Rauma -77 äiti tappoi kivellä lapsensa

[Danny-boy]

Voin vain kuvitella, miten Marita Vuoriolla riittäisi puolustajia jos hän olisi pitänyt kuvauksensa epämääräisempänä, kiistänyt kaiken ja vedonnut muistamattomuuteen ja tajunnan menetykseen.

Nimenomaan olisi voinut vedota tuohon muistamattomuuteen ja tajunnan menetykseen, ja jos jotain epäilystä häntä vastaan olisi ilmennytkin, olisi hän silloin voinut vaikka sanoa että "olen syytön ja sillä sipuli".

[vasikka]

Ja sitten McCann tyyppisesti haastaa oikeuteen kaikki, jotka puolella vähänkään viitsii epäillä häntä, syyttäjiä ja poliiseja myöten.

[Jack the Ripper]

Yleensäkin tuolla kultaisella 70-luvulla oli aina näitä huppumiehiä siellä ja täällä.

Ai ihmisten kertomuksissa vai ihan oikeasti? Tokihan sitä on varmaan kaiken maailman vakoojaa ja agenttia ollut erimalliin kuin nykyisin mut tuskin liikkuivat huput päässä.

[blackwidow]

Hienoa että ihmiset muistavat pienen tytön traagisen kohtalon vielä näinkin monen vuoden jälkeen.

Kauhea nainen ja toivottavasti joutuu helvettiin.

Kylmäverisesti ja raa'asti surmannut oman lapsen ja sitten vielä sepittanut kaikenmaailman tarinoita oman nahkansa pelastamiseksi. Toisaalta säälittävä ihminen.

[EuroJR]

Yleensäkin tuolla kultaisella 70-luvulla oli aina näitä huppumiehiä siellä ja täällä.

Ai ihmisten kertomuksissa vai ihan oikeasti? Tokihan sitä on varmaan kaiken maailman vakoojaa ja agenttia ollut erimalliin kuin nykyisin mut tuskin liikkuivat huput päässä.

Lähinnä kertomuksissa. Lehdistökin käytti sangen ahkeraan tuota nimitystä HUPPUMIES. Vähän samaan tyyliin kun lamavuosina kirjoitettiin "mersumiehistä". PPK-kirjoissakin näitä näkee, "Huppumiehet ryöstivät pankin" jne....

[Miina]

Hienoa että ihmiset muistavat pienen tytön traagisen kohtalon vielä näinkin monen vuoden jälkeen.

Niinpä. Tätä en voi olla muistamatta minäkään, lapsi kun olin tuolloin.

[Doctor Lecter]

40-luvulla syntynyt Marita Vuorio. Osoitteenluovutuskiellossa.

Siis elää.

[Tampereen Tyttö]

Kolme sen nimistä löytyy Enirolta. Tuurku, Uusikaupunki ja Turenki.

[Rusty]

Hoh-hoijaa! Sen kyllä ymmärrän, että näistä asioista keskustellaan täällä, mutta sitä en tajua mikä ihme motiivi jollain on lähteä jäljittämään tekijää yli 30-vuoden päästä??? Hu-huu, mahtaako olla kenties pitkä aika tai muuten virikkeet vähissä...

[Tampereen Tyttö]

^Kunhan katsoin. Jos k.o. ihminen ei halua antaa tietojaan, niin ei sitten ole kukaan tuolla listalla oleva.
Luultavasti tämä henkilö on muuttanut nimensä. Kun kerran lehdet ovat nimen aikoinaan julki tuoneet, niin luulisi halua muuttaa nimensä olevan.

[Primavera]

Hoh-hoijaa! Sen kyllä ymmärrän, että näistä asioista keskustellaan täällä, mutta sitä en tajua mikä ihme motiivi jollain on lähteä jäljittämään tekijää yli 30-vuoden päästä??? Hu-huu, mahtaako olla kenties pitkä aika tai muuten virikkeet vähissä...

