Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Belker »

Imatran tapaus on kiinnostanut ja täälläkin siitä on juteltu paljon.

Tekijä on napannut tutulta (?) aseen ja lähtenyt kylille. Ammuksia on ollut sen verran mitä on aseessa. - Arvelin alun perin, että koska ei ole ammuttu useammin kuin 4-5 kertaa, niin varalippaita tai lisäpatruunoita ei ole ollut. Näin kai oli sitten.

Miksi J ajoi kävelykadulle? Auto on parkkeerattu aika lähelle ravintolaa "sakkopaikalle". Yleensä pienet pysähtymiset sallitaan, mutta kuitenmin paikka on vähän erikoinen.

Kolme naista tuli ravintolasta, taustoilla ei väliä. Sattuivat auton kohdalle ja siitä heidän ruumiinsa löytyivät.

Yleensä normaalilla tai hullullakin on syynsä teoilleen. Syy voi olla pienikin, esim. "puukotin ku se ei antanu röökii". Motiiviin uskon tässäkin tapauksessa. Arvelen käyneen tähän malliin:

1. J ajaa auton kävelykadulle. Vituttaa. Autossa on ase. Mitähän varten se tuli otettua? Oli kai ennenkin otettu kyytiin "turvaksi" ja viety takaisin ampumatta. Nyt sattuu toisin.

2. Naiset ulos. Huomaavat väärin parkkeeratun auton. Sekin alkaa vituttaa. Vitutusta on siis paljon ilmassa.

3. Naiset menevät jonkun heistä johdattamana auton viereen. Huutavat ajajalle, että siirrä romu tai soitetaan sakonkirjoittajat. Ookko kamoissa? - Ehkä joku hieman tönäisee autoa, minkä J huomaa ja viha yltyy.

4. J nousee ja hakee aseen auton perästä.

5. J on erityisen tehokas. 4-5 laukauksella tappaa 3 ihmistä, kukaan ei jää eloon edes kriittisenä. Tällaista tehoa näkee harvoin. J ampuukin päähän ja sydämen seutuville, koska tietää patruunoiden vähyyden. Tappaa pitää aseella, ei halua viimeistellä käsin.

6. J palaa auton sisälle. Alkaa odottaa poliiseja. Olisi ampunut enemmänkin, mutta kun ei riittänyt kutia niin ei.

7. J kiinni. Eipä jaksa tarinoida poliiseille.

Pieni mahdollisuus on, että J olisi jossain välissä tunnistanut kuntapäättäjän tai toimittajan jostain tuttuina naamoina. Epäilen kuitenkin tätä. Pieni konflikti (parkkeerausristiriita) sattui huonolle päivälle katkeroituneelle J:lle kohdalle, ja väline oli mukana.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Mielenkiintoista spekua, mutta eiköhän tämä tekijä ajanut tuolle kadulle juurikin sen takia että oli menossa ampumaan muutaman randomin uhrin. Kukaan ei ole selvästikään huomannut mitään konfliktia tekijän ja uhrien välillä.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Luupää kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:
Luupää kirjoitti:Jos myönnettäisiin, ettei säilytys ole ollut lainmukaista tai sitä ei edes ole valvottu, niin seuraavaksihan olisikin asian myöntänyt ja valvonnasta vastuun kantanut poliisi syytettyjen penkillä.
Mistä rikoksesta? Olisiko ennakkotapauksia esittää?
Sen kun luet postauksen josta irrotit tämän lainauksen.
Poliisilla ei ole oikeutta tehdä tarkastuksia aseiden säilytyksestä, ellei ole jotain syytä epäillä rikosta. Kerrotko ihan tarkkaan mikä rikosnimike poliisin osalta voisi tulla kyseeseen ja miten sen tunnusmerkistö täyttyisi?

Onko olemassa ennakkotapausta siitä että kun jollekin on annettu sanktioita aseiden laittomasta säilytyksestä, niin lupaviranomaiselle olisi tullut jotain seurauksia? Jos on niin kerrotko tapauksesta?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17037
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

IS: Imatran kolmoissurmasta epäilty puhui vihdoin poliisille

Imatran kolmoissurmasta epäilty 23-vuotias mies puhui vihdoin poliisin kuulusteluissa tällä viikolla, kertoo Ilta-Sanomat.

Poliisi kertoo, että mies on suostunut kertomaan tapahtumista oman näkemyksensä, mutta poliisi ei kerro kuulustelujen sisällöstä tässä vaiheessa.

MTV:lle poliisi kertoi, että epäillyn omatkin kertomukset tukevat sitä, mitä aiemmin teon mahdollisista syistä tiedotettiin.

Miehen epäillään ampuneen joulukuun alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi toimittajaa Imatralla. Poliisi on aiemmin kertonut, että teon taustalla on mahdollisesti mielenterveyteen ja syrjäytymiseen liittyviä syitä.

Mies tuomittiin vuonna 2013 tapon yrityksestä. Tuolloin hänet todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi eli täydessä ymmärryksessä toimineeksi.

Iltalehti
Torstai 15.12.2016 klo 21.00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Poliisilla ei ole oikeutta tehdä tarkastuksia aseiden säilytyksestä, ellei ole jotain syytä epäillä rikosta. Kerrotko ihan tarkkaan mikä rikosnimike poliisin osalta voisi tulla kyseeseen ja miten sen tunnusmerkistö täyttyisi?

Onko olemassa ennakkotapausta siitä että kun jollekin on annettu sanktioita aseiden laittomasta säilytyksestä, niin lupaviranomaiselle olisi tullut jotain seurauksia? Jos on niin kerrotko tapauksesta?
Juurihan minä tuolla edellä selitin miksei ennakkotapauksia ole eikä tule vaikka huolettomasti säilytetyllä metsästysaseella teuratettaisiin puoli pitäjää.

Kuten jo kerran kirjoitin, päällimmäisin ongelma mielestäni tässä on se, että nykymenolla poliisi sekä "valvoo" säilytyksen asianmukaisuutta että arvioi esim. henkirikoksen tapahduttua, onko sen itsensä valvonnassa ollut aseiden säilytys hoidettu asianmukaisesti. On helppo arvata mitä julkisuuteen kerrotaan, kun asiasta joudutaan tiedottamaan.

Jos myönnettäisiin, ettei säilytys ole ollut lainmukaista tai sitä ei edes ole valvottu, niin seuraavaksihan olisikin asian myöntänyt ja valvonnasta vastuun kantanut poliisi syytettyjen penkillä. No, kelläänhän ei ole lain mukaan velvollisuutta sinne itse itseään hommata.

Summa summarum: aseen ilmoitetaan aina olleen lainmukaisessa säilytyksessä ellei murtautumisia ole todettu tapahtuneen. Tämän mahdollistaa jo yksin itsekriminalisointipykäläkin.

Käytännössä ei voi olla toimiva tuollainen systeemi, jossa määräysten valvoja vahinkojen tapahduttua arvioi itse onko hän hoitanut valvonnan niin kuin pitää.

Itse vielä lisäsit, että poliisilla ei edes ole valtuuksia valvoa aseiden säilytystä millään tavalla.

Mikä tässä on sinulle niin vaikeaa tajuta, että alat jankuttaa asiasta? Aiotko postata vielä kolmannenkin identtisen inttämisviestin tähän perään? Hirttikö jotenkin kiinni?

Jos jatkat jankuttamistasi niin jatka sitä täällä: Asekeskustelua
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Jos henkilön todetaan säilyttäneen luvallisia aseitaan ampuma-aselain vastaisesti niin hän on syylistynyt ampuma-aserikkomukseen ja saa siitä sakkoja. Laittoman säilytystavan todistaminen voi tietysti olla joskus vaikeaa, mutta onhan olemassa muitakin rikoksia, joissa todistaminen on vaikeaa.

Mutta vaikka tällainen laittomuus paljastuisi niin ei poliisi ole syyllistynyt mihinkään vaan vastuu on sen säilyttäjän. Ainoa tilanne missä poliisi voisi syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen tms. olisi sellainen, että poliisi havaitsisi laittoman säilytystavan ja tietoisesti jättäisi puuttumatta siihen.

Nähdäkseni asia on sangen helppo ymmärtää.

sendas
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja sendas »

Silminnäkijähavaintojen mukaan Lasonen olisi ensin ampunut Jäppistä keskivartaloon. Toiset naiset ovat ilmeisesti shokkitilassa "jäätyneet" paikalleen ja ovat tällöin olleet helppoa riistaa ja osuma lonkalta on ollut helpohko. He saivat kuolettavat osumat vatsan seuduille.

Kolmen laukauksen ja osuman jälkeen Lasonen siirtyi Jäppisen läheisyyteen ja ampui vielä kertaalleen Jäppistä pään seudulle, tarkemmin takaraivoon, joka on viimeistään tässä vaiheessa kuolettava osuma.

Näiden tapahtumien jälkeen Lasonen tähtää portsaria kohti, joka on jollain tavalla yrittänyt tulla väliin tai puhekontaktiin Lasosen kanssa. Lasonen painaa liipaisimesta, ase naksahtaa, luodit ONNEKSI loppu.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

sendas kirjoitti:Silminnäkijähavaintojen mukaan Lasonen olisi ensin ampunut Jäppistä keskivartaloon. Toiset naiset ovat ilmeisesti shokkitilassa "jäätyneet" paikalleen ja ovat tällöin olleet helppoa riistaa ja osuma lonkalta on ollut helpohko. He saivat kuolettavat osumat vatsan seuduille.

Jos näin on todella käynyt, niin olisin voinut kuvitella että tuossa tilanteessa portsari olisi laittanut kaverin saman tien tonttiin eikä päästänyt häntä autoon.

Mutta eihän sitä voi etukäteen tietää miten tuollaisessa tilanteessa kukin toimisi.

Harmittaa jopa vähän ettei kaveri saanut edes mitään myllytystä osakseen vaan sai rauhassa odotella poliiseja.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja TooToo »

sendas kirjoitti:Silminnäkijähavaintojen mukaan Lasonen olisi ensin ampunut Jäppistä keskivartaloon. Toiset naiset ovat ilmeisesti shokkitilassa "jäätyneet" paikalleen ja ovat tällöin olleet helppoa riistaa ja osuma lonkalta on ollut helpohko. He saivat kuolettavat osumat vatsan seuduille.

Kolmen laukauksen ja osuman jälkeen Lasonen siirtyi Jäppisen läheisyyteen ja ampui vielä kertaalleen Jäppistä pään seudulle, tarkemmin takaraivoon, joka on viimeistään tässä vaiheessa kuolettava osuma.
Näistä nyt on turhaa enää tässä vaiheessa spekuloida, mutta ensimmäinen kuti osui Jäppistä päähän ja tarkemmin sanottuna naamaan ja kahta muuta kroppaan, jonka jälkeen ampuja muutaman sekunnin osoitti aseella ikkunaa kohti, kunnes laski aseensa. Ja ei, en ollut paikalla, mutta varsin hyvästä tietolähteestä paikallaolijan kertomuksen mukaan näpyttelen.

sendas
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja sendas »

Tackleberry kirjoitti:
sendas kirjoitti:Silminnäkijähavaintojen mukaan Lasonen olisi ensin ampunut Jäppistä keskivartaloon. Toiset naiset ovat ilmeisesti shokkitilassa "jäätyneet" paikalleen ja ovat tällöin olleet helppoa riistaa ja osuma lonkalta on ollut helpohko. He saivat kuolettavat osumat vatsan seuduille.

Kolmen laukauksen ja osuman jälkeen Lasonen siirtyi Jäppisen läheisyyteen ja ampui vielä kertaalleen Jäppistä pään seudulle, tarkemmin takaraivoon, joka on viimeistään tässä vaiheessa kuolettava osuma.

Näiden tapahtumien jälkeen Lasonen tähtää portsaria kohti, joka on jollain tavalla yrittänyt tulla väliin tai puhekontaktiin Lasosen kanssa. Lasonen painaa liipaisimesta, ase naksahtaa, luodit ONNEKSI loppu.
Jos näin on todella käynyt, niin olisin voinut kuvitella että tuossa tilanteessa portsari olisi laittanut kaverin saman tien tonttiin eikä päästänyt häntä autoon.

Mutta eihän sitä voi etukäteen tietää miten tuollaisessa tilanteessa kukin toimisi.

Harmittaa jopa vähän ettei kaveri saanut edes mitään myllytystä osakseen vaan sai rauhassa odotella poliiseja.
Ei pahalla, mutta ajattelet väärin. Ajettelet nyt tavalla jolla on helppo jälkikäteen spekuloida, mutta joka ei vastaa vallitsevaa tilannetta millään tavalla. Ajattelet nyt niin, että luotien loppuessa portsari voisi jostain tietää, että "nytpä on hyvä aika taltuttaa aseeton surmaaja". Hänellä olisi ihan hyvin voinut olla jotain muuta hullua hirvikiväärin lisäksi, käsiase, autopommi tai muuta vastaavaa. Mitä jos tosiaan olisi mennyt virittelemään auton luokse pommia, räjäyttänyt auton tuusan paskaksi, eräänlainen itsemurhaisku.

Vallitsevissa olosuhteissa ei kenenkään muun voida olettaa toimivan kuin poliisin, koska heillä on siihen velvollisuus, tiedot, taidot ja muutenkin parhaimmat mahdollisuudet.

Ei elämä ole mitään konsolipeliä, että tilanteet voi ottaa uusiksi tilanteen tullen, miten moni unohtaa näin yksinkertaisen asian tyystin.

sendas kirjoitti:

Onhan näistä hyökkääjien taltuttamisista olemassa montakin esimerkkiä maailmalta. Ja kaikissa tapauksissa ei tällä tavalla ole edes panokset loppuneet.

Kuten sanoin, olisin voinut kuvitella että X, mutta toisaalta Y.

Mutta tuli kai sit "ajateltua väärin". :roll:
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

sendas
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja sendas »

TooToo kirjoitti:
sendas kirjoitti:Silminnäkijähavaintojen mukaan Lasonen olisi ensin ampunut Jäppistä keskivartaloon. Toiset naiset ovat ilmeisesti shokkitilassa "jäätyneet" paikalleen ja ovat tällöin olleet helppoa riistaa ja osuma lonkalta on ollut helpohko. He saivat kuolettavat osumat vatsan seuduille.

Kolmen laukauksen ja osuman jälkeen Lasonen siirtyi Jäppisen läheisyyteen ja ampui vielä kertaalleen Jäppistä pään seudulle, tarkemmin takaraivoon, joka on viimeistään tässä vaiheessa kuolettava osuma.
Näistä nyt on turhaa enää tässä vaiheessa spekuloida, mutta ensimmäinen kuti osui Jäppistä päähän ja tarkemmin sanottuna naamaan ja kahta muuta kroppaan, jonka jälkeen ampuja muutaman sekunnin osoitti aseella ikkunaa kohti, kunnes laski aseensa. Ja ei, en ollut paikalla, mutta varsin hyvästä tietolähteestä paikallaolijan kertomuksen mukaan näpyttelen.
Toiset silminnäkijät sanovat, että viimeinen laukaus on nimenomaan ollut Jäppisen takaraivoon kohdistunut "armolaukaus". Tästä syystä neljä, eikä kolme laukausta.

j.jokunen
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: Ke Syys 05, 2012 2:53 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja j.jokunen »

sendas kirjoitti:Näiden tapahtumien jälkeen Lasonen tähtää portsaria kohti, joka on jollain tavalla yrittänyt tulla väliin tai puhekontaktiin Lasosen kanssa. Lasonen painaa liipaisimesta, ase naksahtaa, luodit ONNEKSI loppu.
Eikös tämä ase ollut semmoinen kivääri mihin pitää joka kerta lyödä uusi luoti sisälle?
Tällaisessä tapauksessa ei sopisi kuvaukseen tuo, että olisi koittanut ampua portsaria.
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/1 ... 1605179/16
Käytetty ase on kertalaukauksia ampuva, ei itselataava metsästyskivääri.

— Se täytyi ladata aina erikseen, Tielinen täsmentää.

sendas
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja sendas »

"Onhan näistä hyökkääjien taltuttamisista olemassa montakin esimerkkiä maailmalta. Ja kaikissa tapauksissa ei tällä tavalla ole edes panokset loppuneet.

Kuten sanoin, olisin voinut kuvitella että X, mutta toisaalta Y.

Mutta tuli kai sit "ajateltua väärin". "

Onkin tapauksia, jossa joku on toiminut näin. En näkisi kuitenkaan syytä näiden murto osasten takia ihmetellä, että "miksi se portsari ei käyttäytynyt samoin".

Siinäkin on ero, jos "tekemättä jättämällä kuolet" tai että "tekemällä voit kuolla"

Vastaa Viestiin