Somerolaisen maanviljelijän ryöstömurha 1988
Lähetetty: Pe Tammi 04, 2008 11:30 am
Somerolainen maanviljelijä Yrjö Lehtonen, 56, oli vaimonsa kanssa lähdössä syntymäpäiväjuhliin Loimaalle keskiviikkona 22.6.1988. He olivat jo pukeutuneet pyhävaatteisiin. Päivänsankarin lahja oli vielä hankkimatta ja auto tankkaamatta. Vaimo meni kauppaan ja Yrjö huoltoasemalle.
Vaimo kummasteli kun miestä ei näkynyt eikä kuulunut. Yrjö oli Someron Essolta ostanut 22.6. klo 19.06 33 litraa bensiiniä. Huoltoasemalla oli nähty kahden mustalaisnuorukaisen tunkeutuvan Yrjön autoon ja auton kääntyneen Forssan suuntaan. Vaimo kertoi lapsilleen miehensä oudosta katoamisesta ja he soittivat poliisille jo saman päivän iltana. Seuraavana aamuna kun vaimo ja lapset lähtivät tekemään katomaisilmoitusta, he näkivät Somerolta Forssaan johtavan tien varressa miesten kengän. Vaimo tunnisti sen heti miehensä kengäksi. Tuolloin he aavistivat sisimmässään, että Yrjö oli joutunut rikoksen uhriksi.
Kengän löytymispaikassa oli tien vasemmassa reunassa näkyvissä selvästi havaittavat jarrutusjäljet. Poliisin mukaan ne olivat aiheutuneet jostain autossa syntyneestä äkillisestä hässäkästä.
Katoamistapauksen selvittämiseksi kutsuttiin apuun myös KRP:n Tampereen aluetoimiston miehiä. Tiedot Yrjö Lehtosesta, hänen autostaan, (Mazda 323, rek. TTL-479) ja kahdesta toistaiseksi tunnistamattomasta jatsarisaappaisiin pukeutuneista pussihousupojista lähetettiin ympäri maan.
23.6. Yrjön auto löytyi Kirkkonummelta, jonne se oli hylätty metsään, erään sivutien tuntumaan. Auton sisätiloissa oli näkyvissä verisiä jälkiä.
Juhannusaattona 24.6. klo 14:58 soitti ypäjäläinen maanviljelijä poliisille ja kertoi, että hän oli löytänyt Ypäjän Mannisen kylästä punaiseen huopaan käärityn miehen ruumiin. Yrjö Lehtonen oli löytynyt.
Mahdollisista tekijöistä tiedettiin sen verran, että he ovat todennäköisesti ne kaksi mustalaista, joiden nähtiin tunkeutuvan Yrjön autoon ja että seudulle oli pari kolme viikkoa sitten muuttanut oululaisia mustalaisia, joita ei vielä kovin hyvin pitäjässä tunnettu.
Poliisi sai sen verran vihiä, että osasi jo kysellä tiettyjen henkilöiden perään ja kun vielä saatiin selville, että juuri ne hakusessa olevat kaksi miestä, Alvari Lindgren ja Kyösti Långström, olivat ruinanneet kyytiä tuona päivänä yhdeltä jos toiseltakin, alkoi miesten etsiminen. Miesten tiedettiin haikailevan toisen mustalaisen karanneen vaimon perään.
Kävi kuitenkin niin, että poikien isät olivat ns. kunnon mustalaisia ja saatuaan tietää, että poliisi etsii heidän poikiaan he käynnistivät oman puskaradionsa. Eipä aikaakaan kun isät tapasivat poikansa Mäntsälässä. He kaappasivat pojat kyytiin, haukkuivat pystyyn, veivät Somerolle ja pukivat kummankin puhtaisiin vaatteisiin ja veivät lauantaina, juhannuspäivän iltana pojat Forssan poliisiasemalle.
Kuulusteluissa miehet selittivät, että he olivat pyytäneet Yrjöä kyyditsemään heidät miesten kotiin. Yrjö suostui, mutta hetken kuluttua miesten tyyli muuttui ja matka jatkui – ei miesten kotiin – vaan sinne missä sen kadonneen vaimon piti oleileman. Toinen miehistä, Alvari, vaati päästä ajamaan autoa, koska hänen mielestään mustalaiset pääsevät kovin harvoin ajamaan niin hyvää autoa kuin Yrjöllä on. Yrjö ei suostunut, jolloin Alvari iski Yrjöä nyrkillä kasvoihin ja puukolla reiteen. Toinen mustalainen, Kyösti, iski Yrjöä puukolla olkapäähän. Yrjö oli paniikissa painanut jarrua ja täten olivat syntyneet ne voimakkaat jarrutusjäljet, jotka Yrjön vaimo lapsineen oli havainnut.
”Kun pääsin rattiin, aloin ajamaan kovaa vauhtia ja yhtäkkiä Yrjö alkoi vilkuilla kummallisen näköisenä ja tarttui meitä kumpaakin kraivelista. Jarrutin, ja jo ennen kuin auto oli pysähtynyt aloin hakata miestä puukolla”, kertoi Alvari, jonka mukaan myös Kyösti osallistui puukottamiseen. Kyöstin puukko tosin putosi, mutta hän löysi autosta vasaran, jolla jatkoi hakkaamista mm. päähän.
Ruumiinavauksessa todettiin, että Yrjöä oli isketty puukolla vatsaan, rintaan ja hartioihin yhteensä 42 kertaa.
Surman jälkeen miehet ajoivat autolla noin puolitoista kilometriä ja heittivät Yrjön huopaan käärityn ruumiin heinikkoon. Miesten matka jatkui kohti Turkua – karannut vaimo ei enää ollut ykkösenä heidän prioriteettilistallaan. Nyt he päättivät paeta Ruotsiin. Matkalla kohti Turkua he heittivät vereentyneet vaatteet jokeen. Kumpikin laivayhtiö käännytti miehet, sillä miehet eivät olleet pukeutuneet niin tasokkaasti kuin mitä edellytettiin. ”Ihmettelimme asiaa, sillä olihan meillä pussihousut, jatsarisaappaat, minulla liivi ja Kyöstillä paita”, hämmästeli Alvari.
Ruotsin reissun epäonnistuttua miehet – serkukset, päättivät lähteä sukulaisten luo Espooseen. Tuolla reissulla hylättiin Yrjö Lehtosen auto. Espoosta miehet pääsivät erään sukulaisen kyydissä Mikkeliin, sieltä Lahteen ja lopuksi Mäntsälään, josta sitten isiensä kyydissä lopulta poliisin huostaan.
Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että Yrjö Lehtosen lompakko pankkikortteineen oli kadonnut. Pankkikortti löytyi Turun sataman parkkipaikalta. Yrjö oli ennen katoamistaan nostanut rahaa 500 markkaa, bensiini oli maksanut 92 markkaa, joten rahaa jäi kateisiin 408 markkaa. Jo maksetut laivaliput oli lunastettu takaisin.
Miten asia eri oikeusasteissa eteni, siitä en löytänyt mainintaa, mutta Alvari Lindgren, 21, tuomittiin elinkautiseen. Toinen tekijä, Kyösti Långström, 20, joutui hänkin toki vankilaan, mutta tuomion pituudesta en tiedä.
Kummallekaan vankilareissu ei ollut ensimmäinen. Alvari oli istunut vankilassa teräaseen hallussapidosta julkisella paikalla ja Kyösti oli saanut 3 vuoden ja 5 kuukauden tuomion törkeistä pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja varkauksista.
Alvari lomalla
Elinkautistaan Riihimäen keskusvankilassa istuva Alvari Lindgren oli saanut muutaman tunnin vihkiloman kahden vartijan seurassa. Halikon henkikirjoittaja vihki parin torstaina 15.9.1994 kello yhdeksän, jonka jälkeen juhlaväki kokoontui sulhasen äidin luokse.
Puolen päivän aikaan aviomies lähti paluumatkalle vankilaan, mutta karkasi vartijoilta lähimetsään. Hänellä oli 12 vuoden elinkautistuomiosta noin puolet jäljellä.
Vapautta kesti viikon päivät, sillä hänet saatiin kiinni 22.9. Porista, Impolan kaupunginosasta eräästä kerrostaloasunnosta. Lindgrenin seurassa oli pidätyshetkellä nuori porilaisnainen.
Oikeusministeriö ryhtyi tutkimaan olivatko vartijat syyllistyneet virkatehtävien laiminlyönteihin. VAHO:n tuolloisen ylijohtajan K.J. Långin mukaan tällaisesta töppäilystä oli saatu alustavissa kuulusteluissa viitteitä.
Kokeneiksi luokiteltujen vartijoiden virhe oli se, että he eivät olleet koko aikaa valvoneet Lindgreniä. Ilmeisesti vartijat olivat liikkuneet vangin edellä, ja jättäneet Lindgrenin joksikin aikaa yksin. "Tämä on perustavaa laatua oleva ammattitaitokysymys - etenkin kun vartijoita oli kaksi", Lång sanoo.
Långin mukaan molemmat vartijat ovat olleet usein saattotehtävissä. "Todennäköisesti vartijat luottivat Lindgreniin liikaa. Ainakin toinen heistä oli ollut vankilan ulkopuolella saattotehtävissä Lindgrenin kanssa aikaisemminkin", Lång kertoo.
Vankeinhoitolaitos on pyytänyt selvitystä myös Riihimäen keskusvankilan apulaisjohtajalta, joka myönsi luvan häiden pitämiseen vankilan ulkopuolella. Varsinainen johtaja oli viisi päivää aikaisemmin hylännyt Lindgrenin anomuksen sillä perusteella, että valvontaa ei pystytä järjestämään.
Långin mukaan Vahossa pohditaan vankien hääjärjestelyjen muutoksia. "Jos vangille ei voida myöntää häitä varten lomaa ilman saattajaa, häät pitää sitten ehkä järjestää vankilan kirkossa", Lång sanoo.
Lähdeaineistot Alibi 10/88, HS arkisto (16.9.1994 ja 23.9.1994)
"Hänellä oli 12 vuoden elinkautistuomiostaan..." Onko se siis määritelty tässä tapauksessa etukäteen vai onko toimittaja ennakoinut?
Vaimo kummasteli kun miestä ei näkynyt eikä kuulunut. Yrjö oli Someron Essolta ostanut 22.6. klo 19.06 33 litraa bensiiniä. Huoltoasemalla oli nähty kahden mustalaisnuorukaisen tunkeutuvan Yrjön autoon ja auton kääntyneen Forssan suuntaan. Vaimo kertoi lapsilleen miehensä oudosta katoamisesta ja he soittivat poliisille jo saman päivän iltana. Seuraavana aamuna kun vaimo ja lapset lähtivät tekemään katomaisilmoitusta, he näkivät Somerolta Forssaan johtavan tien varressa miesten kengän. Vaimo tunnisti sen heti miehensä kengäksi. Tuolloin he aavistivat sisimmässään, että Yrjö oli joutunut rikoksen uhriksi.
Kengän löytymispaikassa oli tien vasemmassa reunassa näkyvissä selvästi havaittavat jarrutusjäljet. Poliisin mukaan ne olivat aiheutuneet jostain autossa syntyneestä äkillisestä hässäkästä.
Katoamistapauksen selvittämiseksi kutsuttiin apuun myös KRP:n Tampereen aluetoimiston miehiä. Tiedot Yrjö Lehtosesta, hänen autostaan, (Mazda 323, rek. TTL-479) ja kahdesta toistaiseksi tunnistamattomasta jatsarisaappaisiin pukeutuneista pussihousupojista lähetettiin ympäri maan.
23.6. Yrjön auto löytyi Kirkkonummelta, jonne se oli hylätty metsään, erään sivutien tuntumaan. Auton sisätiloissa oli näkyvissä verisiä jälkiä.
Juhannusaattona 24.6. klo 14:58 soitti ypäjäläinen maanviljelijä poliisille ja kertoi, että hän oli löytänyt Ypäjän Mannisen kylästä punaiseen huopaan käärityn miehen ruumiin. Yrjö Lehtonen oli löytynyt.
Mahdollisista tekijöistä tiedettiin sen verran, että he ovat todennäköisesti ne kaksi mustalaista, joiden nähtiin tunkeutuvan Yrjön autoon ja että seudulle oli pari kolme viikkoa sitten muuttanut oululaisia mustalaisia, joita ei vielä kovin hyvin pitäjässä tunnettu.
Poliisi sai sen verran vihiä, että osasi jo kysellä tiettyjen henkilöiden perään ja kun vielä saatiin selville, että juuri ne hakusessa olevat kaksi miestä, Alvari Lindgren ja Kyösti Långström, olivat ruinanneet kyytiä tuona päivänä yhdeltä jos toiseltakin, alkoi miesten etsiminen. Miesten tiedettiin haikailevan toisen mustalaisen karanneen vaimon perään.
Kävi kuitenkin niin, että poikien isät olivat ns. kunnon mustalaisia ja saatuaan tietää, että poliisi etsii heidän poikiaan he käynnistivät oman puskaradionsa. Eipä aikaakaan kun isät tapasivat poikansa Mäntsälässä. He kaappasivat pojat kyytiin, haukkuivat pystyyn, veivät Somerolle ja pukivat kummankin puhtaisiin vaatteisiin ja veivät lauantaina, juhannuspäivän iltana pojat Forssan poliisiasemalle.
Kuulusteluissa miehet selittivät, että he olivat pyytäneet Yrjöä kyyditsemään heidät miesten kotiin. Yrjö suostui, mutta hetken kuluttua miesten tyyli muuttui ja matka jatkui – ei miesten kotiin – vaan sinne missä sen kadonneen vaimon piti oleileman. Toinen miehistä, Alvari, vaati päästä ajamaan autoa, koska hänen mielestään mustalaiset pääsevät kovin harvoin ajamaan niin hyvää autoa kuin Yrjöllä on. Yrjö ei suostunut, jolloin Alvari iski Yrjöä nyrkillä kasvoihin ja puukolla reiteen. Toinen mustalainen, Kyösti, iski Yrjöä puukolla olkapäähän. Yrjö oli paniikissa painanut jarrua ja täten olivat syntyneet ne voimakkaat jarrutusjäljet, jotka Yrjön vaimo lapsineen oli havainnut.
”Kun pääsin rattiin, aloin ajamaan kovaa vauhtia ja yhtäkkiä Yrjö alkoi vilkuilla kummallisen näköisenä ja tarttui meitä kumpaakin kraivelista. Jarrutin, ja jo ennen kuin auto oli pysähtynyt aloin hakata miestä puukolla”, kertoi Alvari, jonka mukaan myös Kyösti osallistui puukottamiseen. Kyöstin puukko tosin putosi, mutta hän löysi autosta vasaran, jolla jatkoi hakkaamista mm. päähän.
Ruumiinavauksessa todettiin, että Yrjöä oli isketty puukolla vatsaan, rintaan ja hartioihin yhteensä 42 kertaa.
Surman jälkeen miehet ajoivat autolla noin puolitoista kilometriä ja heittivät Yrjön huopaan käärityn ruumiin heinikkoon. Miesten matka jatkui kohti Turkua – karannut vaimo ei enää ollut ykkösenä heidän prioriteettilistallaan. Nyt he päättivät paeta Ruotsiin. Matkalla kohti Turkua he heittivät vereentyneet vaatteet jokeen. Kumpikin laivayhtiö käännytti miehet, sillä miehet eivät olleet pukeutuneet niin tasokkaasti kuin mitä edellytettiin. ”Ihmettelimme asiaa, sillä olihan meillä pussihousut, jatsarisaappaat, minulla liivi ja Kyöstillä paita”, hämmästeli Alvari.
Ruotsin reissun epäonnistuttua miehet – serkukset, päättivät lähteä sukulaisten luo Espooseen. Tuolla reissulla hylättiin Yrjö Lehtosen auto. Espoosta miehet pääsivät erään sukulaisen kyydissä Mikkeliin, sieltä Lahteen ja lopuksi Mäntsälään, josta sitten isiensä kyydissä lopulta poliisin huostaan.
Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että Yrjö Lehtosen lompakko pankkikortteineen oli kadonnut. Pankkikortti löytyi Turun sataman parkkipaikalta. Yrjö oli ennen katoamistaan nostanut rahaa 500 markkaa, bensiini oli maksanut 92 markkaa, joten rahaa jäi kateisiin 408 markkaa. Jo maksetut laivaliput oli lunastettu takaisin.
Miten asia eri oikeusasteissa eteni, siitä en löytänyt mainintaa, mutta Alvari Lindgren, 21, tuomittiin elinkautiseen. Toinen tekijä, Kyösti Långström, 20, joutui hänkin toki vankilaan, mutta tuomion pituudesta en tiedä.
Kummallekaan vankilareissu ei ollut ensimmäinen. Alvari oli istunut vankilassa teräaseen hallussapidosta julkisella paikalla ja Kyösti oli saanut 3 vuoden ja 5 kuukauden tuomion törkeistä pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja varkauksista.
Alvari lomalla
Elinkautistaan Riihimäen keskusvankilassa istuva Alvari Lindgren oli saanut muutaman tunnin vihkiloman kahden vartijan seurassa. Halikon henkikirjoittaja vihki parin torstaina 15.9.1994 kello yhdeksän, jonka jälkeen juhlaväki kokoontui sulhasen äidin luokse.
Puolen päivän aikaan aviomies lähti paluumatkalle vankilaan, mutta karkasi vartijoilta lähimetsään. Hänellä oli 12 vuoden elinkautistuomiosta noin puolet jäljellä.
Vapautta kesti viikon päivät, sillä hänet saatiin kiinni 22.9. Porista, Impolan kaupunginosasta eräästä kerrostaloasunnosta. Lindgrenin seurassa oli pidätyshetkellä nuori porilaisnainen.
Oikeusministeriö ryhtyi tutkimaan olivatko vartijat syyllistyneet virkatehtävien laiminlyönteihin. VAHO:n tuolloisen ylijohtajan K.J. Långin mukaan tällaisesta töppäilystä oli saatu alustavissa kuulusteluissa viitteitä.
Kokeneiksi luokiteltujen vartijoiden virhe oli se, että he eivät olleet koko aikaa valvoneet Lindgreniä. Ilmeisesti vartijat olivat liikkuneet vangin edellä, ja jättäneet Lindgrenin joksikin aikaa yksin. "Tämä on perustavaa laatua oleva ammattitaitokysymys - etenkin kun vartijoita oli kaksi", Lång sanoo.
Långin mukaan molemmat vartijat ovat olleet usein saattotehtävissä. "Todennäköisesti vartijat luottivat Lindgreniin liikaa. Ainakin toinen heistä oli ollut vankilan ulkopuolella saattotehtävissä Lindgrenin kanssa aikaisemminkin", Lång kertoo.
Vankeinhoitolaitos on pyytänyt selvitystä myös Riihimäen keskusvankilan apulaisjohtajalta, joka myönsi luvan häiden pitämiseen vankilan ulkopuolella. Varsinainen johtaja oli viisi päivää aikaisemmin hylännyt Lindgrenin anomuksen sillä perusteella, että valvontaa ei pystytä järjestämään.
Långin mukaan Vahossa pohditaan vankien hääjärjestelyjen muutoksia. "Jos vangille ei voida myöntää häitä varten lomaa ilman saattajaa, häät pitää sitten ehkä järjestää vankilan kirkossa", Lång sanoo.
Lähdeaineistot Alibi 10/88, HS arkisto (16.9.1994 ja 23.9.1994)
"Hänellä oli 12 vuoden elinkautistuomiostaan..." Onko se siis määritelty tässä tapauksessa etukäteen vai onko toimittaja ennakoinut?