Tampere: 15-vuotiaan tytön surma 16.8.2008

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
llewellyn
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 2:13 pm

Viesti Kirjoittaja llewellyn »

markja kirjoitti:Kuolemanrangaistukselle olisi taas kysyntää.
Julkinen hirttolava. Ilman pudotusta, jottei ihan heti kuole. Tapahtuma YLE:n uutisiin ja kertauksena näytettäväksi Keravan nuorisovankilassa ja muissa vastaavissa paikoissa esim. 1x viikko.
Tuo kiduttaminen tappaessa on muuten yllättävän monimutkainen kysymys. Hirttäminen ilman pudotusta on tavallaan hyvä, mutta uhri ei esimerkiksi juuri pysty huutamaan ja tv-lähetys olisi lopulta aika epä-dramaattinen. Keskiajalla oli näyttäviä teloituksia - esim. sisä- ja sukupuolielinten kiskominen irti elävältä ihmiseltä, mutta luulen että siinä taas kohde menee shokkiin turhan nopeasti. Natsien ihmis"kokeet" antaisivat ehkä jotain osviittaa mutta siinäkin on kysymys siitä, että ihmiset lopulta aika pikaisesti menettävän tajuntansa ja tunto-aistimuksensa. Ehkä pitäisi ajatella jonkinlaista puuduttamista?

samurai
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Pe Huhti 04, 2008 10:52 am

Viesti Kirjoittaja samurai »

Jaksamista tytön omaisille.

Ei voi käsittää tuollaisia tekoja.

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Cicciolina kirjoitti:Ja sit kuolemanrangaistuksen käytäntöönpanija olis ihan yhtä säälittävä yksilö, ja mieleltään sairas kuin tekijä...
Tappo kuin tappo...
Millä perusteella muka?
Kuolemantuomion saaja on se, joka on viattoman ihmisen hengen riistänyt julmalla tavalla. Murhaaja ei ole viaton, eikä pyöveli siten murhaaja. Jos vituttaa kuolla tuolla tapaa, sietäisi pohtia sitä ennen julmaa tekoaan. Kuten tietysti muutenkin kriminaalien olisi syytä pohtia. Jos ei viitsi - paska homma sitten vaan, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis jne. tms.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

litmanen

Viesti Kirjoittaja litmanen »

Täysin turhaa keskustella täällä jostain kuolemantuomiosta.
Poika istuu semmoiset 5-7-vuotta, mikäli oli täydessä ymmärryksessä teon tehdessään, jonka jälkeen hän on vapaa jatkamaan elämäänsä.

Näin se systeemi pelaa.

Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

Aika jännä, miten monelle on jo piirtynyt mieleen kuva tekijästä vaikka vain tosi vähän on julkistettu lehdissä. Esimerkiksi nimi, "piripää" ja nuo muut on huhuja, jotka ei välttämättä pidä paikkaansa. Tietysti ne voi pitää, mutta voi olla, että vedetään hätäisiä johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa, selailin tuossa itse irc-gallerian päiväkirjamerkintöjä ja kiinnitin huomiota siihen, että todella moni nuori on tälläisen ikävän tapahtuman edessä pakotettu miettimään asioita vähän tarkemmin. Esimerkiksi yhden tekstissä oli mainiosti puhuttu siitä, että mikä nykynuorisoa vaivaa, onko pakko olla yömyöhään ulkona ja sitten lehdissä lukeekin, että nuori surmattiin. Eikö valtio kustanna sairaille ihmisille hoitoa, koska kyllähän sitä pitäisi saada jos tarvitsee. Kyseisessä kirjoituksessa myös todetaan minusta hyvin, että eihän ulkona uskalleta kohta liikkua ja ettei asiaa paranna se, että osa nuorisosta juo. Juomaporukoissa ystävystyy helpommin vaarallisiin ihmisiin. Lisäksi pohditaan, että eikö Jokelan ampumisesta otettu mitään oppia tuohon mielenterveysasiaan...

