Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
sine qua non

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Silli kirjoitti:
spin0 kirjoitti:Toisaalta on sekin kyllä outoa että tutkinnanjohtajalla ei vieläkään omien sanojensa mukaan ole tietoa murhaajan kansalaisuudesta. Hepulla kun on kuitenkin jo lähes 20 vuoden mittainen lista käräjäoikeuden tuomioita vaikka mistä rötöksistä Suomessa. Joten kyllä sitä maalaisjärjellä luulisi että jossain vaiheessa olisi sellainenkin asia kuin kansalaisuus tullut ao. viranomaisille tietoon. Silti nyt vielä neljän päivän varmaankin erittäin ahkeran tutkimustyön jälkeenkään tutkinnanjohtaja ei tiedä noinkaan yksinkertaista asiaa selvittää.

Helvetin kummallistahan se on ettei poliisi muka moista vieläkään tiedä varsinkin hepun mittavan rekisterin huomioonottaen. Tiedä sitten voisiko olla niin että tutkinnnajohtajaa ei ole huvittanut tutkia vai ettei vaan ole huvittanut kertoa?
Veit sanat suustani. Kun katsoin sitä videota, niin meinasi kahvit mennä väärään kurkkuun. Ainakin sen verran, kun olen itse ihmisten väestörekisteritietoja katsellut, niin kyllä se kansalaisuus näkyy sieltä ihan yhdellä silmäyksellä. Riippuu toki siitä, mitä työtä tekee ja mitä tietoja tarvitsee, mutta poliiseilla luulisi olevan laajat oikeudet. Ainoa epäselvä tilanne voisi olla sellainen, että henkilön tiedettäisiin anoneen Suomen kansalaisuutta, mutta se prosessi olisi kesken. Rikostaustahan estää kansalaisuuden saamista, mutta sitä voi hakea uudestaan tietyn rikkeettömän määräajan jälkeen, jos jaksaa sellaisten asioiden hoitamisesta pitää huolta. Tietenkin se edellyttää, että pysyy lain oikealla puolella, mikä on ollut tälle Alille huomattavan vaikeaa käsittääkseni.
Ei kai tuokaan varsinaisesti kovin epäselvä tilanne olisi: niin kauan kuin Suomen kansalaisuutta ei ole myönnetty, olipa hakuprosessi missä vain vaiheessa, ei hakija ole Suomen kansalainen. Kansalaisuudeton l.palestiinalainen tämä Ali tuskin on, ainakin niiden tietojen perusteella, mitä hänestä somessa on löytyvillä. Kaksoiskansalaisuus (Suomen ja jonkun muun maan) olisi toki mahdollinen, mutta senkään kertomisen ei pitäisi tuottaa tenkkapoota poliisille. Ei ole uskottavaa, että noinkin vanhan poliisin tutun ja nyt vielä murhasta epäillyn kansalaisuuden selvittäminen veisi päiväkausia. Jos oikeasti vie, on syytä vakavaan huoleen poliisin ammattitaidon suhteen: minkälaisissa ongelmissa poliisissa ollaankaan vaikeammissa asioissa, jos tuommoista triviaalia tietoa ei ole kyetty neljässä päivässä selvittämään.

Kyse on vain poliittisesti korrekteista syistä johtuvasta tiedon pihtaamisesta. Oikeasti pihtaamiselle ei ole mitään perusteltua syytä, ts. rikoksen tutkinta ei varmasti vaarantuisi, vaikka epäillyn kansalaisuus julkisuuteen kerrottaisiinkin.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

sine qua non kirjoitti:

Käsitinköhän nyt oikein tuon tutkinnanjohtajan lausunnon, eli sen mukaan hän kyllä tietää mistä maasta tekijä on kotoisin, mutta hänellä ei ole kansalaisuuden tämän hetken statusta tiedossaan. Eli Suomen kansalaisuutta on ilmeisesti haettu, mutta tutkinnanjohtajalla ei ole tietoa, että onko sellaista vielä myönnetty?
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Mietin vaan, että rikostutkintahan ei tyssää millään muotoa tähän kansalaisuusasiaan, joten siinä mielessä se ei tämän hetken tutkinnassa ole ehkä se ihan esnisijainen tieto. Tuskin toissijainenkaan?
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Täällä on vedetty johtopäätöksiä, että murhaaja oli viettänyt rauhallista koti-iltaa sukulaisnaisten seurassa, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut henkiseen epävakauteen, kuten ei aiempikaan käytöksensä. Onko tuosta jotain todisteita? Kuinka tarkkaan perheenjäseniä on haastateltu Alin mahdollisista mielenterveysongelmista? Alilla on voinut olla tiedossa olevia mielenterveysongelmia ja epävakautta jo aiemminkin tai sitten ei.

Minkään sortin mafiajuttuihin minun on vaikea uskoa, ennen kuin oikeasti on jotain todisteita. Pidän tätä perhesurmana, kunnes jotain muuta tietoa ilmaantuu. Jos jouluna kokoontuneen perheen isäntä on ollut poissa kotoa jostain kumman syystä (välttelikö Alia?), hänelle tarkoitetut kostotoimet kohdistuivat kenties hänen sijastaan poikaan. Minulla on kyllä semmoinen epäilys, että lapsen surmaaminen ei olisi ollut selkeällä mielellä etukäteen suunniteltu, koska Ali hoiti sen noin huonosti. Hänen olisi ollut helppo mennä kesken illanvieton käväisemään nukkuvan lapsen luona ja vetää kerrasta kaulasuonet poikki. Uskon, että hän olisi kyllä osannut tehdä sen, mutta töpeksimiseksi meni jostain syystä (ehkä alkuun ei ollut tarkoitus tappaa vaan kurittaa). Kaikki motiiveihin liittyvät spekut ovat kyllä jokseenkin turhia, kun oikeaa tietoa ei ole.

Täällä ihmetellään myös, miksi perheenjäsenet eivät osanneet estää pojan sisälle kaappaamista. Minusta siinä ei ole ihmettelemistä, koska tapahtumat ovat varmaan edenneet yllättävästi ja tilanne on ollut kaoottinen. Ensin pientä poikaa on pahoinpidelty ja hänen kanssaan on paettu rappuun. On soitettu hätäkeskukseen ja hoivattu huutavaa lasta. Aikuiset ovat olleet järkyttyneitä ja kenties huutaneet puhelimeen yhteen ääneen, kun ovat koittaneet selvittää tilannetta. Tilanteen on varmaan luultu olevan jo ohi. Yhtäkkiä ovi on repäisty auki ja poika on kiskaistu oviaukkoon tai oven sisäpuolelle. Murhaaja on kenties käyttänyt puukkoa pojan kaulalla ja uhannut tappaa lapsen, jos joku tulee sisälle. Mitä tekisitte sellaisessa tilanteessa? Harkinta-aikaa on kenties 5-10 s., jos meinaa toimia jotenkin. Minulla on kamppailulajeista hankittuja jippoja takataskussa, mutta veikkaan, että noilla naisilla ei ollut sellaisia (oletan, ettei isäntä ollut paikalla, mikä ei kai sekään ole varma tieto).

Täällä ihmeteltiin moittivaan sävyyn, miksi perheenjäsenet eivät heti soittaneet poliisia, mutta ambulanssi ja poliisi lähetetään samasta numerosta ja on hätäkeskuksen oma valinta, mitä sieltä lähettävät ja millä kiireellisyydellä. Jos suomen kieli ei ole äidinkieli, tilanteen vakavuus on ehkä saattanut jäädä vähän epäselväksi. Varmaan ovat hätäkeskuksesta kysyneet, ollaanko lapsen kanssa turvassa ja sukulaiset ovat kertoneet, etteivät ole enää samassa asunnossa. Uskoisin että sieltä oli joka tapauksessa poliisikin tulossa, ambulanssit kenties vaan ehtivät ensin.
spin0
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Ti Marras 20, 2018 8:06 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja spin0 »

TavanTallaaja kirjoitti:Eli Suomen kansalaisuutta on ilmeisesti haettu, mutta tutkinnanjohtajalla ei ole tietoa, että onko sellaista vielä myönnetty?
En tiedä tutkinnanjohtajan ajatuksenjuoksua tässä ja ilmaisikin sen niin leväperäisesti ettei siitä tolkkua saanut. Mutta missään tapauksessa ei sanonut että olisi hakenut kansalaisuutta.

Se nyt kuitenkin on selvä asia että hakeminen ei ole sama asia kuin kansalaisuus! Joten kun kansalaisuutta kysytään, ei silloin udella mitä kansalaisuuksia on mahdollisesti tullut haettua vaan onko minkä kansalainen. Ja kyllä heillä nyt helvetti soikoon luulisi neljän päivän tutkinnan jälkeen, ja lähes kahdenkymmen vuoden rikoshistorian jäljiltä, olevan tieto minkä maan kansalaisia kolttostelija oikein on.

Aivan varmasti tietävät. Ja jos on monia kansalaisuuksia niin aivan todenmukaisesti voi mainita ainakin ne jotka jo tiedetään ja lisätä että muita mahdollisia vielä selvitellään. Tutkinnanjohtajaa ei vaan huvittanut kertoa vaan vetosi yllättävään tietämättömyyteen.

Lisäksi kun kysyttiin onko Suomen kansalainen oli tutkinnajohtajan vastaus väistelevä: "Epäilty on ulkomaalaistaustainen." Joten päättelen tuosta rivien välistä että ei ole ainakaan Suomen kansalainen, koska muutoin olisi tutkinnnajohtaja niin myös sanonut.
sine qua non

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Tutkinnanjohtaja Kanth:
Epäilty on ulkomaalaistaustainen.Hänen kansalaisuutensa tilasta mulla ei ole täyttä selvyyttä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ara ... gs.ZepxwFg

Medioissa olleen tiedon mukaan Zulfigar Ali Sohrabin viimeisin tuomio Suomessa on vuodelta 2015, ja se oli 40 päivää ehdollista vankeutta rattijuopumuksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta ilman ajo-oikeutta (esim. MTV on uutisoinut tästä). Ehdollisesta vankeustuomiosta tulee merkintä rikosrekisteriin, jossa se säilyy viisi vuotta. Rikosrekisteriin merkitään muun muassa henkilön nimi, henkilötunnus ja kansalaisuus.

Ylle kirjoitettu huomioiden poliisilla on pakko olla tiedossa, mikä Alin kansalaisuus on, koska hänellä on voimassa oleva rikosrekisteri. Olisi aivan ällistyttävä yhteensattuma, jos hänellä juuri nyt olisi kansalaisuushakemus sisällä ja sellaisessa vaiheessa käsittelyssä, että poliisilla ei olisi hänen "kansalaisuutensa tilasta täyttä selvyyttä".
Trina
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Pe Syys 09, 2011 12:45 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Trina »

Perhettä on turha syyttää yhden sekopää-enon touhuista.
- Kasvatan omenoita ja haluan antaa sinullekin yhden. Katso, leikkaan omenan kahtia ja syön itse toisen puolen - näet, että omena ei voi olla myrkytetty!
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5152
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja meitzi »

TavanTallaaja kirjoitti:Mietin vaan, että rikostutkintahan ei tyssää millään muotoa tähän kansalaisuusasiaan, joten siinä mielessä se ei tämän hetken tutkinnassa ole ehkä se ihan esnisijainen tieto. Tuskin toissijainenkaan?
Toi mullakin kävi mielessä, että tutkinnanjohtajan asemassa juuri mikään muu seikka ei liene vähäpätöisempi kuin se, että mitä kansalaisuutta tai kansalaisuuksia tekijä sattuu edustamaan. Ääripäät saivat jo vetensä myllyihinsä, ja voidaan julistaa kuinka suomalaisetkin ja toisaalla että taas oli tulokas. Tutkinta keskittynee siihen, että mitä on tapahtunut.

Oletettu isä on sentään jo jätetty unholaan, kun ei se tekijä ollutkaan isän veli, ja kait sentään (toivottavasti) ajatukset kunniamurhasta, kun tekijä olisikin ollut mukamas biologinen isä jne. yms.

Motiivi kiinnostanee kaikkia, mutta nähtäväksi jää, että tietääkö sitä tekijäkään. Ei se nyt ihan ensimmäinen kerta olisi suomen rikoshistoriassa kun joulua juhlitaan hyvin ja iloisin mielin, kunnes joku vuotaa verta. Lapset on joko jätetty rauhaan tai jääneet rauhaan, mutta varmuutta asian tilasta ei saada.

