Mannerheim ristin ritarin tapaus: surmasi vaimonsa 1962

[system1]

Lauantain kuluksi lueskelin Poliisi kertoo 1971 kirjaa ja siitä sattui silmiin tapaus, jossa talvi -ja jatkosodassa kunnostautunut majuri "tappoi" vaimonsa kesämökillä (myöhemmin selvisi, että tekijä oli heidän poikansa ja majuri otti vain syyn niskoilleen).

Netistä tietoa etsiessäni löysin enemmän faktaa. Tämä majuri oli siis mannerheim-ristin ritari nro. 91 Veikko Karu ja hän sai 10v taposta. Myöhemmin selvisi, että poika kuitenkin surmasi äitinsä.

Tapaus löytyy siis poliisi kertoo kirjasta -71 ja en nyt ala sen enemmän referoimaankaan kuin, että vaimo katosi lokakuussa 1962 ja aviomies kertoi hänen lähteneen Tanskaan lomailemaan johonkin hoitolaan. Ristiriitaisuuksien takia tapaus kuitenkin selvisi vuoden -63 lopulla ja kävi ilmi, että ruumis oli hävitetty polttamalla.

Kysynkin, että onko lautalaisilla tietoa, että minkä tuomion poika tuosta sai ja missä päin Suomea tämä sattui? Karu oli paitsi ansioitunut sotilas, niin ilmeisesti myös kohtalaisen menestyksekäs liikemies sodan jälkeen.

otsikkoa muokattu
t:mode

[Peräkylän Maigret]

Netistä löytyi seuravaa englannin kielinen pätkä:


Veikko Karu was a man, who was entirely devoted to his family, maybe even too much. After the war (1962) he was sentenced for 10 years in prison for shooting his wife. All this happened at family's summer cottage. His wife at the time was an alcoholic.
He served his sentence and returned to society as it's full member. The issue was never again discussed before his death. When Veikko Karu died at 30.7.1991, his oldest son told the true details of the incident.
Veikko Karu's wife Kirsti was shot by accident by his youngest son Simo after an argument. At that time Veikko was jogging in the forest.
To save his son, Veikko Karu took the blame and also burned his wife's body, trying to hide the evidence.
This didn't help Simo, who later also became an alcoholic and died one year after his father.
I think this gives a clear picture what kind of a man was Veikko Karu.

[Scythe]

Mannerheim-ristin ritari Veikko Karun vaimon Kirsti Karun katoaminen ja surma on tosiaan kerrottu varsin laajasti PPK 1971-kirjassa. Surma on jäänyt täällä melko vähälle huomiolle, vaikka rikos on (ainakin omasta mielestäni) yksi 1960-luvun erikoislaatuisimmista henkirikoksista. Veikko Karu oli tunnettu henkilö, sotasankari, joka otti todellakin vaimonsa surman niskoilleen ja kärsi poikansa puolesta vankeusrangaistuksen.

Kysynkin, että onko lautalaisilla tietoa, että minkä tuomion poika tuosta sai ja missä päin Suomea tämä sattui? Karu oli paitsi ansioitunut sotilas, niin ilmeisesti myös kohtalaisen menestyksekäs liikemies sodan jälkeen.

Veikko Karu toimi v. 1949-60 Kymen Autolento Oy:n toimitusjohtajana ja oli samoihin aikoihin, eli v. 1950-62 Tiilikeskus Oy:n asiainhoitajana Itä-Suomen alueella.

Äitinsä surmannut Simo oli 23-vuotias surman tekohetkellä v. 1962 ja totuus Kirsti Karun surmasta tuli viimein julki vasta v.1991 Veikko Karun kuoleman jälkeen. Simo ei ilmeisesti saanut mitään tuomiota ja kuoli heti seuraavana vuonna, eli 1992. Taisi olla niin, että tappo oli jo 30 vuodessa ehtinyt vanhentua.

