Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Liigo kirjoitti:Kyseinen mies oli tehnyt jo pitkän rupeaman julkisella puolella esimiestehtävissä, insinööri koulutukseltaan. Tunnettu kasvo kunnassa. Taas voi sanoa sen vanhan kliseen, että ei ihan heti olis hänestä uskonut. Ei ollu minkäänlaisia väkivaltaisia taipumuksia. Ja lapsi oli hänelle kaikki kaikessa. Mutta tämä teko oli niin rottamainen teko, että toivon helvetin olevan olemassa, ja tällaisen osoite on luonnollisesti sinne.
Ja taas voi sanoa vanhan kliseen, sitä ei toisten seinien sisälle näe. Tämä mies kohdistanut hirveää henkistä väkivaltaa puolisoonsa vuosikaudet ja sinä väität että ei ole ollut minkäänlaisia väkivaltaisia taipumuksia.

Tuon äidin blogi on mielettömän surullista luettavaa. Mies ollut täys ääliö. Mutta vaikea mun on ymmärtää miksi pysytään huonossa suhteessa. Jos ei itsestään välitä niin pitäs ajatella lapsia! Ihan naurettavaa ajatella että pitää olla ydinperhe, hinnalla millä hyvänsä.

Jäi mietityttämään että tajusiko isä että lähestymiskielto ei koskenut lasta, vain exää? Jos oli lyönyt luurin korvaan haastemiehelle melkein heti, eikä ollut enää hänelle vastannut. Kauheaa jos luuli kiellon koskevan lapsen tapaamista ja teki siksi sen mitä teki.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

salapoliisi1
Armas Tammelin
Viestit: 84
Liittynyt: Su Tammi 07, 2018 8:58 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja salapoliisi1 »

[/quote]
Niin, ne ovat vastaukset äidin kirjoittamana, mutta ei me sitä varmuudella tiedetä, ovatko ne totta.

En siis väitä, että juuri tämä äiti mitään valehtelisi, mutta yleisellä tasolla tämä pointti. Olisihan tällaisessa tapauksessa hyvin inhimillistä selitellä asiat parhain päin itselle ja muille/quuote] ...Mari on taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa hyvin kauniisti lapsesta. Kirjoitus ex-miehestä on puolustuspuheenvuoro jossa hän itse on pyhimys. Mies kuvaillaan hirviöksi heti suhteen alusta lähtien, paljon ennen lapsen syntymää. Kuitenkin nainen kirjoitti että ex-puoliso on joskus ollut hyvä ihminen. Valitettavasti emme koskaan saa kuulla miehen versiota asioista. Marin puheet ja käytös ovat hyvin ristiriitaisia. Hän kirjoittaa "aloin pelätä tosissani" ja "ex-puolisoni ei käytöksellään uhannut minua fyysisellä väkivalla". Kaikkein järkyttävintä on että hän meni lapsensa murhaajan hautajaisiin omien vanhempiensa kanssa. Ja oli ostanut jopa kalliin (kuten hän kirjoittaa) kukkalaitteen.

sivusta_seuraaja
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: Ti Kesä 19, 2012 11:20 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja sivusta_seuraaja »

salapoliisi1 kirjoitti: En siis väitä, että juuri tämä äiti mitään valehtelisi, mutta yleisellä tasolla tämä pointti. Olisihan tällaisessa tapauksessa hyvin inhimillistä selitellä asiat parhain päin itselle ja muille/quuote] ...Mari on taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa hyvin kauniisti lapsesta. Kirjoitus ex-miehestä on puolustuspuheenvuoro jossa hän itse on pyhimys. Mies kuvaillaan hirviöksi heti suhteen alusta lähtien, paljon ennen lapsen syntymää. Kuitenkin nainen kirjoitti että ex-puoliso on joskus ollut hyvä ihminen. Valitettavasti emme koskaan saa kuulla miehen versiota asioista. Marin puheet ja käytös ovat hyvin ristiriitaisia. Hän kirjoittaa "aloin pelätä tosissani" ja "ex-puolisoni ei käytöksellään uhannut minua fyysisellä väkivalla". Kaikkein järkyttävintä on että hän meni lapsensa murhaajan hautajaisiin omien vanhempiensa kanssa. Ja oli ostanut jopa kalliin (kuten hän kirjoittaa) kukkalaitteen.
Tuosta voisi päätellä juuri sen, mitä moni meistä ajattelee. Rakkaus on ollut olemassa, ja vahvana, hän ei ole myöskään päässyt ylitse parisuhteestaan, jossa on elänyt alkuun hyvää elämää.
Tyypillinen narsisti käyttäytyy juuri näin kuten Mari päiväkirjassaan kuvaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mari Soikkonen menetti lapsensa Ivalon perhesurmassa vuosi sitten: ”Ex-mieheni vei minulta kaikkein tärkeimmän”

Mari Soikkonen, 30, menetti tyttärensä vuosi sitten. Kuusivuotiaan Veeran ampui oma isä. Uutisissa tragediasta käytettiin nimeä Ivalon perhesurma. Mari haluaa kertoa oman ja tyttärensä tarinan, jotta siitä voisi olla apua muille. – Auttaako vaikeneminen ketään? hän kysyy.

Ivalo_Soikkonen.jpg
Ivalo_Soikkonen.jpg (100.61 KiB) Katsottu 16185 kertaa
Veera kuoli. Kuukausien ajan Mari Soikkonen käytti näitä sanoja kertoessaan siitä, mitä hänen kuusivuotiaalle tyttärelleen oli tapahtunut. Kuluneena kesänä hän havahtui siihen, miten väärältä nuo kaksi sanaa tuntuivat. Kuoleminen on luonnollista; jotakin sellaista, jonka ihmisjärki voi ymmärtää. Sairauksiin kuollaan, onnettomuuksiin, tapaturmiin… Kuolemasta puhuminen alkoi tuntua kaunistelulta. Veera tapettiin.

