Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Minun mummoni sai hoitopaikan vasta, kun asiasta päätäville soitettiin toistuvasti, että siellä on pian kaksi ruumista, ja huolehdimme, että käy ilmi, kuka oli vastuussa. Viikossa järjestyi hoitopaikka.

Tätä ennen odotettiin vuosi kera lukuisten päivystyskäyntien, kun vaari ei pystynyt ja jaksanut huolehtia mummosta, joka saattoi muistisairaana karata ja kadota vaikka keskellä yötä. Tai tehdä itselleen vahingossa jotain, polttaa kätensä hellalla, kaatua ja murtaa luita jne. Oletettiin, että yli 90-vuotias katsoo 24/7 vähän alle 90-vuotiaan perään, eikä esim. nuku lainkaan.

Uhkailu ei ole millään tavalla sivistynyttä tai ystävällistä, mutta se oli näköjään ainoa keino. Ja joka kerta tällaisen uutisen nähdessäni mietin, miten omille isovanhemmilleni olisi voinut käydä..
Tämän tapainen kokemus on meidänkin perheessä. Hyvin iäkkäät kahdestaan isossa talossa, karkaileva hyväjalkainen mummeli löytyi milloin mistäkin muutaman kilometrin päästä, kerrankin -25 asteen pakkasella oli karannut illansuussa kun omaishoitaja putsasi uunia (ei meteliltä kuullut lähtöä). Löytyi 7 km päästä. Kotiin tuotiin milloin lanssilla, milloin maijalla. Tosiaan aloin puhelimitse uhkailla, että ysikymppinen omaishoitajamies on aivan lopussa kun ei uskalla nukkua jne. Että tämä ukko on temperamenttinen ja saattaa löytyä kaksi ruumista jonakin päivänä. Heitä ei kukaan kaupungin sos.toimesta eikä muualta käynyt tarkistamassa, että miten menee ja tarvitaanko apua. Omat lapset hoitivat asioita minkä ehtivät, mutta ne yöt ja karkaamiset olivat pelottavia.
Hoivakotipaikka löytyi mummelille läheltä kotia ja vaarin kunto alkoi koheta ihan selvästi, kun saa nukkua. Mutta siis pointti tässä, että oli pakko alkaa uhkailla ja maalailla kauhukuvia. Tämä pätee muissakin asioissa, uhkailu on ainut keino saada rahat riittämään kantakansalaisvanhuksille, -lapsille ja -nuorille.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Trina
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Pe Syys 09, 2011 12:45 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Trina »

Jos olisin loppuunpalanut omaishoitaja niin kärräisin hoidettavan lähimmän terkkarin tai sairaalan odotushuoneeseen ja häipyisin itte jonnekkin Saharaan.

Tappaminen ei ole koskaan oikein ellei nyt joku väen vängällä armomurhaa halua.
- Kasvatan omenoita ja haluan antaa sinullekin yhden. Katso, leikkaan omenan kahtia ja syön itse toisen puolen - näet, että omena ei voi olla myrkytetty!

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

^Tuo sairaalaan kärrääminen voi muuten oikeasti toimia.

Laman aikana ei saatu ihan pientä lasta sairaalahoitoon 5 päivän korkean kuumeen jälkeen, lapsi ei syönyt, ei juonut, kuihtui vain. Monena iltana käytettiin lääkärissä, ja aina vaan kotiin seurantaan. Lopulta kuskasimme pojan yliopistollisen sairaalan lastenpolille. Yrittivät valittaa että tänne ei voi tulla ilman lähetettä. Sanoimme että emme lähde mihinkään ellei tämä lapsi saa hoitoa. Iäkäs lastenlääkäri otti pojan heti tiputukseen ja sanoi että oikea ratkaisu tuoda sinne väkisellä.

Vähän OT, mutta...
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Antti Rinne sanoo,että vanhukset hoidetaan, paskat sanon minä. Kuten täälläkin on kerrottu miten asiat on menneet niin varmasti tuhansilla ja taas tuhansilla sama kokemus. Taitaa olla Antin keino,aika hoitaa..

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10564
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja damfin »

Trina kirjoitti:
To Loka 31, 2019 6:07 pm
Jos olisin loppuunpalanut omaishoitaja niin kärräisin hoidettavan lähimmän terkkarin tai sairaalan odotushuoneeseen ja häipyisin itte jonnekkin Saharaan.

