Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
DonMatteo
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Loka 09, 2017 12:22 pm

Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja DonMatteo »

Iltalehti kirjoittaa Torstaina 02.11.2017:
Rikoskomisario Jarmo Laine vahvisti torstaiaamuna Iltalehdelle, että Porin Pihlavan lähiössä on sattunut keskiviikkoiltana henkirikos. Tapauksesta uutisoi ensin Satakunnan Kansa.

Myöhemmin poliisi tiedotti lisää tapauksesta. Kerrostalosta oli löytynyt kaksi vainajaa, jotka tunnistettiin aviopariksi. Laine kertoo Iltalehdelle, että he olivat eläkeikäisiä.

Tutkinnan perusteella molemmat henkilöt ovat kuolleet ulkoisen väkivallan seurauksena. Poliisin mukaan tämänhetkisten tietojen perusteella tapahtumaan ei näytä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä.

Poliisi sai ilmoituksen Porissa Pihlavan Suopuistonpolulla sijaitsevasta kerrostalosta löytyneistä ruumiista kello 20 keskiviikkoiltana. Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua illan ja yön aikana. Selvityksen yhteydessä on kuulusteltu useita henkilöitä.

Tapahtumaan liittyvä tutkinta jatkuu edelleen. Asiassa on kirjattu ilmoitus taposta ja kuolemansyyn tutkinnasta.

Satakunnan Kansan jututtaman silminnäkijän mukaan Pihlavan vanhan koulun läheisyydessä oli "mittava poliisioperaatio".

Pihlava on 1970-luvun kerrostalolähiö. Se sijaitsee noin 15 kilometriä Porin keskustasta merelle ja Tahkoluotoon päin. Jyhkeiden kerrostalojen lisäksi alueella on vanhaa omakotiasutusta.

Poliisi pyytää henkilöitä, joilla on asiaan liittyvää tietoa ilmoittamaan poliisille tietonsa. Mahdolliset tiedot voi ilmoittaa puhelinnumeroon 050 4564963.
Korjattu kello 08.57 Pihlavan etäisyys Porin keskustasta oikeaksi eli noin 15 kilometriksi. Uutista on täydennetty poliisitiedotteen ja tutkinnanjohtajan haastattelun perusteella kello 09.54
Satakunnan kansa kirjoittaa Torstaina 02.11.2017:

Poliisin mukaan Pihlavassa menehtyi keskiviikkona illalla aviopari. Poliisi sai tiedon kahdesta Pihlavassa Suopuistonpolulla sijaitsevasta kerrostalosta löytyneestä vainajasta keskiviikkona kello 20.

Vainajat on tunnistettu talossa asuvaksi aviopariksi. Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua illan ja yön aikana. Selvityksen yhteydessä poliisi kuulusteli useita henkilöitä.

Tutkinnan perusteella molemmat henkilöt ovat kuolleet ulkoisen väkivallan seurauksena. Poliisin mukaan tapahtumiin ei tähänastisen selvityksen perusteella näytä liittyvän avioparin lisäksi ulkopuolisia henkilöitä.

Poliisi jatkaa tapahtuman tutkintaa tappona ja kuolemansyyntutkintana.

Poliisi pyytää henkilöitä, joilla on asiaan liittyvää tietoa ilmoittamaan poliisille tietonsa. Mahdolliset tiedot voi ilmoittaa puhelinnumeroon 050 4564963.

Satakunnan Kansa uutisoi Pihlavan henkirikoksesta keskiviikkona illalla kello 21 aikaan. Tuolloin tiedotusvastuussa oleva komisario Tuomo Tuohimaa Helsingin johtokeskuksesta vahvisti poliisin tutkivan henkirikosta.
Poliisi ei siis epäile tapaukseen liittyvän ulkopuolisia,mutta tapauksen tutkinta on kesken. Tällä hetkellä näyttäisi siis siltä että aviopuolisoista toinen on tappanut toisen ja sitten itsensä.

