Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja matlockb »

meddLe kirjoitti:
matlockb kirjoitti:Enemmän olisi huomioon pitänyt ottaa se, että M Terho ei kuitenkaan myynyt (lukuunottamatta seksijuttua joka sekin on mielestäni jäänyt toteennäyttämättä kun pariskunta ei enää ollut elossa) huumaavia lääkkeitä, vaan "vain" kirjoitti niitä.
minä rinnastaisin kyllä myyntiin sellaisen tapahtuman, josta toinen osapuoli saa rahallisen hyödyn.. mikään hyväntahtoisuus tai sen puoleen pelkokaan ei tainnut olla reseptien kirjoitussyy. 8)
Rinnastan kyllä itsekkin ehdottomasti myyntiin tapahtuman jossa henkilö, tässä tapauksessa lääkäri, saa rahallista hyötyä teostaan. Jos Terho on rahallista hyötyä tästä saanut, on se mennyt itseltäni täysin ohi ja pitää lukea uutiset ja tämä ketju huomattavasti tarkemmin, sillä en missään vaiheessa ole tiennyt että tohtori olisi mitään hyötyä rahallisesti saanut tästä, lisäksi luulisi varsinkin tuon ikäisellä lääkärillä sen verran hyvä palkka olevan ja raha asiat niin hyvin mallillaan ettei tarvitse sen takia ainakaan mukaan rikolliseen toimintaan lähteä.

meddLe
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 1:43 pm

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja meddLe »

matlockb kirjoitti: Rinnastan kyllä itsekkin ehdottomasti myyntiin tapahtuman jossa henkilö, tässä tapauksessa lääkäri, saa rahallista hyötyä teostaan. Jos Terho on rahallista hyötyä tästä saanut, on se mennyt itseltäni täysin ohi ja pitää lukea uutiset ja tämä ketju huomattavasti tarkemmin, sillä en missään vaiheessa ole tiennyt että tohtori olisi mitään hyötyä rahallisesti saanut tästä, lisäksi luulisi varsinkin tuon ikäisellä lääkärillä sen verran hyvä palkka olevan ja raha asiat niin hyvin mallillaan ettei tarvitse sen takia ainakaan mukaan rikolliseen toimintaan lähteä.
tässä lainaus muutaman sivun takaa. parissakin eri uutisessa on ollut maininta reseptien maksullisuudesta, tiedä sitten sen paikkansapitävyydestä.
Tipu kirjoitti:Syyttäjän mukaan lääkäri otti pariskunnalta maksun resepteistä. Syyttäjä vaatii, että lääkäri määrätään maksamaan 17 000 euron rikoshyöty valtiolle.

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja matlockb »

meddLe kirjoitti:
matlockb kirjoitti: Rinnastan kyllä itsekkin ehdottomasti myyntiin tapahtuman jossa henkilö, tässä tapauksessa lääkäri, saa rahallista hyötyä teostaan. Jos Terho on rahallista hyötyä tästä saanut, on se mennyt itseltäni täysin ohi ja pitää lukea uutiset ja tämä ketju huomattavasti tarkemmin, sillä en missään vaiheessa ole tiennyt että tohtori olisi mitään hyötyä rahallisesti saanut tästä, lisäksi luulisi varsinkin tuon ikäisellä lääkärillä sen verran hyvä palkka olevan ja raha asiat niin hyvin mallillaan ettei tarvitse sen takia ainakaan mukaan rikolliseen toimintaan lähteä.
tässä lainaus muutaman sivun takaa. parissakin eri uutisessa on ollut maininta reseptien maksullisuudesta, tiedä sitten sen paikkansapitävyydestä.
Tipu kirjoitti:Syyttäjän mukaan lääkäri otti pariskunnalta maksun resepteistä. Syyttäjä vaatii, että lääkäri määrätään maksamaan 17 000 euron rikoshyöty valtiolle.
Tämä muuttikin käsitystäni asiasta, en todellakaan ollut lukenut ketjua kovin tarkkaan enkä tiennyt että puoskari peri niistä maksun.

ylälauteiden mies
Remington Steele
Viestit: 211
Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 11:39 pm

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja ylälauteiden mies »

Parhaillaan menossa SubTv'ssä ohjelma "Ratkaiseva isku", jossa käsitellään tätä kyseistä kaksoissurmaa.

