Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Täällä on toisessa ketjussa mainittu nimi: Jukka Lammi. En tiedä, onko kyse samaisesta henkilöstä, mutta iän perusteella jotenkuten sopisi tähän Sahalahden surmaajaan.

29.5.1998 Sahalahdella Jukka Lammi, 34 v. surmasi 64-vuotiaan Matti Y:n.
Hälytyskeskukseen tuli myöhään yöllä soitto vartijalta, joka kertoi naapurinsa tulleen hänen ovensa taakse Paatialantielle ja tämä oli sanonut surmanneensa miehen.
Vartija oli poliisien saapuessa jo raudoittanut miehen saamiensa ohjeiden mukaan.

Surmapaikka oli muualla. Vainaja makasi Kurvishöllintien ohessa ojan pientareella. Paikalla oli käynyt sairaankuljetusyksikkökin, mutta todennut jo tuolloin, että elvytys oli turhaa.
Vainajan rinnan yläosassa oli poikittainen pistohaava, joka oli vedetty fileerausveitsellä.
Uhri ja tekijä olivat olleet ryypiskelemässä kolmannen henkilön luona illan mittaan.

Jukka Lammi oli kertonut, että hänellä oli jo1986 vuodesta saakka ollut ongelmia alkoholin kanssa. Välillä hän oli käynyt katkollakin ja ollut joitakin viikkoja kuivilla. Lähtöisin hän oli Kemistä.
Hän oli avoliitossa ja pariskunnalla oli yksi lapsi.
Ennen tuota 29. päivää, oli Lammi ollut kaksi viikkoa ryyppäämättä. Hänellä oli ollut välillä masennusta ja pelkotiloja.
Lammilla ei ollut väkivaltataustaa. Hän oli ollut viime ajat Sahalahden seurakunnalla työkokeilussa. Ko. aamuna Lammille ei kuitenkaan ollut työt maistuneet, vain puoli tuntia hän oli aamulla jaksanut olla työpaikalla, kun oli suunnannut askeleensa Sahalahden keskustaan. Sieltä hän olikin löytänyt tutun porukan, jolla oli ollut 10 litran kotiviinikanisteri matkassaan ja olipa joku hakenut kaupasta oluttakin kyytipojaksi.
Paikalla oli ollut Jussi Virta (nimi muutettu), jonka kanssa Lammi oli päättänyt lähteä yöllä kalastamaan. Niinpä Lammi olikin mennyt välillä kotiin lepäämään. Levon jälkeen oli mies lähtenyt krouviin, jossa oli tavannut Jussin. Olutta oli juotu ja lähdetty sitten Jussin kerrostaloasuntoon Kurvishöllintielle. Siellä oli päätetty, ettei taideta kalaan lähteäkään, koska asunnolla oli 15 litraa sahtia. Se kyllä taisi olla pikasahtia, sillä se oli valmistettu pikahiivalla uutteesta ja sokerista.
Jussin asunnolla oli myös Matti Y., joka kaksikon tullessa oli ollut nukkumassa.
Kolmikko oli sitten ryypiskellyt hyvässä yhteisymmärryksessä ja olipa kämpillä käynyt neljäskin mies Koskenkorvapullonsa kanssa.
Puolenyön tietämissä Jussi sanoi menevänsä nukkumaan ja oli kehottanut vielä paikalla olleita Mattia ja Jukkaa poistumaan. Näin oli tapahtunutkin, mutta yllättäen Matti oli ryhtynyt rappukäytävässä tönimään Jukkaa jopa niin voimakkaasti, että tämä oli ollut kaatua.

Vielä pihallakin Matti oli rähjännyt. Hän oli kysellyt Jukalta, kuvitteliko tämä olevansa kovakin jätkä ja tullut kohti. Jukalla oli käsitys, että Matilla saattoi olla joku ase, muttei ollut tästä varma. Jukka otti puseronsa taskusta kalapuukon, jonka oli ottanut Jussin asunnolta. Hän kertoi lyöneensä ylävartaloon yhden tai kaksi kertaa kerrostalon pihalla.
-Matti oli seisomassa, kun löin ja seisomaan hän jäi lyöntieni jälkeenkin, Jukka Lammi kertoi.
Matti Y:llä oli tällöin ollut polkupyörä talutettavanaan.
-Mielestäni joku katseli kerrostalon ikkunasta ja huusinkin, että soittakaa ambulanssi. Ikkunassa ollut henkilö kuitenkin poistui ja minä lähdin juoksemaan asunnolleni, Lammi kertoi myöhemmin.
Lammin katsoessa taakseen, oli Matti Y. joko istunut tai maannut kerrostalon pihassa.

