Sivu 1/11

Tampere 2019: Valeprofiilia pitänyt mies tuomittiin 10-vuotiaan hyväksikäytöstä

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 1:33 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Juuri nyt: Poliisi tutkii kahta lapsiin kohdistunutta epäiltyä seksuaalista tekoa Länsi-Tampereella

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii kahta erillistä tiistaina 2.4.2019 tapahtunutta epäiltyä lapsiin kohdistunutta seksuaalista tekoa.

Ensimmäinen teon epäillään tapahtuneen aamulla noin kello 7.40 Kalkussa ja toisen teon noin kello 15.30 Tesomalla. Molemmissa tapauksissa kohteena on ollut alakouluikäinen tyttö.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuro on tutkinnasta niukkasanainen. Hän kertoo Aamulehdelle, että tutkinta on alkuvaiheessa ja tapahtumien kulku on epäselvä.

Tiedotteen mukaan poliisi selvittää nyt tapahtumien kulkua sekä myös sitä, onko tapahtumilla yhteyttä toisiinsa. Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa yksilöi epäiltyä tekotapaa, tekopaikkaa, sitä, ovatko vai eivätkö henkilöt ole tunteet toisensa entuudestaan tai muita asiaan liittyviä yksityiskohtia. Poliisi tekee tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupungin kanssa asian selvittämiseksi.
– Teemme kaikkemme epäiltyjen rikosten selvittämiseksi. Tiedotamme lisää heti kun mahdollista. Meillä ei ole mahdollisuutta kommentoida epäiltyjä rikoksia tässä vaiheessa yhtään enempää, koska tutkinta on alussa ja kaikki aika käytetään tutkinnallisiin toimenpiteisiin, Länsipuro sanoo tiedotteessa.
Aamulehti
3.4.2019 13.11 – PÄIVITETTY 13.18

Otsikko päivitetty käräjäoikeuden tuomion tultua julki
-NILS-

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 1:56 pm
Kirjoittaja Tiinas
Veikkauksia tekijästä/tekijöistä?
Suomalainen vai maahantunkeutuja

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 2:30 pm
Kirjoittaja enovainaa
Tällainen takseille jaettu tiedote sopisi ajallisesti yhteen tapahtumien kanssa.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 2:36 pm
Kirjoittaja napalanko
Isis kylvöhommissa

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 2:37 pm
Kirjoittaja Berlin
Näin ne turvapaikanhakijat vetävät taas persujen vaalivankkureita. Takulla katkeaa kohta otsasuoni. Sitä odotellessa.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 5:17 pm
Kirjoittaja Tracker
Lapset taas kärsivät aikuisten järjettömyydestä. Maahan päästetty laumoittain ulkomaalaisia raiskaajia riehumaan.

Onko tämä tosiasia vai vihapuhetta?

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 5:40 pm
Kirjoittaja Iivis
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b84 ... 1397afad56

Alle 13-vuotiaat tytöt kokeneet seksuaalista väkivaltaa Tampereella - poliisi tutkii raiskauksena, epäiltyjä ei vielä kiinni
Tänään klo 13:18

Poliisi tiedottaa tutkivansa kahta alaikäiseen kohdistunutta seksuaalista tekoa Tampereella.

Toisistaan erilliset teot ovat tapahtuneet tiistaina, 2. huhtikuuta. Ensimmäisen teon epäillään tapahtuneen aamulla kello 07.40 Kalkussa ja toisen teon iltapäivällä 15.30 Tesomalla. Molemmissa tapauksissa kohteena on ollut alakouluikäinen tyttö.

– Tapausten tutkinnassa selvitetään tapahtumien kulkua sekä myös sitä, onko tapahtumilla yhteyttä toisiinsa. Poliisi ei voi tutkinnan tässä vaiheessa yksilöidä epäiltyä tekotapaa, tekopaikkaa, sitä, ovatko vai eivätkö henkilöt ole tunteet toisensa entuudestaan tai muita asiaan liittyviä yksityiskohtia, poliisi kertoo tiedotteessa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan poliisin tiedottaminen perustuu tässä vaiheessa haluun rauhoittaa keskustelua ja mahdollista huolta. Epäillyt eivät ole kuitenkaan vielä poliisin hallussa sikäli, kun pakkokeinoihin on perusteita.

– Sen voin sanoa, että meillä ei ole yhtäkään kiinniotettua tämän asian tiimoilta, Länsipuro sanoo.

Ovatko epäillyt poliisin tiedossa?

– Siihen en voi kommentoida mitään.

Poliisi on kirjannut rikosilmoitukset raiskausrikoksista. Asianomistajien puhuttaminen on vielä alkuvaiheessa, ja tarkentavat tiedot voivat muuttaa tutkinnan kulkua ja rikosnimikkeitä.

