Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: Hoitaja sarjamurhaajana

Viesti Kirjoittaja joey »

jarmo.janis kirjoitti:Näkemykseni mukaan ainoa seikka, johon hän voi syyttömyytensä yrittää perustaa on se, että kukaan ei nähnyt yhdenkään uhrin kohdalla hänen annostelleen tappavat lääkkeet, eikä kukaan tietääkseni ole nähnyt hänen olleen paikalla kun uhri söi tappavan lääkecoctailin.
Tästä tuli mieleen taas se, että mitenköhän Nykopp-Koski on sen itselleen selittänyt, että vain hänen potilaansa ovat aivan erityisesti halunneet tappaa itsensä?
Eikö normaalin hoitoalalla työskentelevän henkilön pitäisi vastaavassa tilanteessa tuntea aivan suunnattomia syyllisyydentunteita, eikä keskittyä oman syyttömyytensä puolustamiseen ja uhrien syyllistämiseen?
Aizerbaidzan kirjoitti: Kuinkakohan kauan menee ennen kuin joku lehti tekee Nykopp-Koskesta haastattelun, jossa tämä kertoo olevansa "joka solultaan syytön" ja järkyttävän oikeusmurhan uhri? Kai tuo vielä ihmisoikeustuomioistuimeen valittaa, vaikka siitä ei tässä tilanteessa mitään hyötyä olekaan.
Ei hätää, Nykopp-Koski on onneksi jo pässyt television prime timen suoraan lähetykseen kertomaan syyttömyydestään ja surkeasta kohtalostaan.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Hoitaja sarjamurhaajana

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

kakkosurpo kirjoitti:Kait tämä paska taapertaa 8 vuoden päästä vapaana kun otetaan huomioon sukupuoli alennus. Silloin on hoitajista jo oikeasti huutava pula ja tämä paskahan on erinomainen hoitojonojen lyhentäjä.
Toivomuksena olisi ettei vapaudu ikinä eikä koskaan pääse lomamyllyyn.
Kerrohan hieman tarkemmin, miten tämä on mielestäsi mahdollista. Hänet on tuomittu elinkautiseen ja ikääkin on reilusti yli 21, joten ei hän voi edes anoa ehdonalaiseen ennen kuin 12 vuoden kuluttua. Mitään sukupuolialennusta ei ole olemassa. Jos olet eri mieltä, niin nimeätkö sen lainkohdan, jossa siitä on mainittu.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Hoitaja sarjamurhaajana

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^Kyllä ehdonalaiseen aina anoa voi, ei sitä kukaan kiellä eikä estä. Esimerkiksi "homomurhaaja" Taskinen anoi elinkautisesta armoa jo puolen vuoden istumisen jälkeen ja Kinnulan kolmoismurhaaja (teot tehdessään n. 30v.) anoi ehdonalaiseen muistaakseni istuttuaan 9 vuotta ja ainakin istuttuaan 11 Helsingin hovioikeudelta, nyt on ainakin kolmas hakemus vetämässä Helsingin hovioikeudessa kun on istunut vajaan 13 vuotta (tosin jo pitkään avovankilassa, ja tiettävästi pitkälti muutenkin erityisvapauksia liikkua muina miehinä).
On tietenkin selvää että molempien jätkien hakemukset hylättiin, sitä en tiedä ovatko Salelta armoa pyytäneet mutta sitä tuskin häneltä saavat (ainakin toivon niin).
Nykopp-Kosken syyksi luetut rikokset (5 murhaa, 5 murhan yritystä, törkeä pahoinpitely jne..) ovat kyllä sen verran rankkoja että en usko selviävän edes 12 vuoden istumisella, veikkaisin 15-16 vuotta, mutta kuka tietää..
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Hoitaja sarjamurhaajana

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Lainaus alkaa: Nykopp-Kosken syyksi luetut rikokset (5 murhaa, 5 murhan yritystä, törkeä pahoinpitely jne..) ovat kyllä sen verran rankkoja että en usko selviävän edes 12 vuoden istumisella, veikkaisin 15-16 vuotta, lainaus loppuu.

oma kommentti

Sanoisin että pikemminkin 20 - 21 vuotta. Puolustuskykyistenkin monikertamurhista on istuttu pidempän. Epäilen että juurikin tuo uhrien monilukuisuus ja avuttomuus sekä riippuvaisuus tekijästä on koventamisperusteita, joiden tähden armoa ei tunneta.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Hoitaja sarjamurhaajana

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Olisi Aino Nykopp näköjään halunnut päättää ilmeisesti myös yhden arvostetuimman ja maailmalla (elossa olevan) tunnetuimman säveltäjämmekin elämän:
"Myrkkyhoitaja vaati päästä hoitamaan miestäni"

Keskiviikko 16.7.2014 klo 06.00

Huippusäveltäjä Einojuhani Rautavaaran Sini-vaimo kertoo kauhunhetkistään.

