Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

kiinnostunut68
Neuvoja-Jack
Viestit: 290
Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut68 » Ti Tammi 20, 2015 11:56 am

Ulrike kirjoitti:
kiinnostunut68 kirjoitti:oliko Stalin ja Hitlerkin yksittäistapauksia? Maahanmuuttaja miehiä kun molemmat oli. Stalinhan oli georgialainen, ei venäläinen ja Hitler oli itävaltalainen, ei saksalainen.
Oli tietysti. Ei ole Saksaan toista Hitleriä tullut, ja Neuvostoliitto on hajonnut.
Kyllä. Neukkula on hajonnut, mutta entäs tämä nykyinen Venäjän pressa? Putinin äiti on inkeriläinen. Pietarin piirityksen kokenut maatuska. Toivottavasti inkeriläisten paluumuuttaja oikeudet on jo poistettu, sillä olishan se melko kiusallinen tilanne Suomen päättäjille, jos Putin päättäisikin eläke päivillään hakea Suomen kansalaisuutta. No, Putin nyt tuskin tulisi Suomeen verovaroilla elelemään.
Kyllähän sen mamu keskustelun tähän geissiin toi Oulun kaupungin viranomaiset.Jos tekijänä olisi ollut kantaväestöön kuuluva, niin tuskinpa viranomaiset olisi antaneet minkäänlaista lausuntoa kaupungin turvallisuuden suhteen.
Kun tämä mamu keskustelu on tässä tapauksessa mukana, niin otetaan nyt sitten tämä Porvoonkin tapaus huomioon. Porvoossahan tätä mamua syytettiin osallisuudesta kansanmurhaan. Oikeuskäsittely tuli muistaakseni maksamaan yli miljoona euroa, kun koko oikeuden kokoonpano joutui matkustamaan mamun lähtömaahan. Puolustus kiisti jyrkästi mamun syyllisyyden, mutta niin vain kävi, et kyseinen mamu todettiin syylliseksi kansanmurhaan. Otin Porvoon tapauksen esille siksi, et eihän sitä tiedä, mitä tämäkin kirvesmies on lähtömaassaan tehnyt ja mikä on se todellinen syy, miksi on synnyinmaansa joutunut jättämään. Olisikohan tässäkin tapauksessa joku "hyvä tuttu" lähtömaan ajoilta kävellyt Oulun tuiskuisilla kaduilla vastaan ja maa jalkojen alla on alkanut polttamaan? Kyllähän tapaus pitäisi tutkia sieltä lähtömaan ajoilta asti, niin saattaisi se motiivikin teolle löytyä ja onhan kysymys kuitenkin meidän tulevaisuuden sukulaiskansasta.

Nihilistisiili
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Su Loka 19, 2014 5:54 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Nihilistisiili » Ke Tammi 21, 2015 12:40 am

No onko hieman liiottelua alkaa vetään jotain joukkomurhaajia historiasta tähän? :D Lähtökohdathan on se että ei voida vetää ulkomaailstaustaa tai muuta rasismia tähän vaikka tästä on sen takia tullut se niin iso juttu. Toppila ja tuira on täynnä näitä valkosia-neekereitä ts. tyyppejä jotka osaa vain niukasti lukea mutta osaa tapella, varastaa, tappaa ja olla yhteiskunnan loisia. On myös yhteiskunnan syytä että maahanmuuttajille helpoin rahan hankkimistapa on rikokset, oli sitten pizzerian pitäjä tai hustlaaja koska töitä ei oo ees suomalaisille niin miksi joku sitten palkkais hoonosoomea puhuvan muslimin tai muun? Avohoitopaikkoja tai muuta mielenterveyshoitoa on vähennetty ja sitäkään ei ole tarpeeksi edes suomalaisille joita sairastuu työttömyyden myötä kokoajan lisää. Miksi niitä paikkoja olisi ulkolaisillekkaan jotka eivät osaa itse hakea apua? Kyllä on tästä tapauksesta opittava muutakin kuin rasismi tai se että pelottaa asua oulussa. Kyllä se pelko konkretisoituu muulla tavoin kun mietitään kaupungin tilaa. PS, en tykkää somaleista tai muslimeista mutta en aijo tästä silti rasistista juttuakaan tehdä. Kyllä alkais mullakin nuppi sauhuta jos joutusin asumaan vaikka sinne afrikkaan jossa mua kohtaan oltas vihasia, passiivisia ja kaikki toimis mun järjen vastasesti... laitetaan päälle vielä -30 astetta pakkasta ja pimeää

