Olisiko Alille voinut käydä toisin?
Ali saapui ilman vanhempiaan pakolaisena Suomeen vuonna 1993. Nyt häntä uhkaa rikosten takia karkotus Somalimaahan, jossa hän ei ole ollut sitten lapsuutensa.
STRESSI tuntuu hampaissa. Ali on narskutellut niitä öisin niin paljon, että lääkäri huomautti purupintojen kulumisesta. Aamulla särkee päätä, välillä tulee masennushetkiä ja itkettää.
Milloin tahansa poliisi voi ottaa Alin kiinni. Häntä uhkaa karkotus Somaliaan.
”Enhän minä voi viranomaisia pakoilla. Minun on pakko käydä niiden luona. Kun h-hetki tulee, ne nappaa minut ja minut laitetaan säilöön ja sitten lentokoneeseen.”
”Synnyinmaahan niin. Tämmöisille asioille ei voi mitään. Sitä vaan elää päivän kerrallaan.”
37-VUOTIAAN Alin tarina kuulostaa äkkiseltään samankaltaiselta kuin monen vankilassa olleen. Se alkaa lapsuudessa koetuista traumoista, väkivallasta ja vaihtuvista lastensuojelulaitoksista. Sitten mukaan ovat tulleet päihteet – ja lopulta rikoskierre.
Tilanteen arkaluonteisuuden ja Alin läheisten yksityisyyden takia hänen oikeaa nimeään ei kerrota julkisesti.
Tuomioita on kertynyt niin paljon, että viranomaiset ovat päättäneet karkottaa Alin ”kotimaahansa Somaliaan”.
Rikosten takia toiseen maahan karkotetaan vuosittain noin sata ihmistä. Alin tapauksessa karkottamisuhka on hyvin poikkeuksellinen, sillä hän on asunut Suomessa lähes koko elämänsä.
Hänellä ei kuitenkaan ole Suomen kansalaisuutta.
Olisiko Alille voinut käydä toisin?
MARRASKUUSSA 1993 Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapui kaksi lasta ilman vanhempia. Toinen heistä oli yhdeksänvuotias Ali, toinen hänen sisaruksensa.
Lapset olivat todennäköisesti lähteneet matkaan Djiboutista, jonne perhe pakeni Somaliaa repivää sisällissotaa vuonna 1988. Ali sanoo, ettei hänellä juuri ole muistikuvia lentomatkasta tai ylipäätään lapsuudestaan.
”En oikein muista, mistä se lentokone lähti. Muistan vain, että tultiin lentokentälle.”
Pääpiirteet Suomeen tulosta ilmenevät lastensuojelun asiakirjoista, jotka Ali on luovuttanut HS:lle. Niiden mukaan Alin varhaisista vaiheista on vain ”niukasti tietoa”.
”Ovat joutuneet näkemään kotimaassaan väkivaltaisia tilanteita”, asiakirjassa lukee.
Perillä odotti talouslamassa pyristelevä maa, jossa tummaihoisiin turvapaikanhakijoihin tai varsinkaan ilman vanhempia tulleisiin lapsiin ei ollut totuttu.
SISARUKSET otti vastaan setä, joka oli tullut Suomeen jo aiemmin ja asui Pohjois-Helsingissä.
Maahanmuuttoviraston (Migri) tietojen mukaan Ali ilmoitettiin aluksi serkkunsa lapseksi, oleskelulupa siis myönnettiin ensin ”väärän henkilöllisyyden” perusteella. Väärän tiedon antaja ei ilmene asiakirjoista, mutta maininta ällistyttää Alia.
”Tässä olisi se, että minä olen harhauttanut maahanmuuttoviranomaisia vuonna 1993. Minä, joka olen ollut yhdeksänvuotias, olen harhauttanut viranomaisia.”
Setä oli Alin mukaan alkoholisoitunut ja väkivaltainen. Ali kertoo antennijohdoista, vöistä ja nyrkiniskuista. Tiedot pahoinpitelystä ilmenevät myös lastensuojelun asiakirjoista.
Yhtenä iltana joulukuussa 1996 Ali oli kylässä koulukaverinsa luona. Kaverin äiti teki lapsille ruokaa, ja aika vierähti huomaamatta.
