Henkirikos Loviisan Rikebyssä 5.8.2016

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

Latehan on ja kotoisin tuolta samoilta kulmilta. Ex naapuri oli myös tuolta suunnalta Pernoosta. Sanoi, että hyvin on löytänyt speedi maaseutukylän nuorisonkin. Tosin tästä jo hiukan yli 10 vuotta. Mutta miksi se siitä muuttuisi.

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2788
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Tämä Suomessa syntynyt henkilö voi myös olla esim. Suomessa syntynyt Ruotsin kansalainen, tuohan on aika ruotsinkielistä aluetta ja ruotsinsuomalaisia asuu aika paljon Suomessa, eli esim näiden jälkeläinen. Kansalaisuudenhan määrää kuitenkin syntymäpaikan lisäksi vanhempien kansalaisuus, itseasiassa se taita olla ensisijainen käytäntö. Esimerkiksi yksi nuoruudesta tuttu kaveri oli Saksan kansalainen, vaikka ei puhunut sanaakaan saksaa, ei ollut koskaan edes kaiketi käynyt koko maassa ja oli syntynyt Suomessa, äiti Suomalainen isä Saksalainen.
Kyseessä voi olla yhtähyvin myös tämä satoja vuosia pohjoismaissa vaikuttanut vähemmistöryhmä...joka myös voisi selittää hiukan tuota omaperäistä tapaa kertoa henkilön olevan "Suomessa synytynyt". Outo tapa silti ilmaista asia :roll:
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Eilisaamu
Martin Riggs
Viestit: 626
Liittynyt: To Touko 15, 2008 11:06 pm

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Eilisaamu »

Ihankuin olis jotenkin vaikeeta uskoa että ihan kantasuomalainen vereltään ja suvultaan alkuperäinen suomalainen ei voisi tällaista murhaa tehdä?
Hohhoh.
Löytyy miehissä ja naisissa, mitä tuota yrittää kääntää minkätahansa muun maalaisen niskaan?

Jotenkin tuli mieleen että miten ottanut auton käyttöönsä, kun uhrin ruumis kuitenkin ollut kodin lähistöllä,ei kotona.
Onko pysäyttänyt liikkeellä olevan auton?
Treffipaikaksi ei oikein sovi.

lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

Tuo tosiaan on hyvin ruotsinkielistä aluetta. En tiedä liittyykö asiaan mitenkään. Heppu ilman vakituista osoitetta Etelä-Suomesta, eli oliko esim. pääkaupunki seudun karkulainen jossain mummon mökissä? Näitä tämmöisiä hommansa kuseneitahan riittää karkureina pitkinpoikin Etelä-Suomen pikkupaikkakuntia.

LeaSommer
Hetty Wainthropp
Viestit: 488
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 8:26 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja LeaSommer »

Mulla jäi mietityttämään, että miten uhrin auto on voitu ilmoittaa varastetuksi, jos uhri on jo kuollut? Onko auto varastettu jo aiemmin, uhri ilmoittanut sen varastetuksi? Ja varastaja tulee syrjäseuduille varastamaan myöhemmin kenties lisää, murhaten samalla, vai?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

lepajoki kirjoitti:Latehan on ja kotoisin tuolta samoilta kulmilta. Ex naapuri oli myös tuolta suunnalta Pernoosta. Sanoi, että hyvin on löytänyt speedi maaseutukylän nuorisonkin. Tosin tästä jo hiukan yli 10 vuotta. Mutta miksi se siitä muuttuisi.
En nyt ymmärtänyt, että miten "Laten" kotikulmat - jonne on matkaa Rikestä 25 km ja Pernoo Kotkassa, jonne matkaa n 70 km liittyvät tähän aiheeseen? Se, että maalla on spiidiä tms on jo vanha juttu. Yhtä hyvin - ja yhtä turhaan - voidaan spekuloida sillä, että alue on aikas liki, n 10 km, sitä paikkaa missä poliisi suoritti Seppo Tirkkosen etsintää muutama vuosi sitten.