Jäätynyt enkeli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 163
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 1:29 am

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Jäätynyt enkeli » Ke Tammi 21, 2015 4:03 am

LeaSommer kirjoitti:
Jimi Kivivirta kirjoitti:
... Poliisit eivät ole voineet tietää asunnon pohjapiirustusta ja asunto oli kuten todettua pimeä ja valo poliisen takan käytävässä. Murjaanilla oli aivan valtavan oivallinen väijyntä paikka.
No äkkiseltään ajateltuna poliisi on kyllä pyytänyt isännöitsijältä tai huoltomieheltä pohjapiirustuksen samalla, kun ovat saaneet yleisavaimen.

Ja mitä tulee tuohon vääntöön, että tekikö poliisi oikein vai väärin tuon sisäänrynnäkön, niin eihän poliisi voi oikeasti tietää, onko äijällä a) panttivankeja b) asuinkumppani c) konekivääri d) aikapommi vai ö) onko asunto kokonaan tyhjä.

Jotenkin nämä arvostelijat nyt tuntuvat vain kuvittelevan että kyllähän poliisin olisi pitänyt tietää että kirvesmies on kämpässä yksin ja tulee hyökkäämään juuri eteisessä ja juuri kirveen kanssa.
Huoltomiehellä ei ole ASUNTOJEN pohjapiirrustuksia. Hän tarvitsee työssään vain taloyhtiön yleisten tilojen pohjakuvat. Ja jos asuntojen pohjia isännöitsijältä lähdetään pyytämään, niin ei muuten ihan hetimmiten onnistu. Ei niitä kotosalla säilytetä. Isännöitsijä voi asua toimistolta vaikka 50 kilometrin päässä. Sitten kun hänet herätetään, menee viellä ajomatka. Sitten aika siihen että etsii oikean kiinteistön papereistaan ja viellä oikean asunnon pohjakuvat. Tosin jos asuu lähempänä niin aika lyhenee.Ja asukas on saattanut omin luvin tehdä asuntoon muutoksia, jolloin pohjakuva ei päde. Tai asunnon edellinen asukas tai sitä edellinen. Kukaan isännöitsijä ei näissä muutoksissa ihan oikeasti voi pysyä mukana.

sine qua non

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja sine qua non » Ke Tammi 21, 2015 1:00 pm

Tätä eilispäivän Kalevassa ollutta juttua täältä ei vielä taida löytyä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/su ... ta/687157/
Surmaaja saapui pubiin kirves repussa - tervehti muita asiakkaita

Kotimaa 19.1. | Kaleva

Oulussa kaksi henkilöä surmanneen miehen saapuminen Tuisku Pubiin viime keskiviikkona ei herättänyt erityistä huomiota muissa asiakkaissa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari-Pekka Kouva kertoo, että kirves oli ollut ilmeisesti piilossa miehen selkärepussa. Baarissa oli tuolloin alle 10 asiakasta.

"Hän oli tervehtinyt lyhyesti ainakin jotain asiakkaita. Yksi oli luullut miehen menevän tiskille tilaamaan juomaa, kuten kahvia tai jotain muuta", Kouva sanoo.

Mies löi yllättäen tietokoneen ääressä ollutta baarityöntekijää takaapäin kirveellä useita kertoja. Poistuessaan hän surmasi iäkkään miehen baarin pihalle.

Poliisi kaipaa havaintoja pakomatkasta

Miehen siirtyminen Tuirasta Myllyojalle on yhä hämärän peitossa. Hänen epäillään polkeneen matkan pyörällä, mutta varmuutta asiasta ei ole. Silminnäkijähavaintoja on vähän.

