Raision perhesurma; äiti surmasi poikansa ja itsensä

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Raision perhesurma; äiti surmasi poikansa ja itsensä

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Äiti surmannut lapsen ja itsensä vai isä surmannut heidät ja pakoilee tai löytyy Porvoon perhesurman tapaan jostakin muualta hengettömänä?
Pieni mahdollisuus tietysti on tapaturmaankin, vaikkapa tulisijojen huolimattomasta käytöstä aiheutunut häkämyrkytys.

https://www.ts.fi/uutiset/5576492
Koululaisten hiihtolomaviikko on alkanut suru-uutisella Raisiossa. Erään raisiolaiskoulun vanhemmat saivat maanantaina Wilma-viestin, jonka mukaan koulun alakouluikäinen oppilas ja hänen äitinsä ovat löytyneet kuolleina kotoaan.

– Asia on erittäin surullinen ja siksi myös vaikea kertoa lapsillenne oikealla tavalla. On kuitenkin tärkeää, että heille kerrotaan asia, niin kuin sen nyt tiedämme, viestissä todettiin.

Turun Sanomien tiedossa ei ole toistaiseksi perhekuoleman taustoja.

Lounais-Suomen poliisi ei kommentoinut tapahtumaa maanantaina iltapäivällä lehdelle vaan kertoi, että on tiedottamassa tapahtumasta maanantain tai tiistain aikana.
Otsikko päivitetty
-NILS-
Viimeksi muokannut VastarannanKiiski, Ma Helmi 21, 2022 5:05 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kun koulu reagoi tiedotuksessa nopeammin kuin poliisi, tuli mieleen, että tämä saattaa olla ihan onnettomuus henkirikoksen sijaan. Häkämyrkytys.
????? ?? ??????.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

poikani kirjoitti: Ma Helmi 21, 2022 5:04 pm Kun koulu reagoi tiedotuksessa nopeammin kuin poliisi, tuli mieleen, että tämä saattaa olla ihan onnettomuus henkirikoksen sijaan. Häkämyrkytys.
Hyvä pointti tuo marssijärjestys tiedotuksessa. Sama tuli vähän myöhässä mullekin mieleen ja lisäsin sen aloitusviestiini juuri äsken.
JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

puhutaan kuitenkin perhekuolemasta, lasketaanko äiti ja lapsi perheeksi?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja poikani »

JanitaSlim kirjoitti: Ma Helmi 21, 2022 5:14 pm puhutaan kuitenkin perhekuolemasta, lasketaanko äiti ja lapsi perheeksi?
Lasketaan.
Tilastokeskus kirjoitti:Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.
https://www.stat.fi/meta/kas/perhe.html
????? ?? ??????.
Hankkija
Sabrina Duncan
Viestit: 352
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:06 pm
Paikkakunta: Riukulehto

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja Hankkija »

Poliisi selvittää Raisiossa tapahtunutta perhesurmaa

21.2.2022 16.12
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi tutkii Raisiossa perjantaina tapahtunutta perhesurmaa. Poliisi epäilee äidin surmanneen itsensä ja alaikäisen poikansa.

Poliisi sai tiedon Raisiossa tapahtuneesta perhesurmasta perjantai-iltapäivällä. Kyse on perheen sisäisestä teosta, eikä rikosteknisen ja taktisen tutkinnan perusteella tapaukseen epäillä liittyvän ulkopuolista tahoa.

Poliisi epäilee äidin surmanneen alakouluikäisen poikansa ja itsensä. Asiaa tutkitaan epäillyn henkirikoksen osalta murhana sekä äidin kuoleman osalta kuolemansyyntutkintana.

Asian arkaluontoisuuden ja rikosasiassa ilmenneiden yksityiselämää koskevien tietojen vuoksi poliisi ei julkisuuslakiin vedoten kerro vainajien kuolinsyytä eikä muitakaan tapaukseen liittyviä yksityiskohtia. Kuolemansyyntutkinnan osalta tutkinta-aineisto on aina salaista.
Myös viranomaisten toimet selvitetään

Lounais-Suomen poliisi on pyytänyt Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksiköltä virka-apua. Pyynnön myötä selvitetään, onko joku viranomaistaho mahdollisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan lapsen ja perheen tilanteen tukemisessa ja tunnistamisessa.

Selvitys tehdään, jotta viranomaiset tunnistaisivat riskitekijät riittävän varhaisessa vaiheessa ja siten tukisivat perheitä entistä paremmin vastaavanlaisten tragedioiden estämiseksi.

Poliisi tiedottaa asiasta sen yhteiskunnallisen merkityksen takia. Läheisten kokeman järkytyksen ja surun vuoksi poliisi toivoo kaikilta osapuolilta pidättäytyvää suhtautumista ja erityistä harkintaa asian julkisessa käsittelyssä.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
https://poliisi.fi/-/poliisi-selvittaa- ... erhesurmaa
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

JanitaSlim kirjoitti: Ma Helmi 21, 2022 5:14 pm puhutaan kuitenkin perhekuolemasta, lasketaanko äiti ja lapsi perheeksi?
Miksei laskettaisi? Toki tuo perhekuolema on vähän erikoinen termi, lienenkö ennen edes kuullut moista. Perhesurma on tutumpi ja viittaa selvästi jo henkirikokseen. Eli kuten poikani arveli, voi kyse olla tapaturmastakin.
Kai yksinhuoltaja ja 1 lapsikin jo lasketaan perheeksi.. Vai mikä muu se voisi olla?

