Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Karvasvarvas
Lauri Hanhivaara
Viestit: 144
Liittynyt: Ke Huhti 15, 2020 6:41 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Karvasvarvas »

Laitetaanpa tännekin, kun enemmänhän tämä tähän ketjuun liittyy. Kirjoitin siis alla olevan vietin tuohon toiseen ketjuun viime viikolla.

Re: Maahanmuuttajien jengirikollisuus Suomessa kasvanut
Raportoi Lainaa
Viesti Ke Joulu 21, 2022 4:49 pm

En löytänyt haulla mitään mainintaa Diamant Salihun kirjasta Kunnes kaikki kuolevat. Salihu on palkittu rikostoimittaja, joka on perehtynyt ruotsalaisten lähiöiden jengi-ilmiöihin. Suomessa keskustellaan paljon jengiytymisen juurisyistä. Sanotaan, että Ruotsin tien ei tarvitse olla meidän tiemme. En ole nähnyt paljonkaan sellaisia toimia, jotka veisivät toisenlaiselle tielle. Salihun teos kuvaa ilmiön syntyä totutusti, mutta tuo siihen paljon lisääkin. Ensimmäinen hieman yllättävä uusi tieto itselleni oli, että Rinkebystä katosivat kuntaliitoksen jälkeen useimmat yhteiskunnalliset palvelut. Mitä voisi tapahtua, jos poliisilaitos, terveyskeskus tai sosiaalitoimisto viedään naapurikuntaan? Ei Salihu silti vieritä vastuuta yhteiskunnalle, vaan kertoo avoimesti siitä, kuinka jotkut valitsevat aktiivisesti rikollisuuden.

Suomessa ei ole aiemmin laajasti kerrottu Rinkebyn konfliktin alkujuurista eli lapsuudenystävien riitaantumisesta niin pahasti, että ruumiita laskiessa ei pysy mukana. Juuri Rinkeby on siksi merkityksellinen, että yhteisen kaveriporukan jakautumisen seurauksena syntyneet alkuun löyhät jengit, Dödspatrullen ja Shottas ovat sittemmin innoittaneet muidenkin paikkakuntien nuoria maahanmuuttajamiehiä perustamaan vastaavia ryhmiä. Sittemmin eräitä ruotsin tunnetuimpia räppäreitä, mm. Yasin on liitetty pelättyihin jengeihin. Samainen Yasin sai tuomion Einar-nimisen räppärin kaappauksesta. Einar taas ammuttiin kuoliaaksi teloitustyyliin viime vuonna vain 19-vuotiaana. Poikkeuksellisesti hän oli taustaltaan kantaruotsalainen, mutta tunnettiin yhteyksistään mamujengeihin. Yleisesti on puhuttu, että Einar olisi ammuttu siksi, että hän ei ollut "oikea gangsta", mutta tämä ei Salihun mukaan pidä paikkaansa. Syyt ovat monimutkaiset, mutta niihin liittyy oleellisesti myös puolen valitseminen Dödspatrullenin ja Shottasin konfliktissa.

