Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://yle.fi/uutiset/3-11879501

12.4.2021 10:53

Uusia yksityiskohtia Vallilan taposta tuomitun 16-vuotiaan karkumatkasta: syytetään puukottaneen viiden euron takia Tampereella

16-vuotias oli määrätty matkustuskieltoon, mutta hän rikkoi sitä ja syyllistyi Vallilan henkirikokseen.


Syytteiden mukaan pojat olivat matkalla Tampereella 15-vuotiaan pojan äidin autolla ja suunnittelivat ryöstävänsä jonkun saadakseen rahaa.

Kaukajärven kaupunginosassa Tampereella he havaitsivat tuntemattoman miehen kävelemässä. 16-vuotiaan syytetään lähestyneen miestä puukko kädessä.

Hän tunnustaa pyytäneensä uhrilta viiden euron seteliä, jonka jälkeen uhri olisi heittänyt häntä juomalasilla. 16-vuotias kiistää törkeän ryöstön yrityksen.

Ryöstön uhri oli sanonut kolme kertaa, ettei hänellä ole rahaa, mutta syyttäjän mukaan 16-vuotias ei luovuttanut. Häntä syytetään tapon yrityksestä.

Uhri kaatui maahan ja hänelle tuli puukotusvammoja ylävatsaan, oikeaan reiteen ja sääreen. Uhri olisi kuollut ilman sairaalahoitoa.

Syyttäjällä on videotallenne todisteena tapahtumasta.

Syyte kertoo, että teon jälkeen alaikäiset nuoret pakenivat autolla paikalta. Heidän syytetään anastaneen lähes 50 litraa bensiiniä ja poistuneen maksamatta huoltoasemalta.

Tämän jälkeen 16-vuotiaan syytetään ajaneen autoa yleisillä teillä ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Tässä vaiheessa hänen kyytiinsä oli tullut myös 15-vuotias tyttö.

Syyttäjän mukaan 16-vuotias ajoi huomattavaa ylinopeutta. Hänen syytetään ajaneen pakollinen pysähtyminen -liikennemerkin ohitse. Sen jälkeen 16-vuotias menetti ajoneuvon hallinnan ja suistui pellolle. Ainakin toinen 15-vuotias loukkaantui tässä rytäkässä.

Vielä samana päivänä kolmikon syytetään menneen luvatta saunarakennukseen ja oleskelleen siellä yöllä.

15-vuotiaalle tytölle vaaditaan sakkoa ja 15-vuotiaalle pojalle ehdollista vankeusrangastusta.

====

Näkyy myös olevan Iltalehdessä oikeudenkäynnin seuranta:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c83d ... fe916b727a

Kello 9.58: Puukottaja väittää säikähtäneensä lasituoppia

Asianajaja Hippi pitää puolustuksen asiaesittelyä. 16-vuotias katsoo, että toimi Keskisenkadulla hätävarjelun liioittelutilanteessa.

Uhri käveli jostain syystä lasituoppi kädessä. Kun poika tuli vaatimaan mieheltä rahaa, mies heitti tuopin syytetyn suuntaan. Epäselvää on, osuiko lasi vai ei. Syytetyn mukaan tuoppi osui ja aiheutti muun muassa hampaan lohkeamisen.

- Asianomistaja on voinut heittää tuopin säikähdyksestä, mutta päämieheni on säikähtänyt tekoa ja kokenut sen provokatiiviseksi. Puukko on otettu esiin sen jälkeen, Hippi sanoo.

- Keino on toki liioiteltu, mutta se, mitä hän on nuorena henkilönä tehnyt, on hätävarjelun liioittelua.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Clarence
Jack Bauer
Viestit: 957
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Clarence »

#" Vallilan teinitappaja avautui oikeudessa ensi kertaa – ”Aion käydä vihanhallintakurssit”
Vallilan teinisurmaajaa syytetään aiemmista törkeistä väkivaltarikoksista. " - Iltalehti 12.4.2021

Vihanhallintakurssit aikoo käydä, poikahan on huumorimiehiä. Huumorimiehiä, lue huumoripoika. Vihanhallintakurssi, voihan rähmä! Aikomus ja teko ovat kaksi eri asiaa.

Nämä kurssit olisi parempi suorittaa päiväkodissa ja ala-asteella, jos kerran koti ei sovellu asiaan. Vihanhallintakurssi vankilassa on usein kaunis ajatus.

kakkosurpo
Sherlock Holmes
Viestit: 7432
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Clarence kirjoitti:
Ma Huhti 12, 2021 3:12 pm
#" Vallilan teinitappaja avautui oikeudessa ensi kertaa – ”Aion käydä vihanhallintakurssit”
Vallilan teinisurmaajaa syytetään aiemmista törkeistä väkivaltarikoksista. " - Iltalehti 12.4.2021

Vihanhallintakurssit aikoo käydä, poikahan on huumorimiehiä. Huumorimiehiä, lue huumoripoika. Vihanhallintakurssi, voihan rähmä! Aikomus ja teko ovat kaksi eri asiaa.

