Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihosen haastattelu (lihavointi allekirjoittaneen):
Kuitenkaan henkilöä ei nykyisten lakien puitteissa voida velvoittaa avohoidossa ollessaan tiettyä ns. siirtymävaihetta (puoli vuotta) pidempään säännölliseen valvontaan. Tämän jälkeen henkilö on täysin omillaan ja hyvin usein lääkitys unohtuu ja rikoksen poluille ajautuminen käy hyvin nopeasti. Tähän vielä päälle se fakta että valtaosalla kriminaalipotilaista on varsinaisen mielisairauden lisäksi vielä keskivaikea tai vaikea päihdeongelma ja ns. addiktoituva persoonallisuus joka mahdollistaa päihdekoukkuun luisumisen hyvin nopeasti vapauden koittaessa.Kriminaalipotilaan hoito kestää kauan, jopa eliniän, mutta keskivertopotilas viipyy Niuvanniemessä viidestä kymmeneen vuotta. Moni siirtyy voinnin kohennuttua kotikunnan hoitopaikkaan. Avohoitoon siirtyvällä kriminaalipotilaalla on puolen vuoden valvonta-aika, jonka aikana on käytävä seurannassa.
Entä sen jälkeen? Sairaalasta poistuneiden kriminaalipotilaiden riski syyllistyä rikoksiin on paljon suurempi kuin keskivertoväestöllä, mutta Tiihonen kertoo, että suuri osa uusintarikoksista olisi järjestelmällisemmällä seurantahoidolla ennakoitavissa.
Tällaisen käytännön vallitessa ei suuremmin tarvitse ihmetellä kaduilla yhä useammin näyttäytyvää selittämätöntä väkivaltaa. Hyvin usein tekijällä on psykiatrista hoitohistoriaa mutta nykyisessä ajattelumallissamme ihmisen itsemääräämisoikeus on niin absoluuttinen käsite ettei edes yhteiskunnan turvaamisen nimissä ole mahdollisuutta kuin hyvin kursorisiin rajoituksiin. Käytännössä uusi pakkohoitoon määrääminen tulee mahdolliseksi vasta kun henkilö syyllistyy uuteen rikokseen ja todetaan uudelleen syyntakeettomaksi (joskaan mielentilatutkimusta ei tarvitse välttämättä uusia vaan tällöin voidaan soveltaa aiemman tutkimuksen tuloksia).
Tilanne on siis varsin absurdi: yhteiskunta tiedostaa henkilön potentiaalisen vaarallisuuden mutta todellisena vaarallisuutena se ollaan valmis mieltämään vasta kun teko uusiutuu ja tällöin mennään jälleen samaan oravanpyörään syyntakeisuuksien ja hoitokäytäntöjen suhteen.
Ja vielä toinen quote, toisesta lähteestä (HUS):
Eli jälleen tilastot kertovat ongelman olemassaolosta ja avohoidon riittämättömyydestä mutta jossain mättää ja yhteiskunta ei kerta kaikkiaan löydä rahaa tehostaa tätä toimintaa. Moneen muuhun budjettinimikkeeseen kuitenkin tunnetusti rahaa löytyy vuodesta toiseen. Voidaan myös tietysti kysyä kuinka perusteltua on tämä 700 000 euron hintalapun lätkäiseminen jokaisen tapauksen kohdalle ennusteiden ollessa varsin lohduttomia.Kriminaalipotilaiden määrä on viime vuosina ollut valtakunnallisesti selvässä kasvussa (kun vuonna 1998 määrättiin hoitoon 29 uutta potilasta, oli vuonna 2003 uusia potilaita jo 46). Vaikeahoitoisten potilaiden hoitopaikkojen tarve on kasvanut jopa vielä enemmän - nykyisin hoitopaikan valtion sairaalasta voi saada lähinnä potilaita vaihtamalla. Kaikille Suomen oikeuspsykiatrisille osastoille on ollut pitkä jono, mm Kellokosken sairaalaan on tällä hetkellä jonossa 27 potilasta.
...
Koko hoitojakson hinnaksi tulee 700 000 €.