Lammi meni siis naapurinsa ovelle ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Vartija päästi hänet vielä ennen pidättämistä käymään kotonaan hakemassa hammasharjan ja vaatteita ja syömässä makkaraa, kun tämä sitä pyysi.
Teräaseen Lammi kertoi jättäneensä kerrostalon roskikseen.
Jukan vaimo ei ollut uskoa todeksi, kun mies oli kotona käydessään kertonut tapahtumasta. Hän päätti lähteä itse katsomaan polkupyörällä, olisiko kerrotulla paikalla uhri. Olihan siellä verinen mies.

Vaimon mukaan Jukan käyttäytyminen oli ennenkin ollut sekavaa, olipa mies puhunut jotain tappamisestakin. Vaimon mukaan mies oli joskus sanonut tappavansa ensimmäisen vastaantulijan.
Tapahtumailtana alkuillasta vaimo oli lähtenyt käymään kioskilla ja tavannut tällä reissulla miehensä. Jukka oli ollut vahvasti päihtynyt ja sekava ja sanonut vaimolleen:
-Tuo jätkä teki minulle satasen kuprun.
Jukan osoittama mies oli tullut pyörän kanssa samalta suunnalta, josta Jukkakin oli tulossa. Mies oli kaatunut pyöränsä kanssa ojaan kevyen liikenteen väylälle pyrkiessään. Jukka oli tuolloin mennyt miehen luokse ja ryhtynyt repimään tätä vaatteista huutaen:
-Pääsekkö sää siitä ylös ja pankkiautomaatille.
Samalla Jukka oli puhunut tappamisesta. Vaimo oli nähnyt miehellään puukon ja oli pyytänyt miestä antamaan puukon itselleen. Jukka ei ollut suostunut. Vaimo oli lähtenyt paikalta kotiinsa.
Vähän myöhemmin mies oli sitten tullut kotiin kertomaan kammottavaa uutistaan.

Jukka Lammi määrättiin mielentilatutkimukseen, eikä minulla ole tiedossa hänen tuomiotaan.

Lähde: Suomen Rikoslehti 8/98
---
Minusta kertomuksessa on jonkinlainen ristiriita. "Jussi Virta" oli siis puolenyön aikaan käskenyt mieskaksikkoa ulos kodistaan. Jukka Lammin vaimo taas puhuu alkuillasta tavanneensa miehensä uhrin kimpusta veitsi kädessään.
Lehdessä on kuitenkin kuva, jossa uhri makaa tikkusuorana pyöränsä vieressä kevyen liikenteen väylän pientareella eli onko paikka kuitenkin tuo vaimon mainitsema?
Luin jutun kahteen kertaan, mutta en ymmärtänyt tätä kuviota sittenkään?!

Morgan Kane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 8:33 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Morgan Kane »

Kiitos kun olet kirjoittanut näitä alustuksia!

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Ole hyvä vaan! :D Minulla olisi enemmänkin materiaalia, mutta olen takunnut usein sen kanssa, että josko juttu sittenkin on jo palstalla. En ole taitava tuon haun kanssa ja kun itse paljon lukee rikosjuttuja, ei muista enää, missä on tutustunut mihinkin juttuun aiemmin.
Minulla pitäisi olla sellainen taitava "asiamies", joka ensin tsekkaisi, onko juttu jo olemassa. :mrgreen:

