Pyhäselän saaritragedia - uhrina 5-v. tyttö 1997

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Scythe
Scooby Doo
Viestit: 629
Liittynyt: La Heinä 26, 2008 10:38 am

Pyhäselän saaritragedia - uhrina 5-v. tyttö 1997

Viesti Kirjoittaja Scythe » Pe Tammi 16, 2009 4:38 pm

Pyhäselän Pienillä Pyhäsaarilla 10.8.1997 tapahtunut 5-vuotiaan pikkutytön surma oli niin julma ja harvinainen Suomen rikoshistoriassa, että siitä on hyvä tehdä oma osionsa. Harvinaiseksi rikoksen tekee se, että lapsi surmattiin retkellä Suomen suvessa. Surma hakee myös hirvittävyydessään vertaistaan. Surmaaja oli Jouni Antero Alava, 30. Alava tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Tapahtumasarja sai alkunsa lauantaina 9.8., kun Alava, hänen avovaimonsa ja tämän 5-vuotias tytär lähtivät veneretkelle Pienille Pyhäsaarille, jotka sijaitsevat Liperin kunnan puolella. Retken piti sisältää uimista, makkaranpaistoa, kalastusta ja yhdessäoloa, eli tavanomaista retkiohjelmaa, jota suomalaiset perheet retkillään tekevät. Tälle retkelle otettiin valitettavasti myös viinaksia mukaan.

Ennen retkeään perhe vieraili ensin sukulaistensa luona syntymäpäivillä, palasi iltapäivällä asunnolleen ja lähti sitten moottoriveneellä aikaisemmin sovitun suunnitelman mukaisesti yön yli kestävälle retkelle saareen. Sinne saavuttiin klo 21 aikoihin. Läheisellä saarella oli retkeilemässä myös Jounin sukulaisia, joita perhe kävi tervehtimässä. Avovaimoa kiukutti kyseinen tapaaminen ja hän mainitsi asiasta tälle. Sanailu kasvoi illan mittaan sanasodaksi ja lopulta kuvaan tuli myös väkivalta mukaan. Alava tarttui avovaimoaan kurkusta kiinni, sitten avovaimo kaatui maahan, jolloin Alava jatkoi kuristamista aina siihen asti kunnes avovaimon onnistui saada itsensä vapaaksi. Avovaimo juoksi teltalle, jossa 5-vuotias tytär jo nukkui, herätti tämän ja sanoi tälle että nyt oli päästävä pois. Tyttö tuli nuotiolle ja alkoi itkeä, jolloin Alava tarttui tyttöä kurkusta kiinni ja nosti hänet ilmaan. Hetken kuluttua Alava laski tytön maahan ja otti vyöltään puukon, jolla yritti iskeä avovaimoaan. Tässä vaiheessa avovaimo katsoi parhaaksi paeta ja juoksi rantaan, josta jatkoi uiden lähisaareen, jossa sukulaiset olivat. Uintimatkan aikana avovaimo kuuli tyttärensä itkua, joka loppui hetken päästä. Sen jälkeen surmaaja aloitti kovan mölyämisen. Huuto oli avovaimon mukaan raivostuneen tuntuista ja epätavallista. Sen jälkeen lähisukulaiset soittivat poliisit paikalle. Hälytyskeskus kirjasi hälytyksen klo 03.13. Tapahtumapaikalle lähetettiin palolaitoksen neljän miehen pelastusveneyksikkö ja poliisipartio, jolla oli myös poliisikoira mukanaan.

Pelastushenkilökunnan mukaan surmattu tyttö oli pelastajien paikalle saavuttaessa surmaajan sylissä nuotiolla, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Poliisipartion mukaan kävi heti selväksi, mitä saarella oli tapahtunut. Surmaaja ei suostunut heti antautumaan ja luovuttamaan puukkoa, vaan peräytyi lähelle saaren vastakkaista rantaa ja raivosi. Surmattu tyttö oli tuolloin leiriytymispaikan vieressä maassa puuta vasten, josta palomies haki hänet ja nouti samalla surmaajalta pudonneen puukon. Surmaaja otti vielä käteensä retkikirveen ja alkoi heilua sillä, eikä suostunut vieläkään antautumaan. Hän yritti saada sytytysnesteellä vielä palon aikaiseksi, siinä onnistumatta ja käski poliiseja ampumaan. Surmaaja saatiin lopulta aisoihin, kun poliisi löi tätä airolla ylävartaloon ja samalla oli jo poliisikoirankin hampaat kiinni kirvestä pidelleessä kädessä. Mies pistettiin käsirautoihin, eikä hän tehnyt enää vastarintaa.

