Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä 10.8.2000

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä 10.8.2000

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ajankohtainen aihe kun käsiaseet ovat taas uutisaiheina.

34-vuotias linja-autonkuljettaja Mika Petteri Yletyinen oli kotosalla viettämässä vapaapäiväänsä. Mika harrasti metsästystä ja ammuntaa. Hänellä oli lukitussa asekaapissa useita kiväärejä ja käsiaseita. Kaikkiin niihin oli asianmukaiset luvat. Mikalla oli nuhteeton tausta.

Harrastuksen jäädessä vähemmälle, Mika oli laittanut myyntiin kaksi käsiasetta. Myynti-ilmoitus julkaistiin 8.8.-00 ilmestyneessä Keltainen Pörssi – lehdessä. Toinen aseista oli Beretta – merkkinen pistooli, josta soitettiin jo samana päivänä kun ilmoitus oli, eikä 8000 markan hinnasta edes tingitty. Ostaja, Esa Niemeksi esittäytynyt mies lupasi palata asiaan keskiviikkona.

Asioiltaan kahden lapsensa kanssa kotiin palannut aviovaimo löysi miehensä ammuttuna kotoaan, kaksikerroksisen rivitaloasunnon työhuoneesta, Helsingin Heikinlaaksossa keskiviikkona 10. elokuuta 2000.

Tekotapaan liittyi piirteitä, jonka vuoksi tapausta tutkittiin murhana.

Vihjeiden perusteella poliisi epäili teon tekijäksi noin 30-vuotiasta miestä, joka oli nähty Heikinlaakson Neste-huoltamolla tiistai-iltana ja keskiviikkona Vesuripolulla.

Poliisin tutkiessa uhrin asuntoa, ulko-ovesta löytyi yhdet sormenjäljet, jotka löytyivät myös krp:n arkistosta.

Lauantaina iltapäivällä 13.8. poliisi tavoitti ja pidätti etsityn miehen Espoosta, Turun moottoritien levähdyspaikalta. Mies oli liikkeellä harmaalla Toyota Hiace – pakettiautolla. "Kiinniotto sujui rauhallisesti, joskaan pidätetyllä ei ollut mahdollisuuttakaan tehdä vastarintaa", uutisoi poliisi tapahtuneesta. Hänen hallustaan löydettiin ampumavalmis pistooli, jonka hän oli anastanut Yletyiseltä. Tutkimuksissa todettiin myöhemmin, että autosta löydetty ase oli sama ase, millä Yletyinen surmattiin.

Poliisin pidättämällä turkulaismiehellä oli tilillään omaisuusrikoksia ja petoksia.

Epäilty oli vapautunut vankilasta keväällä 2000 ja koska hänelle oltiin velkaa useita satoja tuhansia markkoja, niin niiden saatavien turvaamiseksi oli tarpeen hankkia ase. Niinpä hän päätyi viimein Helsingin Heikinlaakson, jossa oli myynnissä Beretta. Ase ladattiin myyjän toimesta, mutta kun epäilty sai aseen käteensä, niin polvi petti ja ase laukesi vahingossa. Epäilty ei "vahingonlaukauksen" jälkeen kuitenkaan hälyttänyt apua tai ottanut muutenkaan yhteyttä viranomaisiin vaan kertomansa mukaan ajeli autollaan siellä sun täällä. Teletunnisteiden mukaan epäilty oli teon jälkeen liikkunut mm. Turussa, Taivassalossa ja Porissa. Petosmies on aina petosmies ja epäillyn vaimon nimissä 5.8. vuokrattua pakettiautoa oli torstaina 11.8. yritetty myydä Tampereelle erääseen autoliikkeeseen.

Epäilty kiisti tuntevansa aseita, mutta tämäkin väite kumottiin, sillä hän oli maaliskuun lopulla -99 hankkinut itselleen – petoksella, kuinkas muuten – yhdeksän millin Beretta Combat - pistoolin Raahesta. Lisäksi tuli tieto eräältä aseen myyjältä, jonka mielestä epäilty tunsi aseet keskimääräistä paremmin.

Tiistaina 5.12.2000 tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa Jari Robert Jansi, 32 entinen Ari Juha Ilmari Penninkilampi taposta ja ryöstöstä 12 vuodeksi vankeuteen. Syyttäjän ajama murhasyyte ei mennyt läpi, mutta ei mennyt myöskään läpi Jansin myöntämä syyllisyys kuolemantuottamukseen.

Ostaja ja myyjä olivat keskustelleet aseista ja metsästyksestä puolitoista tuntia ennen kuin Jansi ampui aseen myyjää. Laukaus oli ammuttu läheltä suoraan päähän.

Heikinlaakson tappajalle 12 vuotta vankeutta lehti-ilmoitussurmasta uutisoi Iltasanomat tuomion jälkeen. Uutisen yhteydessä oli myös Jansin kuva.
Jansi uutinen.jpg
Jansi uutinen.jpg (149.48 KiB) Katsottu 26419 kertaa
Ostaisitko tältä mieheltä vähän käytetyn Beretta – pistoolin?
Ostaisitko tältä mieheltä vähän käytetyn Beretta – pistoolin?
jari jansi2.jpg (163.07 KiB) Katsottu 26419 kertaa
Syyttäjä valitti hoviin. Helsingin hovioikeudesta päätös annettiin kesäkuun lopulla 2001 ja he korottivat tuomiota yhdellä vuodella. Tuomioksi tuli 13 vuotta vankeutta. Hovioikeus katsoi, että Jansin menettely osoitti ilmeistä piittaamattomuutta laista, minkä vuoksi häneen tuli soveltaa koventamisperustetta rangaistusta määrittäessä.

Lähteet Alibi 1/2001, Iltasanomat 7.12.2000, Helsingin Sanomat 11.8. ja 15.8.2000 sekä 29.6.2001

Tämä tapaus oli esikuvana Solar Films:n Neloselle tekemään sarjaan Kylmäverisesti Sinun. Jakson nimi oli Tuonelan portsari.

Kuvat olivat pudonneet. Palautettu.
-NILS-
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, Su Syys 28, 2008 11:47 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
ChefGreenSoil
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Maalis 28, 2009 1:45 am

Hki:Heikinlaakso ampuminen 90-luvun lopulla.

Viesti Kirjoittaja ChefGreenSoil »

Onko kellään muistissa tapahtunutta? Heppu oli myynyt pistoolia (muistaakseni keltaisessa pörssissä) ja potentiaalinen ostaja-ehdokas oli ampunut tämän ko. pistoolilla kotiinsa Heikinlaaksossa. Tästä taisi olla juttua poliisi-tv:ssä ja ampujan kiinniottaminen kesti aikansa. Olisiko vinkkejä asiasta, nimittäin tuttu bussikuski em. ajankohtana "hävisi" kuvioista ja ei kukaan oikein tiedä mihin tai mitä on käynyt... Vinkkejä, linkkejä... Tänks.
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Hki:Heikinlaakso ampuminen 90-luvun lopulla.

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Hesarin arkistosta löytyy kaksi juttua tapauksesta:
HS - Kaupunki - 16.8.2000 - 1068 merkkiä - 2. painos

Heikinlaakson ampuja vangittiin

Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina poliisin vaatimuksesta 32-vuotiaan turkulaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä Helsingin Heikinlaaksossa 9. elokuuta tapahtuneesta Mika Petri Yletyisen murhasta.

Rikospoliisi jatkaa edelleen tapauksen ja sen taustojen tutkimuksia. Tämänhetkisen arvion mukaan esitutkinta valmistuu parissa kuukaudessa.

