Sivu 1/1

Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Su Tammi 06, 2019 7:41 pm
Kirjoittaja Silli
Eija Jokinen (nyk. Vataja?) ampui tammikuussa 2002 Sahalahdella 8-vuotiaan tyttärensä Shari-Annan. Jokinen ampui nukkuvaa tytärtään ilmeisesti tyynyn läpi takaraivoon. Tyttö oli hengissä vielä parin tunnin päästä, kun palokunta tuli paikalle. Jokinen oli yrittänyt peitellä tekoaan asunnon polttamalla. Hän oli valellut asuntoa palavalla nesteellä ja jättänyt kynttilöitä palamaan. Tyynyä hän oli käyttänyt äänenvaimentajana. Tyttären surmaamisen motiivina oli huoltajuuskiista, jonka Jokinen pelkäsi häviävänsä.

Myöhemmin Eija Jokinen passitettiin istumaan tuomiotaan Hämeenlinnan naisvankilaan. Hän avioitui myöhemmin Kanaali-Koskisen eli nykyisin Roi Juhani Vataja -nimellä esiintyvän miehen kanssa.

Löytyykö Shari-Annan tapauksesta enempää tietoa? Onko Eija Jokisesta omaa ketjua? Mikä tyyppi Eija on naisiaan?

Jouduin Sahalahdenkin googlaamaan, kun nimi ei sanonut yhtään mitään:
Sahalahti (ruots. Sahalax) on Pirkanmaan maakunnan kaakkoisosassa sijainnut Suomen kunta, joka on nykyään osa Kangasalaa. 2005 tapahtuneen kuntaliitoksen aikaan sen väkiluku oli 2 276.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttären 1/2002 (Sahalahti)

Lähetetty: Ke Tammi 09, 2019 11:34 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Omaa ketjua ei tästä taida olla... Toki Silli olisi löytänyt nämä uutiset/tiedot itsekin:

Elinkautisen tuomion saaneet naiset ketjusta:

Eija Jokinen. Surmasi tammikuussa 2002 Sahalahdella 8-vuotiaan tyttärensä ampumalla. Avioitui vankilassa nykyisin Roy Vatajana tunnetun Kanaali-Koskisen kanssa ja muutti sukunimensä Vatajaksi. Hovioikeuden päätöstä asiasta en löytänyt, joten tukeudun tässä Tampereen käräjäoikeuden marraskuussa 2002 antamaan tuomioon. Alibille taannoin myöntämässään haastattelussa kertoi katuvansa tekoaan joka päivä. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... c&start=30

Linkki johtaa ketjuun Lapsisurmat Suomessa.

Luin jostakin, että avioliitto "Kanaalin" kanssa purkautui ja niitä yhteisiä eläkepäiviä ei koskaan tullut.

Tyttärensä ampumisen jälkeen Jokinen oli aikeissa polttaa kotinsa; ulkopuolisten mennessä taloon siellä talossa oli voimakas bensiinin tuoksu ja kyntteliköissä paloi tuli...

Tyttö murhattiin 1.1. joten tapauksesta tuli vast`ikään kuluneeksi 17 vuotta.

Ohessa Ilta Sanomain uutisia:
Sahalahti_4.1.2002.jpg
Sahalahti_4.1.2002.jpg (95.73 KiB) Katsottu 8361 kertaa
Sahalahti_14.11.2002.jpg
Sahalahti_14.11.2002.jpg (98.31 KiB) Katsottu 8361 kertaa
Sahalahti_19.9.2014.jpg
Sahalahti_19.9.2014.jpg (89.24 KiB) Katsottu 8361 kertaa

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ti Elo 01, 2023 7:59 pm
Kirjoittaja matamimimmi
Missä tämä lapsensa murhannut vaikuttaa ja millä nimellä ?

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ke Elo 02, 2023 8:57 am
Kirjoittaja Eriksson
Aika paljon se kertoo ihmisestä jos menee Kanaali-Koskisen kaltaisen tyypin kanssa naimisiin. Tämä Jokinen lienee tapaus, jonka olisi toivonutkin joutuvan Koskisen uhriksi mutta harmi kun unelmaliitto ei sitten kestänytkään.

No ei tämä Jokinen tietenkään ainoa lajissaan ole mitä tuohon puolison valintaan vankilassa tulee, kyllä vakka aina kantensa löytää, mutta tulipa manattua tämäkin ämmä helvetin kuuseen.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ke Elo 02, 2023 9:37 am
Kirjoittaja viivahattu
Ampuu omaa nukkuvaa lastaan päähän teloitustyylisesti ja istuu hädin tuskin 12 vuotta? On siinä oikeudessa varmaan mietitty päät puhki, että olisiko mitään keinoa, millä tämän saisi menemään tappona, kun kuitenkin nainen tekijänä.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Su Syys 03, 2023 12:41 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Teko tapahtui Sahalahden Pakkalan kylässä kuvassa näkyvässä Tursolantiellä sijaitsevassa talossa:
Surmatalo.png
Surmatalo.png (270.17 KiB) Katsottu 2306 kertaa
Talo näyttää olevan vieläkin pystyssä Tursolantie 8
Surmatalo2.png
Surmatalo2.png (251.6 KiB) Katsottu 2296 kertaa

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Su Syys 03, 2023 1:04 am
Kirjoittaja Collie
Onko tässä tapauksessa tytön isä muslimi? Nimestä päättelisin vähän sen suuntaista, ei kai se voi olla sattuma.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ma Syys 04, 2023 2:28 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
matamimimmi kirjoitti: Ti Elo 01, 2023 7:59 pm Missä tämä lapsensa murhannut vaikuttaa ja millä nimellä ?
Se olisi mielenkiintoista tietää.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ma Syys 04, 2023 7:31 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Collie kirjoitti: Su Syys 03, 2023 1:04 am Onko tässä tapauksessa tytön isä muslimi? Nimestä päättelisin vähän sen suuntaista, ei kai se voi olla sattuma.
Tytön nimi viittaa mun mielestäni enemmänkin Georgiaan.

Olislo lapsen isä sieltä ja eukko pelkäsi kaappausta?

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 11:02 pm
Kirjoittaja Collie
ruusumaa kirjoitti: Ma Syys 04, 2023 7:31 pm
Collie kirjoitti: Su Syys 03, 2023 1:04 am Onko tässä tapauksessa tytön isä muslimi? Nimestä päättelisin vähän sen suuntaista, ei kai se voi olla sattuma.
Tytön nimi viittaa mun mielestäni enemmänkin Georgiaan.

Olislo lapsen isä sieltä ja eukko pelkäsi kaappausta?
Uutisten mukaan tytön nimi oli Shari-Anna -> sharia? En tiedä sitten.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Pe Syys 08, 2023 12:46 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Collie kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 11:02 pm
ruusumaa kirjoitti: Ma Syys 04, 2023 7:31 pm
Collie kirjoitti: Su Syys 03, 2023 1:04 am Onko tässä tapauksessa tytön isä muslimi? Nimestä päättelisin vähän sen suuntaista, ei kai se voi olla sattuma.
Tytön nimi viittaa mun mielestäni enemmänkin Georgiaan.

Olislo lapsen isä sieltä ja eukko pelkäsi kaappausta?
Uutisten mukaan tytön nimi oli Shari-Anna -> sharia? En tiedä sitten.
Tai kuten ätinsä sanoi silloin aikoinaan; "Sarkku":
Eija Jokisen elämä mureni kun lapsen ulkomaalainen isä ryhtyi vaatimaan oikeuksiaan yhteisen lapsen suhteen
- Näin sanasta sanaan Alibissa, josta myös kuva ex-äidistä poliisiautossa.

Jokisen_Eija.jpg
Jokisen_Eija.jpg (117.98 KiB) Katsottu 1130 kertaa
Uudempi kuva on vankila-ajalta annettu haastattelu. "Kaipaan Sarkkua".

Niih, tyttö alkoi olla siinä iässä, että olisi pitänyt ryhtyä aivopesemään islamiin, viedä silvottavaksi ja pakottaa hunnun käyttöön...

Huolella valitut aviosiipat; ählämi ja Roy Vataja.

Re: Eija Jokinen ampui 8v. tyttärensä Sahalahdella tammikuussa 2002

Lähetetty: Pe Syys 08, 2023 4:51 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Ettei nyt vielä olisi Jeesuksen morsian. Siinäpä hyvä nippu.
Ei, vaan toivotaan että on ymmärtänyt lopettaa paskaisen elämänsä, tai ymmärtää lopettaa.
Todennäköisimmin vetää piriä ja Pirkka kaljaa jossakin slummissa, ja etsii sitä seuraavaa lähiöpubin Tarzania jolle kelpaisi vähän elähtäneempi perse jota on ähly ja murhaaja rassannut.