Marin ex-mies, Veeran isä, ampui tyttärensä yhdellä kiväärin laukauksella 29. lokakuuta 2018 perheen entisen kotitalon eteisessä Keväjärvellä Inarissa. Poliisin esitutkinnan mukaan tappo oli tehty vakaasti harkiten ja suunnitelmallisesti. Siksi poliisi tutki sitä murhana.

Syyttäjälle rikosasia ei edennyt, koska ex-puoliso oli tyttärensä ammuttuaan surmannut itsensä. Sitä ennen hän oli kirjoittanut pannuhuoneen seinään mustalla tussilla tekstin: ”Olisko kannattanu puhua?” Se kertoi henkirikoksen motiivin: kosto Marille.

Veeran kohtalo on julma ja epäoikeudenmukainen. Jotta turhasta kuolemasta ei tule vielä turhempi, sillä täytyy olla jokin merkitys. Siksi Mari haluaa kertoa hänen ja Veeran tarinan.

”Parisuhteessa syyllistin itseäni kaikesta”
Mies oli hänen ensirakkautensa. Mari oli 18-vuotias ja juuri valmistunut kirkon nuoriso-ohjaajaksi, kun he tapasivat paikallisessa baarissa Ivalossa. Mies oli sieltä kotoisin, hän 60 kilometrin päästä Riutulasta.

Monta vuotta vanhemman miehen huomio imarteli. Mies näytti kiinnostuksensa ja kyseli paljon Marin elämästä. Se sai Marin tuntemaan itsensä rakastetuksi, tärkeäksi ja onnelliseksi. Parin kuukauden päästä he muuttivat yhteen, vuoden päästä juhlittiin kihlajaisia. Parin vuoden kuluessa Marin vanha elämä oli hävinnyt.
– En enää poistunut parisuhteesta ja kotoa kuin töihin. En tehnyt mitään, en nähnyt ketään, en enää ollut mitään. Minulla oli vain koti ja työ.

Niin oli helpompaa. Jos Mari kävi jossakin, vaikka ystäviensä kanssa ulkona, kotona seurasi kysymysten ja epäilysten tulva. Hän oli puolison mielestä katsonut jotakuta, hymyillyt tai sanonut päivää väärällä tavalla. Hän ei kuulemma kyennyt olemaan rehellinen, oikeanlainen puoliso.

Kun Mari kävi puolisonsa kanssa yhdessä kaupassa, hän pelkäsi, että joku vastaantulevista miehistä sanoo hänelle päivää. Miten hän sen selittäisi? Talvisin hän pelkäsi, että joku käy kääntämässä auton heidän talonsa edessä. Niin kävi kerran. Koska hän ei osannut selittää puolisolleen, kenelle renkaanjäljet kuuluivat, hän oli valehtelija. Mari oli jatkuvasti varpaillaan. Hän sairastui pakko-oireiseen häiriöön.
– Pesin käsiäni vereslihalle asti, koska pelkäsin, että saan jonkin bakteerin, tartutan sen mieheeni enkä osaa selittää, mistä olen tartunnan saanut. Syyllistin itseäni kaikesta.
– Kodin ulko-ovia nyin niin paljon, että kahvat löystyivät ja sain verenpurkaumia. Tiesin, että olen laittanut kodin ulko-oven kiinni, mutta en pystynyt uskomaan, että olen tehnyt sen. Olen voinut katsoa väärin.

Mari rakasti puolisoaan ja yritti kaikin tavoin näyttää sen. Mutta silti hänestä tuntui, että mikään ei ollut tarpeeksi ja kaikki, mitä hän teki, oli väärin. Hän ajatteli, että tällaista parisuhteessa eläminen on. Ei hän tiennyt muustakaan.

Mari Soikkonen muutti alkusyksyllä Kotkaan. Hänellä on siellä avopuoliso ja työpaikka. – Opettelen nyt ensimmäistä kertaa normaalia parisuhdetta. Onnellisuus tulee sellaisina pieninä tuikkeina, jotka suru vielä repii alas, 30-vuotias Mari kertoo.
Mari Soikkonen muutti alkusyksyllä Kotkaan. Hänellä on siellä avopuoliso ja työpaikka. – Opettelen nyt ensimmäistä kertaa normaalia parisuhdetta. Onnellisuus tulee sellaisina pieninä tuikkeina, jotka suru vielä repii alas, 30-vuotias Mari kertoo.
Ivalo-Soikkonen2.jpg (84.67 KiB) Katsottu 16185 kertaa
”Näytimme ulospäin täydelliseltä perheeltä”
Veera syntyi kesäkuussa 2012. Marista tuntui, että nyt kaikki hänen unelmansa olivat toteutuneet. Raskausaikana puoliso oli plärännyt kalenteria ja laskenut, voiko lapsi olla hänen. Mutta silti, mieskin oli onnellinen.
– Hän rakasti tyttöään.

Vauva toi suhteeseen hetkeksi lohtua ja rauhaa. Kun Mari palasi äitiyslomalta takaisin töihin, kotielämä muuttui entistä ahdistavammaksi. Epäily oli jatkuvaa. Puhelimessa ei voinut olla pääsykoodia, jotta sinne oli vapaa pääsy. Marista tuntui, että kodin seinät murskaavat hänet.

Hän ei kertonut kenellekään, millaista hänen elämänsä on.
– Me näytimme täydelliseltä perheeltä, joka tekee paljon asioita yhdessä ja on onnellinen. Mutta sisältä se oli mätä.

Mari alkoi miettiä eroa, joskus puhuakin siitä. Ehkä heidän olisi parempi tarjota Veeralle kaksi rauhallista kotia kuin yksi, jossa on jatkuvia jännitteitä. Puoliso puhui ydinperheen tärkeydestä.

Kesällä 2017 tuli mitätön riita. Se syttyi niin pienestä, ettei Mari enää edes muista, mistä. Mutta silloin ajatus iski päähän kuin salama, joka valaisee hetkeksi kaiken: tästä ei enää tule mitään. Ex-mies jäi heidän vanhaan kotitaloonsa Keväjärvelle. Mari muutti 13 kilometrin päähän Ivaloon. Huoltajuus jaettiin tasan.
– Uudessa kodissa minusta tuntui, että pystyn taas hengittämään. Mies piti minua silti otteessaan.

Lähestymiskieltohakemus oli vireillä
Viestejä saattoi tulla päivässä kymmeniä, jopa sata. Ensimmäinen aamukuudelta, viimeinen yöllä. Viestit eivät olleet mukavaa luettavaa. Marin mielestä ex-mies tiesi hänen liikkeistään hämmentävän paljon.

”Me käydään useasti siinä aamulla”, Veera sanoi kerran, kun Mari oli ihmetellyt, miksi tytär oli ollut isänsä kanssa aamuseitsemältä autossa hänen kotinsa viereisellä parkkipaikalla.

Eron jälkeisinä kuukausina Mari oli alkanut avautua tilanteestaan ensin kolmelle pikkusiskolleen ja lähimmille ystävilleen, sitten vanhemmilleen. Isä oli metsästänyt ex-miehen kanssa vuosia. Marin kokemukset tulivat sokkina niin hänelle kuin muillekin. Kukaan ei ollut arvannut.

Syksyllä 2018 Mari pyysi tilanteeseensa poliisilta apua. Ensin ratkaisua yritettiin löytää keskustelemalla, sitten päädyttiin lähestymiskieltohakemukseen.

Maanantaina 29.10. oli Veeran vaihtopäivä. Hän oli ollut viikon isällään, ja iltapäivällä alkaisi viikko äidin luona. Isä oli vienyt tyttärensä aamulla eskariin, äidin piti hakea hänet sieltä.

Aamulla haastemies oli soittanut ex-miehelle ja kertonut, että Mari on hakenut käräjäoikeudesta lähestymiskieltoa tätä kohtaan. Sen jälkeen ex-mies lähetti Marille kuusi viestiä ja soitti kolme lyhyttä puhelua. Hän halusi, että lähestymiskielto perutaan. Mari oli työpaikallaan eikä voinut keskustella ex-miehensä kanssa. Häntä oli neuvottu, että asia kannattaa hoitaa viranomaisteitse. Viimeinen puhelu tuli kello 10.37. Sen päätteeksi mies löi luurin korvaan. Mari ei enää kuullut hänestä.

”Veera oli valoisa, hymyilevä ja sydämellinen”
”Äiti, ootko sie koskaan miettiny, miten toukka raapii naamaansa, jos sitä kutittaa?” Veera oli kysynyt syksyllä äidiltään. Tämä oli juuri selittänyt tyttärelleen, että hänellä on ongelma, johon hän yrittää löytää ratkaisua.
– Veera mietiskeli paljon asioita. Piirtämistä hän rakasti, ja balettia. Hän oli valoisa, hymyilevä, auttavainen ja sydämellinen.
– Isäänsä hän luotti koko sydämestään eikä koskaan arastellut tätä. Minäkin luotin elämäni tärkeimmän asian ex-mieheni käsiin. Mielessäni ei koskaan käynyt, että hän vahingoittaisi tyttöään.

Maanantaina puoli neljältä iltapäivällä Mari meni siskonsa kanssa hakemaan Veeraa eskarista. Veeran pinkkiä, pienin sydämin koristeltua reppua ei näkynyt naulakossa. Marille tuli omituinen olo. Veera ei ollut iltapäiväkerhossakaan. Ohjaaja kertoi, että ex-mies oli jo hakenut tytön. Marin kädet alkoivat täristä. Olikohan Veera hörpännyt eskarin uintiretkellä vettä sisäänsä ja tullut huonovointiseksi?

Hän yritti soittaa miehelle, mutta tämän kännykkä ei hälyttänyt. Mari ja sisko ajelivat ympäri Ivaloa löytääkseen isän ja tyttären. Sitten soitettiin poliisille. Ehkä ex-mies yrittää piiloutua tai karata lapsen kanssa.

”Järjelläni ymmärsin, että arkussa on minun Veerani, mutta sydämelläni en”
Kodin edessä oleva sora rapisi auton renkaiden alla. Oli alkuilta. Kaksi ovea paiskattiin kiinni. Soralla rapisivat nyt askeleet. Ulko-ovelta kuului koputus. Poliisin takaa näkyi sosiaalityöntekijä. Mari tiesi, että nyt tuodaan kuolinviestiä. Sen jälkeen näkökentässä musteni. Sanat hän kuuli: kaksi ruumista ammuttuna.

Vahvojen lääkkeiden tuoma parituntinen uni alkoi haihtua tiistaiaamuna neljän viiden aikaan. Sitten todellisuus ja musta, kaiken nielevä pettymys iskivät tajuntaan. Mieltä moukaroivat kysymykset palasivat. Oliko Veera joutunut pelkäämään? Kärsimään? Tiesikö hän ennalta, mitä tapahtuisi? Aneliko hän isäänsä laittamaan aseen pois?