Kouvan mukaan myös kirveen kohtalo on edelleen arvoitus. Teknisissä tutkimuksissa ei ole vielä saatu selvyyttä siitä, oliko Tuiran surmakirves sama, jolla hän löi poliisia päähän myöhemmin Myllyojalla.

"Jos jostain Tuiran ja Myllyojan väliltä löytyy astalo, niin tietenkin mielellään otamme sen poliisin haltuun", Kouva sanoo.

Surmatöiden jälkeen mies otettiin kiinni yksityisasunnossa Myllyojalla. Mies hyökkäsi poliisia päin ja löi yhtä heistä kirveellä kypärään. Sama poliisi ampui miestä kahdesti. Surmaaja kuoli saamiinsa vammoihin.

Poliisin mukaan surmaajan käytös oli muuttunut viimeisen vuoden aikana. Hän oli yhä enemmän eristäytynyt omiin oloihinsa.

LeaSommer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 121
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 8:26 am

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja LeaSommer » Ke Tammi 21, 2015 2:47 pm

Jäätynyt enkeli kirjoitti:
LeaSommer kirjoitti:
Jimi Kivivirta kirjoitti:
... Poliisit eivät ole voineet tietää asunnon pohjapiirustusta ja asunto oli kuten todettua pimeä ja valo poliisen takan käytävässä. Murjaanilla oli aivan valtavan oivallinen väijyntä paikka.
No äkkiseltään ajateltuna poliisi on kyllä pyytänyt isännöitsijältä tai huoltomieheltä pohjapiirustuksen samalla, kun ovat saaneet yleisavaimen.

Ja mitä tulee tuohon vääntöön, että tekikö poliisi oikein vai väärin tuon sisäänrynnäkön, niin eihän poliisi voi oikeasti tietää, onko äijällä a) panttivankeja b) asuinkumppani c) konekivääri d) aikapommi vai ö) onko asunto kokonaan tyhjä.

Jotenkin nämä arvostelijat nyt tuntuvat vain kuvittelevan että kyllähän poliisin olisi pitänyt tietää että kirvesmies on kämpässä yksin ja tulee hyökkäämään juuri eteisessä ja juuri kirveen kanssa.
Huoltomiehellä ei ole ASUNTOJEN pohjapiirrustuksia. Hän tarvitsee työssään vain taloyhtiön yleisten tilojen pohjakuvat. Ja jos asuntojen pohjia isännöitsijältä lähdetään pyytämään, niin ei muuten ihan hetimmiten onnistu. Ei niitä kotosalla säilytetä. Isännöitsijä voi asua toimistolta vaikka 50 kilometrin päässä. Sitten kun hänet herätetään, menee viellä ajomatka. Sitten aika siihen että etsii oikean kiinteistön papereistaan ja viellä oikean asunnon pohjakuvat. Tosin jos asuu lähempänä niin aika lyhenee.Ja asukas on saattanut omin luvin tehdä asuntoon muutoksia, jolloin pohjakuva ei päde. Tai asunnon edellinen asukas tai sitä edellinen. Kukaan isännöitsijä ei näissä muutoksissa ihan oikeasti voi pysyä mukana.
Jep. Voi olla ettei ole. Mutta järjellä ajateltuna poliisit ovat jostain pohjakuvan hankkineet. Vast ikään etsin eräälle sukulaiselleni juurikin Oulusta asuntoa, ja useiden vuokratalojen nettisivuilla ihan oli pohjapiirustukset esillä. Että en usko pohjapiirustuksen saaminen noin kiven alla. Ja jos on, niin aina voi käydä alakerran asunnossa ja sen jälkeen tiedustella huoltomieheltä tms että onko yläkerran asunto samalla muotilla tehty.

Metsäpirtti
Neuvoja-Jack
Viestit: 287
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 3:00 pm
Paikkakunta: Terenttilä

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Metsäpirtti » Ke Tammi 21, 2015 3:30 pm

En usko että Poliisilla on ollut kyseisessä tilanteessa kauheemmin aikaa alkaa netissä pörräilleen. Toki sieltä varmasti löytyy vuokra- ja omistusasuntojen pohjat jos ne ovat vapailla markkinoilla. Mutta alapa siinä hakkeroimaan etuovi.comia ja ettimään myytävänä tai vuokrattavana olevia asuntoja.. ei nyt oikein uppoa toi homma. Luulisi että ne muutenkin treenaa tilanteita, joissa ei ole mitään käryä, mitä/ketä oven takana on.

