Eveliina Lappalaisen surma. Imatra 14.11.2000

[Sirpa]

No, mistä se nyt sitten päätellään, että kenelle tuo herjaus on tarkoitettu?

Tuskinpa Eveliinalle itselleen. Martikaisen nimeähän ei tuolloin ollut yleisessä tiedossa eikä sattuneista syistä kuvaakaan. Johanssonista ja hänen aivoituksistaan voit lukea vaikkapa NBK ketjusta. http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=6&t=643 Kyllä tuo aika selkeä viesti oli jotta kenelle se oli suunnattu. Mutta kuten sanottua, ei liity itse tapahtumiin millään lailla.

Täh, ei liity tapahtumiin?! Eikö siinä ollut kuitenkin Eveliinan kuva? Sitten laitoit linkin jonnekin järjestäytyneen rikollisuuden ketjuun. Ei kait joku 15 vuotias nyt tuollaiseen voi kuulua?! Vai tarkoitatko jotenkin Eveliinan venäläistä poikakaveria... Mutta jos se haistattelikin poliisille?! Tai tiedotusvälineille?!

[Sirpa]

En tiedä miten se nyt voisi olla pimeä. Jos ei jampan oma tunnustus kelpaa niin en tiedä mikä sitten.

No, ei se tunnustus nyt vain riitä - tästä on esimerkkitapaus juuri Ruotsista, jota kutsutaan myös skandaaliksi. Ja tässä tapauksessa - kuten Ulvilassakin - todistajapoliisi ryhtyy spekuloimaan skenaariota pojan "tunnustustarinaan". Voidaanhan se niinkin tehdä, mutta ei se ole silloin mikään näyttö - se on silloin tällainen minfon spekulaatio.

Mutta meillähän on faktatieto siitäkin, että kun huumekuriiri spekuloi oikeudessa yhteistyöstä huumepoliisin kanssa - ja vaikka aine päätyi katukauppaan - niin hänelle ei tullut mitään tuomiota, joten kyllä Suomen oikeuslaitoksessa on todella todistettavasti merkillinen voima tuollaisella minfospekuloinnillakin!

Tässä ex-oikeusministeri Brax kääntää pelikentän toisinpäin, jos tunnustus riittäisi.

Pelkkä tunnustaminen ei Braxin mukaan riitä, vaan syyllisyys on tutkinnassa selvitettävä myös muilla tavoin.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... la/1857990

Huom. SELVITETTÄVÄ, ei esitettävä, jota on sitten spekulointi tuohon tunnustuskertomukseen. Silloisen oikeusministerin kannanotto on muuten tullut melko pian sen jälkeen, kun on väitetty syksyllä 2009 Anneli Auerin ns. tunnustuksen riittävän syyllisyyden näyttöön. Metkointa on se, että vasta tuon Anneli Auerin "tunnustuksen" jälkeen tehtiin sitten siihen sopiva näyttökin.

[Sirpa]

Etsin edelleenkin faktaa tuohon peitetoiminta-asiaan. Muistan, kun puhuttiin Ulvilasta, että historian ensimmäinen, joka on tullut ilmi, ja ihmettelin, kun olihan nyt isän valituksen kautta tullut tämä Eveliinankin juttu?! Ja tieto liittyi nimenomaan siihen, että olin muka lukenut tuon isän valituskirjeen tai joitakin virallisia sivuja liittyen tuohon asiaan... Toisaalta tuo Ulvilan kohdalla ensimmäisen kerran ilmi tullut asia toisaalta liittyi siihen, että ensimmäisen kerran oikeuslaitoksessa käytetään todisteena peitetoiminnalla hankittua tietoa. Jos siis tässä tapauskessa olisi käytetty peitetoimintaa, mutta sillä hankittua tietoa ei olisi käytetty oikeuslaitoksessa, se ei liittyisi tähän asiaan. Mutta totta, en löydä faktaa tähän. Olisiko kuitenkin niin, että olenkin tempaissut tämän asian hihastani, että muistaisinkin väärin... No, joka tapauksessa etsiessäni tuota asiaa, tuli vastaan uutinen vuodelta 2004, ja koska kaikki on katoavaista, niin otan sen talteen.

Eveliina Lappalaisen surman käsittely alkoi KKO:ssa

KOTIMAA JULKAISTU 29.01.2004 18:54 (PÄIVITETTY 31.01.2004 07:04)

Imatralaisen koululaisen Eveliina Lappalaisen surman käsittely alkoi tänään korkeimmassa oikeudessa (KKO) Helsingissä.

Aamupäivällä kuultiin surmasta tuomittua 18-vuotiasta Otto Martikaista. Lisäksi ääneen ehti yksi todistajista, oikeuslääkäri.

