48v nainen murhattiin kadulle Tuusulan Hyrylässä, 2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Tinni
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 11:41 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Tinni »

Iltasanomat.fi:

Murhasta epäillyn kotitalon roskakatoksesta löytyi verisiä vaatteita, joiden DNA-tutkimus on nyt valmistunut.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime lauantain vastaisena yönä Tuusulan Hyrylässä tapahtunutta 48-vuotiaan naisen surmaa. Perheenäiti surmattiin kadulle aamuyöstä, kun hän oli poistunut pikkujoulua juhlimasta läheisestä ravintolasta.

Murhasta epäiltynä on vangittu 34-vuotias mies, joka asuu aivan tekopaikan lähellä. Hänen kotitalonsa yleisestä roskakatoksesta löydettiin surman jälkeen verisiä vaatteita.

Tuusulan surmaaja käveli terveysaseman pihan läpi ennen ja jälkeen veriteon.
Tuusulan surmaaja käveli terveysaseman pihan läpi ennen ja jälkeen veriteon. (KUVA: Tuomas Selanne / arkisto)

Poliisin rikostekninen laboratorio sai vaatteille tehtyjen DNA-testien tulokset valmiiksi tänään torstaina.

– Vaatteet ovat olleet epäillyn yllä. Niistä löytyi sekä hänen että uhrin DNA:ta. Vaatteissa on uhrin verta, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen kertoi Ilta-Sanomille.

Rikospaikalle tuotiin kynttilöitä surmatun perheenäidin muistoksi.
Rikospaikalle tuotiin kynttilöitä surmatun perheenäidin muistoksi. (KUVA: Lassi Rinne / arkisto)

Epäilty on kiistänyt edes olleensa tapahtumapaikalla.

– Häntä on kuultu viimeksi eilen vangitsemisistunnon jälkeen. Hän ei edelleenkään puhunut mitään surmasta, Hyvärinen sanoi.

Yllä olevalla videolla vieraillaan surman tapahtumapaikalla Tuusulassa. Video on julkaistu 30. marraskuuta 2015.

Rami Mäkinen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 68434.html
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Muutama ajatus...

1) Kuinkahan olisi käynyt ilman niitä videotallenteita - olisiko taloyhtiön jätteet ehditty viedä ennen tutkimuksia? Epäillyllähän ei kai mitään entisyyttä ole eli jos ei taloyhtiössä asu muita potentiaalisia tekijöitä niin tuskin olisi ollut ensisijainen kohde juuri tuo taloyhtiö ja sen roskikset.

2) Olisikohan epäilty kuullut naisen soittavan hakijalle ja olisi sitten kipaissut puukon ja mennyt uhrin perään?

3) Onko naisen irtaimisto jo löytynyt?
Cirlene
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: La Huhti 27, 2013 7:19 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Cirlene »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120 ... 4_uu.shtml

Perheenäidin surma: DNA-testi vahvisti - vaatteissa epäillyn ja uhrin verta

Torstai 3.12.2015 klo 16.55

Hyrylän murhaepäilty on käytännössä selvillä. Poliisi on saanut DNA-testien tulokset epäillyn kotitalon roskikseen heitetyistä päällysvaatteista.
Poliisi löysi epäillyn kuvassa käyttämät vaatteet roskien joukosta.


Tulokset vahvistavat, että 34-vuotias hyryläismies käyttänyt niitä.

- Vaatteista on saatu epäillyn DNA:ta, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kimmo Hyvärinen.

- Niissä on myös uhrin verta.

Samassa kassissa oli talousjätettä, josta on tunnistettu epäillyn sormenjälkiä.

Rikoskomisario Hyvärisen mukaan poliisi pitää 34-vuotiasta tekijänä.

Veriteko sattui lauantain vastaisena yönä Tuusulan Hyrylässä.

Kertoo olleensa kotona

48-vuotias vantaalainen perheenäiti oli ollut paikallisessa ravintolassa työseurueen kanssa. Hän lähti ravintolasta puoli yhden aikaan aamuyöllä. Naisen aviomiehen piti noutaa hänet Hyrylästä autolla kotiin.

Ennen miehen tuloa vaimo oli kuitenkin ryöstetty ja tapettu jonkinlaisella teräaseella. Poliisipartio löysi ruumiin muutamaa tuntia myöhemmin.

Silminnäkijöitä tai minkään sortin selitystä ei ole. Uhri oli ihan tavallinen perheenäiti.

Naisen tyhjä käsilaukku löytyi, ja kohta Itä-Uudenmaan poliisi pääsi epäillyn jäljille. Lähellä asuva 34-vuotias mies pidätettiin. Käräjäoikeus on hänen nyt myös vanginnut.