Veikko Karu on haudattu Iitin Ylähautausmaalle.

http://search.hp.my.aol.fi/aol/redir?sr ... WebResults

[Aizerbaidzan]

Satakunnan Kansa 23.2.1966:

MAJURI KARULLE KYMMENEN VUOTTA KURITUSHUONETTA

Rauhallisena, ilmeenkään muuttumatta kasvoillaan kuunteli Veikko Johannes Karu hänelle vaimonsa Kirsti Irene Karun surmaamisesta langetettua tuomiota, kymmenen vuotta kuritushuonetta, Kymin kihlakunnanoikeudessa eilen Karhulassa. Yli kolme vuotta vanhaa rikosta käsiteltiin nyt kolmannen kerran, sillä viime vuoden maaliskussa määrättiin Karu mielentilatutkimukseen, jonka toisistaan poikkeavat lausunnot kuultiin eilen oikeudessa. Lääkintöhallitus katsoi syytetyn olleen tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä, joten hänen mielentilansa ei vaikuta alentavasti syyntakeisuuteen. Sen sijaan oikeusmielitautiopin tohtori Gabriel von Bonsdorff esitti lausunnossaan, että majuri Karu oli täyttä ymmärrystä vailla sekä vaikeassa väsymys- ja masentumistilassa lokakuun 16. päivänä v. 1962 Merkjärven rannalla tapahtuneen raa'an murhenäytelmän aikana. Myös Lapinlahden sairaalan ylilääkäri, tri Martti Kaila yhtyi jälkimmäiseen lausuntoon.

Oikeuden puheenjohtajana toimi hovioikeudenneuvos Hannes Hartikainen ja virallisena syyttäjänä Kymenläänin poliisitarkastaja Olli Asteljoki. Syytetyn Veikko Karun oikeusavustajana oli varatuomari Leif Häggblom ja asianomistajina mukana olleita perheen lapsia Hannu ja Simo Karua edusti varatuomari Aake Ilomäki. Veljeksistä nuorempi, viikko sitten vankeudesta vapautunut Simo, siitä huolimatta, että oli tietoinen jutun oikeuskäsittelystä, ei saapunut istuntosaliin lainkaan.

RIKOS

Murhenäytelmän alkusyy on löydettävissä yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneista asioista. Vuoteen 1955 saakka oli Karujen avioliitto onnellista, mutta tällöin alkoivat perheen pojat tuottamaan vaikeuksia ja harmeja vanhemmilleen, mikä vaikutti myös avioparin välisiin suhteisiin. Lisäksi rouva Karu käytti alkoholia huomattavan paljon, jota Karu itse ei voinut hyväksyä.

Lokakuun 15. päivän iltana vuonna 1962 oli Karuilla ollut kotonaan kiivas riita, josta rauhoittuakseen molemmat lähtivät seuraavana päivänä Vehkalahdella Kannusjärven kylässä olevan Merkjärven rannalla sijaitsevalle kesähuvilalleen. Täällä aviopuolisoiden välinen riita kuitenkin jatkui edelleen. Oman kertomansa mukaan välttääkseen enempää riitaa majuri Karu päätti lähteä läheiseen metsään harjoittelemaan ampumista omistamallaan pistoolilla. Noudettuaan pistoolin sisältä Karu tapasi vaimonsa huvilan ulkopuolella, ja riita jatkui jälleen. Riidan jatkuessa Karu menetti malttinsa ja ojensi pistoolin vaimoaan kohden ampuen häntä päähän takaraivoon noin metrin etäisyydeltä. Ampumisen jälkeen Karu muisteli tunnustelleensa vaimonsa valtimoa ja tehneensä tälle ns. peilikokeen. Todettuaan hänet kuolleeksi Karu hautasi vaimonsa huvilan läheisyyteen havujen alle ja palasi kotiinsa Karhulaan. Seuraavana päivänä hän kuitenkin palasi takaisin huvilalle ja salatakseen tekonsa poltti vaimonsa ruumiin.

Tämän jälkeen hän kertoi vaimonsa matkustaneen Tanskaan lepäämään, mutta kun tämän asuinpaikasta ei saatu tietoa, oli Karun tehtävä hänestä virallinen katoamisilmoitus poliisille tammikuun 23. päivänä vuonna 1963. Vasta helmikuun 2. päivänä löydettiin etsinnöissä huvila-alueelta noin 700 grammaa painava muovipussi, joka sisälsi rouva Karun poltetun ruumiin jäännökset. Pidätyksen jälkeen tapahtuneessa kolmannessa kuulustelussa Karu vihdoin tunnusti tekonsa. Ensimmäisen kerran asiaa käsiteltiin oikeudessa päivälleen vuosi sitten.

SYYTÖS

Kyseisen tapahtumasarjan selvityksen jälkeen syyttäjä uudisti oikeudenistunnossa eilen rangaistusvaatimuksensa ja totesi mm. seuraavaa: "Edelläolevan vuoksi, koska ruumiin hävittämistä on pidettävä päärikoksen salaamiseksi tehtynä jälkitekona, kunnioittavasti vaadin syytetylle Veikko Johannes Karulle rangaistusta vaimonsa surmaamisesta. Sanottua rikosta on syytetyn oman kertomuksen nojalla harkittuna pidettävä tappona, mutta arvosteltaessa Veikko Karun toimintasarjaa kokonaisuutena, on kysymyksessä murha. Koska edellämainittujen rikosten rangaistusseuraamukset osaksi peittävät toisensa, ei nyt kysymyksessä olevan rikoksen nimittämisellä ole käytännöllistä merkitystä, koska käsitykseni mukaan se joka tapauksessa on niin törkeä, että vain elinkautinen kuritushuonerangaistus voi tulla kysymykseen."

PUOLUSTUS

Syytetyn, majuri Veikko Johannes Karun puolustusasianjaja, varatuomari Leif Häggblom esitti oikeudelle 15-sivuisen asiakirjan, jossa hän kiisti syytteen vedoten kahden sodan jättämiin vammoihin sekä Karua tutkineiden lääkäreiden antamiin lausuntoihin, vaikkakin lääkintöhallituksen lausunto oli eriävä. Asia jätettiin kummaltakin puolelta päätettäväksi ja oikeuden harkittavaksi, oliko kysymyksessä murha vai tappo syyntakeettomana vai ei.

Viimeisen puheenvuoron ennen päätöksen tekoa käytti syytetty itse: "Valitan syvästi tapahtunutta. En ole koskaan vihannut vaimoani, vaan yrittänyt tukea häntä viimeiseen saakka. Mielenrauhani saavuttamiseksi olen pyrkinyt selvittämään kaikki asiat totuudenmukaisesti ja mitään surmaamiseen aikomusta minulla ei ollut."

PÄÄTÖS

Kymin kihlakunnanoikeus harkitsi päätöstään vain 15 minuuttia, jonka jälkeen hovioikeudenneuvos Hannes Hartikainen luki päätöksen. Ilmekään ei värähtänyt majuri Karun kasvoilla hänen kuullessaan tuomionsa taposta - kymmenen vuotta kuritushuonetta, josta ajasta vähennetään hänen tutkintovankeusaika yksi vuosi. Lisäksi julistettiin rikoksentekovälineenä käytetty pistooli valtiolle menetetyksi ja Karu tuomittiin maksamaan korvauksia valtiolle tutkimuksista aiheutuneista kuluista yhteensä 133 markkaa 50 penniä. Päätös alistettiin Itä-Suomen hovioikeuden vahvistettavaksi ja Karu passitettiin takaisin Mikkelin lääninvankilaan, kunnes hovioikeus toisin määrää.

[Kampamaneetti]

Minulla on tähän aiheeseen liityen hieman pidempi ja tarkempi tarina. Voisin sen tänne kirjoitella jos jotakuta se sattuisi kiinnostamaan...

