Vantaan murhapoltto 3/2019 - mies surmasi ihastuksensa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kalustettuna vuokrattu asunto, tietyntyyliset korkeat saappaat ja keskivertoa eksoottisempi sukunimi. Nainen taisi olla Suomessa työskentelemässä maailman vanhimmassa ammatissa. Mutta mites kun sukunimi vaikuttaisi olevan arabinimi? Onko mies kuitenkin samasta kulttuurista ja saanut herneen nenään naisen ammatin takia? Murhassa olisi selviä kunniamurhan piirteitä, jos motiivi on ollut naisen "sopimaton käytös" molempien lähtökulttuurissa.

Vein spekuloinnit pitkälle parista yksityiskohdasta, mutta vaikuttaa siltä, ettei kukaan paikallinen tunne kyseisiä henkilöitä ja tapauksesta on tiedotettu oudon vähän, vaikka murhatapa on epätavallinen ja olisi voinut aiheuttaa vaaraa sivullisille.

Crishelle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Tammi 10, 2010 7:29 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja Crishelle »

Kuulin huhuja, että tuo nainen olisi ollut puoliksi venäläinen ja että tuo mies ei ainakaan ollut ollut hänen puolisonsa.

Ja tämä on aika iso taloyhtiö joissa rappuja on useita. Tunnen tuosta tapahtumatalosta ehkä muutaman ihmisen ulkonäöltä. Muuttoliikettä on täällä myös melko paljon ja noita kalustettuja asuntoja. Aika paljon näyttää olevan myös raksaporukoita jotka asuvat kimppakämpissä.

Itsehän aiotaan muuttaa kuukauden päästä täältä, osittain juuri tämän tapauksen vuoksi.
"You say stick to the highway. I say we should take my shortcut.
Why don't we just flip a coin?"

roopertti
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 11:22 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja roopertti »

Olipa pakko kaivaa vanhat tunnukset esiin, kun niin lennokasta spekua ollut uhrin suhteen. Ihan supisuomalainen nainen on kyseessä, jolla viimeiset kymmenisen vuotta mennyt varsin vankasti elämä alaviistoon. Sitä ennen varsin näyttävä ilmestys, mutta raskas elämä vaati toki lopussa veronsa. Huumeita laidasta laitaan ja velkaakin useaan suuntaan. Eiköhän tältä suunnalta löydy myös motiivit tekoon, tekijästä tosin ei ole mitään hajua. Fb-profiilin mukaan on ollut "avoliitossa" mutta mistäpä tuosta porukasta mitään varmaksi tietää.

Crishelle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Tammi 10, 2010 7:29 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja Crishelle »

Kaikenlaisia huhuja liikkuu mutta niistäkään kun ei koskaan tiedä... Oon kuitenkin useammasta lähteestä kuullut spekua tuosta että hänellä alkoi elämä viettää alamäkeä.
"You say stick to the highway. I say we should take my shortcut.
Why don't we just flip a coin?"

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja URSA »

Mikä sitten olisi selitys teipeille keittiön kaapeissa ja niissä oleville englanninkielisille merkinnöille? Huhuissa on voinut tapahtua sekaannus henkilöstä.

Crishelle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Tammi 10, 2010 7:29 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja Crishelle »

URSA kirjoitti:Mikä sitten olisi selitys teipeille keittiön kaapeissa ja niissä oleville englanninkielisille merkinnöille? Huhuissa on voinut tapahtua sekaannus h :idea: enkilöstä.
Samaa mäkin mietin. Tosin aika näyttää kyllä mitä on tapahtunut.
"You say stick to the highway. I say we should take my shortcut.
Why don't we just flip a coin?"

Smellys
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: La Helmi 13, 2016 8:41 pm

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja Smellys »

Täysin huhupuheita. Kuollut on sitä maailman vanhinta harrastanut, lempinimeltään Ellu, ihan kantasuomalainen. Tekijä myös täysin kantasuomalainen, entinen vakuutustarkastaja, joka tykkäs liekeistä. Toistan, täysin huhupuheita.

