15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Amy
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: Ma Touko 17, 2010 8:40 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Amy »

hedelmälaatikko kirjoitti: Heti ekoina päivinä joku uutinen sanoi että h on kertonut oman tarinansa tapahtumien kulusta. Mutta kolmatta kertaa sanon senkin että en muista miten toi uutinen sijoittui niiden "ei ole tunnustanut"- ja "ei kommentoida onko tunnustanut" -uutisten kanssa. Eli onko puhunut ihan lööperiä vai totta.
Olen kyllä seurannut kaikki uutiset tuoreeltaan ja jos tarkkoja ollaan, niin niissä on sanottu että "epäilty on kertonut omalla tavallaan asioista", missään ei ole sanottu että hän olisi edes raottanut itse surmatyötä. On voinut kertoa muita asioita, koulupäivästä ja kotiin saapumisesta mutta kaikesta tiedotuksesta näkee, ettei poliisi ole saanut surmasta muuta aineistoa kuin teknisen tutkinnan avulla.
Lissu kirjoitti:
guineapig kirjoitti: Tytöt muuten pystyvät olemaan todella pirullisia toisilleen, ja vielä niin etteivät muut edes huomaa. Sellainen kuvio voi tässäkin olla taustalla. Ikävä kyllä.

Mitään huumeita tms. tähän ei todellakaan liity.
Juurikin näin. Tyttöjen maailma on todella raadollinen, tuntuu että sanonta "nainen on naiselle susi" alkaa päteä jo päiväkodissa. Tyttöjen keskinäinen kilpailu on todella vahvaa ja kun kaksi vahvaluontoista tyttöä kolistelee sarvia yhteen niin varmasti leiskuu välillä vihankin tunteita.
Heather
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Huhti 30, 2015 9:51 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Heather »

charlie kirjoitti:En usko, että se, ettei H ole vielä ilmeisesti romahtanut/murtunut/seonnut johtuisi välttämättä siitä, että hän on psykopaatti tai narsisti, mitkä ovat harvinaisia sairauksia.
Teko ei ole harvinainen? Narsismi nyt on muotisana, joka on popularisoitunut ei-mitään-tarkoittavaksi. Yleensä sillä tarkoitetaan pettyneen naisen mielipidettä ex-miehestään. Mutta psykopatia(/sosiopatia/empatiakyvyttömyys, eng. empathy dysfunction) on todellinen persoonan ja psyykeen ominaisuus, jota esiintyy n. 1-2% väestöstä. Piirrettä on arvioitu synnynnäiseksi, todennäköisesti neurologiseksi. Mutta kyseessä ei ole on/off-kytkin, kuten esim. Lauerma on kuvannut. 1-2% on suunnilleen sen väestön osuus, jolla on suuria vaikeuksia asettua toisten ihmisten asemaan, pystyä kuvittelemaan miltä heistä tuntuu (ns. mielenteoria, ja kiistellyt peilineuronit) ja tuntea toisia kohtaan myötätuntoa. Tämän n. 1-2%:n sisällä tuo empatiakyvyttömyys vaihtelee, mutta yhteistä on se, että empatiakyvyttömyys on selvästi alentunutta keskimääräiseen nähden. Se osa väestöstä, joka ei lainkaan pysty tuntemaan empatiaa, on vielä selvästi pienempi.
Jos tekijän, H:n, empatiakyky olisi normaali, jos hänen mielenteoriansa toimisi normaalisti, niin hän pystyisi kuvittelemaan ja näkemään ja tuntemaan uhrin todellisena henkilönä, hänen tunteensa todellisena, hänen tuskansa, kuolemanpelkonsa, täyttymättömät toiveensa, elämänsä loppumisen lopullisuuden, hänen läheistensä tuskan, menetyksen, surun, epätoivon, kaipauksen. Näiden tuntemista vasten hänelle tulisi ns. pala kurkkuun hyvin voimakkaalla puristuksella ja pakokauhuinen tunne siitä, mitä hän on mennyt tekemään. Näin usein kokee empaattinen ihminen, kun ymmärtää tehneensä jotain todella väärin tunnekuohussa. Seurauksena hän katuu, toivoo tekoa tekemättömäksi. Mitä vakavammasta teosta kyse, niin sitä todennäköisempää on henkinen luhistuminen tämän mekanismin myötä. Tässä vaiheessa tekijän itsemurhariski on korkea. Tämä ei ole mitenkään harvinaista.
Mutta tekijä on ollut asiallinen, fiksu, opiskellut, ilmeisesti kuntoillut, eikä oletettavasti ole tunnustanut, eikä katunut, eikä osoittanut psyykeensä "oireilun" (poliisin käyttämä termi) merkkejä. Poliisia tämä on selvästi ihmetyttänyt, ja poliisi odottaa sen tapahtuvan myöhemmin. Poliisi ei ilmeisesti nyt näytä tajuavan, että myös 15-vuotias tyttö voi olla neurologisesti psykopaatti, kuten ne paatuneet miehet joita poliisit useimmiten kohtaavat.
Vaikka itsekin olen aika kammottavia juttuja täällä spekuloinut, niin näin vakavien mielenterveysongelmien arvuutteleminen tuntuu inhottavalta. En yritä puolustella H:n tekoa tai luoda H:sta kuvaa langenneena kultatukkaisena enkelinä, mutta psykopaatiksi julistaminen lähes olemattomien tietojen perusteella menee aika pitkälle.
Hänen tekonsa ja hänen reagoimisensa sen jälkeen eivät ole olemattomia tietoja. Psykopatian epäileminen niiden pohjalta on hyvin johdonmukaista. Se ei ole erityisen inhottavaa, erityisen inhottavaa oli tämän psykopaatin tekemä henkirikos.
mary1234
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Pe Maalis 22, 2013 2:48 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja mary1234 »