Avovaimon mukaan surmaaja oli ollut riidan hetkellä jo melkoisesti juovuksissa. Alkoholina oli nautittu pirtua ja surmaaja puhalsi alkometriin klo 06.00 tuloksen 2,1 promillea. Surmaaja kertoi kuulusteluissa alkuillan tapahtumista suurin piirtein yhteneväisesti avovaimonsa kanssa, mutta heittäytyi varsinaisen rikoshetken kuulusteluissa täysin muistamattomaksi ja kiisti surmanneensa tytön. Seuraavana kuulustelupäivänä surmaajan muisti alkoi palautua ja hän kertoikin tarkasti yön tapahtumista.

Surmaaja kertoi kuulusteluissa pinnansa kiristyneen avovaimon naljailun takia ja lopulta raivostuneensa tälle niin silmittömästi, että aikoi tappaa tämän kuristamalla. Surmaaja muisti lisäksi yrittäneensä huitaista avovaimoaan puukolla ja sen, kun tämä pakeni rantaan. Surmaaja ei kertonut muistavansa tytön kuristamista ja sitä, että viilsi tytön kurkun auki. Surmaaja kertoi nähneensä tytössä avovaimonsa kasvot ja oletti tappavansa tätä, mutta tajunneensa heti tekonsa tehtyään, että hän oli surmannut tytön ja huutaneensa siksi hirveästi tekoaan. Hän kertoi olleensa niin sekaisin, että surmasi tytön vaikka häntä surmaajalla ei ollut missään nimessä tarkoitus surmata. Hän myönsi syyllisyytensä ja kertoi lisäksi, ettei pysty hillitsemään itseään ja katuvansa tekoaan. Myöhemmin surmaaja kiisti aikomuksensa avovaimon tappamiseen ja puukolla huitaisemisen, mutta myönsi kuristamisen.

Joensuun käräjäoikeus lähetti surmaajan ensin mielentilatutkimukseen, jonka jälkeen tuomitsi hänet tammikuussa 1998 elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Mielentilatutkimuksen mukaan Alava oli teon tehdessään täydessä ymmärryksessä. Oikeus joutui äänestämään päätöksestään: oikeuden kolme maallikkojäsentä piti tekoa murhana ja käräjätuomari kokonaisarvostelun perusteella tappona. Käräjäoikeus oli yhtä mieltä teon raakuudesta ja julmuudesta. Oikeus katsoi Alavan syyllistyneen murhan lisäksi myös avovaimon kohdalla tapon yritykseen. Oikeus määräsi Alavan maksamaan korvausta entiselle avovaimolleen henkisestä kärsimyksestä yhteensä 100 000 mk. Korvauksesta 10 000 mk johtui tapon yrityksestä ja 90 000 lapsen surmaamisesta. Lapsen surmaamisen osalta korvaus ei perustunut lakiin, vaan v. 1983 korkeimman oikeuden antamaan päätökseen, joka määräsi lapsensa surmanneen miehen maksamaan korvausta entiselle vaimolleen. Surmatyön tarkoituksena oli aiheuttaa kärsimystä lapsen äidille.

Alibi, Kohutuimmat rikokset 2001.
HS arkisto 20.1.1998

litmanen

Viesti Kirjoittaja litmanen » Pe Tammi 16, 2009 5:53 pm

Tää tyyppi kun tulis joskus mua vastaan kadulla...

Juliet Jones
Hercule Poirot
Viestit: 2088
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones » Pe Tammi 16, 2009 11:32 pm

Kiitos, Scythe, vaivannäöstä ja ketjun avaamisesta tapaukselle!

Tätä surmaa muistelin tuolla lapsisurmaketjussa, tosin en muistanut todellakaan yksityiskohtaisesti, aikaakaan. Pikkuisen surma on aivan harvinaisen järkyttävä!

Mitenkäs tämä J. Alava on pelkän alkomaholin voimin tuollaiseen tilaan päässyt/ joutunut? Olikohan tämänkin tapauksen kanssa jonkinlaista huhua pillereistä, ja siksi se oli minullakin mielessä?

Tape
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: To Heinä 17, 2008 1:30 pm

Viesti Kirjoittaja Tape » La Tammi 17, 2009 1:03 pm

Oman muistini mukaan Alava oli ottanut vain viinaksia. En muista, että missään vaiheessa olisi pillereistä ollut puhetta. Olin seuraamassa tapauksen oikeudenkäyntiä ja satuin näkemään valokuvia pikku Sannasta :( ei olleet kovin kaunista katseltavaa.