Tapahtumapaikkatutkinnan ja Veeran vammojen perusteella oli todennäköistä, että ampuminen oli tapahtunut hänen siitä ennalta tietämättä. Täyttä varmuutta ei koskaan saada.

Keskiviikkona oveen koputettiin taas. Siellä olivat rikospoliisit. Mari sai kotiin pelkän pinkin eskarirepun. Se oli jäänyt ex-miehen auton takapenkille.

Joku kolmesta siskosta tai serkku oli ensimmäisen kuukauden ajan Marin luona jatkuvasti. Jääkaappiin ilmestyi ruokaa, joku käski häntä syömään, joku käymään suihkussa. Mari keskittyi selviytymään. Kyläläiset halusivat auttaa myös ja järjestivät keräyksen muun muassa hautajaiskuluja varten.

Hautajaiset olivat kuukauden päästä. Isän, isän serkun ja siskon miehen Veeralle valmistama arkku oli kaunis. Niin kuin flyygelillä surumarssina soitettu Suojelusenkelikin. Kaikki oli silti väärin ja luonnotonta. Pienelle arkulle tarvittiin vain neljä kantajaa kuuden sijaan, ja se ulottui vain puoleen väliin katafalkkia, koroketta.
– Järjelläni ymmärsin, että arkussa on minun Veerani, mutta sydämelläni en.

”Auttaako perhesurmista vaikeneminen ketään?”
Hautajaisten jälkeen Mari linnoittautui kotiinsa. Ikävä oli hirveä, samoin itsesyytökset. Miksi hän ei pystynyt suojelemaan lastaan? Miksi hän ei jättänyt lähestymiskieltoa hakematta? Ajatuskela päättyi aina itkuun ja siihen, että hän pyysi Veeralta anteeksi.
– Eräs lääkäri sanoi minulle, että ainoa, mitä olisin voinut tehdä, olisi ollut jättää rakastumatta ex-mieheeni.

Mari sai apua terapiasta ja lääkäreiltä, mutta silti hänestä tuntui, että hän oli hyvää vauhtia menettämässä elämänsä. Asiat, joista hän oli ennen nauttinut, kuten pianon soittaminen ja liikunta, olivat poissa.

Kevättalvella hän päätti, että alkaisi elää uudestaan – vaikka väkisin. Kolme ajatusta piti häntä pinnalla: Luovuttaminen olisi se, mitä ex-mies olisi halunnut. Veera ei halua, että luovutan. Veera odottaa minua vielä jossakin.
– Ex-mieheni vei minulta kaikkein tärkeimmän, mutta minulla on yhä elämäni. Sitä en anna hänen viedä.

Hän alkoi paeta surua tekemällä ja reissaamalla. Ivalossa oli vaikea olla. Toukokuussa hän alkoi pitää julkista Surupäiväkirja-blogia. Kirjoittamalla hän sai tuotua esiin niitäkin tunteita, joista oli vaikea puhua.
– Perhesurmiin liittyy vieläkin paljon häpeää. Miksi ne ovat yhä tabu? Ehkä siksi, että me, jotka ajattelemme terveellä järjellä, emme pysty niitä ymmärtämään. Pelkästään lapsen kuolemaa on vaikea ymmärtää saati sitä, että tämän surmaa oma vanhempi. Mutta auttaako vaikeneminen ketään?

”Onnellisuus tulee pieninä tuikkeina, jotka suru vielä repii alas”
Poliisin esitutkinta päättyi toukokuussa. Mari kävi koko materiaalin läpi valokuvia lukuun ottamatta.
– Minun oli saatava tietää, oliko Veeralla ollut oikeat ulkoiluvaatteet päällään ja oliko hänen isänsä huolehtinut hänestä viimeisinä tunteina. Poliisi katsoi kuvat ja kuvaili vaatteet. Olivat ne oikeat.

Esitutkintapöytäkirjassa oli psykologin näkemyksiä motiiviin liittyen: ”Vaikuttaa siltä, että [miehen nimi] syytti ex-puolisoa suhteen päättymisestä ja kaikista siinä ilmenneistä ongelmista. Hän ei kyennyt sisäistämään omaa osuuttaan parisuhteen päättymiseen.” ”[miehen nimi] ei kyennyt asettamaan tyttären oikeutta elämään hänen oman tarpeensa yläpuolelle kostaa ex-puolisolle.”

Kesällä Marin mieli alkoi vapautua ensijärkytyksen luomasta tunnelamaannuksesta. Ikävästä ja surusta tuli entistä syvempiä.
– En ole pystynyt käymään Veeran haudalla hänen kesäkuisen syntymäpäivänsä jälkeen. Sydämeni on alkanut ymmärtää, että siellä todella on minun tyttöni.

Alkusyksyllä Mari muutti Kotkaan. Hän asuu avoliitossa uuden puolisonsa kanssa, johon tutustui paetessaan surua matkustamalla kauas Ivalosta. Arkeen kuuluu myös uusi työpaikka.
– Opettelen nyt ensimmäistä kertaa normaalia parisuhdetta. Onnellisuus tulee sellaisina pieninä tuikkeina, jotka suru vielä repii alas.

Veeran kuvia on esillä uuden kodin olohuoneessa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa hän on neljävuotias, oikeanpuoleinen otettiin reilu vuosi sitten eskarissa.
Veeran kuvia on esillä uuden kodin olohuoneessa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa hän on neljävuotias, oikeanpuoleinen otettiin reilu vuosi sitten eskarissa.
Ivalo_Soikkonen_kuvia.jpg (52.09 KiB) Katsottu 16185 kertaa
”Nähdään viikon päästä”
Veeran kuolemasta tulee kuluneeksi pian vuosi. Silloin tulee kuluneeksi vuosi ja viikko siitä, kun Mari näki tyttärensä viimeisen kerran. Hän vei Veeran aamulla eskariin, alkamassa oli isän viikko.

Oli kirpeä pakkasaamu. Veeralla oli punaiset posket ja reikä etuhampaiden kohdalla. Hän oli nytkyttänyt kaksi maitohammasta itse irti. Veera hymyili leveää hampaatonta hymyä ja vilkutti eskarin eteisessä äidille: ”Nähdään viikon päästä.”

Jutun lähteenä on käytetty poliisin esitutkintapöytäkirjaa. Artikkeli julkaistiin Anna-lehdessä 24.10.2019.
anna.fi
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Tabula Rasa
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: To Syys 24, 2015 8:51 am

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Tabula Rasa »

Instagramissa satuin sivulle, jossa äiti kertoo tästä surmasta ja tunteistaan.
@surupäiväkirja
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

sivusta_seuraaja kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 10:07 pm
salapoliisi1 kirjoitti: En siis väitä, että juuri tämä äiti mitään valehtelisi, mutta yleisellä tasolla tämä pointti. Olisihan tällaisessa tapauksessa hyvin inhimillistä selitellä asiat parhain päin itselle ja muille/quuote] ...Mari on taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa hyvin kauniisti lapsesta. Kirjoitus ex-miehestä on puolustuspuheenvuoro jossa hän itse on pyhimys. Mies kuvaillaan hirviöksi heti suhteen alusta lähtien, paljon ennen lapsen syntymää. Kuitenkin nainen kirjoitti että ex-puoliso on joskus ollut hyvä ihminen. Valitettavasti emme koskaan saa kuulla miehen versiota asioista. Marin puheet ja käytös ovat hyvin ristiriitaisia. Hän kirjoittaa "aloin pelätä tosissani" ja "ex-puolisoni ei käytöksellään uhannut minua fyysisellä väkivalla". Kaikkein järkyttävintä on että hän meni lapsensa murhaajan hautajaisiin omien vanhempiensa kanssa. Ja oli ostanut jopa kalliin (kuten hän kirjoittaa) kukkalaitteen.
Tuosta voisi päätellä juuri sen, mitä moni meistä ajattelee. Rakkaus on ollut olemassa, ja vahvana, hän ei ole myöskään päässyt ylitse parisuhteestaan, jossa on elänyt alkuun hyvää elämää.
Tyypillinen narsisti käyttäytyy juuri näin kuten Mari päiväkirjassaan kuvaa.
Miltä sitten kuulostaisi tai miten sitä kommentoitaisiin, jos Mari haukkuisi ex-puolisoaan narsistiksi tai muuten täydeksi hirviöksi? Saattaa olla kuitenkin parempi, ettei niin tee, varsinkin kun mies on kuollut. Ei se loanheitto erojenkaan jälkeen hyvältä näytä, eikä auta haukkujaakaan.

Hankalissa ihmissuhteissa vaikeinta varmaan on juuri se, että se alun hyvä vähenee koko ajan ja paha lisääntyy. Tässähän Mari oli kuitenkin eronnut jo. Mistä tietää, jos hän ajatteli, että kaikkien kannalta parasta olisi jos hän mahdollistaa isän ja tyttären suhteen jatkumisen. Vaikea ihminenhän saattaa erossa heittäytyä täydeksi piruksi; syyttää vieraannuttamisesta, jos lasta ei voi tavata, vainota, kostaa ja kiusata monin tavoin. Levittää juoruja, ladata paskaa nettiin, tehdä perättömiä ilmiantoja ja rikosilmoituksia.
Nyt nähdään, että tässä tapauksessa valittu linja oli väärä ja tyttö kuoli, mutta kun sitä ei voi tietää etukäteen. Muualle muuttaminenkaan ei aina auta, kun vainoaja etsii kyllä ja yhteinen lapsi mahdollistaa kiusanteon hyvin ja täysin eroon pääseminen on vaikeaa. Viranomaisiltakaan ei aina saa apua, ennenkuin jotain pahaa jo tapahtuu. Muistellaanpas Vilja-Eerikaa vaikka.

Tämä jätkä ymmärsi sentään lopettaa itsensä, enkä häntä sääli. Jonkinlaista surua tunnen siitä, että usein häiriintyneillä ihmisillä on ollut huonot lähtökohdat itselläänkin; väkivaltaa, turvattomuutta ja vähintäänkin henkistä vaille jäämistä, vaikka ulkoiset puitteet olisikin olleet suht ok. Kotien seinien sisällä tapahtuu paljon pahaa ihmisten rikkinäisyyden takia. Joku hakkaa ja purkaa kaiken mustan sisältään lähimpiin, toinen on rikki niin, ettei ajoissa tunnista tilanteen mielipuolisuutta, voi luulla rakastavansa toisen ehjäksi, eikä ymmärrä lähteä. Marista en tiedä mitään, mutta monet "kiltit tytöt" on kasvatettu olemaan muita varten ja puolensa pitäminen on vaikeaa. Mistä se taito yhtäkkiä ilmestyy, jos siihen ei ole koskaan ollut oikeutta ja liika sietäminen ja vääränlainen kiltteys on osa persoonaa; kietoutunut osaksi sitä kuin syöpäkasvain? Usein huonoon suhteeseen jäänyt on ihan yhtä vinoon kasvanut kuin se kaltoinkohtelija.

Tässä valta-asetelmaa tuki alun alkaen jo ikäero. Mies oli usemman vuoden vanhempi ja Mari tavatessa 18-vuotias. Jos lisäksi on henkisen väkivallan kohteena vuosia, sekin murentaa omaa tahtoa ja itsetuntoa.Vaikeat suhteet voi olla yhtä traumatisoivia kuin vuosien koulukiusaaminen tai jopa sota, kun ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja sama stressitila jatkuu 24/7 vuosikausia.

Miksei kukaan ihmettele surman tekijän ristiriitaisia toimia? Hänellä on haluamansa perhe, jota kohtelee kaltoin. Äidin kokemukset vaikuttavat hänen kykyynsä olla hyvä vanhempi, eli tässä ei rakkaan lapsenkaan etu paina mitään. Jätkä on omalla toiminnallaan ja mustasukkaisuudellaan pilannut kaiken ja lopulta tappanut lapsen ja itsensä. Onko joku ihme, jos tuossa muutkin sirkuksessa eläneet ovat ristiriitaisia ajatuksissaan ja tunteissaan ja sanoissaan?

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja aumari »

VastarannanKiiski kirjoitti:
To Maalis 12, 2020 4:00 pm
sivusta_seuraaja kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 10:07 pm
salapoliisi1 kirjoitti: En siis väitä, että juuri tämä äiti mitään valehtelisi, mutta yleisellä tasolla tämä pointti. Olisihan tällaisessa tapauksessa hyvin inhimillistä selitellä asiat parhain päin itselle ja muille/quuote] ...Mari on taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa hyvin kauniisti lapsesta. Kirjoitus ex-miehestä on puolustuspuheenvuoro jossa hän itse on pyhimys. Mies kuvaillaan hirviöksi heti suhteen alusta lähtien, paljon ennen lapsen syntymää. Kuitenkin nainen kirjoitti että ex-puoliso on joskus ollut hyvä ihminen. Valitettavasti emme koskaan saa kuulla miehen versiota asioista. Marin puheet ja käytös ovat hyvin ristiriitaisia. Hän kirjoittaa "aloin pelätä tosissani" ja "ex-puolisoni ei käytöksellään uhannut minua fyysisellä väkivalla". Kaikkein järkyttävintä on että hän meni lapsensa murhaajan hautajaisiin omien vanhempiensa kanssa. Ja oli ostanut jopa kalliin (kuten hän kirjoittaa) kukkalaitteen.
Tuosta voisi päätellä juuri sen, mitä moni meistä ajattelee. Rakkaus on ollut olemassa, ja vahvana, hän ei ole myöskään päässyt ylitse parisuhteestaan, jossa on elänyt alkuun hyvää elämää.
Tyypillinen narsisti käyttäytyy juuri näin kuten Mari päiväkirjassaan kuvaa.
Miltä sitten kuulostaisi tai miten sitä kommentoitaisiin, jos Mari haukkuisi ex-puolisoaan narsistiksi tai muuten täydeksi hirviöksi? Saattaa olla kuitenkin parempi, ettei niin tee, varsinkin kun mies on kuollut. Ei se loanheitto erojenkaan jälkeen hyvältä näytä, eikä auta haukkujaakaan.

Hankalissa ihmissuhteissa vaikeinta varmaan on juuri se, että se alun hyvä vähenee koko ajan ja paha lisääntyy. Tässähän Mari oli kuitenkin eronnut jo. Mistä tietää, jos hän ajatteli, että kaikkien kannalta parasta olisi jos hän mahdollistaa isän ja tyttären suhteen jatkumisen. Vaikea ihminenhän saattaa erossa heittäytyä täydeksi piruksi; syyttää vieraannuttamisesta, jos lasta ei voi tavata, vainota, kostaa ja kiusata monin tavoin. Levittää juoruja, ladata paskaa nettiin, tehdä perättömiä ilmiantoja ja rikosilmoituksia.
Nyt nähdään, että tässä tapauksessa valittu linja oli väärä ja tyttö kuoli, mutta kun sitä ei voi tietää etukäteen. Muualle muuttaminenkaan ei aina auta, kun vainoaja etsii kyllä ja yhteinen lapsi mahdollistaa kiusanteon hyvin ja täysin eroon pääseminen on vaikeaa. Viranomaisiltakaan ei aina saa apua, ennenkuin jotain pahaa jo tapahtuu. Muistellaanpas Vilja-Eerikaa vaikka.

Tämä jätkä ymmärsi sentään lopettaa itsensä, enkä häntä sääli. Jonkinlaista surua tunnen siitä, että usein häiriintyneillä ihmisillä on ollut huonot lähtökohdat itselläänkin; väkivaltaa, turvattomuutta ja vähintäänkin henkistä vaille jäämistä, vaikka ulkoiset puitteet olisikin olleet suht ok. Kotien seinien sisällä tapahtuu paljon pahaa ihmisten rikkinäisyyden takia. Joku hakkaa ja purkaa kaiken mustan sisältään lähimpiin, toinen on rikki niin, ettei ajoissa tunnista tilanteen mielipuolisuutta, voi luulla rakastavansa toisen ehjäksi, eikä ymmärrä lähteä. Marista en tiedä mitään, mutta monet "kiltit tytöt" on kasvatettu olemaan muita varten ja puolensa pitäminen on vaikeaa. Mistä se taito yhtäkkiä ilmestyy, jos siihen ei ole koskaan ollut oikeutta ja liika sietäminen ja vääränlainen kiltteys on osa persoonaa; kietoutunut osaksi sitä kuin syöpäkasvain? Usein huonoon suhteeseen jäänyt on ihan yhtä vinoon kasvanut kuin se kaltoinkohtelija.

