Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Backspace »

Kevytliikenteelle pitää järjestää turvallinen kiertoreitti mikäli olemassa oleva väylä katkaistaan ja nyt kiertoreitti loppui juuri kuorma-auton eteen. Tuossa is:n artikkelissa näkyvässä kuvassa näkyy kuinka suojatie on juuri kuormurin keulan alla ja se omiaan hämäämään kulkijan kiertämään auton edestä. Menee jälkiviisastelun puolelle, mutta mielestäni aluetta mihin kuormuri tuli pudottamaan lastinsa olisi pitänyt aidata pidemmältä matkalta. Ei olisi edes ollut mitenkään mahdoton toteuttaa, koska seuraavaan risteykseen on reilusti matkaa. Kuskia en syytä, vaan luulen että yhtiö joka työmaan turvallisuudesta vastaa, joutuu myös vastuuseen tapahtuneesta.

Ihan sinänsä hyvä vinkki että käynnissä oleva työmaakone kierretään kaukaa, ongelma on vaan se että havaintojeni mukaan koneita ja autoja seisotetaan työmailla ja niiden lähettyvillä usein pitkiäkin aikoja tyhjäkäynnillä.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, olisi pitänyt järjestää muuten.
Mites se muuten on, eikö kuorma-autoissa ole samanlaisia tutkia kuin pikkuautoissa? Vai onko todettu turhaksi piippariksi työmaaympäristössä?

Ja sitten hieman ikävä fakta: Yksi äiti ei paljon sepeliauton hytissä tunnu. Eipä silti, että olisi paljon auttanut vaikka olisi tuntunut, lopputulos olisi kuitenkin sama.

Liikenteessä kannattaa olla hieman paranoidi, etenkin kaksipyöräisten parissa touhuavat tietävät tämän. Työkoneita kannattaa karttaa kuin ruttoa, etenkin lähellä työmaita. Syyllisten etsintä ei auta, mutta tästäkin turmasta tulee oppia. Tulee mieleen kaksi vastaavaa tapausta omasta lapsuudesta, mutta ei niistä sen enempää, näitä vaan sattuu. Väsymys, kiire ja mikä yhdistelmä milloinkin. Yleensähän näissä menee pari asiaa ainakin pieleen.

Kaikki onnettomuudet ovat tietenkin ehkäistävissä ja jälkiviisaus on mielestäni osoitus arviointikyvyn puutteista.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Silene
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: Ke Touko 16, 2012 10:18 am
Paikkakunta: Saivo

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Silene »

No, eipä olisi ensimmäinen tai toinenkaan kerta, kun joku jyrätään epähuomiossa. Moni olettaa että äiti on kulkenut aivan kuorma-auton vierestä tai edestä, mutta tästä ei taida olla kuin kuljettajan sana? Se, että ei nähnyt mitään ei tarkoita etteikö jotakin olisi ollut nähtävissä. Havaintovirheitä sattuu kaikille. Arviointivirheitä sattuu myös. Jompikumpi tai molemmat osapuolista tekivät tässä tapauksessa virheen. Toinen vain ei enää pysty puolustautumaan syytöksiltä.

Suurimpana vastuullisena pidän työmaan (liikenteen) suunnittelijaa. Suorastaan masentavan tyypilliset työmaajärjestelyt - kevyt liikenne kulkekoot mistä kulkee ja se on sitten vähän oma vika, jos jää alle. Kun eihän niistä oikean liikenteen ajoneuvoista näe / kulkevat nopsaa / sinun pitää nyt heikoimpana vaan aina mennä mistä satut pääsemään ja omalla vastuulla. Ei sen nyt ihan näinkään pitäisi mennä. Fysikaaliset realiteetit nyt tietty ovat mitä ovat mutta ei tässä missään viidakossa eletä.
MarokonLokka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 5:31 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja MarokonLokka »

Rubiskreebeli kirjoitti:Ongelma tässä on se, että kuorma-autosta ei näe edessä olevaa ihmistä jos ihminen on tarpeeksi lyhyt/tarpeeksi lähellä auton keulaa. Kuski on saattanut katsella kuskin puolen sivupeilistä kun lava taittuu takaisin tyhjennyksen jälkeen. Peiliin katsomisen aikana nainen on vaunuineen tullut toiselta puolelta ja yksinkertaisesti tullut niin kiinni kuorma-autoon, ettei kuski ole heitä voinut enää huomata.