Kunnes kaikki kuolevat on suomalaiselle jossain määrin toivoa antava teos. Se vahvisti omaa käsitystäni siitä, että olosuhteet ruotsalaistyyppiselle jengiytymiselle eivät ole Suomessa niin otolliset kuin kuvitellaan. Ongelma on todellinen eikä sitä pidä vähätellä, mutta täällä esim. liikkuu laittomia ampuma-aseita huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa. Siellä nykyisten somali- ja arabijengien syntymisen on mahdollistanut mm. aiempi serbi- ja albaanijengien aikakausi, jolloin maahan virtasi konttilasteittain aseita Jugoslavian sotien jäljiltä. On kuitenkin syytä ottaa vakavasti Salihun käsitys, että Ruotsi on maantieteellisesti lähellä Suomea, ja jo nyt sen kautta virtaa huumeita Suomeen. Ehkä jossain vaiheessa myös aseita.
Jo on piru, ettei Suomesta löydy Saatanalle impyettä!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Doctor Lecter / Pt-media kirjoitti:
To Joulu 29, 2022 4:51 pm
Opettaja kertoo edelleen, että monilla oppilailla ei ole minkäänlaista impulssikontrollia ja he ns. loukkaantuvat erittäin helposti. (Loukkaantumisessa on kyse kunniakulttuurin piiriin kuuluvien miesten ns. rispektistä.) Opettaja kertoo kuinka jotkut oppilaat ovat selvittäneet hänen asuinpaikkansa ja tulleet pimpottelemaan ovikelloa, koska ovat loukkaantuneet verisesti esimerkiksi sen takia, että opettaja on korjannut väärän vastauksen.
Paksunsin ja alleviivasin hieman Doctor Lecterin postausta, joka ymmärtääkseni oli kopioitu Pt-mediasta.

Minä en nyt yritä väittää, että "niinhän ne kantiksetkin tekee". Se ei ole pointtini. Kunhan nyt vaan totean, että juuri tuollaista naurettavan lapsellista loukkaantumisaltiutta näkee, kuulee ja kokee tietynlaisten rikollisten keskuudessa älyttömän paljon. Minun tietämät henkilöt ovat pääsääntöisesti länsimaalaisia (sis. kantasuomalaiset) ja merkittävä osa edustaa ns. parempaa väkeä tai ainakin ns. KKK-porukkaa eli kulissit kunnossa keskiluokkaa. Kyseiset tyypit ovat yleensä AINA mukana klaanirikollisuudessa, olivatpa mitä tahansa korhosia tai virtasia nimeltään. He ovat imeneet kansainvälisestä rikollisuudesta oppejaan, joita sitten opettavat lapsilleen - osa jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Impulssikontrollin heikkous ja loukkaantumisalttius ovat nimenomaan täydellisen tyypillisiä piirteitä klaanirikollisille onpa sitten kyse miehistä tai naisista. Muitakin surkeita piirteitä ja käyttäytymistapoja on omaksuttu isommasta maailmasta ja jollain tavalla asian voi rinnastaa white trash -ilmiöön, vaikka en wt-termistä niin pidäkään. Eli omaksutaan muista kulttuuripiireistä ajatusmalleja sekä toimintatapoja, joita sitten aletaan harjoittaa tietoisesti tai tiedostamattomasti omassa elinympäristössä, vaikka se ei ole omaan kulttuuriseen elinympäristöön välttämättä lainkaan sopiva käyttäytymistapa. Kun tällaiseen tietynlaiseen loukkaantumistaipumukseen on törmännyt useamman kerran, alkaa henkilöiden tunnistaminen olla helppoa. Jos vain mahdollista, kannattaa pysyä tällaisista henkilöistä kaukana.

Ps. Lisätään tähän vielä se, että yleensä psyykkiseen settiin kuuluu myös uhmakkuus ja rehvakkuus. Kun näistä tyypeistä vielä monet käyttävät päihteitä - kuten stimulantteja - heillä saattaa aineiden vaikutuksen alaisina olla vähäinenkin impulssikontrolli hukassa. Varsinkin stimuista moni hakee muiden kicksien lisäksi boostausta itsevarmuuteen, joten aineiden vetämisen jälkeen itsevarmuus ja rehvakkuus saattavat olla melkoisella tasolla... :shock:
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Rasvamaha
Neuvoja-Jack
Viestit: 561
Liittynyt: Ti Loka 13, 2020 2:05 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Rasvamaha »