Lisäisin vielä tuohon iltalehden tietoihin Pihlavasta että kyseinen alue on ainakin omien tietojeni mukaan melko levotonta aluetta.

Otsikkoa jäsennelty
-NILS-
Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 272
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Eläkeläinen aviopari löytyi kuolleena Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

"Tutkinnan perusteella molemmat henkilöt ovat kuolleet ulkoisen väkivallan seurauksena".

Erikoinen ilmaus jos katsotaan ettei liity ulkopuolisia henkilöitä ja on kirjattu ilmoitus taposta ja kuolisyyntutkinnasta. Toinen kuolleista mätkinyt itsensä kuoliaaksi?
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda
Arvuutteleva
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Su Huhti 02, 2017 2:00 pm

Re: Eläkeläinen aviopari löytyi kuolleena Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Arvuutteleva »

Tämäntyyppisiä tapauksia on syksyn mittaan ollut useampikin: eläkeikäinen pariskunta, toinen on tappanut ensin puolisonsa, sitten itsensä.

On tietysti väärin niputtaa niitä yhteen ja yleistää, mutta joskushan käy niin, että toisella on parantumaton sairaus eikä elämä enää tunnu mielekkäältä, mahdollinen joutuminen vihannekseksi jonkin laitoksen vuodeosastolle kenties vuosikausiksi kammoksuttaa. Aina ei ole kyse vihassa tehdystä teosta vaan rakkaudesta, on päätetty lähteä yhdessä. Puoliso täyttää rakkaansa toiveen päästä pois ennen kuin on liian huonossa kunnossa päättämään, ja lähtee sitten itse myös.

Tällaisia iäkkään avioparin tappo+kuolemansyyntutkinta-tapauksia on lyhyessä ajassa ollut ainakin 3-4, se sai ajattelemaan, että ainakin joku tapauksista on ehkä tällainen, mahdollisesti sitten joku toinen on rohkaistunut samaan luettuaan muista tapauksista.

Toivottavasti arvailuni ei loukkaa kuolleiden omaisia. Totuuttahan en voi tietää, mietin vaan.
DonMatteo
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Loka 09, 2017 12:22 pm

Re: Eläkeläinen aviopari löytyi kuolleena Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja DonMatteo »

Tämäntyyppisiä tapauksia on syksyn mittaan ollut useampikin: eläkeikäinen pariskunta, toinen on tappanut ensin puolisonsa, sitten itsensä.
Piti tosiaan mainita että tämän tyyppisiä tapauksia on todellakin ollut runsaasti tässä syksyn mittaa.

Vähän hämärä ilmaus tuossa jutussa tosiaan tuo "Molemmat henkilöt ovat kuolleet ulkoisen väkivallan seurauksena",mutta eihän sen tarvitse tarkoittaa kuin esimerkiksi sitä että mies on puukottanut ensin vaimonsa ja sitten itsensä. Tarkoittaen että väkivallan merkit ovat olleet selkeästi havaittavissa eivätkä he ole kuolleet esimerkiksi ottamalla lääkkeitä yliannostuksen tai jotain muuta vastaavaa mistä ei jää ulkoisia jälkiä ruumiiseen (Tiedän,hirveän seksististä olettaa että mies on aina se joka tappaa vaimonsa vaikka päinvastaistakin tapahtuu tosielämässä,joskus ihan Porin lähistölläkin,enkä siis tiedä kumpi on tappanut kumman tässä tapuksessa,pelkkää spekulointia)

Ja lisätään vielä etten tiedä mikä surma-ase on,niin että tuo esimerkki puukosta on ihan hatusta heitetty myös.
Juniorihölkkääjä
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 11:44 am