Poliisin noloa toimntaa paljon nolompaa on kirkon irtopisteiden keruu asiassa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Frost
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ke Helmi 06, 2013 6:02 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Frost »

spin0 kirjoitti:
TavanTallaaja kirjoitti:Eli Suomen kansalaisuutta on ilmeisesti haettu, mutta tutkinnanjohtajalla ei ole tietoa, että onko sellaista vielä myönnetty?
En tiedä tutkinnanjohtajan ajatuksenjuoksua tässä ja ilmaisikin sen niin leväperäisesti ettei siitä tolkkua saanut. Mutta missään tapauksessa ei sanonut että olisi hakenut kansalaisuutta.

Se nyt kuitenkin on selvä asia että hakeminen ei ole sama asia kuin kansalaisuus! Joten kun kansalaisuutta kysytään, ei silloin udella mitä kansalaisuuksia on mahdollisesti tullut haettua vaan onko minkä kansalainen. Ja kyllä heillä nyt helvetti soikoon luulisi neljän päivän tutkinnan jälkeen, ja lähes kahdenkymmen vuoden rikoshistorian jäljiltä, olevan tieto minkä maan kansalaisia kolttostelija oikein on.

Aivan varmasti tietävät. Ja jos on monia kansalaisuuksia niin aivan todenmukaisesti voi mainita ainakin ne jotka jo tiedetään ja lisätä että muita mahdollisia vielä selvitellään. Tutkinnanjohtajaa ei vaan huvittanut kertoa vaan vetosi yllättävään tietämättömyyteen.

Lisäksi kun kysyttiin onko Suomen kansalainen oli tutkinnajohtajan vastaus väistelevä: "Epäilty on ulkomaalaistaustainen." Joten päättelen tuosta rivien välistä että ei ole ainakaan Suomen kansalainen, koska muutoin olisi tutkinnnajohtaja niin myös sanonut.

Itselle tulee kyllä mieleen, että josko tälle kultakimpaleelle onkin lipsahtanut jossain välissä Suomen kansalaisuus vaikka onkin koko aikuisikänsä ollut sen luokan kriminaali että sellaista ei pitäisi herua, ja nyt eivät halua tunnustaa että ei noista vaatimuksista mitenkään pidetä kiinni vaan passeja jaetaan ties minkälaisille hamppareille.

Eihän tätä kaveria ja kaltaisiaan muutenkaan tunnu yhteiset säännöt koskevan, sen laatuluokan rikoksista on tämäkin päässyt kuin koira veräjästä pienen sormenheristelyn ja päänsilityksen kera.

Some say the world will end in fire,
Some say in ice.
From what I’ve tasted of desire
I hold with those who favor fire.
But if it had to perish twice,
I think I know enough of hate
To say that for destruction ice
Is also great
And would suffice.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10648
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja damfin »

"Enon" rikoshistoriasta päätellen veikkaisin että motiivi on se tuonkaltaisten tyyppien perinteinen "no kun se vittuili mulle ja mullehan ei vittuilla" ja "sitten kun se vielä rupes parkumaan ja äitiä apuun huutamaan niin sit mä vasta suutuinkin"
Rousku
Jane Marple
Viestit: 1078
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Frost kirjoitti:Itselle tulee kyllä mieleen, että josko tälle kultakimpaleelle onkin lipsahtanut jossain välissä Suomen kansalaisuus vaikka onkin koko aikuisikänsä ollut sen luokan kriminaali että sellaista ei pitäisi herua
En nyt jaksa kelata koko 50-sivuista ketjua taaksepäin selvittääkseni, onko mainittu, missä vaiheessa (ns. epäilty) tekijä on muuttanut Suomeen. Onhan voinut tulla reippaasti alaikäisenäkin. Tai jopa syntyä täällä ja olla silti "ulkomaalaistaustainen", jos vanhemmat ovat muualta muuttaneita. Eli, onko asiasta mitään tietoa (tai edes huhua) kellään?
Rousku
Jane Marple
Viestit: 1078
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Syskon S kirjoitti:Kuinka tarkkaan perheenjäseniä on haastateltu Alin mahdollisista mielenterveysongelmista?
Varmasti haastatellaan kun sen aika tulee, mutta ehkei järkyttävällä tavalla lapsensa, lapsenlapsensa tai veljensä juuri menettänyt välttämättä heti samalta istumalta kovin syväluotaavaa analyysia asiasta kykene tekemään.
Syskon S kirjoitti:Jos jouluna kokoontuneen perheen isäntä on ollut poissa kotoa jostain kumman syystä (välttelikö Alia?), hänelle tarkoitetut kostotoimet kohdistuivat kenties hänen sijastaan poikaan.
Jonkin kumman syyn ei tarvitse olla sen kummempi kuin työvuoro jouluaattona. Sattuu sitä niillekin, jotka haluaisivat viettää joulua perheen kanssa. Saati sitten jos (kuten tässä tapauksessa todennäköisemmin oli) joulu ei ole ihan se juhlien ykkönen. Perhe ei myöskään sen kummemmin kai ollut "kokoontunut" yhteen, ihan normikokoonpanossaan oli kotona, mitä nyt eno piipahti kylään. Ehkä sekin oli normaalia.
Rousku
Jane Marple
Viestit: 1078
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Destiny kirjoitti:
ReissuLasse kirjoitti:Mitä kanavaa naiset katselivat seinän takana?
Tälläkin voi olla vaikutuksensa tekoon, ääni liian kovalla tai vaan muuten huonoa ohjelmaa, taas niitä Ylen uusintoja.
Titanic tuli ainakin klo 21=> , mutta ajaisiko Kate Winsletin ja Leonardo DiCaprion fiktiivinen romanssi murhaamaan lapsen. Epäilen.
Ne mitään Titanicia katselleet, vaan paavin pitämää jouluyön messua! Eli salaa vääräuskoisia -> saa kostoksi tappaa.