Avatar
Rescuer
Sherlock Holmes
Viestit: 3359
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Rescuer » Ke Tammi 21, 2015 4:35 pm

Metsäpirtti kirjoitti:En usko että Poliisilla on ollut kyseisessä tilanteessa kauheemmin aikaa alkaa netissä pörräilleen. Toki sieltä varmasti löytyy vuokra- ja omistusasuntojen pohjat jos ne ovat vapailla markkinoilla. Mutta alapa siinä hakkeroimaan etuovi.comia ja ettimään myytävänä tai vuokrattavana olevia asuntoja.. ei nyt oikein uppoa toi homma. Luulisi että ne muutenkin treenaa tilanteita, joissa ei ole mitään käryä, mitä/ketä oven takana on.
Viranomaisten vain ei tarvitse lähteä nettiin pörräilemään ja etsimään, heillä on muut kanavat pohjapiirrosten saamiseen. Esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa voi kuka tahansa hakea lähes minkä tahansa rakennuksen pohjapiirrokset Arska-palvelusta. Huonolla resoluutiolla ilmaiseksi ja korkealla resoluutiolla maksullisena. Viranomaiset saavat kuvat kirjautumalla sisään.
Ja kuten mainittua, aina voi käydä katsomassa sen alakerran kämpän...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

aripertti
Alibin satunnaislukija
Viestit: 121
Liittynyt: Ti Loka 09, 2012 1:52 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja aripertti » Ke Tammi 21, 2015 4:48 pm

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012 ... 0_uu.shtml
Kirvessurmaaja kuoli poliisin luoteihin - poliisin toimista ei tutkintaa

Keskiviikko 21.1.2015 klo 15.41

Syyttäjä: Oulun poliisin toiminnasta Tuiran kirvessurman yhteydessä ei aloiteta esitutkintaa.

Epäilty kuoli poliisin ampumiin luoteihin.

Aiheesta lisää hetken kuluttua.

STT

muovikelmu

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja muovikelmu » Ke Tammi 21, 2015 5:24 pm

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012 ... 0_uu.shtml
Epäilty kuoli viime viikon keskiviikkona kiinniottotilanteessa poliisin ampumiin luoteihin.

Selvitysten ja kuulustelujen perusteella syyttäjä pitää poliisin toimintaa säännösten ja ohjeiden mukaisena, eikä tapauksesta aloiteta esitutkintaa.

Ennen kiinniottoa poliisin luoteihin kuollut mies oli surmannut kaksi ihmistä oululaisessa pubissa ja sen ulkopuolella.

Poliisin saapuessa epäillyn asunnolle tämä hyökkäsi yllättäen poliisin kimppuun lyöden tätä kirveellä kypärään. Poliisi ampui miestä iskun jälkeen kahdesti.

- Ampuma-aseen käyttö on ollut hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko, arvioi syyttäjä tiedotteessa.

Syyttäjän mukaan tätä johtopäätöstä tukevat epäillyn aloittaman "hyökkäyksen laatu, erityisesti sen yllätyksellisyys ja voimakkuus".
Täysin oikea päätös!

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4335
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja URSA » Pe Tammi 23, 2015 7:30 pm