Oikeudessa puitiin sitä, mitä surmailtana tarkkaan ottaen tapahtui. Tavoitteena oli selvittää Martikaisen motiivi verityöhön. Martikaisen muistikuvat olivat vaihtelevia. Hän muisti joitakin tapahtumia, kun taas toisista vaiheista hänellä ei ole muistikuvia.

Martikaisen kertomus illan tapahtumista oli KKO:ssa hovioikeuden tapaan suppeampi kuin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Kertomuksessa oli myös ristiriitoja aiempiin lausuntoihin nähden.

Iltapäivällä KKO:ssa kuultiin todistajina kahta poliisia.

Surmasta aikaa yli kolme vuotta
- 14.11.2000: Tanssitunniltaan kotiin pyöräillyt imatralaistyttö Eveliina Lappalainen, 14, surmataan.

- 15.11.2000: Lappalaisen isä löytää ruumiin Imatrankosken urheilukentän luota ojasta.

- 12.2.2001: Surman tutkintavastuu siirtyy keskusrikospoliisin pääosastolle Helsinkiin.

- 8.1.2002: Poliisi pidättää imatralaisen 16-vuotiaan Otto Martikaisen Lappalaisen taposta epäiltynä. Poika on saapunut poliisin kuultavaksi ja myöntänyt alustavasti tekonsa.

- 9.1.2002: Otto Martikainen määrätään vangittavaksi.

- 19.6.2002: Imatran käräjäoikeus tuomitsee Martikaisen seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Martikaisen katsotaan surmanneen Lappalaisen kuristamalla ja hukuttamalla tämän ojaan. Käräjäoikeuden tuomio annetaan nuorena henkilönä tehdystä taposta. Eveliina Lappalaisen omaiset valittavat päätöksestä hovioikeuteen.

- 30.12.2002: Kouvolan hovioikeus tuomitsee Martikaisen nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Vankeusrangaistus pitenee kahdella vuodella yhdeksäksi vuodeksi.

- 3.7.2003: Martikainen saa korkeimmalta oikeudelta valitusluvan. Hän hakee murhatuomion lievennystä.

- 29.1.2004: Eveliina Lappalaisen surma käsitellään korkeimmassa oikeudessa. Oikeudessa kuullaan Martikaista sekä kolmea todistajaa: oikeuslääkäriä ja kahta poliisia. Korkein oikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin.

(MTV3-STT)

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... sa/1995370

No, ei tässäkään puhuta todisteista, puhutaan vain puheista.

[dinz]

Siis mitä hittoa? Miks Sirpa jankkaa jostain peitetoiminnasta, kun tässä tapauksessa ei todellakaan käytetty peitetoimintaa??

[Hilla77]

Eveliinan sisarpuoli teki itsemurhan, koska ei toipunut Eveliinan kuolemasta.

Oliko kyseinen ihminen siihen asti täydessä henkisessä tasapainossa?

Kukapa teini tänäpäivänä ei olisi kova suustaan.

Aika moni varmaan ei ole. Eikä suurin osa ole koulukiusaajia. Siitä tässä on kyse. On tässä maassa ennenkin annettu koulukiusaajille samalla takaisin.

Sitä tosin ihmettelen, että kuinka surmaaja pystyi pitämään suunsa niin kauan kiinni, mutta toisaalta en usko, että herralla oli tarkoituksena tappaa. Ehkä kyse oli koulukiusaajaa kohden tehdystä kurinpalautuksesta, joka meni yli ja sattui vahinko. Harvemmalle hyvin koulussa menestyvälle teinipojalle varmaan tulee ensimmäisenä mieleen tappaa ketään. Johtopäätöksien vetämistä helpottaisi myös se, että tietäisi, onko pojalla aikaisempaa kiusaaja/väkivaltataustaa.

En ihan suoralta kädeltä uskoisi nettikirjoittelijoiden analyyseihin Eveliinan luonteesta.

Veikkaisin, että totuudenmukaisempi kuva niistä saadaan kuin Iltapäivälehdistä, Seiskasta tai Hymystä, kun jätetään hävyttömimmät huutelut puoleen ja toiseen noteeraamatta.

Kyseessä on siis oman psyyken suojausmekanismi, jolla pahat teot selitetään siten, että ne todennäköisesti eivät satu omalle kohdalle.

Tiedän kyllä psyyken defensiivimekanismista, mutta en menisi ihan korpifilosofiapohjalta soveltamaan sitä tähän tapaukseen

Vaikka vuosia on kulunut, on mun nyt pakko kommentoida.

Eveliinan vanhin sisko (puoli) kärsi mielenterveys ongelmista jo pitkään ennen oletettua itsemurhaansa.
Muuten aivan ihana, lämmin ihminen.

V ei ollut ikinä tavannut isäänsä, tiesi vain nimen ja kansalaisuuden, sekä paikan jossa äitinsä oli miehen joskus tavannut.
Tämä kaihersi mieltä, etenkin kun välit isäpuoleen eivät ikinä olleet hyvät.
V:llä oli biologisesta isästään vain yksi valokuva, ja senkin isäpuoli repi V:n teinivuosina suutuspäissään.
Muitakin kummallisia tapauksia isäpuolen tekemänä muistan V:n kertoneen, mutta katson olevani niistä jollain tasolla vaitiolovelvollinen, kun näin joskus V:lle lupasin.

Sen verran voin sanoa, ettei isäpuoli ikinä kyennyt suhtautumaan vaimonsa esikoiseen kuin omaan lapseensa. Ja lapsi sen kyllä huomasi. Vieläpä erittäin hyvin.

V ei tuntenut oikein kuuluvansa perheeseen, eikä välit ainakaan Eveliinaan olleet läheiset.
Ilmeisesti johtui jo ikä-erostakin, mutta keskimmäiseen siskoon taisi pitää harvakseltaan yhteyttä, samoin äitiinsä.

Muistan, että n. vuosi ennen Eveliinan kuolemaa äiti tuli Helsinkiin nuorimman siskon kanssa vierailulle, ja että V totesi mulle Eveliinan olevan piloille hemmoteltu.
Ei selitellyt sen enempää.

Kun V alkoi oireilla ja käyttäytyä epäjohdonmukaisesti, välimme kylmenivät.
Hällä oli aika pieni lapsikin, ja olin kovin huolissani V:n mielen järkkymisestä.
Tiesin kyllä milloin oli missäkin menossa, mutta antamani selväsanaisen kritiikin ansiosta, emme enää pitäneet yhteyttä. Tämä siis tapahtui, kun V muutti pois Helsingin seudulta.

Olisikohan siinä aikaa mennyt maximissaan pari vuotta, kun sitten luin hänen kuolemastaan Hymystä.

[viola riviniana]

Vaikuttaa siltä, että joku täällä epäilee ettei O.M. ollutkaan syyllinen Eveliinan kuolemaan, vai ymmärsinkö oikein? Itse muistan kyllä asian niin, että O.M. kutsuttiin puhelimitse uudelleen kuulusteluun kun dna oli selvitetty, ja hän myönsi jo puhelimessa syyllisyytensä. "Valitettava asia tuli ilmi jo puhelinkeskustelussa", jotenkin näin poliisi kertoi. Vanhemmat sitten veivät O:n poliisilaitokselle ja matkalla hän tunnusti asian myös vanhemmilleen. O kertoi myöhemmin tienneensä, että hänen dna:nsa löytyy surmapaikalta ja osasi odottaa poliisien uutta yhteydenottoa. Näin minun muistini mukaan.

[Doctor Lecter]

Surmatun Eveliinan sisko: Kiitos kappaleesta Paula Vesala

- Siskoni rakasti elämää. Nuori, tilanteeseen täysin syytön lapsi ei ansaitse kuolemaa näin karmean rikoksen uhrina. Kukaan ei ansaitse, muistuttaa 14 vuotta sitten surmatun Eveliina Lappalaisen sisar Miia Laakso. -

SURU Paula Vesala kirjoitti Kovemmat kädet -laulun luettuaan 14-vuotiaan Eveliinan surmasta. Eveliinan sisaren mukaan kappale kuvaa uskomattoman hyvin henkirikoksen uhrin läheisten tuntemuksia. Viime perjantaina vietettiin suureen suosioon nousseessa Nelosen Vain Elämää -ohjelmassa Paula Vesalan päivää.

Vesalan kappaleita esittäneiden artistien lisäksi monia katsojia liikuttivat sanoitusten taakse kätkeytyvät riipaisevat tarinat.
- Teksti lähti kerimään auki, kun luin lehtijuttua, joka kertoi jonkun lapsen surmasta. Sitten oli muutamakin tällainen, oli Eveliinan surma ja muitakin nuoria kuoli ikävissä merkeissä. Mä luin sitä lehteä ja sitten aloin itkeä, kertoi Vesala PMMP-yhtyeelleen tekemänsä Kovemmat kädet -kappaleen synnystä.

Eveliinalla Vesala tarkoitti marraskuussa 2000 Imatralla surmattua 14-vuotiasta Eveliina Lappalaista, jonka kohtalo kosketti suomalaisia syvästi.

Vain Elämää -jakson myötä Eveliinan sisar Miia Laakso sai vahvistuksen sille, mitä oli aavistellut jo jonkin aikaa.
- Samoina vuosinahan tapahtui useampi traaginen nuoren ihmisen henkirikos ja uskon näiden kaikkien vaikuttaneen kappaleen syntyyn yhtä lailla. Viime perjantaina havahduin siihen, että Eveliinan nimi mainittiin lähetyksessä ja tuli tunne, että on pakko tarkistaa asia nauhalta, Laakso kertoo IS:lle.

Laakso kertoo, että hän aloittaa vuoden vaihteessa työskentelyn henkirikosten uhrien läheisille tarkoitetussa Huoma-yhdistyksessä.

Hän kertoo olevansa iloinen saadessaan jatkaa hienoa työtä, jota aiemmat aktiivijäsenet ovat tehneet omaisten aseman eteen.

Myös Lappalaisen perhe on saanut Huomalta paljon tukea menetyksensä jälkeen. Erityisen merkittävä oli ensimmäinen käynti vertaistapaamisissa.

Lue päivän painetusta Ilta-Sanomista tai digilehdestä lisää Huomasta sekä Miia Laakson tuntemuksista Paula Vesalan kappaleesta.

IS
Julkaistu: 3.10.2014 5:30

Ko. laulu ei taida kuulua Otto Martikaisen valintoihin...

[Neiti Lemon]

Miksi muistan nähneeni kuvan Otto Martikaisesta, mutta en löydä sellaista millään haulla Googlesta? Jostain syystä sieluuni on tallentunut kuva tummasta pyöreäkasvoisesta jössikästä. (Ehkä koulukuva? Mahdollisesti.) Muistaako kukaan muu, vai tempoileeko muistini omiaan? Onko Otosta jossain julkista kuvaa? Hannu Suvanto löytyy Facebookista. Onko kellään_mitään_ tietoa Otosta?

[stalk3r]

Miten loppujen lopuksi poliisi edes ymmärsi pyytää kuultavaksi tämän Oton? Edellisenä päivänä nuorisotilalla tapahtuneen riitaantumiseen vuoksiko?

[J.Maybrick]

Wikipediasta:

Lappalainen löydettiin kuolleena ojanpenkasta surmaa seuranneena aamuna 15. marraskuuta. Poliisi aloitti surman tutkinnan vaikeista lähtökohdista: teolla ei ollut silminnäkijöitä eikä varsinaista epäiltyä, motiivista puhumattakaan. Vasta vuoden ja kahden kuukauden kuluttua selvisi, että Lappalaisen surmaaja oli häntä vuotta vanhempi Otto Martikainen, joka ilmoittautui poliisille itse.

[irmuska]

^joo, eikös Otto ollut kertonut isälleen tuolloin ja isä lähti kyyditsemään poikaa poliisilaitokselle tämän omasta toiveesta? Vai muistankohan nyt ihan päin puuta tämän asian...

[Ailar]

Martikaista oli kuultu asiassa jo aiemmin ja hänet pyydettiin uudelleen kuultavaksi.
Otto Martikainen luuli, että poliisilla olisi hänen dna-näytteensä ja siksi hän tunnusti teon. Jälkeenpäin hän sai tietää, ettei näytettä ollutkaan.
Martikaisen vanhemmat (vai oliko vain isä kyyditsemässä?) veivät pojan poliisilaitokselle. Matkalla hän tunnusti jo heille, että oli surmannut Eveliinan.
Hovioikeudessa Martikainen muutti aiempaa kertomustaan itselleen edullisempaan suuntaan.
Tämän Oton isähän kertoili, kuinka poika jäi esim. urheilusuoritusten jälkeen jonkinlaiseen "ylivireystilaan", josta häntä jouduttiin rauhoittelemaan jopa tunnin ajan.

[Kaito Kid]

HS:n Kuukausiliitteen nettisivuilla on juttu Eveliina Lappalaisen siskosta ja siitä, miten hän on selvinnyt murhan aiheuttamasta surusta ja järkytyksestä.

Koulutyttö Eveliina Lappalainen surmattiin Imatralla 16 vuotta sitten – nyt hänen isosiskonsa auttaa muita, jotka ovat menettäneet henkirikoksessa läheisensä

Imatralainen Eveliina Lappalainen löytyi ojasta surmattuna marraskuussa 2000. Hänen isosiskonsa Miia Laakso toipui ja auttaa nyt muita henkirikosten uhrien läheisia. Läheisensä menettäneiden suljetussa Facebook-ryhmässä on noin 200 jäsentä.

VIIME JOULUKUUN kolmantena Miia Laakso heräsi kotonaan Lohjalla ja selasi aamun uutiset sängyssä puhelimestaan. Hän oli hetkessä hälytystilassa. Kotipaikkakunnalla Imatralla oli yöllä ammuttu kolme naista.

Laakso alkoi lähettää viestejä. Osa meni läheisille Imatralle: ovathan kaikki kunnossa? Osa liittyi hänen vapaaehtoistyöhönsä.

Laakso – omaa sukua Lappalainen – on ollut mukana Henkirikosten uhrien läheiset ry:ssä vuodesta 2001. Marraskuussa 2000 hänen 14-vuotias pikkusiskonsa Eveliina Lappalainen kuoli tapon uhrina Imatralla. Isä löysi ruhjeisen ja mutaan hukutetun ruumiin ojasta, kun aamu valkeni yön etsintöjen jälkeen.

Meni 14 kuukautta ennen kuin tekijä saatiin selville, ja sinä aikana pienessä kaupungissa liikkui perättömiä puheita myös perheenjäsenten syyllisyydestä.

Eveliinan kanssa samaa koulua käynyt 15-vuotias poika tunnusti teon alkuvuodesta 2002.

”Hän sanoi motiiviksi sen, että satoi vettä ja vitutti”, Miia Laakso sanoo vakavana.

Tekijä sai seitsemän vuoden vankeustuomion. Ensikertalaisena hän istui siitä puolet.

”Olen pyrkinyt jättämään hänen ajattelemisensa, eriyttämään hänet itsestäni, sillä siinä on jotain, mikä vähän pelottaakin: että se tuo katkeruutta”, Laakso sanoo. ”Toivon vain, ettei hän syyllisty enää kenenkään vahingoittamiseen.”

Laakso on kasvattanut pikkusiskoa mielessään. Eveliina olisi nyt kolmikymppinen nuori nainen. Itsenäinen, aktiivinen ja kunnianhimoinen, Laakso ajattelee.

MIIA LAAKSO asui pikkusiskon kuollessa miehensä ja 2-vuotiaan poikansa kanssa parin kilometrin päässä lapsuudenkodistaan. Kun äiti soitti, ettei perheen kuopus ole tullut tanssitunnilta kotiin, Laakso lähti heti liikkeelle. Eveliinaa etsittiin perheen voimin. Sitten soitettiin poliisille. Laakso muistaa, että viranomaiset ensin vähättelivät heidän huoltaan.

Aamulla isä lähti vielä kertaalleen kulkemaan reitin tanssitunnilta kotiin. Poliisit olivat yöllä ajaneet matkan, mutta valot eivät ulottuneet syvän ojan pohjaan asti.

Eveliina löytyi ojan pohjalta mudasta.

Kriisiapu oli 2000-luvun alussa vielä kehittymätöntä. Perhe sai tuekseen kaksi terveydenhoitajaa, joista toinen oli ollut Eveliinan neuvolahoitaja ja toinen hänen kouluterveydenhoitajansa.

”Kun tapasimme, ei oikein tiennyt, kuka lohduttaa ketä. Suru tuli auttajillekin lähelle. Ei ollut kokemusta kriisiavusta. Terveydenhuollon ammattilaisista oli meille hyvin vähän apua.”

Laakso toivoo, että nykyisin pienille paikkakunnille saataisiin kriisityöntekijöitä muualta. On tärkeää, että he eivät itse ole osallisina surussa.

Laakson toinen lapsi syntyi kahdeksan kuukautta pikkusiskon surman jälkeen. Hän ei muista lapsensa ensimmäisestä vuodesta paljonkaan: ei sitä, mitä hän puki tälle päälle, ei millaista ruokaa syötti, vaikka arkiset toimet oli hoidettava.

Sen sijaan Eveliinan katoamisen ilta ja sitä seurannut vuorokausi ovat tarkasti mielessä. Hän muistaa poliisikuulustelut ja oikeudenkäynnin. Ja pelon. Niiden 14 kuukauden aikana, joina tekijästä ei ollut tietoa, mieli teki murhaajan jokaisesta vastaantulijasta.

”Jossain kohdassa laitoin viltin keittiön ikkunan eteen. Tuntui, että ulkona on jotain pimeää, joka tahtoo minulle pahaa. Se näkee minut, mutta minä en näe sitä.”

HENKIRIKOSTEN UHRIEN LÄHEISET RY eli Huoma perustettiin alkuvuodesta 2000. Yhdistys lähetti Eveliina Lappalaisen hautajaisiin addressin, ja siitä Miia Laakso meni mukaan vertaistukiryhmän toimintaan.

Nyt hän on itse Huoman hallituksessa. Laakso on perustanut yhdistykselle suljetun Facebook-ryhmän, jossa on noin 200 jäsentä.

Huoman jäseniksi otetaan vain ihmisiä, joiden läheinen on kuollut tietoisesti tehdyn surmatyön uhrina.

Vertaistapaamisissa kahdeksan ihmisen keskusteluryhmässä on aina mukana yksi kriisi- ja traumatyön ammattilainen ja vertaisohjaaja. Ammattilaisia on enemmän kuin sururyhmissä yleensä.

Kokemukset ovat raskaita.

On tapauksia, joissa surman tekijä on omasta perheestä. Tällaisille läheisille on järjestetty omia tapaamisia.

Läheisensä menetyksestä näin julmalla tavalla ei koskaan täysin selviä, Laakso sanoo, mutta tapahtuneen kanssa voi oppia elämään.