Ehkä joskus kuormurit ja vastaavat voidaan rakentaa niin, että niistä näkee paremmin ulos. Onhan niissä isot kuolleet kulmatkin joiden vuoksi onnettomuuksia tapahtuu vähän väliä. Sitä ennen olisi kuitenkin järkevintä saada ihmiset jotenkin ymmärtämään, ettei sieltä vain yksinkertaisesti voi nähdä kaikkea ympärillä tapahtuvaa vaikka kuinka haluaisi.

Annettujen tietojen perusteella tämä vaikuttaisi ikävä kyllä menevän tuon uhrin tietämättömyyden piikkiin. Onneksi oli onni onnettomuudessa ja edes lapsi selvisi tilanteesta. Mitenhän ne vaunut on voineetkin pysyä pystyssä?
Eipä noita nytkään olisi temppu eikä mikään varustaa parilla kameralla, tai muutamalla sensorilla. Torvet voisivat soida esim. 120dB hytin sisällä, että se tyhmempikin kuski ymmärtää, ettei nyt saa mennä.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11375
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja URSA »

Jos nainen olisi ollut useamman metrin päässä kuorma-auton keulasta, hän olisi oletettavasti ehtinyt huomata auton olevan lähdössä liikkeelle, ja olisi silloin ehtinyt perääntyä tai kiirehtiä keulan edestä pois.

Tämä ei välttämättä liity millään tavalla tähän tapaukseen, vaan yleiseen ajattelutavan muutokseen, mutta viimeksi eilen näin jalkakäytävällä kävelevän nuorehkon naisen, joka käytti älypuhelinta samalla kuin työnsi lastenvaunuja. Välillä vaunut oli vähällä mennä ojaan ja välillä päin pylvästä, kun nainen seilasi jalkakäytävän reunasta toiseen puhelinta tuijottaen.
Rocket
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Rocket »

MarokonLokka kirjoitti:
Rubiskreebeli kirjoitti:Ongelma tässä on se, että kuorma-autosta ei näe edessä olevaa ihmistä jos ihminen on tarpeeksi lyhyt/tarpeeksi lähellä auton keulaa. Kuski on saattanut katsella kuskin puolen sivupeilistä kun lava taittuu takaisin tyhjennyksen jälkeen. Peiliin katsomisen aikana nainen on vaunuineen tullut toiselta puolelta ja yksinkertaisesti tullut niin kiinni kuorma-autoon, ettei kuski ole heitä voinut enää huomata.

Ehkä joskus kuormurit ja vastaavat voidaan rakentaa niin, että niistä näkee paremmin ulos. Onhan niissä isot kuolleet kulmatkin joiden vuoksi onnettomuuksia tapahtuu vähän väliä. Sitä ennen olisi kuitenkin järkevintä saada ihmiset jotenkin ymmärtämään, ettei sieltä vain yksinkertaisesti voi nähdä kaikkea ympärillä tapahtuvaa vaikka kuinka haluaisi.

Annettujen tietojen perusteella tämä vaikuttaisi ikävä kyllä menevän tuon uhrin tietämättömyyden piikkiin. Onneksi oli onni onnettomuudessa ja edes lapsi selvisi tilanteesta. Mitenhän ne vaunut on voineetkin pysyä pystyssä?
Eipä noita nytkään olisi temppu eikä mikään varustaa parilla kameralla, tai muutamalla sensorilla. Torvet voisivat soida esim. 120dB hytin sisällä, että se tyhmempikin kuski ymmärtää, ettei nyt saa mennä.
Mitäpä arvelet, kauanko saisi tuollaisessa olla piuhat paikallaan, joka rääkyy jokaisessa vähän tiukemmassa välissä. Helpoin, halvin ja varmatoimisin konsti on ikkunan yläreunassa oleva peili. Niitäkään ei likikään kaikissa autoissa ole. Turhempiakin pakollisia varusteita on.
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Backspace »

URSA kirjoitti:Jos nainen olisi ollut useamman metrin päässä kuorma-auton keulasta, hän olisi oletettavasti ehtinyt huomata auton olevan lähdössä liikkeelle, ja olisi silloin ehtinyt perääntyä tai kiirehtiä keulan edestä pois.
Pikemminkin jos työmaa olisi asianmukaisesti aidattu siten että molemmalla osapuolella olisi aikaa nähdä että väylä on turvallinen. Työturvallisuus tässä asiassa petti, ihan turhaan vierität syytä uhrin niskoille.