Tästä tapauksesta ei nyt vielä tiedetä, oliko yh+lapsi vai kuuluiko perheeseen isä ja muita lapsia.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

^^ ok eli Hankkija hankki tänne jo tarkempaa tietoa: perhesurma kyseessä, äidin tekemä laajennettu itsemurha.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Vainajat on löydetty jo perjantaina iltapäivällä. Olikohan poika perjantaina poissa koulusta? Nyt voi toki olla lapsia etäkoulussakin tai on vaan ollut lyhyt päivä koulussa. Löytäjä olisi voinut olla esimerkiksi pojan isä, joka tuli töistä tai työmatkalta kotiin. On toki voinut olla esimerkiksi eroperheestä kyse ja isä olisi voinut tulla hakemaan poikaa viikonlopun ja/tai hiihtoloman viettoon. Raision koulussakin on nyt talviloma. Löytäjä on voinut tietysti olla myös joku muu kuin pojan isä.

Minusta tapauksen julkistaminen on tehty hyvin harkitusti. Viikonlopun yli asiaa on pidetty salassa, vaikka tapauksen tutkiminen on varmasti alkanut jo silloin. Myös omaisille on ilmoitettu viikonlopun aikana ja toivottavasti heille on kriisiapuakin tarjottu. Tänään maanantaina on sitten lähetetty koulun oppilaiden vanhemmille Wilma-viesti ennen kuin asia uutisoitiin valtamediassa. Tällä varmasti haluttiin etukäteen rahoittaa oppilaiden pahimpia kauhu-juoru-viestittelyitä.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Pyynnön myötä selvitetään, onko joku viranomaistaho mahdollisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan lapsen ja perheen tilanteen tukemisessa ja tunnistamisessa.
Voiko tästä päätellä äidin tai lapsen tai molempien olleen viime aikoina tekemisissä terveydenhuollon tai lastensuojeluviranomaisten kanssa?

Murhan ajoitus antaa aihetta epäillä, että lapsi olisi päässyt äidin luota muualle loman ajaksi.
jmit
Vic Mackey
Viestit: 1923
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja jmit »

Todennäköisesti huoltajuuskiista. Jos äiti poikkeuksellisesti häviää, niin tapana on laittaa pelivälineeltä nirri nurin.
Killipilli
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Su Loka 31, 2021 3:49 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja Killipilli »

JanitaSlim kirjoitti: Ma Helmi 21, 2022 5:14 pm puhutaan kuitenkin perhekuolemasta, lasketaanko äiti ja lapsi perheeksi?
Mikä se olisi sitten jos ei perhe ? Äiti ja lapsi suhde ?
Aika omituista myös,että Wilmassa ilmoitellaan.
Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 488
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Äiti ja alakouluikäinen lapsi löytyivät kuolleina kotoaan Raisiossa

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

jmit kirjoitti: Ma Helmi 21, 2022 6:08 pm Todennäköisesti huoltajuuskiista. Jos äiti poikkeuksellisesti häviää, niin tapana on laittaa pelivälineeltä nirri nurin.
Vaikka aihe ja rikos onkin todella vakava, niin pisti kyllä naurattamaan tuo kirjailusi jmit ; "..niin tapana on laittaa pelivälineeltä nirri nurin." 🤣
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Raisiossa on tapahtunut perhesurma

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Valitettava tapaus, syytä onkin tutkia että onko laiminlyöty jossain tilanteessa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.psmqjl


Poliisi epäilee äidin surmanneen itsensä ja alaikäisen poikansa.

Lounais-Suomen poliisi tutkii Raisiossa perjantaina tapahtunutta perhesurmaa.

Poliisi sai tiedon Raisiossa tapahtuneesta perhesurmasta perjantai-iltapäivällä. Kyse on perheen sisäisestä teosta, eikä rikosteknisen ja taktisen tutkinnan perusteella tapaukseen epäillä liittyvän ulkopuolista tahoa.

Asiaa tutkitaan epäillyn henkirikoksen osalta murhana sekä äidin kuoleman osalta kuolemansyyntutkintana.

Poliisi ei kerro vainajien kuolinsyytä, eikä muitakaan tapaukseen liittyviä yksityiskohtia.

Lounais-Suomen poliisi on pyytänyt Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksiköltä virka-apua. Pyynnön myötä selvitetään, onko joku viranomaistaho mahdollisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan lapsen ja perheen tilanteen tukemisessa ja tunnistamisessa.

Tietyt syyt ajaa ahdinkoon nykyään, siihen vaikuttaa myös korona.
Nonyt
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ti Syys 24, 2019 8:01 am

Re: Raisiossa on tapahtunut perhesurma

Viesti Kirjoittaja Nonyt »

Jos ollut Raision lasun asiakkaana, niin en ihmettelisi vaikka vitkavirheitä tehty reilustikin. Siellä on eräs sosiaalityöntekijä, joka on ihan omaa luokkaansa.
Vastaa Viestiin