Surma Turun Mannerheiminpuistossa v. 2009 – selvisi v. 2017

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2879
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Helmie »

11.2.2013 tämä surma ei ainakaan ollut vielä selvinnyt. Poiminta Ylen nettisivuilta artikkelista "Poliisilla sata selvittämätöntä murhaa ja tappoa" http://yle.fi/uutiset/poliisilla_sata_s ... oa/6485190
- -
Tutkintaa jatketaan kun tulee uusi vihje

Rikoskomisario Vesa Aaltonen Varsinais-Suomen poliisista on tutkinut henkirikoksia 1980-luvulta lähtien. Turussa on tänä aikana jäänyt varmuudellla selvittämättä kaksi henkirikosta. Neljä tapausta on sellaisia, joista poliisi ei ole saanut selville, onko kyseessä tappo, itsemurha vai tapaturma. Tuorein selvittämätön henkirikos on vuodelta 2009.

- Heinäkuussa aamulla puoli kuuden aikaan koiranulkoiluttaja löysi surmatun miehen Mannerheimin puiston pensaikosta. Siinä oli useita pidätyksiä, mutta lopulta tuli seinä vastaan ja tapauksen aktiivinen tutkinta lopetettiin, kertoo rikoskomisario Vesa Aaltonen.

Aaltonen sanoo, että kun kaikki tiet on koluttu eikä uusia uria aukea, tutkinta jää niin sanotusti passiivitasolle.

- Tutkintaa jatketaan heti kun tulee lisätietoa tapaukseen, esimerkiksi jokin uusi vihje, Aaltonen sanoo.
Linkki: http://yle.fi/uutiset/poliisilla_sata_s ... oa/6485190

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tutkinta notkahti yllättäen eteenpäin.
Lounais-Suomen poliisi kirjoitti:http://poliisi.fi/tietoa_poliisista/tie ... assa_55546

Turun Mannerheiminpuiston vanha
henkirikos selviämässä


10.01.2017
Lounais-Suomi

2.7.2009 klo 05.35 koiranulkoiluttaja löysi Turun Mannerheiminpuistosta elottoman miehen, joka esitutkinnassa ilmeni vuonna 1955 syntyneeksi turkulaismieheksi. Rikoksen uhri oli joutunut silmittömän väkivallan kohteeksi ja uhrin ylävartalosta löytyi noin 80 pistohaavaa, joista useat olivat kuolettavia.

Poliisi on tutkinut rikosta murhana. Poliisi kuulusteli aikanaan useita henkilöitä rikosepäilyn johdosta ja jutussa oli pari epäiltyä vangittunakin, mutta heidän osallisuuttaan tekoon ei voitu toteennäyttää. Poliisi on jatkanut rikoksen selvittämistä ja intensiivinen tutkinta johti siihen, että poliisi otti teosta epäiltynä kiinni noin 30 -vuotiaan turkulaismiehen, joka vangittiin murhasta epäiltynä alkuvuodesta 2017. Epäilty on ollut yhteistyöhaluinen ja hänen antamien tietojen perusteella on löydetty maastokätköstä kaksi teräasetta, joita epäillään rikoksen tekovälineiksi. Tutkinnallisista syistä poliisi ei paljasta teon yksityiskohtia tai sen motiivia.

Esitutkinta jatkuu ja esitutkinta-aineisto siirtyy syyteharkintaan kevään aikana.

daemons1982
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Syys 20, 2012 7:05 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa

Viesti Kirjoittaja daemons1982 »

Kakira kirjoitti:Ehdit ensin... :lol:
No, tässä toisen ilta-pulun tiedoite asiasta
http://www.iltalehti.fi/turku/200907029868491_tu.shtml

Harmi etten tehnyt "yöppälenkkiä" koiran kanssa sinne suuntaan, tuohon aikoihin kun olin sen kanssa liikenteessä.. :roll:
Ylläpito siirtänee henkirikoksiin kun ehtii :)
Hienoa, että joku ymmärtää tai on ymmärtänyt että on EHKÄ vielä jonkinlainen auttamisvelvollisuuden tunne mahdollisesti puuttua moiseen tilanteeseen, mikäli sellainen eteen tulee. Useasti siihen ei tarvita kuin joku silmäpari niin tekijät yleensä jättävät tekonsa kesken kiinnijäämisen uskossa (ainakin teoreettisesti!) mikäli joku koitettaisi hakata tai muulla tavoin saada jonkun jossakin puistossa hengiltä. Usein voidaan tietysti ajatella että jos koittaa auttaa niin voi itsekin saada siinä samalla kuonoonsa.

