Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

IL: Jukan, 60, puoliso kuoli Imatran kävelykadun kolmoissurmassa – "Anne lähti niin, että hän oli sovussa kaikkien läheistensä kanssa"

Imatralla joulukuussa 2016 tapahtunut kolmoissurma järkytti koko Suomea. Paikallinen nuori mies ampui kolme naista kävelykadulla Imatran keskustassa. Veriteossa kuolivat kuntapoliitikko Tiina Wilén-Jäppinen sekä toimittajat Anne Vihavainen ja Katri Ikävalko.

Iltalehden haastattelema Jukka Leminen, 60, kertoo nyt surustaan ja elämästään tuon järkyttävän yön jälkeen. Tuona yönä hän menetti puolisonsa Annen sekä koko yhteisen tulevaisuuden tämän kanssa.

Iltalehden haastattelussa Jukka kertoo pariskunnan tapaamisesta sekä siitä, miten hyvä elämä heillä oli yhdessä.

Jukka kertoo lehdelle, että lohtua tuo se, että viimeiseksi jäänyt yhteinen aamu Annen kanssa oli iloinen. Anne oli myös halannut lapsensa viimeiseksi jääneellä tapaamiskerralla.
– Anne lähti niin, että hän oli sovussa kaikkien läheistensä kanssa.

Jukka sanoo, että pikkukaupungin yhteisöllisyys on auttanut surussa eteenpäin.
– Lohdutti, että tapahtumat koskettivat muitakin kuin minua. Kuinka moni ihminen kuoleekaan niin, ettei se heilauta ketään?

Surmaaja todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi ja hänet tuomittiin pakkohoitoon. Päätös ei yllättänyt Jukkaa.
– Toivon vain, että yhteiskunta pitää huolen, ettei hän tee sitä uudestaan, hän sanoo Iltalehden haastattelussa.


mtv.fi
30.03.2018 09:56

Liekö tuo Jukka Lemisen toive turha, sillä näistä "kuntouttavista sairaaloista" saa poistua terapoiville vapaakävelyille silloin kun huvittaa, potilaan poistumisista ei henkilökunta välitä yhtikäs mitään - koska mitään vastuuta ei ole, senhän mm. Loviisan Rikebyn murhatapaus todisti. Jos pako huomataan, niin tietenkään siitä ei kerrota kansalaisille - päinvastoin kuin irtokarkkien näpistelijän etsimisestä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Uhrien omaisten kertomukset kuuluvat tietysti tapauksen käsittelyn yhteyteen, mutta ovat hyvin raskaita luettavia:
Imatran kolmoissurmassa kuolleen äiti: ”Vaikka pahin on ohi, ei tämä koskaan helpota”

Birgit Jorosen tytär Katri Ikävalko ammuttiin Imatralla joulukuussa 2016. Tragedian jälkeen elämän on jatkuttava, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Lapsenlapsissaan Birgit näkee häivähdyksiä tyttärestään.

Sinä joulukuisena sunnuntaiaamuna vuonna 2016 imatralainen Birgit Joronen kuuli radiosta järkyttävän uutisen: Imatran keskustassa oli ammuttu kuoliaaksi kolme ihmistä. Birgit muistaa ajatelleensa, että on siinä tappajankin perheessä suru – uhrien perheistä nyt puhumattakaan.

Birgit oli jo kaupassa ostamassa aineksia makaronilaatikkoon, kun hänen kännykkänsä pirahti soimaan. Birgit pysähtyi hyllyjen väliin vastaamaan. Puhelimen toisessa päässä oli Birgitin vävy. Se, mitä vävy kertoi, sivalsi railon Birgitin elämään.

Yksi surmansa saaneista oli Birgitin tytär, Katri Ikävalko.

Pienten lasten äiti
”Siinä ei ole mitään järkeä. Ei sitä voi ymmärtää”, sanoo Birgit, 70, ja pyyhkii kyyneleitä.

Hänen kauniissa olohuoneessaan Imatran Sienimäellä on esillä monta valokuvaa Katrista, ihanasta pehmeäkatseisesta naisesta, jonka elämä päättyi aivan liian varhain, 36-vuotiaana. Kehyksissä on myös Katrin hääkuva sekä kuvia lapsista. He olivat äidin kuollessa 5-, 9- ja 12-vuotiaita.

Toimittajana työskennellyt Katri oli perheelleen ja lapsilleen omistautunut. Katrin mies työskenteli merimiehenä ja oli työnsä takia pitkiä aikoja pois kotoa.