Yletyinen oli pari päivää ennen kuolemaansa ilmoittanut lehdessä myyvänsä pistoolin, johon hänellä oli asianmukainen lupa. Ilmoituksen perusteella Yletyiseen otti yhteyttä ennestään tuntematon mies, jonka Yletyinen tapasi kotonaan. Seuraavaksi Yletyinen löytyi asunnostaan ammuttuna.

Epäilty on on 176 senttiä pitkä, normaalivartaloinen ja lyhythiuksinen.

Epäilty pidätettiin lauantaina iltapäivällä Espoossa Turun moottoritien levähdyspaikalla. Kiinniottohetkellä epäillyn hallusta löytyi ampumavalmis pistooli, jonka hän oli anastanut Yletyiseltä. Turkulaismiehellä on kontollaan omaisuusrikoksia ja petoksia.
HS
Poliisi pidätti miehen Heikinlaakson murhasta
Ari Lahdenmäki

Poliisi on pidättänyt 32-vuotiaan turkulaismiehen epäiltynä Mika Petteri Yletyisen murhasta. Yletyinen sai surmansa Helsingin Heikinlaaksossa keskiviikkona 9. elokuuta.

Yletyisen vaimo löysi miehensä ruumiin heidän asunnostaan keskiviikkona iltapäivällä.

Poliisi haluaa korostaa, että vastoin joitakin julkisuudessa liikkuneita huhuja 34-vuotiaalla Yletyisellä ei ollut minkäänlaista rikollista taustaa. "Vapaapäiväänsä viettänyt linja-autonkuljettaja joutui rikoksen uhriksi täysin satunnaisesti", rikoskomisario Kari Tolvanen toteaa.

Yletyinen oli pari päivää ennen kuolemaansa ilmoittanut lehdessä myyvänsä pistoolin, johon hänellä oli asianmukainen lupa. Ilmoituksen perusteella Yletyiseen otti yhteyttä tälle ennestään tuntematon mies, jonka Yletyinen tapasi kotonaan. Seuraavaksi Yletyinen löytyi asunnostaan ammuttuna.

Rikoksesta epäilty tuotepäällikkö myönsi poliisin kuulustelussa ampuneensa Yletyisen mutta sanoi syyksi vahingonlaukauksen. Poliisi ei väitettä usko.

"Teknisten tutkimusten perusteella on vahvoja perusteita epäillä, että ampumiseen liittyi julmuutta ja että se oli tahallinen. Lisäksi on ilmennyt viitteitä teon suunnitelmallisuudesta, minkä vuoksi juttua tutkitaan edelleen murhana", Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa ampumaetäisyys ja osumakohta puhuvat tahallisuuden ja julmuuden puolesta.

Poliisi pääsi epäillyn jäljille omien tutkimustensa perusteella. Epäilty on sama mies, jota poliisi etsi jo surmapäivänä.

Mies on 176 senttiä pitkä, normaalivartaloinen ja lyhythiuksinen. Hän on liikkunut Heikinlaakson Nesteen liepeillä tekopäivänä ja sitä edeltäneenä tiistaina 8. elokuuta ilmeisesti metallinharmaalla vuoden 1999 Toyota Hiace -pakettiautolla

Tiistaina hän oli pukeutunut siniseen, pitkähihaiseen ribbineulospuseroon, harmaisiin reisitaskuhousuihin ja hiilenmustaan Adidas-urheilulakkiin.

Keskiviikkona hänellä lienee ollut yllään valkoinen, lyhythihainen t-paita ja reisitaskuhousut.

Epäilty pidätettiin lauantaina iltapäivällä Espoossa Turun moottoritien levähdyspaikalla. Kiinniotto sujui rauhallisesti, joskaan Tolvasen mukaan epäillyllä ei ollut mahdollisuuttakaan tehdä vastarintaa.

Kiinniottohetkellä epäillyn hallusta löytyi ampumavalmis pistooli, jonka hän oli anastanut Yletyiseltä. Ensi viikolla tehtävissä tutkimuksissa selviää, onko ase sama, jolla Yletyinen surmattiin.