Tappaminen ei ole koskaan oikein ellei nyt joku väen vängällä armomurhaa halua.
Paha sanoa mitä kukakin siinä tilanteessa itse tekisi jos olisi 90 vuotias ja elänyt rakastaen yhdessä puolisonsa kanssa vaikkapa 60 - 70 vuotta, pystyisikö siinä vaiheessa luovuttamaan ja yksinkertaisesti työntämään puolisonsa kokonaan jonkun toisen hoitoon jatkaen omaa elämäänsä yksin.

Tässä kyseisessä tapauksessakin voi olla että se hoidettavana oleva puolisko on jo itse toivonut omaa kuolemaansa ja mahdollisesti sitä anellutkin, ja mies on sitten lopulta päättänyt että lähdetään sitten yhdessä, jos näin on ollut niin ennemminkin arvostan tuota miestä ja tekoaan kuin syyttäisin tappamisesta.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Voimia vaan kaikille omaishoitajille, tiedetään että kuinka rankkaa se on.
Ruissalo ja Huittinen. RIP!

amle
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 7:44 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja amle »

Muutama ajatus tragediasta tuli mieleen. En tunne tapausta enkä paikkakuntaa muuten kuin linkin uutisesta.

Naapurien olisi kannattanu tehdä pariskunnasta huoli-ilmoitus, mikäli mies on pyydellyt apua naapurista. Kuulostaa hieman epätoivoiselta mennä naapuria kysymään hoitajaksi. Olisikohan mies uupunut pikkuhiljaa ja nyt tullut ikäänkuin viimeinen niitti, jaksaminen loppunut kokonaan? Toki emme voi tietää, ovatko naapurit tehneetkin huoli-ilmoituksen, mutta siihen ei ole reagoitu.

Vanhukset ovat minulle tuttuja työni puolesta, mutta kotihoidosta en ole niin perillä. Onkohan avun saaminen joskus liian monimutkaista vanhukselle, jolla voi itselläänkin olla jo alkava muistisairaus? Siis pyydetään soittamaan numeroon se-ja se siihen-ja-siihen aikaan, jotta saataisiin aloitettua palvelutarpeen arviointi (vai miksi sitä kutsutaankaan), vaikka omaishoitaja ja hoidettava tarvitsisivat apua juuri tässä hetkessä. Masentunut ja uupunut ihminen, saati vanhus ei jaksa odotella päiväkausia jotain soittoaikoja. Ja mikäli ihminen hakee apua monta kertaa saamatta sitä, tulee hylätyksi tulemisen tunne, ikäänkuin "Prkl, ei tässä mitään apua saa, mennään sitten yksin eteenpäin, tuli mitä tuli..." Vanhuksille yhteiskunnan palvelut ovat usein outoja, niitä ei osata hakea oikeasta paikasta tai kuvailla tilanteen vakavuutta. Odotukset ovat myös usein jotain vuosikymmenen takaisia, luullaan esim. että saa kodinhoitajan koko päiväksi, kuten joskus ennen lamaa sai.

On mahdollista, että mies on hakenut apua ihan asiallisesti, mutta hänen pyyntönsä ovat hukkuneet byrokratiaan. Näitä tapahtuu aina joskus, että asiakkaan pyyntö unohtuu, ei reagoida. Ei saisi tapahtua.

Mikäli vanhuksen/lapsen/sairaan kanssa ei enää pärjää, kannattaa viedä päivystykseen. Sieltä voivat kotiuttaa, mutta usein myös pääsee tk:n/sairaalan vuodeosastolle, koska kotona hoidetaan oikeasti todella huonokuntoisia, kipeitä, yökaudet valvovia ja karkailevia vanhuksia, joiden oireita voidaan helpottaa lääkehoidolla, jonka tarve arvioidaan sairaalajaksolla Ja on myös sanottava suoraan, etten jaksa enää hoitaa. Varma en ole, onko tästä aina apua, mutta päivystykseen minä veisin hoidettavan, mikäli en pärjäisi.

