http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=navnow
Koulupuukotus Keravalla - yksi oppilas loukkaantunut
Julkaistu: 15.10.2012 14:41, päivitetty: 15.10.2012 14:47
Sompion yläasteella Keravalla on tapahtunut koulupuukotus kesken oppitunnin maanantaina. Välikohtauksessa loukkaantui yksi 7. luokkalainen tyttöoppilas.
Puukotuksesta epäillään saman luokan tyttöä.
Puukotus tapahtui kesken oppitunnin. 7. luokan tyttöoppilas oli ottanut yllättäen esiin teräseen, jolla alkoi uhkailla luokkatovereitaan.
Uhkauksen kohteeksi joutui ainakin kaksi poika- ja kaksi tyttöoppilasta.
- Yksi tytöistä oli yrittänyt huitaista uhkailijan puukkoa syrjään, jolloin hän oli saanut käteensä viiltohaavan, kertoo Keravan viestintäpäällikkö Susan Mykrä IS:lle.
Mykrän mukaan haava ei ole vakava.
Vielä ei ole tiedossa, miksi tyttö alkoi riehua puukon kanssa oppitunnilla.
Välikohtauksen jälkeen puukolla aseitautunut tyttö poistui luokasta, ja luokan ovi lukittiin. Sompion yläasteen rehtori sai puhumalla haltuunsa tytöltä puukon ja pian paikalle tulleet poliisit ottivat tytön kiinni.
- Nyt koululla on Keravan sosiaalihuollon sekä Keski-Uudenmaan kriisipäivystyksen henkilökuntaa. Kyseisen luokan oppilaille on järjestetty mahdollisuus keskustella tapahtuneesta. Ymmärrettävästi osa heistä on järkyttyneitä ja peloissaan, Mykrä kertoo.
Myös luokan oppilaiden vanhempiin otetaan parhaillaan yhteyttä. Muille koulun oppilaiden huoltajille lähetetään tapahtuneesta sähköpostia Wilma-yhteyden kautta.
Timo Myllyniemi
Keravan koulupuukotus 15.10.2012
-
- Axel Foley
- Viestit: 2396
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Re: Koulupuukotus Keravalla - yksi oppilas loukkaantunut
Nykynuoriso voi kyllä niin hirveän pahoin kun tällaista tapahtuu ihan koko ajan. Onneksi loukkaantunut tyttö on kai saanut vaan pienen naarmun, ymmärsin että laastarilla on selvitty tilanteesta. Ihan hullua, että opettajat eivät tarvittaessa saa edes tarkistaa oppilaiden reppuja tai pulpetteja. Opettajilla ei ole enää mitään auktoriteettiä.
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Etusivun uutinen, luulisi tän olevan ihan peruskauraa!! Lapset on nahistelleet, yksi on saanut tytön linkkarista naarmun? Eiköhän melkein jokainen meistä ole lapsena saanut naarmuja ja kuhmuja yhteenotoissa toisten lasten kanssa, se kuuluu elämään.
Sitten tässä on vielä tällästä hirveetä kauhistelua, "saatiin luokan ovi lukkoon", "suuri sankari reksi on saanut kakaran luopuun linkkarista", ja lopuksi "TARJOTAAN KAIKILLE KRIISIAPUA"?!?
Siis oikeasti, mihin tämä maailma on menossa? Ei naarmun takia tarvi antaa kriisiapua kenellekään, puhaltaa vaan haavaan ja laittaa laastarin, niin hyvä on!
Sitten tässä on vielä tällästä hirveetä kauhistelua, "saatiin luokan ovi lukkoon", "suuri sankari reksi on saanut kakaran luopuun linkkarista", ja lopuksi "TARJOTAAN KAIKILLE KRIISIAPUA"?!?
Siis oikeasti, mihin tämä maailma on menossa? Ei naarmun takia tarvi antaa kriisiapua kenellekään, puhaltaa vaan haavaan ja laittaa laastarin, niin hyvä on!
-
- Hercule Poirot
- Viestit: 7726
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Oliko silloin puukkohippasia ihan yleisesti? Tosin tässäkin tapauksessa pitäisi kai nuo taustasyyt tutkia, eikä liikaa keskittää huomiota veitsen esiin ottaneeseen tyttöön.Isoviha kirjoitti:Etusivun uutinen, luulisi tän olevan ihan peruskauraa!! Lapset on nahistelleet, yksi on saanut tytön linkkarista naarmun? Eiköhän melkein jokainen meistä ole lapsena saanut naarmuja ja kuhmuja yhteenotoissa toisten lasten kanssa, se kuuluu elämään.
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Tässä nyt on kyse siitä, että jollain linkkarilla on vähän uhattu ja laastaroitava naarmu on tullut siitä kun asiakas on huitaissut puukkoa kädestä. Kyllä näitä muistan heti ainakin yhden yläasteelta ja yhden armeijasta. Kait on voinut ennenkin tapahtua, mutta ei kai tuollaisesta traumoja ja elinikäisiä muistoja saa. Kyllä linkkaripojat on aina sanoneet, että se oli ton vika kun itte huitas. Opettaja ottaa linkkarin pois, retuuttaa vihasena kansliaan ja soittaa vanhemmille. SANON VAAN, ETTÄ NAURETTAVAA UUTISOIDA JA JÄRJETÖNTÄ JÄRJESTÄÄ KRIISIAPUA. Huom, vammat rajoittuneet NAARMUUN!!!!holmesin haamu kirjoitti:Oliko silloin puukkohippasia ihan yleisesti? Tosin tässäkin tapauksessa pitäisi kai nuo taustasyyt tutkia, eikä liikaa keskittää huomiota veitsen esiin ottaneeseen tyttöön.Isoviha kirjoitti:Etusivun uutinen, luulisi tän olevan ihan peruskauraa!! Lapset on nahistelleet, yksi on saanut tytön linkkarista naarmun? Eiköhän melkein jokainen meistä ole lapsena saanut naarmuja ja kuhmuja yhteenotoissa toisten lasten kanssa, se kuuluu elämään.
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Kyllähän näistä tämmöisistä asioista uutisoiminen on lisääntynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen vanhaan. Itseäni on peruskouluaikoinani 1990-luvulla uhattu kaksi kertaa teräaseella. Toisessa tapauksessa uhkaaja viilteli tavaroita linkkarilla. Kerran koulussamme myös muuan oppilas löi toista välitunnilla kettingillä naamaan niin että uhri piti käyttää sairaalassa. Alle 15-vuotias lyöjä sai jälki-istuntoa eivätkä esimerkiksi vanhempani kuulleet asiasta mitään mutta nykyäänhän tuollakin pääsisi helposti Ilta-Sanomiin.
-
- Hercule Poirot
- Viestit: 7726
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Olen samaa mieltä tuosta että aika naurettavaa tuollainen "kriisiapu" on. Mutta pitäisi myös tutkia tarkkaan mikä tilanteen aiheutti ja kenen syystä tämä johtui.Isoviha kirjoitti: ANON VAAN, ETTÄ NAURETTAVAA UUTISOIDA JA JÄRJETÖNTÄ JÄRJESTÄÄ KRIISIAPUA. Huom, vammat rajoittuneet NAARMUUN!!!!
-
- Hercule Poirot
- Viestit: 7726
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: Keravan koulupuukotus 15.10.2012
Eivät lehdet näistä tee juttuja, jos joku ei ilmoita sinne.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Alle 15-vuotias lyöjä sai jälki-istuntoa eivätkä esimerkiksi vanhempani kuulleet asiasta mitään mutta nykyäänhän tuollakin pääsisi helposti Ilta-Sanomiin.
Toisaalta kouluissa mieluusti vaietaan tälläisistä tapauksista ja yleensä jatkotoimenpiteitä ei tapahdu. Mediakohu voikin vaikuttaa siten, että tapaus "joudutaan tutkimaan" tarkemmin.