Poliisin pidättämällä turkulaismiehellä on kontollaan omaisuusrikoksia ja petoksia. Surmasta tai miehen liikkeistä tietävät voivat ottaa virka-aikana yhteyttä poliisiin numeroon (09) 1895324 ja muulloin numeroon (09) 1894240.

Yletyiseltä jäi vaimon lisäksi kaksi lasta.
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Hki:Heikinlaakso ampuminen 90-luvun lopulla.

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Ja tuomiosta vielä Hesarin arkistossa näin:
HS - Kaupunki - 29.6.2001 - 845 merkkiä - 1. painos
Heikinlaakson tappajan tuomio koveni hovissa
Helsingin hovioikeus kovensi turkulaisen Jari Robert Jansin, 32, taposta ja törkeästä ryöstöstä sekä törkeästä ampuma-aserikoksesta saamaa tuomiota kahdestatoista kolmeentoista vuoteen.
Jansi ampui Helsingin Heikinlaaksossa viime vuoden elokuussa bussinkuljettajan, joka esitteli kotonaan Jansille myynnissä ollutta yhdeksänmillistä Beretta-pistooliaan.
Miehet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. He keskustelivat aseista ja metsästyksestä puolitoista tuntia ennen kuin Jansi ampui aseenmyyjää.
Hovioikeus katsoi, että Jansin menettely osoitti ilmeistä piittaamattomuutta laista, minkä vuoksi häneen tuli soveltaa koventamisperustetta rangaistusta määrättäessä. Jansilla oli entuudestaan pitkä rikosrekisteri.
HS
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: Aseen myyjän surma Helsingissä vuonna 2000

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Doctor Lecter kirjoitti:
Toinen aseista oli Beretta – merkkinen pistooli, josta soitettiin jo samana päivänä kun ilmoitus oli, eikä 8000 markan hinnasta edes tingitty. Ostaja, Esa Niemeksi esittäytynyt mies lupasi palata asiaan keskiviikkona.

---
Poliisin pidättämällä turkulaismiehellä oli tilillään omaisuusrikoksia ja petoksia.

Epäilty oli vapautunut vankilasta keväällä 2000 ja koska hänelle oltiin velkaa useita satoja tuhansia markkoja, niin niiden saatavien turvaamiseksi oli tarpeen hankkia ase....
---
Epäilty kiisti tuntevansa aseita, mutta tämäkin väite kumottiin, sillä hän oli maaliskuun lopulla -99 hankkinut itselleen – petoksella, kuinkas muuten – yhdeksän millin Beretta Combat - pistoolin Raahesta. Lisäksi tuli tieto eräältä aseen myyjältä, jonka mielestä epäilty tunsi aseet keskimääräistä paremmin.

---

Ostaja ja myyjä olivat keskustelleet aseista ja metsästyksestä puolitoista tuntia ennen kuin Jansi ampui aseen myyjää. Laukaus oli ammuttu läheltä suoraan päähän.
Kiitokset jälleen kerran lähes täydellisestä referaatista. Itseäni jäi vaivaamaan surmaajan motiivi. Oliko kyse siis vain siitä, että vanhojen tapojensa mukaisesti hän ei voinut kuvitellakaan maksavansa tuota aseesta pyydettyä 8000 markkaa? :shock: Aseen myyjähän oli ilmeisesti "ostajalle" entuudestaan täysin tuntematon henkilö.

Positiivista jutussa vain se, että kerrankin tuomio koveni hovioikeudessa. Minkäslaiset korvaukset vainajan vaimo ja lapset saivat järkyttävän tapahtuman seurauksena? Jäivätkös muuten veronmaksajien maksettavaksi vai löytyikö tältä petosmieheltä yhtään omaa valuuttaa?
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Sijaltainen
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 2:08 am

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Sijaltainen »

Olisiko motiivina puuttuva ostolupa?
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.
Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Sijaltainen kirjoitti:Olisiko motiivina puuttuva ostolupa?
Todennäköisimmin. Tätä nykyä tuskin tarpeen ns. "kunnon konnalle" jolla on tietyt yhteydet kunnossa.

