Lusun loppu
Rikollisjohtaja Osmo Ahlqvist pelkäsi omaa palkkamurhaansa. Hänet ammuttiin Kotkassa laittomalla aseella, joka oli ollut Helsingin poliisin hallussa ennen henkirikosta. Murhan jälkeen Kaakonkulmalla alkoi liikkua erikoisia väitteitä Helsingin huumepoliisien toimista seudulla.
Poutainen perjantai oli ehtinyt kääntyä iltapäiväksi, kun Jari Kolivaara lähti Helsingistä kohti Kotkaa.
Kolivaaralla oli vaalea tukka, kapeat kasvot ja matalat kulmat. Joku olisi saattanut tunnistaa hänet rikosuutisista, mutta suurin osa lehtien lukijoista tuskin muisti häntä tuossa vaiheessa edes nimeltä.
Oli 7. huhtikuuta vuonna 1995.
Kolivaara tiesi, että hänet tuomittaisiin pian vankeuteen. Hän oli ampunut tammikuussa Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa kohti kahta veljestä mitättömän kuuloisen riidan päätteeksi. Luoti osui toista miehistä haaroväliin ja reiteen.
Tapauksen käräjöinti oli yhä kesken, mutta vankilaelämässä ei ollut Kolivaaralle mitään uutta. Hän oli istunut muurien sisällä jo pitkän siivun 30-vuotisesta elämästään. Hän oli paennutkin jo kahdesti: kerran vankilasta ja toisella kerralla junan vankivaunusta.
Kolivaaraa epäiltiin lukuisista muistakin rikoksista. Muutama päivä aiemmin häneltä oli löytynyt vajaa puolikas gramma kokaiinia, minkä takia hänet oli nyt pidätetty. Helsingin huumepoliisi tutki tapausta. Tänä huhtikuisena perjantaina Kolivaara pääsi Pasilan poliisivankilasta vapaalle odottamaan rikostensa käsittelyä oikeudessa.
Hän kävi peseytymässä ja vaihtamassa vaatteet isoäitinsä asunnolla.
Iltapäivällä hän jätti pääkaupunkiseudun varastetulla autolla, jonka käynnisti ruuvimeisselillä.
.
.
Cut. Pykälä 21.
-NILS-