Tämän tapainen kokemus on meidänkin perheessä. Hyvin iäkkäät kahdestaan isossa talossa, karkaileva hyväjalkainen mummeli löytyi milloin mistäkin muutaman kilometrin päästä, kerrankin -25 asteen pakkasella oli karannut illansuussa kun omaishoitaja putsasi uunia (ei meteliltä kuullut lähtöä). Löytyi 7 km päästä. Kotiin tuotiin milloin lanssilla, milloin maijalla. Tosiaan aloin puhelimitse uhkailla, että ysikymppinen omaishoitajamies on aivan lopussa kun ei uskalla nukkua jne. Että tämä ukko on temperamenttinen ja saattaa löytyä kaksi ruumista jonakin päivänä. Heitä ei kukaan kaupungin sos.toimesta eikä muualta käynyt tarkistamassa, että miten menee ja tarvitaanko apua. Omat lapset hoitivat asioita minkä ehtivät, mutta ne yöt ja karkaamiset olivat pelottavia.Minun mummoni sai hoitopaikan vasta, kun asiasta päätäville soitettiin toistuvasti, että siellä on pian kaksi ruumista, ja huolehdimme, että käy ilmi, kuka oli vastuussa. Viikossa järjestyi hoitopaikka.
Tätä ennen odotettiin vuosi kera lukuisten päivystyskäyntien, kun vaari ei pystynyt ja jaksanut huolehtia mummosta, joka saattoi muistisairaana karata ja kadota vaikka keskellä yötä. Tai tehdä itselleen vahingossa jotain, polttaa kätensä hellalla, kaatua ja murtaa luita jne. Oletettiin, että yli 90-vuotias katsoo 24/7 vähän alle 90-vuotiaan perään, eikä esim. nuku lainkaan.
Uhkailu ei ole millään tavalla sivistynyttä tai ystävällistä, mutta se oli näköjään ainoa keino. Ja joka kerta tällaisen uutisen nähdessäni mietin, miten omille isovanhemmilleni olisi voinut käydä..
Hoivakotipaikka löytyi mummelille läheltä kotia ja vaarin kunto alkoi koheta ihan selvästi, kun saa nukkua. Mutta siis pointti tässä, että oli pakko alkaa uhkailla ja maalailla kauhukuvia. Tämä pätee muissakin asioissa, uhkailu on ainut keino saada rahat riittämään kantakansalaisvanhuksille, -lapsille ja -nuorille.