Carelin kirjoitti:
To Joulu 29, 2022 4:56 pm
Oi ihanaa kansainvälistä menoa Pohjoismaissa. Kymmenen vuotta niin eipä uskalla normaali ihminen liikkua enää missään. Näin ne mutiaiset kiittävät. Ehkä sittenkin ollaan vaan liian vähän hyysätty niitä.
Jonkin aikaa sitten tuli uutisissa, Ruotsista, niiden hallituksesta ja maahanmuutosta, jos oikein kuulin, niin joka sadas Ruotsissa asuva, on kurditaustainen. Melkein 25% Ruotsissa asuvista on maahanmuuttajataustainen

Eli heitä on ihan hitokseen, ja kun he saavat ehdolle jonkun, esim: kurditaustaisen, niin se tulee saamaan todella ison äänimäärän muilta kurdeilta, jolloin heillä on kurditaustainen henkilö päättämässä heidän asioista. Toki tässähän ei ole mitään rikollista, vaan ihan laillista toimintaa. 10-15 vuoden päästä tämä on hyvinkin mahdollista..
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.

Karvasvarvas
Lauri Hanhivaara
Viestit: 144
Liittynyt: Ke Huhti 15, 2020 6:41 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Karvasvarvas »

Rasvamaha kirjoitti:
La Joulu 31, 2022 11:56 am
Carelin kirjoitti:
To Joulu 29, 2022 4:56 pm
Oi ihanaa kansainvälistä menoa Pohjoismaissa. Kymmenen vuotta niin eipä uskalla normaali ihminen liikkua enää missään. Näin ne mutiaiset kiittävät. Ehkä sittenkin ollaan vaan liian vähän hyysätty niitä.
Jonkin aikaa sitten tuli uutisissa, Ruotsista, niiden hallituksesta ja maahanmuutosta, jos oikein kuulin, niin joka sadas Ruotsissa asuva, on kurditaustainen. Melkein 25% Ruotsissa asuvista on maahanmuuttajataustainen

Eli heitä on ihan hitokseen, ja kun he saavat ehdolle jonkun, esim: kurditaustaisen, niin se tulee saamaan todella ison äänimäärän muilta kurdeilta, jolloin heillä on kurditaustainen henkilö päättämässä heidän asioista. Toki tässähän ei ole mitään rikollista, vaan ihan laillista toimintaa. 10-15 vuoden päästä tämä on hyvinkin mahdollista..
Ruotsissa oli viime vaalikaudella kurdi eduskunnassa, Amineh Kakabaveh, joka valittiin vasemmistopuolueen listalta, mutta joka erosi heidän ryhmästään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki kurdit eivät kannata samoja arvoja, joten kaikki eivät automaattisesti äänestä kurdia vain siksi että tämä on kurdi. Todennäköisesti suurin osa ei äänestä ollenkaan ja Kakabavehin äänestäjät olivat luultavasti enimmäkseen kantaruotsalaisia nuoria feministinaisia.
Jo on piru, ettei Suomesta löydy Saatanalle impyettä!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Rasvamaha kirjoitti:
La Joulu 31, 2022 11:56 am
Melkein 25% Ruotsissa asuvista on maahanmuuttajataustainen
Kyllä Ruotsissa on jo pitkään ollut enemmän kuin 25% väestöstä ulkomaalaistaustaisia. Asia tietysti riippuu siitä, miten ulkomaalaistaustaisuus määritellään. Joskus lasketaan vain ne, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Joskus edellä mainittujen lisäksi lasketaan sellaiset ihmiset, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Joskus taas riittää, että toinen vanhemmista tai yksi isovanhemmista on ulkomaalainen. Minusta henkilö on kyllä ulkomaalaistaustainen, jos toinen vanhemmista on ulkomaalainen.

Vuoden 2020 lopussa ulkomaalaisten osuus Ruotsin väestöstä oli 25,9 prosenttia eli vajaat 2 690 000 henkeä. Tässä tapauksessa ulkomaalaistaustaisiksi laskettiin 1) kaikki ulkomailla syntyneet ja 2) kaikki Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet ulkomailla.

Lähde: https://scb.se/

Ruotsi oli aikoinaan suurvalta ja maa on nauttinut pitkään varsin korkeasta elintasosta. Kyseiset seikat houkuttelivat jo 1600-1700-luvuilla maahanmuuttajia, jotka tosin siihen aikaan olivat lähtöisin lähinnä Euroopan maista. Suomesta on houkuteltu ja ilmeisesti pakotettukin ihmisiä muuttamaan Ruotsiin. Metsäsuomalaisten muutto Ruotsiin mainitaan yleensä esimerkkinä tällaisesta maahanmuutosta. Myös nykyisen Belgian alueelta Ruotsiin muuttaneet vallonit mainitaan usein maahanmuuton historiasta puhuttaessa. Silloin moni Gunnar & Anna-Karin toteaa, että "minäkin olen 1,7-prosenttisesti belgialainen eli minulla on ulkomaalaiset sukujuuret". Toinen peruskommentti on kuninkaallisten sukujuurista puhuminen: "Meidän kuningatarkin on maahanmuuttaja".
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2223
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

Eipä silti. Vieläkin jaksetaan vedota 50 vuoden takaiseen "en finne igen" sloganiin että kyllähän ne suomalaisetkin. . . :)

Kaikenlainen suvakismi perustuu siihen että jos yksikin kantiksista syyllistyy niin se neutraloi kaikkien mamujen tekoset. Oli segregaatio maan sisällä millainen tahansa. Suljetaan silmät negatiiviselle kulttuurikehitykselle.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2223
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

Kirjoitellaan vielä kun mieli tekee. Tässä intersektionaalisessa pyörteessä kun ollaan ja kauhistellaan saksan 30 lukua niin saman kaltaisia viitteitä ja piirtetietä on olemassa ja nähtävissä ajassa. Ihan siitäkin syystä että kaikenmaailman pitsan pyörittäjienkin toimia katsotaan läpi sormien aivan eri tavalla kuin muiden vastaavien yrittäjien. Ei ole sattumaa että pikku paikkakunnilla kannattaa viidellä eurolla per pitsa pitää firmaa yllä.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Joo, ei tästä hyvä heilu.
Väestönvaihto on ilmeinen ja hommat on polarisoituneet oman maalaisten kesken.

Mutta kuka vittu näitä naruja vetelee?
Juutalaismiljonäärit vai?
Allahia ei ole olemassa.

Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2223
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

dippainssi kirjoitti:
La Joulu 31, 2022 7:57 pm
Joo, ei tästä hyvä heilu.
Väestönvaihto on ilmeinen ja hommat on polarisoituneet oman maalaisten kesken.

Mutta kuka vittu näitä naruja vetelee?
Juutalaismiljonäärit vai?
Hyvä kysymys.
Voi myös ajatella että nämä lieveilmiöt ei osu heti tällaista kehitystä haluaviin vaikuttajiin, mikä on tarkoituskin.
He kun eliittiin kuuluvana itse asuvat ja kokevat kaiken työläiskulttuurin ulkopuolella kehyskunnissa tai muutoin vielä urbaaniuuden suojaamalla vyöhykkeellä.

Kuka näitä naruja vetelee?

Naruja vetelee valtaa pitävä eliitti oikealta ja vasemmalta, ketkä hyötyy kaikesta. Se voi olla vaikka maahanmuuttoon liittyvää halpatyövoimaa taikka sosiaalipolitiikkaan liittyvää vaalikarjaa. Todennäköisesti molempia. Nettomaksajana toimii vanha kantaväestö.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

Anoteus
Roger Murtaugh
Viestit: 864
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/437 ... 62f8091716
Useita loukkaantui Tukholmassa ammuskelussa

Vällingbyn kaupunginosassa ammuttiin uudenvuoden aattona.

Poliisi vahvisti Expressenille, että alueella ammuttiin, mutta ei vielä avannut tapahtumien kulkua tarkemmin.Poliisi vahvisti Expressenille, että alueella ammuttiin, mutta ei vielä avannut tapahtumien kulkua tarkemmin.
Poliisi vahvisti Expressenille, että alueella ammuttiin, mutta ei vielä avannut tapahtumien kulkua tarkemmin. KAROLIINA VUORENMÄKI

Useita ihmisiä on loukkaantunut ampumisvälikohtauksessa Tukholman läntisessä kaupunginosassa Vällingbyssä.

Poliisi sai useita soittoja alueelta uudenvuoden aattona puoli kuuden jälkeen. Poliisin viestintävastaava vahvisti Expressenille, että Vällingbyssä ammuttiin, mutta ei antanut tarkempia tietoja loukkaantuneista tai tapahtumien kulusta.

Expressenin tietojen mukaan neljä ihmistä on loukkaantunut ja viety sairaalaan. Poliisit ovat paikalla Vällingbyn keskustan MacDonald’sissa ja jututtavat silminnäkijöitä. Expressenin tietojen mukaan tapahtumissa oli osallisena ainakin yksi henkilö, jolla on yhteyksiä rikollisverkostoon.
Vielä ehtii..

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Loppumetreillä saatiin vielä yksi kuolonuhri lisää: Vuoden saldoksi tuli 65, kun se edellisenä vuonna oli 45. Kasvua noin 44 prosenttia. Jos sama meno jatkuu - ja miksei jatkuisi, sillä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien määrä lisääntyy - niin tämän vuoden saldoksi tullee noin 90 - 95 henkilöä.
Taas uusi ammuskelu Tukholmassa – yksi kuoli, kaksi loukkaantui vakavasti

Tukholmassa tapahtui illalla iso ammuskelu, jossa viimeisten tietojen mukaan yksi on kuollut ja kahdella vakavia ampumavammoja. Vällingbyssä on juuri nyt menossa iso poliisioperaatio.

Ammuskelu alkoi ennen ilta seitsemää Tukholman länsipuolella Vällingbyn keskustassa hampurilaisravintola McDonaldsin luona. Paikalla nähtiin ainakin yksi henkilö aseen kanssa, joka poistui juosten paikalta.

Kun poliisi saapui paikalle, niin kentältä löydettiin kolme osumaa saanutta henkilöä, joista yksi oli jo heittänyt henkensä. Kahden muun kerrotaan saaneen lievempiä vammoja, mutta kuitenkin hengenvaarallisia.

Kuollut henkilö on alamaailman mukaan Hässelbyn uusruotsalaisia gangstereita, ikää parikymmentä. Kaksi muuta olivat seurassa.

Vällingbyssä on juuri tällä hetkellä iso poliisioperaatio. Paikalla on kymmeniä partioita ja koko julkinen liikenne, metro ja bussiliikenne, on poliisin toimesta toistaiseksi lopetettu.

Vällingby ei varsinaisesti ole profiloitunut ongelma-alueeksi, mutta Järva kuitenkin sijaitsee lähellä, ja porukka on liikkuvaa sorttia, joten.

Alamaailmassa huhutaan, että räppäri Dumlen murha oli alkua jonkinlaiselle puhdistukselle. Kaikki teot tullaan kostamaan ja koston kostot kostetaan.
pt-media
31.12.2022

Uudesta normaalista raportoi myös Iltalehti:
1.1.2023 00:01
Useita loukkaantui Tukholmassa ammuskelussa – parikymppinen mies kuoli vammoihinsa

Vällingbyn kaupunginosassa ammuttiin uudenvuoden aattona.
...
Ajatelkaa, kaikelta tältä olisi vältytty jos ruotsalaiset olisivat ottaneet muukalaiset paremmin vastaan. Moni näistäkin ammutuista ja muuten vaan osumaa ottaneista olisi integroitunut paremmin ja työskentelisivät nyt sairaaloissa lähihoitajina, eivätkä ajelisi Porschella kultakorut kaulassa parin daamin kanssa. Nyt he joutuvat nukkumaan aamulla pitkään, että jaksaa taas yökerhossa riekkua.

Tämä ajatelma ihan sillä, että itseään lehdistöneuvokseksi kutsuva raumalainen asshole Pauli Uusi-Kilponen syyllistää kantaväestöä muukalaisten harjoittamasta väkivallasta.
- Sitä en tiedä millä hän selittää muukalaisten perseilyt heidän omissa kotimaissaan/lähtömaissaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Conan
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: To Elo 11, 2011 4:08 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Conan »

dippainssi kirjoitti:
La Joulu 31, 2022 7:57 pm
Joo, ei tästä hyvä heilu.
Väestönvaihto on ilmeinen ja hommat on polarisoituneet oman maalaisten kesken.

Mutta kuka vittu näitä naruja vetelee?
Juutalaismiljonäärit vai?

Vasemmistohan kannattaa maahanmuuttoa, koska tietää saavansa lisää roskaväkeä, joka äänestää niitä.

Juutalaiset on perinteisesti olleet vahvasti oikealla.

Pitää toki ensin ymmärtää kuka oikeiston ja vasemmiston naruja vetelee ja kuka kenenkin äänellä puhuu.
Suomalainen sosialismi ruokkii valkoroskan syntymistä ja siten luo väkivaltaa. Valtio on arvokas, veronmaksaja ei. Henki- ja omaisuusrikoksilla ei ole merkitystä. Rikoksilla valtiota vastaan on (talous/huume). Uhri ja omaiset eivät saa oikeutta.

luzer
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2022 8:35 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja luzer »

dippainssi kirjoitti:
La Joulu 31, 2022 7:57 pm
Joo, ei tästä hyvä heilu.
Väestönvaihto on ilmeinen ja hommat on polarisoituneet oman maalaisten kesken.

Mutta kuka vittu näitä naruja vetelee?
Juutalaismiljonäärit vai?
muunmuassa ulkomaiset "instituutit" jotka käyttävät jokaisessa maassa komealta kuulostavia pressojen nimiä
jokainen tai lähes jokainen politiikko on läheisissä tekemisisissä näiden kanssa
sitten on luottoluokittaja sekä talouden asiantuntijat

eli lähinnä WEF ja heidän lakeijat, eli instituuttien taustalla olevat aakkosjärjestöt, darpa dod m4-m6 cia fbi mossad jnejne

se kuka wefin nauruja pitelee onkin sitten eri juttu

jos kiinnostaa tutkia enemmän niin kannattaa aloittaa vaikka ilmastokusetuksesta ja siitä miten eri aakkosjärjestöt on istuttanut "tutkijoitaan" jokaiselle tieteen alalle kertomaan miten asiat pitää olla

jos jotenkin ei tämä todellisuus uppoa niin suosittelen lukemaan vaikka luottoluokittelijan "tiedotuksia" suositelluista toimista talouden suhteen
tai ottamaan selvää minkälaisia luottoja on tarjoiltu infraa ylläpitäville tahoille globaalisti, suomessakin on näitä hyshys ehtoja jotka tukeutuvat pelkästään kulutuksen kasvuun, joka siis esimerkiksi suomessa tarkoittaa syntyvyyden laskun paikkausta massamuutolla, ja herrat hurraa kun kulttuuri katoaa, ja hesari vielä nyökyttelee että eihän suomalaisia ole oikeastaan koskaan ollutkaan tai ainakaan kulttuuria koska sehän on vain keksittyä jnejne

semmoista meininkiä

ja vielä, jos tuo kulttuurin tärkeys ei ole niin tuttua, kaikella elollisella on kulttuuria, oli kyse kaloista karhuista puista kukista tai mehiläisistä ja se on selviytymisen elinehto, suomalainen kulttuuri on tuhansia vuosia vanhaa ja edellytys selviytymiselle näillä leveysasteilla

hiekkaneekereiden kulttuuri ei sovellu tänne, ei tule ikinä soveltumaankaan, sen takia maassa maan tavalla

tosin suomalaisia perinteitä onjo pari kolme vuosisataa tuhottu joten aika paskamainen tilanne