Eipä sitten syntynyt julkisuudessa keskustelua siitä, pitäisikö maahanmuuttajille tarjota lisää heille sopiviksi muokattuja mielenterveyspalveluita tai antaa heille kotouttaessa tietoa palveluiden saamisesta. Tiesiköhän tämä kirvesmurhaaja vielä suunnilleen järjissään ollessaan, mistä olisi saanut Suomessa apua? Ainakaan hän ei tiennyt aiemmin poliisin kanssa tekemisiin joutuessaan puhelimen huoltoon viemisen olevan ihan normaalia toimintaa Suomessa, vaan taisi luulla joutuneensa rasismin kohteeksi, kun puhelinta ei vaihdettukaan uuteen. (Sen vartijan toiminta on kyllä saattanut olla ylilyönti.) Vaikka olisi ollut kuinka yksittäistapaus tahansa kyseessä, ja kaamos laittoi pään sekaisin, kiinnostaisi kuitenkin kuinka tällainen voidaan estää jatkossa. Ei voi olettaa jokaisen Suomeen saapuvan tietävän, että lääkäriltä saisi (ainakin teoriassa) apua, jos mielessä alkaa pyöriä väkivaltaisia ajatuksia.

Miksi kirvesmurhaajan tuttavat eivät varoittaneet edes pubin henkilökuntaa, vaikka mies kertoi heille jo viikkoja aikaisemmin haluavansa vahingoittaa oululaisia ja tuon paikan ihmisiä. Maahanmuuttajat ovat jälkikäteen kertoneet puheista poliiseille, mutta miksi he eivät varoittaneet ketään? Eikö asia kuulunut heidän mielestään heille, vai eivätkö he ottaneet puheita todesta? Jos henkilökunta olisi tiennyt miehen puhuneen tuollaisia, he olisivat varmaan olleet varuillaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011 ... 1_uu.shtml
Samoihin aikoihin pubista poistamisen jälkeen, todennäköisesti sen jälkeen, mies uhkasi kaveripiirilleen tekevänsä jotakin pubin suhteen.

- Hän oli puhunut siihen tyyliin, että hän uhkasi väkivallalla. Hän puhui, että hän tulee tekemään jotain. Poliisi ei saanut tästä tietoa kuin vasta nyt tutkinnan aikana.

Poliisi selvittää tarkemmin ajankohtia milloin mies poistettiin pubista ja milloin hän esitti uhkailunsa.

- Jatkamme puhutteluja ja niiden myötä varmasti ajat ja tapahtumat tarkentuvat.
(En löytänyt enää lähdettä, mutta muualla on uutisoitu tuon kaveripiirin olleen nimenomaan muita maahanmuuttajia.)

waude
Alibin satunnaislukija
Viestit: 130
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 2:34 am

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja waude » La Tammi 24, 2015 3:04 am

Kaamos sekoittanut pään, mamuparka ei ole löytänyt terveyskeskuksen ovella ja muuta paskaa. Pohditaanko, että tekijä on ollut mielenterveysongelmainen ja ei ole raukka saanut apua, kun Kantis-Kari menee baariin ja laittaa porttikiellosta kostoksi portsarin?

Kotvan aikaa kaveri on ainakin kiukkua kasvattanut kattilassa "Samoihin aikoihin pubista poistamisen jälkeen, todennäköisesti sen jälkeen, mies uhkasi kaveripiirilleen tekevänsä jotakin pubin suhteen."

Sompannssikaverit sanovat että kirvestä heiluttanut sompanssi oli hullu, joka pyöri yksinään, kuitenkin "Samoihin aikoihin pubista poistamisen jälkeen, todennäköisesti sen jälkeen, mies uhkasi KAVERIPIIRILLEEN tekevänsä jotakin pubin suhteen.

- Hän oli puhunut siihen tyyliin, että hän uhkasi väkivallalla. Hän puhui, että hän tulee tekemään jotain. Poliisi ei saanut tästä tietoa kuin vasta nyt tutkinnan aikana."

pragma
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 12:16 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja pragma » Ma Helmi 09, 2015 12:43 am

Luin huhun että ensimmäiseltä uhrilta somalimurhaaja on kirjaimellisesti katkaissut kaulan kirveellä, eli ns. beheading-teloitus muslimityyliin. Mielenkiintoista seurata josko tarina vahvistuu poliisitutkinnan loppuraportissa. Viranomaisilla on varmasti haluja salata tällaiset yksityiskohdat kun oikeudenkäyntiä ei tule.

