Taksimurhat

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
oolu
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Huhti 03, 2008 4:13 am
Paikkakunta: en arrière de lumiere

Viesti Kirjoittaja oolu »

Mikael025 kirjoitti:En muista löytyikö tämä ase ennen kuin hänet saatiin kiinni vai löytyikö asetta koskaan mutta poliisit haistoivat palaneen käryä kun kaveri oli kadonnut, tyhjentänyt tilinsä, hän omisit haetunlaisen aseen (jota ei muistaakseeni löytynyt kotietsinnässä.. mutta aseenkotelo löytyi) ja asui alueella johon taksi tilattiin ja oli asunnut alueella johon taksimatka päättyi.
Ensinnäkin tekninen tutkinta oli osoittanut että pistoolin piti olla CZ-merkkinen, kaksi mallia oli vaihtoehtona, kaikkein yleisin Suomessa. Myös hylsyjä ja ammuksia saatiin talteen taksista ja ne olivat kaikkein yleisimpiä mitä Suomessa käytetään. Kaverin asunnosta löytyi aseen nahkainen kotelo, jossa oli juuri tällaisista panoksista jäänyttä ruutisavua, joten voitiin olettaa että sillä on sellaisia ennenkin ammuttu.

Asetta ei kokonaisuudessaan löydetty, mutta tekijä osoitti paikan merestä mihin hän oli sen heittänyt ja magneetilla saatiin ylös luisti ja aseen "perä" (en ole mikään asetuntija :oops: ). Niiden sarjanumerot olivat hänelle merkityn luvallisen aseen numerot.
Mikael025 kirjoitti:Ja poliisi taisi hakea hänet sieltä thaimaasta ja kuulusteluissa hän myönsi tapon.
Poliisi ei mitenkään muutoin oikein olisi saanut häntä Thaimaasta, mutta hänen passinsa lopetettiin joten hänen oli kai pakko palata.
Ja tosiaan, kuulusteluissa muisti hämäriä pätkiä, koska oli niin "piripöllyssä", välillä muisti pamauksia ja välillä kuolleen kuljettajan yms. mutta komppaan kyllä nuita muita ja tuossa Rikostarinoita Suomesta-sarjassa kertovaa poliisia siitä, että piri on nimensä mukaan PIRISTE, ei mikään unilääkkeen tavoin nukuttava yms.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Doctor Lecter kirjoitti:
Mikähän hitto näissä juttujen setvimisessä nykyään kestää? Teko marraskuussa 2004 ja käräjäoikeuden päätös helmikuussa 2006 :o Jos tätä vauhtia menisi KKO:hon, niin 11 vuoden kakku olisi jo lusittu ennen kuin tulisi päätös. Vielä jos se olisi vapauttava... :?

Tässä yksi syy:
Ruumiinavausten ruuhkautuminen viivyttää rikostutkimuksia

Oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset ruuhkautuvat yhä pahemmin. Poliisi voi joutua odottamaan rikostutkimuksia varten tarvittavia tietoja kuoleman syystä jopa vuoden.
Ruuhkautuminen johtuu pitkälti oikeuslääkäripulasta.

Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) mukaan ongelmaa lähdetään ratkomaan keskittämällä ruumiinavaukset valtakunnalliseen ohjaukseen. Lisäksi pohditaan lain muuttamista niin, että ruumiinavauksia tehtäisiin nykyistä harvemmin.

Julkaistu 13.7.2008 14:12:40 (Päivitetty 13.7.2008 14:14:5
Näin reilu viikko sitten Turun Sanomat.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Jatimatic
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 10:32 pm
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Jatimatic »

Nyt tulee nostettua tätä juttua reilusti, mutta on mulla asiaakin..

Kysyisin semmoista asiaa, että kuinka monta taksimurhaa ja -ryöstöä on tapahtunut Suomessa vuoteen 2008 menneessä? Tiedot tulisivat koulussa pidettävää puhettani varten, joten niiden ei tarvitse olla presis -tarkkoja, vaan enemmänkin suuntaa-antavia. Jos joku viisaampi osaisi auttaa, olisin erittäin kiitollinen.
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Erästä toista juttua etsiskellessäni törmäsin Turun Sanomien arkiston uutiseen erään taksisurman tuomiosta. Kyseessä lienee jo tässäkin ketjussa mainittu Helsinki-Lahti -case
Lahden taksisurmaaja tuomittiin elinkautiseen