Tässä valta-asetelmaa tuki alun alkaen jo ikäero. Mies oli usemman vuoden vanhempi ja Mari tavatessa 18-vuotias. Jos lisäksi on henkisen väkivallan kohteena vuosia, sekin murentaa omaa tahtoa ja itsetuntoa.Vaikeat suhteet voi olla yhtä traumatisoivia kuin vuosien koulukiusaaminen tai jopa sota, kun ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja sama stressitila jatkuu 24/7 vuosikausia.

Miksei kukaan ihmettele surman tekijän ristiriitaisia toimia? Hänellä on haluamansa perhe, jota kohtelee kaltoin. Äidin kokemukset vaikuttavat hänen kykyynsä olla hyvä vanhempi, eli tässä ei rakkaan lapsenkaan etu paina mitään. Jätkä on omalla toiminnallaan ja mustasukkaisuudellaan pilannut kaiken ja lopulta tappanut lapsen ja itsensä. Onko joku ihme, jos tuossa muutkin sirkuksessa eläneet ovat ristiriitaisia ajatuksissaan ja tunteissaan ja sanoissaan?
Hyvä kirjoitus Sinulta! Itse kasvoin väkivaltaisen lapsuuden ja opin vastaanottamaan huonoa kohtelua. Varmaan sosiaalisista ongelmista kärsivät löytävät toisensa ja usein toinen päätyy kontrolloijaksi ja toinen alistujaksi. Ja siinä sivussa viattomat lapset joutuvat pelinappuloiksi. nimim. kokemus

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

aumari kirjoitti:
To Maalis 12, 2020 7:03 pm

Hyvä kirjoitus Sinulta! Itse kasvoin väkivaltaisen lapsuuden ja opin vastaanottamaan huonoa kohtelua. Varmaan sosiaalisista ongelmista kärsivät löytävät toisensa ja usein toinen päätyy kontrolloijaksi ja toinen alistujaksi. Ja siinä sivussa viattomat lapset joutuvat pelinappuloiksi. nimim. kokemus
Kiitos. Jonkinasteista omakohtaista kokemusta tästä on minullakin Surullisinta on, että alistaminen, huono kohtelu ja se, ettei omilla tarpeilla ja toiveilla ole väliä, muuttuu normaaliksi asiaintilaksi, kun ei oikein muusta tiedä. Aihe kiinnostaa minua ja olen siihen jonkinverran perehtynytkin. Aika paljonhan puolisot jopa palaavat takaisin väkivaltaiseen tai hankalaan suhteeseen; aivan kuin oma tahto olisi kaapattu kaltoinkohtelijan taskuun. Esko Argillanderinhan lopulta sitten tappoi anoppi väsyttyään tyttärensä ja tämän pojan kärsimykseen.

Millähän näihin tilanteisiin saisi apua aikaisemmin, kun alistettu usein häpeää ja salaa tilannetta? Vaikeaa uskoa, ettei kotitilanne olisi mitenkään vaikuttanut tässäkin jo Veeraan. Pienillä paikkakunnilla ei ehkä ole osaamista lastensuojelussa, tai resurssejakaan. Turvakodit on kaukana, vertaistukea ehkä vaikea löytää ja pienen paikkakunnan hankaluutena tilanne, että kaikki tuntee kaikki, eikä vaitiolovelvollisuudesta aina niin piitata. Lapissa tuntuu paikoin olevan aika lailla ihan omat lait ja käytännöt.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja maxi »

Tämä keissi palasi jälleen otsikoihin. Illan rikospaikka ohjelmassa äidin haastattelu tapahtumista ja omasta pyrkimyksistä selviytyä eteenpäin.
Ei ole kevyt taakka hänelläkään.
Elämä on laiffii

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja maxi »

Kyllä täytyy todeta, että tekijä on ollut kyllä sekaisin päästään ja pahasti.
On ollut jo uudessa parisuhteessa ja silti jatkanut ex puolison kiusaamista. Vielä lähettänyt elinaikanaan isälleen viestin, että ei saa ex vaimoa auttaa vaikka mikä olis edessä.

Eiköhän tuo uusi kumppani ole huomannut mitään erikoista. Helpostikin se ventovieras huomaa jos toinen ihminen on jotenkin poikkeava käytökseltään. Vaikka jotkut sanoo niinkin, että ei ole vieras enää kun on yhden yön samassa sängyssä keturoinut.
Elämä on laiffii

Late6
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Late6 »

maxi kirjoitti:
To Helmi 11, 2021 4:05 pm
Kyllä täytyy todeta, että tekijä on ollut kyllä sekaisin päästään ja pahasti.
On ollut jo uudessa parisuhteessa ja silti jatkanut ex puolison kiusaamista. Vielä lähettänyt elinaikanaan isälleen viestin, että ei saa ex vaimoa auttaa vaikka mikä olis edessä.

Eiköhän tuo uusi kumppani ole huomannut mitään erikoista. Helpostikin se ventovieras huomaa jos toinen ihminen on jotenkin poikkeava käytökseltään. Vaikka jotkut sanoo niinkin, että ei ole vieras enää kun on yhden yön samassa sängyssä keturoinut.
Joka päätyy tällaiseen tekoo, ei voida todellakaan olevan täysissä järjen voimissa, itsekeskeisyys ylittää kaikki rajat ja sitten seuraus on tämä. Ihmettelen samaa kuin sinäkin

sebvet
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 6:08 pm

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja sebvet »

Tuokin on melko käsittämätöntä suomessa että puhallat auton ratissa 0.6 niin menetät aseenkanto luvat tai sammut yleiselle paikalle muutaman kerran ja joudut juoppoputkaan ni menetät aseenkantoluvat joksikin aikaa mutta kun oikeus määrää lähestymis kiellon toisen ihmisen piinaamisesta tai väkivaltaisesta käytöksestä niin silloin et menetä niinkuin ei tässäkään tapauksessa ole menettänyt.