[Aizerbaidzan]

Kirjoita vaan. Lisätieto on aina tervetullutta.

[Kampamaneetti]

Syöksykierre alkoi kotoa
Karu oli solminut avioliiton 1930- luvun lopulla Kirsti Irene Mandelinin kanssa. Pariskunta sai 2 poikaa; vuonna1935 syntyi Hannu, ja neljä vuotta myöhemmin Simo. Liittoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa onnelliseksi. Karu uppoutui työhönsä jo rauhan aikana ja sodan sytyttyä hän joutui rintamalle. Koti sijaitsi Porissa, ja Kirsti Karu hoiti perheen alaikäisiä lapsia. Hän koki elämänsä sisällyttömäksi, alkoi käyttää yhä enenemässä määrin alkoholia ja solmi suhteen saksalaislentäjän kanssa Kari sai asian tietoonsa ja ampui aseveljen ohjaamaan koneen alas sillä seurauksella, että lentäjä kuoli. Asia käsiteltiin sotaoikeudessa. Karu selitti "erehtyneensä" konetyypissä. Urhoollista lentäjää ja Mannerheim-ristin ritaria uskottiin, ja Karu sai jatkaa laivueensa komentajana

Karu siirtyi siviiliin vuona 1949, lähinnä vaimonsa painostuksesta. Kirstin alkoholisoitumisesta huolimatta aina velvollisuuden tuntoinen Karu ei halunnut hylätä perhettään.

Lapset sentään toivat onnea, ainakin aluksi: Hannu valmistui diplomi-insinööriksi ja Simosta näytti tulevan isän työn kunniakas jatkaja. Poika suoritti varusmiespalveluksensa ilmavoimissa ja jäi ilmavoimien palvelukseen nuorena vänrikkinä. Hänellä oli tarkoitus pyrkiä kadettikouluun. Toisin kävi. 1960-luvun alussa hän jäi kiinni rattijuopumuksesta, ja ura sotilaslentäjänä oli ohi

Mutta ei tässä vielä kaikki. Eräänä kesäiltana, Karun ollessa juoksulenkillään, kovasti humalaisten äidin ja pojan välille tuli riitaa perheen kesämökillä, Simo otti laatikosta isän Lahti-pistoolin ja painoi "leikillään" liipaisinta. Hän ei tiennyt aseen olevan ladattu ja viritetty. Järeä, 9mm, sotilaspistooli laukesi kohtalokkain seurauksin.

majuri Veikko karu oli aina huolehtinut alaisistaan, samoin perheestään, joskus jopa liiankin tunnollisesti Hän koki, että tuolloin vasta hieman yli kaksikymsppisen Simon elämä on aivan liian arvokas tuhoutuvaksi. Karu ajoi Simon autollaan kaupunkiin ja palasi seuraavana päivänä tuhoamaan vaimonsa ruumiin polttamalla.Virkavallalle äidistä tehtiin katoamisilmoitus, ja kun totuus Kirsti Karun kuolemasta selvisi, Karu otti syyt niskoilleen.

Totuutta hän ei missään vaiheessa itse tunnustanut. Sen teki vasta vanhin poika isänsä hautajaisissa kesällä 1991. Pahasti rappiolla ollut Simo seurasi isäänsä hautaan vuotta myöhemmin.

Mannerheim-ristin Ritari, majuri Veikko Johannes Karu oli suoraluontoinen mies niin sodasssa kuin siviilissä (Lähde: Marskin Ritarit, 191 Ihmiskohtaloa

Tässäpä olisi tarkennusta Ritarin elämästä...

[Kampamaneetti]

Lisää tietoa tästä Ritarista...

Mannerheim-ristin ritari No. 98

Kajaanissa syntynyt Karu aloitti uransa Ilmavoimissa 6.6.1933 reserviupseerikurssilla No. 3, josta hän jatkoi seuraavana vuonna kadettikoulun kurssille No. 18 ja sieltä nuorempana vänrikkinä Lentolaivue 10:een nuoremmaksi lentoupseeriksi. Hävittäjiin Karu pääsi Lentolaivue 26:n riveissä 1.2.1938 ja siellä myös tuli ylennys luutnantin arvoon.

