10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Haarahaukka
Sammakkoprofessori
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka » Ma Syys 24, 2018 6:36 pm

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/8719cd ... 7_u0.shtml

Ulkoilija löysi lauantaina maastosta ihmisen luun Pohjois-Savossa Suonenjoella. Löydön tehnyt ulkoilija ilmoitti asiasta poliisille.

Rikosylikonstaapeli Jari Salokangas Itä-Suomen poliisista kertoo, että poliisi pyrkii selvittämään, kuuluuko luu mahdollisesti jollekin kadonneelle henkilölle.

Salokangas ei täsmennä, mikä luu on kyseessä. Hänen mukaansa poliisi pitää kuitenkin varmana, että kyse on ihmisen luusta. Poliisi on ottanut luusta dna-näytteen, jonka perusteella vainajan henkilöllisyys pyritään tunnistamaan.

Viime kesänä Pohjois-Savossa tehtiin toinenkin luulöytö, kun Kuopion Juankoskelta löytyi lapsen kallo. Tuolloin kallo vietiin Museoviraston tutkittavaksi, ja sitä epäiltiin jopa satoja vuosia vanhaksi.

Salokangas kertoo, että tällä kertaa poliisi uskoo selviävänsä ilman Museoviraston apua.

– Suonenjoelta löytynyt luu on vanha. mutta ei kuitenkaan todennäköisesti niin vanha kuin Juankoskelta löytynyt kallo. Tämä luu on ehkä noin 10-30 vuotta vanha, Salokangas arvioi.

Luulöydöksestä kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Juha Penttisen katoaminen on sijoitettu Konnevedelle hieman epämääräisillä vihjeillä (liftarina jätetty Konneveden ja Rautalammin välille ja myöhemmin kadonnut vaatemytty). Siis samoilla seuduilla liikutaam. Ei liian lähellä eikä liian kaukana.
Järvi on tyyni

suvitsu
Alokas
Viestit: 11
Liittynyt: To Kesä 04, 2015 11:54 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja suvitsu » Ma Syys 24, 2018 6:49 pm

Juha Laitinen kenties?
Kävikin ilmeisesti Suonenjoella katoamispäivänään.

Haarahaukka
Sammakkoprofessori
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka » Ma Syys 24, 2018 8:30 pm

Tosiaan Juha Laitinen myös hyvin mahdollinen.
Järvi on tyyni

Hauki
Poliisikoira Rex
Viestit: 572
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Hauki » Ma Syys 24, 2018 9:02 pm

^Kyllä vain ja Juha Penttinen tuli myös jostain syystä mieleen.

Samson
Alibin satunnaislukija
Viestit: 124
Liittynyt: Su Kesä 24, 2007 6:46 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Samson » Ma Syys 24, 2018 9:46 pm

Yleensä kun näitä löytöjä tulee, herää toive että joku tunnettu tapaus selviäisi. Sitten onkin kyse eläimen jäänteistä, historiallisesta löydöstä tai sellaisesta tapauksesta, josta ei ollut mitään tietoakaan.

Tällä kertaa luotan, että luut liittyvät johonkin näistä tunnetuista katoamisista. Uskon ja toivon, että Juha Laitinen olisi nyt löydetty. Mutta taitaa tekijä tai tekijät sekä tapahtumien kulku auton katoamisineen jäädä ikuisiksi arvoituksiksi.

eloq
Neuvoja-Jack
Viestit: 269
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja eloq » Ma Syys 24, 2018 11:46 pm

Hauki kirjoitti:^Kyllä vain ja Juha Penttinen tuli myös jostain syystä mieleen.

Samoin mulla, Konnevedeltä Suonenjoelle päin vois olla hyvinkin mahdollista.

Papa Legba
Sammakkoprofessori
Viestit: 416
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Papa Legba » Ti Syys 25, 2018 8:12 am

eloq kirjoitti:
Hauki kirjoitti:^Kyllä vain ja Juha Penttinen tuli myös jostain syystä mieleen.
Samoin mulla, Konnevedeltä Suonenjoelle päin vois olla hyvinkin mahdollista.
Penttisellä oli huumevelkoja ja hävisi siksi?

alatuuhonen
Alokas
Viestit: 28
Liittynyt: Ke Kesä 22, 2011 9:12 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja alatuuhonen » Su Loka 28, 2018 12:44 pm

Juttelin lauantaina koskelossa s-joen pollarin kanssa joka sanoi että henkilöllisyys on selvitetty mutta ei vaan kertonu kuka oli kyseessä.