Tämän tapauksen ja "paljonko maksaa ilman lupia" kyselyiden takia asemyynnin ilmoittelu vastaavissa "kaiken kansan lehdissä" ja esim. huuto.netissä on vähentynyt, joskin sitä edelleen on. Turvallisempana ratkaisuna on pidetty aseen myymistä aseliikkeelle tai antamista aseliikkeen myyntitiliin myytäväksi. Valitettavasti nykyinen aselupakäytäntö on tehnyt niistä tavoista lähes mahdottomia pistoolien ja revolverien osalta, koska käytetyistä ei enää saa lähellekään vapaiden markkinoiden mukaisen käyvän arvon hintaa. Ylipäätänsä lupien kanssa liikkuvia ostajia on vähän, joten sinällään vähäinen riski joutua jonkun hullun kanssa tekemisiin on entiseen nähden moninkertainen. Kauppoja on myös hämärämiesten pelossa sovittu ampumaradoille ruuhka-aikaan ja jopa poliisilaitokselle.

Varmaan tuokin vajakki on kuvitellut, että jos nitistää ainoan henkilön joka voisi hänet asekaupoilta tunnistaa, niin ei jää sitten kiinni laittoman pyssyn hankkimisesta. Ja täydellisesti epäonnistui taas tuokin kuningasidea. Toisaalta, ammattirikolliset nyt jäävät muutenkin usein poliisin haaviin ja jos silloin on se tappamalla varastettu laiton pyssy mukana, ei paljoa auta vaikka olisikin ymmärtänyt pyyhkiä ne sormenjäljet käyntinsä jälkeen.
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja teppo »

Hyperion kirjoitti:
Sijaltainen kirjoitti:Olisiko motiivina puuttuva ostolupa?
Todennäköisimmin.
No eihän rehellinen aseharrastaja olisi luvattomalle ostajalle mitään myynytkään. Toinen mahdollinen motiivi olisi saattanut olla, että ostajalla ei ollut aikomustakaan maksaa aseesta mitään.
Outo Enkeli
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 12:21 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Outo Enkeli »

Tämä Jansi väitti olevansa Enkeleiden jäsen ja hierarkiassa korkeallakin. Kertoi tarinoita kuinka vieraillut Tanskan Helvetin Enkeleiden päämajalla ja ollut Ruotsissa ampumavälikohtauksessa, jossa oli tullut ruumiita ym. Maajoukkueessa edustanut Suomea karatessa ym... Tuomion sanoi olevan pytty ja tulleen muistaakseni kolmesta taposta. Rahaa oli siviilissä miljoonia jne... Epäilin aina hänen juttujaan, mutta tiedä sitten. Kellään tarkemmin tietoja oliko hän mikä miehiään. Narsistinen ja patologinen valehtelija, niitä hän oli ainakin. Luulisi ettei Helvetin Enkeli varasta asetta, vaan saisi sen helpomminkin...
el músculo pierde su significado cuando la pólvora se inventó. Así que en lugar de hormonas, comprar un arma buena. por lo que no engañan a nadie que no comprende esto, pero al darse cuenta de esto debe ser un poco desordenado
Sijaltainen
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 2:08 am

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Sijaltainen »

Katselin kaupassa Iltasanomia, oli juttu suomalaisesta miehestä joka oli ilmeisesti huijausmielessä yrittänyt ostaa slovenialaista Elan-suksivalmistajaa. Kauppa ei toteutunut, ostajaehdokasta etsitään. Hänen taustoissaan kerrotaan oleva tämän ketjun mukainen pistoolin myyjän tappo Suomessa sekä erilaisia petoksia.
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.
aasintappi
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:04 am

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja aasintappi »

Tuomionsa aikana kyseinen mies uhkaili kirjeitse tämän ampumistapauksen asianosaisia. Oli sitä mieltä, että hänen päälleen oli esitutkinnassa puhuttu ja koki näin ollen kostonhalua. Muistini mukaan oli laatinut jonkinlaista listaakin osallisista ja käynyt lomilla uhkailemassa. Koitan löytää "väitteeni" tueksi lehtijutun.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

liekkö sama mies naisissa?
-ikä 46 (sanoo olevansa 38 tekstissä,mutta profiilissa 46)

-sama nimi+ikä täsmää
-eronnut 2000 (juu,pukkas pitkää tuomiota ja vaimohan tällä oli teon aikaan,lapsista en tiedä)
-harrastaa budolajeja (muistan lehdessä olleen että jansi oli niitä harrastanutkin fanaattisesti)
-"Olen elänyt suhteellisen kovan elämän"
-"Vastaukset voivat hiukan viipyä. Kärsivällisyyttä" (toki jos jatkaa rötöstelyä edelleen,niin voi tulla jäähypäiviä)
https://www.city.fi/profiilit/oraculo

sieltä joka naiselle oma pikku murhaaja kainaloon (nyt varmaan robert jansin viestiboksi menee muuten umpeen)
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
Mansikka1
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Kesä 19, 2018 3:18 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Mansikka1 »

Tämä samainen Ari Penninkilampi, Jari Jansi, Jari Robert Koivula esiintyy nykyään nimellä Robert Gardlin.
Äijä on yli 50 ja yli puolet elämästään istunut vankilassa.
Jatkaa yhä samaa uraa, tehtailee petoksia ja törkeitä petoksia.
Sekaantuu start up piireihin, yliopistoille ja sijoittajien keskuuteen. Kannattaa varoa Robert Gardlinia, hän ei puhu mistään totta. Lisäksi hänelle tyypillistä yrittää hallita ihmisiä manipuloimalla ja kääntää ihmisiä toisiaan vastaan. Vaarallinen tapaus. Hän esiintyy kansainvälisenä sijoittajana, (täysin suomalainen) esittää että kokemusta olisi paljon yritysmaailmasta. Todellisuudessa hän on oppinut asiat internetistä vankilassa ollessaan. Robert täyttää psykopaatin ja narsistin tunnusmerkit, kannattaa juosta karkuun kovaan, jos Gardlin tulee tielle. Nimeään vaihtamalla aloittaa aina uudet huijaukset.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Äärettömän monipuolinen kaveri.Oikeassa ohjauksessa tekis isoa rahaa,mutta taitaa olla niitä yksinäisiä susia jotka duunailee kaikki yksin eikä edes kaipaa ketään.
Psykopaatti mutta ei ole tyhmä,siis sellainen kun mm. liivijätkät joiden ilmenkin on
"Hä? En mä tajuu mul on ollu nahkahousut 2 viikkoa riisumatta jalas ku oon rundilla,siis radal"

Tää kundi tuntuu soljuvan mihin piireihin tahansa sujuvasti ja ottaa kylmästi haluamansa kun tarpeeksi tyhmä sattuu kohdalle ja katoaa.
Tuskin huumemies. Roisto niinkö Pönkäkin joka duunailee,tappaa,varastaa,pettää,huijaa ja keittele aamupuurot pääasiassa yksin.ei pidä muista konnista koska ne on idiootteja ja päihdeongelmaisia.

Nimeäkin vaihtanut lukemattomia kertoja joten kyseessä on todellinen ammattilainen joka vaihtais päätäkin jos vaan vois edetäkseen valitsemallaan uralla.
Viimeksi muokannut Muppe, Ti Kesä 26, 2018 9:32 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Asetta myynyt mies surmattiin Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Julkaistu: 23.11.2015 5:48
Esitutkinta-aineisto paljastaa, kuinka Suomen etsityimpiin kuulunut rikollinen pakeni vankilomalta Eurooppaan.