”Jos et opi elämään sen kanssa, surusta ja katkeruudesta tulee voima, joka vie sinulta itseltäsi elämän. Taistelet kaikkea ja kaikkia vastaan.”

”Ei ole ainutkertaista, että uhrien perheissä on ristiriitoja ja avioeroja. Varsinkin jos joku perheessä ruokkii omaa pahaa oloa vihalla. Se jättää lähtemättömän jäljen ympäristöön.”

Laakso korostaa, että ketään ei kuitenkaan voi käskeä olla katkeroitumatta tai patistaa surutyössä eteenpäin.

LAPPALAISTEN PERHE meni Eveliinan surmassa rikki. Isä ja äiti muuttivat pois Imatralta. Miia Laakso osti vanhemmiltaan lapsuudenkotinsa ja jatkoi töitä imatralaisessa marketissa.

”Minusta tuli koko Imatran kuolemanasiantuntija. Prisman palvelulinjaston taakse tultiin kertomaan, että mies, setä tai kissa oli kuollut.”

Vuonna 2005 Laakso sai jälleen suruviestin. Isosiskopuoli Virpi oli kuollut. Virpin mielenterveysongelmat pahenivat 200-luvulla. Hän oli elänyt rankkaa elämää erillään muusta perheestä.

Miia Laakso alkoi toipua kaikesta surusta vasta, kun hän aloitti uuden elämän Etelä-Suomessa. Nyt hän on erityisnuorisotyöntekijä Lohjalla ja opiskelee työn ohessa sosionomiksi.

”Suru on kuin varjo, joka kulkee rinnalla. Jossain kohtaa tajusin, että pystyn elämään tavanomaista arkea. Mutta tulee tilanteita, joissa varjo kolahtaa olkapäähän. Ei reagoikaan johonkin asiaan tai ihmiseen niin kuin ennen olisin reagoinut, vaan trauma vaikuttaa.”

”Olen oppinut painamaan tuskan pois. Minulla ei ole tahtoa enää velloa siinä. Sille oli aikansa, mutta sen aika ei kohdallani ole enää.”

Laakso välttää paikkoja, joissa muistot saattaisivat hyökyä. Sellaisia ovat esimerkiksi kukkakaupat. Eveliinan kuoleman jälkeen kotiin virtasi kukkalähetyksiä.

”Se lahoamaan alkavien kukkien lemu. Se ei ole hävinnyt mielestäni, vaikka aikaa on kulunut 16 vuotta.”

Laakso sanoo olevansa nyt toinen ihminen kuin aikoinaan Imatralla.

”Ei voi sanoa, että kaikessa on aina jotain hyvää. Minun kohdallani hirveät tapahtumat johtivat positiiviseen kehitykseen ihmisenä.”

HUOMASSA Laakso tapaa koko ajan uusia ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan saman trauman.

Vertaisten kohtaamisista puuttuu kauhistelu. Tapaamisissa nauretaankin: on katsottu stand up -komiikkaa yhdessä. On tärkeää oppia antamaan itselle ja toisille lupa taas myös iloon.

Laakso kouluttautuu parhaillaan kokemusasiantuntijaksi, joka neuvoo esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoita. Tehtävänä on kertoa, miten poliisi voisi uhrin omaisen näkökulmasta parantaa toimintaansa.

Traumatisoituneet muistavat usein yksityiskohtia ja tuntoja tarkasti. Tapahtumia on silti vaikea muistella.

Poliisit, jotka kuulustelevat omaisia mutta salaavat osan omista tiedoistaan, voivat alkaa tuntua vihollisilta.

”Omaisista on kauhean tärkeää saada tietoa. He soittavat viranomaisille viisi kertaa päivässä saadakseen vastauksia”, Laakso sanoo.

”Olen sanonut poliiseille, että älkää piiloutuko ’tutkinnallisista syistä emme voi kertoa’ -lauseen taakse. Jos jotain voi kertoa, kertokaa. Muuten selittäkää, että jos nyt kerromme, voi seurata tätä ja tätä. On raukkamaista ja liian helppoa toistaa sitä yhtä lausetta.”

Laakson mielestä poliisi toimi Eveliinan surman jälkeen perustellusti, mutta joitakin virheitä tapahtui. Perhe esimerkiksi luki kuolinsyyn lööpistä. Tajuton Eveliina oli lopulta tukehtunut ojan mutaan.

”Poliisi julkaisi kuolinsyyn ensin lehdistölle ja sitten vasta meille. Siitä tutkinnanjohtaja oli aidosti pahoillaan. Hän sanoi unohtaneensa meidät.”

Laakso on käyttänyt esimerkkiä puhuessaan poliiseille:

”Tätä se voi olla, jos ette ajoissa pysähdy miettimään.”

Laakso tietää, että moni uhrin omainen tuntee vihaa ja katkeruutta myös oikeuslaitosta kohtaan. Tuomiot eivät tietenkään koskaan korvaa menetyksiä.

Henkirikosten läheisten uhrit ry on vertaistukiryhmä, mutta se tekee myös vaikuttamistyötä. Raha-automaattiyhdistyksen tuella se on palkannut kaksi työntekijää.

Huoman mielestä tuomiota lieventävä ensikertalaisuus tulisi poistaa kokonaan henrikostuomioista. Nyt rikoksen tekijä tuomitaan ensikertalaisena, jos hän on edellisen tuomion jälkeen ollut kolme vuotta uusimatta rikostaan.

”Tätä vastaan olemme pitäneet ääntä. Se on kohtuutonta”, Laakso sanoo.

14-VUOTIAAN EVELIINAN koulukuva oli vuosina 2000–2002 monien lehtien kansissa. Perhe puhui toimittajille. Siten kuolema kosketti ihmisiä kaukanakin. Koko Imatra ja koko Suomi tuntuivat surevan.

Surmaa seurannut julkisuus oli Laaksosta ristiriitaista.

Osittain siitä tuntui olevan hyötyä. Tuli painetta löytää syyllinen ja saada ihmisten oikeudentajua vastaava tuomio. Kun juorut Imatralla surman jälkeen levisivät, paikallislehti Uutisvuoksi oikoi niitä: se teki jutun, jossa poliisi korosti, ettei perheenjäseniä epäillä. Lehden päätoimittaja asui lähistöllä, ja hänelle vanhemmat antoivat ensimmäisen haastattelunsa.

Miia Laaksosta tuntui, että vaikka Eveliina oli poissa, hän sentään eli kuvissa, joita lehdetkin julkaisivat.

”Lohdutti, että kun hänen kohtalonsa oli julma ja aikansa lyhyt, niin ihmisillä on kuitenkin jokin muistikuva hänestä.”

Yksityisyyden menetys oli vaikeampaa. Laakso koki, että heitä alettiin pitää silmällä. Siksi Laakso ei enää halua omaa kuvaansa esiin.

Imatralla kommentoitiin aikoinaan, oliko Eveliinan haudalla kukkia ja kynttilöitä.

”Vaikka itsekin halusi, että kynttilät palaisivat ja kukat olisivat tuoreita, niin en hoitanut niitä enää vain oman tuntemuksen vuoksi, vaan pitääkseni ihmiset tyytyväisinä.”

Oma lukunsa olivat selvännäkijät ja kiihkouskovaiset, jotka lähettivät kirjeitä.

”Kaikki ne hullut. Tällainen tuo esiin paljon yllätyksiä ihmisistä.”

Laakso ei näe netin henkirikosaiheisilla keskustelupalstoilla mitään arvoa. Hänen mielestään niissä ”herkutellaan” tapahtuneilla. Väärät tiedot ja juorut leviävät, mikä voi vaikeuttaa uhrien läheisten asemaa ja surutyötä.

”Toisaalta ymmärrän, että ihmiset ovat uteliaita. Tapahtumista pitää uutisoida ja puhua. Mutta on vastuutonta, jos lähteitä ei varmenneta.”

LAAKSO ON Eveliinan surman jälkeen kuunnellut vertaisryhmissä monta surullista tarinaa toisten menetyksistä.

Mikä saa ihmisen tappamaan, sitä hän ei tiedä.

Eveliina Lappalaisen surmaaja ja Imatran viime joulukuisen kolmoissurman tekijät olivat nuoria miehiä. Eveliinan surmaaja oli vasta lapsi, 15-vuotias.

Laakso on erityisnuorisotyöntekijä, jonka asiakkaat tulevat sosiaalitoimen, koulukuraattoreiden ja epätoivoisten vanhempien avunpyyntöjen kautta.

”Minä en osaa selittää henkirikoksia, mutta haluan osaltani helpottaa hyvinvointia. Jos voin auttaa edes yhtä ihmistä, joka ei jää loppuelämän syrjäytymiskierteeseen, työni on arvokasta.”

Sosiaali- ja terveyspalveluissa Laakso korjaisi heti yhden asian.

”Alkuvaiheen huumeidenkäyttöön ei Suomessa ole hoitomallia, varsinkaan nuorille. On päihdeneuvontaa ja -seuloja mutta ei paikkaa, jossa voitaisiin auttaa kunnolla sellaista nuorta, joka ei ole vielä raskaiden huumeiden käyttäjä tai tehnyt rikoksia.”

Sen sijaan että julkisessa puheessa kauhisteltaisiin, voitaisiin laskea pärjäämisen rimaa.

”Nykyään sosiaaliset kyvyt ovat hirveät painottuneita. Varsinkin ujoilla ja herkillä pojilla se aiheuttaa kuoreen vetäytymistä entisestään, ja sitten tulee näitä makuuhuoneeseen tietokoneen taakse jumiutuvia nuoria miehiä.”