Haarahaukka
Sammakkoprofessori
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka » Su Loka 28, 2018 3:48 pm

alatuuhonen kirjoitti:Juttelin lauantaina koskelossa s-joen pollarin kanssa joka sanoi että henkilöllisyys on selvitetty mutta ei vaan kertonu kuka oli kyseessä.
Olisiko syynä vaikenemiseen ne tutkinnalliset syyt?
Järvi on tyyni

ktaina
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2523
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja ktaina » Pe Touko 03, 2019 1:29 pm

Eipä oo vieläkään kerrottu :|

Vareksenpoikanen.
Alibin kestotilaaja
Viestit: 318
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen. » Pe Touko 03, 2019 7:02 pm

Oliskohan samasta tapauksesta kyse?
https://www.como.fi/uutiset/ihmisen-luu ... selvinnyt/
Ihmisen luu löytyi Savosta – tämä on selvinnyt
Uutiset 19.12.2018 0:09

Leukaluun löytyminen metsästä viime syksynä Suonenjoella on nyt pistetty kirjoihin ja kansiin, ja tutkinta lopetettu.

Syyskuussa maastosta löytyi leukaluu. Maasto haravoitiin, mutta muita luita ei löytynyt.

Poliisi on nyt tutkinut asian ja toteaa, että tutkinta lopetetaan eikä rikosta ole tapahtunut.

Kenen leukaluu oli kysymyksessä, sitä ei ole voitu sevittää. DNA:n perusteella se on miehen. Leukakuu vaikuttaa luututkijan mukaan vanhalta kaikki sen rakenteeseen liittyvät asiat huomioiden.

Luu löytyi vanhan kaatopaikan alueelta, joten se on voinut kulkeutua sinne mistä vain. Poliisi toteaa, että vanhojen jätekasojen selvittäminen ei onnistu.

ktaina
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2523
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja ktaina » Pe Touko 03, 2019 7:24 pm

Kiitti..sama tapaus taitaapi olla!

kakkosurpo
Fitz ratkaisee
Viestit: 6809
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo » Pe Touko 03, 2019 8:32 pm

Vanhan kaatopaikan alueelta? Varmaan joku menny tekemään itsarin sinne, tai sitten joku seurakunta putsannut vähän hautausmaitaan.

Ei tulis mieleenkään et joku ois kolkattu ja kropsu tunkastu johonkin roskikseen, ja ois sitä kautta kulkeutunut kaatikselle. Eihän meillä ole kuin muutama tapaus missä tiedetään ruumiin tulleen hävitetyksi kaatopaikalle.
Pari tulee muistelemattakin mieleen, Hyvinkään Elg, ja Hyvösen ja Buttin tekoset Tampereella.

Oisko toi poliisi voinnu vähän näyttää älykkäämälle lausunnossaan? Milläpähän toi lausu ettei ole rikos tapahtunut, tai jopa todennäköinen henkirikos? Ei ne noinkaan tuoreet leukaluut itsekseen käpöttele kaatiksille.
Täällä tänään, missä huomenna?

Ciccarelli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 222
Liittynyt: Su Maalis 27, 2011 8:45 pm
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja Ciccarelli » La Touko 04, 2019 1:51 pm

Jaa-a.. kyllä poliisit on eteviä ku leukaluusta voi päätellä ettei rikosta ole tapahtunut.. Jos jostain löytyis kasa ihmisen suolia eikä muuta, olisiko päätelmä sama? Eiköhän tuo leukaluu jonkun kadonneen kuitenkin ole, selvittäisivät edes kenelle se kuuluu että saisivat omaiset rauhan.. enkä kiellä etteikö minuakin kiinnostaisi..
Tairetahan olla Härmän asemalla, kunoon verta seinäs!

Avatar
dazu
Columbo
Viestit: 2432
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: 10-30 vuotta vanha ihmisen luu löytynyt Suonenjoelta

Viesti Kirjoittaja dazu » Ti Touko 07, 2019 9:00 pm

Suonenjoen luulöytö jää mysteeriksi – DNA ei paljastanut vainajan henkilöllisyyttä
Ulkoilija löysi ihmisen leukaluun syyskuussa.

Suonenjoki 18.12.2018 klo 15:43

Anu Rummukainen

Syyskuussa Suonenjoen Kimpanrannantieltä läheisestä maastosta löytyi ihmisen leukaluu. Poliisi teki DNA-tutkimuksia, joissa selvisi, että luu kuuluu miehelle.

– Kyseistä DNA:ta ei löydy poliisin DNA-rekisteristä. Poliisilla ei ole tiedossa sellaisia kadonneita henkilöitä, jotka saattaisivat liittyä löydettyyn leukaluuhun, Itä-Suomen poliisi tiedottaa.

Poliisin mukaan luu vaikuttaa vanhalta värin ja hampaiden kuluneisuuden vuoksi. Luun tarkkaa ikää ei saatu selvitettyä.

Poliisi myös etsi löytöpaikan läheisyydestä lisää luita, mutta tuloksetta. Löytöpaikka on vanhan kaatopaikan alueella, joten leukaluu on saattanut tulla sinne tuoduissa jätekuormissa. Vanhojen jätekuormien alkuperää ei poliisin mukaan mahdollista selvittää.

Poliisi ei epäile rikosta tapahtuneen.


https://yle.fi/uutiset/3-10560894
Suomen on ottanut otteeseensa Yhdysvalloista johdettu alt-right oikeisto ja Yhdysvalloista johdettu viher-vasemmisto, jotka toteuttavat Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta USA:n jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden.

Vastaa Viestiin