Tapaus oli tuohon aikaan hyvin järkyttävä. Muistan miten raumalaisen serkkuni kanssa tuolloin alle 10-vuotiaina olimme kauhuissamme ja pelkäsimme, että huppupäinen mies voisi hyökätä milloin vain. Äidin paljastuminen syylliseksi oli myös järkyttävää: miten sellaista voi tehdä. Itseäni ainakin mietityttää itsekin äitinä, miten lapsensa murhannut äiti voi vielä elää elämäänsä ja missä hän mahtaa vaikuttaa, millaista elämä voi yleensä olla tuollaisen teon jälkeen.

[blackwidow]

Muistelisin että jossain keskustelufoorumilla oli juttua, että on mennyt naimisiin ja saanut myös lapsia. Eli ihan norm elämää ja uusin rikoksiin ei ole mitä ilmeisimmin syyllistynyt. En tiedä miten varma tämä tieto on.

[Tiina]

Hu-huu, mahtaako olla kenties pitkä aika tai muuten virikkeet vähissä...

Mulla kiitos molemmat noista kun kiinnostas niin himskatisti.

[Doctor Lecter]

Hoh-hoijaa! Sen kyllä ymmärrän, että näistä asioista keskustellaan täällä, mutta sitä en tajua mikä ihme motiivi jollain on lähteä jäljittämään tekijää yli 30-vuoden päästä??? Hu-huu, mahtaako olla kenties pitkä aika tai muuten virikkeet vähissä...

"Katja rakasti suuresti kanervakruunuja; aina hän pyysi äidin ja mummin valmistamaan niitä ja kantoi niitä iloisena hiuksillaan. Hänen kanervakruununsa ovat nyt muuttuneet puhtaaksi kultakruunuksi. Mutta sinun, Marita Vuorio, pitää kantaa orjantappurakruunua loppuikäsi ja korvissasi tulee soimaan jatkuvasti se kuolinhuuto, jonka hän parkaisi, kun olit lyönyt häntä ensi kertaa kivellä päähän ja josta kerroit kyynelettömän kovana".

[Danny-boy]

No niin, sain sitten käsiini POLIISI KERTOO 1979 –opuksen. Siinä on taustatietoineen varsin kattava reportaasi tästä meitä montaa koskettaneesta Rauman murhenäytelmästä. Tästä aiheesta haluan tehdä tänne nyt referaatin. Kuten tavallista, niin kirjassa nimet on muutettu, mutta koska tämän jutun henkilöistä puhuttiin aikanaan lehdistössä oikeilla nimillä, käytän oikeita nimiä myös tässä. Koska tämä tapaus kuuluu allekirjoittaneen erityiseen intressipiirin, olen referoinut tapauksen varsin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Olkaa hyvät.

-------------------

Marita Aalto syntyi kolmilapsisen perheen nuorimmaisena Eurajoella 1949. Hän kävi täällä kansa- ja kansalaiskoulun. Koulut käytyään hän jäi asumaan kotiin vanhempiensa luo. 20-vuotiaana Marita avioitui autonkuljettaja Kari Vuorion kanssa vuonna 1969. Pariskunta asusti aluksi Laitilassa, josta muuttivat myöhemmin Raumalle. 3. elokuuta 1971 heille syntyi yhteinen lapsi, Katja. Avioliitto jäi kuitenkin lyhykäiseksi, koska Marita haki avioeron miehestään, omien sanojensa mukaan jatkuvan häneen kohdistuneen pahoinpitelyn vuoksi. Avioero astui voimaan syksyllä 1975 ja sen yhteydessä lapsi jäi äidille. Avioeron jälkeen Marita ja Katja jäivät asumaan samaan asuntoon Raumalle. Marita kävi päivätöissä erään liikkeen varastossa. Tänä aikana Katja oli hoidossa isovanhemmillaan Rauman maalaiskunnan Uotilan kylässä.