Hankkija
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:06 pm
Paikkakunta: Riukulehto

Re: Vantaa: yksi kuoli tulipalossa, autot poltettiin pihalla

Viesti Kirjoittaja Hankkija »

Maauunintiellä 9.3.2019 tapahtuneen henkirikostapauksen esitutkinta valmis

13.05.2019 klo 14.48
Itä-Uusimaa

Itä-Uudenmaan poliisi on saattanut Maauunintiellä 9.3.2019 tapahtuneen henkirikostutkinnan loppuun. Juttu on juuri siirtynyt syyteharkintaan rikosnimikkeillä murha ja törkeä tuhotyö. Epäilty on edelleen vangittuna. Poliisi on esitutkinnan aikana selvittänyt myös myöhemmin samana iltana noin klo 21.30 aikaan samassa osoitteessa tapahtuneita autopaloja, joita epäiltiin tahallaan sytytetyiksi.

- Esitutkinnan perusteella autopaloista epäillään tätä yhtä ja samaa tekijää, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Rikoskomisario Rauno Jämsä.

Viranomaistehtävä käynnistyi 9.3.2019 aamulla noin klo. 10.00 aikaan hätäkeskukseen tulleesta puhelusta, jossa ilmoitettiin kerrostalon rapussa olleesta savusta.

Pelastuslaitoksen miehistö lähti tarkastamaan rappukäytävää ja löysi talon toisesta kerroksesta jäänteitä palavasta materiaalista. Pelastuslaitoksen yksikkö lähti tämän jälkeen tarkastamaan asuntoa, jonka oven edessä tulipalo oli ollut. Ovi murrettiin auki, jolloin asunnon havaittiin olevan kauttaaltaan palanut. Sammutustöiden yhteydessä sammutusyksikkö löysi asunnosta vainajan. Paikalla havaittujen olosuhteiden ja poliisin suorittaman palonsyyn tutkinnan perusteella tulipaloa epäiltiin tahallaan sytytetyksi, josta käynnistettiin esitutkinta.

Myöhemmin samana iltana samassa osoitteessa poltettiin lisäksi kaksi autoa. Epäilty saatiin selville nopeasti tutkinnan alkuvaiheessa ja hänet otettiin kiinni 10.3.2019 noin klo 01.30 aikaan kotoaan Tuusulasta.

Koska tapaus on siirtynyt syyteharkintaan, vastaa asian jatkokäsittelystä Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... lmis_80456

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Vantaa: nainen poltettiin kotiinsa - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja janita »

Kuulin, että uhri olisi tosiaan eräs joskus aikoinaan tuntemani maailman vanhimman ammatin harjoittaja. Ihan suomalainen -81-syntynyt nainen.
Huumeet oli tällä ihmisellä kuvioissa jo pitkään, mutta ilmeiaesti nyt oli mennyt paremmin kun oli asunto.

Kyllä tämä nainen on ollut aikanaan kaunis, huoliteltu ja fiksu. Sitten rakastui väärään mieheen (väkivaltainen, huumeet) joka vei hyvin nopeasti mukanaan.
Viimeksi muokannut janita, Su Touko 26, 2019 6:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
chrissy
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Joulu 08, 2015 2:11 am
Paikkakunta: www

Re: Vantaa: nainen poltettiin kotiinsa - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja chrissy »

Tunsin myös uhrin. :(

Rauha hänen muistolleen.
Jokaisen suuren omaisuuden takana on rikos.
- Honore de Balzac

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Vantaan murhapoltto 3/2019 - mies surmasi ihastuksensa

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Jukka Kujanpää lähetettiin eilen istumaan elinkautista.
MTV kirjoitti:https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/iha ... ta/7663108

Ihastus ei saapunutkaan treffeille, mies kosti polttamalla naisen asunnon Vantaalla – tuomittiin elinkautiseen murhapoltosta

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina viisikymppisen miehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen Vantaan murhapoltosta.

Mies sytytti maaliskuussa tulipalon asuntoon, jossa asui hänen noin kuukausi aiemmin tapaamansa nainen. Nainen kuoli palossa.

