Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja Lassie »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Lassie kirjoitti:...
tikkukirjaintyyli on valittu miksi? Yleistetysti, romanttisissa asioissa lähestyttäessä tekstaus olisi tyylikkäämpää, mutta onko tekstaus hänelle jotenkin epämiellyttävää, ei niin luontevaa
...
Ei välttämättä osaa muuta? Onko "tekstausta" alettu opettaa koulussa joskus ja jos, niin milloin? Itse lähdin tikuilla liikkeelle ja kauno tuli pian perässä, "tekstaukset" opin jostain muualta kuin koulusta. Jotkut jämähtää ainoisiin turvallisiin, sellaisiin jotka osataan. Se on kyllä varmaa, että kaunokirjoitusta tuokin on ihan pakolla koulussa oppinut jonkun verran, mutta sehän ei "rakkauskirjeisiin" sopisi tälle naismaiselle miehelle, joka kovasti machona haluaisi patsastella.
//
Voi olla hyvinkin noin. Tuli samalla mieleen, että voisi olla osaamansa tyylin lisäksi kyse ns. otaksumansa alkukantaisen miehisyyden (ketjussa aiemmin oli juttua, että ihannoi alkukant. miehisyyttä) korostamisesta. Kompleksi löytyykin ei krumeluureista, vaan liiallisesta "töks töks" - tyylistä, aiemmin ketjussa oli että miehisyyden alueeella tyypillä on ongelmia (muiden pulmien lisäksi).
Voisi spekuloida että miehen malli kotona on voinut olla heikkoa, ehkä pojan miehinen roolimalli joutunut dominoivan äidin jyräämäksi --> ja pojalla, jolla muutenkin pää voinut mennä uusiin virityksiin pulkkaonnettomuudessa, on lähtenyt homma kieroutumaan oikein huolella. Taustalla/päässä on pakko olla muutakin, kuin epätasaisia kotioloja - monilla ihmisillä on kaikenlaista sälää perheissään eikä heistä tule transvestiittisia sarjakuristelijoita.
// Nimistä: En kovasti laskisi merkitystä näille, mutta nimi Maria on varmasti vaan sitä pakkomielteistä sisäisen naisen etsintää. Sitä kaikkea, mitä äitinsä joko oli tai ei ollut hänelle. Tuo "oulun rambo" nimi tuli lähinnä siitä, että tukka oli silloin eloisa, pitkä ja tumma&tuuhea, samankaltainen kuin Syltyn peruukki.//


Voi olla tuotakin, mietin samaa. Maria-nimi voi olla yhdistelmä eri jutuista, yksi voisi olla tuo sisäisen naiseuden etsintäjuttu ja toinen voisi olla katolilaisuuteen liittyvä Pyhän Äidin/Neitsyt Marian kunniaksi otettava keskimmäinen nimi miehellä. Voi olla (spekulaatiota) että Penttilä on ollut jonkin verran yhteydessä kirkkoväkeen ja häntä on koetettu saada uskonnolla parempaan jamaan, voi olla että hän on ollut kiinnostunut ja jossain mielensä rajatulla alueella on jopa oikeaa halua uskonasioissa - en pitäisi mahdottomana, mutta se on vaan siinä että miten ne mielen muut lokeroalueet siellä loksahtelevat ja tulevat "päälle".
Vielä sellainen detalji, että ei tuota kuulemma mini aikalainen mies ole pelännyt tai sitten tunnen vaan kovaksikeitettyjä valehtelijoita.
Juu tämä on ihan uskottavissa, koska Penttilä ei aiheuta miehille mitään eikä missään nimessä halua taisteluita miesten kanssa - aiemmin uutisoitua että hän pyrki vankilassa ollessaan välttämään muiden miesten välisiä yhteenottoja, hän tuli kaikkien miesten kanssa toimeen hyvin. Vankila ei laita Penttilän saalistusmoodia päälle - siellä ei ole hänelle mitään saalistettavaa.

Miehille mukavaa kaveria, tytöille ja naisille hirviötä. Penttilä ei vaikuta ymmärtävän toimintansa munattomuutta (tuskin tältä kannalta miettii, pollassa saattaa olla muunlaista viritystä), välttelee tasaväkisiä tilanteita ja hyökkää pienempien kimppuun - ja selän takaa. Onko tyyppi koskaan katsonut länkkäreitä, ei ole tullut oppineeksi alkeellisintakaan miehekkyyttä.

