaakaan siitä, mitä poika oli hänelle juuri kertonut.

Selitystä ei löytynyt sillekään, miksi naisen muutoin terveestä suusta puuttui hammas, siististi irrotettuna.

Halusi töihin ruumishuoneelle
Kymmenen vuoden takainen tutkintamateriaali herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Juttu päätettiin avata uudelleen. Tuomisesta tuli päätutkija.

Poliisille oli selvinnyt, että Ismo Junnilla oli tapana kuljettaa taskussaan pientä peltirasiaa, jossa hän oli säilyttänyt kuolleen vaimonsa hammasta ja jonkinlaisia pikkuesineitä.

Pojan soiton jälkeen tutkija halusi saada lisäselvyyttä tästä ja muista yksityiskohdista. Vuoden 1991 alussa poliisi alkoi kuulustella uudestaan Kaija Junnin kuolemasta mahdollisesti tietäviä ihmisiä.

Yksi heistä oli naapurin Eila. Hän oli vuosien ajan joutunut todistamaan miehensä Matin ryyppyreissuja Ismo Junnin kanssa. Miehet olivat ystäviä, mutta runsas alkoholinkäyttö aiheutti toisinaan riitoja heidän välilleen.

Myöhemmin Alibi-lehden haastattelussa Eila kertoi karmaisevista havainnoista, joita hän oli tehnyt Junnista vaimon kuoleman jälkeen.

Kuva Alibi 5/92 / mtvuutiset.
Kuva Alibi 5/92 / mtvuutiset.
Kivinokka_Matti.jpg (49.27 KiB) Katsottu 4535 kertaa
Naapureiden mukaan mies vieraili usein vaimonsa haudalla, koska halusi näyttää uskottavalta suvun silmissä. Eilan mukaan Junni oli ollut erittäin mustasukkainen ja pahoinpidellyt vaimoaan jo pelkistä pettämisepäilyksistä.

Mies oli myös puhunut halustaan hakeutua töihin hautausmaan ruumishuoneelle.

Kuolema tuntui kiehtovan Junnia.

Kirosi pojan tietävän jotakin
Eila kertoi myös, että Junni oli humalapäissään manannut vanhinta poikaansa. Hän vihjaili pojan tietävän jotakin raskauttavaa.

Poika perkele meinaa pelleillä, hän kirosi.

Naapurien korvaan särähti myös lause, jonka Junni sanoi päästessään vapaana miehenä pois poliisikuulusteluista vaimon kuoleman jälkeen.
– Yritti ne, perkele, sitä mun päälle, mutta eivät pystyneet näyttämään mitään toteen, hän kehuskeli.

Eila kertoi, miten hän oli eräänä päivänä jälleen kerran tympääntynyt puolisonsa Matin kosteaan elämäntapaan ja rähinöintiin. Kun Eila tilitti pettymystään, Junni oli tarttunut naapurinrouvaa olkapäistä ja sanonut:

– Kuule Eila, älä välitä, kyllä se kohta helpottaa sullakin.

Eila kertoi tutkija Tuomiselle, että Matti olisi varmaankin tietoinen peltirasiasta, jossa Ismon väitettiin säilyttävän vaimonsa hammasta.

Matilta itseltään asiaa ei tosin enää voitaisi varmistaa.

Mies oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin, marraskuussa 1986 perheen siirtolapuutarhamökin tulipalossa Helsingin Kivinokalla.

Ensimmäinen tunnustus
Ismo Junni otettiin kiinni muutamien viikkojen kuluessa pojan soittamasta puhelusta. Tuominen oli perehtynyt tapaukseen ja kuullut asianosaisia.

Partio kävi hakemassa Junnin kotoaan Helsingin Kontulasta, jossa hän asui uuden vaimonsa kanssa.

Mies suhtautui kiinniottoonsa varsin tyynesti ja alkoi keräillä tavaroitaan.
– Jaa, hän tokaisi, kun poliisit kertoivat asiansa.

Ensin häntä kuultiin vaimon kuolinpäivästä. Kertomukset muuttuivat.

Hän väitti, että vaimo oli yrittänyt itse hukuttautua kylpyammeeseen. Lopulta Junni myönsi pitäneensä hänen päätään pinnan alla. Hän oli hakannut ja potkinut puolisoaan. Vaimo kuoli vakavan väkivallan seurauksena.

Junni oli myös raahannut uhrinsa kylpyhuoneesta vaatehuoneeseen ja yrittänyt olla sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Kun tämä ei onnistunut, hän oli raiskannut vaimonsa viemärin avauspumpun varrella.