URSA kirjoitti:Tämä ei välttämättä liity millään tavalla tähän tapaukseen, vaan yleiseen ajattelutavan muutokseen, mutta viimeksi eilen näin jalkakäytävällä kävelevän nuorehkon naisen, joka käytti älypuhelinta samalla kuin työnsi lastenvaunuja. Välillä vaunut oli vähällä mennä ojaan ja välillä päin pylvästä, kun nainen seilasi jalkakäytävän reunasta toiseen puhelinta tuijottaen.
Näitä seilaajia kyllä näkee, mutta mikään laki ei estä jalankulkijaa käyttämästä koko kevytväylän leveyttä, joko vasenta tai oikeata reunaa, paitsi jos pyräilijöiden kaista on merkitty. Ideaalitilanteessa toki hitaammat kulkevat ainoastaan oikeata reunaa ja nopeammat ohittavat vasemmalta, kuten liikenteessä yleensä.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11375
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja URSA »

Backspace kirjoitti:
URSA kirjoitti:Jos nainen olisi ollut useamman metrin päässä kuorma-auton keulasta, hän olisi oletettavasti ehtinyt huomata auton olevan lähdössä liikkeelle, ja olisi silloin ehtinyt perääntyä tai kiirehtiä keulan edestä pois.
Pikemminkin jos työmaa olisi asianmukaisesti aidattu siten että molemmalla osapuolella olisi aikaa nähdä että väylä on turvallinen. Työturvallisuus tässä asiassa petti, ihan turhaan vierität syytä uhrin niskoille.
Uskon naisen kävelleen lähellä keulaa, koska hän ei ehtinyt alta pois kuorma-auton lähtiessä liikkeelle. Siinä tapauksessa kuljettaja myös puhuu totta kun kertoo, ettei havainnut naista. Onko rakennustyömaita todellakin aidattava laajemmalta alueelta, kun ei voi enää olettaa aikuisten ihmisten ymmärtävän kiertää ne riittävän kaukaa?

URSA kirjoitti:Tämä ei välttämättä liity millään tavalla tähän tapaukseen, vaan yleiseen ajattelutavan muutokseen, mutta viimeksi eilen näin jalkakäytävällä kävelevän nuorehkon naisen, joka käytti älypuhelinta samalla kuin työnsi lastenvaunuja. Välillä vaunut oli vähällä mennä ojaan ja välillä päin pylvästä, kun nainen seilasi jalkakäytävän reunasta toiseen puhelinta tuijottaen.
Näitä seilaajia kyllä näkee, mutta mikään laki ei estä jalankulkijaa käyttämästä koko kevytväylän leveyttä, joko vasenta tai oikeata reunaa, paitsi jos pyräilijöiden kaista on merkitty. Ideaalitilanteessa toki hitaammat kulkevat ainoastaan oikeata reunaa ja nopeammat ohittavat vasemmalta, kuten liikenteessä yleensä.
Kyse ei ollut siitä, ettei muut olisi päässeet ohitse jalkakäytävällä, vaan niissä vaunuissa olleen lapsen turvallisuudesta. Jos lastenvaunut päätyy jalkakäytävän viereiseen ojaan tai päin pylvästä, se on lapsi jolle saattaa käydä huonosti.
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Backspace »

URSA kirjoitti:Onko rakennustyömaita todellakin aidattava laajemmalta alueelta, kun ei voi enää olettaa aikuisten ihmisten ymmärtävän kiertää ne riittävän kaukaa?
Jep. Käytännössä se on tehtävä niin että työmaan ulkopuolisille koituu mahdollisimman vähän haittaa. Kyseessä oli kevytväylän kiertotie ja niitä eivät käytä pelkästään aikuiset.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10631
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja damfin »

Toisaalla itketään, nauretaan ja valitetaan "sääntö-suomea" ja eu:ta kaikkine direktiiveineen ja turhanpäiväisine määräyksineen ja sääntöineen, ja sitten toisaalta kun jotain sattuu niin itketään sitä että taaskaan ei ole niitä sääntöjä ja määräyksiä noudatettu niin näin siinä sitten kävi.

