Pahantekijän puolella
Asianajaja
Kari Erikssonin puolustaa Suomen pelätyimpiä pahantekijöitä. Hänen tunnetuin asiakkaansa on jälleen huomenna oikeuden eteen astuva
Michael Penttilä.
Nimi toistuu kirjeissä ja joulukorteissa, joita asianajaja Kari Eriksson on vuosikymmenten ajan saanut yhdeltä pitkäaikaisimmista asiakkaistaan.
Italiaan ja italian kieleen viehtynyt mies tarvitsi Erikssonin apua ensimmäisen kerran vuonna 1993.
Oululainen
Jukka Torsten Lindholm oli kuristanut naisen hengiltä Kempeleessä isoäitinsä asunnossa. Aiemmin Lindholmin uhreiksi olivat joutuneet hänen oma äitinsä ja 12-vuotias tyttö.
Myöhemmin mies muutti nimeään, mutta rikokset jatkuivat. Ensin nimi vaihtui
Michael Pentholmiksi, sitten Penttiläksi.
Kymmenen vuotta sitten Penttilä vapautui pitkästä vankeustuomiosta. Sen jälkeen hän on ollut syytettynä muun muassa useista tapon yrityksistä sekä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Ensimmäisessä tapauksessa oikeus katsoi teot törkeiksi pahoinpitelyiksi. Toisella kerralla syytteet hylättiin.
Viime keväänä, toukokuisena sunnuntaina, asianajaja Erikssonin puhelin soi. Häntä tarvittiin taas.
Prostituoidun murha
Helsingin Vaasankadulla sijaitsevan kerrostalon asukkaat olivat jo jonkin aikaa hämmästelleet outoa hajua rappukäytävässä. He ilmoittivat haitasta huoltomiehelle. Lopulta paikalle kutsuttiin virkavalta.
Poliisit löysivät asunnon sängyn alta keski-ikäisen naisen ruumiin. Nainen oli työskennellyt prostituoituna, ja hänet oli kuristettu hengiltä.
Penttilä otettiin kiinni kotoaan Pohjois-Helsingistä.
Käytiin käräjät. Sarjakuristaja tuomittiin nyt ensimmäistä kertaa murhasta.
– Valitus lähtee eteenpäin, hän kuiskasi avustajansa korvaan oikeussalissa.
Keskiviikkona 12. kesäkuuta Eriksson nähdään jälleen päämiehensä rinnalla Helsingin hovioikeuden käsittelyssä. Penttilän mielestä kyse ei ole murhasta, vaan taposta.
Eriksson on toiminut puolustusasianajajana sadoissa vakavissa rikostapauksissa, erityisesti henkirikoksissa. Hän kokee työnsä ehtymättömän mielenkiintoiseksi ja antoisaksi.
– Varsinkin henkirikoksissa näkyviin tulee ihmiselämän rosoisuus, kun vähän penkaisee. Ammattini on lain soveltamista ihmiselämän kirjoon. Jos pyörittäisin verotoimistossa numeroita, en jaksaisi tehdä näin pitkiä päiviä.
...
...
On klassikkovertauksen aika.
– Ei lääkärikään voi jättää leikkaamatta ketään, vaikka pöydällä makaisi miten pahaa tehnyt ihminen tahansa. Mihin vetäisimme rajan siitä, kuka on oikeutettu puolustukseen?
...
Sarjakuristaja Penttilän rikokset puolestaan ovat avanneet keskustelun siitä, miten vaarallisena pidetty vakavien rikosten uusija pääsee vapaaksi kerta toisensa jälkeen.
Erikssonin mielestä kyse on siitä, minkälainen arvo yhteiskuntarauhalle halutaan laissa antaa. Jotta pidempiä tuomioita voitaisiin määrätä, rangaistusmaksimeja tulisi tietyissä rikoksissa kasvattaa.
– Se on oikeuspoliittista päätöksentekoa. Ajatukseni on, että kaikki ihmiset ansaitsevat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Jos lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia rikoksentekijän pitämiseen vankilassa, ei asiasta voi syyttää asianajajaa tai rikoksentekijää.
...
- Eriksson ja Penttilä Helsingin hovioikeudessa maaliskuussa 2018. ATTE KAJOVA
- aa ja penttilä.jpg (59.1 KiB) Katsottu 9911 kertaa
Painostusyrityksiä
Murhaa ei pidä koskaan myöntää.
Oikeuskäsittelyjen tauoilla pitää aina käydä vessassa.
Ei ole olemassa pieniä ja suuria oikeusjuttuja, vaan pieniä ja suuria asianajajia. Lainvastaisen teon merkitys pitää aina suhteuttaa asiakkaan elämäntilanteeseen.
...
Merimiehen poika
Erikssonin isä oli merimies ja äiti ahtaaja. Perheeseen kuului myös kaksi veljeä ja sisar.
Kun vanhemmat erosivat, äiti jäi huolehtimaan lapsista yksin.
Köyhissä oloissa äiti kannusti lapsia kirjallisuuden ja sivistyksen pariin. Eriksson luki ja ihannoi rikosromaanien maailmaa.
Kouluvuodet olivat paikoin kivisiä. Nuorukainen ajautui tämän tästä kahnauksiin opettajien kanssa kyseenalaistaessaan auktoriteetteja.
Yläasteella tilanne kärjistyi niin pahaksi, että Eriksson erotettiin koulusta. Hänen velipuolensa, kirjailija
Joni Skiftesvik otti yhteyttä lääninhallituksen koulutarkastajaan ja kouluun sillä seurauksella, että Eriksson sai käydä opintonsa loppuun.