Koljo
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 226
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:54 pm

Viesti Kirjoittaja Koljo » La Tammi 17, 2009 1:56 pm

Aivan kamalaa!
Näin äitinä juoksisin varmaan itse suoraan siihen puukkoon enemmin kuin jättäisin lapseni yksin. Näin psykologiselta kantilta ajateltuna.
Hyi, nyt oksettaakin ajatella tapahtumia tuolla saarella :cry:

Vaikka en kostoa yleensä kauheasti kannata niin tässä tapauksessa toivon, että tuomion syy on tullut esiin muurien sisäpuolella.

Scythe
Scooby Doo
Viestit: 629
Liittynyt: La Heinä 26, 2008 10:38 am

Viesti Kirjoittaja Scythe » La Tammi 17, 2009 2:51 pm

Tape kirjoitti:Oman muistini mukaan Alava oli ottanut vain viinaksia. En muista, että missään vaiheessa olisi pillereistä ollut puhetta. Olin seuraamassa tapauksen oikeudenkäyntiä ja satuin näkemään valokuvia pikku Sannasta :( ei olleet kovin kaunista katseltavaa.
Pillereistä en minäkään tiedä, niiden käytöstä olisi varmaan oikeudenkäynnin yhteydessä mainittu. Joillekin ei vaan viina yksinkertaisesti käy, saati jos se on vielä väkevimmissä muodoissa. Ei ole varmasti ollut miellyttävää katseltavaa ne valokuvat, kun koko tapaus on niin surullinen ja jotenkin ahdistava, niin kuin lapsiin kohdistuvat rikokset yleensäkin. Tilanne on varmasti ollut niin hektinen, että äidin ollut pakko refleksinomaisesti paeta.

DollariExpress
Lovejoy
Viestit: 1709
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Viesti Kirjoittaja DollariExpress » Su Tammi 18, 2009 3:03 pm

tästä Alavastahan oli kuvakin alibissa aikanaan.

litmanen

Viesti Kirjoittaja litmanen » Ma Tammi 19, 2009 9:07 pm

Kieltämättä aika uskomatonta että äiti jätti tyttönsä riehuvan miehen armoille ja lähti uimaan pois saarelta. Ymmärrän, että halusi hakea apua nopeasti, mutta itse olisin pakottanut itseni jaksamaan uimaan tyttö kädessäni. No, sitä äiti on varmasti itkenyt lähes joka päivä siitä lähtien.

Tietääkö kukaan kuoliko tyttö jo kuristamiseen? Toivon todella että vastaus on kyllä.

Käsittämätöntä että miehen tarvitsi vielä vaihtaa kuristaminen kurkun leikkaamiseen...ja jos on suuren raivon vallassa niin eikö sitä silloin vain puukoteta silmittömästi joka paikkaan, kuten Bodomin tapauksessa...ei kurkun leikkaaminen yhdellä viillolla kuulosta kovin raivopäissään tehdyksi :?

Rusty
Ran-tan-plan
Viestit: 360
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

...

Viesti Kirjoittaja Rusty » Ma Tammi 19, 2009 9:17 pm

litmanen kirjoitti:Tää tyyppi kun tulis joskus mua vastaan kadulla...
Niin mitä sitten tapahtuisi? Menisittekö kahville vai elokuviin?

litmanen

Re: ...

Viesti Kirjoittaja litmanen » Ma Tammi 19, 2009 10:29 pm

Rusty kirjoitti:
litmanen kirjoitti:Tää tyyppi kun tulis joskus mua vastaan kadulla...
Niin mitä sitten tapahtuisi? Menisittekö kahville vai elokuviin?
No sanotaan sitten vaikka niin, että jos saisin laillisen luvan olla viisi minuuttia sellissä hänen kansaan ja tehdä ihan mitä lystään niin kyllä pitäisin hauskaa. Periaatteessa väkivalta ei ikinä ole vastaus, mutta kyllä tietyissä tapauksissa (mm. 15-vuotiaan tytön kuristaminen Tampereella, punkkaritytön surma, tyttönsä kivellä surmannut äiti ja tämä tapaus) voisi kyllä oikeasti tehdä muutakin kuin laittaa selliin noin kymmeneksi vuodeksi ja antaa sitten jatkaa elämäänsä.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas: Suomen pitäisi ottaa samanlaiset rangaistukset käyttöön kuin Yhdysvalloissa.

Meike R.
Neuvoja-Jack
Viestit: 250
Liittynyt: Ma Joulu 01, 2008 1:00 pm
Paikkakunta: Dallas, TX

Viesti Kirjoittaja Meike R. » Ma Tammi 19, 2009 10:45 pm

Mulle molemmat käy, saa vaikka deitti ite päättää. :D

Ei vaan, vittu mitä runkkareita tää suomen maa on täynnä.
"If I hit bottom and everythings gone
In the great Mississippi, please drown me and run

The right words spoken gold,
if I was God you'd sell your soul to...

THE GREAT SOUTHERN TRENDKILL"

Juliet Jones
Hercule Poirot
Viestit: 2088
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones » Ti Tammi 20, 2009 9:19 am

litmanen kirjoitti:Kieltämättä aika uskomatonta että äiti jätti tyttönsä riehuvan miehen armoille ja lähti uimaan pois saarelta. Ymmärrän, että halusi hakea apua nopeasti, mutta itse olisin pakottanut itseni jaksamaan uimaan tyttö kädessäni. No, sitä äiti on varmasti itkenyt lähes joka päivä siitä lähtien.
Meillä jokaisella on yksilöllinen tapa reagoida erilaisiin tapahtumiin, ja tuntematta tuota surmatun lapsen äitiä sanoisin, että hän ei ehkä uskonut miehen tekevän lapselle pahaa. Kohdehan riitelyyn liittyvässä väkivaltaisessa toiminnassa oli hän itse alkuperäisesti.

Oliko muuten tällä pariskunnalla myös yhteinen, nuorempi lapsi?

Tape
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: To Heinä 17, 2008 1:30 pm

Viesti Kirjoittaja Tape » Ti Tammi 20, 2009 4:16 pm

Syyttäjän mielestä uhri oli joutunut kärsimään poikkeuksellisen kovaa tuskaa eli olettaa voisi, ettei kuollut kuristamiseen..
Pariskunnalla oli tai siis on myös yhteinen lapsi, oli surman aikoihin pieni vauva.

Aizerbaidzan
Fitz ratkaisee
Viestit: 6366
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Pyhäselän saaritragedia - uhrina 5-v. tyttö 1997

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan » Ke Kesä 03, 2009 7:58 pm

Scythe kirjoitti:Joensuun käräjäoikeus lähetti surmaajan ensin mielentilatutkimukseen, jonka jälkeen tuomitsi hänet tammikuussa 1998 elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Sitä oliko kysymyksessä murha vai tappo mietittiin aina korkeimmassa oikeudessa asti. Ylin oikeusasteemme päätyi kuitenkin myös elinkautisen kannalle. Maaliskuussa 2000 annettu ennakkopäätös on luettavissa täällä.

Juliet Jones
Hercule Poirot
Viestit: 2088
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Pyhäselän saaritragedia - uhrina 5-v. tyttö 1997

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones » To Kesä 04, 2009 8:07 am

<--
Käräjätuomari Räsänen totesi 2 kohdassa syyksiluetun rikoksen kokonaisarvostelusta, että tapahtumia oli edeltänyt tuntikausia kestänyt B:n äksyily ja nalkutus. Tämä oli aiheuttanut A:ssa ärtymystä ja lopulta johtanut hänet hallitsemattomaan raivotilaan, johon joutumiseen oli myötävaikuttanut A:n nauttima voimakas pirtusekoitus. Tässä tilassa ollessaan A ei ollut enää pystynyt kontrolloimaan toimiaan, vaan oli tehnyt syytteessä kuvatut teot hallitsemattomassa, aggressiivisessa ja yhtäjaksoisessa raivonpurkauksessa. Vaikka tappo olikin tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla, ei sitä voitu pitää kokonaisuutena arvostellen murharikoksen edellyttämällä tavalla törkeänä, joten teko oli luettava A:n syyksi tappona. Sen vuoksi Räsänen tuomitsi A:n tapon yrityksestä ja taposta yhteiseen 12 vuoden vankeusrangaistukseen.

Eli taposta ja tapon yrityksestä yhdistetty tuomio, joka vastaa elinkautista? Alkoi ärsyttää tuo perusteissa mainittu "äksyily ja nalkutus", jotka ilmeisesti sitten pitivät tuomion tapossa.. eihän se pikkuinen lapsi muuta kuin itkenyt peloissaan!

Vastaa Viestiin