Anni Törnin, 29, tappo Savonlinnassa 2018

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja hannas »

Poliisin varmaan syystäkin niukkalinjaisesta tiedotuksesta, median varsin asiallisesta ja kattavasta uutisoinnista ja tästä yleensä ansiokkaasta ja tarkkanäköisestä murha.info -keskustelusta voi päätellä mielestäni pari asiaa:

1) Epäilty tekijä yrittää selvästikin päästä "pienimmällä mahdollisella pahalla", syytteellä/tuomiolla epäillystä teostaan, joka on siis tässä kohtaa poliisin todennäköisin syin tekemän vangitsemisen perusteena oleva tappo.
Vaikuttaa siltä, että tekijä yrittää päästä teosta kuolemantuottamuksella ja jos auto on ollut surmaväline, niin se on valitettavasti mahdollistakin.

2) Epäilty tekijä on kertonut/tunnustanut (?) poliisille olevansa osallinen uhrin ruumiin kätkemiseen, joka sekin on itsessään rikos ja tuomittava teko, ns. hautarauhan rikkominen. Epäilty kuitenkin vaikuttaisi venkoilevan ruumiin kätkemispaikan ilmoittamisen/muistamisen osalta tavalla, joka viittaa jälleen siihen, että hän yrittää päästä teoistaan mahdollisimman vähin juridisin seuraamuksin ja vankeusajalla. Ehkä hän vetoaa mielenhäiriöön ja/tai muistinmenetykseen, jopa intohimorikoksen tyylisesti ns. "päässä vain napsahti" -efektin seurauksena.

En tiedä, oletteko samaa mieltä, mutta tästä tekijästä välittyy hänen raportoidun toimintansa perusteella varsin epämiellyttävä ja niljakas, vastuuntunnoton ja heikko "pyrkyri" -vaikutelma. Vastenmielinen ja tökerö, epähumaani henkilö joka on ottanut oikeudekseen ottaa viattoman ja arvokkaan, hienon ja loistavan ihmisen hengiltä ja vielä häpäissyt uhrinsa kätkemällä hänet jonnekin. On julmaa ja pirullista olla kertomatta poliisille ja omaisille uhrin sijaintia, jonka ko. henkilö varmasti hyvin tietää.

Uhrin, selvästikin ihastuttavan ja eläväisen nuoren naisen, Anni Törnin kohtalo on järkyttävä ja armoton. Toivotaan ja uskotaan sekä tuetaan niin että hänen vanhempansa ja sisaruksensa, kuten hänen etsintöjään urheasti johtanut veljensä ja kaikki hänen läheisensä, ystävänsä, selviävät tästä valtavasta menetyksestään elämässä eteenpäin. Suru on varmasti musertava, mutta Anni Törn jää elämään hänen läheisiään ympäröivien muistojen ja ihmisten joukkoon. Hän ei koskaan unohdu.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Minusta tuo epäilty vaikuttaa ensisijaisesti tuikitavalliselta. Hänenlaisiaan on Prisman kassajonossa, lätkämatsissa, hakemassa lasta päiväkodista.

Turpea naama kielii ehkä kiireestä; palaverissa menee viineriä ja urheilemaan pitäis muttei ehdi.

Jotenkin tuntuu, että Annin kuolema on kaikkea muuta kuin suunniteltu.

Nyt sitten tavallinen ihminen yrittää tarpoa kuiville sopasta, johon on itsensä onnistunut saamaan.

Tämä siis oma tulkintani, perustuu ihan tähän julkiseen pintaraapaisuun.
emitex
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: La Kesä 11, 2016 12:07 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja emitex »

Samaa mieltä kun hannas. Kaveri on vaan käärme joka yrittää päästä tilanteesta mahdollisimman pienillä seuraamuksilla. Mitäköhän heidän välillä on tapahtunut että epäilty koki tän teon tarpeelliseksi? Voiskohan olla mahdollista että uhri oli pettänyt miestään? Semmoinen helposti murtaa miehen mikä sitten saa taas yllättävän helposti tekemään jotain tällaista..
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja hannas »

Saaris kirjoitti:Voi järkytys jos on totta...
Mutta pääasia tietysti että löytyy.
Jatkan tuon puhelimen miettimistä. Oliko se joutunut Jukan käsiin? Ja löytyikö sieltä jotakin sellaista, joka sai hänet lähtemään tappo mielessä Annia vastaan?
Nykyaikana ns. älypuhelimesta tutkintaa tekevä poliisi saa tietoja jopa ilman ko. fyysistä laitetta ja viestittelyn/soittojen lisäksi jopa sijaintitietoja, joten se varmasti tutkitaan, samoin kuin epäillyn puhelin ja koti/työkone.
Samoin on jo ilmeisesti etsitty mm. mahdollisia sormenjälki-, veri- ja dna-jälkiä epäillyn asunnosta (mm. vaatteista, jopa roskista) sekä joidenkin tietojen mukaan myös autosta.

Amerikkalaiset rikospaikkatutkijat tapaavat sanoa dna:sta osuvasti: "You always leave some and you always take some". Niinhän se on.

Mielestäni vaikuttaa mahdolliselta, että epäilty tekijä salailee uhrin kätkemispaikkaa, toivoen että helle ja olosuhteet tekisivät tehtävänsä, jolloin hänen uhriin jättämänsä jäljet/todistusaineisto, kuten esim. puukotus/kuristus -jäljet, mahdollisesti sperma ja muu dna eivät olisi tutkijoiden löydettävissä.

Useissa tänne kirjoitetuissa hyvissä kommenteissa paikallisilta ja/tai aluetta tuntevilta henkilöiltä on todettu, että tapahtuma-alueella on vettä joka puolella. Poliisi on kehottanut marjastajia/sienestäjiä ja veneilijöitä pitämään silmänsä auki.

Ko. tappaja on todennäköisesti heittänyt uhrinsa kuin roskan veteen jonnekin salatakseen tekonsa. Tappamisen jälkien peittely ja uhrin kätkeminen viittaa suunnitelmallisuuteen. Mielestäni elinkautinen on oikea rangaistus tuollaisesta rikoksesta.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Bias »

Oliko jossain tietoa, mitä Annilla oli päällään katoamisen aikaan?
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
hannas
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: To Marras 27, 2014 5:51 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja hannas »

emitex kirjoitti:Samaa mieltä kun hannas. Kaveri on vaan käärme joka yrittää päästä tilanteesta mahdollisimman pienillä seuraamuksilla. Mitäköhän heidän välillä on tapahtunut että epäilty koki tän teon tarpeelliseksi? Voiskohan olla mahdollista että uhri oli pettänyt miestään? Semmoinen helposti murtaa miehen mikä sitten saa taas yllättävän helposti tekemään jotain tällaista..
Kyseisten henkilöiden parisuhdetta on kuvattu täällä ns. on-off -suhteeksi, mutta olipa heidän välisensä suhde minkälainen tahansa tai vaikka sellaista ei olisi olemassakaan, mikään ei oikeuta ketään tappamaan toista ihmistä.

Sinäkään et pysty minkäänlaiseen osanottoon uhria kohtaan vaan aprikoit ja epäilet, mitä uhri on tehnyt "miehen murtamiseksi" ja ymmärrät "miestä joka tekee jotain tällaista."

Suomessa tosin kuolee enemmän naisia entisten ja nykyisten miesavo/aviopuolisoiden pahoinpiteleminä, raiskaamina ja tappamina kuin muissa EU-maissa keskimäärin (16 %). Pystymme Suomessa varmaan parempaankin naisten ja äitien elämän turvaamisessa.
"And though you fight to stay alive
Your body starts to shiver
For no mere mortal can resist
The evil of the thriller"
- Michael Jackson feat. Vincent Price - Thriller (1982)
Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

hannas kirjoitti:
emitex kirjoitti:Samaa mieltä kun hannas. Kaveri on vaan käärme joka yrittää päästä tilanteesta mahdollisimman pienillä seuraamuksilla. Mitäköhän heidän välillä on tapahtunut että epäilty koki tän teon tarpeelliseksi? Voiskohan olla mahdollista että uhri oli pettänyt miestään? Semmoinen helposti murtaa miehen mikä sitten saa taas yllättävän helposti tekemään jotain tällaista..
Kyseisten henkilöiden parisuhdetta on kuvattu täällä ns. on-off -suhteeksi, mutta olipa heidän välisensä suhde minkälainen tahansa tai vaikka sellaista ei olisi olemassakaan, mikään ei oikeuta ketään tappamaan toista ihmistä.

Sinäkään et pysty minkäänlaiseen osanottoon uhria kohtaan vaan aprikoit ja epäilet, mitä uhri on tehnyt "miehen murtamiseksi" ja ymmärrät "miestä joka tekee jotain tällaista."

Suomessa tosin kuolee enemmän naisia entisten ja nykyisten miesavo/aviopuolisoiden pahoinpiteleminä, raiskaamina ja tappamina kuin muissa EU-maissa keskimäärin (16 %). Pystymme Suomessa varmaan parempaankin naisten ja äitien elämän turvaamisessa.
Murheellisena on kyllä pakko yhtyä tähän mielipiteeseen, missä on taustalla tilastofaktaa. Jos Ruotsissa on nainen nykypäivänä vaarassa, niin kyseessä on tilastollisesti maahanmuuttajataustainen henkilö tai vierastyövoima. Tuskin koskaan ruotsalaista etnistä perää oleva mies.
Suomessa edelleen, vaikka sivistystä on taottu miesjärkeen jo monta vuotta, niin edelleen täällä ihan kotoperäiset tapaukset syyllistyy näihin alkuihmisten vaistonvaraisuuksiin.

Miksi ruumista ei ole löydetty edelleenkään vaikka tekijä on jonkinlaisessa yhteistyössä poliisin kanssa?
En keksi mitään muuta, kuin että tekijä on ollut niin tuhannen sekaisin tekohetkellä, että ei osaa kertoa tarkkaa paikka jonne ruumiin piilotti. Ja jos vesistöön niin voi mennä aikaa.
Totuus
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Tekijälle on luultavasti vain etua, jos löytyminen viivästyy.
emitex
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: La Kesä 11, 2016 12:07 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja emitex »

hannas kirjoitti:
emitex kirjoitti:Samaa mieltä kun hannas. Kaveri on vaan käärme joka yrittää päästä tilanteesta mahdollisimman pienillä seuraamuksilla. Mitäköhän heidän välillä on tapahtunut että epäilty koki tän teon tarpeelliseksi? Voiskohan olla mahdollista että uhri oli pettänyt miestään? Semmoinen helposti murtaa miehen mikä sitten saa taas yllättävän helposti tekemään jotain tällaista..
Kyseisten henkilöiden parisuhdetta on kuvattu täällä ns. on-off -suhteeksi, mutta olipa heidän välisensä suhde minkälainen tahansa tai vaikka sellaista ei olisi olemassakaan, mikään ei oikeuta ketään tappamaan toista ihmistä.

Sinäkään et pysty minkäänlaiseen osanottoon uhria kohtaan vaan aprikoit ja epäilet, mitä uhri on tehnyt "miehen murtamiseksi" ja ymmärrät "miestä joka tekee jotain tällaista."

Suomessa tosin kuolee enemmän naisia entisten ja nykyisten miesavo/aviopuolisoiden pahoinpiteleminä, raiskaamina ja tappamina kuin muissa EU-maissa keskimäärin (16 %). Pystymme Suomessa varmaan parempaankin naisten ja äitien elämän turvaamisessa.
1. Sanoinko jossain vaiheessa että se oikeuttaa tappamaan? Kerroin vain mikä saattoi mahdollisesti johtaa tähän. Eikö täällä saakkaan aprikoida, pohtia ja tuumailla että mitähän on voinut käydä. Mene takas sinne vauva.fi jos et halua katsella teorioita vaan pelkästään itkeä sinä special snowflake.

2. Mistä luulet että minä en pysty mihinkään osanottoon uhria kohtaan? Pitääkö minun sanoa täällä kaikille että otan osaa jotta kaikki saisivat tietää että otan osaa? Minua surettaa paljon että maailmassa tapetaan ihmisiä hyvin raaoilla tavoillakin mutta ei minulla ole aikaa lähettää kaikille osanottoja koska muuten ei olisi aikaa syyä ja paskoa.

3. Vain koska tämä on teoriani mitä on tapahtunut ei tarkoita sitä että olen miehen puolella. Tietenkin olen uhrin puolella. Enkö saa edes spekuloida?
Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Miehen tuttava pitää uutista miehen rikosepäilystä hyvin "järkyttävänä yllätyksenä", jota on vaikea uskoa sen kuvan perusteella, jonka mies antoi itsestään ulospäin.

- Ei ole tullut pieneen mieleenkään, että hän olisi tällaiseen voinut syyllistyä. Hänessä ei ollut mitään poikkeavaa, mikä olisi jäänyt mieleen tai mikä selittäisi, että nyt on tällaiseen tilanteeseen (rikoksesta epäillyksi) joutunut.

- Väistämättä tulee mieleen, että jotain hyvin outoa on pitänyt tapahtua, tuttava miettii.
Jotain hyvin erikoista ja ihmeellistä on täytynyt tapahtua, että tälläistä on sattunut. Olisiko kenties tyttöystävä ollut paskamainen jolloin toiminta on täysin suvaittavaa?
Totuus
Ylikersantti
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2018 11:57 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Ylikersantti »

hannas kirjoitti:
emitex kirjoitti:Samaa mieltä kun hannas. Kaveri on vaan käärme joka yrittää päästä tilanteesta mahdollisimman pienillä seuraamuksilla. Mitäköhän heidän välillä on tapahtunut että epäilty koki tän teon tarpeelliseksi? Voiskohan olla mahdollista että uhri oli pettänyt miestään? Semmoinen helposti murtaa miehen mikä sitten saa taas yllättävän helposti tekemään jotain tällaista..
Kyseisten henkilöiden parisuhdetta on kuvattu täällä ns. on-off -suhteeksi, mutta olipa heidän välisensä suhde minkälainen tahansa tai vaikka sellaista ei olisi olemassakaan, mikään ei oikeuta ketään tappamaan toista ihmistä. EI SE MINUSTA KUUKAUSI SITTEN MITENKÄÄN ON-OFFILTA VAIKUTTANUT! OLIN SAMOISSA JUHLISSA ANNIN JA JUKAN KANSSA JA RAKASTUNEELTA VAIKUTTIVAT, ANNIN SISKOKIN TOTESI ETTÄ IHANAN NÄHDÄ ANNI NOIN ONNELLISENA.

Sinäkään et pysty minkäänlaiseen osanottoon uhria kohtaan vaan aprikoit ja epäilet, mitä uhri on tehnyt "miehen murtamiseksi" ja ymmärrät "miestä joka tekee jotain tällaista."

Suomessa tosin kuolee enemmän naisia entisten ja nykyisten miesavo/aviopuolisoiden pahoinpiteleminä, raiskaamina ja tappamina kuin muissa EU-maissa keskimäärin (16 %). Pystymme Suomessa varmaan parempaankin naisten ja äitien elämän turvaamisessa.
mietin
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: To Marras 05, 2015 4:49 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja mietin »

Mikään teko tai sanominen EI oikeuta tappamaan. On suorastaan puistattava ajatus, että joku edes miettii oikeutusta tappamiseen sen kautta mitä nainen on ehkä tehnyt tai sanonut! Jos nainen on "paskamainen" niin normaalilla tunne/älytoiminnoilla varustettu mies kyllä pystyy siitä selviämään. Ja jos alkaa tuntua siltä, että ei kesta naisten temppuja, pitää ehkä miettiä voiko toinen sukupuoli siinä tapauksessa olla se oikea....
Monster
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Pe Kesä 08, 2018 2:12 pm

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Monster »

Bias kirjoitti:Oliko jossain tietoa, mitä Annilla oli päällään katoamisen aikaan?
Voi olla että on ollutkin, mutta ellei poliisi ole siitä erikseen tiedotustilaisuutta pitänyt, niin sitä ei kannata täällä kertoa. Muuten pääsee itku.
Mr. Big
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: La Loka 25, 2014 8:34 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja Mr. Big »

Tiinas kirjoitti:Mies hakenut Annin juhlista, matkalla tullut riita. Anni käskenyt pysäyttää ja aikonut kävellä loppumatkan. Mies ajanut perässä ja ruinannut kyytiin. Lopulta ajanut suutuksissaan päälle. Paniikissa sullonut ruumiin autoon ja dumpannut johonkin kauemmas. Solved
Täsmälleen näin olen itsekin kuvitellut tapahtuneen. Ja tosiaan, lukekaa tätä ketjua. Vaikka poliisi ei olekaan uutisoinut että auto on hinattu tarkempiin tutkimuksiin, ei se tarkoita sitä etteikö näin olisi tapahtunut. Eikö tähän ketjuun saa enää kirjoitaa mitään muuta kuin poliisin itsensä kertomaa? Tutkinnanjohtaja on itsekin todennut ettei kaikkea kerrota julkisuuteen, tutkinnallisista syistä johtuen.

Mitä ilmeisemmin siitä autosta on löytynyt todisteita päälleajosta, verijälkiä sisältä, tjms kun ovat sen hinanneet tarkempiin tutkimuksiin. Se ettei ruumista ole vieläkään löytynyt, voi johtua ihan siitäkin ettei mies ole itsekään varma mihin on sen tiputtanut. Tuollaisessa tilanteessa voi mieli jörkkyä niin, että muistkin pätkii. Siis ihan oikeasti. Toki mahdollista sekin että tahallaan muistaa väärin. Mutta voi tosiaan olla aitoakin.
ncsaari
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Ma Helmi 20, 2017 11:34 am

Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta

Viesti Kirjoittaja ncsaari »

Nämä 5 kysymystä Savonlinnan surmamysteeristä ovat yhä avoinna – mitä tapahtui, kun Anni lähti juhlista?

Viikonloppuna surmatun Anni Törnin ruumista ei vieläkään ole löydetty. Poliisi on ollut hyvin vaitonainen tutkinnan etenemisestä.

MTV Uutiset koosti tapauksen yllä olevat kysymykset, joihin ei vielä ole saatu vastausta.
Missä on ruumis?

Anni Törnin ruumis on edelleen kateissa.

Aiemmin poliisi on kertonut rajanneensa ruumiin etsinnän muutamaan mahdolliseen paikkaan.

Poliisin mukaan etsintäaluetta on rajattu epäillyn kertomuksen ja johtolankojen perusteella.

Epäilty on tunnustanut piilottaneensa ruumiin ja myötävaikuttaneensa Törnin kuolemaan.
Miten Törni katosi?

Anni Törni oli viettämässä lauantai-iltaa ystäviensä kanssa Savonlinnassa. Törnin veljen julkaiseman katoamisilmoituksen mukaan he olisivat olleet Kellarpellon kaupunginosassa.

Veljen tekemän katoamisilmoituksen mukaan Törn oli lähtenyt juhlista yöllä miesystävänsä asunnolle.

Tutkinnanjohtajan Sami Asikaisen mukaan poliisilla on melko hyvä selvyys illan tapahtumista, mutta yksityiskohdista ollaan vielä vaitonaisia.
Onko surmalla motiivia?

Anni Törnin katoamista tutkitaan tällä hetkellä henkirikoksena.

Poliisi on esittänyt vangitsemispyynnön Törnin miesystävästä, ja epäilty on myöntänyt “myötävaikuttaneensa” naisen kuolemaan.

Tarkempia yksityiskohtia surmasta ei kuitenkaan ole vielä selvillä.

Miehellä ei ole poliisin mukaan aiempaa rikoshistoriaa.
Mitä tapahtui, kun Anni jätti juhlapaikan?

Törnin katoaminen tapahtui hänen lähdettyään ystäviensä luota.

Annin auto löytyi parkista miesystävän asunnon luota.

Iltalehden tietojen mukaan poliisi oli tutkinut miesystävän asunnon luona tämän auton keulaa ja asuntoa.

Kenen kengät löytyivät Kellarpellosta?

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Kellarpellosta, mistä Anni Törniä on etsitty, on löydetty katoamisyönä naisten kengät.

Tutkinnanjohtaja Asikainen on vahvistanut Ilta-Sanomille, että alueelta on löydetty kengät, muttei kommentoi, liittyvätkö ne tapaukseen.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.hD2Q3ek
Vastaa Viestiin