Epäillyn kuulustelut ovat jatkuneet Vantaan poliisitalolla. Epäilty puhuu kyllä, muttei halua kertoa varsinaisesta asiasta eli lauantaiyönä Hyrylässä sattuneesta henkirikoksesta.

-Hän kiistää teon, toteaa Hyvärinen.

34-vuotiaan mukaan hän oli rikosaikaan kotonaan.

Ryöstö ainoa selitys

Veriteolla ei ole edelleenkään silminnäkijää.

- Tuskin sellaista ilmaantuukaan, toteaa rikoskomisario Hyvärinen viitaten siihen, että rikospaikka on yöaikaan hiljainen.

Poliisi epäilee lähtökohtaisesti, että murhan motiivi liittyisi anastusrikokseen. Epäilty tavoitteli naisen omaisuutta, ja ilmeisesti saikin hänen rahansa ja korttinsa.

Se mikä laukaisi silmittömän väkivallan on epäselvää.

- Eihän ole tavanomaista, että ryöstö johtaa tällaiseen.

34-vuotias työskenteli viime vuosikymmeniä Vantaan lentokentän turvatarkastuksessa. Sittemmin hänellä on ollut oma tiekoneiden korjaustoimintaan erikoistunut firma, jonka toiminta on ollut parina vuonna hyvin vähäistä.

Miehellä oli muutama vuosi sitten velka-asioita Tuusulan käräjäoikeudessa. Luottotietomerkintää hänellä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole.

Rikoskomisario Hyvärisen mukaan poliisilla on joukko erilaisia tavanomaisia teräaseita, joiden joukossa saattaa olla tekoase.

PETRI ELONHEIMO
carapalo
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: Ma Helmi 17, 2014 11:21 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja carapalo »

dazu kirjoitti:Tuohon Sonja S:n kirjoitukseen on pakko hieman kommentoida, että jotenkin tuosta kirjoituksestasi sai sellaisen vaikutelman, että olit kovin ymmärtäväinen epäiltyä tekijää kohtaan ja jopa asetuit hänen asemaansa. Kirjoituksestasi sai vähän sellaisen kuvan, että tyyliin kuka tahansa voisi syyllistyä tuollaiseen tekoon, jos on masentunut ja, että syyllinen on yhteiskunta, kun ei tarjoa masentuneille hoitoa.
Tällaista tekoa ei todellakaan selitetä masennuksella, kuten ei sillä aspergerillakaan.

Sä ilmeisesti kritisoit minua noilla kirjoituksillasi noista narsistiksi diagnosoinneista. Minä otin narsismi-termin tässä yhteydessä käyttöön, koska on narsisteille tyypillistä käyttäytymistä heijastaa pahaa oloaan toisiin ihmisiin, mm. näyttämällä hapanta naamaa naapurille, jos naapuri tervehtii.
Myös tällainen sivulliseen henkilöön kohdistunut puukotus on oman pahan olon heijastamista toisiin.
Narsismi on myös laaja käsite. Jopa 9% ihmisistä on persoonallisuushäiriöisiä narsisteja. Myös psykoottisrakenteisessa persoonallisuudessa voi olla narsismi mukana. Tuolloin persoonallisuuden pohja on psykoosi, mutta siihen on päälle rakentunut narsistinen kuori.

Jokatapauksessa, kun tapahtuu tällainen teko, jossa hyökätään itselle tuntemattoman sivullisen kimppuun, niin kyse on psykoottisesta, tai persoonallisuushäiriöisestä toiminnasta, jota ei voi selittää esim. masennuksella.
Lääkemarkkinointihan on hyödyntänyt tällaista Sonja S:n esittämää ajattelumallia, jolla voidaan leimata kaikki masentuneet uhaksi, jos joku psykopaatti tappaa jonkun itselleen tuntemattoman. Etenkin juuri tämä nuoriin miehiin suuntautunut lääkemarkkinointi on hyödyntänyt tällaista logiikkaa... kun sulta kuolee koira, niin olet automaattisesti uhka yhteiskunnalle...

Nyt, kun on paljastunut, että tekoväline oli veitsi ja, kun raiskausta ei ilmeisesti tapahtunut, niin teko menee luultavasti tuonne Järvenpään sarjamurhaaja - Andrei Tshikatilo - Viiltäjä Jack - osastolle. Saman tyyppinenhän oli tämä viimeisin Tesoman puukotusyritys.
Kyseessä on psyykkisesti sairas, seksuaalisesti kokematon tekijä, joka saa seksuaalista nautintoa naisen tappamisesta puukolla. Huumeet sopivat loistavasti tällaisen tekijän profiiliin.
Jos tekijä ei olisi jäänyt kiinni, niin uhreja olisi luultavasti alkanut tulemaan lisää.