”Kun piti lähteä sedän luo, en uskaltanut. Tiesin, mikä siellä odottaa, koska olin myöhässä. Kysyin kavereilta neuvoa, ja he olivat sitä mieltä, että pitää soittaa poliisille.”
Poliisi tuli ja vei Alin sosiaalipäivystykseen. Ali oli lastensuojelun asiakirjojen mukaan soittanut poliisille kotinsa lähellä olleesta R-kioskista.
HUOSTAANOTON jälkeen alkoi rauhaton elämä. Alia siirreltiin lastensuojelulaitoksesta toiseen. Ensimmäinen paikka oli Oulunkylässä, jossa 12-vuotias oppi vetämään tupakkaa henkeen.
Pian Ali siirtyi toiseen laitokseen Hakaniemeen. Siellä hän kertoo riitautuneensa ”yhden vanhemman jätkän kanssa”.
”Se kiusasi minua, ja hyökkäsin häntä päin veitsen kanssa. En lyönyt, uhkasin vain.”
Välikohtauksen jälkeen Ali siirrettiin maalle perhekotiin, jossa hän kuvailee ”lapsuuden olleen ankaraa”.
”Ajattelin, että nämä valkoiset eivät tykkää minusta, teen mitä tahansa. Ei ollut äitiä eikä isää, ja mietin, mihin olen joutunut.”
ALKUKESÄLLÄ 1998 helsinkiläisessä sosiaalitoimistossa odottivat tutut kasvot. Alin äiti ja nuoremmat sisarukset olivat saapuneet Suomeen.
Tyrmistys oli molemminpuolinen. Äiti katsoi ihmeissään poikansa käsiä, jotka olivat sierettyneet perhekodin töissä.
”Ja minun suustani tuli, että ’miksi sinä näytät tuolta. Muistan sinut nuorena, ja yhtäkkiä sinä olet vanha!’”
14-vuotias Ali ei enää tunnistanut sisaruksiaan. Hänen oli määrä asua perheen kaksiossa Vuosaaressa. Ahtaus ja jatkuva meteli kuitenkin ahdistivat poikaa, joka oli vieraantunut perheestään.
Ali kertoo turvautuneensa taas poliisiin, koska ei tiennyt, kuka muu olisi voinut auttaa.
”Se tilanne sekoitti minut, ja siksi hain apua poliisilta. Lapsi on lapsi ja tekee sen, mitä osaa.”
Taas Ali siirrettiin, nyt Lohjalle Outamon lastenkotiin. Siellä hän kohtasi aikuisen, joka tuntui aidosti välittävän. Lastenkodin työntekijä yritti saada vireille oleskelulupaa, jotta Ali olisi saanut Suomen kansalaisuuden.
”Kun hänelle sitten sanottiin, että ’ei tämä poika voi jäädä tänne’, hän itki.”
Ali sanoo muistelevansa edelleen tätä työntekijää. Nainen näki hänessä hyvää ja myös mahdollisuuksia, kun muut näkivät lähinnä huono-osaisuutta.
SUOMESSA EI 1990-luvulla oikein tiedetty, kuinka tukea Alin kaltaisia lapsia, sanoo vastaava tutkija Marja Tiilikainen Siirtolaisuusinstituutista.
Esimerkiksi ensimmäinen kotouttamislaki tuli voimaan vasta keväällä 1999.
Tiilikainen on tutkinut somalitaustaisten ihmisten tilannetta Suomessa 1990-luvulta asti. Hän on käynyt useita kertoja Somalimaassa, josta Ali on lähtöisin.
”On puhuttu ’somališokista’. Ei ollut valmistauduttu siihen, että turvapaikanhakijoita tuli rajojen yli spontaanisti”, Tiilikainen sanoo.
Somalit ovat olleet maahanmuuttajaryhmä, johon on suhtauduttu Suomessa kielteisimmin. Ensimmäisten somalipakolaisten tulo ajoittui tilanteeseen, jossa asenteita kärjisti historiallisen syvä lama.
”Erityisesti somalipojat julkisissa tiloissa on koettu pelottaviksi. Jo asenne on herkästi ollut, että ’tässä on nyt jotain epäluotettavaa’”, Tiilikainen sanoo.
Poliisi on esimerkiksi voinut pysäyttää kadulla ja kysyä paperit ilman ilmeistä syytä.
---------
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008602726.html