KESKUSRIKOSPOLIISIN (krp) etsityimpien listalla ollut Jari Robert Koivula, 48, on saatu viimein tuomiolle Helsingin käräjäoikeuteen.

IS kertoi Koivulan kiinniotosta Italiassa syyskuussa. Hän oli tuolloin krp:n etsityimpien listalla, koska hän oli vältellyt kuukausien ajan sekä uusia syytteitään että aiemman vankeusrangaistuksensa täytäntöönpanoa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Koivulan kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen 19:stä eri rikoksesta. Syyksi luettiin törkeitä petoksia, petoksia ja petoksen uhrien uhkailuja vuosina 2011–2015.

Koivula sai hieman lievennystä tuomioonsa tunnustamalla kaikki syytteet. Syyteneuvotteluun perustuva tunnustamismenettely on ollut Suomessa voimassa vasta tämän vuoden alusta, joten juttuja on ollut oikeudessa vasta vähän.

Koivulalle myönnetty lievennys jäi pieneksi, noin kymmeneen prosenttiin, koska hän myöntyi tunnustukseen vasta kun syytteet oli jo nostettu.

PETOKSISTA tuorein liittyy Koivulan pakomatkaan. Esitutkinta-aineistosta paljastuu, kuinka mies huijasi itselleen kalliin auton kulkuvälineeksi Eurooppaan.

Koivula suoritti viime huhtikuussa Keravan vankilassa vielä aiempaa rangaistustaan, kun uusi syytenippu oli jo tulossa käräjäoikeuden käsittelyyn. Oikeudenkäynnin alla hän sai poistumisluvan vankilasta, jotta pääsisi tapaamaan asianajajaansa.

Koivula pakkasi mukaan kolme laukkua ja matkusti taksilla autoliikkeeseen Helsinki-Vantaan lentoaseman lähelle.

– Mies kertoi tulevansa Lontoosta ja että hän olisi jäämässä Suomeen vuodeksi. Hän kertoi tarvitsevansa asunnon ja auton. Mies kertoi saaneensa pankista käsirahana 150 000 euroa näitä asioita varten, muisteli liikkeen myyjä poliisille.

Koivula selitti olevansa työssä tunnetussa pörssiyhtiössä. Hän esiintyi vakuuttavasti, heitteli nimiä ja sai myyjät uskomaan itseään.

– Mies puhui todella paljon, oli iloinen, luonteva ja kohtelias. Minulle ei tullut tilanteessa mieleenkään, että mitä oli tapahtumassa. Mies höpötti niin paljon, että siinä meinasi itsellänikin mennä pasmat sekaisin, kun yritin tehdä töitä siinä, kun hän höpötti, myyjä sanoi.

KOIVULA sai koeajettavakseen tummanharmaan Audi A6:n, jonka myyntihinta oli 74 900 euroa. Hän sanoi Audien olevan niin tuttuja, ettei tarvitse opastusta, ja ajoi yksin tiehensä kello 12.15.

Iltapäivällä autoliikkeessä ymmärrettiin, mitä oli tapahtunut. Rikosilmoitus tehtiin kello 17 jälkeen.

Koivula ajoi Pohjois-Suomeen ja siirtyi Aavasaksasta rajan yli Ruotsiin. Hän jatkoi etelään ja ylitti Juutinrauman sillan Tanskaan.

Audin hän jätti 8. kesäkuuta Tilburgissa Hollannissa autoliikkeeseen, josta hän sai uuden auton koeajoon.

Mies itse jäi kiinni 12. syyskuuta Italiassa. Krp kertoi IS:lle tuolloin, että Koivula jäi kiinni rutiinitarkastuksessa pienessä kylässä Pohjois-Italiassa.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Vastaa Viestiin