Helsinki: Sininauhasäätiön talon matkalaukkusurma

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Helsinki: Sininauhasäätiön talon matkalaukkusurma

Viesti Kirjoittaja loyder »

IL: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies
RIKOS JULKAISTU 29.05.2017 18:20
Kuva
Iltalehti uutisoi tänään helsinkiläisen Sininauhasaatiön tukiasuntolasta löytyneestä ruumiista. Jutun mukaan poliisi epäilee miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Poliisi oli saanut lauantaiaamuna hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Ruusulankatu 10:ssä sijaitsevan tukiasuntolan yhdestä huoneesta oli löydetty kuollut mies.

Poliisi epäilee miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi. He epäilevät kahta asuntolossa ollutta henkilöä, jotka otettiin kiinni samaisesta rakennuksesta. Ainakin toinen heistä on talon asukas.

Tutkinnallisista syistä johtuen Helsingin poliisi on pysynyt tapauksesta vaitonaisena. Sen verran tiedetään, että uhri oli vuonna 1971 syntynyt mies.

Toisella epäilyllä on polisiin mukaan "jonkin verran" rikostaustaa, toisella taas ei merkittävää rikoshistoriaa.

Henkirikoksen taustalla epäillään olleen päihteitä.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... es/6451920

otsikkoa muokattu
t:mode

salanimi
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:05 pm

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja salanimi »

Kyseessä on tuettu asuminen, eli asukkaat asuvat omissa asunnoissaan ja allekirjoittavat vuokrasopimuksen muuttaessaan. Näissä jutuissa aina puhutaan "asuntoloista", joita nykyään ei Helsingissä enää ole kuin Hietaniemenkadulla.

Mut joo, itse asiaan. Eipä tämä nyt yllätyksenä tule että päihteidenkäyttäjien seurueessa joku pääsee hengestään. Eiköhän tässäkin joku ole ollut jollekkin velkaa, sehän näissä taitaa yleensä motiivina olla.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Sininauhasäätiö, kuten Diakonissalaitoskin ovat veronmasajien todella kalliisti sponssaamia bisnesfirmoja, joiden firmojen toiminta perustuu tuettuun juomiseen. :cry: - "Luonnollista poistumaa" tapahtuu, kun denat juo ittensä ennenaikaisesti hengiltä ja narkkarit vetelee yliannostuksia, sekä tietty näinkin, asukkaiden harjoittaessa keskenään vuorovaikutustaitoja kättä pidemmällä. :roll: Tällaista nimitetään kristilliseksi päidetyöksi, josta se kristillisyys on kaukana. Siitä todisteena ruumiit. :evil:
Kaikella on aikansa.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Ajanpatina, suosittelen tutustumaan vaikkapa tähän : http://asuntoensin.fi/assets/files/2016 ... tukset.pdf
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 11:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

ajanpatina kirjoitti:Sininauhasäätiö, kuten Diakonissalaitoskin ovat veronmasajien todella kalliisti sponssaamia bisnesfirmoja, joiden firmojen toiminta perustuu tuettuun juomiseen. :cry: - "Luonnollista poistumaa" tapahtuu, kun denat juo ittensä ennenaikaisesti hengiltä ja narkkarit vetelee yliannostuksia, sekä tietty näinkin, asukkaiden harjoittaessa keskenään vuorovaikutustaitoja kättä pidemmällä. :roll: Tällaista nimitetään kristilliseksi päidetyöksi, josta se kristillisyys on kaukana. Siitä todisteena ruumiit. :evil:
Nämä juottolat ja narkkaamot ovat kuitenkin markkinoitu vain ammattilaiskohderyhmälle. Ei riitä, että juot 6 bisseä joka ilta. Ja vaikka niiden lisäksi joisit 0,7 viinapullon viikonloppuna, ei sekään vielä riitä. Pitää ottaa hihaan nollakakkosen vetoja vuosien ajan. Omata hyvät kontaktit sossutäteihin ja olla tunnettu poliisin silmissä. Luottotiedot eivät saa olla kunnossa.

Näitä juottoloita voitaisiin kuitenkin rakentaa lisää ja etsiä tavallisten työtätekevien joukosta niitä jotka haluavat muuttaa elämäntapaansa päihdekeskeisemmäksi. Elämme kuitenkin maassa, jolle tasa-arvo on kunnia-asia.

Noin yleisesti ruumiit kuuluvat kristinuskoon ja varsinkin sen levittämiseen. Kristinusko on tappanut Euroopassa enemmän kuin mikään muu uskonto. Ei ole kauaa kun pikku-tyttöjä poltettiin roviolla, koska kristinusko käski niin. Ristiretket, papit ja muut kirkon miehet ovat olleet täysiä mielisairaita paskiaisia. Natsi-Saksa oli vain "tuhma", verrattuna siihen pahuuteen jota kristinusko edustaa.
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

salanimi kirjoitti:Eiköhän tässäkin joku ole ollut jollekkin velkaa, sehän näissä taitaa yleensä motiivina olla.
Niin, velkaa on voitu jäädä esimerkiksi se viimeisen pullon pohjalla ollut kaksi desiä kiljua. Velanperijä ei välttämättä selvittyään edes muista mistä oli kyse.

Tällaisissa paikoissa tapahtuu tietysti kaikenlaista häiriötä ja laittomuutta, mutta vähän vaikea sille on keksiä hyvää vaihtoehtoakaan. Jos nämä ihmiset sijoitetaan normaaliin kerrostaloon, niin heistä on häiriötä ja vaaraa muille asukkaille. Ja toisaalta kadulle jättäminenkään ei ole oikein hyvä idea.

Perusongelmahan heillä ei suinkaan ole se asuinpaikka vaan päihteiden käyttö. Jos se saataisiin loppumaan niin muutkin ongelmat selviäisivät kyllä. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Eniten juova 10 % suomalaisista juo noin puolet kaikesta Suomessa juodusta alkoholista eli he maksavat juomistaan pelkästään veroa valtiolle n. 700 miljoonaa euroa vuodessa, kun alkoholiveron kertymä vuonna 2016 oli 1 354 miljoona euroa. Mistä ne jo sen pelkän verorahan oikein pierasee, kun aika paljon sitä kuitenkin lotkotetaan vuodessa?
Alkoholijuomien kokonaiskulutus vuonna 2016 oli 10,8 litraa 100%:ta alkoholia, (siis pirtuksi muunnettuna),15 vuotta vuotta täyttänyttä asukasta kohti eli ongelmat eivät ole mitään pieniä.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

sörsse kirjoitti:Eniten juova 10 % suomalaisista juo noin puolet kaikesta Suomessa juodusta alkoholista eli he maksavat juomistaan pelkästään veroa valtiolle n. 700 miljoonaa euroa vuodessa, kun alkoholiveron kertymä vuonna 2016 oli 1 354 miljoona euroa. Mistä ne jo sen pelkän verorahan oikein pierasee, kun aika paljon sitä kuitenkin lotkotetaan vuodessa?
Alkoholijuomien kokonaiskulutus vuonna 2016 oli 10,8 litraa 100%:ta alkoholia, (siis pirtuksi muunnettuna),15 vuotta vuotta täyttänyttä asukasta kohti eli ongelmat eivät ole mitään pieniä.
Sossusta 1000€/kk kuntoutumisrahaa sun muuta paskan. Ja onhan osa ihmisistä työssäkäyviä. Juovat omaisuutensa, talon, osakkeet..
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

salanimi kirjoitti:Kyseessä on tuettu asuminen, eli asukkaat asuvat omissa asunnoissaan ja allekirjoittavat vuokrasopimuksen muuttaessaan. Näissä jutuissa aina puhutaan "asuntoloista", joita nykyään ei Helsingissä enää ole kuin Hietaniemenkadulla.
Asukkaat ovat samaa asuntola jengiä kuin ennenkin - yhteiskunta tarjoo ukoille aivan deluxe faasiliteetit verrattuna asuntoloihin - ja näissä saavat lisäksi vetää päihteitä... toisin oli asuntiloissa, joista lensi pihalle moisesta touhusta :mrgreen: yhteiskunta on kyllä aivan ..tun sairaaksi mennyt - varsinaista valtion harjoittamaa gomorraa :D
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Mitä noille ihmisille sitten pitäisi tehdä ja mihin majoittaa niin että rikokset ja sosiaaliset ongelmat vähenisivät?

MAAHINE
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: To Loka 03, 2013 1:16 am
Paikkakunta: Vaasa

Re: Henkirikosepäily: Sininauhasäätiön talosta löytyi ruumis

Viesti Kirjoittaja MAAHINE »

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017053 ... 0_u0.shtml

Epäilty pariskunta vangittiin - Matkalaukusta löytyi kuollut mies

Töölön pahamaineisessa asumispalveluyksikössä surmatun miehen ruumis oli sullottu matkalaukkuun. Taposta epäilty pariskunta vangittiin tiistaina.

Poliisi sai lauantaina hälytyksen tuttuun osoitteeseen Töölön Ruusulankadulla.
Sininauhan tukiasunnosta oli löytynyt matkalaukku, jonka sisällä oli miehen ruumis.
Taposta epäilty naapuripariskunta vangittiin tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Ruusulankatu 10:ssä sijaitsevasta kiistellystä tukiasuntolasta löytyi matkalaukku, jonka sisään oli sullottu kuollut mies.

Iltalehden tietojen mukaan Töölössä lauantaina paljastuneen henkirikoksen uhri oli surmaamisen jälkeen sullottu isoon matkalaukkuun. Uhri oli tiettävästi hakattu julmasi hengiltä.

Poliisi ei kuitenkaan vahvista tietoja millään tavoin. Se on tapauksesta poikkeuksellisen vaitonainen. Poliisi perustelee vaitonaisuuttaan sillä, että tutkinta on vasta alkuvaiheessa.


Poliisi kertoi maanantaina IL:lle, että taposta epäiltynä pidätettiin kaksi henkilöä, joista "ainakin toinen" oli asumispalveluyksikön asukas. Myöhemmin tiistaina tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth kieltäytyi tarkentamasta, ketkä osapuolista olivat talossa kirjoilla.

- En lähde semmoisia asioita selvittämään. Sillä ei ole mitään tekemistä tämänhetkisen poliisin tiedottamistarpeen kanssa, rikoskomisario Kanth kuittasi.

IL:n tietojen mukaan sekä uhri että taposta epäilty pariskunta olivat asuntolan asukkaita.

Toinen pidätetyistä on 35-vuotias mies, jolla on taustallaan parin vuoden takainen ehdollinen vankeustuomio silloisen naisystävänsä pahoinpitelystä ja ryöstöstä.

Toinen pidätetty on hänen 23-vuotias nykyinen naisystävänsä, jolla on jo ennestään vireillä varkaus- ja muita lievempiä rikossyytteitä Helsingin käräjäoikeudessa.

Naapurit näreissään

Tieto ruumiin löytymisestä tuli poliisille hätäkeskuksen kautta viime lauantaina aamupäivällä. Vuonna 1971 syntynyt mies oli surmattu raakaa väkivaltaa käyttämällä. Surma-aika on vangitsemisvaatimuksen mukaan ajoitettu perjantain ja lauantain välille.

Ruumiin sisältänyt matkalaukku löytyi Iltalehden tietojen mukaan epäillyn pariskunnan huoneistosta. Rikoksen epäillään tapahtuneen kyseisessä tukiasunnossa.

Sininauha Oy:n Ruusulankatu 10 asunnot on tarkoitettu pääosin helsinkiläisille, päihde- ja mielenterveysongelmaisille nuorille aikuisille. Tukiasuntolan sijoittaminen Töölön arvoalueelle on jo vuosia herättänyt vastustusta naapurustossa. Lukuisat häiriötehtävät ja väkivaltahälytykset ovat vieneet myös poliisin resursseja.

Molemmat vangittiin

Nyt paljastuneelle henkirikokselle ei tiettävästi ole löytynyt selkeää motiivia. Erään tiedon mukaan uhri olisi mennyt pariskunnan asuntoon, mistä suuttuneena 35-vuotias olisi aloittanut silmittömän pahoinpitelyn. Teon taustalla epäillään olleen päihteitä.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi pariskunnan tiistaina iltapäivällä todennäköisin syin taposta epäiltynä.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Henkirikosepäily: Sininauhasäätiön talosta löytyi ruumis

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Henkirikoksiahan sattuu tässä maassa jatkuvasti ihan kaikenlaisissa kerrostaloissa. On paloittelusurmaa, puukkohippaa, ampumisia ja kuristelua. Kun henkirikos tapahtuu paikassa, jossa asuu lähinnä päihde-moni-mielenterveysongelmaisia, on siitä median mielestä syytä nostaa älämölöä. Itse lähiössä kasvaneena muistan pelkästään lapsuudestani hyvinkin paljon erilaisia henkirikoksia joita sattui sekä pihapiirissä että naapuritalossa. Se oli ihan normaalia, poliisit vei sedän tai tädin. Joskus joku hyppäsi junan alle, toinen parvekkeelta ja talon lapset keräsi tädin hampaita hiekkalaatikolta.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Harvemmin sattumukset johtuvat siitä, että asutaan tuetun asumisen piirissä, niitä sattuu siitä huolimatta. En oikein näe syytä sille, miten Asunto Ensin-periaatteen mukaisissa yksiköissä tapahtuneet asiat poikkeaisivat monista muista, ihan tavallisista kerrostaloista ja niiden asunnoissa asuvien vuokralaisten tai omistajien tekemistä henkirikoksista. Ihmisiä kuolee väkivallan seurauksena. Sellaista se on ihmisen elämä. En itse menisi omassa naapurustossani vierailemaan paljon päihteitä käyttävien naapureiden luokse tai viettäisi aikaa sekakäyttäjien seurassa riippumatta siitä, missä he asuvat. Seuransa valikoimalla rajaa yleensä pois tällaiset tilanteet melko hyvin. Toki voidaan aina jeesustella, että onko se nyt kuolleen ihmisen vika, että joku tappoi. Ei, ei ole vika. Totuus nyt kuitenkin on se, että jos viettää aika hämärissä nurkissa se hämäryys helpommin tiivistyy kuolemaan päin kuin kääntyy auringoksi ja sateenkaariksi.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Poliisille tutusta osoitteesta löytyi kuollut mies

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Mitä noille ihmisille sitten pitäisi tehdä ja mihin majoittaa niin että rikokset ja sosiaaliset ongelmat vähenisivät?
Kyllä ne vähenee. Näistä yksiköistä mennään päihdehoitoon, opiskelemaan, palataan työelämään. Se ei vaan ole niin mediaseksikästä tällaisista onnistumisista kirjoittaa.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Henkirikosepäily: Sininauhasäätiön talosta löytyi ruumis

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Se on tietenkin oma kysymyksensä, että onko kustannustehokasta sijoittaa tämänkaltainen asumisyksikkö juuri Töölöön, jossa asuminen lienee lähtökohtaisesti kallista. Tähän on kuitenkin vaikea ottaa varmaa kantaa tuntematta systeemin kustannusrakennetta. Enkä tiedä sitäkään, onko tämä systeemi erityisen tehokas päihdekuntoutuksessa vai eikö ole.

Mutta joka tapauksessa jossakin noiden ihmisten on kuitenkin asuttava ja siellä missä he asuvat, tapahtuu varmuudella myös rikoksia. Ongelma ei ole tuo talo vaan se että yhteiskunnassa on moisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Mitään lopullista ratkaisua :shock: päihteiden ongelmakäyttäjiin ei ole kai keksitty muualla kuin diktatuureissa, joissa heidät voidaan sulkea erilaisille leireille pois "kunnon ihmisten" näkyvistä.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Henkirikosepäily: Sininauhasäätiön talosta löytyi ruumis

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Poistettu harhaista tekstiä ja kirjoittajan omia väkivaltafantasioita.
-NILS-
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Vastaa Viestiin