sambae kirjoitti:En tiedä onko uutta tietoa, mutta kuulemma epäillyn isä ei saa nähdä tytärtään, koska puolustaa häntä niin vahvasti. Liekö sitten totta vai ei, sillä mikä tässä ketjussa nyt totta olis, mutta näin kuulin tänään.
Kirjoitin jo tästä, mutta kämmäsin ja viesti ei tainnut tulla tänne ollenkaan oman mokani takia.

Jos isä tapaamisella puolustaa tytärtään hysteerisesti, se kertoo, että edes isä ei ole tapausta vielä sisäistänyt alkuunkaan ja on ymmärrettävää.

Tapaamisissa on säännöt, mitä saa keskustella ja mitä ei.
Jos niitä rikkoo, esim.jos tytär ei muista tapahtuneesta juuri mitään ja isä onkin kertonut tekijälle(vangitulle) version miten kaikki meni (tarjoaa ulkopuolista tekijää) niin silloin tapaaminen voi vaikuttaa kuulusteluun, jos tyttö on sokissa ja hänelle kerotaan (isä kertoo oman näkemyksen) niin se vahingoittaa tutkijoiden työtä, jos tytär alkaakin uskoa vaikka ulkopuoliseen tekijään, eli tapaaminen evätään jos se selkeesti haittaa tutkijoiden ja kuulustelijoiden työtä.

Se miksi asunnossa ei ole ketään, voi johtua, että rikospoliisi/tutkija on määrännyt, ettei asuntoon saa mennä, ennenkuin tutkinta osuus on päättynyt, eli kaikki tarpeellinen käyty tutkimassa ja ne tavarat otettu poliisin haltuun, joilla on tutkinnassa merkitystä.
Omaa spekua tää viimeinen osio.
guineapig
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 10:26 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja guineapig »

Amy kirjoitti:
Lissu kirjoitti:
guineapig kirjoitti: Tytöt muuten pystyvät olemaan todella pirullisia toisilleen, ja vielä niin etteivät muut edes huomaa. Sellainen kuvio voi tässäkin olla taustalla. Ikävä kyllä.

Mitään huumeita tms. tähän ei todellakaan liity.
Mitähän jos opettelisit lainaamaan, etkä tunkisi suuhuni sanoja, joita en ole sanonut? :roll:

Tytöt ovat kotona ja pöydän ääressä lukemassa uusinta Aku Ankkaa, H tekee tytöille kaakaota ja juustoleipää, O räplää pöydän ääressä puhelinta ja viestittelee pojan kanssa, H riemastuu ja lyö leipäveitsellä, joka sattumalta osuu kaulaan ja vieläpä kaulavaltimoon, verrattain uskottava teoria, melkein yhtäuskottava kuin, että H olisi tekemässä kermavaahtoa vatkaimella ja suuttuisi ja työntäisi vatkaimen uhrin suuhun :roll:
Avatar
Vainu1
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 25, 2011 2:44 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Vainu1 »

vainu1
Tämä asia pitäisi saattaa pikaisest murharyhmään keskusrikospoliisille. Ei taida
seinäjoenepoliisien ammattitaito riittää johtaa tätä keissiä-
asiat mitkä tulleet esille pitää nyt tiedottaa ASAP JULKISUUTEEN Mitä
TIEDETÄÄN, KOSKA ASIA KOSKETTAA niin syvältä monia.
Viimeksi muokannut Vainu1, Su Touko 10, 2015 1:17 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hedelmälaatikko
Poliisikoira Rex
Viestit: 261
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2011 2:50 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja hedelmälaatikko »

Amy kirjoitti:
hedelmälaatikko kirjoitti: Heti ekoina päivinä joku uutinen sanoi että h on kertonut oman tarinansa tapahtumien kulusta. Mutta kolmatta kertaa sanon senkin että en muista miten toi uutinen sijoittui niiden "ei ole tunnustanut"- ja "ei kommentoida onko tunnustanut" -uutisten kanssa. Eli onko puhunut ihan lööperiä vai totta.
Olen kyllä seurannut kaikki uutiset tuoreeltaan ja jos tarkkoja ollaan, niin niissä on sanottu että "epäilty on kertonut omalla tavallaan asioista", missään ei ole sanottu että hän olisi edes raottanut itse surmatyötä. On voinut kertoa muita asioita, koulupäivästä ja kotiin saapumisesta mutta kaikesta tiedotuksesta näkee, ettei poliisi ole saanut surmasta muuta aineistoa kuin teknisen tutkinnan avulla.
Samoin, mutta en nyt löytänyt tota lausetta mutta muistaisin sen olleen suunnilleen noin kuin sen ilmaisin.

"Poliisi on kertonut epäilevänsä, että kuoleman aiheutti ulkoinen väkivalta".

Hesarista löytyi tollainen lause kuoleman jälkeiseltä päivältä. Voi olla että tuo on vaan huono sanavalinta poliisilta, mutta tuon perusteella ei kovin muusina ole voinut uhri olla, tai kaula ei auki tms.

Itse ymmärtäisin sen noin että löytyy eloton uhri, (kuitenkin jotenkin selvää että mitään ei tehtävissä), mutta silti poliisi saattaa epäillä että onko tuo pikkasen verinen ohimo syy kun uhri on (selvästi) kuollut, vai onko uhri sittenkin eka kuristettu tai myrkytetty ja kuolleena kaatuessaan kolhaissut ohimoaan? Kuristamisen merkit toisaalta myös ilmeisesti aika selvät, silmien ja kaulan osin.
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja hannas »

Mielestäni MTV Uutisten varsin korkealaatuisessa jutussa "Seinäjoen tragedia ei ainoa laatuaan" (9.5.2015) on selvästi joitakin samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä tämän erittäin murheellisen ja valitettavan tapauksen kanssa.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/5065138

Suosittelen, kannattaa lukea.

Itse arvioisin, että kyseessä on varmaankin jonkinlainen "pikaistuksissa tehty tarkoituksellinen tappo". Aggressiivinen väkivallanteko on selvästikin tullut, äärimmäisen valitettavasti, nyt liian varhain joukostamme kuoleman kautta syyttömänä iäksi poistuneelle nuorelle henkilölle, täytenä yllätyksenä (hän ei ole ilmeisesti ehtinyt lainkaan puolustautua). Tekijä on kuitenkin määrätietoisesti, jopa tyyliin "yhdellä iskulla" päättänyt päättää tämän toisen nuoren ihmisen elämän tappamalla hänet.

Faktaa ja riidatonta käytännössä varmasti myös näytön osalta on se, että kyseinen nuori ihminen on tarkoituksella tappanut toisen nuoren ihmisen. Oikeudenmukaista olisi, että henkilö tuomittaisiin taposta noin 8 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ja lisäksi korvauksiin hänen tappamansa nuoren omaisille.
Mitään huojennusta ei pitäisi mielestäni antaa tällaisesta teosta, taposta/murhasta, ellei ole todennettavissa, että henkilö on alentuneesti syyntakeinen tai ns. ymmärrystä vailla, jolloin hänet tulisi jättää tuomitsematta ja määrätä ns. vankimielisairaalaan.
Hän ei ole ilmeisesti tunnustanut. On kuitenkin mahdotonta nähdä tässä järkyttävässä tapauksessa muuta tekijää.
Jos olisi oikein vainoharhainen (ja katsonut liikaa Kovaa lakia), niin voisi ehkä korkeintaan kuvitella, että oikea tekijä olisikin tekijäksi epäillyn isä ja että tästä veriteosta yritettäisiin päästä nuoren todennäköisesti saaman alemman tuomioseuraamuksen avulla "kuin koira veräjästä", mutta tuskinpa nyt kuitenkaan niin on asian laita sentään.

Kaiken kaikkiaan valitettava, joskin harvinainen tapaus. Toivottavasti tuomio on silti tuntuva, jotta viesti tulee tekijälle ja kaikille selväksi - toisen ihmisen elämän päättämisestä joutuu edesvastuuseen, korvauksiin ja menettää oman vapautensa ehdottomassa vankeudessa.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Minusta tässä tapauksessa on tosi erikoista se, että poliisi vieläkin arvuuttelee teon motiiveja, hakee kautta rantain ja antaa epämääräisiä lausuntoja. Yleensä tässä vaiheessa poliisi ilmoittaa, että motiivi on selvillä tai siitä on jonkinlainen käsitys. Nyt tulee semmoinen kuva, kuin tekijä olisi kyllä selväpäinen ja yhteistyökykyinen eli puhuisi tutkijoille, mutta ei suostuisi kertomaan todellista syytä (jos kyse olisi siitä ettei hän itsekään tiedä sitä, hänet olisi varmaan passitettu psykiatrisiin tutkimuksiin). Tekijä ei myöskään kadu eikä ole pahoillaan, koska semmoinen tieto yleensä annetaan julkisuuteen...tai sitten katuu. Minua mietityttää se, suojellaanko tässä ala-ikäistä niin, että tietoja ei anneta samalla lailla kuin aikuisten kohdalla. Mitä jos tekijä onkin hyvin järkyttynyt, ei pysty siksi selittämään syitä, on saanut apua mielenterveysammattilaisilta, on kertonut syyn, katuu tai ei kadu, mutta sitä ei kerrota julkisuudessa? Saliittoteorioita siis...

Ehkä H oli pyytänyt O:n luokseen selvittämään jotakin asiaa, joka hiersi heidän välejään. Sen sijaan että asia olisi tullut selvitetyksi, H ei saanutkaan vastakaikua ja koki tulleensa pahasti loukatuksi ja nöyryytetyksi O:n taholta (mahdollisesti oli myös uhka julkisesta nöyryytyksestä). H tunsi itsensä äärimmäisen nöyryytetyksi ja epätoivoiseksi ja tarttui itselleenkin yllätykseksi "kättä pidempään". Toinen vaihtoehto on, että tarkoitus oli vaan viettää aikaa kahdestaan (ehkä suunnitella vappua niin kuin julkisuudessa on esitetty), mutta keskustelu kääntyi toiselle osapuolelle arkoihin aiheisiin ja nöyryytyksen tunteisiin. Ellei kyse ole vakavasta mielenterveysongelmasta, niin surmalle ei minusta ole muuta selitystä, kuin äärimmäinen häpeä ja nöyryytys tai sen pelko ja siitä kummunnut raivo. Osattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet, se että toisella tuntuu olevan asiat aina paremmin, pahentaa tilannetta. Jonkinlaista suosituimmuudesta kilpailua voi olla taustalla, vaikka se ei näkyisi selvästi ulkopuolisille.

Toivon että motiiveista saadaan joskus oikeaa tietoa, koska salamyhkäisyys lietsoo murhaajan ihailua. Minä veikkaan että tekijällä on jo nyt omat kannattajansa ja hänestä kehkeytyy ajan kuluessa myyttinen hahmo, kun on niin nuori, kaunis, fiksu ja hyväsydäminen, kaikkien kaveri, josta ei voisi uskoa mitään pahaa. Ikävä kyllä maailma on mennyt semmoiseksi, että tuommoinenkaan rikos ei välttämättä ole kovin suuri häpeä, jos tekijä vaan on suosittu ja pidetty :(
lokinpoikainen
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 11:09 am

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja lokinpoikainen »

Onko missään vahvistettu, ettei talossa ollut muita juuri ennen surmaa? Mietin, olisiko paikalla voinut olla joku muu ensin - vaikkapa sitten tämä ihastus, josta liikkui kai jotain huhuja, tai joku muu kaveri - ja tilanne on kärjistynyt niin, että toinen on lähtenyt? Jos H (tai miksei O) olisi ollut alunperin vihainen tälle kolmannelle henkilölle, joka ei olisi halunnut enää jäädä sinne. Lähdön jälkeen H olisikin suuttunut O:lle ("miks puolustit tota" "kato nyt, sait ton lähtemään" tms), ja yllättäen suunnannutkin raivonsa tätä kohtaan. Kolmas osapuoli olisi voinut tulla takaisin tässä vaiheessa lepyttyään (poltettuaan pari tupakkaa?), ja voisi todistaa, ettei talossa ollut ollut muita ja että teko oli tapahtunut lyhyen aikavälin sisällä. Ehkä kolmas osapuoli olisi voinut olla hakemassa jopa jotakin muuta selvittelemään tilannetta tms? Näin ollen hän, ja ehkä joku muukin, olisivat olleet paikalla poliisin tullessa (mainitut "muut henkilöt").

Jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi yhteinen ihastus, mihin en oikeastaan alunperin uskonut (uskoin alunperin enemmän ehkä siihen, että H olisi ollut ihastunut O:hon, ehkä kertonut asiasta tai ylipäätään, ettei olisi hetero, O nauranut tai pilkannut tai uhannut kertoa, H tuntenut olonsa nöyryytetyksi - koska jos uskisperheestä, niin tuskin on uskaltanut tulla ulos, joten häpeä on suuri - tiedän muutaman vastaavan tapauksen, joissa tilanne on johtanut itsemurhayritykseen), mutta poliisillahan oli jotain viitteitä tästä ulkopuolisesta yhteisestä ihastusjutusta. Joten ehkä H olisi ollut eri huoneessa hetken ja sitten nähnyt O:n ja ihastuksen suutelemassa tai halailemassa, suuttunut erityisen paljon, koska tapahtui H:n kodissa, ja suuttunut ihastukselle, ja ihastuksen lähdettyä O:lle.

Tämä ei toki ehkä vastaisi sitä kuvaa, että tilanne olisi ollut "yllättävä" sinänsä, mutta tuskin kukaan odotti sen kääntyvän tappoonkaan... Spekulointia vaan, mutta ehkä on varteenotettava vaihtoehto, että paikalla on ollut joku muukin henkilö hieman ennen tappoa?
Puukko-Mack
Remington Steele
Viestit: 209
Liittynyt: Ma Heinä 11, 2011 12:04 am

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Puukko-Mack »

Kysymysmerkki kirjoitti:
pläkkiselema kirjoitti:
Puukko-Mack kirjoitti:Huhu kertoo että H olisi saanut huumeita joltain joukkuekaveriltaan (joukkueessa liikkunut ennenkin huumeita), ja olisivat aikaisemmin yhdessä kokeilleet? Nyt hankittu vapuksi, ja suutuksissa H ottanut molempien tyttöjen annokset. Tästä olisi flipannut...?
Osaatko erotella tarkemmin mitä huumeita kertoo huhut? Ei meinaan pilvellä ainakaan ole tommosia vaikutuksia. Liekö jotain muuntohuumeita kiertänyt jos pitää paikkaansa, ainakin Salkkareissahan ne jonkun aikaa sitten veti niitä muistaakseni "omppuja" ja kivaa oli. Tästä voi teinityttö saada hyvinkin tunteen että mäkin haluan.
Daisy...
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Jos paikalla olisi ollut joku muukin juuri ennen tappoa, uskoisin että tilanne olisi ollut sen verran epäselvä, että kyseistä henkilöä oltaisiin haeskeltu pillit ulvoen ja hänet olisi myös otettu kiinni mahdollisena epäiltynä.
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja hannas »

Sanoisin vielä tähän tapaukseen liittyen, että eipä siellä taida olla sen enempää väkivaltaisesti kuolleen uhrin kuin hänen tappajansakaan äideillä mitenkään erityisen hyvä äitienpäivä. Ei voi muuta kuin ottaa osaa siihen tuskaan ja suruun, mitä he varmasti tuntevat.
Toivon silti että heidän äitinsä ja kaikki omaisensa ja läheisensä selviäisivät tällaisesta erittäin vaikeasta ja raskaasta tragediasta eteenpäin elämässä.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
Heather
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Huhti 30, 2015 9:51 pm

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja Heather »

Antamatta mitään enempiä viitteitä tai linkkejä, niin Seinäjoen nuorten sosiaalisen median seuraamisesta teon jälkeisinä päivinä (tunnustan sortuneeni tähän arveluuttavuuteen, kuten oletettavasti aika moni muukin, enkä alkuun edes tiennyt, mitä ask.fm oli ja useampi muu sovellus, mitä nuoret käyttävät) sai kyllä aika selvän kuvan, että tekijä oli ollut ihastunut erääseen poikaan ja pyrkinyt tekemään tähän vaikutuksen ja he olivat viettäneet aikaa yhdessä.
Tämä poika ja uhri olivat myös viettäneet aikaa yhdessä, mutta viittasivat toisiinsa hyvinä ystävinä. Poika itse vastasi sinkku kysymykseen: "seurustelee, ihastunut vai sinkku". Kun nuoret väliin julkaisevat listoja kavereista, joiden kanssa ovat eniten keskustelleet jo(i)ssakin netin sovelluksissa, niin tämä poika oli keskustellut viime kuukausina hyvin paljon sekä uhrin että tekijän kanssa (melkeinpä eniten kaikista tutuistaan) ja julkaissut tämän tiedon, selvästi ennen surmantekoa. H myös tiesi tämän, seurasihan hän poikaa tiiviisti sosiaalisessa mediassa.

Mainitsen tämän asian, ylläpito poistakoon jos on asiatonta, koska on esitetty spekulaatiota siitä, että H:lle olisi mahdollisesti tullut oman ihastuksensa ja O:n ystävyyssuhde jotenkin yllätyksenä asunnolla, ja tästä olisi seurannut tunnekontrollin menettänyt reaktio. Kyllä tekijä tiesi ihastuksensa ja uhrinsa ystävyyssuhteesta jo pidemmän aikaa.
Eli jos se on ollut tekijällä motiivina, niin motiivi tuskin on syntynyt vasta asunnolla. Eli jos poliisi/syyttäjä/tuomion antaja päätyy pitämään tätä motiivina, mutta tekoa tappona, niin järkeily on aika epäjohdonmukaista.
lokinpoikainen
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 11:09 am

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja lokinpoikainen »

Syskon S kirjoitti:Jos paikalla olisi ollut joku muukin juuri ennen tappoa, uskoisin että tilanne olisi ollut sen verran epäselvä, että kyseistä henkilöä oltaisiin haeskeltu pillit ulvoen ja hänet olisi myös otettu kiinni mahdollisena epäiltynä.
Ehkäpä - oletuksena olikin, että henkilö olisi palannut paikalle joko yksin tai jonkun muun kanssa (mennyt vastaan muita kavereita, jotka olivat menossa paikalle? suuttunut ja lähtenyt, rauhoittunut ja palannut? tupakoinut, soittanut puhelun ulkona?), ja lukeutuisi siis näihin "muihin henkilöihin", joita poliisi on kertonut olleen paikalla. Eli tuskinpa siitä sen suurempaa häslinkiä tulisi kuin mitä tuli niistä ulkopuolisista, joista poliisi on jo kertonut. Toki hän olisi avaintodistajana siinä, mitä tapahtui ennen surmaa (jos mitään erikoista).

Hänet olisi voinut sulkea pois epäillyn asemasta hyvinkin pian alibin tai tekopaikan jälkien perusteella.

En tiedä, ehkä se on kaukaa haettua, mutta kuitenkin mahdollisuus, kun paikalla on kuitenkin sanottu olleen muita poliisin saapuessa.

Edit: siis poliisi on kertonut, että surman hetkellä talossa oli vain H ja O, mutta muitakin oli paikalla poliisin saapuessa.
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko

Viesti Kirjoittaja hannas »

Heather kirjoitti:Antamatta mitään enempiä viitteitä tai linkkejä, niin Seinäjoen nuorten sosiaalisen median seuraamisesta teon jälkeisinä päivinä (tunnustan sortuneeni tähän arveluuttavuuteen, kuten oletettavasti aika moni muukin, enkä alkuun edes tiennyt, mitä ask.fm oli ja useampi muu sovellus, mitä nuoret käyttävät) sai kyllä aika selvän kuvan, että tekijä oli ollut ihastunut erääseen poikaan ja pyrkinyt tekemään tähän vaikutuksen ja he olivat viettäneet aikaa yhdessä.
Tämä poika ja uhri olivat myös viettäneet aikaa yhdessä, mutta viittasivat toisiinsa hyvinä ystävinä. Poika itse vastasi sinkku kysymykseen: "seurustelee, ihastunut vai sinkku". Kun nuoret väliin julkaisevat listoja kavereista, joiden kanssa ovat eniten keskustelleet jo(i)ssakin netin sovelluksissa, niin tämä poika oli keskustellut viime kuukausina hyvin paljon sekä uhrin että tekijän kanssa (melkeinpä eniten kaikista tutuistaan) ja julkaissut tämän tiedon, selvästi ennen surmantekoa. H myös tiesi tämän, seurasihan hän poikaa tiiviisti sosiaalisessa mediassa.

Mainitsen tämän asian, ylläpito poistakoon jos on asiatonta, koska on esitetty spekulaatiota siitä, että H:lle olisi mahdollisesti tullut oman ihastuksensa ja O:n ystävyyssuhde jotenkin yllätyksenä asunnolla, ja tästä olisi seurannut tunnekontrollin menettänyt reaktio. Kyllä tekijä tiesi ihastuksensa ja uhrinsa ystävyyssuhteesta jo pidemmän aikaa.
Eli jos se on ollut tekijällä motiivina, niin motiivi tuskin on syntynyt vasta asunnolla. Eli jos poliisi/syyttäjä/tuomion antaja päätyy pitämään tätä motiivina, mutta tekoa tappona, niin järkeily on aika epäjohdonmukaista.
Hyvä pointti ja mielestäni erittäin mielenkiintoista informaatiota ja pohdintaa sekä hyvin kirjoitettu, kiitos.
Nythän pitää juurikin muistaa, että varsinkin nuoret käyttävät kaikessa viestinnässään ja yhteydenpidossaan juurikin tällaisia (periaatteessa ainakin osittain ja tietylle ryhmille julkisia), nopeita kanavia, kuten Ask.fm:n lisäksi varsinkin WhatsAppia ym.
Varmasti ja toivottavasti tekijän "historia" näissä palveluissa on poliisin tutkintatyöskentelyssä selvitetty motiivin selvittämisen kannalta.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
Vastaa Viestiin