Karun talvisota alkoi LeR2:n komentajan adjutanttina. Ensimmäinen sotalento tammikuussa, jolloin tuli myös ensimmäinen ilmavoitto (SB-?) 17.1.1940. Koneena tuolloin LeLv24:n Fokker. Siirtyminen LeLv28:aan ja Morane 406:iin 25.1.1940, jolla Karu tuhosi kaksi DB-3:a Viron rannikolla 20.2.1940. 4. luokan Vapaudenristi talvisodan päättyessä.

Välirauhan aikana Karusta tehtiin LeR3:n komentajan adjutantti ja hänelle myönnetiin myös 3. luokan Vapaudenristi.

LeLv30:een Karu tuli ensi kerran 24.5.1941. Siellä ylennys kapteeniksi 4.8.1941 ja tammenlehvät 3. luokan Vapaudenristiin 5.11.1942. Suursaaren valtauksen aikana Karu lensi 19 sotalentoa neljässä päivässä. Huhtikuussa 294. sotalennon jälkeen Karu lopetti lentopäiväkirjan pidon kokonaan, koska piti sitä tarpeettomana (!). 2. luokan Vapaudenristi 14.5.1942. Kuukautta myöhemmin tuli tunnustusta myös aseveljien taholta: ensin 2. luokan ja 19.10.1942 1. luokan Rautaristi.

Karulle esitettiin Mannerheim-ristiä jo vuoden 1941 puolella ja esitystä oli 1942 huhtikuussa vielä täydennetty. Perustelut kuuluivat: "Kapteeni Karu on johtanut erittäin tarmokkaasti ja ansiokkaasti hävittäjälentuetta. Itse taitavana ja aina taisteluihin valmiina sekä rauhallista harkintaa osoittaen on hän esimerkillään kannustanut alaisensa ohjaajat erinomaisiin tuloksiin... Kapteeni Karu on suorittanut kaikkiaan 146 sotalentoa ja on hänen johtamansa lentue upottanut 22 vihollisalusta sekä ampunut alas lukuisia viholliskoneita. Kapteeni Karu on jälkeen 14.12.1941 osallistunut lukuisiin ilmataisteluihin, joissa tuhonnut 2 vihollisen lentokonetta ja lukuisasti maakuljetusneuvoja. Tehtävien suorituksessa ja lentueensa johtamisessa on kapteeni Karu jatkuvasti osoittanut erinomaista aloitekykyä ja taistelutahtoa."

Karusta tuli 6.11.1942 Mannerheim-ristin ritari No. 98.

11.11.1942 Karu siirrettiin LeR3 esikuntaan, jossa hän mm. veti yöhävittäjäkoulutusta. Lentolaivue 26:n komentajan viransijaiseksi hänet määrättiin 3.11.1943.

Kun Saksasta ostettiin lisää Bf 109 G -koneita, päätettiin myös HLeLv30 varustaa niillä ja Karu siirrettiin tämän vuoksi HLeLv34:n 2. lentueen päälliköksi 18.2.1944. Hän palasi jälleen HLeLv30:een, kun tästä Bf 109 G -lentueesta tehtiin muutamaa viikkoa myöhemmin HLeLv30:n 2. lentue. Toukokuussa Karu nimitettiin HLeLv30:n komentajaksi, jona hän toimi sodan loppumiseen asti.

Puolustusvoimien demobilisaatiossa 4.12.1944 laivue lakkautettiin ja Karusta tehtiin LeR3:n huoltopäällikkö ja sen jälkeen ensin HLeLv31:n (3.5.1946) ja sitten HLeLv23:n komentaja (6.12.1948). 24.5.1949 Karu erosi omasta pyynnöstään ja perusti Kymen Autolento Oy:n, jota johti vuoteen 1962 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Veikko Karu kuoli 79 -vuotiaana 30.7.1991.