On hyvin harmillista että tällaiset tapaukset poliisi selvittää kun uhri on jo kuollut, mutta harvemmin silloin poliisi tekee mitään, kun uhrin oltaisi pahoinpidelty tai jätetty henkihieveriin lojumaan kadulle/puistoon ja joku on sattumalta löytänyt sen uhrin sitten puistosta tajuttomana ja soittanut hätänumeroon. Murha on tietenkin aina murha, mutta pahoinpitelykin on myöskin vakava kun uhrille saattaa koitua siitä elinikäisiä vammoja ja muitakin seuraamuksia. Eli toisin sanoen uhrin pitää olla kuollut, että poliisi tekisi asialle yhtään mitään tai sitten pitää olla mahdollisimman monta todistajaa/silminnäkijää ettei poliisit epäile uhrin pahoinpidelleen itseään ja aiheuttaneet itse vammoja tms. :lol: :shock:

Voi tietenkin olla, että joku ymmärtää tekstini tarkoituksen väärin. Pahoittelen siitä..!

Sikkis
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 2:53 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Sikkis »

Seitsemän vuotta on tämä nuori, tekohetkellä 23v tappaja pitänyt syyllisyyttään sisällään, huh huh.
Minkälaista elämää tähän seitsemään vuoteen mahtuu? Perhejouluja? Syrjäytymistä? Opiskelija elämää? Kahdeksasta neljään töissä? Lapsia?

Pikkufisu
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: Ma Syys 09, 2013 7:37 am

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Pikkufisu »

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/34 ... +nyt+tahan
Mannerheiminpuiston murhaaja halusi tappaa ensimmäisen vastaantulijan - ”Sun elämäs päättyy nyt tähän”

Mannerheiminpuiston murhan oikeudenkäynti alkoi tänään Turussa.

Vuosia pimeänä pysynyt henkirikos Turun Mannerheiminpuistossa oli poikkeuksellisen raaka ja julma. Vaikka satunnaisen ihmisen kuolemaan päättynyt väkivalta tapahtui jo vuonna heinäkuussa 2009, alkoi se selvitä vasta yli seitsemän vuotta myöhemmin. Oikeudessa sen käsittely alkoi tänään pääosin suljetuin ovin.

Syyttäjän mukaan tapahtumat täyttivät murhan tunnusmerkit sekä harkinnan että julmuuden perusteella. Epäilty oli riidellyt surmayönä tyttöystävänsä kanssa ja siitä suivaantuneena päättänyt tappaa ensimmäisen vastaantulijan.

Hän nappasi tyttöystävänsä asunnolta mukaan tikarin ja leipäveitsen ennen kuin astui kadulle vakaana aikomuksenaan tappaa joku. Ensimmäisenä vastaan käveli pariskunta, mutta heidät epäilty jätti rauhaan, koska oli päättänyt surmata vain yhden ihmisen.

Sopiva uhri löytyi istumasta puistonpenkiltä Mannerheiminpuistossa Mikaelinkirkon vieressä.

- Sun elämäs päättyy nyt tähän, epäilty sanoi uhrille syyttäjän mukaan.

Sen jälkeen käynnistyi silmitön väkivalta. Syyttäjän mukaan epäilty alkoi hakata uhriaan selkään tikarilla uudelleen ja uudelleen.

Kun 53-vuotias mies kaatui maahan, puukotus jatkui kiihkeänä. Syyttäjän mukaan epäilty käänsi uhrin välillä mahalleen ja välillä selälleen puukottaen tätä sekä tikarilla että leipäveitsellä. Lopulta surmaaja lähti ja jätti uhrinsa makaamaan puistonpenkin eteen.

Epäilty käveli aamuyöstä tapahtuneen teon jälkeen ympäri lähikatuja, mutta palasi syyttäjän mukaan vielä uhrinsa luokse. Tämä oli kuin ihmeen kaupalla vielä elossa, muttei kuitenkaan kauaa, sillä tappaja aloitti puukottamisen uudelleen.

Nyt hän jatkoi kunnes viimeisetkin elonmerkit olivat kadonneet. Kaikkiaan uhrista löytyi 84 erillistä pistohaavaa, joista 66 oli selkäpuolella.

Vuosikausia pimeänä pysynyt rikos alkoi selvitä alkuvuodesta 2017, kun poliisi tiedotti vanginneensa nyt syytettynä olleen turkulaismiehen.

Hänen murhaoikeudenkäyntinsä alkoi tänään keskiviikkona Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Syytteen lukemista lukuun ottamatta asiaa käsiteltiin suljetuin ovin, koska tapahtumien läpikäyminen toisi esille arkaluontoisia tietoja epäillyn terveydentilasta.

Suljetuin ovin käsiteltiin myös epäillyn vastaus siihen, myönsikö tai kiistikö hän syyllisyytensä. Poliisin mukaan hän on muun muassa paljastanut teossa käytettyjen tikarin ja leipäveitsen kätköpaikan.
oikolukeminen... hmm ei jaksa! :D

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Raaka surma pysyi mysteerinä yli seitsemän vuotta, nyt syytetty saatiin oikeuteen – ”sun elämäs päättyy nyt tähän”

Nuori mies saatiin vihdoin oikeuteen surmasta, jonka motiivina oli syyttäjän mukaan halu tappaa joku tyttöystävän kanssa riitelyn jälkeen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa luettiin keskiviikkona syyte murhasta, joka tapahtui seitsemän ja puoli vuotta sitten Turun Mannerheiminpuistossa.

Turkumurha.jpg
Turkumurha.jpg (36.55 KiB) Katsottu 9037 kertaa
Murhasta syytetty mies oli tekoaikaan vasta 21-vuotias. Uhri oli 53-vuotias asunnoton mies, jota syytetty ei tuntenut lainkaan entuudestaan.

Kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehdon mukaan nuorukainen oli riideltyään tyttöystävänsä kanssa päättänyt, että hän tappaa jonkun ihmisen. Nuorukainen oli Haapalehdon mukaan ottanut tyttöystävänsä luota mukaansa leipäveitsen ja tikarin.
– Hän kätki ne takkinsa hihoihin. Sitten hän on lähtenyt ulos tarkoituksenaan tappaa ensimmäinen ihminen, joka tulee vastaan, Haapalehto sanoi oikeudessa.

Ensimmäiset vastaantulijat olivat nainen ja mies, jotka syytetty jätti kuitenkin rauhaan, koska Haapalehdon mukaan hän oli päättänyt tappaa vain yhden ihmisen. Sitten nuorukainen kohtasi uhrin, joka nukkui puistonpenkillä Mannerheiminpuistossa.
– Hän sanoi "sun elämäs päättyy nyt tähän" ja aloitti tikarilla silmittömän lyömisen selkään, Haapalehto sanoi.

Väkivalta oli täysin holtitonta. Uhrissa oli 84 erillistä pistohaavaa. Niitä oli sekä selkäpuolella että rintakehän alueella, sillä syytteen mukaan tekijä käänteli uhria välillä. Molempia teräaseita käytettiin.

Syytteen mukaan tekijä välillä poistui uhrin luona kävelläkseen lähikaduilla, mutta palasi todetakseen uhrin olevan vielä elossa, jolloin hän jatkoi tikarilla iskemistä, kunnes uhri kuoli.

Syyttäjä vaatii nykyään 29-vuotiaalle syytetylle rangaistusta myös varkaudesta, sillä uhrin takataskusta oli kuoleman jälkeen anastettu lompakko. Siellä oli 120 euroa rahaa ja asiapapereita.

Pääsi livahtamaan

Surmaajalla oli aikoinaan sattuma puolellaan, kun hän onnistui veriteon jälkeen välttämään kiinnijäämisen. Vaikka teko tapahtui keskeisellä paikalla Turussa, niin yhtään silminnäkijää tai ei aikoinaan löytynyt.

Kukaan ei huomannut tekoa, vaikka heinäkuisena yönä kaupungilla oli liikkeellä paljon ihmisiä. Seuraavana päivänä Turussa oli alkamassa Ruisrock-festivaali.

Poliisilla oli useitakin epäiltyjä, pari heistä vangittunakin, mutta kukaan ei osoittautunut syylliseksi.

Alkoi vaikuttaa siltä, että surma saattaisi jäädä jopa ratkaisematta, mutta viime vuodenvaihteessa tapahtui läpimurto. Poliisi otti kiinni uuden epäillyn, jonka nimi ei aiemmin ollut esiintynyt epäiltyjen listalla.

Vain muutama päivä ennen kiinniottoaan 29-vuotias oli IS:n tietojen mukaan muuttanut asumaan erääseen päihdeongelmaisille tarkoitettuun asuntolaan, josta hän hyvin pian sitten siirtyi poliisin pahnoille. Tammikuun alussa hänet vangittiin murhasta epäiltynä.

Kuulusteluissa mies oli poliisin mukaan yhteistyöhaluinen ja johdatti tutkijat asekätkölle.
– Hän on muun muassa kertonut maastokätköstä, josta löytyi kaksi teräasetta, rikoskomisario Veli-Matti Soikkeli kertoi IS:lle tammikuussa.

Salainen oikeudenkäynti

Käräjäoikeudessa ei keskiviikkona kuitenkaan päästy kuulemaan, miten 29-vuotias oikeudenkäynnissä vastasi häntä vastaan nostettuun murhasyytteeseen. Käräjäoikeus nimittäin myöntyi puolustuksen pyyntöön jutun käsittelemisestä lähes kokonaan suljettujen ovien takana.

Perusteluna oli se, että käsittelyssä tulee esille runsaasti syytetyn terveydentilaan liittyviä yksityisiä tietoja.

Ainoastaan syytteen lukeminen ja asianomistajan vaatimukset käsiteltiin julkisesti. Istunnon julkinen osuus oli ohi noin kymmenessä minuutissa. Edes puolustuksen pääpiirteistä kantaa syytteeseen ei esitetty avoimin ovin.

Silmälasipäinen, lyhytpartainen syytetty ei kuitenkaan istunnon alussa peitellyt kasvojaan tai kasvojen alueen tatuointejaan valokuvaajilta, vaan silmäili kuvaajia ja muuta yleisöä tyynen oloisena.

Uhrin kaksi lähiomaista vaativat oikeudessa kumpikin 6 000 euron kärsimyskorvausta. Lisäksi he vaativat hautauskuluja ja korvausta anastetussa lompakossa olleista rahoista.[/i]
IltaSanomat
3.5. 11:10
Mannerheiminpuiston murhan oikeudenkäynti alkoi tänään Turussa. Kuva Turun Sanomat
Mannerheiminpuiston murhan oikeudenkäynti alkoi tänään Turussa. Kuva Turun Sanomat
Turkumurha1.jpg (34.89 KiB) Katsottu 9037 kertaa
Syytettynä murhasta on Ramos Juhani Hämäläinen. Hänelle on tehty mtt jo vuonna 2007, jolloin hänet on todettu syyntakeettomaksi. Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi syytetyn tänään uuteen mtt:hen.
Ramos Hämäläinen iloitsee vuonna 2016 voittamastaan TPS:n VIP-passista.
Ramos Hämäläinen iloitsee vuonna 2016 voittamastaan TPS:n VIP-passista.
RamosTPS.png (151.06 KiB) Katsottu 9037 kertaa
Käyttämänsä teräaseet Hämäläinen oli piilottanut maastokätköön Eurajoella. Ne löytyivät paikasta minkä hän osoitti ja ne olivat käärityt siten kun hän oli kertonut.

Uhri oli Jari Linnamäki. Hän kuoli keuhkoihin, sydänpussiin ja aorttaan tulleisiin pistohaavoihin sekä veri-ilmarintaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Vaikka ei tietenkään saisi ottaa, mutta tässä tapauksessa varmasti otetaan toi 2007 tehty mielentilatutkimus pohjaksi, koska on tehty pari vuotta ennen tätä murhaa. Ja sehän oli syyntakeeton. Tuon lausunnon perusteella on varmasti ohjattu hoitoon.
Mutta mihin rikokseen tämä tutkimus oli tehty? Ei kai vaan henkirikokseen? Todennäköisesti vähintään törkeä pahoinpitely.

Mahdollistahan se on koska vapaakävelyt ja sitä kautta pikainen paranminen hetkeksi.

Tultannen tutkimuksessa saamaan jälleen syyntakeettoman paperit aikaiseksi, ja hoitoon ohjaus sen pohjalta. Siitä sitten taas pikaiseen tervehtymiseen ja kohti uusia seikkailuja jotka voivat taas vaatia jonkun satunaisen hengen.

Tervehtymiseen on hyvät edellytykset, koska ei ole tehnyt tuon 2009 murhan jälkeen henkirikosta, tai ei ainakaan ole jäänyt kiinni, jos niitä on tehnyt turhautumisen purkukeinona.

Samassa persoonassa on siis terve ja hullu, tilanteen mukaan.

Jos tämän olisi tehnyt tiettyn maanosan kansalainen niin me varmaankin kirjoiteltaisiin vakavien nirhaumien aiheuttamasta kuolemantilasta, emmekä vieraskoreana maintsisi murhasta sanaakaan.
Sama tilanne olisi tuon kuvaamisen suhteen oikeussalissa. Jos olisi sieltä jostakin tekijä, niin ovet olisi pysyneet säpissä, ja joskus hamassa tulevaisuudessa jostakin voisi löytyä kanslian, kaikessa hiljaisuudessa, julkituoma päätös asiasta.
Piilohomot on in.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Muppe »

kakkosurpo kirjoitti:. Tuon lausunnon perusteella on varmasti ohjattu hoitoon.
Mutta mihin rikokseen tämä tutkimus oli tehty? Ei kai vaan henkirikokseen? Todennäköisesti vähintään törkeä pahoinpitely.
Mistä päättelit että ähintään törkypitely?

Tuolla on mielentilassa tälläkin hetkellä lukuisia jotka ei ole syyllistyneet mihinkään väkivaltaan edes.

Kaveri on tällä hetkellä mielentilassa kun käytti kuukaden jotain muuntokamaa ja vähän iso ratas alko heittään.Ei rikoksia vain yks epäily viinapullon varastaminen alkosta.

Enkä todellakaan usko että kaverini on ainoa jota ei edes epäillä väkivallasta,ainakin ennenkin on varkaitaki päätynyt mielentilaan,samoin tuhipolttajia paljonkin,seku puhelet poliisille todella kummia pari päivää niin lähtö tulee kun ei sua uloskaan voi viskata mutta et kuulu poliisilaitokselle/vankilaankaan=päädyt mielentilatutkimuksiin joita on eri asteisia mutta samalla nimellä.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Murhaaja - siis tässä vaiheessa vielä sellaiseksi epäilty - kävi myös murha.infossa seuraamassa mitä tapauksesta kirjoitetaan.
- Tuskin on ainoa selvittämättömän (tässä tapauksessa pitkäksi aikaa ns pimeääksi jääneen) tehnyt, joka käy täällä lukemassa...

Näin selvisi Turun lähes kahdeksan vuotta vanha puistosurma

Turun puistomurha pysyi vuosia mysteerinä

Henkirikos olisi voinut jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, ellei rikostutkija olisi saavuttanut tekijän luottamusta.
Lounais-Suomen poliisissa rikostutkijana työskentelevän naisen ammattitaito oli ratkaisevassa osassa, kun Turussa lähes kahdeksan vuotta sitten tehdylle raa’alle henkirikokselle löytyi viimein tekijä.

Asunnoton 53-vuotias mies puukotettiin kuoliaaksi Mannerheiminpuistossa heinäkuussa 2009. Veriteko pysyi vuosia täytenä mysteerinä. Viime joulukuussa poliisi pääsi kuitenkin yllättäen tekijän jäljille.

Vanha surma alkoi selvitä, kun nykyään 29-vuotias turkulaismies marssi joulun alla Turun pääpoliisiasemalle ilmoittamaan itseensä kohdistuneesta ryöstöstä ja uhkailusta.

Tapausta selvittämään ryhtynyt rikostutkija kävi 29-vuotiaan kanssa useita puhelinkeskusteluita. He keskustelivat kyseisistä rikoksista ja niihin johtaneista asioista. Sitten puhe eteni käsittelemään miehen elettyä elämää ja nykyistä elämäntilannetta ylipäänsä.

Tutkijalle tuli tunne, että miehellä oli kova tarve puhua – ja että taustalla saattoi olla selvittämättömiä rikoksia. Hyvin pian selvisi, että tutkija oli oikeassa.

Tammikuun alussa 29-vuotias itse nimittäin joutui pidätetyksi epäiltynä muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Heti pidätyspäivänä mies päätti tunnustaa vanhan henkirikoksen tutkijalle, jolle hän oli jo alkanut avautua.
– Nyt kun minut otettiin kiinni tänään ja pääsin Sirpan kanssa juttelemaan ja Sirpa kysyi minulta poskessani olevasta kyyneleestä, päätin kertoa koko jutun, 29-vuotias selitti kuulustelussa myöhemmin.

Kyyneleellä hän viittasi yhteen useista kasvojen alueella olevista tatuoinneistaan.
– Olen pitänyt tätä salaisuutta kahdeksan vuotta sisälläni enkä ole pystynyt puhumaan siitä kenellekään. Nyt on vihdoinkin aika puhua siitä.

”Sun elämäs päättyy nyt”

Surmayön 2. heinäkuuta 2009 tapahtumat alkoivat viimein valjeta. Epäilty kertoi, että juuri ennen tekoa hän oli riidellyt baarissa silloisen tyttöystävänsä kanssa.

Suutuspäissään hän lähti yksin salaa tyttöystävän asunnolle. Matkalla hän teki synkän päätöksen.
– Olin päättänyt, että tapan ensimmäisen vastaantulijan.

Silmälasipäinen ja irokeesipäinen nuorukainen oli tuolloin vain 21-vuotias. Tyttöystävän asunnolta mukaan otetut tikari ja leipäveitsi olivat piilotettuina mustan kauluspaidan hihojen sisään, kun hän etsi uhria öisessä Turussa.

Ensimmäisenä vastaan tuli pariskunta, jonka hän kuitenkin päästi menemään. Hän oli kertomansa mukaan päättänyt tappaa yhden, ei kahta.

Lähikuva maastokätköstä, josta surman tekovälineet löytyivät.
Lähikuva maastokätköstä, josta surman tekovälineet löytyivät.
maastokätkö.jpg (55.65 KiB) Katsottu 8237 kertaa
Surmavälineenä käytetyt leipäveitsi ja tikari.
Surmavälineenä käytetyt leipäveitsi ja tikari.
tekovälineet.jpg (34.34 KiB) Katsottu 8237 kertaa
Muita ei tullut vastaan ennen Mannerheiminpuistoa. Siellä ensimmäisellä puistonpenkillä istui mies verryttelytakissa, iso kassi vieressään. Nuorukainen ajatteli, että siinä se minun uhrini nyt istuu.
– Menin seisomaan miehen eteen ja katsoin häntä suoraan silmiin. Mies katsoi minua suoraan silmiin. Sanoin hänelle: ”Sun elämäs päättyy nyt tähän.” Mies ei ehtinyt reagoida siihen mitenkään, koska aloitin heti sen puukotuksen.

Välillä surmaaja kävi kävelyllä lähikaduilla. Sitten hän palasi uhrin luo ja jatkoi puukotusta, kunnes tämä oli varmasti kuollut. Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa uhrin ruumiista laskettiin 84 pistohaavaa.

Teon jälkeen surmaaja palasi tyttöystävänsä luo ja valvoi loppuyön elokuvaa katsellen ja siideriä naukkaillen. Olo oli euforinen.
– En tiedä, että tiedätkö, mutta siitä kun tappaa jonkun, tulee tosi voittajaolo, 29-vuotias kehaisi kuulustelijalle.

Seuraavana päivänä hän lähti tyttöystävänsä kanssa muina miehinä Ruisrock-festivaaleille nauttimaan raskaan rockin konserteista.

Karkasi mielisairaalasta

29-vuotias kertoi kuulustelussa, ettei surma ollut vaivannut häntä vuosien varrella, vaan hän oli jatkanut elämäänsä aivan normaalisti. Yönsä hän kertoi nukkuneensa hyvin. Häntä oli vaivannut ainoastaan se, ettei hän tiennyt, kuinka monta iskua uhri sai.

Välillä hän kävi netin rikosaiheisella keskustelupalstalla katsomassa, mitä tapauksesta kirjoitettiin.
Olen näinä kuluneina vuosina seurannut tätä asiaa Murhainfosta, mutta ei sieltä ole asiaan mitään uutta löytynyt. En ole puhunut tästä asiasta kenellekään.

Hän selitti kuitenkin päättäneensä, että tunnustaisi asian, kun joutuisi seuraavan kerran poliisin kuulusteltavaksi. Hän sanoi, että salaisuuden kanssa on ollut vaikea elää.
– Kun mietin elämääni, miten se on mennyt viimeiset kymmenen vuotta, niin ei siinä ole ollut mitään järkeä.
Poliisi rekonstruoi tekoa iskemällä tekovälineillä uhrin vaatteita vastaavilla asuilla verhottuun kuolleeseen teuraseläimeen.
Poliisi rekonstruoi tekoa iskemällä tekovälineillä uhrin vaatteita vastaavilla asuilla verhottuun kuolleeseen teuraseläimeen.
rekonstruktio1.jpg (37.56 KiB) Katsottu 8237 kertaa
Poliisille selvisi kuulusteluissa myös se, että tekoaikaan epäilty oli karkuteillä mielisairaalasta. Hän oli karannut Vanhan Vaasan sairaalasta tammikuussa 2009 eli noin puoli vuotta ennen surmaa.

Vanhan Vaasan sairaala on valtion mielisairaala, jossa hoidetaan ensisijaisesti väkivalta- tai muihin rikoksiin syyllistyneitä kriminaalipotilaita.

Sairaalasta karkaamisen jälkeen epäilty oli hankkinut katukaupasta samoja psykoosi- ja rauhoittavia lääkkeitä, joita hän oli käyttänyt sairaalassa. Lisäksi hän alkoi karkumatkan aikana käyttää huumeita ja huumeiksi luokiteltuja lääkkeitä päihdetarkoituksessa.
– Käytin pilveä, Subutexia, Subuxonea ja Consertaa. Aloitin amfetamiinin käytön vasta kun pääsin Vanhan Vaasan sairaalasta pois.

Tekovälineet maastokätkössä

Pelkkä tunnustus ei murhajutussa koskaan riitä näytöksi, joten poliisille jäi vielä epäillyn kertomuksen jälkeenkin rutkasti tutkintatyötä tehtäväksi. Tunnustuksen jälkeen murhatutkinta eteni kuitenkin vauhdilla.

Pidätetty 29-vuotias osasi selostaa tarkasti uhrin vaatteet ja kassin, jossa oli asunnottoman miehen maallinen omaisuus. Hän tiesi myös uhrin vammojen sijaintipaikat. Nämä olivat kaikki tietoja, jotka olivat vain poliisilla ja tekijällä, niitä ei oltu päästetty julkisuuteen.

29-vuotias piirsi poliisille kuvat tekovälineistä ja kartan niiden kätköpaikalle. Hän myös vei poliisin maastokätkölle, joka sijaitsi hänen entisen tyttöystävänsä isän mökin lähellä Eurajoella.

Maasta kaivettiin esiin kääröihin pakatut tikari ja leipäveitsi, joilla mies kertoi surmanneensa uhrinsa. Teristä löytyi ihmisperäistä hemoglobiinia eli niissä oli todistetusti ihmisverta. Niistä ei kuitenkaan kyetty enää vuosien jälkeen saamaan dna-näytettä.
– Tikari on ollut haudattuna maahan useiden vuosien ajan suljetussa pussissa. Suljettu tila, kuten ilmaa läpäisemätön pussi, johon kenties on jäänyt kosteutta, on oiva ympäristö esimerkiksi bakteeritoiminnalle, joka hajottaa dna:ta. Voi myös olla, että tikari on puhdistettu huolellisesti ennen sen maahan hautaamista eikä siinä näin ollen ole dna:ta, kertoi esitutkinnassa keskusrikospoliisin rikoskemisti.

Vahvistavaa näyttöä saadakseen poliisi teki rekonstruktion kuolleella teuraseläimellä. Sianruhon ylle puettiin samankaltaiset paita ja verryttelytakki kuin uhrilla oli tekohetkellä ollut.

Sitten ruhoa lyötiin maastokätköstä löytyneillä tikarilla ja leipäveitsellä. Syntyneitä iskujälkiä verrattiin uhrissa ja hänen vaatteissaan todettuihin jälkiin. Rekonstruktio toteutettiin niin, että se vastasi mahdollisimman tarkoin 29-vuotiaan kertomaa järjestystä tapahtumien kulusta.

Syyte murhasta ja varkaudesta

Kaiken tämän lopputulos oli se, että tämän viikon keskiviikkona Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 29-vuotiaalle luettiin viimein syyte lähes kahdeksan vuoden takaisesta henkirikoksesta.

Kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehdon mukaan teko oli paitsi raaka ja julma, myös suunnitelmallinen. Teon kokonaistörkeyttä kasvattaa syyttäjän mukaan se, että kyse oli silmittömästä väkivallasta ja tekijälle tuntemattomasta, puolustuskyvyttömästä uhrista.

Siksi Haapalehto vaatii elinkautista vankeutta murhasta. Lisäksi hän vaatii rangaistusta varkaudesta, koska 29-vuotias on kertonut anastaneensa uhrin takataskusta lompakon ja siinä olleet 120 euroa käteistä.

Käräjäoikeus käsitteli jutun lähes kokonaan suljettujen ovien takana, koska istunnossa käytiin läpi syytetyn yksityisiä terveystietoja. Käsittelyn päätteeksi käräjäoikeus passitti syytetyn mielentilatutkimukseen. Tuomio annetaan sen valmistuttua.[/i]
IltaSanomat
4.5. 18:34

tekstissä oleva tummenus dl
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Tämmöset ihmiset pitäs oikeasti lopettaa heti ku varmistuu syyllisyys,tai ainaki katkoa kädet ja jalat irtipoikki niin ettei uusia saa tilalle.

Ramos Hämäläinen,toivottavasti törmäät itse samaan,joku petholmin kanssaveli vois sut niitata huumorilla siellä liskolla.Tämmisollä sekopäillä ei ole osastoille mitään asiaa ku tiiä kenet se tappaa vittuillessaan,tulee äkkilähtö Ramos monelta osastolta ja voi olla mustat silmät muotia jos alat kiukutteleen.

Tässä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin EK täydellisessä eristyksessä,ei mihinkään hoitoon että pääsee kahen kuukauden päästä iltakävelylle yksin..
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

abrakadabra
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: To Joulu 11, 2014 5:00 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja abrakadabra »

Vai että Ramos...

Oikea nimi Sami Hämäläinen, ilmeisesti nimeään vaihtanut..

Tuo kaveri kulki jo yläasteella puukko taskussa. Kerran vilautteli sitä eräälle vuotta nuoremmalle pojalle, joka kulki aina yksin ja keräili pulloja välitunneilla. Samin tarkoitus oli nyysiä pulloista saadut rahat pojalta. Lapsuutensa asunut yh-mutsinsa ja isosiskonsa kanssa Halisissa, hiljainen ja sulkeutunut kaveri, joka harrasteli sirkustelua. Muutama vuosi sitten käveli pitkin Runosmäen katuja silmät seisoen päässä, ja notkui tuossa Mannerheiminpuiston liepeillä sijaitsevan R-kioskin nurkilla päivät.

En oo yhtään yllättynyt, et kaveri on tehnyt tämmöisen työn. Taksiryöstöt x 2 v. 2007, joista en kauheesti löytänyt uutisia, mutta paikallislehdestä muistan lukeneeni Samin sairastavan skitsofreniaa, ja ryöstöt olisi tehnyt aistiharhoissaan.

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

qos1 kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1713777

Kaksi vangittu Turun puistosurmasta
24.07.2009 16:25
Tääkin on mielestäni hyvin ikävä puoli tapauksessa, että kaksi syytöntä on ollut vangittuna. Siinä menee maine ja mahdollisesti työpaikkakin täysin syyttömältä, vaikka todistettavasti ei olisikaan tehnyt mitään. Ymmärrän että vakavan rikoksen tutkinnassa on joskus pakko käyttää kovia keinoja. Silti poliisin toimet tuntuvat joskus täysin kohtuuttomilta ottaen huomioon epäilyjen vakavuusasteen ja näytön, referensseinä esim Ulvilan tapaukseen liitetty näyttelijä ja tamperelaisen puutarhakaupan omistajat.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Syyllisyyttä punnitessa on oleellista tässä casessa se, että teon aikaan Ramos/Sami oli karussa vaasan mielisairaalasta...? Viranomaiset tietysti suojelevat toisiaan, eikä tästä tietysti joudu päitä vadille :lol: Voisi kuvitella, että vastuuntuntoisessa oikeusvaltiossa ei tällaisia tapauksia yhtä enempää tarvitsisi tapahtua, mutta ei - täähän saatana on ihna arkipäivää. Hullut kadulle ja kytät etsimään 6 euron pitsoja jumalauta! Tarvii varmaan kolahtaa ministeriin ennen kuin arkadianmäen patalaiska ja saamaton älymystö herää ja pika-pikaa valmistelee ja säätää lakimuutokset, joilla moiset vitunmoiset viranomais ääliö mokat saadaan loppumaan. Ylilääkärit ja kaikki muut pakoilun mahdollistavat kusipää viranomaiset ja ministerit vastuuseen - ai niin, koska rassismi, eipäs vaan potilastiedot, salassapito ja käsien pesu.... tun ikenet!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Tämähän vaikuttaa oikein tosi kieroutuneelta tapaukselta. Sekä teko että tekijä.

Täydennetään nyt vielä tällä Iltalehden uutisella, vaikka siinä ei mitään mullistavan uutta olekaan.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017051 ... 6_u0.shtml
Turun puistosurman karmivat taustat julki: "Kun tappaa jonkun, siitä tulee tosi voittajaolo"

11.5.2017
- Turun puistosurman tekijä selvisi, kun 31-vuotias mies tunnusti teon 8 vuoden jälkeen.
- Mies puukotti penkillä istunutta kohdettaan kymmeniä kertoja.
- Murhasta syytetty mies kertoi kuulusteluissa, että "kun tappaa jonkun, tulee tosi voittajaolo".
Poliisi selvitti Turun vuoden 2009 puistosurman onnekkaan sattuman kautta tänä keväänä.

Kohutun veriteon tekijäksi paljastui 31-vuotias suomalaismies, joka lopulta ilmiantoi itse itsensä poliisille. Aiemmin teosta epäiltynä olleet muut kuulustellut eivät lopulta liittyneet tapaukseen.

Turussa Mannerheiminpuiston brutaali puukotus tapahtui, kun epäilty riitaantui tyttöystävänsä kanssa ravintolassa ja päätti tappaa ensimmäisen vastaantulevan ihmisen paikalta poistuttuaan.

Syytetty käveli aseistettuna tyttöystävänsä asunnolta Puutarhakadulta Mannerheiminpuistoon, valitsi penkillä istuneen yksinäisen kohteen ja puukotti tätä useita kymmeniä kertoja ylävartaloon leipäveitsellä ja tikarilla.

Tätä ennen hänen huomionsa oli jo kiinnittynyt ohiajaneeseen pyöräilijään.

- Sun elämäs päättyy nyt tähän, syytetty ilmoitti uhrilleen ennen kuolemaan johtanutta iskusarjaa.

Tapauksen tutkinta-asiakirjoista ilmenee, että tekijä oli tekohetkellä luvattomalla vapaalla Vanhan Vaasan oikeuspsykiatrisesta sairaalasta.

Lisäksi hän kärsi mittavasta päihdeongelmasta varsinaisen psyykelääkityksensä rinnalla.

- Käytin pilveä, Subutexia, Subuconea ja Consertaa. Aloitin amfetamiinin käytön vasta, kun pääsin Vanhan Vaasan sairaalasta pois, syytetty listasi kuulusteluissa.

Vyyhti selvisi kun miestä tutkittiin muista hänen tekemistään lievemmän mittakaavan rikoksista.

Poliisille jäi mielikuva, että epäilty kantoi sisällään ylimääräistä taakkaa ja halusi puhua asiasta.

Lopulta pato aukesi ja 31-vuotias mies tunnusti kesän 2009 hirvittävän tekonsa vajaata kahdeksaa vuotta tapahtunutta myöhemmin.

Samalla hän paljasti poliisille omaehtoisesti myös teräaseiden piilotuspaikat Eurajoella.

Epäiltyä murhatekoaan hän ei kuitenkaan näyttänyt täysin katuvan.

- En tiedä, että tiedättekö, mutta siitä kun tappaa jonkun, tulee tosi voittajaolo, kuului kylmäävä lausunto poliisin kuulustelussa.

Syyttäjä hakee syytetylle lähtökohtaisesti elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Syytetty on ollut vangittuna tammikuusta 2017 alkaen.

Tapauksen oikeuskäsittely on kesken.
Mikähän tuo pyöräilijäjuttu on? Seiskatasoon lukeutuvan Iltalehden omia höpinöitä, luulisin. Täytyyhän sitä nyt jotain uutta keksiä kun kerran uutinen muuten koostetaan muista nettiuutisista. Missään muualla pyöräilijää ei ole mainittu.

On kyllä kumma, ettei tämä jäänyt kiinni saman tien. Lienee nimittäin ollut aika verinen ilmestys paikalta poistuesaan, sinne palatessaan ja taas poistuessaan.

Tämä teurastus ei siis olisi selvinnyt koskaan ilman tunnustusta. Nyt puuttuu vain ettei tuota tunnustusta katsottaisi riittäväksi todisteeksi tapahtuneesta. Tosin onhan tuossa ihan mukavasti muitakin todisteita hankittu ja tutkimustuloksia saatu.

Veikkaan, että pitkälle hoitojaksolle lähtee tämä "voittaja". Nähtäväksi jää, vieläkö hatkaan lähtö onnistuu kuin Vaasasta aikoinaan vai katsotaanko samiramosin perään vähän entistä tarkemmin. Tai aika paljonkin tarkemmin...
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Surmattu mies Turun Mannerheiminpuistossa 2009

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Poliisin kuulustelijalle pojot ammattitaidosta. Hänhän se ilmeisesti oli vaistonnut jotain olevan kertomatta ja johdatellut "voittajan" kertomaan että mitä.

Loistavaa toimintaa!
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Vastaa Viestiin