Henkirikos Lahden Liipolassa v. 2009

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Henkirikos Lahden Liipolassa v. 2009

Viesti Kirjoittaja John Doe »

25.05.2009

Torstai-iltana 21.5.2009 tapahtui Lahden Liipolassa siijaitsevassa kerrostaloasunnossa väkivaltaa, jonka seurauksena menehtyi v. -63 syntynyt mies.

Poliisi sai klo 22.27 ilmoituksen asunnossa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Paikalla ilmani, että raa´an pahoinpitelyn kohteeksi joutunut uhri oli jo menehtynyt vammoihinsa.

Teon tekijä oli ehtinyt poistua paikalta. Poliisi tavoitti epäillyn kuitenkin melko pian lähialueelta. Hän on v. -53 syntynyt lahtelaismies.

Teko tapahtui ryypiskelyn yhteydessä. Mitään tekovälinettä teossa ei ole käytetty. Paikalla on illan aikana ollut henkilöitä enemmänkin, joita poliisi on kuulustellut asioiden selvittämiseksi.

Lahden käräjäoikeus on tänään vanginnut teosta epäillyn. Vangitsemisen perusteena on tappo, johon miestä epäillään todennäköisin perustein. Tutkinnan tässä vaiheessa teon syystä ei ole vielä varmuutta.

Määräaika syytteen nostamiselle on 28.8.2009.


Kylläpäs näitä taasen sattuu.Toinen jo parin viikon,vai peräti viikon sisään.Nyt on saattanu olla jopa tuttuja "osallisena".
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Cicciolina
Neuvoja-Jack
Viestit: 522
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 1:17 am

Re: Taas Lahdessa henkirikos.

Viesti Kirjoittaja Cicciolina »

No jopas jopas... Kylläpä Lahdessa on taas surullista touhua liikenteessä! Ja mikäs se puukotuskin jossain Kytölän suunnalla, josta oli myös jossakin lehdessä maininta. :(
Ja päihteillä, kaskas.. osuutta asiaan!
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Taas Lahdessa henkirikos.

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Tarkoitat tätä,enkä viitsi avata omaa ketjua,kun on "vaan" hyvä yritys henkirikokseen. 8) Tapon yritys Lahdessa
25.05.2009


Lahden käräjäoikeus vangitsi tänään poliisin esityksestä vuonna 1982 syntyneen lahtelaismiehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Miehellä on jonkin verran rikostaustaa, mutta ei merkittävää viimeaikaista väkivaltarikostaustaa itsellään.

Uhri oli samaa ikäluokkaa oleva nainen. Hänet toimitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan, jossa hänet leikattiin.

Tekovälineenä teräase. Tapahtumapaikkana yksityisasunto.

Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Asiasta tiedotetaan lisää kunhan esitutkinta etenee.



Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Lila Havusela, Päijät-Hämeen poliisilaitos, Lahden pääpoliisiasema.
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Henkirikos Lahden Liipolassa v. 2009

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti:http://www.ess.fi/?article=250528

Venäläismies vankilaan Liipolan henkirikoksesta
19:55 - 14. syyskuuta 2009

Lahden käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vankilaan miehen, joka pahoinpiteli tuttavansa hengiltä Liipolassa toukokuussa. Oikeus määräsi 56-vuotiaalle Alexandre Pavlenkolle taposta ja pahoinpitelystä 8 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta.

Tuomittu on Venäjän kansalainen, joka on asunut ja työskennellyt Lahdessa vuosia. Miehellä ei ole rikostaustaa. Hänet passitettiin nyt suoraan vankilaan kärsimään tuomiotaan.

Henkirikoksen uhri oli 45-vuotias lahtelaismies. Surma tehtiin uhrin avovaimon kodissa. Kerrostaloasuntoon oli kokoontunut kuusi ihmistä viettämään helatorstaita ryypiskellen.

Sillä aikaa, kun kolme vierasta kävi tunnin ajan poissa asunnolta, Pavlenko hyökkäsi uhrinsa kimppuun. Uhrin avovaimo yritti tulla väliin, mutta Pavlenko huitaisi hänet tieltään, mikä toi tuomion pahoinpitelystä.

Sen jälkeen mies löi ja potki uhriaan päähän ja vartaloon. Surmassa ei käytetty tekovälineitä. Asuntoon palanneet vieraat hälyttivät apua, mutta uhri ehti menehtyä vammoihinsa.

Pavlenko ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa ja vetosi muistamattomuuteensa. Mahdollinen motiivi väkivaltaan oli illan aikana syntynyt riita vanhasta velasta, jota uhri ei ollut maksanut.

Oikeus määräsi Pavlenkon maksamaan uhrin lapselle 8 000 euroa kärsimyksestä sekä 1 300 euron hautauskulut ja 1 100 euron oikeudenkäyntikulut.
Vastaa Viestiin