[Martti Kyttä]

Oli tosiaan erikoislaatuinen ja vähälle huomiolle tälläkin palstalla jäänyt henkirikos. Onko jollakin tarkempaa tietoa majuri Karun alasampumasta saksalaislentäjän tapauksesta vai onko kysymyksessä vain huhu?

[Sikkis]

Näyttäisi olevan päivän iltalehti plus lehdessä lisää tapahtuneesta.
Mutta aivan selkeää elokuva aihetta tämä elämäntarina.

[Atlanta]

Aika hurjalta tuntuu, että pelkän tunnustuksen perusteella tuomitaan. Riittikö muka näyttö?
Mies istui tuomionsa.
Olen lukenut samasta asiasta Marskin ritarit-kirjasta. Tai oliko toinen samoista ritareista ollut kirja?

[Chikatilo]

Aika hurjalta tuntuu, että pelkän tunnustuksen perusteella tuomitaan. Riittikö muka näyttö?

Näyttöä oli seuraavasti:

- surmattu Karun aseella
- surmattu Karun kesäasunnolla
- poltetun ruumiin jäännökset löytyivät kesäasunnon seudulta

Tekoon oli selkeä motiivi myös Karun osalta.

Tähän päälle tunnustus ja se, ettei muita tekijäehdokkaita ollut (perheenjäsenen lisäksi). Aika vähän jäi oikeudelle järkevää epäilystä jostain toisesta tekijästä. Aluksihan Karu uskotteli vaimonsa häipyneen ulkomaille, mikä vainajan jäännösten löytymisen jälkeen ei ainakaan vähentänyt epäilyksiä.

Karu epäilemättä syyllistyi hautaamattoman vainajan kätkemiseen. Kokonaisuutena lavastus meni hukkaan, koska pojasta tuli tästä pelastusyrityksestä huolimatta kelvoton.

[Sikkis]

Siinä on tainnuttaa pudota pastorilta kastettava lattialle ja saattoväeltä hymy hyytynyt entisestään kun tämä Simo on kertonut totuuden isän hautajaisissa.
Kaikki se viha ja epätoivo mitä suku on pitänyt sisällään vuosikaudet purkautuu kerralla. Kylmän väreet nousee kun ajattelee itsensä kravatti kaulassa kahvipöytään.
Aivan varmasti joku iäkkäämpi muaree on tokaissut: mitäs mää sanoin.

[Mat-Lock]

Siinä on tainnuttaa pudota pastorilta kastettava lattialle ja saattoväeltä hymy hyytynyt entisestään kun tämä Simo on kertonut totuuden isän hautajaisissa.
Kaikki se viha ja epätoivo mitä suku on pitänyt sisällään vuosikaudet purkautuu kerralla. Kylmän väreet nousee kun ajattelee itsensä kravatti kaulassa kahvipöytään.
Aivan varmasti joku iäkkäämpi muaree on tokaissut: mitäs mää sanoin.

Mistä muuten tiedetään, että Simon tunnustus on se totuus? Juopon päähänpisto isän maineen korjaamiseksi - oma maine kun oli jo mennyt joka tapauksessa. Ei nimittäin tuo vahinkolaukaustarina kovinkaan uskottavalta kuulosta.

[Antsa]

Mitä tästä aiheesta joskus lukenut ja tutkinut, niin kyseinen poika ei tunnustanut (ainakaan ensimmäisenä) vaan hänen veljensä toi asian maailman tietoisuuteen. Miten veli sitten asiasta tiesi, niin sitä en tähän hätään osaa sanoa. Karu oli kuitenkin poikiaan kieltänyt kertomasta totuutta tapauksesta ja vasta kuolema avasi suut.

Surmatyön tehnyt poika oli ollut isän jalanjäljissä ilmavoimissa lentäjänä, mutta siellä oli viina alkanut maistumaan ja ura sekä elämä ajautui karikolle.