KUN MIIA LAAKSO oli viime joulukuun alussa lukenut Imatran kolmoissurmasta ja lähettänyt viestejä, hän sai alkoi saada myös vastauksia. Uhrit olivat Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi imatralaista toimittajaa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Wilén-Jäppisen hän oli jonkin kerran tavannutkin. He olivat asuneet samassa kaupunginosassa ja taistelleet lastensa koulun säilymisen puolesta.

Laakso lähetti uhrien omaisille viestit. Hän kertoi, että Henkirikoksen uhrien läheiset ry on olemassa ja valmis tukemaan.

”Olisin halunnut ottaa surun heiltä. Ajattelin, että olen käynyt niin pitkän taistelun, että osaan tämän. Mutta jokaisen on pakko kulkea surun tie itse.”

http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005150672.html

[Lassie]

^ Hyvin bongattu lehtijuttu.

Virkavallan koulutukseen tulisi kuulua uhrien kohtaaminen, kriisitilanteiden käsitteleminen ja tilannekohtaisempi viestintä kun asioidaan uhrien taikka näiden perheiden kanssa. Se olisi todella tärkeää. Uhrit ja perheensä ovat jo kokeneet painajaisen/kokemassa par'aikaa, ja olisi asiaankuuluvaa ettei virkavalta lähtisi pahentamaan taikka tuottamaan lisää painajaista uhreille/omaisille.

Poliisi ei saisi olla niin yksiviivainen, ettei osaa erottaa milloin auktoriteetilla (ns. pamputusvaihe) on käyttöä ja milloin taasen sydämellä olisi enemmän käyttöä (edelleen järjenkäyttö taustalla mutta mukaan saisi tulla huomioonottavaa suhtautumista) . Parannettavaa on. Aiheesta on ollut mediassakin aiemmin, julkituotua virkavallan huono suhtautuminen uhripuoleen.

Hienoa että M. Laakso, uhrin sisko, on vaikuttamassa asioihin ja näyttämässä virkavallalle käytännön kautta ja esimerkein, kuinka tärkeää poliisien koulutuksessa on myös ajatella ja huomioida uhreja ja omaisia.

Voimia perheelle.

Ohessa vielä ylläolevaan mietintään liittyvä ote ko. tekstistä.

// Laakso kouluttautuu parhaillaan kokemusasiantuntijaksi, joka neuvoo esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoita. Tehtävänä on kertoa, miten poliisi voisi uhrin omaisen näkökulmasta parantaa toimintaansa.

Traumatisoituneet muistavat usein yksityiskohtia ja tuntoja tarkasti. Tapahtumia on silti vaikea muistella.

Poliisit, jotka kuulustelevat omaisia mutta salaavat osan omista tiedoistaan, voivat alkaa tuntua vihollisilta.

”Omaisista on kauhean tärkeää saada tietoa. He soittavat viranomaisille viisi kertaa päivässä saadakseen vastauksia”, Laakso sanoo.

”Olen sanonut poliiseille, että älkää piiloutuko ’tutkinnallisista syistä emme voi kertoa’ -lauseen taakse. Jos jotain voi kertoa, kertokaa. Muuten selittäkää, että jos nyt kerromme, voi seurata tätä ja tätä. On raukkamaista ja liian helppoa toistaa sitä yhtä lausetta.”

Laakson mielestä poliisi toimi Eveliinan surman jälkeen perustellusti, mutta joitakin virheitä tapahtui. Perhe esimerkiksi luki kuolinsyyn lööpistä. Tajuton Eveliina oli lopulta tukehtunut ojan mutaan.

”Poliisi julkaisi kuolinsyyn ensin lehdistölle ja sitten vasta meille. Siitä tutkinnanjohtaja oli aidosti pahoillaan. Hän sanoi unohtaneensa meidät.”

Laakso on käyttänyt esimerkkiä puhuessaan poliiseille:

”Tätä se voi olla, jos ette ajoissa pysähdy miettimään.”

Laakso tietää, että moni uhrin omainen tuntee vihaa ja katkeruutta myös oikeuslaitosta kohtaan. Tuomiot eivät tietenkään koskaan korvaa menetyksiä.//

[paccasucco]

Lassie hyvä; Suomen Kuvalehdessä n:o 14 2001 oli kymmenen sivun artikkeli Eveliinan surmatyöstä.En nyt jaksa koko juttua skannata.

Itse olen sitä mieltä, että viime joulukuussa Imatralla tapahtunut kolmoissurma sai turhankin paljon julkisuutta osakseen, ainakin siinä mielessä, että asian tiimoilta esitetty "ylimääräinen uutislähetys" oli omasta mielestäni liioiteltu.Nythän siitä ei kukaan puhu.Imatralla on tapahtunut paljon järkyttävimpiäkin veritekoja.