Poliisi pyrkii ensisijaisesti saamaan epäiltyjen henkilöllisyydet selville ja pääsemään heihin kiinni.

– Tämä tietysti herättää kysymyksiä, että onko yhtäläisyyksiä, kun ovat olleet samalla alueella. Selvittelemme, onko tämä ollut sattuma vai onko ollut joitakin ennakkoyhteyksiä näihin epäiltyihin.

Sekä Kalkku että Tesoma sijaitsevat Tampereen länsilaidalla.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:00 pm
Kirjoittaja scarface
Kaikilta vähänkään kuvaukseen sopivilta otetaan DNA -näytteitä niin kauan kun syyllinen löytyy .

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:05 pm
Kirjoittaja Gurney
Mansen puskaradiossa puhutaan, että kyse raiskauksesta ei lääppimisestä tai kourimisesta.

Muutama annirinne siellä satojen viestien voimalla väittää tuota taksikuskeille tullutta viestiä feikiksi ja "ei tähän tapaukseen" liittyväksi.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:05 pm
Kirjoittaja John Kimble
Tumma pitkähkö parta.
Mahdollisesti jihad-imaami/muslimi asialla taas, kuten Oulussa.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:41 pm
Kirjoittaja URSA
Gurney kirjoitti:Mansen puskaradiossa puhutaan, että kyse raiskauksesta ei lääppimisestä tai kourimisesta.
Niinhän tuossa Iltalehden uutisessakin lukee poliisin tutkivan tapauksia raiskauksina. Kaksi alle 13-vuotiasta tyttöä raiskattu samana päivänä samalla seudulla, ensimmäinen arvatenkin koulumatkalla ja toinen matkalla koulusta kotiin? On meno mennyt hurjaksi ja lasten koulumatkat turvattomiksi.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:45 pm
Kirjoittaja Gurney
URSA kirjoitti:
Gurney kirjoitti:Mansen puskaradiossa puhutaan, että kyse raiskauksesta ei lääppimisestä tai kourimisesta.
Niinhän tuossa Iltalehden uutisessakin lukee poliisin tutkivan tapauksia raiskauksina. Kaksi alle 13-vuotiasta tyttöä raiskattu samana päivänä samalla seudulla, ensimmäinen arvatenkin koulumatkalla ja toinen matkalla koulusta kotiin? On meno mennyt hurjaksi ja lasten koulumatkat turvattomiksi.
Nii-in, mutta sormettaminenkin lasketaan raiskaukseksi kuten siinä Tapanilan tapauksessa. Näissä kyse ihan todellisesta raiskauksesta.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 6:49 pm
Kirjoittaja scarface
Lasten koulumatkat pitää turvata eestaas koulusta kotiin ,vaikka pitäisi palkata sotilaita siihen .
Jokaisen kunnia-asia on etsiä tällaset saastat ja pistää ne maksamaan . :evil:

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 7:38 pm
Kirjoittaja Zipe
Tracker kirjoitti:Lapset taas kärsivät aikuisten järjettömyydestä. Maahan päästetty laumoittain ulkomaalaisia raiskaajia riehumaan.

Onko tämä tosiasia vai vihapuhetta?
Mielestäni harvinaisen vakava tosiasia.

Tuokin niin pitää paikkansa, että maahantulijat vetävät persujen vaalivankkureita. Tavallaan absurdia.

Re: Tampereella seksuaalirikosepäilyjä; kaksi lasta kohteena

Lähetetty: Ke Huhti 03, 2019 10:07 pm
Kirjoittaja dazu
Njaa... missäs on kaikki vanhat kalkkulaiset ja tesomalaiset uusnatsit ja skinheadit? Ovatko ryypänneet itsensä toimintakyvyttömiksi, vai mistä on kyse? Ennen vanhaan tämä tekijä olisi tässä vaiheessa jo puukotettu. Muistan, kun 80-90-lukujen taitteessa Tesomalle muutti somaleita, niin niitä hakattiin ihan muuten vaan, vaikka eivät koskaan tehneet mitään pahaa...

Tämä taisi olla nyt ensimmäinen Länsi-Tampereelle tullut maahanmuuttajataustainen raiskaaja... Tai varmasti ainakin pahin tapaus tähän mennessä.

Onko tietoa, että liikkuiko tämä tekijä autolla, vai jalkaisin? Voisi poliisi infota tämän asian... Jos ei nimittäin autoa ollut, niin tekijä asunee jossain alueen kerrostaloissa. Ilmeisesti ei kuitenkaan autoa ollut, koska ei puhuttu mitään autoon sieppaamisesta...

Jos sama tekijä teki molemmat teot, niin oletettavasti ollut joko päihtyneenä, tai sitten on joku psyykkisesti sairas tapaus.