Kuva
Syksyllä 2004 Einojuhani Rautavaara palasi kotiin lähes kuuden kuukauden tehohoidon jälkeen. Tuolloin ulkoilu sujui Sini-puolison työntäessä pyörätuolia. Vähän tämän jälkeen myrkkyhoitaja yritti päästä Rautavaaran hoitajaksi. (EERO LIESIMAA)

Vaimo kuuli, kuinka viidestä murhasta sittemmin tuomittu myrkkyhoitaja Aino Nykopp vaati päästä hoitamaan hänen leikkauksesta kuntoutuvaa miestään.

Lue Iltalehden digilehdestä hyytävä tarina siitä, miten Nykoppin aikeet lopulta estettiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014071 ... 3_uu.shtml

Joka tapauksessa kova pappa tuo Einojuhani kun selvisi noinkin hyvin tuosta vuoden 2004 sairauskohtauksesta ja edelleen mies vain jaksaa elää, pitkää ikää ja ennen kaikkea hyvää vointia hänelle, syksyllä ikää tulee 86 vuotta.

Jos ostan Iltalehden, voin lyhyesti referoida jutun tänne, myös joku muu voi sen tehdä jos Iltalehti tarttuu "muuten vaan" kouraan.
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2205
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

https://www.ruutu.fi/video/3004488

Katastrofin anatomia -sarjassa käsitellään tätä Aino Nykopp-Kosken tapausta, jaksohan on esitetty jo 29.5.17. Jakso on ainakin toistaiseksi ilmaiseksi katsottavissa yllä olevassa osoitteessa. Mielenkiintoista millaista salapoliisityötä tapauksen vuoksi jouduttiin tekemään. Poliisille kyseessä oli ainutlaatuinen murhatutkinta, mikä käy hyvin ilmi jaksosta. Toisaalta Nykopp-Koski oli hyvin tyypillinen terveydenhuollon sarjamurhaaja. Tapaus on oikeastaan identtinen muualla maailmassa ilmenneiden "kuoleman enkeleiden" tapauksissa. Toisaalta voi vain kuvitella kuinka monta terveydenhuollon sarjamurhaajaa on päässyt Suomessakin läpi sormien vuosikymmenien aikana.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4664
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Tuossa dokkarissa muuten nuo Lauermat ja kumppanit on yllättävän pihalla näiden sarjamurhaajahoitajien mielenmaailmasta.

Taustallahan on sellainen psykologia, että tällainen henkilö on joutunut vauvaikäisenä traumaattiseen tilanteeseen, tai ollut traumaattisessa vuorovaikutuksessa ja hän on silloin vauvana kokenut, että syyllinen tähän on ollut äiti.
Vauva on täysin riippuvainen äidistään ja siksi rakastaa äitiään yli kaiken. Jos vauva kuitenkin kokee, että tällainen traumaattinen tilanne johtuu äidistä, vauva joutuu kestämättömään tilanteeseen. Tilanne on vauvalle kestämätön, koska tällöin hän onkin täysin riippuvainen sellaisesta, joka on aiheuttanut hänelle traumaattisen tilanteen. Näin ollen vauva käsittelee tämän tilanteen, syyttämällä äidin aiheuttamaksi kokemasta tilanteesta itseään ja pelastaa näin mielessään sen mielikuvan äidistään, jossa äiti on sellainen, josta voi turvallisesti olla riippuvainen.
Vauvalla ei ole itsenäistä persoonallisuutta, vaan vauvan persoonallisuuteen sisältyy myös äiti. Vauvan persoonallisuus jakautuu "vauvaminään" ja "äitiminään". Kun tällainen traumatisoituminen tapahtuu ja sen seurauksena kehittyy tällainen persoonallisuuden puolustusmekanismi, jossa vauva syyttää itseään äidissä kokemistaan heikkouksista, eli syyttää vauvaminää äitiminän heikkouksista, vauva ikään, kuin jää isolta osin tähän kehitysvaiheeseen ja kasvaa psyykkisesti kieroon. Tällainen henkilö ei kykene koskaan kasvamaan äidistään itsenäiseksi persoonatasolla, vaan hänen persoonallisuuteensa jää tällainen kaksijakoisuus. Ja, koska hän ei kykene itsenäistymään äidistään persoonatasolla, hän ei kykene erottamaan myöskään toisia ihmisiä itsestään persoonatasolla.
Koska henkilö kokee tavallaan, että kaikki ihmiset sisältyvät hänen persoonaansa, hän jakaa kaikille ihmisille, joko äitiminän, tai vauvaminän roolin. Tällaiselle ihmiselle siis kaikki ihmiset jaetaan joko äitiminiksi, tai vauvaminiksi.
Tässä kahtiajaossa äitiminä on täydellinen, kaikkivoipainen, täysin hyvä ja virheetön ja vauvaminä on täysin epätäydellinen, täysin riippuvainen ja täysin paha.
Itse tämä henkilö pyrkii olemaan äitiminän roolissa, koska vauvaminän roolissa hän tavallaan joutuisi kohtaamaan vauva-ajan traumaattisen hetken kestämättömät tunteet. Jotta henkilö pystyisi olemaan äitiminän roolissa, hänen on asetettava toisia ihmisiä vauvaminän rooliin. Kun toinen ihminen on asetettu vauvaminän rooliin, tämä henkilö kykenee olemaan äitiminän roolissa suhteessa tähän vauvaminän roolissa olevaan.
Tällaisessa hoitajan sarjamurhailutouhussa on pohjimmiltaan kyse siitä, että tämä hoitaja asettaa potilaita vauvaminän rooliin ja tappamalla uhraa heidät oman täydellisyytensä ja kaikkivoipaisuutensa eteen, jolloin hänestä tulee äitiminä. Uhraamisen periaate on sama, kuin se, kun vauva syyttää itseään äidissä kokemastaan epätäydellisyydestä.
Tappaessaan tällainen hoitaja kokee olevansa kaikkivoipainen samaan tapaan, kuin hän vauvana koki äitinsä ja tähän kaikkivoipaisuus kokemukseen liittyy seksuaalinen kiihoittuminen, tai kliimaksi. Tällainen henkilö tulee tästä seksuaalissävytteisestä kaikkivoipaisuuskokemuksesta riippuvaiseksi ja jatkaa siksi tappamista.