Se onkin ongelma löytää se kultainen keskitie ja ratkaisu siihen pitäisikö joka ikiseen asiaan olla jokin noudatettava sääntö ja määräys joita kaikkien muiden paitsi jalankulkijoiden tulisi noudattaa niin että mitään vaaraa ei kenellekkään pääsisi syntymään vaikka kuljettaisiin silmät kiinni ja korvat tulpattuina, vai pitäisikö ihmisiltä edellyttää ja sallia se oman järjen käyttö oman turvallisuutensa takaamiseksi.

Tämäkin tilanne oli siis tilapäinen sepelikuorman tuonti työmaalle, eli käsittääkseni tuohon työmaalle ei kippailtu sitä sepeliä 8 tuntia päivässä koko työmaan ajan, eli työmaan normaalitilannetta ajatellen aitaus oli aivan riittävä, mutta toki voidaan sitten spekuloida sillä olisiko paikalle pitänyt hankkia muutama työmies siirtelemään niitä aitoja pidemmälle siksi aikaa kun kuorma-auto kippaa tuon kuormansa ja poistuu, kuorma-auton kuljettaja itse ei tätä aitausta oikein järkevästi voi tehdä, koska mikäänhän ei takaisi sitä ettei joku kävelisi siihen auton eteen sen jälkeen kun kuljettaja on käynyt siirtämässä ne aidat ja tarkistamassa ettei auton edessä ole ketään.

Joten edelleen sanoisin että se tärkein ja toteutuskelpoisin turvallisuutta lisäävä asia olisi jälleen kerran se "jälkiviisastelu" eli tuoda nämä asiat esille mediassa ja julkisuudessa, ja sitä kautta valistaa jalankulkijoita siitä mitä voi tapahtua ellei kierrä työkoneita ja työmaalla käynnissä olevia raskaita ajoneuvoja riittävän kaukaa.
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Backspace »

^Työmaa on ei ollut tilapäinen vaan kestänyt koko kesän. Ne aidat koostuvat tukevihkosta kannettavista alustoista, joihin kiinnitetään muovinen heijastimilla varustettu aita. Niiden kokoaminen ei ole muusta kuin viitsimisestä kiinni.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10631
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja damfin »

Backspace kirjoitti:^Työmaa on ei ollut tilapäinen vaan kestänyt koko kesän. Ne aidat koostuvat tukevihkosta kannettavista alustoista, joihin kiinnitetään muovinen heijastimilla varustettu aita. Niiden kokoaminen ei ole muusta kuin viitsimisestä kiinni.
Jos nyt luet sen viestini tarkemmin, sanoin että sepelinajo on ollut tilapäinen tilanne, työmaa on toki siinä ollut pitkään mutta työmaan normaalitilanteessa aitaus on ollut riittävä.
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja Backspace »

damfin kirjoitti:
Backspace kirjoitti:mutta työmaan normaalitilanteessa aitaus on ollut riittävä.
Tästä olen eri mieltä. Aluetta olisi voitu aidata pidemmältä matkaa.
peteme
Neuvoja-Jack
Viestit: 569
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 7:10 pm

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja peteme »

Jos se olikin itsemurha.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10631
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Jyväskylän turmassa kuoli nuori äiti 9.10.2018

Viesti Kirjoittaja damfin »

Backspace kirjoitti:
damfin kirjoitti:
Backspace kirjoitti:mutta työmaan normaalitilanteessa aitaus on ollut riittävä.
Tästä olen eri mieltä. Aluetta olisi voitu aidata pidemmältä matkaa.
Jolloin olisi peitetty se paikalla ollut suojatie
Vastaa Viestiin