------------------------------------------------------

Toi mahdollinen näköhavainto on kiintoisa, no, jos hän on vapautunut, luulisi siitä pian olevan mediassa.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 11:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

Lassie kirjoitti:ei ole tullut oppineeksi alkeellisintakaan miehekkyyttä.
Minun mielestäni kyllä on. Osaa käsitellä naisia tavalla, jolla alfa-uros käsittelee naisia. Se mitä miehekkyys sitten todellisuudessa on, on jokaisen omassa päässä ja sitä kautta ajatuksissa. Ei ole standardia joka sanelee miehekkyyden, tai naisellisuuden. Tasa-arvon syvänä aikana ei ole myöskään sukupuolellisia eroja ja unisex WC-tilat ovat kohta täällä. Naisille myydään pahviputkia joilla voi kusta seisaalteen ja miehille markkinoidaan sukkahousuja sekä stringejä, jotka kyllä tuntuvat mukavilta päällä :lol:

Mielestäni arvot ovat menneet sekaisin. Naiset yrittävät olla miehiä ja miehet naisia. Ehkä siksi tämäkin herra on mennyt niin sekaisin, kun ei osaa löytää itselleen sukupuolista roolia.

Kuristaminen ja ihmisten tappaminen ei ole mukava asia, mutta näinä aikoina tämäkin mies pitää vain hyväksyä. 3 valtakunnassa hänet olisi toimitettu poistettavaksi väestöstä ja siirretty henkimaailmaan. Jehovan todistajien näkökulmasta hän olisi päässyt Jeesuksen luokse, jossa kaikilla on ihana ja hyvä olla, paljon parempi kuin maan päällä.
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Lassie kirjoitti:Voisi spekuloida että miehen malli kotona on voinut olla heikkoa, ehkä pojan miehinen roolimalli joutunut dominoivan äidin jyräämäksi --> ja pojalla, jolla muutenkin pää voinut mennä uusiin virityksiin pulkkaonnettomuudessa, on lähtenyt homma kieroutumaan oikein huolella. Taustalla/päässä on pakko olla muutakin, kuin epätasaisia kotioloja - monilla ihmisillä on kaikenlaista sälää perheissään eikä heistä tule transvestiittisia sarjakuristelijoita.
Pikku-Jukan isä ja äiti tosiaan erosivat, kun poika oli 6v ja äiti on ollut ihmistyyppiä The Boss, taisipa Jukka joskus kuulusteluissakin äitiänsä odottaa apuun. Minusta liukumäessä saatu päävamma on ratkaiseva tekijä tämänkin sarjasurmaajan "muodostumisessa" - ei voi olla sattumaa, että niin monella "kuuluisista" sarjamurhaajista on jonkunasteinen päävamma. Olisi mielenkiintoista tietää sattuiko Jukkaakin aivojen etulohkoon, useat sarjamurhaajat ovat ottaneet iskua juuri siihen osaan aivoista ennen tappohommiin ryhtymistä.

Ovat tutkineet tappajien sairauksia, vammoja sekä psykologisia tekijöitä, Daily Mail kirjoitti tästä lyhyesti. Tämä diagrammi ja kuvateksti tiivistää tulokset. Tämä koskee käsittääkseni "pelkkiä" tappajia ja otantakin oli varsin pieni, vain 239 tappajaa. Olisi kiinnostavaa lukea vastaavaa tutkimusta sarjamurhaajista, joihin tämänkin ketjun otus lukeutuu FBI-normein.
Tutkimuksen mukaan 21% tappajista todettu tai epäilty päävamma, 55% kokenut vanhempien eron tai hyväksikäyttöä ja 28% on ASD eli jonkun sortin autismia.jpg
Tutkimuksen mukaan 21% tappajista todettu tai epäilty päävamma, 55% kokenut vanhempien eron tai hyväksikäyttöä ja 28% on ASD eli jonkun sortin autismia.jpg (50.4 KiB) Katsottu 11989 kertaa
Tässäkin on syytä huomioda se, mitä Lassie jo sivusikin eli hyvin harva sellaisista, jotka ovat kokeneet vaikeuksia lapsuudessa, saaneet päävamman tai ovat autismispektriin kuuluvia, alkavat tappamaan yhtään ketään koskaan.