Ratkaiseva isku (K16)
Sub Maanantai 11.11. klo 00:45
Nuorenparin kaksoismurha. Ensimmäisessä osassa perehdytään Kotkassa 2008 tapahtuneeseen nuorenparin raakaan kaksoismurhaan. Teosta epäiltiin pariskunnan tuttavaa, mutta mies todettiin käräjäoikeudessa syyttömäksi. KRP jatkoi kuitenkin jutun tutkintaa, ja vuotta myöhemmin jutussa luettiin elinkautinen murhatuomio. Ohjelman juontaa Jarkko Sipilä.

Täytyypä olla tarkkana, tässä ohjelmasarjassa nousee jatkossakin varmasti mielenkiintoisia tapauksia esiin.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288364480402.html

Jaahas, uusintojahan nämä taitavatkin olla, itseltäni tosin on joitain tapauksia jäänyt tyystin näkemättä...
- Itsemurhalentäjää ei ruusuin palkita -

Pex.
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 6:38 am

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja Pex. »

Itekin katoin Subilta ohjelman tästä. Tästä voisi oppia katoamisketjuihin ainakin sen, että läheiset valehtelee, tarkoituksella tai tietämättömyyttään. Tässä ketjussa puhuttu monesti kuinka huonon tuurin takia jouduttu piireihin ja kuinka lääkärikin vaan teki asiat pakosta. = Huumediilerit kuoli ja huumeidenvälittäjä tuomittiin vajaaksi kolmeksi vuodeksi.

Jokainen voi muuten kokeilla kotonansa miltä tuntuu heiluttaa kättä kunnon voimalla esim. 20 kertaa. Veitsi ei mene helposti ihmisen sisään niin voimaa on saanut käyttää. Kiitos lainsäädännön tämäkin heebo vapautuu joskus 2020-kuvun alussa.

Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Tämä tapaus on jäänyt monella tapaa pimentoon, vaikka tekijä selvisikin. Ohjelmakaan ei valottanut tapausta. Tekijä ei puhu, eikä lopullista motiivia tiedetä. Mediassakin tapaus jäi pimentoon eikä kuvia uhreista tai tekijästä ole julkaistu.
Lääkärin oikeutta määrätä tiettyjä lääkkeitä rajoitettiin väliaikaisesti

12.10.2009

Dnro
915/05.01.03.00/2009
1259/09/900/08


Apteekki ilmoitti valvontaviranomaiselle lääkäristä, joka määräsi suuria määriä Temgesic-lääkkeitä potilaalleen lääkkeiden edellisistä toimitusajoista piittaamatta.

Valvira kehotti reseptiselvityksen perusteella lääkäriä toimittamaan kahdeksan potilaansa potilasasiakirjat sekä antamaan selvityksen heille antamastaan hoidosta. Lisäksi asiassa hankittiin asiantuntijalausunto. Asian ollessa jo vireillä toinen apteekki ilmoitti kyseisen lääkärin määräävän isoja määriä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä sellaisille henkilöille, joilla oli aikaisemmin esiintynyt lääkkeiden väärinkäyttöä.

Valvira totesi, että kyseisen lääkärin laatimat potilasasiakirjamerkinnät olivat yleisesti hyvin niukkoja ja sisälsivät usein vain vastaanottopäivämäärän sekä hajanaisia ja usein epätarkkoja tietoja määrätyistä lääkkeistä. Hoidon tavoitteet, diagnoosit, hoitopäätösten perusteet, hoitosuunnitelmat ja seurantatiedot oli kirjattu puutteellisesti tai niitä ei ollut kirjattu lainkaan. Merkittävänä oli pidettävä sitä, että reseptiselvityksen mukaiset lääkemääräykset PKV-lääkkeiden ja varsinaisten huumausaineiden osalta oli jätetty lähes kokonaan kirjaamatta potilasasiakirjoihin.