Oikeuden mukaan mies ajoi aamulla asunnolle kanisterin kanssa ja kaatoi postikuulusta sisään ja oven ulkopuolelle noin kaksi litraa bensiiniä. Asunnossa sisällä ollut nainen oli palon syttyessä hereillä.

– (Hän) oli ehtinyt liikkua asunnossa kohti asunnon parveketta, koska hänen jalkapohjansa olivat nokeentuneet ja koska hän oli löydettäessä puoli-istuvassa asennossa parvekkeen oven lähellä, tuomiossa sanotaan.

Todistajana kuultu paloesimies kertoi oikeudelle, että kyseisen kaltaisessa asuntopalossa ihminen pysyy palokaasujen takia tavallisesti elossa vain muutamia sekunteja tai minuutteja.

Oikeuden mukaan Jukka Tapani Kujanpää, 49, tappoi naisen tahallaan. Hänet tuomittiin murhasta, tuhotyöstä ja vahingonteoista elinkaudeksi vankeuteen.

Todistajan mukaan mies oli ihastunut naiseen voimakkaasti

Todistajana oikeudessa kuultiin miestä, jonka kanssa Kujanpää oli käynyt naisen asunnolla päivää ennen tulipaloa. Asunnolla sovittiin todistajan mukaan, että Kujanpää hakee naisen luokseen illalla. Illalla Kujanpää oli käynyt naisen asunnolla, mistä tämän oli kuitenkin käsketty poistua, todistaja kertoi.

Todistajan mukaan Kujanpää oli tutustunut naiseen noin kuukautta aiemmin ja ihastunut tähän voimakkaasti.

Seuraavana päivänä, muutama tunti palon sytyttämisen jälkeen Kujanpää soitti toiselle tuttavalleen.

– Syyksi teolleen Kujanpää oli kertonut sen, että nainen ei ollut lupauksestaan huolimatta tullut hänen asunnolleen, tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan miehen kertomasta korostui, että hän on kokenut itsensä loukatuksi ja halunnut kostaa naiselle.

Kujanpää oli käsittelyn aikana mielentilatutkimuksessa. Hänet todettiin syyntakeiseksi, eli hänen katsottiin ymmärtäneen tekonsa seuraukset.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vantaa: nainen poltettiin kotiinsa - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

janita kirjoitti:
Su Touko 26, 2019 6:32 pm
Kuulin, että uhri olisi tosiaan eräs joskus aikoinaan tuntemani maailman vanhimman ammatin harjoittaja. Ihan suomalainen -81-syntynyt nainen.
Huumeet oli tällä ihmisellä kuvioissa jo pitkään, mutta ilmeiaesti nyt oli mennyt paremmin kun oli asunto.

Kyllä tämä nainen on ollut aikanaan kaunis, huoliteltu ja fiksu. Sitten rakastui väärään mieheen (väkivaltainen, huumeet) joka vei hyvin nopeasti mukanaan.
Tosiaan, nainen hankki elantonsa pääosin myymällä seksipalveluja mm. Seksitreffit-sivustolla, josta tämä Kujanpään Jukkis oli hänet sitten löytänyt. Tässä kävi kuitenkin niin onnettomasti, että Jukkis otti ja rakastui naiseen. Rakkaus oli kuitenkin - kuten yleensä on - yksipuolista, joten uhrille Kujanpään lemmenlurittelut - ei kuitenkaan kitaraa soittanut uhrin asunnon ikkunan alla - kävivät lahjoista huolimatta rasittaviksi.
Jana kirjoitti:
Ti Maalis 26, 2019 8:12 pm

Nimi voi olla menehtyneen tai vanhankin asukkaan.
M-Asunnot vuokraa kalustettuja asuntoja. Jos ihmetellään kahvinkeitintä :D
Uhri ei asunut asunnossa, vaan käytti sitä työpaikkanaan. Liekö sitten niin, että tuossa on selitys ulkomaalaiselle nimelle talon "sisällysluettelossa" ja kaapistojen ovissa oleville teippauksille. Kaupunki tms taho on vuokrannut asunnon ja tämä vuokraaja on sitten jälleenvuokrannut asunnon pimeästi tälle haureuden ja synnin harjoittajalle.
- Hyvin yleistä, vaikka asia sitkeästi kielletään, että "Suomessa ei ole tälläistä, sillä meillä valvotaan". Paskat valvotaan!