Tämä on ihan pelkkää spekulaatiota ilman tietoa liittyykö Pentholmiin: Ei olisi mikään ihme, että Jukka olisi kastellut öisin lakanoitaan ja kiduttanut eläimiä, pikku tulipalojakin on saattanut syttyillä siellä missä Jukkapoika liikuskellut(ns. MacDonald Triad tai Triad of Evil, jälkimmäinen on paljon uskottavampi kuin jo edesmennyt axis of evil).
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Dark Tetra kirjoitti:
Lassie kirjoitti:ei ole tullut oppineeksi alkeellisintakaan miehekkyyttä.
Minun mielestäni kyllä on. Osaa käsitellä naisia tavalla, jolla alfa-uros käsittelee naisia. Se mitä miehekkyys sitten todellisuudessa on, on jokaisen omassa päässä ja sitä kautta ajatuksissa. Ei ole standardia joka sanelee miehekkyyden, tai naisellisuuden. /../

Mielestäni arvot ovat menneet sekaisin. Naiset yrittävät olla miehiä ja miehet naisia. Ehkä siksi tämäkin herra on mennyt niin sekaisin, kun ei osaa löytää itselleen sukupuolista roolia.
//
Höpönhöpön. Väkivalta ja raiskaukset viattomia kohtaan on kaikkea muuta kuin perusmiehekkyyttä, se on tekijöiltään ihan vaan sairasta luuserimeininkiä (lievästi sanoen) . Ei muuta kuin saunan taa ja monttuun, sanottaisiin old schoolissa. Totta kai määreet voidaan määritellä jokaisen päässä ihan miksi vain, käännetään nurinpäin niiden yleiset merkitykset ja kaikenlaista hihhulointia.

(Jos haluat voidaan jatkaa nais/miesasioiden puintaa siinä Naiset/miehet-ketjussa. )

Ei liene pelkästään sukupuoliasioista mennyt sekaisin, taustalla on mm. päähän osunut isku pulkkaonnettomuudessa (viritykset pollassa miten....) ja muita ongelmia. Ja epävakaat perheolot tarkoittavat joillain sarjamurhaajamiehillä väkivaltaista, ylidominoivaa isää eikä äitiä, ja sitten ollut muistaakseni joitain, joilla ollut normaalit kotiolot (mm. Karla Homolka).
Suhteutusti, epävakaat perheolot ovat riskiä, OAK:lla oli tilastojuttua erohommista jne. Toisaalta, monella on kaikenlaista sälää kotona ja eroja tipahtelee kuin sadetta taivaalta nykyään, eikä monestakaan tule tappajia. Ei voida rajata syytä kotiin. On vain hahmoteltavissa olevia osasyitä, joista ei voida mennä ihan varmuuksiin.
On Anoi Kaa kirjoitti: // Minusta liukumäessä saatu päävamma on ratkaiseva tekijä tämänkin sarjasurmaajan "muodostumisessa" - ei voi olla sattumaa, että niin monella "kuuluisista" sarjamurhaajista on jonkunasteinen päävamma. Olisi mielenkiintoista tietää sattuiko Jukkaakin aivojen etulohkoon, useat sarjamurhaajat ovat ottaneet iskua juuri siihen osaan aivoista ennen tappohommiin ryhtymistä.

Ovat tutkineet tappajien sairauksia, vammoja sekä psykologisia tekijöitä, Daily Mail kirjoitti tästä lyhyesti. Tämä diagrammi ja kuvateksti tiivistää tulokset. Tämä koskee käsittääkseni "pelkkiä" tappajia ja otantakin oli varsin pieni, vain 239 tappajaa. Olisi kiinnostavaa lukea vastaavaa tutkimusta sarjamurhaajista, joihin tämänkin ketjun otus lukeutuu FBI-normein.
/Tutkimuksen mukaan 21% tappajista todettu tai epäilty päävamma, 55% kokenut vanhempien eron tai hyväksikäyttöä ja 28% on ASD eli jonkun sortin autismia./ //
Nyt voi olla että menee lainaukset huonosti, koetan yhdistellä paria viestiä tässä näin. En siksi vastaa noihin väleihin, ettei mene enemmän häsäämiseksi. :) Joo, päävammoista on ollut juttua sarjamurhaajien yhteydessä, ei välttämättä pelkkää yhteensattumaa tämänkään kohdalla. Päävamman osuudesta/merkittävyydestä muihin syihin nähden, jää avoimeksi kentäksi, mutta jotain (merkittävää voi olla, no, ei tietoa) osuutta sillä luulisi olevan .