Emme tiedä tapauksesta, onko pariskunnalle ehkä tarjottukin esim. vuorohoitojaksoja eli kaksi viikkoa hoidossa, kaksi viikkoa kotona. Omaishoitaja saa näin levätä, mutta eri asia sitten viihtyykö muistisairas siellä vuorohoidossa. Usein juuri pariskunnilla on hirveän iso kynnys viedä puolisonsa vieraiden hoitoon, kokevat sen epäonnistumisena ja jos hoitolaitoksessa vielä sattuu jotain ikävää, esim. kaatuminen, niin koetaan että "oma koti paras koti", vaikka se iäkäs omaishoitaja sitten uupuu. Pitäisi sopia näistä asioista reilusti ennen kuin (muisti)sairaus iskee.

Mutta sitten toisaalta, vanhuksia hoitaneena sanon, että itselleni haluan eutanasian. Vaikka hoivakotiin pääsisikin, ei elämä siellä ole ruusuista. Muisti kun menee niin paraskaan hoito ei aina auta. Muistisairas ei ymmärrä missä on ja roikkuu ovenkahvassa tai huutaa sängynpohjalla, kun kotiin pitäisi päästä. Se on sydäntäsärkevää katsella ja kuunnella. Lopussa pelkkä vaipanvaihto tehdään väkisin, koska vanhus ei ymmärrä miksi riisutaan. Kaikki vanhukset eivät käyttäydy näin, mutta liian moni eikä sitä voi ennustaa, miten muistisairaus kenelläkin etenee. Olen kallistunut sille kannalle, että ihmisen eläminen vanhaksi toisten avun varassa ei ehkä ole luonnollista eikä ihmistä ole tarkoitettu sinne vuoteeseen vaippoihin saamaan makuuhaavoja. Toki olen myös sitä mieltä, että hoitajamitoitukset on saatava kuntoon, ettei kukaan turvaudu epätoivoisiin tekoihin resurssien puutteen vuoksi. Ja ainakin hoitotahtokäytännöt on saatava kuntoon, jotta vanhus saisi edes osin tahtonsa läpi hoitoaan koskevissa asioissa,
Rohkenen epäillä.

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Serenity »

Edellä amle kirjoittaa hyvin ja ajatuksia herättävästi vanhusten hoidon tilanteesta. Se sai pohtimaan jotain vanhuudesta yleisesti, ei niinkään liittyen tähän murheelliseen tapaukseen. Mutta on vaikea nähdä, että tulevaisuudessa avun saanti yhtään paranisi, kun väestö vanhenee kovaa vauhtia eikä resursseja riitä nytkään.

Itselleni yksi pelottavimpia vanhuuden skenaarioita on dementoituminen. Se, että vähä vähältä menettää muistonsa, ajan- ja paikan tajun, eikä tunnista enää rakkaitaan ja koko persoonallisuus ja käyttäytyminen muuttuu. Se kuulostaa siltä, kuin joku varastaisi sielun ja minuuden, jäljelle jää vain jotain sekavaa ja pelokasta, ansassa.

Voi vain toivoa, että siinä vaiheessa, jos itselle puhkeaa rappeuttava muistisairaus tai muu parantumaton sairaus, Suomessa tai missä silloin asunkaan, on edistynyt eutanasialaki. Moni meistä sanoo, että haluaa eutanasian siinä tilanteessa, kun on parantumattomasti sairas, dementoitunut tai elämänlaatu on kipujen tai raihnaisuuden takia huonontunut merkittävästi. Mutta pystyisikö päätöstä tekemään yhtä pragmaattisesti toisen puolesta, oman läheisen kärsimyksen päättämiseksi, jos hän ei pysty ilmaisemaan tahtoaan?

Nykyisin aktiivinen eutanasia on laillista Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa, Kanadassa, Kolumbiassa, Sveitsissä, kahdeksassa USA:n osavaltiossa/liittopiirissä ja Victorian osavaltiossa Australiassa. Eutanasian saamisen ehdot liittyen potilaan täysi-ikäisyyteen, diagnoosiin ja oireiden laatuun vaihtelevat maittain, vapain eutanasialaki on Sveitsissä.