Olisiko tämä tekijäksi epäilty ollut esim. pöllimässä ko. osoitteessa asuneen naisen autoa ja nainen ollut laitumella (eläinharrastaja kun oli) ja huomannut asian, mennyt väliin ja tilanne on eskaloitunut. Tai nainen ollut Rikeentien tai sen taloon johtavan tien varressa laitumella kun hörhö kävellyt ohi ja ryhtynyt vaatimaan rahaa, kyytiä, lääkkeitä tms.

Mutta mistä helvetistä hörhö on kylään tullut? tuttavia, jätetty kyydistä...?

Ei sellaista kolkkaa etteikö sinne väkivaltainen kuolema saavu. Olen mieltänyt tuon seudun, Riken kylä, eräänlaiseksi rauhan tyyssijaksi.

EDIT: typo
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, La Elo 06, 2016 7:08 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

gunvald74
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Ti Elo 27, 2013 7:32 pm

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja gunvald74 »

Haiskahtaa vähän mustalaisen hommalta tämä nyt
...

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

LeaSommer kirjoitti:Mulla jäi mietityttämään, että miten uhrin auto on voitu ilmoittaa varastetuksi, jos uhri on jo kuollut? Onko auto varastettu jo aiemmin, uhri ilmoittanut sen varastetuksi? Ja varastaja tulee syrjäseuduille varastamaan myöhemmin kenties lisää, murhaten samalla, vai?
Ruumin löytänyt ilmoitti poliisille pe klo 18:20 ja huomasi, että auto on kadonnut. Auto nähtiin la 00:20. Missä tekijäksi epäilty on siis kurvaillut sen aikaa (mahdollisesti jopa yli vuorokauden) jos ja kun teko on tehty joko torstain aikana tai perjantaina ennen klo 18? Vai oliko hän uhrin talossa? Missä auto nähtiin ja mistä takaa-ajo alkoi? Myrskylään päädyttiin ja kait tietä 167. Missä kohtaa Myrskylää kiinniotto tapahtui?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

rahima
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Ti Marras 08, 2011 7:37 pm

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja rahima »

Murhan tekijäksi voi olla kenestä tahansa niin kantasuomalainen,ruotsinsuomalainen tai maahanmuuttaja, mies tai nainen. Olihan Saksan keskitysleireillekin tunkua kaasuttajista eli tappajista. Se oli ihan kunniallinen pesti, ei minkäänlaista moralisointia, rasismista puhumattakaan. Ei kai siihen aikaan ollut sellaista sanaa kuin rasisti. Nyt aika toinen ja hyvä niin. Ongelmat uudenlaiset. Tämä tappaja on Suomessa syntynyt. Ymmärtäisin, että ei ole kantasuomalainen, suomalainen kylläkin ja suomenkielen taitoinen. Luultavasti maahanmuuttajataustainen. Kotoutuminen epäonnistunut. Maahanmuuttajataustaiset eivät yleensä ole asunnottomia, vaikka voivat sellaisena esiintyä. Asuvat sukulaisten nurkissa mieluiten Helsingin alueella.
Naiselta on helppo siepata auto. Tässä tapauksessa taisi suututtaa, että naisella on auto. Eihän nainen oikeasti saisi ajaakkaan autoa. Se on sharia lain vastaista. Taitaa olla auto tässä motiivina murhaan ja raivostuttava yhdistelmä auto ja nainen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lisää tietoa:

Poliisi jäljitti epäiltyä murhaajaa yöllä pilkkopimeässä metsässä - "Tilanne on tullut uhrille täytenä yllätyksenä"

Murhasta epäilty mies ja uhriksi joutunut nainen eivät tunteneet toisiaan millään tavalla.

Nelikymppinen nainen oli murhattu raa'asti kotitalonsa ulkopuolelle perjantaina.
Poliisi ajoi epäiltyä takaa yhteensä puolitoista tuntia autolla ja jalkaisin metsässä. Poliisikoira loukkaantui vakavasti kiinniottotilanteessa.
Epäilty on aiemmin syyllistynyt lieviin väkivaltarikoksiin, mutta ei henkirikoksiin.

Poliisi ajoi epäiltyä takaa yhteensä puolitoista tuntia autolla ja jalkaisin metsässä. Poliisikoira loukkaantui vakavasti kiinniottotilanteessa.

Epäilty on aiemmin syyllistynyt lieviin väkivaltarikoksiin, mutta ei henkirikoksiin.

Itä-Uudenmaan poliisi sai hälytyksen Loviisan Koskenkylään perjantaina alkuillasta kello 18.20, kun tuttava löysi yksin asuneen 42-vuotiaan naisen kuolleena tämän kodin ulkopuolelta talon välittömästä läheisyydestä.

Nainen oli ollut kuolleena jo useita tunteja, mutta tarkka kuolinaika selviää vasta oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa. Poliisin mukaan nainen oli saanut surmansa perjantain puolella.

Ilmoituksesta käynnistyi pitkä ja iso poliisioperaatio, joka päättyi lauantaiyönä kello 00.20 Myrskylässä metsään, jossa poliisi tavoitti epäillyn.

Yllättävä tilanne

Poliisi käynnisti heti naisen ruumiin löydyttyä henkirikostutkinnan, koska uhri oli kuollut raa'an väkivallan seurauksena. Erityisen raakuuden vuoksi tekoa tutkitaan murhana.
- Teko on ollut hyvin yllättävä ja äkillinen. Tilanne on tullut uhrille täytenä yllätyksenä, rikosylikonstaapeli Sanna Rentola Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.

Poliisilla oli aluksi useita tutkintalinjoja ja epäiltyä tekijää pyrittiin selvittämään erilaisin tutkintatoimenpitein.

Nopeasti selvisi, että uhrin omistama vuosimallin 2005 harmaa Skoda Octavia ei ollut naisen kotona.
- Olimme kiinnostuneita hänen autostaan, ja selvittelimme missä se voisi olla. Yksi vaihtoehto oli, että tekijä oli ottanut sen käyttöönsä. Toinen vaihtoehto oli myös luvallinen lainaaminen.

Hurja takaa-ajo

Poliisipartiot pysäyttivät autoja tarkistusta varten Loviisan Koskenkylässä pitkin iltaa.

Noin puoli yhdentoista aikaan yksi partio yritti pysäyttää harmaan Skodan, jossa ei ollut lainkaan rekisterikilpiä. Kuljettaja ei pysähtynyt, vaan lähti ajamaan autolla karkuun kohti Myrskylää.
- Emme tuossa vaiheessa tienneet varmasti, että kuljettaja on murhaepäilty. Tämä oli kuitenkin ainoa auto, joka lähti karkuun. Auto oli samanlainen kuin uhrilla, mutta vasta myöhemmin varmistui, että se todella oli hänen, Rentola sanoo.

Poliisipartiot seurasivat pakenevaa autoa pieniä asfaltti- ja hiekkateitä pitkin. Takaa-ajon aikana vauhti yltyi ainakin 150 kilometriin tunnissa.

Vahingoitti koiraa

Myrskylässä epäilty hylkäsi auton ja jatkoi karkumatkaansa jalkaisin metsään.
- Metsässä oli iso joukko poliiseja, myös erikoisvarusteltuja. Kaksi poliisikoiraa saatiin myös nopeasti paikalle.

Takaa-ajo autolla ja jalkaisin kesti yhteensä yli puolitoista tuntia.
- Metsä oli tosi pimeä ja maasto oli haasteellinen. Pimeässä poliisit eivät saaneet näköhavaintoja epäillystä, joten havaintoja tehtiin lähinnä äänien perusteella. Välillä epäilty liikkui ja välillä hän pysyi paikoillaan. Koiran aistit olivat ne millä hänet paikallistettiin, Rentola kuvaa.

Kiinnioton yhteydessä poliisi joutui käyttämään voimakeinoja, kuten lieviä voimankäyttövälineitä, mutta ei ampuma-asetta.

Epäilty sai tilanteessa lieviä pinnallisia haavoja, joiden vuoksi häntä käytettiin lääkärintarkastuksessa.

Kiinnioton yhteydessä poliisikoira Börje loukkaantui hengenvaarallisesti.

Poliisi ei ota kantaa siihen, vahingoittiko epäilty koiraa samalla välineellä, jolla hän surmasi naisen.
- Sitä selvitetään. Jossain määrin tekoväline on ollut ainakin samankaltainen.

Ei motiivia

28-vuotias mies on nyt pidätetty, mutta hän ei ole poliisivankilassa, vaan toisten viranomaisten huostassa.

Poliisi ei ole vielä päässyt kuulustelemaan miestä. Ensimmäinen kuulustelu on tarkoitus tehdä huomenna.

- Epäilty ja uhri ovat täysin tuntemattomia toisilleen. Heillä ei ole minkäänlaista poliisin tiedossa olevaa yhteyttä tai liitospintaa keskenään.

Poliisin mukaan teolle ei vaikuta olevan minkäänlaista järjellistä selitystä tai motiivia.
- Henkirikoksen syy ei liity uhriin. Tekijä ei vaikuta hakeutuneen Koskenkylään etsimään tätä uhria tehdäkseen hänelle jotain, Rentola sanoo.

Murha tapahtui naisen löytymispaikalla. Naisen kotitalon välittömässä läheisyydessä ei ole naapureita, mutta alueella on muuta asutusta ja ohikulkevaa liikennettä.
- Meillä on ajatus siitä, miksi tekijä on tällä seudulla liikkunut.

Poliisin mukaan epäillyllä on kytköksiä Loviisaan. Mies on asunut Koskenkylässä aikaisemmin vuosia sitten. Viime vuosina hän ei ole siellä ollut.

Epäillyllä on aiempaa rikostaustaa myös lievistä väkivaltarikoksista, mutta hän ei ole aiemmin syyllistynyt henkirikoksiin.

Uhri ei ole poliisille millään tavalla tuttu. 42-vuotiaalla naisella ei ollut puolisoa tai lapsia.

Koira leikattiin

Poliisille on toistaiseksi epäselvää, missä epäilty on liikkunut henkirikoksen jälkeen ennen kiinniottoa.

Kohdatessaan poliisipartion puoli yhdentoista aikaan mies ajeli autolla melko lähellä henkirikospaikkaa.
- Epäillyn liikkeitä selvitetään ja kuulemme häntä itseään myös niistä.

Poliisikoira Börje vietiin heti yöllä Helsinkiin eläinsairaalaan, jossa se leikattiin.
- Koiran henki pystyttiin silloin pelastamaan nopealla leikkauksella. Vielä ei tiedetä miten sille käy.

Rentolan mukaan Börje on hyvässä käyttöiässä oleva, sopivan kokenut poliisikoira.
- Se on tosi hyvä ja osaava koira.

Iltalehti
Lauantai 6.8.2016 klo 19.43
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Myrskylintu
Sofia Karppi
Viestit: 405
Liittynyt: Su Huhti 12, 2009 12:56 pm

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Myrskylintu »

Vaikuttaa piripäältä, touhu täyttä koheltamista joka suhteessa. "Ajeli autolla lähellä tekopaikkaa", vaikka teosta oli jo monta tuntia. Ilman kilpiä. Ei mitään suunnitelmallisuutta, täyttä sekoilua. Heppu oli ennen asunut Koskenkylässä, siksi pyöri siellä siis. Luulisi että haastatellut kyläläiset tuntevat, ovat vähintään nähneet hänet jos on kerran vuosia asunut tuollaisessa pikkupaikassa.

