Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: kaksi 16-vuotiasta tuomittiin taposta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16-vuotiaan pojan yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen Vallilan taposta

Puukotuksessa kuoli lokakuussa vuonna 2001 syntynyt mies.

HELSINGIN käräjäoikeus tuomitsi 16-vuotiaan pojan yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen Vallilan taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Toinen 16-vuotias poika tuomittiin avunannosta tappoon ja törkeään ryöstöön neljän ja puolen vuoden vankeuteen.

Myös kolmas poika tuomittiin samassa jutussa osallistumisesta ryöstöön aiemmin tapon päätekijän kanssa. Hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ryöstöstä nuorena henkilönä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja osapuolet voivat halutessaan valittaa siitä hovioikeuteen.

Yksi Vallilan henkirikoksen epäillyistä on 14-vuotias poika, jota poliisi on kuulustellut. Alle 15-vuotiasta ei kuitenkaan Suomessa voi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Oikeus määräsi tuomitut maksamaan myös korvauksia uhrin omaisille heidän kokemastaan kärsimyksestä ja oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen kustannuksista.

SYYTTÄJÄN mukaan teko oli suunniteltu huumeryöstö.

Puukolla lyönyt nuori myönsi käräjäoikeudessa syyllistyneensä törkeään ryöstöön ja nuorena henkilönä tehtyyn tappoon.

Yksi pojista oli sopinut tapaavansa vuonna 2001 syntyneen uhrin Vallilan Alepan ulkopuolella Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteykseen. Uhrin tultua paikalle pojat olivat kuitenkin lyöneet uhria ja repineet hänet maahan.

16-vuotias poika löi tilanteessa uhria puukolla ympäri vartaloa ainakin 20 kertaa. Sen jälkeen pojat ottivat uhrin laukun mukaan ja pakenivat.

Uhri kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.

Käräjäoikeuden mukaan 16-vuotiaan tuomitun pojan tavoitteena on ollut varastaa uhrin laukku, jossa hän on kyseisissä olosuhteissa voinut onnistua vain tappamalla uhrin. Tapon tarkoituksellisuus tulee käräjäoikeuden mukaan ilmi useista puukoniskuista ja tekijän tilanteessa toteamasta tappouhkauksesta.

VALLILAN taposta tuomittua samaa 16-vuotiasta epäillään myös tapon yrityksestä Tampereen Kaukajärvellä lokakuun alussa. Poliisi vaati häntä tuolloin vangittavaksi, mutta Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi hänet vain matkustuskieltoon.
Helsingin Sanomat
23.2.2021 14:40 | Päivitetty 15:16

En vielä omaksunut tietoa, että saatiinko tästä se yhdistelmärangaistus mitä syyttäjä haki. Siinähän ei anneta mitään alennuksia. No, kohta taposta tuomittu saa toisen tuomion a`la case Tre - joka tietysti huomioidaan alentavasti
- Ehkä se samalla alentaa sen ryöstön uhrin kärsimystenkin määrää: "Sori vaan, mut sun hakkaamisesta tuomittu ei nyt saa niin paljoa kun normaalisti saisi".
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, Ti Helmi 23, 2021 5:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^
En huomannut parissa muussakaan lähteessä syyttäjän hakemasta mainintaa, mutta voisi olettaa tämän tulleen tyrmätykseksi. Olisi varmaankin mainittu erikoisuudessaan?
No nyt sitten reilu kolme vuotta ja 1 kk tuli istuttavaa ja siitä pois kiinnioton jälkeinen, niin tästä hetkestä alle 3v ja pääsee vieläkin alle 21v-alella tekemään mitä haluaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Nick-Nack
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2020 5:16 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Nick-Nack »

Betonikengät jalkaan ja Lauttasaarensillan alle jäälle odottamaan kevättä vartioituna.

Virallinen omainen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Elo 18, 2017 6:05 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Virallinen omainen »

Nick-Nack kirjoitti:
Ti Helmi 23, 2021 5:23 pm
Betonikengät jalkaan ja Lauttasaarensillan alle jäälle odottamaan kevättä vartioituna.
Samaa mieltä ja mielenkiinnosta odotan tuomiota Koskelan kidutusmurhasta.

Tosin tässä tapauksessa on vielä valitusaika eli tuomio saattaa muuttua....
Fakta on harvinainen asia, jota on vaikea löytää :shock:

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Clarence »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Helmi 23, 2021 5:20 pm
^
En huomannut parissa muussakaan lähteessä syyttäjän hakemasta mainintaa, mutta voisi olettaa tämän tulleen tyrmätykseksi. Olisi varmaankin mainittu erikoisuudessaan?
No nyt sitten reilu kolme vuotta ja 1 kk tuli istuttavaa ja siitä pois kiinnioton jälkeinen, niin tästä hetkestä alle 3v ja pääsee vieläkin alle 21v-alella tekemään mitä haluaa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Se vaan, jos väkivaltalinja jatkuu, pohjat seuraavat 10- vuotta. Vankila matematiikan mukaan 3- vuotta, niin on ensikertalainen. Kuitenkin jos tulee toisen hengelle ja terveydelle vaarallisia rikoksia, lisätään pohjat siihen. Tulevaisuudessa uusi juttu + pohjat päivästä päivään, niin alkaa tiili purra.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Clarence kirjoitti:
Ti Helmi 23, 2021 7:21 pm
Tulevaisuudessa uusi juttu + pohjat päivästä päivään, niin alkaa tiili purra.
Hyvä, että korjasit, olin liittämässä tuota tuomiouutista itse(minkä DL ehti ennen) ja hieman kiiressä kommentoin, vaikka olinhan jo tähänkin tuomioon liittyen lukenut, että syyttäjä haki päivästä-päivään -tuomiota uusimisvaaran/vaarallisuuden nimissä. JOS seuraava kerta tulisi, niin voisi ajatella, että myös tuomari saattaisi ymmärtää ettei ole tavallista. Kaikille olisi tietty parasta, että oppisi näillä ja keksisi elämään muuta sisältöä.

Vaikka sitä ei olekaan kerrottu, niin arvelen pojalla olevan päihdekierre jo vahvasti käynnissä, kun en usko että muuten kahden eri porukan/tyypin kanssa vääntäisi törkyryöstöjä kuten nyt. Tämä varsinkin tuntuu niin sekopäiseltä, että onko sillä ollut pakkomielteenomainen himo saada tän kassi haltuun, missä ainakin huumaavia nappeja ollut vai onko ollut myös päihtynyt ja sen takia ei ole tajunnut, että ei nyt aivan ole tapon arvoinen kassi nyt? Syystä tai toisesta ei ole ymmärtänyt lopettaa, vaan hakannut puukolla kuin raivon vallassa. Henki, kun lähtee ihmisestä vähemmälläkin pistämisellä!

Huomaan itsestäni kuinka näihin tottuu. Koskelan tapauksen yksityiskohtien jälkeen tämä ei tunnu kovin raa'alle ja omituiselle 16-vuotiaiden tekoselle, vaikka sitä todellakin on ja hyvin poikkeuksellinen tapaus monella tapaa tämäkin. Oletan, että en ole tässä suhteessa kovin ainutlaatuinen ja silloin tämä on huono asia, jos näihin alkaisi turtua. Erityisesti, jos nuoret alkaisivat pitää törkeää väkivaltaa jotenkin arkipäiväisenä ja jollain tasolla hyväksyttynä, silloin koko yhteiskunta muuttuisi, koska ihmiset varautuisivat väkivallan uhkiin eri tavoin.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Never
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: La Joulu 28, 2019 8:06 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Never »

Huumehommat katutasolla on erittäin riskialtis hengelle sekä terveydelle.On erittäin suuri mahdollisuus tulla ryöstetyksi riippumatta siitä kumpi osapuoli olet,myyjä tai ostaja.Joskus selviää pahoinpitelyllä tai pikku puukonreillä,pahimmassa tapauksessa sitten lähtee henki.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Tekijöistä yksi on romani. Romanien tekemät väkivaltarikokset ovat tavallista julmenpia ja raakoja, aina ja joka paikassa. Romaneille valtavaväestö on ihmisryhmä, kenelle saa tehdä mitä vaan. Sanoopa joku sanan manne, heti on A- studio iltaa istumassa teemana rasismi.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Clarence kirjoitti:
Ke Helmi 24, 2021 3:27 pm
Tekijöistä yksi on romani. Romanien tekemät väkivaltarikokset ovat tavallista julmenpia ja raakoja, aina ja joka paikassa. Romaneille valtavaväestö on ihmisryhmä, kenelle saa tehdä mitä vaan. Sanoopa joku sanan manne, heti on A- studio iltaa istumassa teemana rasismi.
Höpöhöpö,eihän ne osaa ku tökätä puukolla tai ampua. Raaka tai julma on ihan eri asia ku aletaan päitä ja raajoja irrotteleen tai vaikka hakataan pitkään hengiltä.Ei mannet semmosia tee.Pääasiassa kännissä/huumeessa tekevät jonku äkkipikaisen homman impussiivisesti.Eihän ne koskaan edes hautaa ketään vaan lähtevät karkuun ja jäävät heti kiinnikin,kuolluhan on niille kauhistus.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Tietääkö joku näiden tekijöiden nimiä ?Koskelan murhaajista nimet ollut julkisuudssa jo kuukaui kaupalla, mutta ihmetyttää tämän casen tekijöiden nimien salailu,kai tässäkin jutussa julkinen esitystutkintapytäkirja
Murhainfolainen 8) 8)

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

matamimimmi kirjoitti:
Ke Maalis 10, 2021 3:01 am
Tietääkö joku näiden tekijöiden nimiä ?Koskelan murhaajista nimet ollut julkisuudssa jo kuukaui kaupalla, mutta ihmetyttää tämän casen tekijöiden nimien salailu,kai tässäkin jutussa julkinen esitystutkintapytäkirja
Vastaus vähäiseen kiinnostukseen tilata esitutkinta- ja oikeudenkäyntimateriaalia löytynee keskustelun otsikosta: huumesurma. Huumetyyppien keskinäinen kahakka, josta ei aiheutunut vaaraa sivullisille. Vähän niin kuin ryyppyporukoiden väliset surmat: ei nekään (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) herätä kummemmin julkista mielenkiintoa. Mitä nyt murhainfossa toki.

Koskelan tapauksessa julkista kiinnostusta lisää se, että syytetyillä ei ole minkäänlaista rikosrekisteriä entuudestaan, mutta ovat nyt syytteessä käsittämättömästä teosta. Samalla tavalla vaikkapa Heinojen surmaajia kummasteltiin – miten voi "hyvien perheiden hyvät pojat" tjsp. tehdä tällaista. Toki Koskelan poikien taustalta on tutkinnassa ruvennut selviämään mm. huumeidenkäyttöhistoriaa. Yksi pojista jo sanoi kuulustelijoilleen aikovansa jatkaa hallitusti käyttöä vankilasta pääsyn jälkeen.

Koskelan tapauksen uhri ei ollut nisti tai muu laitapuolen kulkija, joten yleisön sympatiat on taattu paremmin kuin tässä Vallilan tapauksessa. Moni saattaa Vallilan uhrista ajatella, että noinhan tuolla elämäntyylillä tapaa ennemmin tai myöhemmin käydä.