Linkit ja kaavio olivat hyviä, tuli tuosta 28%:n jonkin sortin autismipiirteestä mieleen tämä kohta aiemmasta uutisesta (alleviivaus lisäämääni) :
//”Nainen otti hupun pois päästä ja näin, että hänellä oli pitkät tummat hiukset niin kuin Suzylla. Ajattelin, että voisiko tämä nainen olla nyt Suzy.” Penttilän mukaan nainen oli katsonut häntä, jolloin hänelle oli tullut ”olo”, että tämä oli kiinnostunut hänestä.

”Olen taustaltani roomalais-katolinen ja olen puhunut papin kanssa aiemmin asiasta ja ihmetellyt, että mitä tarkoittaa, kun nainen avaa sidotut hiuksensa ja pyöräyttää niitä”, Penttilä selosti ja jatkoi:

”Papin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen etsii seuraa. Tämä osaltaan vahvisti ajatustani, että nainen olisi Suzy.” //


http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005271670.html

On Anoi Kaa kirjoitti://Tämä on ihan pelkkää spekulaatiota ilman tietoa liittyykö Pentholmiin: Ei olisi mikään ihme, että Jukka olisi kastellut öisin lakanoitaan ja kiduttanut eläimiä, pikku tulipalojakin on saattanut syttyillä siellä missä Jukkapoika liikuskellut(ns. MacDonald Triad tai Triad of Evil, jälkimmäinen on paljon uskottavampi kuin jo edesmennyt axis of evil).
Kyllähän nuo tulevat mieleen, kun sarjamurhaajapiirteistöä läpimennään, jeps. Nyt muistin myös että yksi psykopaatiksi luonnehdittu tulipalojen sytyttäjä (muistaakseni niitä kertyi n. 100 tulipaloa) Yhdysvalloista olisi joutunut vankilaan, kun uskonnollinen perheensä (vakaista kotioloista) ilmiantoi hänet ja he olivat yrittäneet parhaansa tukea ja auttaa häntä - poika ei vain kyennyt normaaleihin moraaleihin ja tunteisiin. Muistaakseni hänelle oli syntyessään käynyt jokin onnettomuus, ei saanut happea aivoihin tai vastaavaa. Muistan vieläkin youtubesta, kuinka symppikseltä perhe vaikutti, traagista. :(

Öitä!
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Rovaniemen puskaradiosta kaveri pongannut, että tämä hyypiö on muuttanut ROI.hin. Varma tunnistus.

Varokaa!
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

indeksi

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja indeksi »

Gurney kirjoitti:Rovaniemen puskaradiosta kaveri pongannut, että tämä hyypiö on muuttanut ROI.hin. Varma tunnistus.

Varokaa!
Takuuseen en mene mut edellisel sivulla jo mainintaa samast asiasta. Jos lukisit enemmän kun edellisen viestin.

Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1266
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

indeksi kirjoitti:
Gurney kirjoitti:Rovaniemen puskaradiosta kaveri pongannut, että tämä hyypiö on muuttanut ROI.hin. Varma tunnistus.

Varokaa!
Takuuseen en mene mut edellisel sivulla jo mainintaa samast asiasta. Jos lukisit enemmän kun edellisen viestin.
Edellisel sivul mainintaa et heppu on nähty Roissa. Sin muutost ei mainintaa. Kannattais ehk sunki lukee kommentit vähä paremmi.

poliisiTV
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Ke Tammi 04, 2017 2:01 pm

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja poliisiTV »

– Michaelin käyttäytymistä on yritetty selittää monesti, sanoo eräs haastatelluista.

– Väkivaltaelokuvien liiallisella katsomisella, milloin milläkin. Mutta minä luulen, että hän vain haluaa nähdä kuolevan ihmisen kasvot. Hän haluaa nähdä, kun ihminen kuolee.