Modesty_Blaise kirjoitti:Aivan kamala tapaus ja toivottavasti äärimmäisen harvinainen. Tyyppi oli työskennellyt aiemmin vielä lentoaseman turvatarkastajana vuonna 2010 ja irtisanoutui terveydellisistä syistä. Oliko huumeet kuvioissa mukana jo tuolloin?
Sama tuli tässä itselle mieleen. Jotenkin ajattelisin, että huumeiden käyttö ei ole sopinut yhteen turvamiehen hommien kanssa. Huumeet voineet johtaa siihen, että on ollut pakko katsella jotain muuta hommaa.
Huumeet voivat myös aiheuttaa sen jonkinlaisen syrjäytymisen. Vetää kämpässä huumeita...


On sen verran määrätietoisen ja mekaanisen oloinen kaveri tämä Riksa, että en olisi välttämättä halunnut kohdata häntä yksin yöllä.
Siinä, kun olen pikkuisen toivonut, että joku Tesoman-Lamminpään jampoista osuisi omalle kohdalle, jotta saisi tehtyä siviilipidätyksen, niin tämä R on sen oloinen kaveri, ettei olisi ehkä siviilipidätykset onnistuneet.
Tämä sepitys on pelkkää yleistämistä ja olettamuksia, kuin psykologian oppikirjasta.Hullut,häiriintyneet ja mielenvikaiset tappajatkin on yksilöitä.Ihan niinkuin me "normaalit".Se mitä tulee tuohon haaveilemaasi siviilipidätykseen, niin sinne kävelyreiteille voi mennä öisin päivystään ja jututtaan yölläliikkuvia,eihän sitä ikinä tiedä ,vaikka törmäisit tappajaan.Ota kuitenkin jotain kättä pidempää mukaan.
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Alice »

Iltalehden keskustelupalstalla on mielenkiintoista juttua oletetun tekijän sukutaustasta, oletan, että Palle voisi kiinnostua 8) .
Gavrilovit eivat ole suomalaisrotuisia vaan VENAJANJUUTALAISIA KOMMUNISTEJA JA SIIONISTEJA!
Salalittoteoriaa pukkaa mm.
Nuori Sherlock
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Ti Maalis 25, 2014 3:45 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Nuori Sherlock »

Nonii...

Uskon edelleen että epäillyn väkivaltaisuus johtuneen psykopaattisuudesta mutta toisaalta mitä näistä tämänhetkisistä tiedoista saa selville niin tuntuu että yksin oleminen,elämäntilanne/muutokset, sekä muita syitä kuten "tarpeettomuuden" tunne yhteiskunnassa ja yhteisössä voivat ajaa tälläisii tekoihin,imo. Se voi myös synnyttää psykoosimaista tilaa jos vielä edes auttavana osana on kannabis + taipuisuus näihin mielen kikkailuihin.Lisänä vielä halu tehdä jotain "merkittävää" mistä hänet muistettaisiin. Tämä on siis on pohdiskelua mikä on ajanut tekoon.
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää
Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 586
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

UglyBetty kirjoitti:
Amy kirjoitti:Mullakin näyttää olevan yksi yhteinen kaveri epäillyn kanssa FB:ssa. Etäisesti tutun näköinen tyyppi mutta toisaalta niin perushemmon näköinen netistä löytyvässä kuvassa, että kasvokuvan perusteella helppo sekoittaa. Jos oikein yhdistin FB:n kautta niin äitinsä on mielenterveyshoitaja, harmi että poika on ollut niin kaukana ettei läheiset ole ehkä voineet nähdä huolestuttavia merkkejä.

Tämä murhaaja on kuitenkin mielestäni paljon pelottavampi kuin moni muu. Jotain tosiaan robottimaista ja mekaanista hänen touhussaan, karmaisee oikein. Ja kun näyttää raskaista todisteista huolimatta kiistävänsä kaiken, niin eipä taida paljon omatuntokaan kolkutella. Juuri tuon tyyliset ihmiset on kaikista pelottavimpia.

edit. Lisäisin vielä sen, että jos tämä kaveri on naapureiden mukaan useinkin kuljeskellut öisin ulkona, niin todennäköisesti hän on samoin ajatuksin liikkunut jo aiemminkin. Tällä kertaa ilmeisen helposti natsasi uhri sopivassa paikassa ja se oli sitten menoa kun niin määrätietoiselta koko homma vaikuttaa.

Mahtaneeko olla uhrin asunnosta millainen näkyvyys lähiseudun kaduille? Onkohan voinut nähdä ikkunasta ketään yksinään talsimassa ja lähtenyt sitten suoraan kimppuun? Näyttää videolla just siltä, että tietää minne on menossa ja mitä on menossa tekemään.
Sivuilla 45-46 oli keskustelua epäillyn asuinpaikasta, joka kuulema olisi lähes vastapäätä Päämajaa, mutta käytännössähän sitä matkaa on mainittu olevan pari sataa metriä.
Itse en tunne aluetta ollenkaan, enkä ole koskaan siellä käynyt, joten en osaa sanoa kumpi on lähempänä totuutta.
Ehkä on tosiaan voinut kytätä ikkunasta, tai sitten on ollut niillä yöllisillä lenkeillään jo valmiiksi ja kierrellyt lähistöllä.
Lainaan itseäni kun hoksasin että näköjään muutakin sählätessä ei ajatus oikein kulkenut..!
Eli siis on mainittu, että epäilty asuisi miltei vastapäätä Päämajaa, mutta siis TAPAHTUMAPAIKKA olisi parin sadan metrin päässä epäillyn asuinpaikasta.
Pitääköhän siis paikkansa tuo, että todella asuisi melkein vastapäätä sitä baaria?
Osoitteenkin joku oli maininnut muutama sivu sitten.
Enemmän on kävelytyylin ja tukan miettimiseen keskitytty, vaikka mielenkiintoisemmalta yksityiskohdalta tämä vaikuttaisi.
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Alice »

Päämaja ei ole vastapäätä tekijän kotia, eikä myöskään tekopaikkaa, mikäli osoite on se, mitä on kerrottu, lähellä molempia toki. Kodistaan on voinut jopa, ehkä, nähdä uhrin, mutta on voinut olla jo liikenteessäkin.
veniard
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Joulu 29, 2012 11:18 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja veniard »

Erittäin surullinen tapaus :( Voimia vainajan omaisille.

En tiedä miksi minulla on sellanen tunne että tarkoitus ei olisi ollut surmata, kolkata vaan. Oliko astalo, en tiedä mutta jos oli puukko niin sitten asia erikseen...


Joku syytti musiikkia. Perinteiseen suomi humppaan ja kossuun takertunut mies surmaa itsensä eikä lähde kadulle saalistamaan, näinkö pitäisi ymmärtää???
Spurgumies
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Spurgumies »

Täällähän spekuloidaan, että se mies ei päässyt parisuhteeseen niin se alkoi vihata naisia ja surmasi. . Tuo on sitkeä harhaluulo, että parisuhteeseen pääseminen ratkaisee sen, että päässä on vikaa. . Monen miehen elämä ja kaikki rakentuu sen ympärille, että "oi jospa pääsisin parisuhteeseen, voi miten pääsisin parisuhteeseen " ratkaisu on yhtä toimiva, kuin laittaisit Fordin keulaan Audin, tai rollsroycen merkit, edelleen auto on sama sontaläjä
JustineForJustice
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 11:01 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja JustineForJustice »

Alice kirjoitti:Iltalehden keskustelupalstalla on mielenkiintoista juttua oletetun tekijän sukutaustasta, oletan, että Palle voisi kiinnostua 8) .
Gavrilovit eivat ole suomalaisrotuisia vaan VENAJANJUUTALAISIA KOMMUNISTEJA JA SIIONISTEJA!
Salalittoteoriaa pukkaa mm.
No jo on. Vilkaisin itsekin keskustelua, ehkäpä vähän kieli poskessa kirjoiteltu. Tunnen tekijän. Ihka oikea suomalainen. Noita ov-päätteisiä sukunimiä on kyllä suomi pullollaan. Varmaan satojen vuosien takaa voi tietenkin alkuperäinen nimenkantaja ollakin kotoisin vaikkapa venäjältä, mutta tämä mies ei. Juutalainenkaan tuskin, muistaakseni ortodoksi, kuten monet kontiolahdella ja itärajan kupeessa muutoinkin. Ihme ettei kylän (Paihola) face sivulla kukoista henkilöön/rikokseen liittyen vielä mitään. Huoltsikalla juoruilivat. Toivon, että tekijän äiti saa olla rauhassa, ei liityy asiaan mitenkään, kunnollinen, herttainen ihminen.
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Alice »

veniard kirjoitti:Erittäin surullinen tapaus :( Voimia vainajan omaisille.

En tiedä miksi minulla on sellanen tunne että tarkoitus ei olisi ollut surmata, kolkata vaan. Oliko astalo, en tiedä mutta jos oli puukko niin sitten asia erikseen...