Laadukkaan saattohoidon sanotaan korvaavan tarvetta eutanasialle, mutta itse näen, että jos potilas saa päättää kuolemansa hetken, tarpeetonta kärsimystä voidaan lyhentää ja läheisilleen voi jättää kauniisti jäähyväiset vaikka omassa kodissaan, sen sijaan, että kuolee yksin tai läheinen joutuu seuraamaan, esim. kuinka oma läheinen vähä vähältä tukehtuu omiin nesteisiinsä, hiljaa anellen kuolemaa.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2207
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Kauniisti sanottu, samaa mielta.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

amle
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 7:44 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja amle »

Laadukas saattohoito kyllä auttaa kipuihin ja kuolevan mahdolliseen ahdistukseen. Mutta vanhuus voi olla vuosia ihan hirveää ennen kuin päästään saattohoitoon. Olen nähnyt hoitovastaisuutta, eli vanhus ei ymmärrä toimenpiteiden tarkoitusta ja vastustaa niitä kaikin voimin. Joku painehaavan hoito voi olla todella kivuliasta. Aina on hoitajia, joiden mielestä nuo selviävät sillä, että "olisi vaan joku joka pitäisi kädestä ja lohduttaisi", mutta tuo on valitettavasti inhoamaani lässytyskieltä. Syvästi dementoitunut ei ymmärrä niin hän ei ymmärrä. Antaisitteko itse satuttaa itseänne tai vetää housunne alas, jos ette ymmärrä, mitä ollaan tekemässä?

Vaikka eutanasia on eettinen pulma, valitsen sen mielummin kuin otan riskin, että ne kymmenet muut eettiset pulmat, joita vanhuksen hoitoon kuuluu, ratkaistaan kohdallani huonosti. Esim. vuoteen laidan nostaminen on rajoittamista ja voi ahdistaa vanhusta, mutta onko parempi että kaatuu ja lyö päänsä? Mielestäni molemmat huonoja vaihtoehtoja. Sairaalaolosuhteissa oikein levoton vanhus voidaan myös sitoa vuoteeseen, toki lääkärin luvalla, mutta kuitenkin. Mielestäni joku tolkku pitäisi olla elämän pitkittämisessä elämänlaadun kustannuksella.

Sitä jäin vielä miettimään, että olikohan tälle pariskunnalle tarjottu kotihoitoa? Siis kotihoitajan käyntejä päivittäin 1-4 kertaa. Vai oliko omaishoitajalla jotain kotihoitoa vastaan vai mitähän tapahtui? Emme varmaan saa koskaan tietää.
Rohkenen epäillä.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Niin, olisi ollut hyvä, jos kotiapua olisi käynyt. En tiedä sitten, eivätkö halunneet vai eivätkö osanneet hakea. Mutta olihan se jo uupumuksen merkki tältä mieheltä, kun pyysi naapureilta apua.
Olen itse ollut omaishoitaja, ja tiedän, miten raskasta se on. Olin tosin silloin puolet nuorempi kuin tuo pariskunta, mutta tiedän, että se kulutti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ja tuon ikäiselle ihmiselle se on varmasti ollut välillä ylivoimaista.
Ikävä tapaus kaikkineen.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Kaarnalaiva
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Loka 21, 2019 12:24 am

Re: Murha ja itsemurha Huittisissa

Viesti Kirjoittaja Kaarnalaiva »

damfin kirjoitti:
Ke Loka 30, 2019 9:50 am


Mielestäni omaishoidontuki ei ole hyvällä mallilla vaan ihan päin persettä jos 90 vuotiaan miehen edes annetaan toimia yksinään omaishoitajana omakotitalossa vuodepotilaana olevalle vaimolleen. Vaikka 90 vuotias voi vielä hyväkuntoinen ollakin, on hän kyllä jo oikeutettu siihen että hän voi katsoa vierestä ja osallistua sivusta kun joku oikea hoitaja hoitaa vanhaa vaimoaan.
Täysin samaa meiltä. 90-vuotiaana toimia omaishoitajana sänkypotilaalle. On siinä mennyt kunnan arviointi ihan pieleen. Laissa omaishoidontuesta on kuitenkin ihan selkeästi normitettu se, minkä kuntoinen henkilö voi toimia omaishoitajana. Eikä se ole pelkästään fyysistä kuntoa tarkoittava.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ehkäpä omaishoitajana toimimiseen pitäisi säätää jokin yläikäraja. Tietysti ihmisten kunto rapautuu eri tahtia, mutta eiköhän esimerkiksi 90 vuotta voisi jo olla sellainen rajapyykki, että silloin viimeistään viranomaiset tulevat väliin. Ei tarvitse silloin tulla virheitä harkinnanvaraisuuden vuoksi.
????? ?? ??????.