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Juniorihölkkääjä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005434472.html
– Heidät tunnettiin siitä, että pariskunnan kielitaitoinen mies auttoi viranomaisia maahanmuuttajien tulkkauksessa.
Mistä kielestä/kielistä mahtaa olla kysymys? Tuossahan paistaa mahdollisuus, että tapahtumaan voisi liittyä ulkopuolisia, jos he ovat olleet ystävällisiä esimerkiksi entisille ISIS-taistelijoille?
bullitt
Remington Steele
Viestit: 225
Liittynyt: Su Joulu 27, 2009 10:58 pm

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja bullitt »

Tapaus mennyt niin että mies syystä taikka toisesta kävi naisen kimppuun,puukotti tämän ja sen jälkeen itsensä.
annaanna

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Bullit kertokoon tietonsa lähteen sitten samantien myös. Poliisi, lähiomaiset, sairaala, kulman kuppilan kantapöytä.

Nyt on porinpoliisi avoimesti tiedottanut. Ei ole hölmösti vetäydytty mihinkään teennäiseen "tutkinnan tässä vaiheessa emme voi tutkinnan totaalivaarantumisen takia kertoa mistään mitään, edes onko mitään tapahtunut".
Juniorihölkkääjä kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005434472.html
– Heidät tunnettiin siitä, että pariskunnan kielitaitoinen mies auttoi viranomaisia maahanmuuttajien tulkkauksessa.
Mistä kielestä/kielistä mahtaa olla kysymys? Tuossahan paistaa mahdollisuus, että tapahtumaan voisi liittyä ulkopuolisia, jos he ovat olleet ystävällisiä esimerkiksi entisille ISIS-taistelijoille?
Heh-heh-hee, hah-hah-haah!
Ja vasta viidennessä viestissä! Puskee läpi.

Aivan, se että poliisi tutkii tappona ja kuolemansyyn tutkintana kahden kuolemaa, ei tarkoita mitään. Ainakaan juniorihölkkääjästä.
Ovat ilmeisesti mielestäsi porinpoliisit väärässä, mokanneet jo sisään astuessaan koko tutkinnan.
On siis ilmeisesti lavastettu koko tilanne, rikospaikka sotkettu.
Lähtisit siis liian ystävällisesti käyttäytyneitten murhina tutkimaan. Melko kelpo motiivi. "Lievästi" uhreja syyllistävä, sanoisin.

Tuossahan juuri avoimesti kerrottiin, että poliisi on kuulustellut useita henkilöitä. Miksi?
Jos kyseessä tappo ja itsemurhan tutkinta. Eikö tästäkin seikasta voisi vedellä päätelmiä.
Tuolla linkkisi takana kerrottiin MYÖS olleen uskonnollinen pariskunta, uskovaisia ihmisiä. Eikö mieleesi tosiaankaan juolahtanut, että poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro kaikkea mitä tietää ja kyseessä on mitä ilmeisimmin suomalaisten uskovaisten välinen yhteenotto. Vankkana motiivina uskonto.

Kyllä haiskahtaa uskovaisten väliseltä :roll: .
Juniorihölkkääjä
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 11:44 am

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Juniorihölkkääjä »

Ei tuossa viestissäsi ollut mitään oleellista uutta tapaukseen. Porin poliisin osaaminen ei itseltäni kovin korkeita arvosanoja saa kun muistelee miten hienosti Ulvilan tutkintakin hoidettiin aikoinaan.

Vastausta kysymykseen ei ole tullut, eli mitä kieliä tämä mies osasi niin hyvin, että häntä viranomaisetkin käyttivät apuna?

Kahden syvästi uskovaisen tappo ja itsemurha tämän jälkeen ei kyllä kovin todennäköiseltä tunnu, varsinkin kun he ovat olleet läheisten mukaan hyvin ystävällinen ja rauhallinen pariskunta.
Al Neri
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Maalis 03, 2015 7:57 pm
Paikkakunta: Ulvila

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Al Neri »

Todella ystävällinen ja rauhallinen pariskunta. Olivat uskossa mutta ihan normaaleja ihmisiä. Mies osasi mm. arabiaa ja hebreaa. Tuikkasi seurakuntien tilaisuuksia maahanmuuttajille.
“A man who
doesn't spend time with his family can
never be a real man.”
annaanna

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Samankaltainen, yllätyksellinen tappo-itsemurha sattui Porin Koivulassa, Suvantolaisentiellä muutama vuosi sitten. Yhtä käsittämättömältä vaikutti. Spontaanilta.

