Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Alice Oz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:54 pm

Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Alice Oz »

Tulipa nyt tälläinenki mieleen. Muistaako kukaan kun Turussa katosi lakimies 80-luvun loppupuolella. Hänt nähtiin (todennäkösesti) nousemassa johnkin autoon Eerikinkadulla. Joku kauppias oli nähnyt liikkeestään tämän, kaveri oli ollut hermostuneen oloinen. Muistaakseni hän oli sotkeutunut joihinki alamaamilman kiemuroihin ja oli velkaa melkosesti jollekki hemmolle.

Hältä jäi ihan pieni lapsi jonka ristiäisiä olis vietetty viikon-parin sisällä. Muistaakseni tää mies ite oli kolmissakymmenissä.

Löytyi 2022 ja aihe nostettu Ajankohtaisiin 3.3. Otsikkoa päivitetty. Päivitetty 28.5.2022 tuomion myötä.
-NILS-
Viimeksi muokannut Alice Oz, La Tammi 19, 2008 11:11 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

iimarre
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: To Touko 03, 2007 10:05 am

Viesti Kirjoittaja iimarre »

Muistan. Mutta lähinnä samat asiat kuin sinäkin.

Alice Oz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:54 pm

Viesti Kirjoittaja Alice Oz »

^No, sitte ei auta muuku odotella :lol:

pete 31
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:21 pm

Viesti Kirjoittaja pete 31 »

eikös tämä katoaminen tapahtunut turussa 90 luvun puolivälissä eikä 80 luvulla? 1994 muistaakseni. lakimieshän katosi noustuaan vaaleaan farmari autoon eerikinkadulla ja katoamisesta epäiltiin NBK järjestön eräitä jäseniä ellen nyt ihan väärin muista. uhria ei ole löytynyt näihin päiviin mennessä mutta on mahdollisesti jo vainaa.

Alice Oz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:54 pm

Viesti Kirjoittaja Alice Oz »

^Voi olla 90-luvun puolella, en muista niin tarkkaan.

Mimosa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Touko 03, 2007 5:18 pm

Viesti Kirjoittaja Mimosa »

Oli yksi kaverini tuttu.

Tumppi
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Touko 11, 2007 1:59 pm

Viesti Kirjoittaja Tumppi »

Hmmm... Koskaan kuullutkaan koko tapauksesta, tosin olin tuolloin aika nuori. Jollain mahdollisesti jostain vanhasta Alibista tarkempaa tietoa?

Primavera
Jane Marple
Viestit: 1020
Liittynyt: To Touko 10, 2007 1:28 pm

Viesti Kirjoittaja Primavera »

pete 31 kirjoitti:eikös tämä katoaminen tapahtunut turussa 90 luvun puolivälissä eikä 80 luvulla? 1994 muistaakseni. lakimieshän katosi noustuaan vaaleaan farmari autoon eerikinkadulla ja katoamisesta epäiltiin NBK järjestön eräitä jäseniä ellen nyt ihan väärin muista. uhria ei ole löytynyt näihin päiviin mennessä mutta on mahdollisesti jo vainaa.
Muistan tapauksen hyvin, koska tuolloin opiskelin ko. kaupungissa. Turun Sanomien arkistostosta löytyi yksi artikkeli:

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts= ... :0:0:0:0:0:

"Suomessa tehdään yli 1 500 katoamisilmoitusta vuodessa, mutta suurin osa löytyy viikon sisällä hengissä. Pysyvästi kadoksiin jää 1-3 ihmistä vuodessa. Yksi sellainen on turkulainen varatuomari Ilpo Härmäläinen, joka 1994 syyskuussa nousi Eerikinkatu 20:ssa vaaleaan autoon ja katosi. Juttu on auki kunnes totuus selviää."

Olisiko tapaus jäänyt mediahuomiossa ainakin Estonian uppoamisen jalkoihin. Tietääkö kukaan, mitä saatiin selville? Muistaakseni ei ollut mitään syytä kadota tms. ei näyttöä rikoksesta?

pete 31
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:21 pm

Viesti Kirjoittaja pete 31 »

juu. Ilpo Härmäläisen tapausta juuri tarkoitin kun aiemmin tässä kirjoitin. siitä ei muistaakseni juuri muuta kirjoitettu kuin tuo että tapausta epäiltiin alamaailman kostoksi.