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Ailar kirjoitti:Ole hyvä vaan! :D Minulla olisi enemmänkin materiaalia, mutta olen takunnut usein sen kanssa, että josko juttu sittenkin on jo palstalla. En ole taitava tuon haun kanssa ja kun itse paljon lukee rikosjuttuja, ei muista enää, missä on tutustunut mihinkin juttuun aiemmin.
Minulla pitäisi olla sellainen taitava "asiamies", joka ensin tsekkaisi, onko juttu jo olemassa. :mrgreen:
Ailar,kannattaako sitä ihan jokaisesta 90-luvun kännitaposta täällä kertoa.Ehkä ne monia kiinnostavat- minua eivät.Keskity vaikka tähän:

https://jouninsukusivut.wordpress.com/2 ... n-mariana/
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Ailar »

paccasucco kirjoitti:
Ailar kirjoitti:Ole hyvä vaan! :D Minulla olisi enemmänkin materiaalia, mutta olen takunnut usein sen kanssa, että josko juttu sittenkin on jo palstalla. En ole taitava tuon haun kanssa ja kun itse paljon lukee rikosjuttuja, ei muista enää, missä on tutustunut mihinkin juttuun aiemmin.
Minulla pitäisi olla sellainen taitava "asiamies", joka ensin tsekkaisi, onko juttu jo olemassa. :mrgreen:
Ailar,kannattaako sitä ihan jokaisesta 90-luvun kännitaposta täällä kertoa.Ehkä ne monia kiinnostavat- minua eivät.Keskity vaikka tähän:

https://jouninsukusivut.wordpress.com/2 ... n-mariana/
Tokihan voin olla kertomattakin, jos se sinua haittaa. Olen vain käsittänyt, että nämä palstat: Henkirikokset ja Selvittämättömät henkirikokset on perustettu sitä varten, jotta niihin koottaisiin tapahtuneet jutut.
Sinä nimität niitä kännitapoiksi. Aika monet sitä ovatkin, mutta oletko ottanut lainkaan huomioon, että näissäkin henkirikoksissa se uhri on jonkun isä, äiti, aviopuoliso, veli, sisko jne. Samoin myös tekijän kohtalo koskettaa muitakin kuin häntä itseään.
Onhan se tietysti ollut yhtä lailla traagista, että joku Mariana on tapettu 100 vuotta sitten, mutta kuinka montaa se kiinnostaa, eikä palsta ole tarkoitettu pelkästään historiallisia tapauksia varten.
Ei minulla ole sinulle kuin yksi neuvo: Älä lue niitä ketjuja, jotka eivät sinua kiinnosta.
Vielä lisäisin, että minua hieman oudoksuttaa kommenttisi, kun ottaa huomioon, että olemme olleet myös yksityisesti yhteydessä ja tiedät, miten merkittävä harrastus tämä minulle on.

Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Minusta tämäkin, kuten Ailarin avaukset muutenkin, on mielenkiintoinen. Lehdissä uutisoidaan "kännitapoista", mutta illan kulku ja henkilöiden väliset skismat avaavat juttua paljon enemmän. Itse ainakin toivon lisää näitä Ailarilta ja luen ne aina, se kai tämä palstan tarkoituskin periaatteessa on...? :wink:

Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1266
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

paccasucco kirjoitti:
Ailar kirjoitti:Ole hyvä vaan! :D Minulla olisi enemmänkin materiaalia, mutta olen takunnut usein sen kanssa, että josko juttu sittenkin on jo palstalla. En ole taitava tuon haun kanssa ja kun itse paljon lukee rikosjuttuja, ei muista enää, missä on tutustunut mihinkin juttuun aiemmin.
Minulla pitäisi olla sellainen taitava "asiamies", joka ensin tsekkaisi, onko juttu jo olemassa. :mrgreen:
Ailar,kannattaako sitä ihan jokaisesta 90-luvun kännitaposta täällä kertoa.Ehkä ne monia kiinnostavat- minua eivät.Keskity vaikka tähän:

https://jouninsukusivut.wordpress.com/2 ... n-mariana/
Mariana Jokelalle on täällä jo oma ketju. Ja kyllä tänne uusia aiheita mahtuu. Jos ne eivät kiinnosta niin kukaan ei pakota niitä lukemaan.