Asiassa oli kerrotuin tavoin tullut esiin vakava epäily toistuvasta epäasianmukaisesta ja moitittavasta menettelystä. Saatujen selvitysten perusteella oli todennäköistä, että potilasturvallisuus oli lääkäri menettelyn seurauksena vakavasti vaarantunut.

Saatu selvitys osoitti vakavan potilasturvallisuusriskin ja tilanteen arvioitiin edellyttävän nopeaa puuttumista lääkärin ammatinharjoittamiseen jo ennen kuin asiassa saataisiin hankittua kaikki tarpeellinen selvitys ja lääkärin ammatinharjoittamiseen voitaisiin ottaa lopullisesti kantaa.

Saadun selvityksen perusteella lääkärin buprenorfiinia sekä varsinaisia huumausaineita sisältävien lääkkeiden määräämiskäytäntö oli epäasianmukaista ja vaaransi vakavasti potilasturvallisuutta. Muiden pääasiasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden määräämiskäytännöissä oli myös todettavissa epäasianmukaisuutta, jota katsottiin ta-peelliseksi selvittää jatkossa laajemmin.

Edellä kerrotun perusteella Valvira piti perusteltuna potilasturvallisuuden turvaamiseksi rajoittaa lääkärin ammatinharjoittamisoikeutta väliaikaisesti siten, ettei hän saa määrätä apteekista toimitettavaksi varsinaisia huumausaineita eikä buprenorfiinia sisältäviä lääkkeitä. Väliaikainen rajoitus määrättiin voimassaolevaksi, kunnes Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi ratkaista asian lopullisesti, kuitenkin enintään 29.10.2010 saakka.
http://www.valvira.fi/tietopankki/ratka ... aikaisesti

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^Pakko oikaista nyt tuota yo. viestiä vaikka lupasinkin etten tänne toistaiseksi pahemmin kirjoittele.
Tuo Valviran teksti ei koske Matti Terhoa millään tavalla vaan erästä pk-seudulla toimivaa, Terhoa hieman vanhempaa erikoislääkäri, psykogeriatria, entistä mielisairaalan johtajaa, jonka ammatinharjoittamista rajoitettiin 2009 eikä hän ole hakenut menetettyjä oikeuksia takaisin.
Hän ei saa määrätä varsinaisia huumausaineita mutta saa määrätä edelleen esimerkiksi pkv-lääkkeitä. Hänellä ei ole mitään yhteyttä Kotkan kaksoissurmaan tai Terhoon.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Terho ei tuohon aikaan määrännyt enää edes aspiriinia. Oli mennyt tuolloin jo virka sekä lääkärinoikeudet.
Piilohomot on in.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Jokohan Vesa Takoja on päässy ulos takomaan?
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kotkan kaksoissurma -08

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Tämän murhatapauksen yhteydessä esille nousi myös lääkärin toiminta, jossa oli rikoksen tunnusmerkit, ja josta lääkäri saikin tuomion.

Ketjua lueskellessa ilmeni, että pitkään saa Suomessa lääkäri määräillä ja kirjoitella turhia ja potilaille haittaa aiheuttavien pillereitä ennen kuin Valvira reagoi millään tavoin.

Ilmeisesti tämä alla oleva Valviran valvonta-asia ei kuitenkaan liittynytkään Kotkan kaksoismurhatapauksen lääkäriin, mutta on kyllä paikallaan tässä ketjussa siinä mielessä, että päätöksestä ilmenee Valviran käsittämätön ymmärtämättömyys sen suhteen, miten tärkeitä asialliset, täsmälliset ja oikeat potilastietomerkinnät ovat esimerkiksi potilasta hoitaville muille lääkäreille, jotta he pystyvät havaitsemaan, onko potilas saannut juuri tältä lääkäriltä oikeaa, laadusta ja potilasturvallista hoitoa, ja siten tajuamaan esimerkiksi potilaan saamaan haitallisen hoidon merkit jotta voi itse auttaa oikein, ja tehdä tarvittaessa oikeat ilmoitukset väärin toimivasta lääkäristä. Näyttääkin siltä, että Valvira on hyväksynyt ja hyväksyy(?) lääkärinoikeuksiin oikealla tavalla puuttumattomuudellaan sen, että potilaskertomuksia ei tarvitse laatia siten, että ne turvaavat hoitoketjuissa ja -tapahtumissa laadukkaan ja potilasturvallisen hoidon kaikilta potilasta hoitavilta lääkäreiltä. Hmm. Eipä ole lääkäreidenkään oikeusturvassa hurraamista kun ei voi luottaa Valviran valvontaan. (Nykyään Valvira puhuu että sen valvonta on vaikuttavaa, mutta mitäs sitten se sellainen valvonta on jonka ei pitäisi alunperinkin olla vaikuttavaa; eihän sellaista valvontaa valvonnaksi kutsuta joka ei olisi vaikuttavaa; ihmesanapelleilyä Valviralta :evil: )

Tässä mukaan kokonaan tuo edellä laitettu esimerkki Valviran valvontapäätöksesta ja perusteluista:
Siru83 kirjoitti:
Pe Marras 15, 2013 7:04 am
Tämä tapaus on jäänyt monella tapaa pimentoon, vaikka tekijä selvisikin. Ohjelmakaan ei valottanut tapausta. Tekijä ei puhu, eikä lopullista motiivia tiedetä. Mediassakin tapaus jäi pimentoon eikä kuvia uhreista tai tekijästä ole julkaistu.
Lääkärin oikeutta määrätä tiettyjä lääkkeitä rajoitettiin väliaikaisesti
12.10.2009
Dnro
915/05.01.03.00/2009
1259/09/900/08

Apteekki ilmoitti valvontaviranomaiselle lääkäristä, joka määräsi suuria määriä Temgesic-lääkkeitä potilaalleen lääkkeiden edellisistä toimitusajoista piittaamatta.

Valvira kehotti reseptiselvityksen perusteella lääkäriä toimittamaan kahdeksan potilaansa potilasasiakirjat sekä antamaan selvityksen heille antamastaan hoidosta. Lisäksi asiassa hankittiin asiantuntijalausunto. Asian ollessa jo vireillä toinen apteekki ilmoitti kyseisen lääkärin määräävän isoja määriä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä sellaisille henkilöille, joilla oli aikaisemmin esiintynyt lääkkeiden väärinkäyttöä.

Valvira totesi, että kyseisen lääkärin laatimat potilasasiakirjamerkinnät olivat yleisesti hyvin niukkoja ja sisälsivät usein vain vastaanottopäivämäärän sekä hajanaisia ja usein epätarkkoja tietoja määrätyistä lääkkeistä. Hoidon tavoitteet, diagnoosit, hoitopäätösten perusteet, hoitosuunnitelmat ja seurantatiedot oli kirjattu puutteellisesti tai niitä ei ollut kirjattu lainkaan. Merkittävänä oli pidettävä sitä, että reseptiselvityksen mukaiset lääkemääräykset PKV-lääkkeiden ja varsinaisten huumausaineiden osalta oli jätetty lähes kokonaan kirjaamatta potilasasiakirjoihin.

Asiassa oli kerrotuin tavoin tullut esiin vakava epäily toistuvasta epäasianmukaisesta ja moitittavasta menettelystä. Saatujen selvitysten perusteella oli todennäköistä, että potilasturvallisuus oli lääkäri menettelyn seurauksena vakavasti vaarantunut.

Saatu selvitys osoitti vakavan potilasturvallisuusriskin ja tilanteen arvioitiin edellyttävän nopeaa puuttumista lääkärin ammatinharjoittamiseen jo ennen kuin asiassa saataisiin hankittua kaikki tarpeellinen selvitys ja lääkärin ammatinharjoittamiseen voitaisiin ottaa lopullisesti kantaa.