Lukiossa opiskelu alkoi kiinnostaa eri tavalla. Eriksson päätti ryhtyä lakimieheksi. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän oli talven ajan kolmivuorotyössä Rauma-Repolan voimalaitoksella.
Yövuorojen pitkinä tunteita hän pänttäsi oikeustieteen pääsykokeisiin ja pääsi sisään.
Jatkuva etulinja
Arkisin Eriksson herää viiden, kuuden aikaan ja lähtee toimistolleen. Lähes päivittäiset oikeuden istunnot vaativat laajoja ennakkovalmisteluita ja kestävät toisinaan pitkälle iltapäivään.
Jos oikeusistunnon jälkeen on mentävä avustamaan poliisikuulusteluihin tai poikettava vankilavierailulle, murheiden kuunteleminen saattaa toisinaan tuntua raskaalta. Lisäksi asianajajalla riittää loputtomasti luettavaa ja kirjoitettavaa. Valituskirjelmiä, esitutkintapöytäkirjoja, asiakasviestejä.
Isoja rikostapauksia hoitaessa työaikoja on vaikea saada mahtumaan virka-ajan raameihin. Jos rikos tapahtuu viikonloppuna ja poliisi soittaa, on asiakkaan avuksi lähdettävä päivästä riippumatta.
Erikssonin työviikko venyy usein 70-tuntiseksi. Pitkät lomakaudet eivät ole häntä varten.
– Jatkuvaa etulinjassa olemista, hän sanoo.
– On ammatinvalintakysymys, mitä elämäänsä kaipaa. Jos pidän lomaa, alan muutaman päivän jälkeen kaivata töitä. Haluaisin ottaa paperipinot esille ja alkaa jo perehtymään uusiin juttuihin. Pari kertaa vuodessa pyrin tekemään ulkomaanmatkan, jonka aikana on yksinkertaisesti pakko olla tekemättä mitään.
Kun Erikssonin kolme lasta olivat pieniä, hän pohti kuinka vaativa työelämä ja pitkäksi venyneet työpäivät vaikuttavat jälkikasvuun. Kävi niin, että kaksi lasta kolmesta lähti itsekin lukemaan lakia.
Kivien kääntelyä
Asiakkaan ja asianajajan välille voi vuosien aikana muodostua erikoislaatuisia suhteita. Kun elämästä viettää tarpeeksi pitkän ajan kiven sisässä, asianajasta voi muodostua rikoksentekijälle lähestulkoon ainoa kontakti ulkomaailmaan.
Näin on käynyt esimerkiksi Michael Penttilän kohdalla.
Kun Penttilä aikoinaan pääsi koevapauteen pitkältä tuomiolta, Eriksson sai puhelun asianajotoimistonsa sihteerinä työskentelevältä vaimoltaan: sinua odotetaan täällä. Penttilä oli saapunut kotikaupunkiinsa Ouluun ja tahtoi tulla tervehtimään avustajaansa heti vapauden ensi metreillä.
Eriksson uskoo, että asianajaja voi luoda asiakkaalleen yleistä turvallisuudentunnetta, vaikka siviilielämän asioissa apua ei pystykään tarjoamaan. Hän puhuu luottamuksesta, jonka saavuttaminen on työn menestyksekkään hoitamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Erikssonin mielestä on suuri kunnia, että asiakas laskee ongelmansa juuri tietyn asianajajan käsiin, vaikka oikeusprosessin päädyssä voi olla koko loppuelämän muuttava mittava rangaistus.
– Asiakas huomaa, jos asianajaja fuulaa. Kun jokaiseen juttuun perehtyy tarkasti ja hoitaa sen niin hyvin kuin voi, huononkin lopputuloksen kanssa pystyy elämään. Kunhan jokainen kivi ensin käännetään.
Siihen luottaa Erikssonin mukaan myös Penttilä, joka on itsekin tietoinen omien rikostapaustensa hankaluudesta. Asianajaja ei voi antaa avaimia vapauteen, mutta hän pyrkii muuttamaan huonon vaihtoehdon vähemmän huonoksi.
Niin tapahtui myös keskikesällä 1993, kun Penttilä oli jälleen pulassa.
Pakomatkan päätös
Kun Penttilä oli Oulun lääninvankilassa tutkintavankeudessa kempeleläisnaisen surmasta, hän karkasi toisen vangin kanssa vankilakirkon ikkunasta yli muurin.
Kansa kohahti. Vankilanjohtoa ja poliisia nolotti.
Päiviä kului, ja Penttilää alkoi pelottaa. Mitä jos poliisi näkee hänet ja ampuu hengiltä?
Erikssonin puhelin soi. Asiakas kysyi neuvoa, ja tehtiin sopimus.
Eriksson ehdotti, että Penttilä menisi Oulun Tuirassa sijaitsevaan puistoon odottamaan poliiseja. Silloin virkavalta tietäisi, ettei vangin mielessä ollut pahoja aikeita. Kiinnioton voisi tehdä vähin äänin, rauhallisesti.
Penttilä meni puistoon. Eriksson soitti apulaispoliisipäällikölle.
Poliisi otti miehen kiinni elokuvatyyliin usean partion voimin. Julkisuuteen ei koskaan tihkunut tietoa kiinnioton taustalla olleesta sopimuksesta.
Karkumatkalta apua soittaneen Penttilän tapaus oli kokemattomalle avustajalle opetus siitä, mitä kaikkea asianajajan – tai salvatoren – työhön voi kuulua.
– Uskon, että tämä on minun hommani.