Rikospaikalla otetuista kuvista näkyi, että esine oli aseteltu vainajan viereen. Tällaisiin seikkoihin ei ollut aiemmassa tutkinnassa kiinnitetty lainkaan huomiota. Tarkasti dokumentoidusta rikospaikasta oli suuri hyöty jatkotutkinnan kannalta.
– Lopuksi hän oli hakenut pihdit ja kiskonut vaimon hampaan irti. Hän halusi tietää, näytteleekö vaimo kuollutta, Tuominen kertoo.

Surmatyön jälkeen hän oli myös poistunut kotoaan ja käynyt näyttäytymässä toisessa paikassa kaupungilla. Tarkoituksena oli hankkia keinotekoinen alibi.

Hammas jälleen talteen
Poliisi oli erikoisessa tilanteessa.

Junni oli juuri myöntänyt vuosikymmenen takaisen henkirikoksen, mutta joka haastattelukerralla miehen puheista kävi ilmi myös jotakin uutta.

Tutkinta sai uuden käänteen, kun puheeksi otettiin naapurin Matin kuolemaan johtanut mökkipalo vuodelta 1986.

Ensin Junni myönsi Tuomiselle viettäneensä Matin kanssa aikaa saman päivän aikana, seuraavaksi hän kertoi olleensa paikalla mökin syttyessä palamaan.
– Ja lopulta hän myönsi itse sytyttäneensä koko mökin tuleen. Kuulustelutilanteissa hän pyrki poikkeamaan tarinasta ja yritti aina kadota jonkin muun yksityiskohdan pariin. Kun hänet sai pidettyä aiheessa, eikä hän löytänyt pakotietä tarinalle, niin lopulta rikokset selvisivät, Tuominen muistelee.

Matille ja Ismolle oli tullut tappelu naapurien omistamalla siirtolapuutarhamökillä. Matti oli ajanut kaverinsa pihalle. Junni löi Mattia lasimaljakolla naamaan.
– Sen seurauksena yksi hammas oli tullut leuasta läpi. Hän kiskoi hampaan talteen ja laittoi sen samaan pieneen peltirasiaan vaimon hampaan kanssa.

Poltti kaverinsa ja koiran
Kun Matti makasi henkitoreissaan, Junni valeli mökkiin lamppuöljyä.

Hän tiesi mitä teki. Pehmeästi syttyvä lamppuöljy antaa sytyttäjälle hyvän etumatkan poistua paikalta, kun taas bensiini humahtaa tuleen räjähtävällä nopeudella.

Junni sulki ovet ja siirtyi muutaman sadan metrin päähän kiviaidan viereen katselemaan, kun liekit nielivät mökin. Sisälle jäi myös Matin ja Eilan koira, joka oli paennut miesten tappelua uikuttaen sängyn alle.

Poliisin tietoihin kirjattiin, että palo oli lähtöisin kamiinasta.

Kivinokan siirtolapuutarhassa oli tapahtunut toinenkin traaginen tulipalo vain muutamaa kuukautta ennen Matin mökin paloa.

Kaksi kalareissulla ollutta miestä olivat palaneet kuoliaiksi mökkiinsä.

Junnin tunnustuksen myötä Tuomisen epäilykset vahvistuivat entisestään.

Kalareissu päättyi kaksoismurhaan
Tekijää ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Ismo Junni kertoi tutustuneensa entuudestaan tuntemattomiin kalamiehiin Seppoon ja Juhaan siirtolapuutarhan rannassa. Jutustelun jälkeen kolmikko siirtyi miesten mökkiin ryypiskelemään ja istumaan iltaa.

Junni kertoi aiheuttaneensa tahallaan riidan, jonka vuoksi miehet hääsivät hänet pois. Hän jäi etäämmälle odottamaan, että kalamiehet nukahtaisivat.

Sitten hän hiipi takaisin, valeli mökkiin lamppuöljyä, viskasi kynttilän sohvalle sammuneiden miesten väliin, sytytti patakintaan tuleen ja heitti senkin ryypykaveriensa päälle. Perään hän nakkasi vielä ovesta repäisemänsä verhon.

Miehet heräsivät lieskoihin, mutta Junni ei päästänyt heitä ulos. Hän varmisti tuhotyönsä pirskottelemalla palavaa nestettä myös mökin alle.

Jälleen hän seurasi piilopaikastaan, kun palokunta teki työtään.

Kaksoispolttomurhastakaan Junni ei jäänyt kiinni. Palo kuitattiin jälleen kamiinapaloksi.

Junnia koskeva uusi rikostutkinta oli ollut käynnissä vasta jonkin aikaa, mutta tiedossa oli jo neljä henkirikoksen uhria. Tuomisen mukaan Junni oli kalamiesten murhatunnustuksen jälkeen varsin alamaissa ja pyysi päästä vihkipappinsa puheille.

