Palkkamurha Oulussa 1986 - Kotia päin

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
tietäjä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Touko 26, 2007 5:10 am

Re: Kotia päin

Viesti Kirjoittaja tietäjä »

Lihava kirjoitti:Kotia päin on Ilkka Järvi-Laturin ohjaama raina vuodelta 1989. Elokuva perustuu tositapahtumiin, jossa naisenhakkaajana ja muutenkin ikävänä kaverina tunnettu venkula päätettiin ottaa hengiltä palkkatappajan toimesta.---- Kellään lisätietoa tai muistikuvia tapahtuneesta?
Jossain Poliisi Kertoo kirjassa muistaakseni 80-luvulla oli tästä juttua.
Kaivan sen esiin kunhan jaksan... (EDIT Poliisi Kertoo 1989, Sivu 127, Kostomurha)

Suurin piirtein juttu meni silleen, että äidin uuden miehen poika oli yrittänyt hukuttaa autolla satama-altaaseen tämän tyypin ajamalla mereen ja hyppäämällä itse pois, mutta valitettavasti ei hukkunut tämä kohde. Sitten palkattiin joku juoppo, joka oli päässyt vähän aikaa sitten pois vankilasta kuolemantuottamuksesta tms.henkivartijaksi äidille ja sitten tämä ukko muitten avustuksella kännissä juotti sorbushuikkia uhrille ja hakkasi jollain kättä pidemmällä äijän hengiltä kylpyammeeseen. Ja ruumis upotettiin, aivan, sinne satama-altaaseen, josta se löytyi korjausten yhteydessä pitkän ajan päästä. Liekkö ollut vuosia kalanruokana.

(EDIT Nainen sai 7 kuukautta ehdotonta rikoksen suosimisesta ja ruumiin hävittämisestä, "henkivartija" sai 9 vuotta linnaa. Muut selvisivät ehtoollisella. )

Oli kulemma tekijä elellyt kiljumäskillä muutaman viikon ja aikamoinen deekis päällä. Hurjaa menoa :shock:

jos joku jaksaa tehdä referaatin niin antaa palaa vaan.
Viimeksi muokannut tietäjä, Ti Heinä 10, 2007 7:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Lihava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Paska Kaupunni

Viesti Kirjoittaja Lihava »

patela kirjoitti:Nuo löytyi Elonetistä...
Kappas, muutakin tuttua väkeä päässyt statistiksi, kuten entinen nyrkkeilyn Suomen mestari joka on istunut linnassa taposta...

McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Lihava kirjoitti:Kappas, muutakin tuttua väkeä päässyt statistiksi, kuten entinen nyrkkeilyn Suomen mestari joka on istunut linnassa taposta...
Useammallakin Oulun seudun urheilijalla on mennyt vituralleen aktiiviuran jälkeen. Mieleen tulee heti painin olympiaedustaja sekä keihäänheiton Suomen mestari (en muista äkkiseltään mihin arvokisoihin tuolla tittelillään kyseisenä vuonna pääsi).

Lihava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Paska Kaupunni

Re: Kotia päin

Viesti Kirjoittaja Lihava »

tietäjä kirjoitti: jos joku jaksaa tehdä referaatin niin antaa palaa vaan.
Poliisi kertoo taas v. 1995 seuraavaa: Sukeltajat löysivät paketin 18.11.1986 Oritkarin satamasta noin 10 metrin syvyydestä. Paketista paljastui 34-vuotiaan oululaisen vahtimestari (K.K?):n ruumis. Vainaja itse oli syyllistynyt 1970-luvun loppupuolella kahteen henkirikokseen. Vankilasta mies oli vapautunut 11.5.1986. Vankilassa mies oli siis mennyt naimisiin oululaisen liikkeenharjoittajan kanssa, nainen emännöi tunnettua Rannan matalaa. Yhteiselo ei kovin auvoista vapautumisen jälkeen varsinkaan naisella ollut, kuten elokuvasta käy ilmi. Tarvittiin henkivartijaa.
Hommaan löytyi 39-vuotias metsuri ja varustettiin puisella survinnuijalla sekä vesurilla. Pariskunnan asunnolta löytyikin sitten tuleva edesmennyt, jolta tottunein ottein metsuri murskasi jalat vesurilla. Sen jälkeen henkivartija sitoi uhrin jalat ja kiikutti miehen kylpyammeeseen. Kyseli ohimennen uimataidosta. Sitten metsuri tarjosi uhrille "viimeisen tupakan ja ryypyn", ja nuiji uhria survimella vähintään kolmasti päähän. Ruumis pakettiin ja suunta kohti Oritkaria...
Uhrin kuolinsyyksi varmistui ruumiinavauksessa hukkuminen, joka sopi tapahtuneeksi vesijohtovedessä.

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1848
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Onko Oulussa ollut toinenkin tapaus, jossa merestä löytyi miehen ruumis joka ruumiinavauksessa paljastui hukkuneeksi vesijohtoveteen?

patela

Re: Kotia päin

Viesti Kirjoittaja patela »

Lihava kirjoitti:
tietäjä kirjoitti: jos joku jaksaa tehdä referaatin niin antaa palaa vaan.
Poliisi kertoo taas v. 1995 seuraavaa: Sukeltajat löysivät paketin 18.11.1986 Oritkarin satamasta noin 10 metrin syvyydestä. Paketista paljastui 34-vuotiaan oululaisen vahtimestari (K.K?):n ruumis. Vainaja itse oli syyllistynyt 1970-luvun loppupuolella kahteen henkirikokseen. Vankilasta mies oli vapautunut 11.5.1986. Vankilassa mies oli siis mennyt naimisiin oululaisen liikkeenharjoittajan kanssa, nainen emännöi tunnettua Rannan matalaa. Yhteiselo ei kovin auvoista vapautumisen jälkeen varsinkaan naisella ollut, kuten elokuvasta käy ilmi. Tarvittiin henkivartijaa.
Hommaan löytyi 39-vuotias metsuri ja varustettiin puisella survinnuijalla sekä vesurilla. Pariskunnan asunnolta löytyikin sitten tuleva edesmennyt, jolta tottunein ottein metsuri murskasi jalat vesurilla. Sen jälkeen henkivartija sitoi uhrin jalat ja kiikutti miehen kylpyammeeseen. Kyseli ohimennen uimataidosta. Sitten metsuri tarjosi uhrille "viimeisen tupakan ja ryypyn", ja nuiji uhria survimella vähintään kolmasti päähän. Ruumis pakettiin ja suunta kohti Oritkaria...
Uhrin kuolinsyyksi varmistui ruumiinavauksessa hukkuminen, joka sopi tapahtuneeksi vesijohtovedessä.
Tämä sama tappaja tappoi muutama vuosi sitten naapurinsa Lumijoella, muistaakseni kuristi.

McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Re: Kotia päin

Viesti Kirjoittaja McAbre »

patela kirjoitti: Tämä sama tappaja tappoi muutama vuosi sitten naapurinsa Lumijoella, muistaakseni kuristi.
Tuossa edelliselle sivulle kaverista ja tekemisistään kirjoittelinkin...

jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

McAbre kirjoitti:
Lihava kirjoitti:Kappas, muutakin tuttua väkeä päässyt statistiksi, kuten entinen nyrkkeilyn Suomen mestari joka on istunut linnassa taposta...
Useammallakin Oulun seudun urheilijalla on mennyt vituralleen aktiiviuran jälkeen. Mieleen tulee heti painin olympiaedustaja sekä keihäänheiton Suomen mestari (en muista äkkiseltään mihin arvokisoihin tuolla tittelillään kyseisenä vuonna pääsi).
Nyrkkeilijä Keijo Pyykkö, joka taisi joutua uudestaan lusimaan. Pyykkö antoi joskus 90-luvun lopulla ison haastiksen Alibille ja kertoili ongelmistaan viinan ym kanssa.

Painija Toni Hannula tuli myöhemmin uskoon ja on myös kertonut elämästään avoimesti.

Mitäpä kuuluu Sami Saksiolle nykyään..?

Nimet voinee julkistaa, koska henkilöt ovat avoimesti kertoneet "vaikeista vuosistaan".
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä

minttusuklaa
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 4:43 pm

Viesti Kirjoittaja minttusuklaa »

Ja sitten oli oululaistunut entinen huippujuoksija Billy Konchellah joka tuomittiin raiskauksista vankilaan. Vapautui viime kesänä ja asuu kai nykyään Keniassa.

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

Tonin usko on pahasti horjunut, vetänyt päihteitä jo pitkän aikaa. Tänään viimeksi näin. Pahasti päissään.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Uskovaisethan ne just pahimpia onkin.
Voivat viikolla vapaasti dokailla...Sunnuntaina käyvät sitten vaan ehtoollisella saamassa synnit taas anteeksi :lol:

jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

patela kirjoitti:Tonin usko on pahasti horjunut, vetänyt päihteitä jo pitkän aikaa. Tänään viimeksi näin. Pahasti päissään.
Ikävää kuulla Tonin ratkeamisesta. Onko Muuten Keijo Pyykkö vankilassa/siviiliis/kuollut?
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

jesse72 kirjoitti:
patela kirjoitti:Tonin usko on pahasti horjunut, vetänyt päihteitä jo pitkän aikaa. Tänään viimeksi näin. Pahasti päissään.
Ikävää kuulla Tonin ratkeamisesta. Onko Muuten Keijo Pyykkö vankilassa/siviiliis/kuollut?
Linnassa. Tuomittiin aika vasta kun oli ollut puistossa puukkohippasilla. Ei mitään henkirikosta, mutta sinne päin.

C-Bane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 3:31 pm

Viesti Kirjoittaja C-Bane »

Onko Muuten Keijo Pyykkö vankilassa/siviiliis/kuollut?
Linnassa. Tuomittiin aika vasta kun oli ollut puistossa puukkohippasilla. Ei mitään henkirikosta, mutta sinne päin.
Tässä detailit: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=501722

potnapekka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ti Touko 08, 2007 10:00 am

Viesti Kirjoittaja potnapekka »

Päästettiin vapaalle 1,4,2007 hyvä aprillipila vaholta.

Vastaa Viestiin