Sadenainen
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Su Helmi 21, 2021 11:30 am

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Sadenainen »

Turhauttava ja surullinen tapaus, luin juuri iltalehdestä jutun tästä vuoden 2018 tapahtumasta. Itseäni turhauttaa todella paljon viranomaisten toiminta; tosi usein toistuu sama kaava nimittäin. Ensinnä ollaan päätetty, että tehdään joku vanhemman kannalta kielteinen, omiin lapsiin liittyvä päätös, kuten tieto, että lapsi huostaanotetaan/sijoitetaan, tai että lapsi annetaan toiselle vanhemmalle pääajaksi ja toiselle vain 2vkl/kk, tai valvotut tapaamiset tai lähestymiskielto. Asia kerrotaan ihmiselle viranomaisen kapulakielellä (ja kehoitetaan toista puolisoa olemaan puuttumatta asiaan), ja voi olla että hädissään oleva vanhempi ei kunnolla ymmärrä mitä ollaan päätetty. JA SITTEN VIELÄ: lapsen annetaan siinä tilanteessa, niissä tunnekuohuissa, viettää aikaa vanhemman kanssa, joka on juuri saanut ikäviä uutisia. Siis nämä uutisethan pitäis A) selittää asianomaiselle ymmärrettävästi ja ymmärtäväisesti: ihmistä ei saisi ajaa henkisesti nurkkaan B) kertoa asianomaiselle hetkenä, jolloin lapsi ei ole esim viikkoon viettämässä aikaa kaksin vanhemman kanssa. Mutta ei... Tuntuu, että viranomaiset viisveisaavat lapsen turvallisuudesta, kun nämä asiat kerrotaan sillä tavalla kun kerrotaan ja sellaisena hetkenä kun kerrotaan. Lapsen puolesta tilanne ihan erityisesti turhauttaa ja mietin vaan mitä olisi ollut tehtävissä että tapahtuma olisi voitu estää. Isälle olisi pitänyt tarjota myös jotain pakkoterapiaa, jossa olisi käsitelty mustasukkaisuutta ja että toisen omistaminen ei ole ok, varsinkaan eron jälkeen.

Sadenainen
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Su Helmi 21, 2021 11:30 am

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Sadenainen »

Jatkan vielä, että jollain tasolla olen oppinut tuntemaan viranomaisten taitamattomuuden näissä asioissa itsekin. Ensinnäkin lapsiin liittyvät asiat (lastensuojelutyö) vaatii äärimmäistä sensitiivisyyttä, koska mikään ei saa ihmistä pimahtamaan samalla tavalla, kuin tieto siitä, että oma lapsi otettaisiin pois (tai että tapaamisia lapsen kanssa valvoo jatkossa joku tantta sillä ajatuksella että tapaamiset sen perusteella voitaisiin kohta poistaa kokonaan). Silti viranomaiset hoitavat lapsiin liittyviä asioita kylmästi ja viranomaisen naamioon verhoutuneina, jäykkiä järjestelmiään ihmisille tarjoten. Joillekin ne sopivat, mikäs siinä. Itselläni on lapsi ulkomaalaisen miehen kanssa, ja voidaan sanoa, ettei hän ole mikään vuoden isä, ja lapsen syntymä tietyssä mielessä oli toki hairahdus (asia juontaa juurensa omaan hankalaan taustaani ja kaltoinkohteluun lapsuudessa). Joka tapauksessa, sosiaaliviranomaiset ovat antaneet signaalia, että voisin vaatia isää tapaamaan lasta joka toinen viikonloppu; jos tapaamiset ei onnistuisi, voitaisiin ne kieltää kokonaan. Mitä ihmettä? Vaikka en ole paras ystävä entisen miesystäväni kanssa, miksi kiusaisin häntä tahallani? Häneltä ei tapaamiset ihan joka toinen viikonloppu onnistu, mutta en viitsi alkaa häntä sillä kiristämään. Lapsihan siitä ensimmäisenä kärsisi. Hän tapaa lasta, voidaan sanoa milloin sattuu, kun kaikille osapuolille sattuu sopimaan, noin 3 viikon välein. Hän saattaa tapaamista edeltävällä viikolla sanoa, ettei tuleva viikonloppu käykään. No, turhauttavaa tavallaan, mutta en voi sitä lähteä lapselle kostamaan esim. niin että veisin lapsen väkisin sinne, vaikka ei sovi, tai niin, että alkaisin lapsen ja isän tapaamisia jatkossa viranomaisteitse vaikeuttamaan. Että siis omastakin kokemuksesta tiedän, että nämä asiat vaativat sensitiivisyyttä ja joustavuutta, ja niitä usein kun hoidetaan jäykästi ja epäsensitiivisesti, niin en ole yllättynyt, että ruumiita tulee.

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Ivalossa perhesurma: isä ja 6-v. tyttö

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Sadenainen kirjoitti:
Ma Loka 18, 2021 10:36 am
Jatkan vielä, että jollain tasolla olen oppinut tuntemaan viranomaisten taitamattomuuden näissä asioissa itsekin

Sinun viestin lukiessa, tuli mieleen; Kaikki näkyy sinun mielestäsi olevan jonkun muun syytä, sinussa ei mitään vikaa. Tuo on täysin epärealistista!!
Kaikki tekee virheitä, myös sinä, tuossa sinun omassa tapauksessasi!!

Annan sinulle neuvon: Ole yhteistyökykyinen ,virannomaisten kanssa. He ajattelevat VAIN sinun ja lapsesi parasta.
Yhteistyö kun pelaa, asiat on helpompi hoitaa!!

Vastaa Viestiin