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut helsinkiläisen Jari Juhani Pajusen Hollolassa tapahtuneesta taksinkuljettajan murhasta elinkautiseen vankeuteen.Mielentilatutkimuksen perusteella 26-vuotias Pajunen surmasi helsinkiläisen taksinkuljettajan täydessä ymmärryksessä. Oikeuden mukaan murhan tekotapaa voidaan pitää erityisen raakana ja julmana, mutta Pajusen ei katsottu tehneen sitä vakaasti harkiten.Pajunen surmasi häntä Lahteen kyydinneen taksinkuljettajan lokakuussa 2001.
Valittikohan Pajunen tuomiostaan ja jos valitti, niin muuttuiko tuomio?
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Zukuluku
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ma Loka 27, 2008 12:21 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Zukuluku »

Rikostarinoita Suomesta -sarjan jakso Lahden taksimurha on nyt saatavissa elävästä arkistosta: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1 ... 753&a=6360

Minuakin kiinnostaisi kovasti, jäikö käräjäoikeuden tuomio lainvoimaiseksi, vai ottiko hovioikeus (tai jopa korkein) asiaan kantaa.

EDIT: HS:n arkistosta löytyi tieto, että hovioikeus piti voimassa elinkautisen tuomion. Tieto on julkaistu 23.10.2003.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re:

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 49&start=0

Edit:
aspiin kirjoitti:puupäät.elkää puupäät paskaa asiosta mistä ette tiedä .Tykkäisittekö te jos tulis tietoon että läheistä lasta on käytetty hyväksi? ja kuitenkin yx poliisi hirtsi....tiesi asiasta. Ikävä kyllä joskus on käytettävä ikäviä asoita. Olin jo linnassa kun kuulin suru uutisen, että minna oli ajanut kallioon.(itsemurha)tiedän että asoita vois muullakin tavalla hoitaa.Elämä ku ei mene aina,niikun haluis! piirustusten mukaan,
karman laki.
t. Ari Asp

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

tammikuu
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2009 1:08 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja tammikuu »

MTV3 Ratkaiseva isku käsittelee juuri nyt tätä 2001 taksisurmaa, tiedoksi jos joltain jäänyt huomaamatta.

Uhri Vesa Purho
Surmaaja Esa-Pekka Niiranen
Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1581
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Aika jäätävä jätkä tuo surmaaja. Varmaan hienoa omaisille kun "ei muista mitään", ei vaan kehtaa tunnustaa että tuliko riitaa esim. rahasta. Mutta tässä sarjassa sen näkee, kuten edellisessäkin jaksossa (Kotkan huumesurma), kuinka tyhmiä nämä tappajat ovat, molemmat olisivat helposti päässeet pälkähästä mutta sössivät juttunsa.

Ja nimet oli muutettu, tuomitun tappajan nimi on Jari Juhani Pajunen, uhrin (taksikuski) nimeä en katsonut tarpeelliseksi selvittää, osanottoni näin jälkikäteen, kamala tapahtuma kaiken kaikkiaan.
jokohan on Jari Pajunen ulkona?
There are no crimes behind enemy lines
Salander
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: Ke Loka 28, 2009 2:39 pm
Paikkakunta: Castellum

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja Salander »

Itse juuri katsoin tuon Ratkaisevan iskun joka käsitteli tuota Hki-Lahti juttua.
Siitä jäi ainakin mieleen se että niitä huumeitä oli etsitty hiuksista ja ihokarvoista.. Eli niistä olisi pitänyt näkyä onko tyyppi käyttänyt amfetamiinia tai muutakaan mutta puhdas kuulemma oli. Kaveri jonka kanssa oli lahdessa mäkkärissä käyny oli sanonut tyypin olleen ihan normikunnossa.
Niin ja mitään motiivia ei kuulemma ollut kun ei tyyppi muistanut muuta kuin viimeisen laukauksen (joka ammuttiin kuulemma kosketusetäisyydeltä).
Että semmottis.. :)
"The darkest place is under the candlestick"
tammikuu
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2009 1:08 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja tammikuu »

Rezah kirjoitti: Ja nimet oli muutettu, tuomitun tappajan nimi on Jari Juhani Pajunen, uhrin (taksikuski) nimeä en katsonut tarpeelliseksi selvittää, osanottoni näin jälkikäteen, kamala tapahtuma kaiken kaikkiaan.
jokohan on Jari Pajunen ulkona?
OK, en huomannut mainintaa nimien muuttamisesta, ihmettelin vaan mielessäni että miksi niitä nimiä niin hoetaan, varsinkin uhrin. Oli kyllä todella ankea tapaus.. :(

Istuukohan ensikertalainen elinkautisen kokonaan? Jos, niin sitten lienee vielä telkien takana, tosin ei varmaan enää kauaa.
Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1581
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Eiköhän se ensikertalaisena ilman entistä rekisteriä ole jo ulkona vapaudessa.

