Sivu 1/3

Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 1:34 pm
Kirjoittaja heka mäki
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 46775.html
Mies puukotettiin kuoliaaksi nuorison juhlissa Sastamalassa – poliisi epäilee teinipoikaa taposta

Julkaistu: 5.11. 12:30

RIKOSEPÄILY Poliisi hälytettiin aamukuuden aikaan lauantaina Sastamalan keskustassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Paikalta löytyi kuollut nuori mies.

Aamulla hieman ennen kello kuutta poliisi sai tehtäväksi mennä Sastamalassa keskustan välittömässä läheisyydessä olevaan yksityisasuntoon, jossa oli alkutietojen mukaan tapahtunut puukotus.

Kerrostaloasunnossa oli yön aikana ollut juhlimassa runsaasti nuorisoa. Aamuyöllä asuntoon oli saapunut vuonna 1988 syntynyt mies, jolle oli tullut riitaa paikalla olleen, vuonna 1999 syntyneen teinipojan kanssa.

Poliisi epäilee, että riidan seurauksena vuonna 1999 syntynyt poika aiheutti vanhemmalle miehelle kuolettavat vammat teräaseella. Epäiltyä rikosta tutkitaan tappona.

Paikalta otettiin kuulusteluja varten kiinni toistakymmentä nuorta epäillyn lisäksi.

Rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että tapauksen tutkinta on aivan alkutekijöissään.

– Kuulustelut ovat käynnissä. Myös tekninen tutkinta on vielä kesken.

Kaiken kaikkiaan kuulusteluja odottaa toistakymmentä nuorta.

Kinnunen ei vielä lauantaina pystynyt täsmentämään, millaiset juhlat asunnossa oli järjestetty.

– Paikalla on ollut paljon nuoria, hän totesi.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 2:21 pm
Kirjoittaja Mixu
Tietääkö kukaan missä tämä tapahtui?

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 2:57 pm
Kirjoittaja Porin
Mixu kirjoitti:Tietääkö kukaan missä tämä tapahtui?
Sastamalan keskustassa.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 3:22 pm
Kirjoittaja Mixu
Joo, kiinnosti lähinnä katu ja talonnumero...

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 3:53 pm
Kirjoittaja resuhenri
Mixu kirjoitti:Joo, kiinnosti lähinnä katu ja talonnumero...
Uhri ja tekijä r. m.:n asunnossa.

gjks... Huhutaan että siinä nimikirjaimet aakkosellisessa järjestyksessä molemmille osallisille.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 5:45 pm
Kirjoittaja Matteus
Ekat huhut viittaisivat että manne olisi puukottanut perusperttiä. Kyselen lisää illan aikana kunhan lähde pääsee töistä.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 8:42 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Tampereen seudulla taisi tähän mennessä olla pari tapon yritystäkin. On ihmisillä vaan tuo tekemisen puute niin kova. Keräilisivät vaikka Pokemoneja ennen kuin alkavat tylsistymisen takia tökkimään toisiaan puukoilla.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 9:33 pm
Kirjoittaja Mixu
Sastamalankatu 5 näyttää olevan tapahtumapaikka Aamulehden mukaan.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/juhlien ... n-taposta/

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 10:26 pm
Kirjoittaja mewwi
Epäilty on K.G ja uhri J.S.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: La Marras 05, 2016 11:29 pm
Kirjoittaja Sikkis
Olipas varsinainen yllätys paikka missä henkirikos tapahtui. Kerman ja voittajien talo, onnea vaan valitsemallenne uralle.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: Su Marras 06, 2016 4:12 am
Kirjoittaja Syskon S
Sikkis kirjoitti:Olipas varsinainen yllätys paikka missä henkirikos tapahtui. Kerman ja voittajien talo, onnea vaan valitsemallenne uralle.
Rähjäisen näköinen talo ulkoapäin. Sinä varmaan tiedät kertoa, minkälaista väkeä tuossa asui.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: Su Marras 06, 2016 11:59 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Sikkis kirjoitti:Olipas varsinainen yllätys paikka missä henkirikos tapahtui. Kerman ja voittajien talo, onnea vaan valitsemallenne uralle.
Aamulehdessä ollut kuva. Syksyllä kaikki on toisin.
Aamulehdessä ollut kuva. Syksyllä kaikki on toisin.
Sastamala.jpg (46.57 KiB) Katsottu 13346 kertaa
Talo vuonna 2011. Sulautuu mukavasti kesäiseen maisemaan. Kuvakaappaus google.maps
Talo vuonna 2011. Sulautuu mukavasti kesäiseen maisemaan. Kuvakaappaus google.maps
sastamala_1.jpg (110.19 KiB) Katsottu 13346 kertaa
Ei kuntaa, ei kaupunkia missä ei olisi näiden päihdevammaisten tahi sosiaalirajoitteisten "nousevan auringon taloja". Omalta osaltaan ne mukavasti piristävät katukuvaa - annammehan kaikkien kukkien kukkia.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: Su Marras 06, 2016 12:15 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Jossakinhan näidenkin ihmisten on asuttava. Tai en nyt ainakaan näe että yhteiskuntarauhaa edistäisi jos he (muuallakin kuin Helsingissä) asuisivat roskiksissa ja porttikongeissa.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: Su Marras 06, 2016 12:19 pm
Kirjoittaja Juhani Saari
Syskon S kirjoitti:
Sikkis kirjoitti:Olipas varsinainen yllätys paikka missä henkirikos tapahtui. Kerman ja voittajien talo, onnea vaan valitsemallenne uralle.
Rähjäisen näköinen talo ulkoapäin. Sinä varmaan tiedät kertoa, minkälaista väkeä tuossa asui.
Samanlaista väkeä talossa asuu kuin sen ulkosivu antaa olettaakin.

Re: Teinipoika puukotti miehen kuoliaaksi Sastamalassa

Lähetetty: Su Marras 06, 2016 12:36 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Jossakinhan näidenkin ihmisten on asuttava. Tai en nyt ainakaan näe että yhteiskuntarauhaa edistäisi jos he (muuallakin kuin Helsingissä) asuisivat roskiksissa ja porttikongeissa.
Kuten sanoin; annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Toisaalta, jos yhteiskunta panostaisi heihin; voimaannuttaisi, järjestäisi erilaisia kursseja; " irti alkkoholista - tie raittiuteen", "irti vihasta - selätä suuttumus", saisimme heistä työvoimaa sitten kun se talouden nousu alkaa, eikä kenenkään tarvitsisi elää "tommosissa taloissa", vaan jokin kiva kaksio kaupungin uudemmista vuokrataloista toisi enemmän ihmisarvoista elämää.

Myös sillä olisi vaikutuksensa, että uskaltaisimme kohdata näitä ihmisiä - lopettaisimme sen sormella osoittelun ja nenänvartta pitkin katselemisen.
- Nyt olemme menettäneet 28-vuotiaan ja 17-vuotiaan elämä on pilalla. Oman välinpitämättömyytemme takia.

Uutisessa puhutaan; Kerrostaloasunnossa oli yön aikana... Luokitellaanko tuo talo kerrostaloksi. Minusta se näyttää luhtitalolta.