Nämä kurssit olisi parempi suorittaa päiväkodissa ja ala-asteella, jos kerran koti ei sovellu asiaan. Vihanhallintakurssi vankilassa on usein kaunis ajatus.

Tavoite on päästä pikkisen aikaisemmin siviliin, kun on ihan vihanhallintakin kuosissaan.
Ja kun sitten aikanaan tekee taas väkivallantekoja, niin johan sitä voi yrittää saada kevennystä tulevaan tuomioonkin, kun on edelleen vihanhallinta käsissä, ja toisessa kädessä perinnemora.

Kait se vihanhallintakurssi vastaa oikeudessa vartin papereita, kun niitä vartin papereita ei enää tahdo saada.
Vituiksi meni, mutta ei haittaa.

Avatar
matamimimmi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

tässä vielä mtv 3 uutinen jossa mainitaan tekijöiksi romani ja 2 ulkomaalaista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... #gs.y1d857

16-vuotias romanipoika ja hänen seuranaan ollut 15-vuotias olivat olleet karkuteillä lastenkodista ja päättivät ryöstää sattumanvaraisesti valittavalta uhrilta rahaa bensanostoon. Uhriksi joutuneella miehellä ei ollut rahaa, ja 16-vuotias löi teräaseella miestä vatsaan. Uhri joutui sairaalahoitoon. Hänellä ei tällä hetkellä ole enää hengenvaaraa.
Murha ei vanhene koskaan

On Anoi Kaa
Frank Columbo
Viestit: 9399
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Vai oikein vihanhallintakurssi ja vielä tosiaan vankilassa! Häh häh, tainnu pooka katella liikaa elokuvia. Ja muutenkin, jos tosissansa kuvittelee että tulevien henkirikosten tai niiden välissä on vain vankilan "vihanhallintakurssi", niin on muuten melko vaarallinen rikosromani varttumassa siellä jossain!

Personal Rainer:"Minulla ja parhaalla kaverillani abu-dimbalalla ei ole riittävästi polttoainetta, kas, pistän sinua puukolla noin ja vaadin sinulta rahaa. Minulla ei ole vieläkään riittävästi polttoainetta. Kas, olen tapon yrityksestä syytettynä. Meitä romaneja syrjitään, eikä kunnioiteta, suomalaiset ovat rasisteja ja siksi heitä saa tappaa ja ryöstää mielin määrin, mieluiten vieläpä vanhuksia."

Jännä kyllä, ettei ketään ole koko aikana napannut kysäistä nimiä. Tän romanin nimi olisi ainakin hyvä olla tiedossa, niin osaavat ihmiset varoa jonkun vuoden päästä. Mediallahan se tieto on, mutta niiden julkaisuun on pahat estot, koska romani ja 2 ulkoloista. Ehkäpä sitten, kun tuomio tulee, tulisi nimetkin? Jossei, niin pitää jonkun tilata.
"The nine most terrifying words in English are 'I'm from the goverment and here to help'."
- Ronald Reagan, puheessaan 1986:
https://youtu.be/xhYJS80MgYA

Doctor Lecter
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13803
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Angie kirjoitti:
Ke Maalis 31, 2021 12:44 am
Somen mukaan tällaiset "espoolaisuorukaiset" kyseessä:
Oikeat nimet tiedettiin jo viime marraskuussa vangitsemisoikeudenkäynnin yhteydessä ja mainitsemasi ulkomaalaisniminen kolmikko ei tiettävästi liity tekoon millään tavoin. Ohessa ne mitkä minun piti jo marraskuussa tänne postailla, nyt tuomioilla päivitettyinä:

Lindeman Terno Armas Sebastian s.24.4.2004, tuomio 9 v 4 kk
Yazan Abdullah, s.15.03.2004, tuomio 4 v 6 kk
Koistinen Sami Olavi, s.14.5.2004 (valkoinen neekeri), tuomio 6 kk ehdollista

Lisäksi mukana hääri maailman parhaiden viranomaisten 14-vuotiaaksi määrittelemä maahanmuuttajataustainen henkilö, jonka oikeaa ikää ei sivistys-ja oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa tiedetä - tai siis ei uskalleta edes arvioida, sillä ikätestit kuulemma stressaavat* heitä, joten se mahdollisuus, että jopa henkirikoksen tehnyt henkilö ei saa tuomiota, tai tuomitaan nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta.
- Eräänlainen paluu keskiaikaan, jonka annettiin mahdollistua koska ihmisoikeudet. Ne ovat joillakin enemmän kuin muilla.

*ikätestit stressaavat turvapaikanhakijoita
-opetusministeri Li Andersson (vas)-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

L'amourha
Adrian Monk
Viestit: 2644
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Vallilan henkirikoksesta epäilty 14-vuotias paljastuikin vanhemmaksi – Suomen rikoshistoriassa täysin poikkeuksellista käännettä saatetaan ratkoa oikeudessa saakka

Asiantuntijat pitävät tilannetta täysin poikkeuksellisena suomalaisessa rikoshistoriassa.

HELSINGIN poliisissa on käynnissä poikkeuksellinen tutkinta, jossa aiemmin rikosvastuun välttänyt nuori on uudestaan epäiltynä henkirikoksesta.

Kyse on viime lokakuussa Vallilassa tapahtuneesta puukotuksesta. Vuonna 2001 syntynyt mies kuoli ryöstön yhteydessä tehtyyn puukotukseen.

Poliisi epäili ryöstöstä ja taposta kolmea alaikäistä. Heistä yksi oli teon aikaan väitetysti 14-vuotias, eikä häntä voitu siksi asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Näin ainakin luultiin.

Maaliskuun lopussa tapahtui erikoinen käänne. Iltalehti uutisoi tuolloin, että epäilty saattaakin olla väitettyä vanhempi.

Tieto perustui oikeuslääketieteelliseen ikäarviotutkimukseen. Iltalehden mukaan poika oli tutkimuksessa määritelty vähintään 16-vuotiaaksi.

Rikoksesta epäilty nuori on muuttanut Suomeen syntymänsä jälkeen. Suomessa syntyneen lapsen tiedot kirjataan väestörekisteriin heti sairaalassa.

Helsingin poliisin rikoskomisario Jukka Larkio kertoo, että poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa normaaliin tapaan.

Epäiltyä kuulusteltiin jo viime syksynä kiinnioton jälkeen, ja nyt kuulemisia on jatkettu. Näyttönä rikoksesta ovat samat seikat kuin aiemmin syyttäjälle viedyssä pöytäkirjassa.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole selvää, voidaanko epäiltyä saattaa rikosoikeudellisesti vastuuseen, mikäli hänen katsottaisiin syyllistyneen asiassa johonkin rikokseen.

Larkion mukaan olisi hyvä, että asia etenee syyteharkintaan. Tämän jälkeen syyttäjän ratkaistavaksi tulee, onko asiassa tarpeeksi näyttöä rikoksen tapahtumisen tueksi. Lisäksi syyttäjän tulee osoittaa näyttöä myös epäillyn rikosvastuullisuudesta, eli iästä.

Koko juttu Helsingin Sanomat
10:40

Toivottavasti tyyppi todetaan reilusti vanhemmaksi. Jos jää lähelle vastuuikäistä, ei välttämättä lähdetä tuomiolle virhemarginaalin vuoksi.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Doctor Lecter
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13803
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämän siitä sai kun ryhdyttiin uskomaan saapujien puheita. Sekä tietysti se, että epäilijät tuomittiin rasisteiksi ja moukiksi. Puhumattakaan Vasemmistoliiton puheenhoitajasta, Li Anderssonista, jonka mukaan ikätestit "stressaavat saapujia".
- Mihin tälläisellä ulostulolla pyrittiin? No, nyt sitä saatiin. Kansalaiset tässä stressaantuvat kun ikiaikainen väestöjärjestelmä jouti romukoppaan ja tilalle tuli valheisiin sekä oman edun tavoitteluun perustuva ilmoitusluontoinen asia.

No, ikähän on vain numeroita, joten paskaaks tässä. Yksittäistapaus. Vai luuleeko joku, että Suomessa on muitakin nyt 14 - ja 17-vuotiaita, joille on erehdyksessä merkittyy väärä ikä?

Ja tietysti ne kansainväliset sopimukset, jotka suorstaan velvoittavat meitä ottamaan paskaa vastaan joka suunnasta.