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

meister kirjoitti: Miten tältä yhteiskunnalta voisi onnistua tällaisen tekijän vaarattomaksi tekeminen etukäteen, kun se ei pysty tekemään sitä vaarattomaksi teon jälkeenkään (pari vuotta leffojen katseluja ja pleikkarin peluuta vankilassa, mielialalääkeitä kouraan ja takaisin kadulle).
Erittäin hyvin sanottu.

Galleriahuhun ja ihan terveen maalaisjärjenkin mukaan tekijä olisi ollut alkoholin vaikutuksen alaisena teon aikana. Tietysti, mikäli taustalla on muidenkin aineiden käyttöä, on pohjana voinut olla ties minkälainen koktaili. Muutoin en oikein ymmärrä, miksi tekijä on jäänyt samalle alueelle hengailemaan teon jälkeen.
litmanen kirjoitti: Poika istuu semmoiset 5-7-vuotta, mikäli oli täydessä ymmärryksessä teon tehdessään, jonka jälkeen hän on vapaa jatkamaan elämäänsä.

Näin se systeemi pelaa.
Ei itseasiassa pelaa. Uskoisin tekijän istuvan alle viisi vuotta, vaikka tuomio varmasti onkin useampivuotinen.

Ja lopuksi Iltalehteä:
Poliisi: Heillä oli seurustelusuhde
17.8.2008 10:27
- Surmattu 15-vuotias tyttö ja teosta epäilty nuorukainen olivat tapailleet toisiaan jo jonkin aikaa, poliisi kertoo Iltalehdelle.

- Kyllä sitä seurustelusuhteeksi voi sanoa. He siis liikkuivat yhdessä, tutkintaa johtava Ari Luoto Tampereen poliisista selittää.

Poliisi puhutti eilen alustavasti 18-vuotiasta tamperelaista miestä, jonka epäillään surmanneen 15-vuotiaan tytön Juvankadun varrella sijaitsevassa puistikossa perjantai-iltana.

Epäilty ei kuitenkaan tunnustanut tekoa.

- Hän on kertonut alustavasti muista perjantain ja lauantain tapahtumista, mutta on tämän asian suhteen vaitonainen, Luoto kuvailee.

Poliisi: Raiskaus ilmeisesti tapahtui

Luodon mukaan on entistä todennäköisempää, että 15-vuotias tyttö myös raiskattiin perjantai-iltana.

Rikos tapahtui tiettävästi samaisessa puistikossa, josta ohikulkija seuraavana aamuna löysi ruumiin.

Löydettäessä tyttö oli poliisin mukaan "vähäisessä vaatetuksessa".

Tapausta tutkitaan tappona.

IL

Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1581
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Tuon MSN-gallerian kuvan löysin minäkin, ihmetyttää nuo kuvatekstit :o

Rivoa kielenkäyttöä, vedetään kaljaa ja muuta angstailua. Onhan tuo paikka tuttu paikallisille, siellä nuoret tosiaan ryyppäävät, mahtaa olla S-marketilla selittelemistä.

Eikö tosiaan muuta tekemistä enää ole tuon ikäisillä kun istua puistoissa yömyöhään ja vetää kaljaa?

Muokkaus: korjausta sen verran että kuvat ja tekstit olivatkin Kuvake.netissä, mutta hävinneet jo sieltä.
Viimeksi muokannut Rezah, Su Elo 17, 2008 12:45 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
There are no crimes behind enemy lines

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tulee mieleen ns. Evijärven surman tehnyt Hannu Suvanto. Tämä Krissen taposta epäilty Peetu ja Suvanto tuntuvat molemmat olevan, ainakin kuvausten perusteella, samankaltaisia sekakäyttäjiä. Tosin Suvanto ei tietävästi seurustellut uhrinsa kanssa.

Suvanto vapautui vankilasta ja päätyi sinne melkein saman tien takaisin uhkailtuaan erästä todistajaa. Todennäköisesti tästä Krissen surmaajastakin tullaan vielä tulevaisuudessa kuulemaan kunhan vapautuu.

Miksi tälläisiä Suvantoja ja Peetuja ei oikeasti voida sulkea jonnekin laitokseen vaikka sitten loppuiäkseen jos muu ei auta?

henk-ka
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: La Elo 16, 2008 8:33 pm

Viesti Kirjoittaja henk-ka »

Äskön eräs käyttäjä laittoi kuvan hetkeksi Galleriaan kuvan murhaajasta, jonka sai. Aivan normaalilta hän kuvan perusteella näytti. Tosin se on eriasia kuinka vanha kuva on.

delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Viesti Kirjoittaja delila »

Miksi tälläisiä Suvantoja ja Peetuja ei oikeasti voida sulkea jonnekin laitokseen vaikka sitten loppuiäkseen jos muu ei auta?
Aiheesta menee ohi, mutta pakko on tarttua tuohon, kun en ymmärrä miten Suvannon laitoksessa pitäminen liittyy tähän. Herra Suvanto on tällä hetkellä pienen lapsen isä, asuu omakotitalossa, koirakin näyttää pihassa olevan. Autosta en sentään tiedä, onko perhemalli vai sedan.

Muutenkaan en ihan suoraan ymmärrä vertausta Suvantoon, jonka taustat kuitenkin oli "kevyemmät", kuin tämän Peetun, jos se pitää paikkansa, mitä mm. irc-galleriasta hänestä saa lukea.

vendetta assasin
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ti Elo 05, 2008 9:11 am

Viesti Kirjoittaja vendetta assasin »

delila kirjoitti:
Miksi tälläisiä Suvantoja ja Peetuja ei oikeasti voida sulkea jonnekin laitokseen vaikka sitten loppuiäkseen jos muu ei auta?
Aiheesta menee ohi, mutta pakko on tarttua tuohon, kun en ymmärrä miten Suvannon laitoksessa pitäminen liittyy tähän. Herra Suvanto on tällä hetkellä pienen lapsen isä, asuu omakotitalossa, koirakin näyttää pihassa olevan. Autosta en sentään tiedä, onko perhemalli vai sedan.

Muutenkaan en ihan suoraan ymmärrä vertausta Suvantoon, jonka taustat kuitenkin oli "kevyemmät", kuin tämän Peetun, jos se pitää paikkansa, mitä mm. irc-galleriasta hänestä saa lukea.

Suvanto surmasi toisen. Suvanto otti joltakin lapsen loppuelämäksi pois, riisti hengen. Pitäisikö suvannon lapsi tappaa? En tiedä, olisi oikein suvannolle, mutta väärin lapselle. Ehkä suvannon muna olisi voitu silpoa puuduttamatta, silmitöntä väkivaltaa käyttäen, eipähän olisi saanut lapsia, eikä olisi kuulunutkaan saada kun jonkun toisen sellaisen tappoi. Mutta laitoksessa se olisi pitänyt pitää, miten ihmessä tuollainen vitun suvanto saa edes tehdä lapsia. Anteeksi, Herra Suvanto siis. :x
VAIN HENKISESTI SAIRAS IHMINEN USKOO JUMALAAN.

Arthur Nebe
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: La Loka 13, 2007 9:05 pm

Viesti Kirjoittaja Arthur Nebe »

Perusongelmanahan suomalaisessa oikeusjärjestelmässä korkean puuttumiskynnyksen ja lyhyiden, kansan oikeustajua vastaamattomien tuomioiden lisäksi tuntuu olevan ns. jälkiseurannan puute. Eli vankilan porttien sulkeutuessa takana tekijä on periaatteessa jälleen "puhtaalla pöydällä".

Vaarallisuusarvioita väkivaltarikollisista toki vankilaoloissa tehdään mutta lähinnä vankilaturvallisuuden nimissä. Tällaiset arviot eivät ymmärtääkseni seuraa henkilöä läpi elämänsä vaan koskevat ainoastaan hetkellistä tilannetta ja paikkaa.

Voi kuulostaa äkkiseltään hyvinkin epähumaanilta mutta kannattaisin lämpimästi tekijöiden vaarallisuusluokittelua mielentilatutkimuksen yhteydessä, siten että tutkimus palvelisi laajempiakin tarkoitusperiä kuin pelkkää syyntakeisuusarviota. Toisin sanoen, vaikka tekijän todettaisiinkin olevan syyntakeinen, samalla hänelle voitaisiin lyödä esimerkiksi luokitus 1-A-1, "Persoonallisuushäiriö, impulssikontrollin puute, pysyväisvaarallinen" joka siirtyisi väestörekisteriin henkilön yhteydessä kulkevaksi maininnaksi esim. 25 vuoden ajaksi. Tällöin tämä määritys (ei siis kliininen diagnoosi vaan lähempänä juridista luokitusta) olisi aina kaikkien k.o. henkilön asioita käsittelevien nähtävillä, alkaen potetiaalisista työnantajista jotka hankkivat turvallisuusselvityksen.

Tähän voitaisiin liittää esimerkiksi pakkosterilointiohjelma jossa tietyn luokituksen saaneet - vankilasta poistamisen ehtona - sitoutuisivat tuettuun päihteettömyyteen ja sterilisaatioon. Näin estettäisiin ainakin periytyvän komponentin siirtyminen eteenpäin.

Menee melko lailla offtopiciksi kun realiteettina on että yksi nuori ihminen on tapettu ja tappaja on toinen nuori ihminen. Mutta katson asiaa kokonaisvaltaisemmin: raa'at väkivaltarikokset ovat nyt yksi osa arkeamme ja sen taustalta löytyy arvopohjan vakavaa horjumista ja lisääntynyttä päihteiden väärinkäyttöä ja/tai persoonallisuushäiriöitä.

Tällaiset tekijät tulevat aina eläessään olemaan pysyvä uhka kanssaihmisilleen ja mielestäni jo Suomen mittakaavassa on tarpeeksi selkeitä esimerkkejä tästä kehityskulusta: Tauno Pasanen, Terhi Tervashonka, kampaaja Seija Mörön surmannut nainen, Kanaali-Koskinen, Tommi Nakari...jatkanko vielä?

Kuolemantuomion vaatiminen EU-maahan ilman todellista uhkaavan kriisin ilmapiiriä on huutoa erämaassa, mutta pakkolaitospykälien aktiivisempi käyttö, mahdollinen sterilisaatiolain palauttaminen ja ennen kaikkea ajatus vankeinhoidosta ei niinkään tekijää rehabilitoivana, vaan hänet yhteiskunnasta eristävänä, on realismia tässä meidän ajassamme.

Judge Dredd
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm

Viesti Kirjoittaja Judge Dredd »

Kukaan ei silti halua korjata oikeusjärjestelmää.
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.

NaapurinTyttö
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: Pe Heinä 25, 2008 9:23 pm
Paikkakunta: Naapurista

Viesti Kirjoittaja NaapurinTyttö »

joey kirjoitti: Muutoin en oikein ymmärrä, miksi tekijä on jäänyt samalle alueelle hengailemaan teon jälkeen.
Tämä on muakin ihmetyttänyt. Siis todellakin tuo S-market ja posti ovat käytännössä samaa rakennusta vain semmoinen kapea kuja siinä välissä. Siis eikö se jätkä muista tehneensä mitään vai miten voi olla pokkaa mennä hengaileen sinne kaupalle tietäen, että on tappanut tytön yöllä saman rakennuksen takana? Ehkä tyyppi vain poistui paikalta eikä sen kummemmin kattonut oliko tyttö elossa vai ei.
Eikö ollu kuullu mitään, että ruumis oli löytynyt. Kerääntyihän sitä nuorisoa sinne paikalle jo aamusta?

Lami
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 4:30 pm

Viesti Kirjoittaja Lami »

että oikeen herra suvanto.. ei helv...

ei saa jätkä multa vielä sympatioita kultaisellanoutajalla ja lapsella.
säälin tosin lasta että on kaikista mahdollisista juuri tämän "herran" isäkseen saanut.

sori, ot.. oli pakko.
Mene ja tiedä..

Vastaa Viestiin