Marita koki avioeron niin raskaasti, että joutui käymään terapiassa. Hoidosta ei ollut kuitenkaan kuin hetkellistä apua. Terapeutti kehottikin naista kääntymään mielenterveystoimiston puoleen, jonne tämä menikin. Siitäkään ei ollut erityistä apua, joten Marita lopetti hoitamasta mielenterveyttään.

Syksyllä 1976 elämä näytti taas valoisammalta kun Marita kohtasi eräässä raumalaisessa ravintolassa Vilppulasta kotoisin olevan 27-vuotiaan sähköasentajan, Timon. Ensitapaamisesta alkanut seurustelu johti siihen, että mies muutti jo joulukuun alussa Maritan luokse asumaan. Katja kävi edelleen päivähoidossa Maritan vanhemmilla. Maritan ja Katjan välisen suhteen kerrottiin olleen hyvä; äiti ja lapsi tulivat hyvin toimeen keskenään ja pitivät kovasti toisistaan. Valitettavasti toisin oli uuden avomiehen Timon ja Katjan suhteen laita. Timo nimittäin karttoi liikkumista Katjan kanssa ulkona, koska häntä hävetti se tosiasia, ettei Katja ollut hänen oma lapsensa, vaan Maritan edellisen avioliiton tulosta. Timo olikin ottanut jo pariin kertaan esiin ajatuksen, että he kolme muuttaisivat yhdessä eri paikkakunnalle, missä naapurit eivät tietäisi heidän taustojaan. Kovin kompleksi Timolle tuntui olevan juuri se, ettei hän ollut Katjan biologinen isä. Timon käyttäytymisen vuoksi Marita pelkäsi, että mies jättäisi hänet lapsen takia, kuten oli jo käynyt parin aiemman mies-kokelaan kanssa.

Eräänä iltana Marita, hänen naisystävänsä sekä Timo istuivat iltaa ravintolassa. Marita kielsi Timoa tulemasta samaan pöytään. Hän perusteli tätä sillä, ettei kukaan tule hakemaan häntä tanssimaan, jos mies istuu samassa pöydässä. Tästä loukkaantuneena Timo uhkasi jättää Maritan. Samassa yhteydessä Timo mainitsi, ettei kehdannut näyttäytyä julkisesti Maritan lapsen kanssa ulkona. Seurustelun aikana Timo ja Marita kävivät Vilppulassa Timon vanhempien luona viidesti, mutta yhdelläkään kerralla ei Katja ollut mukana. Tosiasiassa Timo ei ollut edes kertonut vanhemmilleen, että Marita oli ollut jo kertaalleen naimisissa eikä etenkään sitä, että tällä oli lapsi toisen miehen kanssa. Maritaa salailu paheksutti suunnattomasti, sillä hän olisi toivonut miehen kertovan vanhemmilleen Katjan olemassaolosta.

Nyt tulemme tarinassa kohtalokkaan viikonlopun surullisiin tapahtumiin. Perjantaina 20. toukokuuta 1977 Timo tuli käymään kotona Olkiluodon voimalaitostyömaalta aamupäivän aikana. Myös Marita oli käymässä ruokatunnilla kotona. Timo toi mukanaan ruokaa ja vinkkupullon. Timo mainitsi menevänsä viikonlopuksi vanhempiensa luo Vilppulaan. Tästä Marita suuttui ja aloitti mykkäkoulun. Timo kyyditsi Maritan takaisin töihin, mutta matkan aikana ei vaihdettu sanaakaan. Tampereelta Timo soitti vielä Maritalle hänen työpaikalleen ja kehotti tätä nauttimaan illalla tuomansa viinipullon sekä menemään illalla jonnekin viihteelle. Hän halusi lohduttaa Maritaa, jonka arveli suuttuneen siitä, että hän lähti yksin Vilppulaan. Marita ei luvannut suostua kumpaankaan ehdotukseen. Illalla hän kuitenkin oli muuttanut mielensä ja lähti sittenkin naisystävänsä kanssa viihteelle raumalaiseen ravintolaan. Katja oli toimitettu tuttuun tapaan mummolaan. Ravintolassa Marita oli ilmeisesti masennustilastaan johtuen nauttinut valtavan määrän alkoholia. Näin illan ja seuraavan yön tapahtumat olivat pyyhkiytyneet hänen mielestään. Marita oli kuitenkin poistunut ravintolasta naisystävänsä sekä kolmen miehen seurassa asunnolleen. Aamulla naisystävä ja yksi miehistä olivat lähteneet ja kauhukseen Marita löysi itsensä kahden hänelle täysin tuntemattoman miehen seurasta. Hän kehotti miehiä poistumaan, jolloin nämä lähtivät. Marita ei tiennyt keitä miehet olivat olleet ja mitä asunnossa oli yön aikana tapahtunut…Marita oli mielessään hyvin vihainen ystävättärelleen, että tämä oli antanut hänen nauttia niin paljon alkoholia eikä huolehtinut hänestä, kun hän ei näemmä itse siihen pystynyt. Lauantai-iltana Marita haki Katjan luokseen ja vietti illan sekä seuraavan yön hänen kanssaan.

Tapahtumapäiväna, eli sunnuntaina 22.5.1977 Marita lähti puoliltapäivin Katjan kanssa polkupyörällä Uotilaan vanhempiensa luokse. Matkaan meni noin puoli tuntia. Marita tiesi isänsä kanssa käymänsä keskustelun perusteella, että hänen vanhempansa eivät olisi tuolloin kotona, mutta hän tiesi paikan, missä asunnon avainta säilytettiin. Oltuaan Katjan kanssa asunnolla puolisen tuntia, Marita meni ulos ja ryhtyi leikkimään Katjan kanssa hiekkalaatikolla. Jonkin ajan kuluttua Katja alkoi kaivata leikkiinsä sammalta, jäkälää ja kukkia, joita lähdettiin hakemaan läheisestä metsiköstä. Ennen lähtöä Marita kirjoitti vanhemmilleen paperilapun: ”Olemme metsässä poimimassa kukei, eli kukkia T. Me”. Tämän jälkeen Marita käveli lapsensa kanssa noin kilometrin päässä sijaitsevalle Varasvuorelle, joka oli heille tuttu paikka entuudestaan.

Varasvuorella he katselivat aluksi vuoren vieressä kulkevan maantien liikennettä ja siirtyivät sieltä vuorella olevien isojen kivien taakse. Kivien välistä Katja keksi mieleisensä leikkipaikan ja alkoi puhdistaa sitä. Autuaan tietämättömänä tämän olevan hänen viimeinen leikkipaikkansa, Katja totesi paikan olevan ihan kuin leikkikoti.
- Minulla on nälkä, lähdetään kotiin, Katja totesi leikittyään noin 10 minuuttia.

Välittömästi tämän jälkeen äiti ja tytär lähtivät kävelemään leikkipaikalta maantien suuntaan. Otettuaan muutaman askeleen, Maritan päähän oli noussut yhtäkkiä valtava paine, jota hän ei pystynyt kuvailemaan. Tässä tilassa hän oli silloin siepannut maasta suuren kiven, jolla iski tytärtään takaapäin päähän. Katja kaatui parkaisten suulleen maahan. Marita oli ollut aivan hysteerinen eikä hänellä ollut selkeitä muistikuvia siitä, mitä hän oli tämän jälkeen tehnyt, mutta hän oletti jatkaneensa Katjan lyömistä kivellä. Ajatusten hieman selkiydyttyä Marita totesi olevansa puolittain makuulla kivien päällä Katjan vieressä. Hänellä ei ollut enää kiveä eikä muutakaan esinettä kädessään. Nyt hänelle valkeni kaikessa kauheudessaan, mitä hän oli tehnyt omalle lapselleen ja hän päätti surmata samantien myös itsensä lyömällä itseään kivellä päähän. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet teon toteuttamiseen. Ajatustensa selkiydyttyä entisestään, Maritan valtasi valtava pelkotila. Hän tajusi, ettei voisi kertoa tapahtumasta kenellekään tällaisenaan kuin se oli tapahtunut. Tällöin hän keksi sepittää tarinan ulkopuolisesta huppumiehestä ja lavastaa teko tämän tekemäksi.

Poistuessaan Katjan luota vähän kauemmaksi, Marita aukaisi päällyshousujensa vyön ja napituksen antaen housujensa valahtaa polvien alapuolelle. Ennen maahan paneutumistaan hän otti vielä toisen jalkansa pois housun lahkeesta. Edelleen Marita oli jonkinlaisessa mielenhäiriössä siinä maatessaan eikä ollut pystynyt ajattelemaan mitään eikä osannut lähteä pois paikalta. Hän makasi paikalla niin kauan kunnes hänelle tuntematon Varasvuoren läheisyydessä asunut työnjohtaja Kari Riikonen tuli paikalle. Naisesta noin 10 metrin päässä Riikonen havaitsi maassa vatsallaan makaavan tyttölapsen, jonka verisen pään vieressä oli verisiä kiviä. Riikonen totesi heti, ettei tätä lasta voitu enää auttaa. Hän asetti takkinsa tyttösen peitoksi, koska näky ei ollut hänen mielestään mitenkään kaunis, kuten Riikonen myöhemmin asian ilmaisi. Riikonen kehotti vanhimman poikansa juoksemaan kotiin ja soittamaan paikalle poliisit ja sairasauton. Tämän jälkeen hän meni uudelleen naisen luo. Marita valitti ja pyysi hakemaan apua sekä hoki Katjan nimeä. Riikosen kerrottua, ettei Katjaa voitaisi enää auttaa, Marita yritti nousta mutta lysähti takaisin maahan ja hoki useaan otteeseen ”Auttakaa”. Riikosen esittämiin kysymyksiin nainen ei vastannut. Nainen ei ollut tajuton, mutta jonkinlaisessa shokkitilassa. Odotellessaan noin tunnin, Riikonen tarkkaili ympäristöä, missä ei havainnut minkäänlaista liikettä. Jo nyt hänen mieleensä tuli ajatus, ettei paikalla ole ehkä ollut ketään muita henkilöitä. Sairasauton ja poliisin saavuttua Marita kuljetettiin ambulanssissa Rauman sairaalaan, minne tämä jäi vähäisten vammojensa takia melkein viikoksi. Sinne kuljetettiin myös löydetyn lapsen ruumis. Katjan pää oli pirstoutunut takaraivon oikeasta sivusta sekä päälakialueelta. Lisäksi hänen kummassakin ohimossaan sekä kasvoissa ja muualla kehossa oli ruhjevammoja ja mustelmia. Vammat olivat sitä luokkaa, että Katja oli menehtynyt välittömästi.

Näistä lähtökohdista käynnistyi poliisi-tutkimukset. Hienotunteisuussyistä Maritaa päätettiin kuulustella vasta Katjan hautajaisten jälkeen. Maritaa kyllä puhuteltiin sen verran, että saatiin tarkempi kuva tapahtumasta ja huppumiehestä. Marita antoikin huppumiehestä yksityiskohtaiset tuntomerkit. Rikospaikalla suoritettiin perusteellinen tutkinta, josta ilmenneitä tietoja verrattiin Maritan kertomukseen. Alusta lähtien niissä oli runsaasti aukkoja, joihin tutkijat päättivät puuttua vasta hautajaisten jälkeen.

Katja siunattiin Rauman Monnan kappelissa perjantaina 3. kesäkuuta. Täällä suruasuun ja huntuun pukeutunut Marita saapui tyttärensä avoimen haudan ääreen muiden lasten muodostamaa kunniakujaa pitkin. Hän laski haudalle seppeleen yhdessä entisen miehensä kanssa, jonka nauhoissa luki ”Rakkaus ei koskaan häviä” ja ”Rakkaalle Pienokaisellemme, Äiti ja Isä”. Haudalla oli ainoastaan n. 10 -15 hiljaista ihmistä, jotka olivat lähiomaisia. Tapahtuman herättämän median mielenkiinnon vuoksi paikalla vilisi kuitenkin lehtimiehiä kameroineen kuvaamassa.

Pari päivää hautajaisten jälkeen Maritaa kuulusteltiin sitten perusteellisemmin ja hän jatkoi tarinaa huppumiehestä. Nyt hän toi siitä myös uusia käänteitä, kuten sen, että huppumies oli lyönyt häntä päähän myös kivellä eikä ainoastaan nyrkeillä, kuten hän aikaisemmin oli kertonut. Marita kuvaili huppumiehen olleen pukeutunut vartalonmuotoiseen, vinoruutuiseen tikkitakkiin, joka oli niin liukasta kangasta, ettei hänen otteensa ollut pitänyt kamppailussa miehen kansa. Huppumiehellä oli ollut naaman edessä silmien alle ulottuva liina tai villapaidan kaulus. Maritan kertoman mukaan mies oli toiminut hirvittävän raivon vallassa. Hän lisäsi tarinaan vielä sen, että mies oli jotenkin saanut vedetyksi hänen pitkät housunsa alas nilkkoihin ja arveli miehen tarkoituksena olleen raiskata hänet. Maritan arvion mukaan tämä tapahtui noin kahden aikaan iltapäivästä.

Keskiviikkona 8. kesäkuuta Marita kuljetettiin tapahtumapaikalle tekemään selvitys asiasta. Häntä kehotettiin näyttämään paikka, missä huppumies oli lyönyt Katjaa sekä paikka missä Marita oli tapahtumahetkellä ollut. Maritan näytettyä paikat, tutkijat totesivat ettei niiden välillä ollut yli kahden metrin korkuisen kiven vuoksi lainkaan näköyhteyttä. Marita sanoi olevansa kuitenkin aivan varma asiasta. Kun Maritalta kysyttiin, mistä syystä hänen silmälasinsa löydettiin sieltä missä ne olivat ja kuinka oli selitettävissä, että lasien sangat olivat normaalisti päällekkäin, vaikka ne olivat niin jäykät nivelistään, etteivät pelkästään silmiltä pudotessa olisivat voineet mennä niin. Tätä Marita ei osannut selittää. Tutkijoista näytti siltä, että lasit oli vain asetettu löytöpaikalle.

Suurimman ihmetyksen aiheuttivat Maritan ehjät sukkahousut. Omien sanojensa mukaan nainen oli ryöminyt kanervikossa ja kivikossa housut nilkoissa noin 12 metrin matkan. Maastosta ei kuitenkaan löytynyt mitään ryömimisen jälkiä. Tätäkään Marita ei osannut selittää. Maritalta kysyttiin myös, miten hänen housujensa vyössä ei ollut lainkaan verta, vaikka suurella todennäköisyydellä sitä olisi pitänyt jäädä siihen jos huppumies olisi avannut vyön ja housun vetoketjun verisillä käsillään. Marita arveli huppumiehen todennäköisesti ottaneen käsissään olleet hanskat pois ensin.

Myös lääkärin toteamat vammat eivät täsmänneet. Sairaalassa naisen vammat oli todettu hyvin vähäisiksi. Marita oli kertonut miehen lyöneen häntä kasvoille, mutta kasvoissa ei havaittu mitään lyöntien jälkiä. Kuulustelussa Marita arveli lyöntien osuneen sitten jonnekin hiusrajan yläpuolelle, milloin jäljet eivät olisi niin näkyvissä. Sairaalaan tuotaessa Marita oli ollut tajuissaan ja hänellä todettiin pintanaarmuja ja mustelmia kehossa sekä päälaella noin sentin mittainen pintahaava. Lääkärinlausunnon mukaan oli todella epätodennäköistä, että nainen olisi ollut näiden vammojen perusteella kolme tuntia tajuttomana. Aivoruhjetta vastaan puhuivat niin pinnallisten ihovaurioiden vähyys kuin potilaan kirkas tajunta. Kaiken tämän perusteella tutkijat lopulta esittivät Maritalle toteamuksensa, ettei mitään huppumiestä taida olla olemassakaan vaan että tekijä oli nainen itse. Marita kuitenkin pitäytyi tiukasti kertomuksessaan ja vakuutti kertoneensa asioista totuudenmukaisesti. Maritan tuntomerkkien perusteella tutkijat olivat ehtineet jo haastatella yhteensä 24:ää eri ”huppumiestä”, mutta kukaan heistä ei sopinut nyt tapahtuneen rikoksen tekijäksi. Toki myös muita epäiltiin ja kuulusteltiin, kuten Maritan uutta avomiestä. Mutta heidät kaikki todettiin varmuudella syyttömiksi. Tapauksen yhteydessä kuulusteltiin yli sataa henkilöä.

Rikospaikalla käynnin jälkeen Marita kuitenkin pidätettiin 8. kesäkuuta 1977 epäiltynä lapsensa Katjan surmaamisesta. Pidätys tuli täytenä shokkina koko lähipiirille, niin Maritan vanhemmille, sisaruksille, entiselle miehelle kuin avomiehellekin. Heistä kukaan ei voinut käsittää, että Marita olisi kyennyt surmaamaan lapsensa ja vielä näin raa’alla tavalla. Pidätystä seuraavana päivänä Marita tunnusti. Kun häntä kuulusteltiin tarkemmin, hän kertoi kertoneensa kaikesta aiemmista tapahtumista totuudenmukaisesti siihen saakka, kun saapui tuona päivänä tyttärensä kanssa Varasvuorelle. Sen jälkeen hän oli halunnut salata oman osuutensa tapahtuneeseen.

Syytä tekoonsa Marita ei pystynyt mitenkään selittämään. Hän vakuutti, ettei ollut suunnitellut tekoa etukäteen, vaan kaikki oli tapahtunut hetkellisen patoutuneen tunteen vallassa. Marita ei ollut kertonut tapahtuneesta ennen poliisikuulustelua kenellekään, vaan oli yrittänyt elää avomiehensä kanssa normaalia elämää aina pidätykseen saakka. Tosin hän sanoi, että mielessä oli kyllä käynyt käydä kertomassa asiasta poliisille, mutta siihen hänellä ei ollut kanttia.

Poliisi kertoo –kirja mainitsee lopuksi myös mielenkiintoisen yksityiskohdan tapahtuneen jälkeen. Pidätyksen jälkeen Marita joutui muutamaksi päiväksi sairaalaan (ilmeisesti mielisairalaan?). Tällöin erään vakuutusyhtiön asiamies otti häneen yhteyttä ja kehotti toimittamaan Katjan kuolintodistuksen korvauksen hakemista varten. Marita oli ottanut vuonna 1975 Katjalle nuorisovakuutuksen, josta piti saada korvausta sairaskuluista lääkärinpalkkioineen ja lääkkeineen sekä invaliditeetista 50.000 markkaan asti sekä kuoleman tapauksen sattuessa 5.000 markkaan asti. Marita hankkikin kuolintodistuksen ja toimitti korvaushakemuksen eteenpäin. Korvausta Marita ei ymmärrettävästi saanut, koska edunsaaja oli itse surmannut vakuutetun. Tämän Marita kertoi tajunneensa sitten itsekin, mutta korvaushakemusta allekirjoittaessaan ei kuulemma kertomansa mukaan ”ollut tullut ajatelleeksi asiaa tarkemmin”…

7. maaliskuuta 1978 tuomitsi Eurajoen kihlakunnanoikeus Marita Vuorion täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhaksi 10 vuoden vankeuteen. Turun hovioikeus, jolle kihlakunnanoikeuden päätös alistettiin tarkastettavaksi, muutti kihlakunnanoikeuden päätöstä ja tuomitsi Marita Vuorion täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta 7,5 vuodeksi vankeuteen.