Muhis - yleensä Muhis - kuittaa tästä sekä tuet, että pimeän vuokran.

Mutta tapaukseen. Polttomurhaan.

Nainen oli ollut hereillä kun leimahti. Hän oli hetkeä aiemmin lähettänyt tekstiviestin ystävälleen ja kuten jo on mainittua, pyrkinyt paloa pakoon parvekkeelle, mutta palokaasut tukahduttivat hengiltä. Syyttäjän mielestä Kujanpää aiheutti uhrille äärimmäistä tuskaa ja pelkoa.
- Se, että hän jälkeen päin katui ei auta. Ei edes se, että kertomansa mukaan hänen tarkoitus ei ollut tappaa. Hän tunnusti tekonsa itse hätäkeskukseen soittaessaan.

Suunnitelmallisuuden ja vihan puolesta puhuu se, että Kujanpään tultua torjutuks,i hän uhkasi tappaa kaikki ja polttaa asunnon. Lisäksi vihansa ei asunnon sytyttämisestä suinkaan laantunut, vaan hän rikkoi kirveellä kahden pihalla olleen auton ikkunat ja sytytti autot palamaan. Sitten helpotti.

Voidaan todeta, että Jukkis Kujanpää kärsi ennenkuulumattomalla tavalla rakkauden tähden.

Myistitkö tämän näköiselle miehelle seksipalveluita? Kuva ja kuvassa oleva teksti Alibi 1/20.
Myistitkö tämän näköiselle miehelle seksipalveluita? Kuva ja kuvassa oleva teksti Alibi 1/20.
Kujanpään_Jukka_Jukkis.jpg (73.14 KiB) Katsottu 5596 kertaa
Nyt hän suorittaa elinkautistuomiotaan, josta on saamien tietojen mukaan rustannut valituksen. Hovissa jatketaan.

Mikään "ikänsä rötöstellyt" kriminaali ei Kujanpää ole. Ihan perussettiä ollut aiemmin; Vuonna 2002 parikymmentä päiväsakkoa ampuma-aserikoksesta ja vuosina 2012, 2016 ja 2109 törkeät rattijuopumukset.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vantaan murhapoltto 3/2019 - mies surmasi ihastuksensa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tuoko on 49-vuotias? Olisin kuvasta veikannut ennemminkin 79-vuotiasta. Ei ihme, että käy maksullisissa. Tai siis kävi.
????? ?? ??????.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Vantaan murhapoltto 3/2019 - mies surmasi ihastuksensa

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Hovioikeus piti ennallaan murhatuomion:

Hovioikeus piti ennallaan murhatuomion: Mies sytytti 37-vuotiaan ihastuksensa asunnon palamaan, koska tämä ei suostunut tapaamiseen

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007691362.html

18.12. 13:50

Aika pienestä sitä torppia poltellaan...

Lisätty linkki uutisen otsikosta
-NILS-

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Vantaan murhapoltto 3/2019 - mies surmasi ihastuksensa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

poikani kirjoitti:
Ma Huhti 13, 2020 12:06 am
Tuoko on 49-vuotias? Olisin kuvasta veikannut ennemminkin 79-vuotiasta. Ei ihme, että käy maksullisissa. Tai siis kävi.
Jos sillä rahaa on niin voi se päästä jotakin jannua poraamaan perseeseen linnassa, kunhan maksaa riittävästi.

Mut on kyllä ihan saatanan vanhan näköinen, ja kun, tai jos pääsee ulos aikanaan niin ei ainakaan nuoremmalta näytä.

Mikä tätäkin paskaa, rapamahaista valkolaista vaivasi? Eikö mulkku ollut sen kokoinen ja toimiva että hutsu olisi ihastunut?
Vai oliko tuon mätisäkkiulkomuoto syynä torjutuksi tulemiseen?
Piilohomot on in.

Vastaa Viestiin