Yleisellä tasolla psykopaattien ja sosiopaattien rikollinen käyttäytyminen liittyy juuri tähän, että sillä pyritään palauttamaan näitä omnipotentteja kaikkivoipaisuudentuntoja.
Toisaalta vastaavanlaisesta toiminnasta on ollut kyse esim. juutalaisten kaasuttamisessa ja esim. näissä jutuissa, joissa työttömiä verrataan joukkomurhaajiin ja koulukiusatut samaistetaan kouluampujiin.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
syplinen
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Kesä 06, 2015 2:05 am

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja syplinen »

Tulipahan tuossa ketjua lueskellessa mieleen, jotta montakohan kertaa tämä kyseinen pahuuden perikuva on saattanut hoidettaviaan huonoon kuntoon tai jopa kuolemaan olemalla antamatta heille kuuluvia lääkeitä? En ihan joka sivua ajatuksella lukenut, mutta en hoksannut olisiko jossakin jo joku pohtinut tätä tai ilmoitetun tämäkin puoli tutkituksi.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Myrkkyhoitaja Aino Nykopp vaihtoi nimensä ja anoo vapauteen vankilasta

Julkaistu: 18:48
Elinkautista istuva Aino Nykopp voi mahdollisesti vapautua jo ensi vuonna.

Aino Nykopp vastaa Suomen rikoshistorian yhdestä tunnetuimmasta rikossarjasta.

Hän istuu elinkautista vankeutta muun muassa viidestä murhasta, viidestä murhan yrityksestä ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Apuhoitajana työskennellyt Nykopp myrkytti useita iäkkäitä hoidokkejaan lähinnä rauhoittavilla lääkkeillä Helsingissä vuosina 2004–2009. Uhrit olivat joko kotihoidossa tai laitoksissa. Yksi törkeän pahoinpitelyn uhreista oli Nykoppin työkaveri.

Nykoppilla on mahdollisuus päästä vapauteen, ja tähän tilaisuuteen hän on tarttumassa. Suomen lain mukaan elinkautista vankeutta istuva rikollinen voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, kun on istunut kiven sisällä 12 vuotta. Tämä aikamääre tulee Nykoppin mukaan täyteen 18.3.2021. Nykopp anoo oikeudelta, että hän pääsisi juuri kyseisenä päivänä vapaaksi.

Hänen käsityksensä mukaan ”ehdonalaista vapauttamista vastaan olevia seikkoja ei ole”.

– Hänen rangaistusajan suunnitelmansa toteutuminen ja hänen vankila-aikainen muu käyttäytymisensä sekä se, että hän ei ole syyllistynyt vankila-aikanaan rikollisuuteen, puoltavat vapauttamista sitten, kun vankilassa oloaikaa on kertynyt kaksitoista vuotta, Nykoppin Helsingin hovioikeuteen toimittamassa hakemuksessa lukee.

Helsingin hovioikeus on pyytänyt Rikosseuraamuslaitokselta kantaa Nykoppin mahdolliseen vapautumiseen. Rikosseuraamuslaitoksen kannanotto ei sido oikeutta mihinkään päätökseen. Lausunnon odotetaan saapuvan hovioikeuteen lähiaikoina.

SEN jälkeen hovioikeudessa järjestettäneen suullinen käsittely. Hovioikeuden päätöstä Nykoppin mahdollisen vapautumisen suhteen voitaneen odottaa jo tämän kevään aikana.

Myrkkyhoitajan juttu alkoi purkautua, kun yksi uhreista joutui henkitoreissaan sairaalaan. Poliisi jopa avasi esitutkinnan aikana hautoja. Oikeuden mukaan Nykopp teki murhat ja niiden yritykset kylmän harkitusti, kun hän antoi hoitoon kuulumattomia lääkkeitä heikkokuntoisille potilaille salaa. Teoissa käytettiin hyväksi hoitosuhteessa muodostunutta luottamusta.

Nykopp kiisti koko ajan syyllisyytensä. Hän oli mielentilatutkimuksen mukaan täydessä ymmärryksessä. Tutkimuksen mukaan Nykopp oli kuitenkin huomattavan kyvykäs manipuloimaan muita ihmisiä näennäisen ystävällisellä ja miellyttävällä käyttäytymisellä. Sen perusteella hän pystyi antamaan itsestään valheellisen, empaattisen, luotettavan ja kyvykkään kuvan.

IS:n tietojen mukaan marraskuussa 70 vuotta täyttävä Aino Nykopp on sittemmin vaihtanut etu- ja sukunimensä. Virallisissa asiakirjoissa hän on siten nykyään nimellä Ann-Maria Myllgren.

Niko Ranta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006398490.html
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Suomen "oikeus"laitoksen ja sukupuolensa takia en edes ihmettelisi vaikka menisi läpi. Ikäänkin kun vetoaa niin eiköhän siellä hellytä herttaiselle mummelille.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Ei mitään toivoa päästä 12 vuodella elinkautisesta. 5 murhaa, 3 murhan yritystä ja 3 törkypahoinpitelyä alla.

Nuo 12 vuodella pääsevät ovat tyypillisesti mustasukkaisuudessaan puolisonsa ampuneita tai puukottaneita tai muita vastaavia lähellä tappoa olevan teon tehneitä.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Niin, olisihan se toisaalta välillä mukava nähdä Suomessakin ihan kirjaimellinen elinkautinen. Ei tuo kuitenkaan enää ihan nuori täti ole.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Pe Helmi 07, 2020 12:59 am Ei mitään toivoa päästä 12 vuodella elinkautisesta. 5 murhaa, 3 murhan yritystä ja 3 törkypahoinpitelyä alla.
Juu, kyllä se on Ann-Mari-Ainon vielä tyydyttävä sellipunkan kuluttamiseen.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 498
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Helluby »

Tuskin kuitenkaan enää töihin, kun ikää 70v. Puolestani voi lusia vaikka 90 vuotiaaksi.
Onko muuten vankiloissa nykyisin vanhjsosastoja?
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Sarjamurhaaja-hoitaja Aino Nykopp, Helsinki

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Paperisessa Iltalehdessä on nainen, joka tapasi Aino Nykoppin ja minua kiehtoi, miten hän tätä kuvaili. Nainen kertoo ihmetelleensä, että olipa erikoinen yöhoitaja - "ei antanut nukkua rauhassa", vaan "oli kaikki yöt keskustelemassa meidän kanssamme. Puhui ja puhui vaan. Hänellä oli kauhea tarve puhua itsestään ja omasta elämästään." Nainen koki oudoksi sen, että Aino Nykopp olisi ollut kovin innokas tulemaan hoitamaan häntä kotiin leikkauksen jälkeen.
Nainen ei tiedä, suunnitteliko Nykopp satuttavansa häntä, mutta Nykopp "oli valtavan kiinnostunut minusta. Minä ja mieheni ihmettelimme sitä". Naisen mukaan Nykopp oli "ystävällinen ja jopa häiritsevän puhelias".

Nainen tuumii onnenaan olleen, että uudesta kotimaasta Espanjasta (asuu siellä, vaikka viettää kesiä myös Suomessa) opitun tavan mukaisesti hänen tyttärensä oli sairaalassa hänen kanssaan.
Vastaa Viestiin