Saadun selvityksen perusteella lääkärin buprenorfiinia sekä varsinaisia huumausaineita sisältävien lääkkeiden määräämiskäytäntö oli epäasianmukaista ja vaaransi vakavasti potilasturvallisuutta. Muiden pääasiasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden määräämiskäytännöissä oli myös todettavissa epäasianmukaisuutta, jota katsottiin ta-peelliseksi selvittää jatkossa laajemmin.

Edellä kerrotun perusteella Valvira piti perusteltuna potilasturvallisuuden turvaamiseksi rajoittaa lääkärin ammatinharjoittamisoikeutta väliaikaisesti siten, ettei hän saa määrätä apteekista toimitettavaksi varsinaisia huumausaineita eikä buprenorfiinia sisältäviä lääkkeitä. Väliaikainen rajoitus määrättiin voimassaolevaksi, kunnes Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi ratkaista asian lopullisesti, kuitenkin enintään 29.10.2010 saakka.
http://www.valvira.fi/tietopankki/ratka ... aikaisesti

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Tämä "kuspiä" oli jo kaksi kesää sitten lomilla ja istui Kotkan upeassa Sibelius puistossa ja osti subutexiä.

Eli lomat ainakin pyörii ja huumeet maistuu edelleen tälle murhaajalle.
Allahia ei ole olemassa.

finnbar87
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

Liekö jo vapaalla?

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

finnbar87 kirjoitti:
Ti Heinä 18, 2023 7:14 am
Liekö jo vapaalla?
Eipä ole missään näkynyt tämän vapautumisesta mitään tietoa. Tuplamaurha niin eiköhän sitä nyt kannata istua minimissään 16-20 vuotta.
Nyt on vähän ankarammat ajat murhaajille, ja ankarammiksi muuttuvat.
Piilohomot on in.

finnbar87
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

kakkosurpo kirjoitti:
Ke Heinä 19, 2023 3:39 pm
finnbar87 kirjoitti:
Ti Heinä 18, 2023 7:14 am
Liekö jo vapaalla?
Eipä ole missään näkynyt tämän vapautumisesta mitään tietoa. Tuplamaurha niin eiköhän sitä nyt kannata istua minimissään 16-20 vuotta.
Nyt on vähän ankarammat ajat murhaajille, ja ankarammiksi muuttuvat.
Mietin vaan, kun on kerran jo puolenkymmentä vuotta sitten lomat pyörineet. Tosin taisihan ne esimerkiksi Tuhkasella ja Murasellakin keretä pyöriä hyvän aikaa ennen lopullista ehdolliseen pääsyä.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kaksoismurha Kotkan Turvalassa 2008

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

finnbar87 kirjoitti:
Ke Heinä 19, 2023 7:11 pm
kakkosurpo kirjoitti:
Ke Heinä 19, 2023 3:39 pm
finnbar87 kirjoitti:
Ti Heinä 18, 2023 7:14 am
Liekö jo vapaalla?
Eipä ole missään näkynyt tämän vapautumisesta mitään tietoa. Tuplamaurha niin eiköhän sitä nyt kannata istua minimissään 16-20 vuotta.
Nyt on vähän ankarammat ajat murhaajille, ja ankarammiksi muuttuvat.
Mietin vaan, kun on kerran jo puolenkymmentä vuotta sitten lomat pyörineet. Tosin taisihan ne esimerkiksi Tuhkasella ja Murasellakin keretä pyöriä hyvän aikaa ennen lopullista ehdolliseen pääsyä.
Lomarinkiin pääsyllä ei ole mitään merkitystä vapautumisesta. Olikohan niin että 8 vuoden jälkeen elinkautisella on mahdollisuus lomille.
Kaikki ei tosin ole lomilla 8 vuoden jälkeen.
Piilohomot on in.

Vastaa Viestiin