Ja itse epäilen kokeiliko mitään huumetta, ehkä halunnu kokeilla mutta kuten sanottu, aineen olisi pitänyt vaikuttaa piristävästi, ei nukuttavasti. Tuon tarinan hän ehkä keksi Thaimaassa, ei vaan ottanu niitä(kään) faktoja täysin selville.


EDIT: tämäkin aika mielenkiintoista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Tytt% ... 22965.html

Tästä ei ollut puhetta tuossa Ratkaisevassa Iskussa.
There are no crimes behind enemy lines
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3721
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

tammikuu kirjoitti:
OK, en huomannut mainintaa nimien muuttamisesta, ihmettelin vaan mielessäni että miksi niitä nimiä niin hoetaan, varsinkin uhrin. Oli kyllä todella ankea tapaus.. :(

Istuukohan ensikertalainen elinkautisen kokonaan? Jos, niin sitten lienee vielä telkien takana, tosin ei varmaan enää kauaa.
Mitä tarkoitat että istuuko kokonaan?
Jos kuolee vankilassa niin sittenhän se on kokonaan lusittu, mutta muuten elinkautista istutaan siihen asti kunnes presidentti armahtaa.
Nykyään myös kaikki 12 vuotta kautista käkkineet saa asiansa käsiteltäväksi hovioikeudessa joka voi laskea ehdonalaiseen vapauteen.
Eli 12 v on minimi ellei pressa sitä ennen hakemuksesta armahda, muutoin ei ole mitään ensikertalaisalennuksia. Eikä taksimurhaajilla pidäkään olla: Sen verti dämiä porukkaa, voisi laittaa vaikka 15 v minimibaakkelsiksi ja sitten joka toinen vuosi hovioikeus katsoisi jos viitsisi päästää pois eli mieluummin ei.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Elinkautin ... donalainen
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

tammikuu kirjoitti:Istuukohan ensikertalainen elinkautisen kokonaan? Jos, niin sitten lienee vielä telkien takana, tosin ei varmaan enää kauaa.
elinkautinen on elinkautinen vai miten määrittelisit siitä esim.2/3 tai puolet istutuksi?
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Pahoittelen että tämä menee aiheen vierestä, mutta 18-20-vuotiaiden elinkautinen on vain 10 vuotta ja sitten hovioikeus ottaa käsittelyyn ja voi armahdusta presidentiltä toivoa.
15-17-vuotiaille ei elinkautista voi antaa. Dollari varmasti nämäkmin seikat tietää mutta ei niitä sitten vain kirjoittanut.
Aloin muuten jälleen varmaan kymmenennen kerran katsoa tuota Lahden taksisurmaa Ylen elävästä arkistosta.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Taksimurhat

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

matlockb kirjoitti:Pahoittelen että tämä menee aiheen vierestä, mutta 18-20-vuotiaiden elinkautinen on vain 10 vuotta ja sitten hovioikeus ottaa käsittelyyn ja voi armahdusta presidentiltä toivoa.
15-17-vuotiaille ei elinkautista voi antaa..
jos opetellaan sisälukutaitoa,kysehän oli tästä johon vastasin:

Istuukohan ensikertalainen elinkautisen kokonaan?


ei ole kenellekään olemassa mitään 10 vuoden EK sääntöä josta voitais laskea "puolet lusittu ,kun 5 vuotta istunut"...,silloin voi anoa vasta vapautusta joka ei todellakaan merkitse siviiliä...kaveri istuu edelleen 19 vuotiaana saamaansa murha tuomiota,takana 14 vuotta yhtä soittoa lusimista,lomat pyörineet nelisen vuotta siltikin.

tässä ketjussa ei ole kukaan puhunut lapsista eli 15-17 vuotiaista vaan EK saaneesta tekijästä.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
Vastaa Viestiin