Case Vallilan esitutkinta- ja oikeudenkäyntiaineisto on suurilta osin julkista, joten mikään ei estä tilaamasta itselleen luettavaa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Onko tässä kyseessä turvapaikanhakija, kun ei ole ikää ollut tiedossa eikä dokumentteja? Voisi ylläpito nostaa ajankohtaisiin?
Ruotsissahan Viking Linen terminaalin lähellä tapahtuneessa raiskauksessa yksi kolmesta krimimaalista vapautui (olivat paperittomia),
kun iästä ei voitu päästä selvyyteen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ed47 ... 84bb94c8c9

Yllätyskäänne Vallilan tapossa: Rikosvastuun välttänyt ”14-vuotias” paljastui vanhemmaksi

26.3.2021 16:25

Vallilan tapossa rikosvastuun välttänyt ”14-vuotias” poika todettiin iänmäärityksessä selvästi vanhemmaksi, mutta oikeus kieltäytyi vangitsemasta häntä.

Sosiaaliviranomaisten vastuulle jäänyt poika oli IL:n tietojen mukaan päässyt joko viranomaisten luvalla tai poistunut omin luvin pääkaupunkiseudulta toiselle paikkakunnalle ja jäänyt siellä poliisin kiinni ottamaksi.

IL:n tietojen mukaan kiinnioton syynä oli jonkinasteinen häiriökäyttäytyminen.

Poliisit näkivät rekisteritiedoista, että poika oli kytköksissä Vallilan henkirikokseen.

Heissä heräsi kuitenkin epäilys, voiko kiinniotettu todella olla vasta 14-vuoden ikäinen. Poika näytti huomattavasti vanhemmalta.

Epäilyksen johdosta poliisi toimitti pojan oikeuslääketieteelliseen ikäarviotutkimukseen.


Tutkimuksessa ikä määritetään muun muassa hampaista sekä käden ja ranteen luista.

Tutkimuksen lopputulos vahvisti poliisin epäilyn. Poika määriteltiin IL:n tietojen mukaan vähintään 16-vuoden ikäiseksi.

Perjantaina häntä vaadittiin vangittavaksi Helsingin käräjäoikeuden pakkokeino-osastolla taposta ja törkeästä ryöstöstä epäiltynä.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

stirlock_187
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: La Elo 15, 2020 8:32 pm

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja stirlock_187 »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
Pe Maalis 26, 2021 5:41 pm
Onko tässä kyseessä turvapaikanhakija, kun ei ole ikää ollut tiedossa eikä dokumentteja?
Lähtökohtaisesti suomalaiseen perheeseen Suomessa syntyneen ikä on lähes poikkeuksetta aina oikein tiedossa.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Olisihan se ollut tavattoman julmaa ja epäkohteliasta vangita Suomeen kutsuttu lähes hädänalainen, melkein rikosoikeudellisesti vastuuton ikänsä puolesta, perjantaina. Siis viikonlopun ensimmäisenä päivänä.
Ei sieltä vankilasta tai poliisivankilasta olisi päässyt keppostelemaan.
Ja siis tappohan on niin arkipäiväistynyt rikos, ettei sen takia pidä kenenkään vapautta riistää.
Onneksi Helsingin käräjäoikeuden tuomari oli niin humaani ja esti tämän valtavan ihmisoikeusloukkauksen.

Miten sitten tästä eteenpäin? Toki kerubi toteaa asianajajansa välityksellä että ikämääritelmä on harhaoppia, ja hän on oikeasti 14 vuotias, käykää etsimässä henkilöllisyyspaperit Välimerestä mihin ne putosivat.

Ehkä meidän jalot mätäpaiseet Ohivuoto ja Homo-Pekka ovat tyytyväisiä tähänkin hankintaansa.
Piilohomot on in.

rumilus
Neuvoja-Jack
Viestit: 570
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2015 9:22 am

Re: Helsinki 31.10.2020 - Vallilan huumesurma: 16-vuotias tuomittiin taposta, ikätoverinsa avunannosta

Viesti Kirjoittaja rumilus »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
Pe Maalis 26, 2021 5:41 pm
Onko tässä kyseessä turvapaikanhakija, kun ei ole ikää ollut tiedossa eikä dokumentteja?
Niin, saattaahan se olla, että paavi on katolinen ja karhut tekevät tarpeensa metsiin.

Vastaa Viestiin