Porin
Lovejoy
Viestit: 1734
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 6:50 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Porin » Ti Helmi 10, 2015 11:45 am

pragma kirjoitti:Luin huhun että ensimmäiseltä uhrilta somalimurhaaja on kirjaimellisesti katkaissut kaulan kirveellä, eli ns. beheading-teloitus muslimityyliin. Mielenkiintoista seurata josko tarina vahvistuu poliisitutkinnan loppuraportissa. Viranomaisilla on varmasti haluja salata tällaiset yksityiskohdat kun oikeudenkäyntiä ei tule.
Tässä ketjussahan siihen löytyisi vastaus. Tiedotustilaisuudessa puhuttiin, että ensin kuollut uhri oli ollut tietokoneella kun häntä lyötiin takaapäin päähän.
Toista uhria lyötiin, kuten tässäkin ketjussa linkatuissa uutisissa sanotaan, kaulaan kirveellä. Hän kuoli baarin pihaan.
Tässä Hesarin uutisessa on vielä kuviakin ulkona olevasta uhrista. Ihan on pää tallella.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305917502925

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4335
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja URSA » Ti Helmi 10, 2015 3:48 pm

Tässä ketjussa on ollut jo aiemmin uutinen, jossa paikalla ollut sivullinen kertoi kuulleensa poliisin puhuneen hyvin pahoista kaulavammoista. Jäin siihen käsitykseen, että puhe on saattanut olla pubin sisällä olleesta uhrista.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... on/4695102
– Kuulin, kuinka ensimmäisenä paikalle tullut poliisi pyysi lisää yksiköitä, koska miestä oli lyöty kirveellä kaulaan. Poliisi puhui isosta haavasta, Sunila kertoi eilen MTV Uutisille.
Uutisessa kerrotaan ensin kadulla olleesta uhrista, mutta tuossa vaiheessa joku poliisi on jo käynyt sisällä pubissa tarkastamassa tilanteen. Tuo lainaus voi siten tarkoittaa ensimmäistä uhria. Kadulle kuolleella uhrilla ei tainnut olla haavaa kaulan alueella.

Porin
Lovejoy
Viestit: 1734
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 6:50 pm

Re: Kaksi kuollut kirveen iskuihin Oulun Tuirassa

Viesti Kirjoittaja Porin » Ti Helmi 10, 2015 6:27 pm

Oliko sitä ulkopuolella ollutta lyöty kaulaan?
Tässä pieni tiivistelmä tämän ketjun valituista uutisista:

"Näin kun mies hakkasi pubin työntekijää kirveellä päähän. Kolme, neljä, viisi kertaa. Juoksin vessaan piiloon. Se oli hirveää, en ole nukkunut koko yönä, olen vieläkin aivan shokissa", kertoo HS:lle puhunut mies, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

"Vuonna 1979 syntynyt ulkomaalaistaustainen mies meni keskiviikkoiltana tuiralaiseen baariin kirveen kanssa ja löi ennalta varoittamatta työntekijää, joka oli käsittelemässä tietokonetta.

Baarissa ollut asiakas yritti mennä väliin, mutta hän joutui suojautumaan tuolilla kirveen iskuilta.

Kun tekijä poistui baarista, hän surmasi sen ulkopuolella toisen baarin asiakkaan, vuonna 1940 syntyneen miehen, ylävartaloon kohdistuneella lyönnillä."


"35-vuotias mies meni keskiviikkoiltana Oulun Tuirassa sijaitsevaan Tuisku pubiin kirveen kanssa ja hyökkäsi pian saapumisensa jälkeen työntekijän kimppuun. Hän ei esittänyt ennen tekoaan sanallisia uhkailuja tai käyttäytynyt muutenkaan erikoisesti. Kirves oli piilossa miehen tullessa sisään."


"Ulos kuollut mies oli syntynyt vuonna 1940. Hän joutui uhriksi ilmeisen sattumalta.

- Hän oli vain asiakkaana pubissa ja hän on osunut tekijän reitille, kun tämä on poistunut paikalta. Uhri oli vanhempi ihminen, joka ei liikkunut kovin nopeasti, joten hän ei ehtinyt karkuun. Hän oli täysin puolustuskyvytön ihminen, Kouva kertoo."

Vastaa Viestiin