Tai ehkä se oli tämä Murha Sandhamnissa, joka rupesi inspiroimaan?
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Kaketus kirjoitti:Mv lehden motiivi uskottava,syytetty eristetty perheestä.Motiivi kosto perheelle , surmata perheen poikalapsi katkaisemalla lapsen kaula!
Harhateoria hyväuskoisille ja toki helppo poliisillekkin jos ei huvita tutkia syvemmin,,
Ei kyllä se jonkun täällä ehdottama meni raiskaamaan poikalasta, kun muut katsoivat televisiota motiivi on uskottavampi. Ehkäpä Titanic oli liikaa seksuaaliselle hätätilalle, tai mitäs muuta sieltä telkusta tulikaan?
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oxymoronic kirjoitti:Jos on asunut Suomessa ainakin vuodesta 2001 veikkaisin että kansalaisuus on suomalainen.
Rousku kirjoitti:En nyt jaksa kelata koko 50-sivuista ketjua taaksepäin selvittääkseni, onko mainittu, missä vaiheessa (ns. epäilty) tekijä on muuttanut Suomeen. Onhan voinut tulla reippaasti alaikäisenäkin. Tai jopa syntyä täällä ja olla silti "ulkomaalaistaustainen", jos vanhemmat ovat muualta muuttaneita. Eli, onko asiasta mitään tietoa (tai edes huhua) kellään?
Voi olla, että on hakenut Suomen kansalaisuutta, mutta ei ole myönnetty rikostaustan vuoksi. Hänellähän on näitä tuomiota ollut jo hyvinkin monen vuoden takaa ja julkeaa laista piittaamattomuutta. Jopa ylinopeussakkoja.

Me muistamme Sellon tapahtumat 9 vuoden takaa. Ibrahim Shkupolli oli saapunut pakolaisena (mutta ei palannut kotimaahansa vaikka sota siellä loppui, mitä se sellainen "pakolaisuus" on?) jo 1990-luvulla. Hän tehtaili useita kansalaisuusanomuksia, mutta ne päätyivät samantien asiasta päättävän viraston wc-tiloihin ja juurikin hakijan rikollisen taustan takia.
- Mutta karkotusta ei tietenkään voida tehdä. Se on "eurooppalaisten arvojen vastaista".

Miksi Zulfikaria ei sitten palautettu vaikka todennäköisesti ei ole Suomen kansalainen (tai on ns kaksoissellainen - ja sitähän ei (vielä) voida poistaa). Ehkä kotimaassaan on jossain pienessä kylässä jokin konflikti ja se estää palautuksen, koska mahdollisuus että kuolee. Tai sitten oli jo lentokoneessa saattajineen, mutta Vihreiden lakiasiantuntija ponnahti ylös ja alkoi elämöimään. En tiedä. Mutta Suomessa saa olla vaikka laittomasti jos vain se kotimaa on "räjähdysaltis".
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin