Suomen pahimmat murhaajat

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Rusty
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Rusty »

Ilman muuta Jarmo Levänen. Neljä uhria! Jäätävä kaveri joka poisti koko perheensä kartalta muutamassa tunnissa. Leväsellä oli myös murhien välissä riittävästi aikaa miettiä tekojensa oikeellisuutta ja mahdollisuus säästää muiden henki, mutta kylmäverisesti hän jäi odottelemaan muiden perheenjäsenten kotiin tuloa ja toteutti muidenkin kylmäverisen teloituksen. Rohkeutta hänellä ei kuitenkaan oman hengen viemiseen löytynyt vaikka sekin oli suunnitelmissa.

Kuinkahan suuri salaisuus tämä on Jarmon nykyisessä elämässä Ruotsissa? Mahtaakohan Jarmon poika saanut rehellisen vastauksen miksi Suomen ukki ja mummi eivät ole käyneet kylässä vai onko lipsautettu valkoinen valhe kuolinsyystä.

Genau
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Su Touko 24, 2020 2:02 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Genau »

Levänen on kyllä top 10 hahmo raakalaisten synkässä listassa Suomessa. Kirves Koljonen on, ehkä pahin nykyajan tappajista. Soson vasaramurhaaja myös on pahisten kärkeä. Kai Vähäkallio, Tauno Pasanen, Mika Muranen, Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista. Levänen on, ehkä top 5 kuuluva raakalainen. Oman perheen kylmäverinen lahtaus nostaa miehen pahimpien murhaajien listan kärkipaikoille.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Genau kirjoitti:
Ma Touko 25, 2020 10:04 pm
Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Kuva
Esa Åkerlund
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja aga »

Oli se toinenkin nuori kaveri tässä n. 15-20 vuotta sitten, joka pisti perheensä kylmäksi, veljen tyttöystävän jätti eloon, koska piti hänestä. En muista murhaajan nimeä, oli mm. harmistunut kun raha-automaattipeliä pelatessa ei mennyt tarpeeksi hyvin ennen näitä surmia.

Gentle
Theo Kojak
Viestit: 1142
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 3:19 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Gentle »

Kalle-Ville kirjoitti:
Ma Touko 25, 2020 10:25 pm
Genau kirjoitti:
Ma Touko 25, 2020 10:04 pm
Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Esa Åkerlund
Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Gentle kirjoitti:
Ti Touko 26, 2020 9:31 am
Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.
Tämä hemmo on ihan alinta paskaa. Ennen vaimonsa murhaa riehui askolalaisessa karaokeravintolassa ja ruumis tuli sielläkin; 28-vuotias "julli".

No, hovi sitten vapautti, koska tappajasta jäi "epäselvyys". Rasistinen Åkerman on tappanut jo viisi valkolaista. Vapautunee viiden vuoden kuluttua.
Oli se toinenkin nuori kaveri tässä n. 15-20 vuotta sitten, joka pisti perheensä kylmäksi, veljen tyttöystävän jätti eloon, koska piti hänestä. En muista murhaajan nimeä, oli mm. harmistunut kun raha-automaattipeliä pelatessa ei mennyt tarpeeksi hyvin ennen näitä surmia.
Leinosen Ripa Vaalasta oli hän: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... f=2&t=1072

Mitataanko se pahuus sitten uhrien määrällä, vai suhteella surmattuihin, esim. perhe, tai uhrin alaikäisyydellä tahi puolustuskyvyttömyydellä? Yksi tunnusmerkki on tietysti julmuus ja siinä Lappeenrannan takaluukkumurha on viimeaikoina tehdyistä yksi pahimmista; Pola Rantala ja Antti Sirkiä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Gentle kirjoitti:
Ti Touko 26, 2020 9:31 am
Kalle-Ville kirjoitti:
Ma Touko 25, 2020 10:25 pm
Genau kirjoitti:
Ma Touko 25, 2020 10:04 pm
Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Esa Åkerlund
Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.
Ja Askolassa tuo onnistui saamaan portsarin taposta koko tapposyytteen nurin, jolloin ketään siitä ei ole edelleenkään tuomittu. Loppuelämäkseen eristykseen tuo kuuluisi, mutta kun Suomessa on täysin naurettava elinkautinen, jolta pääsi tekemään ne kolme tappoa täysin naurettavalla vuosituomiolla. Tätä ei olisi tullut koskaan siitä vaimonsa murhasta langetetusta elinkautisestaan armahtaa.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Gentle
Theo Kojak
Viestit: 1142
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 3:19 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Gentle »

Tämä olikin vieläkin alhaisempi paskiainen mitä muistelin. Ja tässä maassa tämän annetaan todennäköisesti vielä tallailla vapaalla jalalla ja suorittaa seuraavan henkirikoksen. Sekin on sairasta ettei näistä penttilöistä lopulta opita yhtään mitään.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Kyllä tämä hirviöämmä, sarjamurhaajahoitaja Ann-Maria Myllgren, entiseltä sukunimeltään Nykopp (Aino Nykopp) kuuluu maamme pahimpiin murhaajiin, joita varten laissamme pitäisi olla kuolemantuomio, sillä nämä uusivat tekonsa kerta toisensa jälkeen.

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... &start=390

Mikään vuosimäärä ei tällaiselle sarjamurhaajamummolle ole liikaa tai edes riittävä eikä tuollaista luottamusasemassa hoitajana murhansa tehnyttä pitäisi päästää enää elävänä vankilasta pois, (kuten ei muitakaan tässä ketjussa mainittuja henkirikollisia olisi tullut tai ei tulisi koskaan laskea pois vankilasta elävinä). Sentään 5 murhaa, 5 murhan yritystä, 3 törkeää pahoinpitelyä jne.

Juuri tällaisia tapauksia varten Suomessakin pitäisi olla kuolemantuomio, mikä koskee myös kaikkia muita tässä ketjussa mainittuja toistuviin henkirikoksiin syyllistyneitä.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja dazu »

^KRP on arvioinut, että Nykopp on saattanut tappaa yli 20 ihmistä. Se Katariina Lönnqvist(os. Hyttinen, myöh. Pantila) tappoi 11, mutta tuomio saatiin vain yhdestä.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Minfottava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Su Elo 25, 2019 8:56 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Minfottava »

Eikös tuo Pantila lähtenyt omankädenoikeuden kautta suorittamaan tuomiotaan toiseen hiippakuntaan, kiitos siitä. Kuolemanrangaistus henkirikoksista saattaisi olla taas ajankohtaista, Eun ihmisoikeuksia ja Suomen perustuslakia kun muutenkin tulkitaan aika laveasti tiettyjen tekojen ja kulttuurien osalta.

Jotta ei menisi mielensäpahoittajien mielestä offtopiciksi niin lisätään otsikon mukaiseen listaan Kirves-Koljonen, oli muuten viimeinen Suomessa oikeaoppisen rangaistuksen saanut:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Koljonen

edit. Genauhan oli tuon jo maininnut mutta menköön muistutuksena

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja aga »

Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

aga kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 7:41 am
Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
Maailman mahtimaassa Yhdysvalloissa kuolemanrangaistus on käytössä (alimpana olevan Turun Sanomien jutun linkin mukaan 2800 odotti siellä sen täytäntöönpanoa v. 2017) enkä ole vielä kenenkään kuullut sitä varsin nuorena valtiona ainakaan aiemmin kivikautiseksi maaksi väittävän. Päinvastoin monet pitävät Yhdysvaltoja maailman vapaimpiin sivistysmaihin kuuluvana, koska siellä saa perustuslain toisen lisäyksen mukaan (alla oleva linkki) kaikki kansalaiset omistaa ja kantaa asetta itseään puolustaakseen ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan eli vaikka viranomaisten mielivaltaa vastaan henkensä lisäksi. Missä muussa maassa kansalaisilla on tällainen vapausoikeus ja vieläpä perustuslakiin kirjattuna?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvalt ... is%C3%A4ys

Samoin Filippiinit ja Malediivit ovat harkitsemassa kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa uudelleen. Vuonna 2017 kuolemanrangaistus on ollut käytössä yhteensä 57:ssä maassa, kuten alta ilmenee.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/34699 ... ssa+maissa
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Gentle
Theo Kojak
Viestit: 1142
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 3:19 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Gentle »

aga kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 7:41 am
Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
Jos sivistyneessä ja kehittyneessä maass kuuluu väkivaltarikollisen päästä mahdollisimman nopeasti takaisin vapauteen, Suomi on kyllä edelläkävijä tässä. Ikävä kyllä

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

aga kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 7:41 am
Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
En nyt kyllä käsitä miksi haluat vääristellä tätä asiaa?

Miten mielestäsi kuolemanrangaistus on jotenkin sivistymätöntä tai alikehittynyttä?

Kuolemanrangaistus on rangaistuksista tehokkain, koska rikoksen uusimisprosentti on nolla(0), ja sillä on myös erittäin tehokas ennaltaehkäisevä vaikutus.
it's my car !

Vastaa Viestiin