Pitkään yhteiseloa sopuisasti viettäneet, eläkkeelle muistaakseni jääneet. Yllättäen mies surmasi naisen ja yritti ampua itsensä jollakin ikiaikaisella laittomalla aseella.

Järkyttävältä tuntuu, mutta luulenpa vaan, että kuka tahansa meistä voi koska tahansa -ainakin periaatteessa- joutua jonkinlaiseen mielenhäiriöön tai yllykkeen valtaan, jossa tulee surmanneeksi itsensä tai itsensä lisäksi jonkun toisen. Vaikka ei olisi moista etukäteen ajatellut. Taannoin yksi isä töistä tultuaan moskavasaralla lyöden muistaakseni surmasi toisen poikansa, toisen selvittyä hengissä.
Eräs vähän yksinkertaisena pidetty oman talonsa, ja sen myötä perhettään, polttanut mies on todennut teostaan:"kun sattui ne tikut olemaan kädessä".

Ehkä joskus joku tieteenala kykenee selvittämään mikä ajaa ihmisten lisäksi ilmeisesti muitakin lajeja itsetuhoon. Vai onko tämä vain ihmisille ominaista käytöstä.

Voiko selitys olla mainituissa tapauksissa kädessä olleen esineen nostama impulssi ja jonkinlainen pakkoajatus siitä, mitä voisi tehdä, mutta ei saisi tehdä. Tulitikuilla, moskalla, vasaralla, leipäveitsellä.
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Eläkeläisavioparin traaginen kuolema Porin Pihlavassa

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

annaanna kirjoitti:
Pitkään yhteiseloa sopuisasti viettäneet, eläkkeelle muistaakseni jääneet.

Järkyttävältä tuntuu, mutta luulenpa vaan, että kuka tahansa meistä voi koska tahansa -ainakin periaatteessa- joutua jonkinlaiseen mielenhäiriöön tai yllykkeen valtaan, jossa tulee surmanneeksi itsensä tai itsensä lisäksi jonkun toisen. Vaikka ei olisi moista etukäteen ajatellut.

Ehkä joskus joku tieteenala kykenee selvittämään mikä ajaa ihmisten lisäksi ilmeisesti muitakin lajeja itsetuhoon. Vai onko tämä vain ihmisille ominaista käytöstä.

Voiko selitys olla mainituissa tapauksissa kädessä olleen esineen nostama impulssi ja jonkinlainen pakkoajatus siitä, mitä voisi tehdä, mutta ei saisi tehdä. Tulitikuilla, moskalla, vasaralla, leipäveitsellä.
Lähtisin ehkä ennemmin avaamaan tuolla 1 lauseella. Pitkään sopuisasti..
Todella monella pariskunnalla on suhde joka uloapäin näyttää sopuisalta ja hyvältä.
Todellisuus voikin sitten olla jotain ihan muuta.

Vuosikymmenien sisään kätketty raivo kun pääsee valtaan niin siitä on leikki kaukana..

Olen päässyt näkemään livenä miten vuosikymmenien vittuilun jäljet purkautuu täysin yllättäen ulos. Laukaisimena toimi kevyt herja, tyyliin aina akkoja joutuu odottamaan..
Jos olisi ollut puukko, kirves tai muu ase lähellä henki olisi lähtenyt varmasti. Kyseinen henkilö oli aina ollut ennen tuota todella rauhallinen ja pariskuntaa voisi kuvailla sopuisaksi.

Luojan kiitos tämä tapaus myös sai pariskunnan eroamaan pitkästä liitosta. Ennen kuin kuolema erottaa.
Vastaa Viestiin