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2788
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Eilisaamu kirjoitti:Ihankuin olis jotenkin vaikeeta uskoa että ihan kantasuomalainen vereltään ja suvultaan alkuperäinen suomalainen ei voisi tällaista murhaa tehdä?
Hohhoh.
Löytyy miehissä ja naisissa, mitä tuota yrittää kääntää minkätahansa muun maalaisen niskaan?

Jotenkin tuli mieleen että miten ottanut auton käyttöönsä, kun uhrin ruumis kuitenkin ollut kodin lähistöllä,ei kotona.
Onko pysäyttänyt liikkeellä olevan auton?
Treffipaikaksi ei oikein sovi.
No jos noita mainitsemiani Ruotsinsuomalaisia meinaat, niin Suomalaisiahan kyllä kaikki finnjävelit perimältään on, vaikka olisikin Ruotsin kansallisuudella.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

hirvoska

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja hirvoska »

Myrskylintu kirjoitti:Vaikuttaa piripäältä, touhu täyttä koheltamista joka suhteessa. "Ajeli autolla lähellä tekopaikkaa", vaikka teosta oli jo monta tuntia. Ilman kilpiä. Ei mitään suunnitelmallisuutta, täyttä sekoilua. Heppu oli ennen asunut Koskenkylässä, siksi pyöri siellä siis. Luulisi että haastatellut kyläläiset tuntevat, ovat vähintään nähneet hänet jos on kerran vuosia asunut tuollaisessa pikkupaikassa.
varastanut auton naiselta jonka murhasi ennen auton varastamista.. ja mietin että miten tuollaisessa syrjäkylässä voi liikkua ventovieraita hiippareita korvessahan tuo paikka eipä kauheesti varmaan liikennettä...oliko ase vai puukko apuna noissa tapauksissa ja miten mies vahigoittunut ..puriko koira vai ampuiko poliisi???

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Hevosmiesten tietotoimisto tiesi jo nimeltä sekä uhrin että tekijän. Ihan kantasuomen punaniskaheimoa kuulemma edustaa tämä puukkojunkkari. Toisin kuin tällä foorumilla osa tuntuu kuvittelevan, myös sisäsiittoinen alkuperäispopulaatio pystyy idioottimaisiin rikoksiin.
Nyt kun tietää kuka uhri oli ja kuinka turha hänen lähtönsä oli, ei voi kuin toivoa että Börje on ehtinyt ottaa kiinni kunnolla ja aroista paikoista ennen omaa loukkaantumistaan. Mitään ei suomensukuisten geenipooli menetä vaikka tämä tekijä siirrettäisiinkin syrjään lisääntymisketjusta.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Henkirikos Loviisassa 5.8.2016

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Täysi Purenta kirjoitti:Hevosmiesten tietotoimisto tiesi jo nimeltä sekä uhrin että tekijän. Ihan kantasuomen punaniskaheimoa kuulemma edustaa tämä puukkojunkkari. Toisin kuin tällä foorumilla osa tuntuu kuvittelevan, myös sisäsiittoinen alkuperäispopulaatio pystyy idioottimaisiin rikoksiin.
Hieman on oudoksi mennyt meininki, että pitäisi aina tekijä löytyä jostain muusta rodusta. Ihan kuin suomalaiset olisi joku pyhä kansa, joka ei rikoksia tee. :roll:

Mielenkiintoista olisi tietää, että mikä voi olla motiivi? Jos pelkkä auton varastaminen, niin halvalla meni ihmishenki. Vaikka tuo maaseutua onkin, niin kai tuolta nyt kävellenkin ihmisten ilmoille pääsisi... :?

Vastaa Viestiin