Joku syytti musiikkia. Perinteiseen suomi humppaan ja kossuun takertunut mies surmaa itsensä eikä lähde kadulle saalistamaan, näinkö pitäisi ymmärtää???
Samaa mieltä, erittäin surullinen tapaus, uhri joutui kohteeksi vahingossa kuitenkin, lopulta.
Astalo lie teräase tässä tapauksessa, jos lehtiin on luottaminen. Veitsikin tai puukko, voi olla astalo. Etenkään alkuun, eivät varmaan poliisit tiedota tarkemmin, syistä.

Unohda humppa, ja etsi tietoa. Musiikki ei ole syynä, mutta voi olla taustalla, lue ketjua?
miesasiamies
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Ti Syys 08, 2015 4:07 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja miesasiamies »

carapalo kirjoitti:
dazu kirjoitti: .....Nyt, kun on paljastunut, että tekoväline oli veitsi ja, kun raiskausta ei ilmeisesti tapahtunut, niin teko menee luultavasti tuonne Järvenpään sarjamurhaaja - Andrei Tshikatilo - Viiltäjä Jack - osastolle. Saman tyyppinenhän oli tämä viimeisin Tesoman puukotusyritys.
Kyseessä on psyykkisesti sairas, seksuaalisesti kokematon tekijä, joka saa seksuaalista nautintoa naisen tappamisesta puukolla. Huumeet sopivat loistavasti tällaisen tekijän profiiliin.
Jos tekijä ei olisi jäänyt kiinni, niin uhreja olisi luultavasti alkanut tulemaan lisää.

...Jotenkin ajattelisin, että huumeiden käyttö ei ole sopinut yhteen turvamiehen hommien kanssa. Huumeet voineet johtaa siihen, että on ollut pakko katsella jotain muuta hommaa.
Huumeet voivat myös aiheuttaa sen jonkinlaisen syrjäytymisen. Vetää kämpässä huumeita...

On sen verran määrätietoisen ja mekaanisen oloinen kaveri tämä Riksa, että en olisi välttämättä halunnut kohdata häntä yksin yöllä.
Siinä, kun olen pikkuisen toivonut, että joku Tesoman-Lamminpään jampoista osuisi omalle kohdalle, jotta saisi tehtyä siviilipidätyksen, niin tämä R on sen oloinen kaveri, ettei olisi ehkä siviilipidätykset onnistuneet.
Tämä sepitys on pelkkää yleistämistä ja olettamuksia, kuin psykologian oppikirjasta.Hullut,häiriintyneet ja mielenvikaiset tappajatkin on yksilöitä.Ihan niinkuin me "normaalit".Se mitä tulee tuohon haaveilemaasi siviilipidätykseen, niin sinne kävelyreiteille voi mennä öisin päivystään ja jututtaan yölläliikkuvia,eihän sitä ikinä tiedä ,vaikka törmäisit tappajaan.Ota kuitenkin jotain kättä pidempää mukaan.
Nimenomaan. Uutisista ja minfosta napataan ceissi ja faktat ja niihin aineksiin sovelletaan jotain psykologista tietoutta ja teorioita ja saadaan aikaiseksi "osuvia ja tarkkoja" analyyseja ja profiileja ihmisistä ja tapahtumista joista on vain lukenut. Mutta saahan sitä ihminen...
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Alice kirjoitti:
Unohda humppa, ja etsi tietoa. Musiikki ei ole syynä, mutta voi olla taustalla, lue ketjua?

SSRI-lääkkeet ja humppa ovat tappava yhdistelmä. Tekijä on kuunnellut kotonaan ennen tekoa kappaletta "Jätkän oma kulta " https://www.youtube.com/watch?v=nJKTJF04fY0 ja kiihdyttänyt raivoa itsessään musiikin tahdissa.
Pohjantähti
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 6:35 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Pohjantähti »

fbiagentti kirjoitti:
Alice kirjoitti:
Unohda humppa, ja etsi tietoa. Musiikki ei ole syynä, mutta voi olla taustalla, lue ketjua?

SSRI-lääkkeet ja humppa ovat tappava yhdistelmä. Tekijä on kuunnellut kotonaan ennen tekoa kappaletta "Jätkän oma kulta " https://www.youtube.com/watch?v=nJKTJF04fY0 ja kiihdyttänyt raivoa itsessään musiikin tahdissa.
Juurikin näin. On saattanut lopulta kiihkoissaan kuunnella jopa Eläkeläisten Humppaa tai kuole -viisua psyykatessaan itseään hirmutekoon.
Vastaa Viestiin