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Viime vuonna ammuttujen joukossa vain muutama ruotsalainen uhri

Viime vuoden tilasto ampujaisista löi kaikki entiset ennätykset. Poliisin virallisen tilaston mukaan hengiltä ammuttiin 61 henkilöä, kun taas Pt-median työryhmän seurannan mukaan ammuttuja oli 63. Tätä lukua käyttävät myös isot mediat.

sotaa_ja_vainoa_paenneita_rauhan_uskonnon_edustajia.jpg
sotaa_ja_vainoa_paenneita_rauhan_uskonnon_edustajia.jpg (43.05 KiB) Katsottu 2741 kertaa
Eroavaisuus johtuu luultavasti siitä, että muutamassa tapauksessa virallinen koneisto ei ole vahvistanut kuolinsyyksi ampumista, tai asiaan vaikuttaa muut tekijät, että tekoa ei lasketa ampumiskuolemaksi. Joka tapauksessa kyse on pikku detaljeista ja virallinen luku vahvistuu tammikuun aikana.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin näistä 63 ampumistapauksesta kahdessa tapauksessa tekijä oli varmuudella ruotsalainen. Toki useimmat jutut ovat avoimia ja tutkinta on kesken, eikä tekijää tiedetä, mutta kaikissa muissa tapauksissa uhri, tekopaikka tai muut tekijät viittaavat siihen, että tekijä on uusruotsalainen.

Myös uhreissa suurin osa oli uusruotsalaisia. Joukossa oli vain pari kolme ruotsalaista uhria. Tässäkään tapauksessa kaikkia uhreja ei ole voitu varmistaa, sillä jotkut tapaukset vain jostain syystä jäävät kokonaan pimentoon eikä niistä saa tietoja.

Mutta, tässäkin uhrin voi melkoisella varmuudella päätellä monista tekijöistä plus tietenkin se, että useimmissa tapauksissa alamaailma tietää uhrin henkilöllisyyden jo muutaman tunnin sisällä tapahtuneesta.

Summa summarum, Ruotsin ampumistapaukset ovat puhtaasti kehitysmaista Ruotsiin tuotu ongelma.
pt-media
4.1.2023
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Doctor Lecter kirjoitti:
Pe Tammi 06, 2023 3:09 pm
Viime vuonna ammuttujen joukossa vain muutama ruotsalainen uhri

Eli sinänsä ei mennyt skodet hukkaan.

Mutta vielä riittää työsarkaa:
Ruotsin oikeuslaitos on kuin jättimäinen Itä-Suomen Hovioikeuden ja Suomen maahanmuuttoviraston sekasikiö:

Tuomiot on välillä lepsuja ja kultamunista ei millään haluttaisi eroon, vaikka aika paskanruskeaa ja paskaa porukkaa niistä tuntuu kuoriutuvan:

Ruotsalainen oikeusjärjestelmä on haluton karkottamaan maahanmuuttajarikollisia

Ruotsissa tuomittiin hiljattain 4 eritrealaista naisen joukkoraiskaamisesta, sekä syyrialainen raskaana olleen naisystävänsä kiduttamisesta. Kummassakaan tapauksessa tekijöitä ei määrätty karkotettavaksi.
Ei millään haluaisi päästä näistä.
Ei millään haluaisi päästä näistä.
raiskaajaneekerit.jpeg (238 KiB) Katsottu 2385 kertaa

Eritreasta tulleet ei ole edes mitään oikeita pakolaisia:
Kunhan nyt ei oman maan asevelvollisuus kiinnosta, kun voi mennä mieluummin raiskailemaan ja loisimaan Svedustaniaan.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Vastaa Viestiin