Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Haastattelussa ääneen pääsi myös naisen isä, jonka väitettään joutuneen ammutuksi Irakissa. Hän kertoi, että vain osa hänen perheestään pystyi matkan vaarojen ja rahatilanteen vuoksi lähtemään pakoon Irakista, perheen äidin ja kahden nuoremman tyttären jäädessä vaarallisiin oloihin.

Isän turvapaikkahakemusta ei hyväksytty, ja korkeimman hallinto-oikeuden jättäessä asian käsittelemättä hän palasi vapaaehtoisen paluun tuella Irakiin syksyllä 2017. Joulukuussa 2017 hänen kerrottiin tulleen tuntemattomaksi jääneiden asemiesten ampumaksi.
???
On tää nyt taas tätä. Kiva et tulee totuudet esille vaikkakin hieman jälkijunassa. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Saisko siitä velipojastakin 20 kiloo kun sekin on täältä käännytetty ja kait vähän tapettu kans.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - surmattiin

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Doctor Lecter kirjoitti:
La Marras 16, 2019 3:01 pm
Suomi tuomittiin korvauksiin. Kuinkas muuten:
Suomi käännytti irakilaismiehen, joka tapettiin pian paluunsa jälkeen – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Suomen ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta
- -
YLE
Milloinkahan valeuutistuutti YLE tajuaa lopettaa toimintansa, japanilainen uutistoimisto tekisi itsemurhan häpeästä noilla näytöillä pelkästään tästä keissistä? Tosin, osuivat he näköjään oikeaankin, kun allaolevan otsikon oikein lukee:
YLEn toimittajaässä Mäntymaa kertoo Alin surullisen tarinan.
YLEn toimittajaässä Mäntymaa kertoo Alin surullisen tarinan.
Yle osui oikeaankin - ALI EI KUOLLUT.jpg (113.55 KiB) Katsottu 5504 kertaa
Mutta tapauksen uutisoinnista yleensä niin ylessä kuin faktavalamediassa muutenkin (mitäs nyt, kun taas käryttiin "pikku" valeesta?):
  • irakilaismies karkotettiin
    - EI karkotettu, vaan palasi vapaaehtoisesti, sai ilmaisen lennon ja kaikenlisäksi 5 donaa tuhlattavaksi kaupanpäällisenä (vaikka sitten kuolintodistuksiin...)
  • irakilaismies ammuttiin lähes heti paluun jälkeen
    - Kuolemaa ei ole varmennettu asianmukaisesti ja kuolemanjulistus on ollut todennäköisesti ennenaikainen.
  • Suomi sai EIT:ltä tuomion
    - Jäänee voimaan, sillä näin olisi kuitenkin saattanut käydä ja siksi Irakiin ei ole syytä enää karkottaa ketään, ikinä?
    - EIT kuitenkin antoi tuon tuomion, vaikka toisaalta tiesi tästäkin "vastuuvapaudesta" ja vapaaehtoisuudesta bonusrahoineen:
    Vapaaehtoinen paluu ja diskoraha päälle.png
    Vapaaehtoinen paluu ja diskoraha päälle.png (164.45 KiB) Katsottu 5472 kertaa
Vielä kurkistus Alin perheen tragediasta suomalaisille tunteisiin vetoavan toimittaja Mäntymaan tuoreeseen näkemykseen, jolla hän pyrkii hälventämään karkotukseen ja kuolemaan uskoneiden epäluuloja, palauttamaan luottamuksen laatujournalismiin, missä faktat tuplatarkastetaan (kuin Nerg kultamunansa):
Ylen toimittajan näkemys omaehtoisesta paluusta Irakiin.png
Ylen toimittajan näkemys omaehtoisesta paluusta Irakiin.png (82.68 KiB) Katsottu 5504 kertaa
https://twitter.com/eeromantymaa/status ... 31200?s=20

Edit. Lisätty vapaaehtoisesta paluusta kertova liite.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja occopution »

Juu, aika elävältä näyttää. Netistä löytyy herrasta ihan livekuvia. Ja tuskin ainoa tätä sarjaa tulee olemaan, vaikka silakat muuta väittävät.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kyllä se on nyt uskottava, että Jeesus Kristus on noussut ylös! Juuri niin kuin oli luvattu.. Aamen!
Yle: Kuolleeksi luultua irakilais­miestä epäillään törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006493280.html

Nyytti
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Syys 24, 2019 7:39 pm

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Nyytti »

Suora kysymys kaikille "pakoilais" invaasiota tukeville; mulla kun nyt menee taloudellisesti heikonlaisesti ja vuokrarahatkin mieluiten käyttäisin korvalääkkeeseen. Laittakaa nimiä/numeroita niin otan yhteyttä että saadaan sovittua koska muutan teille. Ostattehan uudet lakanat jo valmiiksi. Kiitos.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja poikani »

Nyytti kirjoitti:
To Huhti 30, 2020 5:38 pm
Suora kysymys kaikille "pakoilais" invaasiota tukeville; mulla kun nyt menee taloudellisesti heikonlaisesti ja vuokrarahatkin mieluiten käyttäisin korvalääkkeeseen. Laittakaa nimiä/numeroita niin otan yhteyttä että saadaan sovittua koska muutan teille. Ostattehan uudet lakanat jo valmiiksi. Kiitos.
Ei se kuule noin mene, vaan turvaa pitää hakea paljon varakkaammasta maasta, riittävän kaukaa - ja kulttuurinkin pitää erota omastasi mahdollisimman paljon. Qatar täyttää kaikki nämä ehdot: maailman rikkain valtio (BKT per pää, ostovoimapariteetilla korjattuna), 4000-5000 km päässä Suomesta ja rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Sinne siis.
????? ?? ??????.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Tuolla Oxfordin yliopiston professori, pakolaispolitiikan asiantuntija, Paul Collier kertoo, miksi pakolaisten ja sellaisiksi oletettujen tuonti on typerää - siis jos ajatellaan, että ongelmia tulisi ratkaista, eikä hoitaa oireita: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... &start=960
Sivun viimeinen viesti.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Munattomat nillittäjät Martin ja Ville saavat täyslaidallisen:

Ben Zyskowicz ”valekuolleesta” irakilaisesta: Nyt ollaan hiirenhiljaa

KASPERI SUMMANEN | 01.05.2020 | 10:31- päivitetty 01.05.2020 | 14:38

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Suomi häpäistiin heppoisin perustein.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz huomauttaa poliitikkojen ja vaikuttajien hiljaisuudesta ”valekuolleen” Irakiin palautetun turvapaikanhakijan asiassa.

– Kaikki ne tahot Suomessa, jotka ovat aina arvostelleet Suomen maahanmuuttopolitiikkaa, kuten niin sanotut ihmisoikeusprofessorit, monet toimittajat, punavihreät poliitikot ja järjestöt – ne ottivat tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion Suomelle avosylin vastaan ja pitivät sitä ehdottomana näyttönä siitä, että meidän Suomen maahanmuuttopolitiikka on pielessä, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

– Etulinjassa olivat tietysti vanhat kaverini Ville Niinistö (vihr.) ja Martin Scheinin, joista Ville Niinistö tviittasi, että häpeällistä, että Suomi lähetti vainotun miehen kuolemaan. Ja Martin Scheinin kirjoitti, että nyt se sitten tapahtui, mitä tässä on pelätty. Martin Scheinin nimesi muuten päivän ihmisvihaajaksi sellaisen tyypin, joka tuolla somessa uskalsi epäillä, että ehkä se kuolintodistus oli väärennetty, hän jatkaa.

Tapauksessa on kyse Irakiin palautetusta ja siellä väitetysti surmatuksi tulleesta turvapaikanhakijasta. Nyt miehen uskotaankin olevan elossa ja asiassa epäillään huijausta. Esimerkiksi miehen kuolintodistus vaikuttaa olevan väärennös. Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Viime viikon perjantaina tiedotettiin, että yksi epäilty on pidätetty. Hän on tiettävästi kuolleeksi luullun miehen tytär.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime vuoden marraskuussa Suomen rikkoneen tapauksessa Euroopan ihmisoikeussopimusta. EIT:n mukaan Suomi rikkoi ihmisoikeussopimuksen toista ja kolmatta artiklaa. Niissä käsitellään oikeutta elämään ja kielletään kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Tuomioistuimen mukaan viranomaiset eivät suorittaneet riittävän perusteellista arviota siitä, millaisille riskeille palautettava altistuisi kotimaassaan.

Tapaus herätti valtavasti kohua. Sen seurauksena muun muassa Maahanmuuttovirasto tarkisti satoja turvapaikkapäätöstä uudelleen ja kielteisen päätöksen saaneiden palautukset keskeytettiin. Poliitikot kommentoivat asiaa aktiivisesti.

Ben Zyskowicz huomauttaa kysyneensä tuolloin eduskunnan hallintovaliokunnan kokouksessa, mistä tiedetään, että kyseinen mies on kuollut.

– Sisäministeriön asiantuntijoiden vastauksista kävi ilmi, että on olemassa tällainen kuolintodistus. Silloin jo ajattelin, että niitä saa varmaan tuolta Bagdadin basaarista ostettua ihan edulliseen hintaan.

Ben Zyskowicz summaa nyt julki tulleita tietoja epäillystä huijauksesta ja kysyy, miten Ville Niinistö ja Martin Scheinin tähän suhtautuivat.

– No Ville Niinistö on ollut aivan hiirenhiljaa sikäli kuin minä olen huomannut. Se on kyllä hyvin harvinaista hänen kohdallaan. Martin Scheinin sen sijaan osaavana juristina on ruvennut selittämään, että ei tämä nyt sitä osoita, että se olisi väärä se tuomio – että kyllä se mies olisi voinut kuolla siellä, koska se Irak on vaarallista aluetta.

– Jos tällä perusteella annettaisiin turvapaikkoja, että on vaarallinen yhteiskunta – mitä ne tietysti ovat, joista Suomeen tullaan – joutuisimme ihan kaikille hakijoille (tuvapaikan) antamaan.

Ben Zyskowicz toteaa tapauksen opettaneen hänelle, että EIT meni ”häpäisemään Suomen aika heppoisin perustein”.

https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskow ... renhiljaa/

Linkki lisätty
-NILS-
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tämä ihmeiden ihme, ruumiillinen ylösnousemus kolahtaa monelle muullekkin politikoille, Tarja ensimmäisenä oli kiljumassa stoppia pakkopalautuksille.

Avatar
WpwfLzpqM9srCxs
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 8:27 pm

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja WpwfLzpqM9srCxs »

Gurney kirjoitti:
Pe Touko 01, 2020 5:52 pm
... EIT meni ”häpäisemään Suomen aika heppoisin perustein”.
Noh-noh, eihän sentään Euroopassa kukaan miltään istuimelta käsin ketään häpäisemään ryhdy, ellei sitten kyseessä ole Eduskunnan salin pulpettirivistö, josta suunnasta verbaalista kuraa kyllä lentää lähes joka suuntaan.

Tässä on kalajuttujen kertojina kuuluisaksi tulleiden mukaan ollut kyse Suomen ja Irakin välisen kahdenvälisen palautussopimusvedoksen hieromisesta parempaan juhlakuntoon. Sehän kysyy tietysti sitä, että paperin puitteita pitää koetella ja vähän ehkä roiskia verta ja kahviakin sinne tänne, että selviää se onko sopimuksesta loppujen lopuksi mihinkään.

Eli siltä osin ehkä jutun voi unohtaa hölynpölynä, johon on ehkä kyllä sekoitettu aimo annos aitoa todellisuutta ja hieman jännittäviä agenttileffamaisia tunnelmia ja kyyneliä. Ehkä tapahtumissakin on paljon perää, mutta ikävä kyllä, KRP:tä tässä taitaa kiinnostaa sanotun miehen hengissäpysymisen sijaan aivan muut asiat.
// Lihan kanssa ei kannata hosua //

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Gurney kirjoitti:
Pe Touko 01, 2020 5:52 pm
Munattomat nillittäjät Martin ja Ville saavat täyslaidallisen:
//
– No Ville Niinistö on ollut aivan hiirenhiljaa sikäli kuin minä olen huomannut. Se on kyllä hyvin harvinaista hänen kohdallaan. Martin Scheinin sen sijaan osaavana juristina on ruvennut selittämään, että ei tämä nyt sitä osoita, että se olisi väärä se tuomio – että kyllä se mies olisi voinut kuolla siellä, koska se Irak on vaarallista aluetta.

– Jos tällä perusteella annettaisiin turvapaikkoja, että on vaarallinen yhteiskunta – mitä ne tietysti ovat, joista Suomeen tullaan – joutuisimme ihan kaikille hakijoille (tuvapaikan) antamaan.

Ben Zyskowicz toteaa tapauksen opettaneen hänelle, että EIT meni ”häpäisemään Suomen aika heppoisin perustein”.
Ben on oikeassa, mutta hieman haisee jälkiviisaus ja pisteiden keräys, kun en muista Benin kovin isoon ääneen vastustaneen musuinvaasiota yleensä, vaikka juutalainen valkoinen ylivaltamies onkin, enkä muista suoralta kädeltä hänen olleen myöskään karkotusten stoppia vastaan, mutta ehkä on mennyt ohi? Tai ollut vastaan hiljaa mielessään...

Huvitti, kun Ben ihan samaa mieltä kuin itsekin mitä tuomioon tulee eli voi jäädä voimaan, koska olisi ihan hyvin voinut kuolla? Tämähän sopisi ns. maan tapaan, että me otamme rutisematta vastaan, vaikka tuomiota ei purettaisikaan. Liekkö Benikään vastustaisi, vaikka nyt pollevana viiksiään sukiikin?
Suomi sai EIT:ltä tuomion
- Jäänee voimaan, sillä näin olisi kuitenkin saattanut käydä ja siksi Irakiin ei ole syytä enää karkottaa ketään, ikinä?
Voisi olla hyvä, että alettaisiin ihan oikeasti tekemään maastamme sellaista, miksi sitä jo sanotaan? Eli Euroopan rasistisimmaksi, missä natsit vaanivat vähemmistöjä heitä pieksäen ja kiihtyvässä määrin tappaen. Tällöin tänne ei haettaisi, eikä eu:n suvakot kultamunia edes lähettäisi.

Näissä Suomi on rasistinen ja matu-vihamielinen paikka -puheissa (kumpa olisikin) ei puhuta matujen tekemistä hirveyksistä yhtään mitään, eikä sitä, että vähemmistöihin kohdistettu vakava väkivalta on todellisuudessa erittäin harvinaista, mitä silakat ja rasmukset eivät taida tietää. Ehkä heille pitäisi näyttää mitä se oikea rasismi on tai vähemmistöjen tai heitä puolustavien vaino, kun tuota vittuilua ja ulinaa pitää kuunnella kuitenkin ja sietää julkkismatujen toistuvia petoksia mitä uskomattomimmilla tavoilla? Ja poliitikot eivät muuta mitään rasismileiman pelossa, eivät ala yhteistyöhön pahojen rasistien kanssa ennenkuin meitä on enemmistö, jotka ovat lopen kyllästyneitä.

Jotenkin tuntuu, että voisi joku viranomaistaho raapustaa jonkun raportin todellisesta tilanteesta kuka täällä ketä puukottelee ja raiskaa, ryöstelee, jos vain vihapuhejahdiltaan ehtivät? Jossain se raja menee paskankin sietämisessä ja siinäpä sitten katsotte, kun valta vaihtuu, että kuinka niitä käytäntöjä osataan kääntää nopeastikin ja käyttäytyä niin kuin valtaapitävät ovat opettaneet.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1880
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Olisiko otsikossa kaksi virhettä?

Suomi ei palauttanut, vaan mies palasi vapaaehtoisesti. Ja tuo lavastus on mobilisoitu Suomessa, kuolintodistuksen hankkijasta riippumatta. Tyttärensä tai nämä suvakkipiirit ovat tehneet lavastuksen, tietoisena tekemisestään.
Mens malus in corpore sano

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Suvakkipiireihin saattaa kuulua myös järjestöjä ja sangen virallisiakin. Veronmaksajien rahoja ne joka tapauksessa syövät.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin - lavasti oman kuolemansa - KRP tutkii

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Tuo Martin Scheinin on sen verran päästää vialla, että en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi ollut mukana järjestämässä valekuolemaa. Rasmukselle ei mitkään keinot ole vääriä kun omaa agendaa pitää saada eteenpäin.

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Vastaa Viestiin