Poliisi järjesti asian. Papin ja Junnin keskustelujen sisältö jäivät kahdenkeskeisiksi, mutta synninpäästön jälkeen poliisi sai kuulla vielä yhden henkirikostunnuksen.

Kivinokalla oli nimittäin vuonna 1988 palanut kolmaskin mökki, kaksi vuotta kalamiesten ja Matin kuoleman jälkeen.

Palossa oli kuollut ympärivuotisesti siirtolapuutarhamökissään majaillut erakoitunut mies nimeltään Pauli.

"Pestään perkele rappuset"
Junni oli nähnyt Paulin viinakaupassa Helsingin Herttoniemessä ja astunut tahaltaan hänen varpailleen. Näin hän sai jutunjuuresta kiinni.

Hän tiesi, missä Pauli asui.

Miehet lähtivät yhdessä Kivinokalle. Junni toisti kaavansa. Hän aiheutti riidan, sai lähtöpassit ja palasi murha-aikeissa.
– Pestään perkele pojan rappuset, hän oli kuvaillut ajatuksiaan poliisille levitellessään lamppuyöljyä mökin portaille.

Vaikka palojäljet kertoivat jotakin täysin muuta, poliisin kuittasi mökkipalon syttyneen petrolilämmittimestä.

Pieleen menneet tutkinnat herättivät kysymyksiä, sillä palot olivat tapahtuneet saman hehtaarin alueella parin vuoden sisään. Muualla pääkaupungin siirtolapuutarhoissa ei ollut vastaavia tulipaloja ollut.

Kuva mtvuutiset / googlemaps.
Kuva mtvuutiset / googlemaps.
Kivinokka_Tuukkalantie.jpg (130.1 KiB) Katsottu 4535 kertaa
Tutkinnan aikana poliisille valkeni, miksi Junni keskitti murhatyönsä nimenomaisesti tietylle alueelle. Kivinokka oli Junnille varsin rakasta lapsuudenseutua, josta hänen omat vanhempansa olivat aikanaan omistaneet mökin.

Hän oli kokenut suunnatonta katkeruutta, kun mökki oli aikanaan päätynyt ulkopuoliselle omistajalle. Junni olisi halunnut mökin itselleen.

Motiivina oli kostaa niille, joilla oli jotakin, mitä hänellä ei.

Tuomisen mukaan naapurin Matin murhan taustalla oli myös perhetilanteeseen liittyvät seikat. Junni oli ollut kateellinen Matin näyttävästä ja lapsista huolehtivasta Eila-vaimosta, kun hänen puolisonsa sortui itsekin käyttämään alkoholia.

Lisäksi Junnia oli sapettanut, kuinka hän oli aina jäänyt alakynteen Matin kanssa tapellessaan.

Matti oli alkanut kutsua Junnia "ammemieheksi" vaimon kuoleman jälkeen. Hänen täytyi aavistaa, että naapurinmies tiesi vaimon kuolemaan liittyvän salaisuuden.
– Kuulusteluissa selvisi, miten tarkkaan hän oli miettinyt uhriensa voimakkuutta ja mahdollista vastaanhangoittelua. Hän pohti tarkkaan, kenelle hän pärjäisi ja kenelle ehkä ei, Tuominen kertoo.

Hänen mukaansa Junni ja Kaija-vaimo käyttivät runsaasti alkoholia, mutta perheen asiat olivat kuitenkin aiempina vuosina olleet melko hyvällä tolalla ja lapsista oli pidetty huolta. Vanhemmat olivat olleet työelämässä. Junni oli tehnyt töitä kattoremonttifirmassa.

Tutkija kertoo, että moni saattoi kuvailla Junnia hauskaksi tarinankertojaksi ja hyväpuheiseksi supliikkimieheksi. Etevistä sosiaalisista taidoista muodostuikin hänen tappavin aseensa, jonka avulla hän sai herätettyä luottamusta ja pääsi lähelle myös ventovieraita uhrejaan.

Pojan soiton jälkeinen uusi tutkinta lukuisine oikeudenkäyntipäivineen vei lähes kaksi vuotta.

Tuomisen mukaan Junni osoitti loppumetreillä jonkinlaista katumusta. Hän paiskasi tutkijan kättä ja sanoi olevansa pahoillaan aiheuttamastaan pahasta. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeinen. Hän murhasi ihmisiä täydessä ymmärryksessä.

Alkuvuodesta 1992 Ismo Junni tuomittiin neljästä murhasta ja murhapoltosta sekä yhdestä taposta elinkautiseen. Myöhemmässä hovioikeuskäsitelyssä vaimon tappo aleni törkeäksi pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi.

Syyttäjä vaati miehen eristämistä pakkolaitokseen, mutta oikeus ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Kenelle hammasproteesi kuului?
Tapaus nautti aikanaan kyseenalaista kunniaa Suomen itsenäisen historian suurimpana murhasarjana, jossa kaikkiaan viisi ihmistä oli menettänyt henkensä.

Ismo Junnia ei ole virallisesti luokiteltu sarjamurhaajaksi, mutta asiasta ei myöskään ole täysin vakiintunutta määritelmää. Tyypillisesti luokittelun perusteena on useampi uhri, jotka valikoituvat tietystä joukosta, tekojen välinen tietty ajallinen etäisyys ja samantyyppiset tekotavat. KRP:n mukaan Junnia voi näin ollen kutsua sarjamurhaajaksi suomalaisen rikoshistorian kontekstissa.
– Nykyään lienee aika kulunutta kuvailla jotakin tapahtumaa poikkeukselliseksi, mutta ei tällaisia hampaanrepimisiä ole koskaan tullut vastaan. Nämä olivat hyvin julmia tekoja, keskusrikospoliisista seitsemän vuotta sitten eläköitynyt Tuominen sanoo.

Vaikka surmatunnustuksia tuli lopulta liukuhihnalta, yhdestä asiasta Junni vaikeni. Kun hänet haettiin kotoaan Kontulasta uusintakuulusteluihin alkuvuodesta 1991, asunnosta löytyi hammasproteesin palanen.

Sen alkuperä ei koskaan selvinnyt. Proteesi ei kuulunut Junnille itselleen, hänen uudelle vaimolleen, edesmenneelle Kaija-vaimolle, kalastajamiehille, naapurin Matille eikä erakoituneelle Paulille.

Oliko uhreja vielä yksi lisää?

Mysteeriksi jäänyt proteesinpala sijaitsee keskusrikospoliisin rikosmuseossa Vantaan Jokiniemessä. Murhaajaa itseään asiasta ei voida enää tentata.

Junni ehti istua elinkautistaan noin neljä vuotta. Hän kuoli sydänoireisiin 52-vuotiaana, vuonna 1995.
21.11.2020 06:17

Junnin asuinpaikka Tuukkalantie ja tarkemmin siellä talo numero 17 on lohduttoman oloinen ja massiivisen kokoinen kasarmi, jossa - ainakin aikoinaan - tarvittiin usein poliisia sekä ambulanssia. On siellä tehty yksi selvittämätön henkirikoskin.
- Ehkä tässä tosiaan on yksi syy levottomuuksille; huonosti suunnitellut lähiöt ja kaikki mätämunat yhdessä korissa. Parempi olisi sijoittaa/ripotella asukkaat vaikkapa Eiraan, Kaivopuistoon tai Etu-Töölöön.

*mukaelma poliisina itseään pitävän Jari Taposen innostumisesta kun Turun terrori-iskun tekijä kävi koulua, ollen samalla luokalla lasten kanssa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ismo Junni...
Nyt sitten jää vielä pohdittavaksi tuon hammasproteesin alkuperäinen omistaja.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Hyvin merkittävänä alkusyynä oli, kuten on kerrottu, vanhempien siirtolapuutarhamökin myynti ulkopuoliselle. Syy tähän menettelyyn olisi mielenkiintoinen, mutta sitä ei ehkä enää saa mistään selville.
Vai tietääkö kukaan miksi Ismo Junni ei mökkiä itselleen saanut?

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ei ole tarkempaa tietoa, mutta voisi veikata että Ismolla ei ollut rahaa millä ostaa. Ja juopotteleva elämäntyyli, jolloin rahaa ei ollut odotettavissakaan.
Lisäksi hän oli ilmeisesti luonteeltaan äkkipikainen ja ns hankala. Voisi olla niinkin, että hänellä oli sisaruksiakin, jolloin ei välttämättä haluttu yhdelle myydä.
Alkusyynä on kyllä ollut kateus ja sairas mieli.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

jeitsi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2021 3:56 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja jeitsi »

Muistan nähneeni tästä tehdyn ohjelman joskus vuonna 1999 ja taisi olla silloinen Poliisi-tv?

Ei taitane kellään olla tarkempaa tietoa siitä missä voisi nähdä tästä tehdyn ohjelman?