Phyllis
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ti Marras 05, 2019 8:17 pm

Re: Huittinen: 90-vuotias omaishoitaja surmasi vaimonsa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja Phyllis »

Lauttakylä-lehti kirjoitti 6.11.2019:

”Tämä oli heidän ratkaisunsa”
… ja meidän tulee sitä kunnioittaa, sanovat omaiset. Heidän vanhempansa löytyivät kuolleena kotoaan runsas viikko sitten.
SURU
Satu Ojala

Iäkäs pariskunta löydettiin kuolleena kotoaan Huittisissa lauantaina 26. lokakuuta. Ensimmäisenä 87-vuotiaan pariskunnan kotiin menivät omaiset, kun avuksi tulleelle henkilölle ei avattu ovea eikä puhelimeen vastattu. Omaishoitajana toiminut mies oli poliisin mukaan surmannut ensin vaimonsa ja sitten itsensä.

–Totta kai olimme järkyttyneitä, että he olivat päätyneet tällaiseen ratkaisuun. He olivat olleet naimisissa lähes 66 vuotta ja isä palvoi äitiä. He olivat todella läheisiä toisilleen. He olivat hoitaneet omat vanhempansa ihan loppuun asti ja olivat päättäneet, että he eivät tule missään laitoksessa loppuaikojaan viettämään, sanovat omaiset.

Omaishoitajana toiminut mies oli huolehtinut perheen asioista siitä lähtien, kun puoliso sairastui. Pari kuukautta sitten puoliso joutui petipotilaaksi ja työ kävi omaishoitajalle raskaaksi.

–He saivat sen kaiken avun, jonka ottivat vastaan, mutta ihan kaikkeen he eivät olleet valmiita. Äidin intervallijakso oli sellainen, mihin hän ei halunnut mennä. He pelkäsivät, että joutuvat erilleen toisistaan.

–He olivat sota-ajan lapsia, jotka aloittivat koulutaipaleensa samana syksynä kun talvisota syttyi. He eivät turhan takia apua pyydelleet, vaan yrittivät aina tulla omillaan toimeen.

–He olivat ymmärtäväisiä, kunnioitettuja, kunnon ihmisiä. He elivät yhdessä pitkän elämän ja halusivat myös lähteä yhdessä. Tämä oli heidän vilpitön tahtonsa, jota meidän tulee kunnioittaa. Moni on tuominnut teon, mutta me näemme, että se oli rakkaudesta tehty.

–Heidän ratkaisunsa jälkeen moni heidän sanomansa on saanut uuden merkityksen. Meille lapsille he eivät näistä asioista puhuneet, mutta lastenlapset ymmärsivät nyt, mitä isovanhemmat sanomisillaan tarkoittivat.

Omaiset kävivät pariskunnan luona vuoropäivinä.

–Nämä käynnit olivat heille äärimmäisen tärkeitä.

Omaiset pitävät todella murheellisena sitä, miten tätä tapausta on käsitelty julkisuudessa.

–Me olemme kokeneet suuren menetyksen ja hyväksyneet sen. Tämä kaikki muu, mitä julkisuudessa on nostettu esille, tuntuu todella pahalta.

–Järkytyimme myös siitä, että he eivät ole joidenkin tietojen mukaan saaneet palveluja. Kyllä ovat saaneet ja siksi haluammekin tuoda sen esille. Kaupunkia on turha syyttää vanhempiemme huonosta hoidosta, sillä se ei pidä paikkaansa.

–Niistä ihmisistä, jotka ovat esittäneet surunvalittelunsa suoraan meille, yksikään ei ole kyseenalaistanut vanhempiemme päätöstä, sanovat omaiset."

https://www.lauttakyla.fi/uutinen/06111 ... atkaisunsa

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Murha ja itsemurha Huittisissa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

delila kirjoitti:
Su Loka 27, 2019 9:55 am
Minun mummoni sai hoitopaikan vasta, kun asiasta päätäville soitettiin toistuvasti, että siellä on pian kaksi ruumista, ja huolehdimme, että käy ilmi, kuka oli vastuussa. Viikossa järjestyi hoitopaikka.
No nyt on foliohattu syvällä päässä. Mene nyt ottamaan lääkkeesi. Tämä siitä saadaan, kun ihmiset vieraantuvat perheestään ja syyttävät muita ongelmistaan.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Vastaa Viestiin