Birgit myöntää, että hänen uskonsa on ollut koetuksella. Mitä varten ja miksi? Sitä Birgit on kysynyt lukemattomia kertoja.

”Tiedän, että meille annetaan syntymä ja kuolema, mutta miksi sen pitää mennä rankimman kautta? Miksi pitää joutua kohtaamaan kuolema liian aikaisin, tuolla tavalla ja niin, että pienet lapset jäävät ilman äitiä?”

Ainoa vastaus on, että näin nyt vain kävi. Mielenterveysongelmista kärsinyt 23-vuotias imatralaismies oli päättänyt tappaa.

Katri oli ollut kollegoidensa kanssa jokavuotisella pikkujoulumatkalla Helsingissä. Hilpeä seurue palasi Lappeenrannan kautta Imatralle, jossa viimeiset jäivät bussista. Katri ja hänen työkaverinsa jatkoivat vielä Imatran yöhön. He tapasivat Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, joka liittyi seuraan.

Naisten poistuessa ravintolasta puolilta öin ravintolan edustalla seisonut tappaja nosti metsästyskiväärinsä ja alkoi ampua.

Birgit sanoo kirjoittaneensa mielessään käsikirjoitusta aina vain uudestaan. Mutta vaikka hän miten kirjoittaa ja kääntää kuvitteellisia sivuja, mikään ei muutu.

”Entä jos linja-auto olisi pysähtynyt Lappeenrannassa hieman pidemmäksi aikaa. Entä jos Katri ja hänen työkaverinsa olisivat lähteneet suoraan kotiin. Jos ja jos ja jos.”

Käytännön asiat pitivät pystyssä
Päivät, viikot ja kuukaudet Katrin kuoleman jälkeen menivät sumussa. Läheiset, naapurit ja kriisityöntekijät tukivat surevia.

”Se oli yhtä kukkamerta ja ihmistä. Milloin oltiin täällä, milloin Katrin miehen ja lasten luona, milloin Lappeenrannassa toisella tyttärelläni, Kaisalla.”

Ruumishuoneella Birgit ei saanut nähdä tyttärensä kasvoja, vain hiukset ja kädet.

”Kun Katri syntyi, olin jo yli 30-vuotias. Olin niin onnellinen! Muistan, miten laskin hänen sormiaan ja varpaitaan. Nyt kosketin samaa kättä, mutta se oli kylmä.”

Birgit nauraa kyynelten läpi muistellessaan käyntiä hautaustoimistossa.

Katrin lapset olivat ihmetelleet, miten äiti mahtuu arkkuun. Lapset keksivät, että otetaan äidille kaksi arkkua.

Käytännön asiat pitivät Birgitin pystyssä. Oli huolehdittava Katrin lapsista ja surun musertamasta vävystä, alettava järjestää hautajaisia, käytävä läpi Katrin vaatteita.

”Paistoimme siskoni Kaisun kanssa hautajaisiin Paraisten pipareita, sillä ne olivat Katrin lempikeksejä. Hautajaiset olivat kauniit, hyvin Katrin näköiset. Siellä soi Katrin lempimusiikki ja seinälle heijastettiin kuvia hänen elämänsä varrelta.”

Birgitillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. Hän ei voinut jäädä sängynpohjalle makaamaan. Oli noustava ylös joka aamu, elettävä sekunti, tunti ja päivä kerrallaan. Tulevaisuutta ei uskaltanut edes vilkaista.

Puhuminen helppoa
Ensimmäinen vuosi oli pahin. Kesällä Birgit ei kyennyt edes rakkaalle mökilleen. Satoi, ja muistot Katrista puskivat mökillä voimallisesti pintaan.

Katrin kuolinpäivänä Birgit vei haudalle kukkia ja kynttilän. Hän mietti, että olisi valmis kaivamaan Katrin omin käsin haudasta, jos vain saisi tyttärensä takaisin.

”Mutta ei tämä ole mikään Kauniit ja rohkeat, jossa kuolleetkin heräävät henkiin.”

Oli myös kepeitä hetkiä, kuten keväinen matka Madeiralle Kaisan ja veljentyttären kanssa. Viime kesänä mökkikin alkoi jo houkuttaa. Sieltä hän ammensi energiaa.

”Vaikka pahin on ohi, ei tämä koskaan helpota. Puoliso lähtee rinnalta, lapsi sydämestä”, sanoo Birgit, jonka aviomies kuoli viisi vuotta sitten.

Arjen pyörittäminen, läheiset ja liikunta luonnossa ovat pitäneet Birgitin pystyssä. Kaisu on ollut siskonsa rinnalla, laittanut kannustavia viestejä, soitellut, lähtenyt kävelylenkeille Birgitin kanssa.

Puhuminen – tai haastaminen, kuten täälläpäin sanotaan – on aina ollut Birgitille helppoa. Läheisten, ystävien ja naapureiden kanssa on puhuttu Katrista, lapsista tai sitten ihan jostain muusta.

Maalla syntyneelle ja kasvaneelle Birgitille luonto on tärkein akkujenlatauspaikka.

”Minä olen ihan takapuoleen ammuttu karhu, jos en pääse päivittäin ulos”, hän naurahtaa.

Jos ajatus alkaa kiertää kehää, luonnossa on helppo kiinnittää huomio johonkin muuhun. Tuulen huminaan, vihreään sammaleeseen marraskuisessa metsässä, puuta pitkin juoksevaan oravaan.

Kriisityöntekijä käy edelleen Birgitin luona kerran kuukaudessa, mutta muuta ammattiapua hän ei ole kaivannut. Nukahtamislääkkeet hän joutui ottamaan käyttöön Katrin kuoltua.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni.”

Sisko kertoo: ”Birgit jaksaa sisulla ja sitkeydellä”
”Olimme Birgitin kanssa perheemme ainoat tyttäret, kun yksi sisko kuoli pienenä. Hitsauduimme siis yhteen jo lapsuudessa. Jaoimme yhteisen täkinkin.

Kun muutin eläkkeelle jäätyäni Porvoosta takaisin Imatralle, suhteemme vain tiivistyi.

Katrin kuolema oli sellainen järkytys, etten ollut saada itseäni liikkeelle. Mutta ajattelin, että jos Birgit jaksaa, on minunkin jaksettava. Minä olisin luhistunut, jos oma tyttäreni olisi kuollut. Mutta Birgit on äärettömän sisukas ja sitkeä. Sen sisun voimalla hän on mennyt eteenpäin.

Käytännön asioihin keskittyminen on suojannut Birgitiä. Hän ryhtyy pesemään ikkunoita silloin, kun suru on suurimmillaan. Mutta siinä on myös vaaransa. Me omaiset olimme monesti huolissamme siitä, ettei hän vain polta itseään loppuun.

Birgit laittaa aina kaikki muut edelleen. Eikä hänellä tässä tilanteessa ole oikein muuta vaihtoehtoa. Toivon, että Birgit saisi joskus itse olla heikko.

Pyrimme tapaamaan kerran viikossa. Käymme pitkillä kävelylenkeillä ja juttelemme. Heittäydymme sängylle vieretysten ruokalevolle.

Se pahin aika oli ryvettävä, mutta mielestäni Birgit on selvinnyt hienosti. En ole enää huolissani hänestä. Suru tekee edelleen kipeää, mutta muuttaa muotoaan.”

Hiljalleen kohti tulevaa
Tekijä todettiin vuoden 2017 elokuussa syylliseksi kolmeen murhaan. Häntä ei kuitenkaan tuomittu, vaan passitettiin syyntakeettomana pakkohoitoon.

Birgit ei oikeastaan halua ajatella tekijää.

”Koetan laittaa sen taka-alalle. Totta kai sapettaa, mutta katkeraksi ei saa ruveta, sillä se vahingoittaisi vain minua. Anteeksianto on hyvin tiukassa, vaikka eihän hän ollut tolkuissaan. Ja kuinka paljon tällaisia kulkee tuolla!”

Murhattujen naisten omaiset olivat sitä mieltä, että jotain hyvää pitää näin pahasta syntyä ja perustivat menehtyneiden muistoksi Valon Vuoksi -yhdistyksen, joka kerää varoja mielenterveystyölle, tutkimukselle ja kehittämiselle. Birgitkin on mukana yhdistyksen toiminnassa.

Birgitin ulko-oven pieleen on kiinnitetty kortti, jossa lukee ”Saatan näyttää iha tavalliselta, mut oikeesti oon teräsmummo”. Kaisa-tyttären ostamassa kortissa kiteytyy kaikki: Birgit on pieni, mutta vahva kuin teräs.

Katrin kuoltua hänestä on tullut ikään kuin toinen vanhempi Katrin lapsille. Birgit hoitaa heitä paljon, vie harrastuksiin, ottaa yökylään.

Hiljalleen Birgit uskaltaa jo miettiä tulevaa. Kun pääsisi viisi vuotta eteenpäin, Katrin lapset olisivat taas vähän isompia.

”Ehkä mie sit romahan”, hän hymähtää.

Hän tiedostaa, että on lukinnut surunsa jonnekin kaappiin mielen perukoille. Birgit on aina ollut unennäkijä, mutta Katrista hän ei ole nähnyt kuin yhden unen. Siinä Katri käveli äitinsä rinnalla, mutta niin, että Birgit ei nähnyt hänen kasvojaan.

”Mutta kaikella on aikansa, eikä suru ruokkimalla kuole. Yritän ajatella positiivisesti: nyt on päästy jo tähän pisteeseen.”

Katrin lapsissa Birgit näkee tyttärensä. Jossakin ilmeessä tai kädenheilautuksessa. Tai siinä, miten nuorimmainen saattaa mummon usein autolle, kun hän tekee lähtöä lasten luota.

”Se oli Katrillakin tapana.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/18.
Seura.fi
6.1.2019 18:45
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Imatran kolmoismurhan omaiset jäivät ilman vaatimiaan korvauksia korkeimmassa oikeudessa

Uhrien täysi-ikäiset lapset vaativat korvauksia elatuksensa menetyksistä.

OSA Imatran kolmoismurhan uhrien omaisista jää ilman vaatimiaan korvauksia elatuksen menetyksistä. Korkein oikeus antoi asiasta ratkaisun maanantaina.

Kolmoismurha tapahtui joulukuussa 2016, kun mies ampui lähietäisyydeltä kolme naista Vuoksenvahti-ravintolan edustalla.

Uhreiksi joutuivat Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi paikallista toimittajaa.

ETELÄ-KARJALAN käräjäoikeus tuomitsi elokuussa 2017 ampujan kolmesta murhasta mutta jätti tuomitsematta rangaistukseen, koska hän oli syyntakeeton rikoksen tehdessään. Mies joutui pakkohoitoon.

Kolme uhrien täysi-ikäistä lasta valitti hovioikeuteen korvausten osalta.

Kaksi ampumistapauksen uhria oli tukenut täysi-ikäisiä lapsiaan 250 eurolla kuukaudessa. He olivat rikosten tekoaikana 18–21-vuotiaita. Yksi heistä oli aloittanut opiskelut, ja kaksi muuta oli suunnitellut opiskelujen aloittamista.

Kukin kolmesta uhrien täysi-ikäisestä lapsesta vaati oikeudessa ampujalta 250 euroa kuukaudessa korvausta elatuksen menetyksestä korkoineen viiden vuoden ajalta. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus hylkäsivät heidän vaatimuksensa.

MYÖS korkein oikeus katsoi maanantaina ennakkoratkaisussaan, etteivät omaiset olleet oikeutettuja vaatimiinsa korvauksiin elatuksen menetyksistä.

Ratkaisun mukaan korvauksien saaminen edellyttäisi, että täysi-ikäiset lapset olisivat olleet surmansa saaneen elatuksen varassa.

Tässä tapauksessa näin ei ollut.

Korkein oikeus huomautti, että opiskelijoiden toimeentulo on Suomessa järjestetty yleisen opintotuen avulla. Opintotukeen kuuluu lisäksi opintolainan valtiontakaus, joka varmistaa elinkustannusten kattamiseen tarkoitetun lainan saamisen.
Helsingin Sanomat
28.10. 10:07

Tampereella raiskauksia katsellut kuubalaismies todettiin "syyttömäksi" ja sai noin 200 000 euron korvaukset. Imatralla vanhempansa henkirikoksen uhreina menettäneet eivät saa korvauksia elatuksensa menettämisestä.
- Suomessa kannattaa olla joukkoraiskaajien kaveri, mennä mukaan heidän toimintaan, ilmoittautua syylliseksi ja kieltää osuutensa myöhemmin. Saa rahaa ja joksikin aikaa ilmaisen terveydenhuollon sekä ilmaiset kulttuurisidonnaiset sapuskat.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Mahler
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: La Syys 11, 2010 8:35 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Mahler »

https://yle.fi/uutiset/3-11092866

Pitkä, koskettava tarina, mutta tämä oli ainakin minulle uusi tieto: uhrien omaiset jakavat perustamansa Valon Vuoksi -järjestön kautta vuosittaisia apurahoja mielenterveystutkimukseen. Esimerkillistä toimintaa! On paha arvioida, olisiko Imatran tapaus ollut ennaltaehkäistävissä, mutta ainakin tällainen toiminta on omiaan vähentämään vastaavien sairaiden tempausten riskiä.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

MOT- Mitätön korvaus murhasta.

Ohjelmassa on käsitelty mm. Imatran kolmoissurmaa. Siinä on muutakin mielenkiintoista asiaa.

Katsottavissa YLE Areenan puolella:
https://areena.yle.fi/1-50654051
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kaisa tapasi Imatran kolmoissurmassa ammutun siskonsa murhaajan oikeudessa: "Hän tuuletti kuullessaan, että pääsee vankimielisairaalaan"
Kesällä 2017 Kaisa Juntunen kohtasi siskonsa murhaajan oikeudessa. Hänen on hankala löytää oikeita sanoja sille, miten järkyttävältä tuo kohtaaminen tuntui.
– Sitä hetkeä, kun ampuja asteli saliin, on vaikea sanoin kuvailla. Se oli lamaannuttava ja kauhistuttava hetki.
Juntunen muistaa edelleen murhaajan katseen, jonka hän loi itkeviin omaisiin oikeudessa.
– Se oli sellainen välinpitämätön tunteeton katse, minkä hän loi meihin.

Uhrit olivat valikoituneet sattumanvaraisesti. Kävi ilmi, että veriteko oli äärimmäisen syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lohduton päätös.
Ampuja tuomittiin lopulta oikeudessa syyntakeettomaksi ja hänet määrättiin pakkohoitoon.
– Hän tuuletti kuullessaan, että pääsee vankimielisairaalaan, Juntunen muistelee.
– Siitä tajusi myös, että hän on sairas.
Juntunen kertoo käyneensä läpi “koko tunneskaalan” ajatellessaan siskonsa murhaajaa.
– Raivo, tunne kiukku ovat olleet todella voimakkaita. Mutta niiden lisäksi olen tuntenut myös sääliä: tuli ihmetys siitä, että ampuja on tuollainen reppana ja raukka.

Syntyi yhdistys nimeltä Valon Vuoksi.
– Ajatus hyvän tekemisestä pamahti mieleeni jo muutaman tunnin päästä suru-uutisen jälkeen. Halusin jollain keinolla muistaa sisartani, vaikka säätiön kautta.
Koska “oli alusta asti selvää”, että ampuja on mielenterveysongelmainen, tuntui tärkeältä kohdentaa yhdistyksen toiminta juuri mielenterveystyöhön.
Yhdistys perustettiin jo tammikuussa 2017, noin kuukausi tapahtuneen jälkeen. Toisena perustajajäsenenä oli Anne Vihavaisen leskeksi jäänyt aviomies Jukka Leminen.
Yhdistykseen liittyi myös muita uhrien omaisia. Tällä hetkellä sen hallitukseen kuuluu yhteensä kahdeksan jäsentä.

Aktiivisesta työstä huolimatta Kaisa Juntunen pitää yhdistyksensä toimintaa “pisarana meressä”. Sekään ei pelaa suurilla resursseilla, ja samaa voi sanoa myös kunnallisesta mielenterveystyöstä.
– Joutsenossa ollaan lakkauttamassa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaa. Työ siirtyy sieltä Lappeenrantaan tai Imatralle. Jos haluaa mennä julkisilla Joutsenosta Lappeenrantaan, pitää mennä kahdella bussilla.
Hän näkee riskin, että lakkautusten myötä syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset jäävät koteihinsa jumiin.
Enemmän huolissaan Juntunen on arjessa yksin jäämisestä.
– Hälyttävä signaalihan on se, jos ihminen alkaa vetäytyä muista kontakteista ja jää hiljaa yksin kotiin. Siskoni tappanut ihminen syrjäytyi juuri tällä lailla.
Etenkin joulun aikaan tällainen hiljainen yksinäisyys korostuu.
– Sen lisäksi, että täällä on paljon yksin jääviä vanhuksia, olen myös surullinen siitä, etteivät kaikki perheet pysty viettämään joulua saman katon alla. Oikein riipaisee kuulla, jos ihmiset puhuvat pahaa sisaruksistaan, vanhemmistaan tai sukulaisistaan. Saisivatpa ihmiset riitansa sovittua.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kai ... #gs.ib86dt

Vastaa Viestiin