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Kiitos puolustuksen sanoista edellisille kirjoittajille. :D
Tästä itse tapauksesta: Katselin uudelleen tuota uhrin kuvaa lehdessä. Valitettavasti en saa sitä siirrettyä tänne, ainakaan nyt. Minua kummastuttaa kuvassa eräs asia: vaikuttaa siltä kuin uhri pitäisi käsiään housujen taskussa maatessaan nurmikolla pyöränsä vieressä tikkusuorana! Kuinka ihmeessä se olisi mahdollista kertomukseen nähden? Uhrihan oli taluttamassa pyöräänsä Lammin lyödessä häntä puukolla, siis Lammin kertoman mukaan.
Ja pitäisikö joku käsiään taskussa toisen lyödessä puukolla? Jotain kummaa tässä on koko jutussa?

CAN
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 3:29 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja CAN »

^ Pyörääkin on vaikea taluttaa, jos molemmat kädet ovat taskuissa.. Se kuva olisi kiva nähdä. Ja kiitos Ailar minunkin puolestani, mielenkiinnolla näitä juttuja luen.
-a girl from yesterday-

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

paccasucco kirjoitti:Ailar,kannattaako sitä ihan jokaisesta 90-luvun kännitaposta täällä kertoa.Ehkä ne monia kiinnostavat- minua eivät.
Ehkä Ailar postaa niitä koska aihe liittyy varsin läheisesti sivustoon ja täällä on runsaasti aiheesta kiinnostuneita.

Suomessa tehdään vuosittain yli 100 henkirikosta. Murha.infossa on kerrottu aika monesta, mutta paljon on vielä jäljellä. Ja lisää tehdään 2-3 kertaa viikossa. Kaikki eivät ole "mediaseksikkäitä", mutta jokaisella henkirikoksella on omat ominaisuudet ja omituisuudet. On myös useita henkirikoksia, joista joku lukija tietää enemmän kuin mitä mediassa kerrotaan tai tekijä liittyy johonkin toiseen tai jopa kolmanteen tapaukseen jollain tapaa.

Keski-ikäinen mies tapettiin Sahalahdella

Vuonna 1934 syntynyt mies tapettiin puukolla Sahalahden keskustassa Kurkishöllintiellä lauantaita vasten yöllä. Poliisi pidätti pian teon jälkeen sahalahtelaisen 1964 syntyneen miehen veriteosta epäiltynä. Surman molemmat osapuolet olivat vahvasti humalassa. Surmattu ja surmasta epäilty olivat riidoissa keskenään.

HS 31.5.1998

Tuo tie on kait virallisesti Kurvis-Höllintie?

64-vuotiasta on tuolloin pidetty vielä keski-ikäisenä!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Hieno alustus Ailarilta jälleen kerran, kiitos.
Kurvishöllintie on kuulemma saanut nimensä entisen asukkaansa mukaan. Hörviksen, jolla oli ns liikanimi. :D
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Hieno alustus Ailarilta jälleen kerran, kiitos.
Kurvishöllintie on kuulemma saanut nimensä entisen asukkaansa mukaan. Hörviksen, jolla oli ns liikanimi. :D
Kiitos kiitoksista! Ai että tien nimi onkin sananmuunnoksesta lähtöisin. :mrgreen: Mietinkin, että mahtoiko Matti Y. höllentää kurvissa liikaa, vai olisiko ollut syytä höllentää, kun päätyi ojanpientareelle pyörineen.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tämä Lammi on ilmeisesti tyyppi joka tappoi Heimo Saarikon Hämeenlinnan vankilassa toukokuussa 2001. Ainakin nimi ja ikä sopii kyseiseen sellisurmaajaan.
Jos jollain tulee Saarikkoa surku niin tästä voi lukea tekemisistään:
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 717#p76746
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Jukka Lammi surmasi Matti Y:n, Sahalahti 5/98

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Jukka Lammi Jessen kyydissä. Linnassa kiinni keväästä 1998 alkaen 8½ vuotta eli tais mennä samalla reissulla tuo Saarikkokin koska siitä ei saanut kuin 4 vuotta,sitten tuli järkiintymisvaihe.Jukalla ollu helvetin huonoja ja hankalia kavereita joka paikassa ja se pätki niitä hengiltä.Sillon ennen.

1/2 osa
https://www.youtube.com/watch?v=E_GcCclM1YY

2/2 osa
https://www.youtube.com/watch?v=Ukh-_jh_ra4
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Vastaa Viestiin