En nyt tarkoita Arman ja suomen rikosmysteerejä enkä Rikostarinoita suomesta ohjelmaa vaan paljon näitä aikaisempaa.

jeitsi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2021 3:56 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja jeitsi »

jeitsi kirjoitti:
Ma Tammi 04, 2021 7:32 pm
Muistan nähneeni tästä tehdyn ohjelman joskus vuonna 1999 ja taisi olla silloinen Poliisi-tv?

Ei taitane kellään olla tarkempaa tietoa siitä missä voisi nähdä tästä tehdyn ohjelman?

En nyt tarkoita Arman ja suomen rikosmysteerejä enkä Rikostarinoita suomesta ohjelmaa vaan paljon näitä aikaisempaa.
Sinänsä outoa ettei kukaan foorumilaisista muista tod.näk silloisen Poliisi-tv:n tekemää ohjelmaa Junnista vaikka itse muistan hyvinkin vaikka olin tuon nähdessäni vain jotain 12-13 vuotias joskus n. vuonna 1999 ja syystä tai toisesta tuo näytelty stoori hammasmurhaajasta hyvin mieleeni jäi!

Onko tää ohjelma sitten hyllytetty ja romutettu Ylen arkistoista (Poliisi-tv:seen tai johonkin muuhun henkirikos ohjelmaan tehty materiaali)?

Varvikello
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Ke Elo 26, 2009 11:26 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Varvikello »

Jos se on jonkun muun tuotantoyhtiön tuottama niin eipä se areenassa liene.

jeitsi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2021 3:56 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja jeitsi »

Discovery+:lla on uusi sarja "10 suomalaista sarjamurhaajaa". En tiedä milloin nämä ovat katsottavissa ilmaisella puolella. Käsittäkseni sarjassa käsitellään myös tämä Junnin tapaus! Siitä en tiedä onko tässä dokkarissa mitään uutta vanhoihin nähden tarjolla (Rikostarinoita Suomesta tai Armanin rikosmysteereihin verraten)? Kertokoon joku viisaampi?

ParisGirl
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Ke Kesä 06, 2018 7:36 pm
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja ParisGirl »

Katsoin juuri viikonloppuna tämän Discoveryn suomalaiset sarjamurhaaja sarjan jakson tästä Ismosta. Mielestäni hyvin tehty dokkari tyylinen kuvaus tapahtumista ja koko keissistä.
Muutenkin tuo sarja on mielestäni onnistunut, seuraavassa jaksossa torstaina käsitellään Lääkesurmat ala Aino Nykopp. Aikaisemmissa jaksoissa on käsitelty mm. 70-luvun liftarimurhat, sarjakuristaja Penttilä ja sarjahukuttaja Seppäsen tapaus. Suosittelen kyllä katsomaan kyseisen sarjan.
The truth is out there.

jeitsi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2021 3:56 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja jeitsi »

ParisGirl kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 2:27 pm
Katsoin juuri viikonloppuna tämän Discoveryn suomalaiset sarjamurhaaja sarjan jakson tästä Ismosta. Mielestäni hyvin tehty dokkari tyylinen kuvaus tapahtumista ja koko keissistä.
Muutenkin tuo sarja on mielestäni onnistunut, seuraavassa jaksossa torstaina käsitellään Lääkesurmat ala Aino Nykopp. Aikaisemmissa jaksoissa on käsitelty mm. 70-luvun liftarimurhat, sarjakuristaja Penttilä ja sarjahukuttaja Seppäsen tapaus. Suosittelen kyllä katsomaan kyseisen sarjan.
Milloinhan sarja näytetään ilmaisella puolella?

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: "Hammasmurhaaja" Ismo Junni, Helsinki

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

jeitsi kirjoitti:
La Helmi 20, 2021 5:02 pm
ParisGirl kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 2:27 pm
Katsoin juuri viikonloppuna tämän Discoveryn suomalaiset sarjamurhaaja sarjan jakson tästä Ismosta. Mielestäni hyvin tehty dokkari tyylinen kuvaus tapahtumista ja koko keissistä.
Muutenkin tuo sarja on mielestäni onnistunut, seuraavassa jaksossa torstaina käsitellään Lääkesurmat ala Aino Nykopp. Aikaisemmissa jaksoissa on käsitelty mm. 70-luvun liftarimurhat, sarjakuristaja Penttilä ja sarjahukuttaja Seppäsen tapaus. Suosittelen kyllä katsomaan kyseisen sarjan.
Milloinhan sarja näytetään ilmaisella puolella?
Voit Jeitsi katsoa samaisesta asiasta dokumentin Yle Areenasta.
Rikostarinoita suomesta, hammasmurhaaja Ismo Junni:

https://areena.yle.fi/1-361589
Allahia ei ole olemassa.

Vastaa Viestiin