Niih ja sekin kummallisuus, kun täällä vaadittiin tuomittujen nimiä. Niitä penättiin joka käänteessä. Sitten kun ne lopulta mainitsin ja kävi ilmi, että osallisina mustalainen ja somali, niin keskustelu loppui tyystin.
- Ehkä se, että mukana hääri mustalainen ja afrikaano oli joillekin liikaa - unelma kaatui. Asia pyritään unohtamaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Muruhermanni
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Su Syys 27, 2020 12:40 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Muruhermanni »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ma Touko 03, 2021 12:07 pm
Tämän siitä sai kun ryhdyttiin uskomaan saapujien puheita. Sekä tietysti se, että epäilijät tuomittiin rasisteiksi ja moukiksi. Puhumattakaan Vasemmistoliiton puheenhoitajasta, Li Anderssonista, jonka mukaan ikätestit "stressaavat saapujia".
- Mihin tälläisellä ulostulolla pyrittiin? No, nyt sitä saatiin. Kansalaiset tässä stressaantuvat kun ikiaikainen väestöjärjestelmä jouti romukoppaan ja tilalle tuli valheisiin sekä oman edun tavoitteluun perustuva ilmoitusluontoinen asia.
Eikö ne saa syytteeseen Li Andersonia ja Ohisaloa sakkeineen. He eivät ole Suomen kansan puolella vaan sitä vastaan. Helppo osoittaa ymmärrystä jollekin kaukana olevalle tai tuntemattomalle mutta ei ymmärrä kenen etuja tulee ajaa. Se on humpuukia. Li Andersonin lausunnot stressaavat minua.

Ghost hunting
Perry Mason
Viestit: 3509
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tää on kyllä niin parasta, kun 14 vee paljastuikin vanhemmaksi.
Syyteharkintaan menee hyvä juttu. Toiset nousee kuolleista jotkut taas vanhenee silmissä.

Avatar
Villeri
Vic Mackey
Viestit: 1928
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

L'amourha kirjoitti:
Ma Touko 03, 2021 11:24 am
Toivottavasti tyyppi todetaan reilusti vanhemmaksi. Jos jää lähelle vastuuikäistä, ei välttämättä lähdetä tuomiolle virhemarginaalin vuoksi.
Virhemarginaali taidetaan huomioida jo ikätestin tuloksessa. Taitaa ikä olla todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin 14, jos poliisi on heti nähnyt, ettei henkilö ole, mitä papereissa lukee. 16-vuotiaan vielä aika helposti uskoo 14-vuotiaaksi.

Late6
Neuvoja-Jack
Viestit: 596
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ma Touko 03, 2021 12:07 pm
Tämän siitä sai kun ryhdyttiin uskomaan saapujien puheita. Sekä tietysti se, että epäilijät tuomittiin rasisteiksi ja moukiksi. Puhumattakaan Vasemmistoliiton puheenhoitajasta, Li Anderssonista, jonka mukaan ikätestit "stressaavat saapujia".

kävi ilmi, että osallisina mustalainen ja somali, niin keskustelu loppui tyystin.
- Ehkä se, että mukana hääri mustalainen ja afrikaano oli joillekin liikaa - unelma kaatui. Asia pyritään unohtamaan.
Täyttä asiaa Doctorilta jälleen, kauankohan tämä viher-vasemmistoa äänestävä kannabista bajautteleva jengi vielä vain nostaa kannatustaan. Jossain näiden mesuamiselle on tultava stoppi vastaan

Late6
Neuvoja-Jack
Viestit: 596
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Ei rauhoittanut kannabis yhtään mustalaista eikä somalia, ei vaikka sekä Ohisalo että Andersson kuten koko vihervasemmisto täysillä rummuttaa kannabiksen rauhoittavaa ja voimaannuttaa voimaa joka tuo onnen ja rauhallisuuden koko maahan. Uutisotsikon vaan koko alkuvuodelta näyttävät toiselta ja pahenee koko ajan, jatkuvasti saamme lukea näistä väkivaltaisuuksista

muistikapseli
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Helmi 02, 2021 10:10 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja muistikapseli »

Late6 kirjoitti:
Ke Touko 05, 2021 9:19 pm
Ei rauhoittanut kannabis yhtään mustalaista eikä somalia, ei vaikka sekä Ohisalo että Andersson kuten koko vihervasemmisto täysillä rummuttaa kannabiksen rauhoittavaa ja voimaannuttaa voimaa joka tuo onnen ja rauhallisuuden koko maahan. Uutisotsikon vaan koko alkuvuodelta näyttävät toiselta ja pahenee koko ajan, jatkuvasti saamme lukea näistä väkivaltaisuuksista
Voimaannuttaa voimaa? Tainnut olla jossain vähän väärää tietoa.

Oliko mustalainen ja somali pelkästään pilvessä, vai oliko taustalla sekakäyttöä?

Avatar
Skloddi
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Päätekijälle kaksi vuotta lisää kakkua Tampereen puukottelusta.

IS:
"Kaukajärven puukotus toi Vallilan tapon päätekijälle yli kaksi vuotta lisää istumista
Pirkanmaan käräjäoikeus: ”Teot osoittavat hänessä varsin suurta syyllisyyttä ja välinpitämättömyyttä toisten ihmisten henkeä ja terveyttä kohtaan.”"

Tuolla loput https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 63316.html

Vastaa Viestiin