Jalmari1
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 11:09 am

Viesti Kirjoittaja Jalmari1 »

pete 31 kirjoitti:eikös tämä katoaminen tapahtunut turussa 90 luvun puolivälissä eikä 80 luvulla? 1994 muistaakseni. lakimieshän katosi noustuaan vaaleaan farmari autoon eerikinkadulla ja katoamisesta epäiltiin NBK järjestön eräitä jäseniä ellen nyt ihan väärin muista. uhria ei ole löytynyt näihin päiviin mennessä mutta on mahdollisesti jo vainaa.
Tuskinpa vuonna 1994 on ainakaan nimeltä mainittu vielä NBK:ta.

saralinton
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 11:07 am

Viesti Kirjoittaja saralinton »

Satuin tuossa lukemaan vanhoja Alibeja ja löysin jutun Härmäläisen katoamisesta. Kyseessä on Alibi 12/1994. Referoin jutun mahdollisimman lyhyeksi..

Juristi Ilpo Härmäläinen oli 33-vuotias kadotessaan 3.8.1994. Puolenpäivän aikaan Härmäläinen tuli kotoaan Eerikinkatu 20 asunto 22:sta ulos ja jäi odottelemaan ulko-ovien eteen. Vieressä oli jokin ratsastustavaraliike, jonka myyjä huomasi että mies oli hermostunut, vilkuili kelloaan ja ympärilleen. Vartin päästä Härmäläinen lähti kävelemään toria kohti ja samantien kohdalle ajoi "nuhruiselta vaikuttanut" vaalea farmariauto. Aiemmin mainittu myyjä oli nähnyt Härmäläisen menevän autoon. Kuitenkaan jutun mukaan myyjä ei ollut täysin varma menikö Härmäläinen etu-vai takapenkille, mutta epäillään että autossa oli kaksi miestä ja Härmäläinen meni taakse.

Autoon mennessään hänellä oli ihan puku päällä eikä ilmeisesti ratsastustavaraliikkeen myyjä nähnyt häntä pakotettavan autoon. Mukana Härmäläisellä oli asiakirjasalkku. Härmäläisellä ei ollut passiaan mukana, eikä hänen pankkitilejään ole sittemmin käytetty.

Härmäläisen esikoislapsi oli syntynyt heinäkuussa. Mies oli sanonut vaimolleen menevänsä vielä iltapäivällä katsomaan jotakin asuntoa, mutta sinne hän ei enää päässyt. Tiettävästi kotona ei ole ollut minkäänlaisia suurempia ongelmia.

Asunnonkatsomiseen piti mennä turkulaisen liiketuttavan kanssa. Asunnon oli tarkoitus olla rahaksi tai vakuudeksi muutettava kohde, ei oma asunto. Liiketuttava omisti jonkin mainostoimiston ja bisnesten kautta miesten välille oli syntynyt riitojakin. Ko mainostoimisto karhusi Härmäläiseltä 800 000 markan saatavia, mutta viranomaiset ovat epäilleet saatavien oikeudellisuutta ja pitävyyttä. Kuitenkin saattaa olla että tällä velalla on jotakin tekemistä katoamisen kanssa. Liiketuttava on poliisin selvityksen mukaan ollut koko katoamispäivän toimistossaan.

Lisäksi Härmäläisellä on ollut jonkinlainen yhteys ranskassa olleeseen liikemieheen, joka on "poliisin tuttu". Ranskalaisella liikemiehellä on tuomio/tuomioita talousrikoksista. Härmäläinen oli soittanut ranskaan katoamispäivän aamuna ja kertonu silloinkin aikovansa mennä iltapäivällä katsomaan jotakin asuntoa mainostoimiston johtajan kanssa. Ymmärrän, että ko ranskassa ollut liikemies on suomalainen sillä Alibin mukaan hän on myöhemmin palannut Suomeen ja häntä on kuulusteltu katoamisen johdosta. Mies on kuitenkin ollut kaikesta yhtä tietämätön kuin muutkin.

Härmäläinen oli aiemmin ollut lääketehdas Farmoksen palveluksessa, mutta oli perustanut oman yrityksen kesäkuussa. Härmäläinen tarjosi edelleen palveluitaan ko yritykselle.

Kyseisessä lehdessä Alibi lupaa katoamisen selvittämiseen johtavasta vihjeestä 5000markan palkkion.