Jutussa käytetyt kirjalliset lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto, Poliisi kertoo 2013. "

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005190336.html

Mitähän mahtaa haastateltu tarkoittaa, kun puhuu ihmisen kasvoista? Eikö pitäisi sano, että kuolevan naisen kasvot? Siis tarkoittaako tämä sitä, että Penttilä on kuristanut myös miehiä?

lech
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: La Joulu 01, 2012 9:55 am

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Viesti Kirjoittaja lech »

poliisiTV kirjoitti:– Michaelin käyttäytymistä on yritetty selittää monesti, sanoo eräs haastatelluista.

– Väkivaltaelokuvien liiallisella katsomisella, milloin milläkin. Mutta minä luulen, että hän vain haluaa nähdä kuolevan ihmisen kasvot. Hän haluaa nähdä, kun ihminen kuolee.

Jutussa käytetyt kirjalliset lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto, Poliisi kertoo 2013. "

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005190336.html

Mitähän mahtaa haastateltu tarkoittaa, kun puhuu ihmisen kasvoista? Eikö pitäisi sano, että kuolevan naisen kasvot? Siis tarkoittaako tämä sitä, että Penttilä on kuristanut myös miehiä?
Penttilä on kuristanut myös 12-vuotiaan tytön. Teot kohdistuvat vastakkaiseen sukupuoleen iästä riippumatta, vanhin uhreista on oma äiti, joka oli 48-vuotias kun oma poika tappoi kuristamalla.

poliisiTV
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Ke Tammi 04, 2017 2:01 pm

Re:

Viesti Kirjoittaja poliisiTV »

McAbre kirjoitti:Näin tapahtui: 80-90-lukujen taitteessa olin kesälomanvietossa Oulussa. Paikallisen kaverini kanssa otimme pussikaljaa torinrannassa, makasiinien takana laiturilla. Äkkiä paikalle tuli muutama ilmiselvä venkula, ensin kaveeraamaan ja pian jo pummimaan. Lopulta sitten jouduimmekin puolipakolla muutaman kymmenen markkaa luovuttamaan. Mieleen on jäänyt, kuinka yksi ukoista esiteltiin nimenomaan "Oulun Rambona"...
Tämä lainaus ketjun ensimmäiseltä sivulta. Tarkoitin lähinnä näitä 30-vuoden takaisia aikoja. Tuossa Hesarin jutussahan ei mainita kuinka pitkältä ajalta kertoja on tuntenut Penttilän.
Penttilähän on myös aikoinaan Oulussa ammuskellut ilmaan huumeiden vaikutuksen alaisena. Väkijoukko oli juossut karkuun Penttilää.
Eli olisiko Penttilä noihin aikoihin pahoinpidellyt myös miehiä, mutta tullut siihen tulokseen, että naiset ovat helpoimpia uhreja?
Faktahan on myös se, että kynnys lähteä tekemään rikosilmoitusta kolmoismurhaajasta on aika korkea koston pelossa. Asiahan käy ilmi noissa vuoden 2009 tapauksissa joista yhden houkutteli tekemään rikosilmoituksen ystävä ja toisen poliisi.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Itä-Helsingin faceryhmässä kerrotaan, että asuisi Siltamäessä ja olisi nähty äskettäin Myllypurossa.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Halkokauppias
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2012 12:35 am

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja Halkokauppias »

No nyt voi sitten Pohjois-Suomi rauhoittua. Saatu tämäkin saasta Kehä3:sen sisäpuolelle.
Voi elämän kevät että tälläiset kulkee vapaalla jalalla ja polisit suojelee partioimalla läheisyydessä.

Halkokauppias
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2012 12:35 am

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja Halkokauppias »

Siltamäessä hyvinkin. Käynyt jo kaupassakin paikallisella ostarilla tällä viikolla.

inner circle
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Su Joulu 28, 2014 5:13 pm

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja inner circle »

Vauvapalstalla sanotaan myös, että asustaa Kiertotähdentiellä Siltamäessä. Sai kämpän Y-Säätiöltä, joka tarjoaa vuokra-asuntoja asunnottomille tai asunnottomuusuhan alla oleville henkilöille.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mikäköhän Jukepoksi-juketorstenia katolisuudessa kiinnostaa? Hierarkia, anteeksianto vai molemmat? Voihan se toki olla joku samankaltainen päähänpinttymä kuin se, että on seksuaalisesti kiihottavaa roplata kaikenlaista kohteille hyvin epämiellyttävää tiukat nahkahanskat kädessä.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin