15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

loneliness kirjoitti:Tottakai liikutaan eri asioista pettämisessä ja tappamisessa. Pettäminen on henkinen murha, mutta ei oikeuta aitoa murhaa, enkä missään vaiheessa ole hyväksynyt tekoa, ymmärrän vain, että näin voi käydä. Lopetan nyt ainakin hetkeksi tämän jankkaamiseen, ei johda mihinkään. Jatka vapaasti.
Juu. Sen verran vielä, että vaikka tässä tapauksessa on kyse nuoruudesta ja naiiviudesta, niin kyllä näitä mustasukkaisuusmurhia ja tappoja tapahtuu ihan aikuistenkin kesken. Varsinkin kun alkoholi on kuvioissa mukana.
Eikös sitä opeteta lapsille jo leikki-iässä, että vaikka toinen lyö, niin älä lyö takaisin. Maman tekstistä sain jotenkin sellaisen mielikuvan, että syytetty olisi mielialaltaan ailahtelevainen, kenties jotain vakavampaakin taustoilla?
Onhan varmasti kaikilla elämässä ollut pettymyksiä ja sydänsuruja, siltikin se veitsi on pysynyt leipälaatikossa. Jos ihminen on tasapainoinen ja osaa käsitellä tunteitaan (kuka mitenkin ilman väkivaltaa)ihan näin radikaaleihin ratkaisuihin tuskin on syytä ryhtyä?

Pettäminen ei takuuvarmasti ole oikein ketään kohtaan ja varmasti voi provosoida ja on sen tehnytkin rakkaassa Suomen maassamme, mutta näitä on ja sattuu ja elämä silti jatkuu.
buracee kirjoitti:Niinpä näkyy kuuluvan, I stand corrected. Ex-Kotkalaisena asia olis pitänyt jopa tietääkin, mut.. :oops:
Sinäkin brutukseni ;) Welkam join' tö klab :D
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Jimt kirjoitti:[Kyse ei ole pelkästään tästä jutusta, vaan montaa muutakin ketjua lukiessa täällä on ärsyttänyt ihmisten harhaluulot huumausaineiden merkityksestä väkivaltaisuuden aiheuttajana.
Johtunee siitä, ettei Suomessa vielä sallita asiallista, tasapuolista keskustelua huumausaineista. Ainoa sallittu linja on äärimmilleen kärjistetty pelottelu - niin koulujen ja yhteisöjen huumevalistuksessa kuin valtamediassakin. Suomessa jostain syystä ajatellaan, että jo rehellinen, asiallinen puhe huumausaineista on jonkinlaista myönnytystä "huumehörhöjen" suuntaan eikä sitä siksi voida sallia. Joten tällaisessa ilmapiirissä ei ole ihme, että pinttyneet stereotypiat jylläävät ihmisten mielissä.

v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

^Tunnen paljon "kaman käyttäjiä" ja useimmat ellei, nyt kun oikein mietin, ovat herkkiä ja hyväntahtoisia ihmisiä. Päissään ovat sekaisin, mutta en vielä ole törmännyt siihen, että nistit olisivat tappajia.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme

qos1
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 3:57 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja qos1 »

^
Joo mä tunne kans monta tosi herkkää ja ihanaa piripäätä!! :? Tietysti aina on kyse siitä että liika mitä tahansa on liika, oli sit kyse alkoholista tai mistä tahansa päihteestä ylipäätään. Mutta toi että huumehörhöt ei tapa ketään on aika puppua, tosin suuri osa varmasti tappaa kombolla viina+pillerit ja tietysti ihan selvinpäin.

sorsake
Neuvoja-Jack
Viestit: 592
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:06 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja sorsake »

loneliness kirjoitti: Tottakai liikutaan eri asioista pettämisessä ja tappamisessa. Pettäminen on henkinen murha, mutta ei oikeuta aitoa murhaa, enkä missään vaiheessa ole hyväksynyt tekoa, ymmärrän vain, että näin voi käydä. Lopetan nyt ainakin hetkeksi tämän jankkaamiseen, ei johda mihinkään. Jatka vapaasti.
Eipä ole syytä jankata minunkaan. Kirjoituksistasi sain vain sen kuvan, että vaikka sanot että et hyväksy murhaa niin kuitenkin ajattelet että a) uhrin (ja samalla asianosaisen naisen) on jotenkin täytynyt "kerjätä" sitä ja b) teolla pitää olla joku mieleltään terveen ihmisenkin mielestä looginen ja järkevä syy. Kumpikaan ei mielestäni pidä paikkaansa. Meidän kulttuurissamme kenenkään ei tarvitse olettaa, että edes pettämisestä saati kaverin eksän kanssa heilastelusta seuraisi tappotuomio (vaikka siitä jotain ikävyyksiä voikin seurata) eikä sitäpaitsi ole vieläkään todistettu, että olisi tapahtunut muuta kuin "jotain" tytön ja uhrin välillä tappajan ja tytön suhteen jo päätyttyä. Mieleltään häiriintyneet näkevät kavaluutta, pettämisiä jne missä tahansa, eikä minusta syyn tarvitse olla normaali-ihmisen mielestä ymmärrettävä, vaikka joku logiikka siinä ehkä onkin. Sen varmaan kuitenkin myönnät, että tuollaisella luonteella varustettu ihminen on yleisesti ottaenkin aika vaarallinen...

Eipä silti, eihän siitä niin kauan ole kun välimeren maissakin (joita pidetään ns sivistysvaltioina) oli vielä voimassa intohimorikokseen liittyvä lainsäädäntö, jolloin pettävän naisen tai hänen rakastajansa tappanut mies sai lievemmän tuomion. en tiedä edellytettiinkö tässä, että epäilys pettämisestä oli 100% toteennäytetty ja oliko naisilla vastaavia oikeuksia, todennäköisesti ei. Laki ei varmaankaan myöskään koskenut eksiin liittyviä rikoksia (jos joku tietää tarkemmin niin voi kertoa).

seppoilmari
Martin Beck
Viestit: 776
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja seppoilmari »

Tuo, että jannu on käynyt kauempaa hakemassa sen hiton leipäveitsen joka nyt pilasi 2 elämää, kertoo ehkä siitä vitutuksen määrästä joka riitelystä on jäänyt, ei ole mukavaa että nussutellaan toisten tyttöystäviä vaikka olisi kuinka mukavan pojan maineessa, liekkö naurattanut vielä toisen hermoilu ja mustasukkaisuus, siitä jos jää kiinni niin ongelmiahan siitä tulee eikä se olekkaan enää mukavaa.

Ei oikeuta surmatyötä edelleenkään.

Itse mietin äsken lenkillä että jos joku nussuttelisi mun rouvaa ja jäisi kiinni niin: jos olisi oikeesti joku humalassa tapahtunut vahinko ja kaveri katuisi, saattaisi mennä vain hammas tai kaksi mutta jos naureskelisi ja kehuskelisi niin saattaisi tulla surmatöitä.

Edit:1 time

Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Mutta kyse on kuitenkin ihan lapsista vielä, come on, 15-vuotiaita osa, ja nyt tässä puhutaan muijista ja muista aikuisten maailmaan kuuluvista jutuista. Ei sen ikäisten paikka ole kadulla minkään aineen vaikutuksen alaisena. Mutta mulla nyt on omat käsitykseni kasvatuksesta.
Ikävä tapaus joka tap.ja vaikuttaa monen elämään. :|
Nothing is quite what it seems

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

Zukuluku kirjoitti:
v-a-45 kirjoitti:Siinä meni nyt kahden nuoren elämä, toinen kuoli ja toinen joutuu vankilaan, sekä näiden nuorten perheet.
Voin lohduttaa kertomalla, että tekijän elämä ei ainakaan vankilan vuoksi mene pilalle. Hän saa alennetun tuomion nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta, josta joutuu istumaan ainoastaan kolmasosan. Maksimissaankin puhutaan noin kolmen vuoden istunnosta, todennäköisimmin vain reilun parin vuoden. Jos siis tekijä on tällä hetkellä 15 (täyttää tänä vuonna 16), pääsee hän 17-18-vuotiaana vapauteen.
1/3 istutaan vain jos yhteistuomiot on alle 4.5 vuotta.muuten ½
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

rosamarine kirjoitti:Ehkä tämä tapaus taas pysäyttää vähäksi aikaa. Kotka on levoton kaupunki, eikä vähiten siksi, että on satamakaupunki... Olen niin pahoillani.

se on tuo satama semmonen...ja meillä täällä lapissa se ettei sitä satamaa ole..

ainahan joku syy keksitään
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

buracee
Martin Riggs
Viestit: 642
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 9:47 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja buracee »

DollariExpress kirjoitti:
1/3 istutaan vain jos yhteistuomiot on alle 4.5 vuotta.muuten ½
Onko tämä fakta? Taas yks asia jota en tiennyt.

Ja toi satama, ei se oikein enää vaikuita kaupungin elämään millään tavalla, laivat käy vaan kääntymässä kaijassa ja melko tarkka valvontakin estää kaikenmoisen halvan tavaran hakemisen, satamaanhan ei enää edes pääse ilman kulkulupaa. Tupakatkin pitää ostaa Stevecon hampilta jotka vetää omansa välistä jollei sit satu olemaan hyvä kaveri, laivabrenkun osto on jo oudommalle todella vaikeeta.. Tietysti jokainen Kotkalainen tuntee jonkun Stevecolla duunissa olevan, mut eipä nekään kaikki enää noita halpoja tupakoita, brenkkuja tai muutakaan pimeetä tavaraa edes näe.

rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

DollariExpress kirjoitti:
rosamarine kirjoitti:Ehkä tämä tapaus taas pysäyttää vähäksi aikaa. Kotka on levoton kaupunki, eikä vähiten siksi, että on satamakaupunki... Olen niin pahoillani.

se on tuo satama semmonen...ja meillä täällä lapissa se ettei sitä satamaa ole..

ainahan joku syy keksitään
No minä en Lapin vaikuttimia tiedä, saatikka rikosten määrää. Kotkasta tiedän, olihan se kotikaupunkini reilut puolet elämästäni. Sataman olemassaolo tuskin väkivaltaa selittää, levoton Kotka on ollut aina, eikä vähiten siksi, että on satamakaupunki.
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...

sorsake
Neuvoja-Jack
Viestit: 592
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:06 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja sorsake »

seppoilmari kirjoitti: Itse mietin äsken lenkillä että jos joku nussuttelisi mun rouvaa ja jäisi kiinni niin: jos olisi oikeesti joku humalassa tapahtunut vahinko ja kaveri katuisi, saattaisi mennä vain hammas tai kaksi mutta jos naureskelisi ja kehuskelisi niin saattaisi tulla surmatöitä.
Edit:1 time
Hieman OT mutta uteliaisuuttani kyselen kun aihe nyt on tullut puheeksi: Niin kertokaas nyt seppoilmari, lone ja mahdollisesti muutkin miehet: onko nyt todellakin miesten keskuudessa yleinen ajattelutapa että pettävän (ja siten kaiketi aika turhakkeen) naisen kannattaa takia pilata oma elämänsä ja mennä vankilaan tai edes saada sakot ja rikosrekisteri pahoinpitelystä? Ja miksi väkivalta kohdistuisi ennen kaikkea siihen kolmanteen osapuoleen (joka on pahimmillaan saattanut olla harhaanjohdettu tai sitten vaan on ajatellut alapäällään kuten miehet usein tekee)? Mitä pettävälle vaimolle tai tyttöystävälle tapahtuisi? Eikö vastuu ole ensisijassa hänen? Ei kai nainen kuitenkaan ole vain joku palkintopokaali, josta miehet kilpailevat vaan itsenäisesti ajatteleva olento? Kannattaisiko valita sellaisia fiksuja luotettavia naisia, jotka eivät omasta tahdostaan halua pettää (tämä saattaa tosin sitten sulkea pois kaikkein himoitsemat tyhmät tissiblondit, joille on houkutuksia kosolti itseään tarjoavien miesten muodossa eikä aivoja liikaa jaettu), ettei tarvi yrittää estää pettämistä kailottelemalla pitkin kyliä miten pistäisi hengiltä tai turpaan omille apajille tulevaa miestä. AINA löytyy jostain joku, joka on valmis puuhaan JOS nainen vaan on siihen innokas.

(En tarkoita nyt kuvata kirjaimellisesti teidän elämäntyyliänne, mutta tunnutte tietävän jotain tällaisesta ajatusmaailmasta.)

Sama tietysti pätee naisiin, jotka on niin kovin huolestuneita muista naisista mutteivät omasta miehestään.

Tosin ilmeisesti tällainen ajattelu on yleismaailmallista, kuten jo mainitsinkin tuosta intohimorikoslainsäädännöstä.

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja joey »

sorsake kirjoitti:Mitä pettävälle vaimolle tai tyttöystävälle tapahtuisi? Eikö vastuu ole ensisijassa hänen? Ei kai nainen kuitenkaan ole vain joku palkintopokaali, josta miehet kilpailevat vaan itsenäisesti ajatteleva olento? Kannattaisiko valita sellaisia fiksuja luotettavia naisia, jotka eivät omasta tahdostaan halua pettää (tämä saattaa tosin sitten sulkea pois kaikkein himoitsemat tyhmät tissiblondit, joille on houkutuksia kosolti itseään tarjoavien miesten muodossa eikä aivoja liikaa jaettu), ettei tarvi yrittää estää pettämistä kailottelemalla pitkin kyliä miten pistäisi hengiltä tai turpaan omille apajille tulevaa miestä.
Olen aina miettinyt tätä, joten odotan innolla vastausta. Jos mies pettää naista, naisen usko toiseen sukupuoleen menee täysin, mutta jos nainen pettää miestä, mies suuttuu sille toiselle miehelle, sillä miehen "olisi pitänyt tietää", "olisi pitänyt kunnioittaa" jne. Ei tuota voi minusta tulkita muuten kuin niin, että miehet kokevat naisten olevan omien mielihalujensa perässä juoksevia lutkia, joiden käyttäytymisestä miesten pitää ottaa vastuu.

rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

joey kirjoitti:Olen aina miettinyt tätä, joten odotan innolla vastausta. Jos mies pettää naista, naisen usko toiseen sukupuoleen menee täysin, mutta jos nainen pettää miestä, mies suuttuu sille toiselle miehelle, sillä miehen "olisi pitänyt tietää", "olisi pitänyt kunnioittaa" jne. Ei tuota voi minusta tulkita muuten kuin niin, että miehet kokevat naisten olevan omien mielihalujensa perässä juoksevia lutkia, joiden käyttäytymisestä miesten pitää ottaa vastuu.
Tämän minäkin haluaisin kuulla ihan miesten suusta, saas nähä jaksaako kukaan selittää vai eikö jaksa nyt jaaritella enempää? ;)
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...

skywalker
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 1:42 pm

Re: 15-vuotias puukotti 17-vuotiaan Kotkassa

Viesti Kirjoittaja skywalker »

No vastauksia on varmasti erilaisia, mutta jaloin on se, että toiset miehistä eivät vaan halua lyödä naista. Tällöin vihan purkautumiselle luonnollisin kohde on se tapahtuman kolmas osapuoli.

Tosin nainenkin saa varmasti kuulla kunniansa, ja lähteä kamoineen menemään.

Vastaa Viestiin