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Kiitokset Saralintonille hyvästä kirjoituksesta!
Mielenkiintoinen juttu. kaikenkaikkiaan vaikuttaa "liikemisjutulta". Bisnekset on menneet ns. persiilleen.
Tässä haiskahtaa raha joku on sen on maksanut hengellään.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17030
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kadonneen vaimo ilmoitti, että hänen miehensä, lakimies NN oli poistunut kotoaan asiakaskäynnille eikä ole palannut kotiinsa. NN oli sanonut lähtevänsä asiakaskäynnille katsomaan erästä asuntoa. Vaimo kertoi, että NN oli ottanut mukaansa kotiavaimet, lompakon ja pankkikortin, mutta oli jättänyt matkapuhelimen kotiin kuten hänellä oli tapana lyhyille käynneille mennessään.

Ilmoittaja kertoi, että hänen miehensä piti mennä asiakaskäynnille erään mainosmiehen kanssa. Kyseinen mainosmies kuitenkin kiisti asian ja sanoi, ettei ollut tavannut lakimiestä moneen kuukauteen.

Tutkinnan yhteydessä kävi ilmi, että kadonnut lakimies NN oli osallistunut erään paikkakunnan tunnetun liikemiehen ”junailemiin” petoksiin. Tekaistuilla laskuilla oli saatu rahoitusyhtiöiltä satojatuhansia markkoja, jotka mitä ilmeisimmin ohjautuivat lopulta asiat junailleelle liikemiehelle.

Tutkinnassa ilmeni myös, että kadonnut lakimies NN oli ollut katoamista edeltäneenä aikana puhelinyhteydessä sekä petokset järjestäneeseen liikemieheen että em. mainosmieheen. Puhelinsoittojen seuranta myös osoitti, että lakimies NN poistui kotoaan välittömästi viimeksi mainitulta tulleen soiton jälkeen.

Lakimiehen katoamista ja em. petosasiaa poliisi tutki aluksi erillisinä juttuina, vaikka katomaista tutkiva ylikonstaapeli oli pyytänyt tutkintojen yhdistämistä, jolloin olisi voitu tehdä pakkotoimenpiteitä rikoksesta epäiltyjen osalta. Myöhemmin henkirikos- ja petostutkinta siirrettiin keskusrikospoliisille, jolloin sekä petokset järjestänyt liikemies että mainosmies pidätettiin. Vaikka rikosta pidetään lähes varmana, lakimiehen katoamista ei ole pystytty selvittämään.

Poliisin tietoon saatettujen huhujen mukaan petosasian taustalla oleva henkilö on ajanut paikkakunnalla useita henkilöitä taloudelliseen vararikkoon. Hän ei ole joutunut näistä teoista syytteeseen, koska on tehnyt teot käyttäen hyväksi toisten ”tietämättömyyttä”. Omaisuuttaan hän on ainakin osittain siirtänyt ulkomaille, mahdollisesti sukulaistensa nimiin.


Lainaus kirjasta Kadonneet henkilöt (KRP 1996)

Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1864
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

saralinton kirjoitti: Autoon mennessään hänellä oli ihan puku päällä eikä ilmeisesti ratsastustavaraliikkeen myyjä nähnyt häntä pakotettavan autoon. Mukana Härmäläisellä oli asiakirjasalkku. Härmäläisellä ei ollut passiaan mukana, eikä hänen pankkitilejään ole sittemmin käytetty.

Härmäläisen esikoislapsi oli syntynyt heinäkuussa. Mies oli sanonut vaimolleen menevänsä vielä iltapäivällä katsomaan jotakin asuntoa, mutta sinne hän ei enää päässyt. Tiettävästi kotona ei ole ollut minkäänlaisia suurempia ongelmia.
Mielenkiintoinen tapaus,en ole tähän aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Jotenkin jutun juoni tuntuisi varsin selkeältä,varsinkin kun puhelintiedotkin on tutkittu. Olisiko motiivi siten kuitenkin tämä raha,mitähän salkussa oli :roll:

Tuskinpa mies vapaaehtoisesti katosi, varsinkin jos lapsi oli oletetusti odotettu ja toivottu.
Totuus on tarua ihmeellisempää

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Aika varmaa kauraa tuntuisi olevan. Vielä olisi hienoa saada liikemiehen ja mainosmiehen nimet. Joku varmasti on tietoinen. Jos ei uskalla nimiä mainita, voi antaa myös vihjeitä kyseisistä firmoista ja tapauksista. Niistä saattaisi löytyä mielenkiintoisia tietoja.

Onko liikemies aivan Suomalainen ja onko hänellä kytköksiä Ranskaan?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Vastaa Viestiin